Tulokset
a): Verkkoselaimena käyttö toimii kyllä, google Chrome oli iisi määrittää selaimeksi. Mutta on helvetillisen työlästä, hankalaa ja hermoja kuluttavaa kaukosäätimen kera. Langaton näppis ja hiiri kyllä toimivat tv:nkin kanssa, mutta ei en näe mitään järkeä pystyttää työpistettä olohuoneeseen. Että se siitä.
b): Puhelimen ja tabletin sisältöä on helppo oikean sovelluksen kautta katsella smart-tv:osta. Kotikoneelta se ei niinkään onnistu, koska laite ei käytä wifiä. Kuitenkin huomasin, että YouTuben voi jakaa näkymään telkusta tuosta vaan. Samoin voi Samsung Smart View-sovelluksen avulla katsella pöytäkoneelta tiedostoja, kuten kuvia ja videoita. Mutta en siis onnistunut jakamaan vaikkapa ElisaViihdettä, Katsomoa, Areenaa tai Ruutua tätä kautta.
Summa summarum: Pintaa hipaisevan smart-tv:n käytöön tutustumisen tuloksena tulin johtopäätökseen, että en sen erityispalveluita, hieman lähentyneistä väleistä huolimatta, juurikaan tule tarvitsemaan. Paitsi tietenkin teräväpiirtokuvaa. Ero ei-hd:hen on nimittäin merkittävä. Sen huomaan kongreettisesti aina Avokkaassa tuijottaessani "tavallista" lähetystä. Ihminen on sopeutuva eläin; olen totaalisesti sopeutunut full hd-kuvaan!
Muihin asioihin:
-USA:ssa väiteltiin kolmas koitos. En katsonut, ei enää kiinnosta
-Patrik, ystävien kesken Hattrick teki siis kolme maalia. Toronto ja Winnipeg ovat polvillaan, eri syistä tosin
-pellet puhuttavat Tuusulassa. Nyt pelleillään väärillä asioilla
-Pelicans on ottamassa kunnolla kuonoon HPK:lta. Aurinko nousee huomennakin
-olen koukkuuntunut "Milanon naisten paratiisiin!" Olen siis katsonut kaikki tähän mennessä Teemalla esitetyt 11 jaksoa. Mikä piru saa minut katsomaan erittäin löyhästi Emile Zolan romaania mukaelevaa italialaista hajusaippuaa? Ehkä juuri se? On kauniita naisia, kauniita miehiä, kauniita vaatteita, romantiikkaa, dramatiikkaa ja pikku-Fiateja. Takuun annan, että jos suomalaiset tekisivät vastaavan, en sitä noin herpaantumattomana seuraisi. Toisaalta ei Suomessa 1950-luvulla mitään "naisten paratiiseja" ollut. Joten vertaus ontuu, sano. Mutta jos suomalaiset tekisivät sarjan 1950-luvun Oulun kauppahallin elämästä, luultavasti katsoisin. Varsinkin, jos siinä vilahtelisi Sisu- ja Vanaja-kuormureita, Jawa-motskareita, diakonaalikankaisia pussihousuja, haitarijatsareita ja pilli-Klubi-, sekä Työmieslootia.
Viikko on siis edennyt suunnitellusti. Ja tullee etenemään. Huomenna voikin laulella sclagereita, hyräillä Bellmanneja, kun ei ole tarvetta alkaa autoa iltapäivällä pakkailla, päätään raapia, ettei mitään (esim. silmätipat!) unohtuisi. Mutta viikon kuluttua lauantaina pitää lastaus olla huolella tehtynä. Kello 16:00 sujahtaa Hyundai baanalle.
Jos huomenna alan schlagereita laulella, niin mitäpä lurittelen? Vaikea kysymys. Bellmanin kohdalla ei tule hankaluuksia: "Ukko Nooa" on ainoa, minkä tunnen, osaan. Mutta sclagerit!?! Pitäisikö aamulla ensitöikseen käydä lainaamassa Elinalta muutama Udo Jürgens'in vinyyli? Häneltä niitä löytyisi, tiedän. Mutta kun minun vinyylisoittimeni ei suostu toimimaan. Parasta kai luritella Ukko Nooaa ja tapailla sekaan työn alla olevaa Zappaa. Ette muuten haluaisi olla huomenna meillä! Luultavasti en haluaisi olla itsekkään. Mutta joskus on sopeuduttava, tultava toimeen kaikkien niiden kanssa, jotka ovat läsnä. Minun siis tässä tapauksessa itseni. Joten vaikka kuinka korpeaa, tulen kestämään itseni laulelmia. Kyllä miehellä sen verran ryhtiä täytyy olla, että yhden itsensä sietää!
No, jossittelua tuo oli. Saattaa olla, etten lainkaan yrittele laulella.
HPK-Peltsut 6-2. Lähden herkistelemään mahdollisesti huomenna käyttöön tulevia äänijänteitäni Pierre Lemaitren oivallisen "Camillen" kera. Sitä ennen kuva napattuna 7.10.2014. Avokkaan laiturilta, mistäs muualta?
Muihin asioihin:
-USA:ssa väiteltiin kolmas koitos. En katsonut, ei enää kiinnosta
-Patrik, ystävien kesken Hattrick teki siis kolme maalia. Toronto ja Winnipeg ovat polvillaan, eri syistä tosin
-pellet puhuttavat Tuusulassa. Nyt pelleillään väärillä asioilla
-Pelicans on ottamassa kunnolla kuonoon HPK:lta. Aurinko nousee huomennakin
-olen koukkuuntunut "Milanon naisten paratiisiin!" Olen siis katsonut kaikki tähän mennessä Teemalla esitetyt 11 jaksoa. Mikä piru saa minut katsomaan erittäin löyhästi Emile Zolan romaania mukaelevaa italialaista hajusaippuaa? Ehkä juuri se? On kauniita naisia, kauniita miehiä, kauniita vaatteita, romantiikkaa, dramatiikkaa ja pikku-Fiateja. Takuun annan, että jos suomalaiset tekisivät vastaavan, en sitä noin herpaantumattomana seuraisi. Toisaalta ei Suomessa 1950-luvulla mitään "naisten paratiiseja" ollut. Joten vertaus ontuu, sano. Mutta jos suomalaiset tekisivät sarjan 1950-luvun Oulun kauppahallin elämästä, luultavasti katsoisin. Varsinkin, jos siinä vilahtelisi Sisu- ja Vanaja-kuormureita, Jawa-motskareita, diakonaalikankaisia pussihousuja, haitarijatsareita ja pilli-Klubi-, sekä Työmieslootia.
Viikko on siis edennyt suunnitellusti. Ja tullee etenemään. Huomenna voikin laulella sclagereita, hyräillä Bellmanneja, kun ei ole tarvetta alkaa autoa iltapäivällä pakkailla, päätään raapia, ettei mitään (esim. silmätipat!) unohtuisi. Mutta viikon kuluttua lauantaina pitää lastaus olla huolella tehtynä. Kello 16:00 sujahtaa Hyundai baanalle.
Jos huomenna alan schlagereita laulella, niin mitäpä lurittelen? Vaikea kysymys. Bellmanin kohdalla ei tule hankaluuksia: "Ukko Nooa" on ainoa, minkä tunnen, osaan. Mutta sclagerit!?! Pitäisikö aamulla ensitöikseen käydä lainaamassa Elinalta muutama Udo Jürgens'in vinyyli? Häneltä niitä löytyisi, tiedän. Mutta kun minun vinyylisoittimeni ei suostu toimimaan. Parasta kai luritella Ukko Nooaa ja tapailla sekaan työn alla olevaa Zappaa. Ette muuten haluaisi olla huomenna meillä! Luultavasti en haluaisi olla itsekkään. Mutta joskus on sopeuduttava, tultava toimeen kaikkien niiden kanssa, jotka ovat läsnä. Minun siis tässä tapauksessa itseni. Joten vaikka kuinka korpeaa, tulen kestämään itseni laulelmia. Kyllä miehellä sen verran ryhtiä täytyy olla, että yhden itsensä sietää!
No, jossittelua tuo oli. Saattaa olla, etten lainkaan yrittele laulella.
HPK-Peltsut 6-2. Lähden herkistelemään mahdollisesti huomenna käyttöön tulevia äänijänteitäni Pierre Lemaitren oivallisen "Camillen" kera. Sitä ennen kuva napattuna 7.10.2014. Avokkaan laiturilta, mistäs muualta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti