sunnuntai 2. marraskuuta 2014

FLASHBACKIT JA VIIKKOAIKATAULUT

  Nollakeli, rännänsekaista vettä vihmoo tuulen ryydittämänä. Onneksi aamulenkki onnistui vielä sateettomassa kelissä. Taipaleella kuuntelin uskoon Storytonen orkesteriversiota. Aikamoisia flashbackejä tulee vuoden 1972 alussa julkaistuun "Harvest"-albumiin, etenkin biiseihin "A Man Needs a Maid" ja "There's a World". Niillähän on mukana Lontoon Sinfoniaorksteri. Storytonen sovitukset eivät kuitenkaan ole yhtä mahtipontisia, kuin edellä mainittujen kappaleiden.
  Aina vain jaksan ihmetellen ihailla Niilon energiamäärää; levy tai -pari vuodessa, Storytonen orkesterisovituksetkin hänen käsialaansa. Yhä meneillään olevat biopolttoaine- ja musiikintoistokehitelmät. Hyväntekeväisyyskonsertit. Asioita kun rakastaa, niihin riittää tarmoa, liekö liikaakin? Oliko hintana avioero?

Storytonen kannet ovat Niilon maalaamat.



  Käytiin tosiaan eilen vielä nimetöntä ihmisalkua katsomassa, samoilla lämpillä menivät vanhempansakin. Nimen valinta tuntuu tuottavan vaikeuksia, eivätkä Peppe-papan ehdotuksetkaan ota tulta alleen. Noh, ehkä parempi niin. Eiköpä nimi/nimet kuitenkin määräaikaan mennessä ole kristallisoituneet.

Siinä se nyytti Jonin hoivassa makoilee. Huomioikaa Helmi! Otin aika määrän kuvia, ja valehtelematta tämä linssilude onnistui ujuttautumaan yli puoleen niistä!

  Huomenna alkava viikko onkin huru-ukolle kiireistä aikaa. Huomenna on auton huolto. Tiistaina, mikäli korkeammat voimat ovat suosiollisia (kulkuneuvon ajokelpoisuuden suhteen) on tarkoitus mennä äiti-Elinaa kauppa- ja siivousasioissa auttamaan. Keskiviikkona vuorossa kotisiivous, normaali taso. Laajempi versio sitten ennen joulua. Ja illalla teatteriin katsomaan, ikään kuin lämmittelynä "Katsastusta". Torstaina nimittäin on edessä oikea katsastus. Siinäkin pakollisuudessa säästää, kun vähän surffaa webissä; hinta on kaikilla asemilla sama, 58 € ilman päästömittauksia. Mutta kun tarjouksia kaivelee, saa tietyille ajoille edullisempia vuoroja. Mm. torstaiksi klo. 14-15 tarjosi eräs nimeltä mainitsematon toimija homman hintaa 29 €! Tartuin tilaisuuteen, liki kolmekymppiä on eläkeläiselle rahaa, enemmän, kuin Niilon uutuusalbumi postikuluineen. Sitten pitää vielä jonain päivänä tarkkoa pikkuisten pihalänttien haravointi; alapihan sireenit ja omppupuu, sekä kadun vieren ruusupensas ovat niin kituliaita lehdenluovuttajina, että alkavat vasta kohta olla paljaina. Perjantaina sitten vedänkin raskaan viikon uuvuttamana lonkkaa. Tai ehkä en ihan kuitenkaan! Uteliaisuuttani googletin "vetää lonkkaa", ja sain tulokseksi mm. "maata pitkällään", ja "lojua tai torkkua". Siihen ei minusta ole, koko päiväksi. Lonkan vetämisen ohella aio siis muutenkin "tsillata", eli Urbaanin Sanakirjan mukaan "ottaa rennosti".  Vähän alla olevaan, lapselle kadehtittavan luontevaan tapaan:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti