Olin joku vuosi rak.
mestariksi valmistumisen jälkeen, vuonna 1984 (muistan sen myöhemmin kertomastani tapauksesta), Hyvinkäällä
betonimestarina. HOAS rakennutti sinne 3-kerroksista, 2-rappuista
oppilasasuntolaa. Vastaavana mestarina toimi RT, minua fyysiltä vuosiltaan
muutaman, virkaiältään useamman vuoden vanhempi Lahtelainen kaveri. Olin Reiman
jotenkin tuntenut aikaisemmin, mutta nyt vasta tähän nopeaälyiseen ja
huumorintajuiseen kaveriin vasta pääsin paneutumaan. RT jäi vähän minua ennen
eläkkeelle, teki duunia kuusvitoseksi, asuu yhä Lahdessa, ja käymme silloin
tällöin kahveella rupattelemassa vanhoista HAKA-ajoista.
Mutta asiaan. Aloitanpa
remonttimies P:sta. Työvoima oli sopimuksen mukaan hankittava paikallista tekijöistä,
muutamia luottomiehiä RT oli tuonut mukanaan edelliseltä työmaalta Mäntsälästä.
Niipä vahvistuksia tarvittiin, työkkäri puheillemma porukkaa lähetti, sana
kiersi, ja jotkut tulivat oma-aloitteisesti kysymään. Miehitys alkoi olla
kasassa, kaivuut tehty, anturoita valettiin, kun huomasimme, että meillä ei
vielä ole remonttimiestä. Remonttimies on (oli ainakin siihen aikaan, nythän
kaikki teetetään alaurakoina) ammattimies, joka osaa hitsata, korjata tiettyyn
pisteeseen työkaluja, vetää työmaasähköt, hoitaa ja huoltaa tarvittavat
betonivalulämmitykset, jne. Niinpä päivänä muutamana työmaakonttoriin saapasteli
kolmekymppinen kaveri, esitteli itsensä P:ksi, kysyi, onko tarvetta
remppamiehestä. Kehui olevansa sähkömiehen koulutuksen saanut, luokkahitsari,
pienkonekorjaaja, ties mitä. Mehän innostuttiin, vaikka ei ihan kaikkea
uskottukaan, mies palkkaamaan, tarve kun oli. Ensi töikseen P sai käydä läpi
työkalukontin, tutkia, mitkä värkit pelittivät, mitkä kaipasivat huoltoa, mitkä
joutivat poistaa. P siellä pari päivää möyrysi, tuli sitten sanomaan: ”Kaikki pelaa, yhden vibran sauvan ja Hiltin
ison piikkauskoneen lähetin varastolle vaihtoon. Niin, ja siellä oli kaksi
käymätöntä moottorisahaa, tein niistä yhden toimivan”. Hyvä mies, me
tuumittiin. Seuraavana päivänä tuli työpäällikkö UH käymään. RT hänelle
kertomaan: ”Nyt meillä on niin pätevä remppa, että teki kahdesta paskasta
moottorisahasta yhden…” tähän minä
kerkesin töryttämään. ”yhden kelvottoman!” UH katseli vähän pitkistään, RT
meinasi tukehtua nauruun. Mutta se oli enne, paljastui pian, että eihän se P
mitään oikeasti osannut. Ei osannut edes raudoittaa anturoita! Niinpä sitten
siirreltiin äijä toisarvoisiin duuneihin. Kun runko alkoi nousta, tuli joskus piikkaustarvetta
(piikkaus on niitä vi******simpia hommia raksalla). Silloin menin P:n juttusille,
ja sanoin: ”Kuule P, siellä olis nyt aika vaativa piikkaus, ei uskalla ihan
ketä vaan hommaan laittaa.” P:n silmät paloivat päässä, ja sanoi: ”Kyllä mä
meen tekemään, ei uskalla jätkiä laittaa, rikkoo väärät paikat.” Niin sitä psykologialla selvittiin P:n kanssakin.
Toinen muisto psykologiaa sivuten. Kuljettiin Hyvinkäälle vuoroviikoin RT:n autollaj, vuoroviikoin minun kulkuneuvollani. Otimme Mäntsälästä kaksi rakennusmiestä aina aamuisin kyytiin, veimme iltaisin mukanamme takaisin. Vähän viinaan meneviä, mutta kelpo rakentajia he olivat, olkoot vaikka X ja Y. Meillä RT:n kanssa kävi ajatukset hyvin yhteen. Niinpä kerran ajaessamme Hyvinkäältä kohti Mäntsälää, tokaisin muina miehinä: "Eiköhän oikaista tuosta, se ei ole paljonkaan pidempi reitti?" "Joo". innostui RT. "Oikeastaan siitä, sitten voitaisiin oikaista Saikkolan Sahan kautta. Se ei hirveästi kauempaa kestä!" Näitä oikaisuja tehtiin vielä muutamia, siis puheissamme, vaikka posotettiin koko ajan samaa tuttua tietä. Kun RT sitten vielä kerran, kun olimme jo lähes Mäntsälässä tokaisi: "Oikastaan vielä tuosta Myllyrinteen kautta", kuului takapenkiltä vieno toivomus: "Jos ei enää oiottais, meillä alkaa olla vähän kiire!" Viinakauppa meni näätsän silloin viideltä kiinni, ja poijiilla oli suu kuivana. "No siinä tapauksessa!", laukaisi RT, ja kurvasi paikalle, mistä aina otimme toverit kyytiin. Ihan oikeasti nämä veijarit olivat niin meidän puheidemme lumoissa, että luulivat meidän kierrelleen vaikka missä. Ehkä RT:n Ladan huurteiset ikkunat osaltaan auttoivat illuusion syntymistä.
Toinen autoon liittyvä episodi tuon työmaan tiimoilta. Minulla oli siihen aikaan Skoda Octavia, aito tsekkoslovakialainen, ei mikään Volkkarikopio. Työmaan lähellä oli merkkikorjaamo, auto oli eräänä päivänä siellä huollossa. Niinpä kysyimme ruokatunnilla luottomies A:n Datsunia lainaksi kauppareissuun. A sanoi, että siitä vaan, mutta siinä on käynnistysvaikeuksia. Hän tuli meille auton konsteillaan starttaamaan ja varoitti: "Älkää sammuttako sitä, kun kaupassa käytte." Siis jätimme kaaran hörhöttämään Centrumin parkkipaikalle. Kun tulimme eväät kainalossa kaupasta takaisin, oli pihalla muutama esiteini koulupoika aikaansa kuluttamassa. Homma lähti meiltä spontaanisti etenemään. "Hei, tuolla on tyhjä auto käynnissä, napataan se!, älähdin RT:lle. "Joo, otetaan äkkiä", vastasi tämä. Syöksyimme niskat kyssässä ja ympärillemme kyräillen autolle, RT puikkoihin, minä viereen. Pojat jäivät suut ammollaan tuijottamaan, kun RT kaasutti renkaat ulvoen pois paikalta. Liekö asiaa virkavallalle, tai kellekkään ilmoittaneet, ei ainakaan perästä kuulunut. Mutta kyllä miehillä oli hauskaa, kun homman selvitimme.
Tämän seuraavan jutun olimme RT:n kanssa sopineet. Autonlainaaja A oli äskettäin tullut toiselta, RN:n mestaroimalta Hakan työmaalta. Hän kertoi, että joku sovittu urakka oli jäänyt RN:lta maksamatta, ja sanoi haluavansa puhua tämän kanssa. Pomojen kopissa oli työpöytä ja puhelin molemmissa päissä tilaa, mutta vain yksi linja, eli rinnakkaisluurit. Teimme seuraavasti: RT meni huutamaan A:lle, että tule puhumaan siellä on RN. A tuli sisään, RT oli puhuvinaan kollegan kanssa, samalla kun minä olin tilaavinani harjaterästä toisessa puhelimessa. Kohta RT sanoi, että A haluaa puhua kanssasi, ja ojensi luurin tälle. A, jääkaappipakastimen kokoinen köriläs möräytti puhelimeen kumealla rintaäänellä: "Terve RN, A tässä!" Siihen minä, viiden metrin päästä: "Terve, terve, RN tässä." A alkoi selvittää, mitä hänellä oli sydämellään. Minä yritin vastailla parhaani mukaan, kunnes pokka petti, ja aloin tirskumaan. Silloin A, fiksu ja huumorintajuinen toveri, tajusi, mistä on kyse. Miehen hartiat lysähtivät, hän lähti ulos murahdellen: "Tämä muistetaan, tämä kostetaan!" Kostamatta jäi, minä siirryin pian toisille mestoille, ja RT kertoi, ettei A aikeissaan koskaan onnistunut, vaikka muutaman kerran yrittikin jotakin uunotusta.
Kerran RT kysäisi minulta, että lähtisinkö Helsinkiin joillekin rakennusmessuille. "Lähde ihmeessä, se on ilmainen reissu, on sponsorit matkassa" houkutteli hän. Minähän lupauduin. Mutta kuinka ollakkaan, kun se päivä koitti, olin unohtanut koko asian. RT sai minut kuitenkin houkuteltua. Iltapäivällä mentiin Mäntsälään, hyvissä ajoin ennen kuljetuksen lähtöä. Minä poika menin paikallisiin kauppoihin, ostin huosut, paidan, pikkutakin, päällystakin, muistaakseni kengätkin. Eihän sitä työvaatteissa Kirkolle mennä! Satasiahan se lysti kustansi, vaikka siitä eteenpäin oli kaikki ilmaista. Kun RT sitten jonkun ajan kuluttua taas kysyi, ilmoittaako hän minut eräälle sponsoroidulle risteilylle, minä kieltäydyi, ehdottomasti, sanomalla: "Sori, mulla ei oo enää varaa ilmaisiin matkoihin!"
Vielä yksi tarina, vaikka olisi niitä enemmänkin tuolta elämäni rattoisimmalta työmaalta. Olin juuri rakennukselle tullut, ja HOAS'in herrannappuloiden piti tulla merkkamaan, mitkä puut kaadetaan, mitkä jätetään. Silloin olivat Sarajevon talviolympialaiset pahimmoillaan menossa. Oltiin sitten päivällä jossain ravintolassa RT:n kanssa katsomassa 30 km:n hiihtoa. Yht'äkkiä huomasin, että kello oli jo kiiruhtanut sovittuun katselmusaikaan. RT, melko kovapäinen ja itsenäinen kun oli, sanoi: "Antaahan herrain leimailla, me katsotaan hiihdot!" Näin tehtiin. Kun työmaalle palattiin, olivat insinöörit kyllästyneet odottelemaan ja poistuneet. RT sai tietääkseni kuulla asiasta, mutta osasi kai selitellä itsensä kuiville. Hän kertoi muuten vasta äskettäin, että oli vuosien kuluttua silloisen HOAS'in edustajan eräässä yhteydessä tavannut. Tämä oli arvovaltaisessa seurassa tokaissut: "Sieltähän tulee se puunleimaaja! Nyt ei kannata asioista hirveesti sopia!" Noh, tilanne oli lopulta mennyt nauruksi, eikä ollut aiheuttanut vaikeuksia rakennusliikkeelle, minkä teknisenä johtajana RT tuolloin toimi.
Sellasia siis tapahtui sen vajaan puolen vuoden aikana, kun RT:n kaverina Hyvinkäätä rakensin. Jos kaikki työmaat olisivat olleet sen kaltaisia, ties vaikka mestaroisin vieläkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti