MESTARIPÄIVÄT JA HALAVATUN KÄHÖNEN, eli raksatarinoita 2

  Jäi tuossa eilisessä blogissa niin paljon kertomatta, lähinnä toveristani RT:sta, että on pakko paikata. Kummittelevat muutoin tulevienkin öideni (sanokaa onko tuo oikea muoto ”tuleva yöni” ilmaisun monikon genetiivistä???, sana ”öideni” kuulostaa pikemminkin turkilta) unissa.

  RT on, oli, on aina ollut absolutisti, ei ole eläissään viinan tippaa hotkaissut. Mutta se ei hänen hauskanpidolleen este ollut. Silloisen Rakennuskunta Hakan Lahden yksikön mestareiden parissa eli sanonta ”Muut juo, RT tulee känniin!” Muistan eräänkin kerran, kun jonkun iltatilaisuuden jälkeen törmäsimme Seurahuoneen ovelle tarkoituksena kallistaa vielä muutama naukku. Kaikki yrittivät olla asiallisia ja vakaita, paitsi RT, hän piti tyypillistä show’taan yllä. Niinhän siinä kävi, että muut pääsivät sisään, paitsi joukon ainoa selvä, vakuutteluistamme huolimatta.

  Tuolla eilen laajemmin muistelulla Hyvinkään työmaalla meille kehittyi, alkusyytä en muista, haamuhenkilö Kähönen. Aina kun joku meni pieleen, oli jompikumpi lointelemassa: ”Halavatun Kähönen, minkä tempun teki!” Kähönen jalostui lopulta Mestariliiton (kuvitteelinen järjestö) nokkamieheksi, joka ei hoitanut leiviskäänsä läheskään pieteetillä. Kerran kauniina kevätpäivänä sanoi RT, että lähdetään kaupungille, pitää ostaa pojalle Mastermind-peli. Sörnäytimme siis ruokatunnilla keskustaan ja kirjakauppaan.  Liike oli asiakkaista tyhjä, ainoastaan keski-ikäinen rouvashenkilö tepasteli palvelualttiina hyllyjen tietämillä. RT:hen iski taas joku oivallus, hän alkoi selittää myyjättärelle meidän olevan Mestariliiton miehiä, ja tehtäväksemme annetun ajanvietteen hankkimisen tuleville Mestaripäiville. ”Tietysti määrärahan puitteissa”, ehätin jatkamaan. RT sanoi meidän etsivän lähinnä jotakin sopivaa peliä. Rouva alkoi innokkaasti esitellä tarjontaa. Siinä äplisteltiin ja raavittiin päätämme. ”On se yhtä hittoa, ettei  Kähönen saanut tätäkään hommaa kunnolla hoidettua! Ei saanut kerättyä rahoja paljon mitään, ja niillä pitäisi viihdykettä kolmelle ja puolelle sadalle mestarille järjestää!”, valitteli RT. ”Kumma, että sellanen jätkä saa kalliilla palkalla istua johtopallilla, kele, olis sinne pätevääkin porukkaa laittaa!”, kiivaannuin minä komppaamaan.  Tovi vielä pyöriskeltiin ähisten ja murahdellen. Myyjärouva oli selvästi puolestamme pahoillaan. ”No paljonkos sitä rahaa on käytettävissä?”, hän viimein kysyi. ”Liian vähän!”, kivahti RT, ”mutta otetaan tämä Mastermind, vaikka pitääkin joku markka laittaa omistaan!”  ”Kyllä meillä voi aina vähän tinkiä”, ilmoitti empaattinen myyntihenkilö. ”Jos sovitaan tasan 15 markkaa.” ”Tehdään niin”, myöntyi RT, ei jää juurikaan omalle kontolle.” Kaupat tehtiin. En tiedä, alkoiko myyjätärtä koskaan kaivelemaan Mestariliiton varattomuus; olihan määräraha huikeat yli 4 penniä jokaista kolmea ja puolta sataa osallistujaa kohti! Mutta selvästi hyvillä mielin hän kauppaan jäi, tulihan Liiton miehiä osaltaan autettua.

  Meille kehittyi myös tapa nostaa ja laskea, Konsta Pylkkäsen ja nyt muististani karisseen tuttavan veneentekijä-äijän kehumis-haukkumis-tarinan innoittamana, oletan. Siinä tarinassahan äijän veneet kulkevat aluksi melkein itsestää, mutta kun toinen keskustelijoista huomauttaa jostain negatiivisesta piirteestä tekijässä, johtaa se monivaiheisesti siihen, että Konsta ja kumppani sylki pärskyen rienaavat miesparkaa ja hänen veneitään. Monet kerrat oli naurussa pitelemistä, kun jossain seurassa jompikumpi meistä alkoi jotakin ihmistä, tavaraa tai asiaa kehumaan, ihan todellisessa tarkoituksessa, ja kaveri heitti väliin: ”Mutta kerran..!” Siitä alkoi sellainen soutaminen ja huopaaminen, ettei itsekkään meinannut mukana pysyä. Toiset varmaan ymmärsivät, mistä on kyse, kaikki kuitenkaan eivät. Ilmeistä päätellen olivat jo pakkopaitaa päällemme sovittamassa.

  Vieläpä palaan siihen aiemmin kertomaani "ilmaiseen" messureissuun. En muista, kuka matkan kustansi, mutta tarjoilua riitti, niin bussissa, kuin messuravintolassakin. Vähän siellä näytteillelaittajien pilttuita kierreltiin, enimmäkseen lasin ja naposteltavan ääressä istuttiin. Joku kellonaika oli paluulle sovittu. Kun se läheni, lähdimme vielä RT:n kanssa hiekkalaatikolla käymään. Ulos tultuamme Messukeskuksen parkkipaikalla äimisteli joukko puoli- ja täyspäihtyneitä herrasmiehiä, rakentajia Oulun seudulta, kuten meille selvisi. RT ei malttanut olla hiljaa. Hän lyöttätyi joukkoon esitellen itsensä rakennushallituksen virkamieheksi. Alkoi kysellä, millaisia urakoitsijoita Oulun tienoilta löytyy. Kun pitäisi näet muutama kohde piakkoin kilpailuttaa. Johan alkoi löytyä olalle taputtelijaa, käyntikortin ojentajaa, vierailukutsun esittäjää. Minä seurasin sivusta tapahtumia silloiseen partaani naureskellen. Onneksi joku selvemmän pään oululainen alkoi tivahdella kuljetuksen lähdöstä, sai joukon meille vilkutellen vetäytymään kohti bussien rykelmää. Sanon onneksi, sillä ei olisi ollut ensimmäinen kerta, kun RT olisi saanut itsensä, kaverinsa myös, vaikeuksiin ja lähtemään harvoilla totuuden tultua liian aikaisin julki.

  Hyväksi lopuksi vielä yksi tarina tuolta Hyvinkää ajalta. Kaupungininsinöörinä, siis rakennusvalvonnan nokkana toimi tuolloin erittäin veemäinen herra, kutsuttakoon häntä KI:ksi. Hän ei alun alkaenkaan tullut toimeen RT:n kanssa, koska tämä ei antanut itseään pompottaa. Sitten vielä työmaan valvojana oli kaupungin palveluksesta eläköitynyt insinööri, edellä mainitun virkamiehen hyvä tuttu. Valvojankin oli RT pannut ruotuun, ja tämä kävi välillä valittamassa KI:lle, kuten myöhemmin paljastui, työmaan tavoista. Minä olin jo muilla mestoilla, kun sitten tapahtui seuraavaa: Kaupungininsinööriltä tuli työmaalle kirje, missä sanottiin, että talon parvekelaattojen kiinnitys oli Suomen rakentamismääräyskokoelman vastainen, ja että nse oli korjattava. Sen lisäksi RT:n tulisi jättää vastaavan mestarin työnsä tällä työmaalla. Melko vakavaa tekstiä siis. Mutta RT ei siitä häkeltynyt; hän alkoi ottaa asioista selvää. Kun valmistelut oli tehty, RT lähti visiitille kaupungintaloon. Tuleva on RT:n omaa kertomaa, mutta miehen tuntien en asian todenmukaisuutta pane ehdolle.... RT painaa liikennevaloja, ja pääsee lopulta sisään. KI tokaisee: "Noh, tulitko jättämään irtisanoutumisen vastaavan hommasta?" "En", vastaa RT, "mutta heitä takki niskaan, niin lähdetään kyselemään sulle töitä." "Mitä sinä oikeen sönkötät?", ihmetteli KI. "No ensinnäkin sinun johtamasi virasto on rakennekuvat hyväksynyt, ja niiden mukaan on parvekkeet tehty. Toiseksi otin selvää vanhemmista rakennuksista. Hyvinkäälle on pystytetty vajaan kymmenen vuoden aikana ainakin kuusi kerrostaloa, missä on käytetty samaa kiinnitysmenetelmää, ilman minkäänlaisia ongelmia tai asiaan puuttumisia." RT läjyttää kaksi kansiota pöytää ja lisää: "Näissä on kaikki dokumentit asiasta. Kun toisen kiikutan kaupunkinvaltuustoon, toisen Hyvinkää Sanomien toimitukseen, on uusi duuni sinulle tarpeen!" En muista, mitä RT kertoi KI:n tähän sanoneen. Mutta asia unohdettiin vähin äänin, tosin jonkun pienen vahvistuksen RT joutui parvekekiinnityksiin hitsauttamaan. 

  

  Kunhan uusia anekdootteja mieleen pullahtaa, vaivaan ehkä teitä taasen.

Mestaripäivien perinteinen viihdyke.