Kun kuulen, näen, luen kuinka eripuolilla palloamme soditaan ja teloitetaan ihmisiä mitättömistä syistä, Kun kuulen, näen, luen kuinka monikansalliset yhtiöt saastuttavat jokia, järviä , meriä. Kun kuulen, näen, luen kuinka mannerjäätiköt sulavat, kuinka niistä lohkeaa valtavia, neliökilometrien suuruisia jäävuoria. Kun kuulen, näen, luen kuinka meidänkin molemmat suuret päivittäistavaraketjut käyttävät lapsityövoimaa ja ihmiskauppaa harjoittavia tehtaita Kauko-Idässä. Kun kuulen, näen, luen kuinka mikään ei muutu puheista, lupauksista, vakuutuksista huolimatta. Herää mielessäni kysymys: Onko ihmisellä (Homo sapiens, Viisas Ihminen, sic!), kädellisten lahkon isojen ihmisapinoiden heimoon kuuluvalla eläimellä oikeutta elää täällä? Jos tämä laji katoaisi, ei planeettamme muuta kuin olisi iloinen. Pääsisihän se eroon kiusallisesta tuholaisesta, joka nakertaa, kaivaa, satuttaa, saastuttaa, kaikin tavoin piinaa sitä mistään välittämättä. Ja planeetallahan on vielä aikaa, jollemme sitä "viisaudessamme" tyystin tuhoa. Mitäpä, jos ihmiskunta todella täältä häviäisi? Alkaisiko uusi evoluutio, miljardin vuoden kuluttua uusi uljas maailma? Olisiko jossain kollektiivinen tai geneettinen muisti, mikä olisi tallentanut tekemämme virheet? Jos olisi, olisiko sillä merkitystä? Virheistä oppiminen, kaiken kehityksen äiti, kun tuntuu olevan meille erityisen vaikeaa. Vai toistuisiko nykyinen katastrofi? No, olisihan ainakin yritetty.
Mutta eihän ihmiskunta täältä häviä, muuten kuin oman käden kautta. Ja silloin on epäselvää, missä kunnossa pallomme on, koska se on taas valmis ylläpitämään elämää. Ergo: jotakin on tehtävä, pian.
Karl Marx'in määritelmä
Kommunismin ja anarkian ero: Johtaja
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti