PIKKU-BARBI

  Eilen oltiin katsomassa KaTa:n esitystä Prinsessa Ruususen syntymäpäivät. Mukava tapahtuma. Kaikki seuran ryhmät luistelukoululaisista varttuneimpiin ja taitavimpiin K-ykkösläisiin pääsivät estradille. 

  Ohjelma oli seuraava: 

  

  Osa 1. Vieraat ja lahjat. Prinsessa nukahtaa. 17 osiota, kesto 50 minuuttia. 

  Puoliaika 30 minuuttia.

  Osa 2. Herätysyritykset. 17 osiota, kesto 45 minuuttia.

  Iiriksellä oli töitä. Hän esiintyi monessa osiossa. Yleensä yhtenä joukossa. Osan 1 osiossa 7, Barbit, Iiris kuitenkin Pikku-Barbina johdatti Barbit areenalle. 

  Iiris kuuluu K3-ryhmään. Muut Barbit kuuluivat K1-  tai K2A-ryhmään, joten he olivat kooltaan Iiristä paljon isompia. Oli hauska katsoa, kuinka Pikku-Barbi paineli ujostelematta tahdissa itseään vähintään päätä pitempien ja edistyneempien kavereidensa keskellä.

  Taitaa olla niin, että huomisesta lähtien Iiriskin kuulu K2-ryhmään, sen alimmalle tasolle. Kuvat eivät ole kovin laadukkaita. Ne ovat kuvakaappauksia Jonin ottamalta videolta. 

  Liisa ja serkkunsa, jokusen kuukauden vanhempi Milla, jaksoivat myös hyvin katsella läpi esityksen. Asiaa varmaan auttoi  väliajalla buffeesta haetut herkut. Mekin Hilpan kanssa nautittiin grillimakkarat. Hyvän säväyksen teki hallin viileydessä. Siinä muisteltiin, että ei me varsinaisia makkaransyöjiä olla, kun ei viime kesänä kertaakaan niitä syöty. Muut grillaukset ovat tulleet etualalle. 

  Edellisestä luontevasti seuraavaan. Nyt ovat piinaviikot käynnissä. Meillä piinaviikot alkavat perinteisesti huhtikuun alussa. Piinaa kestää siihen asti, kun jäät ovat Luonterin tienoilta sulaneet. Silloin piinaviikot vaihtuvat kesäsesonkikuukausiksi. Piinaa piitää kestää vielä ainakin kolme, ehkä jopa neljä viikkoa. Pitää kestää, mitä kestää, minkä kestää. Jäät eivät kylläkään kohta kestä. Jos tiedosta kiitätte, niin eipä kestä. 

LOHTUA MUSIIKISTA

  Lohtua ikäviä uutisia täynnä olevaan maailmaan on viime aikoina tuonut kahden mestarin tuotannon kahlaaminen. Neil Youngin kaikki studioalbumit olen lopputalven ja alkukevään aikana lenkkeillessäni kuunnellut läpi. Bob Dylanin kohdalla sama homma on menossa. Olen nyt kuunnellut tuotannon suunnilleen 1980-luvun loppuun asti, eli mielestäni parhaat levytykset taas kertaalleen. 

  Kaksi ehdotonta mestaria minulle, Niilo ja Bob. Mutta kumpi on ykkönen? Molempien parhaat albumit ovat loistavia. Molemmilla on häilyviä kausia, ehkä ei niin kovin onnistuneita kokeiluja tuotannossaan. Joskus tuntuu, kun vaikka Bobin akustisen 1960-luvun alkupuolen juttuja tai Blood on the Tracks- tai Desire-albumia kuuntelee, että tämän paremmaksi ei voi panna. Kun sitten Niilon After the Gold Rush-älppäri tai Rust Never Sleeps, tai Comes a Time, tai Harvest kaikuu korvissa, niin tuntuvat ne lyömättömiltä. Nuo levyt esimerkkeinä herrojen tuotannon parhaasta päästä. Sellaisia löytyy lisää vaikka kuinka paljon.

  Pakko on sanoa, kuten monet arvaavatkin, että kyllä minun listallani Niilo vie ykköstilan. Vie, vaikka Bobiin tietysti jo 1964 tai 1965 tutustuin, Niiloon "vasta" 1970. 

  Niiloon törmäsin Crosby, Stills, Nash & Youngin loistavan albumin Déjà Vu myötä, ja hankin After the Gold Rush'in. Se oli menoa. Pian ostin Niilon aiemmat soololevyt Neil Young  ja Everybody Knows This Is Nowhere. Siitä lähtien kaikki albumit tuli hankittua. Aluksi vinyyleinä, myöhemmin CD:inä. Viime vuosina on levyjen ostaminen jäänyt, kun olen Spotifysta, sittemmin YouTube Musicista tarpeeni täyttänyt. 

  Bobin levyjä en koskaan ole hirveän paljon omistanut. Kirjastosta niitä lainailin, myöhemmin musiikkipalveluista, joten tuotanto on kyllä tutuksi tullut. 

  Joo, vaikka Niilon kerrotaan sanoneen, että ei kannata verrata häntä ja Bob Dylania, sillä Dylan on Mestari, minulle se Mestari on Niilo. 

  Lohtua saa musiikista. Lohtua tarvitaan. Toinen toistaan surullisempia uutisia saa kuulla. Viimeisimpänä Vantaan kouluampuminen. En syyttävää sormea halua mihinkään suuntaa ojentaa. Surullinen vain olen. Samalla ajattelen, että jos Suomessa, maailmalla myös, suhtauduttaisiin jokaiseen sodissa tapetun lapsen kohtaloon samalla tavalla kuin täällä Vantaan tapahtumaan, niin ehkä jotain muuttuisi. 

  Lohtua saa tietysti myös lapsista. Iiiris ja Liisa, koko perhe tietysti, olivat meillä pääsiäisen. Toisen pääsiäispäivänä käytiin Launeen Perhepuistossa. Kuvassa tytöt välipalaa popsimassa. 

  Lohtu ei maailmaa paranna. Se jää meidän ihmisten tehtäväksi. Aika näyttää onnistummeko. Lohtu kuitenkin auttaa pitämään ajatukset ainakin hetken poissa kaikesta paskasta. Hector laulaa bisiissään Lohtu On Rakkaus 

  Lohtu on rakkaus

  rakkaus lohtu on

  Lohtu on rakkaus

  se ihmisille annettu

  ainoa lupaus

  Niin se on. Rakasti sitä sitten ketä tahansa, tai vaikka musiikkia, lohtua se tuo. Jos itseään rakastaa, tai mammonaa, varmaan sekin kyseiselle tuo lohtua? Tai valtaa? Nyt menee liian filosofiseksi pohdiskelu. 

  Huomenna mennään KaTa:n näytökseen PRINSESSA RUUSUSEN SYNTYMÄPÄIVÄ. Jos seuduilla ootte, mukaan vain.

VIERAITA LISÄÄ

 Vieraita on. Pääsiäinen ja perhe Tiilikainen saapuivat perjantaina, kesäaika livahti ovenraosta viimeyönä. Näistä vieraista perhe Tiilikainen on ykkönen, pääsiäinen menettelee, kesäaika turhanpäiväinen. Siis ei kesäaika ole turhanpäiväinen, mutta väkisin väännetty kellonsiirto on. 

  Minä toimeuduin aamulla vuoden ensimmäiselle kesäaikalenkille. Näkymät olivat olivat yhtä sumeita kuin maailmantilanne, ja lähes yhtä sumeita kuin Suomen hallituksen toimet.

  Näyttää siltä, että kansan enemmistö ei hyväksy hallituksen toimia. Se kansanosa, jolla on inhimillisyys ja oikeudentaju tallella. Se kansanosa ei ymmärrä Orpon jengin touhuja, vaikka he rautalangasta selityksen vääntäisivät. Piikkilangasta joutuvat vääntämään, eikä siitä saa kuin haavoja näppeihinsä. 

  Eilen oli pilvinen poutapäivä. Ei siis aurinkoa, kuten Foreca povasi. Tänään on aurinkoista, kertoo Foreca. Uskoo, ken näkee. Ulkoilua eilen tietysti oli ohjelmassa. 

  Välipalaa ja askartelua lasten ohjelmaan kuului myös. Iiris tutkii samalla varmaan jotain eksistentiaalista kysymystä.

  Ulkoilua on tänäänkin, paistoi tai ei. Päivällä lähtee perhe Tiilikainen Lahteen Jonin sukkulaisten kanssa syömään. 

  Huomenna vielä jatkuu pääsiäinen. Tiilikaiset lähtevät Espooseen. Arki alkaa taas. 

 

  Ei ole kalenteri turvoksissa. Jotain sentään. Ma. 3. huhtikuuta on minulla parturi, ma. 15. huhtikuuta renkaiden vaihto. Ilman kalenterimuistutusta käydään hankkimassa siemenpotut ja -sipulit. Jos muistetaan. Muutenkin hiljalleen varaudutaan kesäsesongin alkuun. Lapulle pitää aina kirjoittaa, jos jotakin tähdellistä mieleen tulee. 

  Tuo "kesäsesonki" on lainaus äiti-Elinalta. Hän ilmaisua käytti jo ollessaan hoivakodissa. Kerran siellä käydessämme kysyin "mitäs tänne kuuluu?"

  "No mitäs tässä, kesäsesongin alkua odotellaan!", hän tokaisi. 

  Oli vielä sen verran tolkussaan, että tuon heitti juuri näihin aikoihin vuodesta. Mutta ei hänen elämänsä enää sesongeista muuttunut. Vuoteessa joutui elämänsä viimeiset vuodet viettämään. 

  Kello on nyt yli puoli kymmenen. Sitä aurinkoa ei näy vieläkään. Sumua näkyy. Sääennusteisiin voi aika lailla luottaa. Ne eivät juuri koskaan pidä kutiaan. 

  Aamupalan syöneet tytöt löysivät pari suklaamunaa. Ne kuuluvat heidän pääsiäiseensä kuin mämmi Juha Miedolle. 

JOTAIN JUTTUA JOSTAKIN

  Pääsiäinen on ovella. Me olemme sisällä. Perhe Tiilikainen on tulossa. Siinä lyhyesti tilanne. Pidemmän kaavan mukaan ehkä kuitenkin kirjoitan. 

  Tiistaina palattiin Anttolasta. Katsoin eilen energiatoimittajan sovelluksesta kulutusta. Vajaassa viikossa meni sähköä saman verran kuin keskimäärin kuukaudessa täällä Hollolassa. Hinnasta en vielä tiedä, lasku tulee ensi viikolla. Mutta halvempaa se on kuin viikko Rukalla, Levillä tai Saariselällä. 

  Hiljaiseloa on Hollolassa ollut. Normipäivä kulkee kuta kuinkin seuraavasti: Aamulla puoli kuusi (+/- puoli tuntia) ylös, aamutoimet, aamukahvi, lenkille, suihkuun, joka toinen tai joka kolmas päivä kauppaan, lukemista, lounas, perräiset, päivälenkki, päiväkahvit, suoratoistoa ja lukemista, iltapala, kuuden uutiset, Emmerdale, pätkä suoratoistoa, lukemista, kokovartalon nojalle. Tämä siis minun osaltani. Hilpan päivässä on samoja elementtejä, mutta tietysti myös eroavia toimintoja. En niihin nyt aio puuttua. 

   Aika tylsältä kuulostaa, eikö? Eipä tässä kovin repäisevää elämää olla hakemassakaan. 

  Perhe Tiilikainen saapuu tänään päivällä. Sitten on taas elämää ja vaihtelua arkeen, tässä tapauksessa myös pyhään. Iiris oli muuten Pääkaupunkiseudun seurojen ikäkausi-cupin finaalissa 5/16. Kärki oli tasainen; ero ensimmäisen ja seitsemännen välillä oli vain kolme pistettä. Anna viestitti eilen, että Iiris siirtyy viikon kuluttua esitettävän kevätnäytöksen jälkeen Mineistä K2-ryhmään. Tahti kiihtyy. Sitten treenejä on sunnuntaisinkin. Vaatii paljon myös vanhemmilta. Iirikseltä ei niinkään, sillä hänelle luistelu on kaikki kaikessa. Taitaa kohta tyttö nukkuakin luistimet jalassa!

  Aamulla läksin lenkille kuuden jälkeen, sillä ennusteen mukaan kahdeksan maissa alkaisi satamaan. Nyt kello on puoli yhdeksän, eikä sateesta tietoakaan. Tämän hetkisen ennusteen mukaan sade alkaa vasta ip. kello 14. No, ennusteitahan nuo ovat, Myös ennusteet pääsiäisen kelistä ovat sitten eilisen muuttuneet parempaan suuntaa. Nyt ei tämänpäiväisten sateiden jälkeen ole juuri vettä tai lunta tulossa. Aurinkoakin huomenna ja 1. pääsiäispäivänä. Hyvä, jos noin menee.

  Sääennusteet ovat tieteeseen perustuvaa spekulointia. Sen sijaan mediassa pullollaan olevat "saattaa tapahtua- tai ehkä-uutiset" ovat pelkkää spekulointia tai tahallista ihmisten hämmentämistä. Älkää antako niiden itseänne lannistaa. Ajatelkaa, että vaikka teille kerrotaan että sota saattaa eskaloitua Venäjän ja Naton väliseksi, niin se saattaa myös päättyä neuvottelujen kautta rauhaan. Vaikka kumpikaan vaihtoehto ei näytä ajankohtaiselta, niin rauhallista pääsiäisenaikaa kaikille. 

KUIN TOISEKSI VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ

  Eletään kuin toiseksi viimeistä päivää. Huomenna tietysti meno kiihtyy kohti tiistaiaamua ja kotiinlähtöä.

  Eilen illansuussa näkyi aurinko ensimmäistä kertaa koko reissun aikana. Taivas oli sees alkuillasta myös; täysikuu paisteli tähtien lomasta. 

  Tai ei ihan täysi. Tarkistus kertoi, että täysikuu on tänään. Piti tarkistaa mr. Googlelta, sillä tänne tarkoitettu Metsä-Sairilan seinäkalenteri jäi Hollolaan. Sen ohelle ei kotiin jäänyt kuin akkukone. Ei iso moka. Makitan tarkoitus oli toimia kairan vääntimenä. Lihasvoimaa käyttävä kaira sai korvata konevoimaisen. En sitä paitsi kairannut kuin yhden reiän. Tulopäivänä sen tein saunarantaan. Helpompi tuuralla hakata vesiavanto, kun on alkureikä. Edes pilkkireissulla en kairannut; onkipaikka oli täynnä Hanelin poraamia reikiä. 

  Onkipaikasta onkikaloihin. Eilen ei isoa uunia lämmitetty. Siksi ei, että alkoi pirtissä olla aika lämmin, ja uuninkylki ja -pankko olivat niin kuumia, että katsottiin parhaaksi pitää välipäivä. Siksi patakukko menee kohta uuniin. Hilppa sitä valmistelee, minä vedän pian hiilet pois. 

  Aamulla aikaisin meinasin lähteä jäälle kävelemään, mutta lenkki jäi torsoksi. Vaikka illalla oli kirkas taivas, meni se pian pilveen, eikä pakkanen ollut yöllä kuin asteen, parin luokkaa. Oli kuitenkin tehnyt pienen kuoren jään oheen vesipeitteeseen. Se murtui jalan alla, tehden liikkumisesta ikävää. Ja liukasta oli myös. Siksi palasin pian. Päivällä mennään Hilpan kanssa uudestaan kokeilemaan. Siis kävelyä.

  Hilppa on katsellut tiiviisti Taitoluistelun mm-kisoja. Tärkein kisa on kuitenkin tänään. Tikkurilassa kisataan Kultahelmi-kisa, eli Minit-cup 2023-2024 finaali. Kultahelmi-kisa on Mineille järjästettv kilpailu. Finaaliin karsitaan syksyn ja talven aikana osallistujat pääkaupunkiseudun seurojen luistelijoista. Finaalissa on kolme sarjaa: Hopeafinaali, kultafinaali 2015-syntyneille ja nuoremmille, sekä kultafinaali 2014 syntyneille. Kuhunkin sarjaan on karsittu 15-17 osallistujaa. Iiris luistelee kultafinaalissa 2014 syntyneille. Meitä jännittää luultavasti enemmän kuin Iiristä. 

  Viime talvena käytiin muutamia Iiriksen kisoja katsomassa. Tällä kaudella hän ei ole halunnut, että muut sukulaiset kuin oma perhe on katsomossa. Urheilijan toivomusta tulee noudattaa. Onneksi päästiin KaTa:n joulunäytöksessä Iiriksenkin luistelua katsomaan. Samoin mennään la. 6.4. katsomaan kevätnäytöstä PRINSESSA RUUSUSEN SYNTYMÄPÄIVÄ.

  Kevät etenee. Ei varmaan saareen enää toista kertaa jäitten aikana tulla. Mutta jos lähellekään normaaliin tahtiin kevät etenee, niin kuukausi, risat päälle, ja täällä ollaan pihoja siistimässä maata muokkaamassa.

  Pääsiäisen jälkeen alkaakin siemenpottujen, sipulien ja istutettavien siementen hamstraus. Suunnitelmat alkavat olla ainakin hahmollaan. Uutuutena on tarkoitus kokeilla salkopapua. Sille on paikkakin arssinoitu navetanmuurin sisään. Sormet alkavat syyhytä. Se syyhy ei apteekista lääkettä tarvitse. 

KALASSA. MUISTAAKSENI

  Keli jatkuu harmaana, mieli ei. Pienet aamusumut, vähäiset ripottelut kestää, kun pakkaset pysyvät loitolla. Sähkön hinta on siedettävissä luvuissa.

  Muisti on mikä on. Eilen venevajassa äkkäsin, että eihän täällä näy moottorisahaa ollenkaan. Ei omalla paikallaan, ei nurkissa muuallakaan. Katselin tarkemmin. Lehtipuhallin oli myös kateissa. Mietin, mietin. Ajattelin, että lehtipuhallin saattaa olla ylhäällä piha-aitassa, mutta moottorisaha? Tein lisää inventaariota. Vesiautomaatti, millä pumpataan sauna- ja kasteluvedet järvestä, oli myös poissa. Siinä kohtaa palautui jotain hämärää mieleen: oliko laittanut uuden, viime kesänä hajonneen tilalle hankitun pumpun saunakamariin? Katsomaan! No, siellähän se, samoin lehtipuhallin.... ja moottorisaha!

  Siis lopulta muistin, että pumpun olin sinne laittanut, mutta lehtipuhaltimen ja sahan kohdalla oli päässä pelkkää tyhjää. Ihmetyttää. Miksi? Kun ne ovat vuosikausia talvehtineet omalla paikallaan venevajassa. Pääasia, että löytyivät. Ettei saha lojunut jonkun puun juurella metsässä, lehtipuhallin nurmikon laidassa, ja vielä akun kanssa. 

  Toinen muisto muistista. Hilppa sanoi eilen, useamman kerran, että ota aamulla possun lapapaisti jääkaapista pöydälle, kun nouset kahvia keittämään. Minä, että totta kai. Niinpä sitten Hilppa totesi, kun olin jo uunin lämmittänyt, että otin muuten sen paistin pois jääkaapista. Joo. Lapapaisti oli kaikesta huolimatta leivinuunissa kolme tuntia, lanttua, porkkanaa ja sipulia seuranaan samassa padassa. Hyvää oli, vaikka olin unohtanut jääkaapista lämpenemään ottaa. 

  Päivällä käytiin pilkillä. Sadetta enteilevässä kelissä matkaan lähdettiin.

  Hannilat naapurista liittyivät joukkoon. Taivallettiin Kummelisaaren luo. Siellä Haneli jo istui pilkkiä uittaen. Koko kalastuskööri oli pian koolla. 

  Autolla Haneli oli paikalle tullut. Oli ollut jo aiemmin siellä tunnin istumassa, käynyt välillä koirat ja itsensä ruokkimassa, tullut takaisin. 

  "On tällä vähin ahven nykinyt", sanoi Haneli. Siis pilkit järveen. Jonkin aikaa pilkittiin. Haneli poistui melko pian. Ei kauaa mekään oltu, koska alkoi rännänsekaista lunta satelemaan. Mutta saalistakin tuli, meille Hilpan kanssa tarpeet patakukkoon.

  Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että suurin osa saaliista oli Hanelin onkimaa. Isommat, fileekalat, vei itselleen, meille pienemmät. Sain minäkin yhden ahvenen. Yhdestä reiästä vain hetken pilkin. Naapurin Hannu sai kolme, neljä, hieman uutterammalla työllä. Nekin päätyivät meidän ämpäriimme. 

  Uuniruoat saavat huomenna jatkoa. Patakukko menee aamulla muhimaan. Ei ole tosin silavaa laittaa, mutta pekonia on. On myös ruisjauhoja kannen tekoon. Kyllä meitä hellitään!

  Nyt ollaan käyty saunassa. Minä kirjoittelen hieman aloittamaani blogia loppuun. Ja juon Coca-Colaa. Koska kaikella on historia, kaikelle on tarina, niin tässä tapauksessa se on: Cola on peräisin viime kesältä. Se tuli jonkun pitsaostoksen mukana, ja kulkeutui Saarelan jääkaappiin. Syksyllä Cola matkasi Hollolaan, vietti sydäntalven siellä jääkaapissa, ja palasi nyt Avokkaansaareen. Colan kannalta huono homma, sillä se tuhoutui. Toisaalta, jo oli aikakin. Parasta ennen-päivä alkoi olla nurkan takana. En tosin tiedä Coca-Colan ajatusmaailmasta tai mieltymyksistä yhtään mitään, mutta luulisin, että parempi lopettaa elämänsä normaaliin tapaan ja tolkuissaan kuin mytteentyneenä ja vanhentuneena kenellekään kelpaamattomaksi. 

LOPULTA SAARESSA

  Viimein lähtö saareen toteutui. Aamulla siis pakattiin tavarat autoon. Ajettiin ensin Mikkeliin ja Urpolan Lidliin. Viikon eväät takapaksissa jatkettiin Anttolaan Hanelin luokse välj'kahville ja onnittelemaan. Jäätä pitkiin usmuutettiin. Oiva keli on autoilla jäätiellä, samaten kuin missä vaan. Kunhan muistaa virtapaikkoja vältellä. Jos niitä ei tiedä, niin ei ehkä kannata merkatulta reitiltä poiketa. 

  Haneli onniteltiin, lahjantynkää ojennettiin, kahvit hörpittiin. Kannatti käydä; saatiin juuri verkosta otettu ja fileoitu hauki mukaan. 

  Hanelilta jatkettiin Paajalansalmea Piekälänsaareen menevälle jäätielle, sitä rantaan, maata pitkin Potinlahteen. Tavarat kelkkaan ja ahkioon, Saarelan rantaan ihmisvoimin. 

  Kyllä noilla viikon pärjää. Lumikengätkin mukana, ihan sen vuoksi, että jos lunta pihalla paljon, mutta ei niitä tarvittu. 

  Perillä kaikki reilassa. Pirtissä 14 lämmintä, kun olin eilen illalla käskyttänyt ilpin pöhisemään. Nyt on lämpöä 20 astetta. Patterit on päällä, uunit kevyesti lämmitetty. Huomenna vähän rankempi puitten polttaminen, niin voi patterit napsauttaa pois tai ainakin pienelle teholle. 

  Vesiavanto on tehty, rappusten päältä lumi ja jää poistettu, polkuja huussiin ja puuliiteriin tallattu. Hernekeittoa on syöty, päiväkahvit hörpitty. 

  Ensi tiistaihin täällä on aikomus olla. Ei ennusteen mukaan kovin kylmäksi keli äidy, mutta pientä lumi-, vesi-, tai räntäsadetta saattaa välillä tulla. Mutta ei niin paljon, ettei sekaan mahdu. Jäällä dallaillaan, pilkilläkin käydään. 

  Naapurin pariskunta on myös maisemissa, tulivat eilen, joten heidän kanssa pilkille mennään. Eikä siinä ole ole kalansaalis pääasia, vaan sosiaalinen puoli on enemmän kuin puolet. 

  Olisihan se saanut arska paistella, nyt tullessa, seuraavina päivinä myös. Kaikkea ei voi saada. Kyllä täällä näineenkin viihtyy.