Äitienpäivää vietettiin kantamalla pihakalusteet ulos ja siivoamalla kesäkeittiö. Sitten syötiin, saunottiin, katsottiin Leijonien näytös Iso-Britanniaa vastaan.
Neljän jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti kaupunkia. Ensin käytiin Lidlistä jokunen puute. Sitten ajeltiin Mikaeliin. Siellä oltiin vähän ennen kuutta. Kun temmoimme lukittuja ovia, tuli ystävällinen naishenkilö avaan oven. Hän sanoi, että avataan kuudelta, mutta tulkaa sisään.
Tulimme ajoissa seitsemältä alkavaan Arpan konserttiin, sillä kumpikaan meistä ei ollut käynyt Mikaelissa. Eihän sitä ole millään kerennyt! Sehän on uusi! Mikä uusi? Katsoin netistä: Mikaeli on Mikkelin keskustan tuntumassa, Pankalammen rannalla sijaitseva kongressi- ja konserttitalo. Se valmistui vuonna 1988 arkkitehti Arto Sipisen suunnittelemana. No, onhan se meille uusi; muutettiin pois Mikkelistä ja Anttolasta 1974.
Mikaeli on siis ollut Pankalammen rannalla 36 vuotta. Se on hippusen enemmän kuin puolet Hilpan ikävuosista, minun vastaavista suunnilleen puolet. Ei siis ihan uusi kuitenkaan. Mutta hieno rakennus Mikaeli on. Ja hienolla paikalla.
Katsasteltiin aulat, vessat ja ravintola. Ravintolan nimi on mielikuvituksellisesti Tilausravintola Mikaeli. Me mielikuvituksettomasti juotiin kuppi kahvia lohileivän kanssa.
Kun Martti Talvela-salin ovet aukenivat, siirryttiin aulaan. Kiirettä ei sisään ollut, sillä olin ostanut liput rivin alusta.
Sali täyttyi koko lailla turvoksiin. Täsmällisesti marssi Arppa bändinsä kanssa lavalle, show alkoi. Arppaa olen kuunnellut, joten musiikki on tuttua. Esiintyvän en ole nähnyt kuin kerran tai kaksi televisiossa, silloinkin ilman bändiä. Kolmimiehinen yhtye (kitara, basso/pystybasso, sekä rummut/banjo) yllätti minut taidoillaan. Herkästä saundista tukevaan poljentoon, kaikki kulki mainiosti.
Sovitukset tutuista biiseistä poikkesivat monesti levyjen meiningistä. Muutamat biisit olivat aika pitkiä sooloineen ja "inspirointeineen". Se, mistä tykkään indie-musiikin tekijöissä on, että ei tarvitse kangistua kaavoihin. Rokki voi joskus olla puuduttavaa, vaikka olisi kuinka hyvin soitettua. Kun lavalla on halu ja lupa tehdä asioita toisin, tehdä, miten itse haluaa, niin ei kuulija/katsoja pitkästy. Tämä on tietysti minun mielipiteeni. Mutta hyvä oli konsertti. Ainoa pieni miinus oli, että varsinkin alkukolmanneksella tahtoi lauluääni puurotua vaikeasti ymmärrettäväksi. Ei se minua niin haitannut, sillä sanat olivat tuttuja, mutta ehkä jotain toista harmitti. Sanat ovat Arpan lauluissa tärkeitä.
Hieno puolitoistatuntinen, encoreineen vartti päälle. Kyllä elävä musiikki on poikaa. Pitäisi korona-ajan puuduttamaa seurantaa saattaa entisiin uomiinsa. Joskaan ei uoma ikinä kovin leveä ole ollut, mutta vuolaampi kuin viime vuosina.
Vielä kuva Mikaelin sisustoista. Hilppa esiintyy nykyään mielellään kuvissani, kunhan olen ne oikein tarkentanut.
Tänään kävin katiskoilla. Lukumäärää oli runsaasti, kokoa ei. Mutta kyllä me yksi ateria noista syödään.
Muuten päivä kuluu pieniä mieleen juohtuvia puuhia nahuten. Ei mitään isoa missiota ole aluillaan. Suomella on taas peli, Emmerdale tulee jo puoli viisi, joten toosan ääressä sitä ilta ollaan.
Ilmat lämpenevät päivä päivältä. Mikä sen mukavampaa. Puuhaa kyllä piisaa. Torstaina mennään käymään Hollolassa. Tavaraa haetaan. Muuten elo saaressa jatkuu ilman isompia ihmeitä. Toivottavasti.
Ps. Sataa kyllä saisi. Ei kuitenkaan ennusteissa isommin vettä näy. Saimaassa kyllä näkyy, vettä. Eikä nousu ihan vielä lopu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti