KALASTUSTA JA SELITTÄKÄÄ "SELITTELY"

  Eilen soitti ystäväni Make, kysyi lähdenkö pilkille? Huomenna iltapäivällä?  "Voinpa lähteäkin"

  Make on pari kertaa tuonut isoja ahvenia, joten ajattelin, että vaikka minä en ehkä mitään saa, niin hän vetelee taas körmyniskoja meillekin.

  Kahden jälkeen tuli Make minut hakemaan. Ajeltiin Siikaniemeen, Make lastasi ahkion, vaihtoi saappaat jalkaan.  

  Jäällä istuttiin pilkkiä uittaen ennen kolmea. 

  Kuten huomaatte, on minulla oikein nojatuoli. Kun Make ennen kahta soitti, sanoi olevansa lähdössä, hän vielä kysyi kaksi kysymystä: "onko sulla rouskut, onko jakkara?"

  "On, paitsi ei jakkaraa, mutta jotakin sen tapaista".

  Rouskut tietysti tarkoittivat liukuesteitä saappaisiin. Jakkaran asemesta otin varaston hyllyltä mukaan PoriJazziin ostetun matkatuolin. 

  Jäällä ei ollut kovin lämmintä. Vaikka pakkasta oli vain muutama aste, niin sen verran kävi viima, että viluiseksi veti olotilan. Oltiin nimittäin jäällä yli kolme tuntia. Ja kymmeniä reikiä Make kairasi. Koneporalla kairasi, olisi muuten selän päälle käynyt. 

  Entäs kalasaalis? Ei ainuttakaan. Ei sintin sinttiä. Ei, vaikka kaverilla oli luotaimet ja värkit. 

  Kaiken piti olla siis kohdillaan. Mutta Make oli yhden asian unohtanut. Mukana olin minä. Muuta selitystä en keksi, sillä monilta Maken kalareissuilta olin saanut kuvia vauraitten ahventen rivistöistä, meille asti niitä oli mies kiikuttanut. 

  

  Kun takaisin autolle dallattiin, tunnusti Make, että kyllä yhdettämän kala, tai yhden sintin reissuja oli talven mittaan tullut tehtyä aiemminkin. 

  Ei aina onni suosi. Mukavahan ulkoilmassa toki oli turista. Eilen oli muuten samoilla selillä paljon keväisempi keli, kun käytiin Hilpan kanssa jäällä kävelemässä.

  Ja kalaa saatiin yhtä paljon, vaikka ei ollut edes kalavehkeitä mukana.

   Se kalastuksesta. Vielä eräs huomio. Olen pannut merkille valtamedioiden tavan uutisoida. Jos ministerit tai EK kommentoivat lausuntojaan, niin vaikka he olisivat valehdelleen,  he artikkelin mukaan selittävät. Vaikka oppositio tai ammattijärjestöt olisivat puhuneet totta, niin he selittelevät. Tietty ero on verbeillä "selittää" ja "selitellä". Tuollaiset artikkelit kertovat paljon riippumattoman media riippumattomuudesta. 

  Aivan yleispätevänä ei tätä huomioita voi pitää, mutta suuntaus on tuollainen. Eikä huomio ole juuri tähän hetkeen liittyvä, vaan itse asiassa istuvan hallituksen aikana välillä silmiini sattunut. 

  Ihan loppuun päivän mietelause. Bob Dylan biisissään Highlands albumilta Time Out of Mind:

  I'm listening to Neil Young, I gotta turn up the sound 

  Someone's always yellin' "Turn it down" 

ESPOON KEIKKA

  Viikonloppuna tuli Espoosta tieto, että lapset ovat sairaina. Ensin Liisa, sitten myös Iiris. Eilen sovittiin, että tullaan lapsien kanssa aikaa viettämään. 

  Kun aamulla seitsemän aikaan saavuttiin Lähderantaan, olivat lapset jo heränneet. Toosan ääressä olivat. 

  Aika pirteinä ovat, molemmat. Eikä kuumetta ole juuri kummallakaan. Illalla päätetään, jäädäänkö yöksi, vai joko tenavat voivat huomenna palata normaaliin rytmiin; Iiris kouluun, Liisa päiväkotiin. 

  Sumuinen oli ajokeli aamulla. Vakiintuneeseen tapaan ajoin vanhaa tietä Mäntsälään. Se osuus oli ikävämpi, sillä pitkiä valoja ei juuri voinut käyttää, koska ne heijastuivat sumupisaroista rajoittaen näkyvyyden lyhyeksi. Moottoritiellä, jonossa ajaen, ei sumusta enää paljon haittaa ollut. 

  Anna lähti kahdeksan maissa duuniin. Minä menin ajamaan auton aikarajoitetulta vieraspaikalta Tiilikaisten tolpalle. Päätin tehdä pienen lenkin. Jatkoin Pitkäjärventien laitaa reilut kaksi kilometriä. Ihan sillä persolla kävelin, että jos vaikka Saulin näkisin. Jossain lähistöllä perhe asuu. Sen näköisiä asumuksia tien laidassa oli, että hyvinkin kelpaisivat eläköityneelle pressalle. Oli uudempaa ja vanhempaa. Aika paljon isoja paritaloja tai kytkettyjä pientaloja, seassa toki omakotitaloja, joista jotkut olivat tosi suuria ja tosi suurilla tonteilla.  

  Ei näkynyt Salea. Eivät kaikki eläkeläiset tietysti aamuvirkkuja ole. Saulihan on tietääkseni luistelumiehiä. Jos hän noilla tienoilla asustaa, niin jäähallille ja ulkojäälle ei ole pitkä matka. Laaksolahden urheilukeskus on vieressä. Ja asuuhan hän, ainakin lähellä. Siitä on tieto tullut.

  En siis nähnyt herra presidenttiä. Jos olisin nähnyt, olisin toivottanut tervetulleeksi eläkeläisten karttuvaan joukkoon. 

  Vielä palaan edelliseen blogiini. Muutamat kommentoivat, että olin kirjoittanut kauniisti meidän kultahääpäivänämme. Kiitokset siitä. Mutta asia sai minut pohtimaan. Minulla ei ole ylikuvitelmia kirjoitustaidostani.  Ei tosin ole väli- tai alikuvitelmiakaan. Kunhan kirjoittelen. Mutta mieleen tulee, että jos osaisin aina käyttäytyä yhtä kauniisti kuin kirjoitan, niin olisivat asiat hyvällä mallilla. 

50 VUOTTA

  Kohta menen nostamaan lipun. Pressa vaihtuu, mutta on toinen syy, miksi halusin pitää lippua vielä yhden ylimääräisen päivän ennen neljäksi kuukaudeksi venyneen lipunnostovuoron päättymistä. Syy on se, että tänään tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Hilppa ja minä mentiin kahden todistajan kera Lahden  maistraattiin. Siellä meistä leivottiin aviopari. 

  Kaivelin kuva-arkistojani. Kuten muistelin, ei meistä jostain syystä yhteistä kuvaa noilta ajoilta löytynyt. Kummastakin toki joitakin. Eli tuon näköisiä silloin oltiin. 

  Kuvat ovat ehkä paria vuotta ennen avioon astumista otettuja, eli iihin aikoihin, kun tutustuttiin. Siis lähes 53 vuotta on yhteistä taivalta takana. Siihen matkaan on mahtunut onnen hetkiä, suurta surua, kaikkia niiden väliltä. 

  Virheitä olen tehnyt, enkä ole suinkaan niistä ylpeä. Hilppa on kuitenkin minua sietänyt, joten olemme yhdessä tulleet tähän hetkeen, hetkeen, jolloin ainoa sarja, minkä voi katsella muutenkin kuin putkeen on Maailman kauneimmat junareitit. Siinä juonenkäänteen ovat loivempia kuin junan käänteet, ei tarvitse muistella, mitä viime jaksossa tapahtui.

 

  Tässä lyhyessä blogissa ei ole tarkoitus muita asioita käsitellä. Tarpeeksi iso juttu yhteen kirjoitukseen tämä minulle on. Loppuun laitan vielä viime aikoina kuuntelussa olleen Antti Aution kauniin biisin Haluun sut sanat. Laulu ei varsinaisesti ole tarkoitettu kultahäitään viettävälle, mutta se kuvastaa tunteitani ja onnellisuuttani siitä, että olen saanut noin kauan kuunnella Hilpan tuhinaa, ja sitä kuinka onneton olisin ilman häntä.  

Mitäpä yhdellä kengällä

Mitäpä ainoalla lapasella

Mitäpä teen, jäänkö eteiseen 

Ja julistan niiden lopullisesti kadonneen

Mitäpä kynttilällä ilman liekkiä 

Mitäpä airolla ilman kaveria 

Mitäpä teen, pyyhin kyyneleen 

Totean yhden päivän taas päättyneen  

Mä haluun sut mun tyynyn jakamaan 

Sut viereen tuhisemaan  

Mä haluun sut vielä kertomaa yhden jutun vaan 

Ettei tarttiskaan vielä hetkeen mennä nukkumaan  

Mitäpä kasetilla ilman soitinta 

Mitäpä kukkasilla kauniilla 

Jos et sä nää niistä yhtäkään 

Mitäpä niitä turhaan silloin keräämään 

Mitäpä kodilla valmiilla 

Mitäpä haaveilla suurilla 

Jos et sä jää niihin elämään 

Mitäpä niistä jos sä tuut vaan kääntymään  

Mä haluun sut mun tyynyn jakamaan 

Sut viereen tuhisemaan 

Mä haluun sut vielä kertomaan yhden jutun vaan 

Ettei tarttiskaan vielä hetkeen mennä nukkumaan

Mä haluun sut mun tyynyn jakamaan 

Sut viereen tuhisemaan 

Mä haluun sut vielä kertomaan yhden jutun vaan 

Ettei tarttiskaan vielä hetkeen mennä nukkumaan

HOLLOLAN KURJIMMAT KÄVELYKELIT

  Hilppa ryhtyi katselemaan Areenalta ohjelmaa Maailman kauneimmat junareitit. No olen minäkin sitä mukana seuraillut. Ensimmäinen kausi katsottu, toista aloiteltu. Seuraavana taitaa olla vuorossa Suomi. Jaksossa kuulemma on myös Mikkeli ja Kalvitsan asema. Mutta tämä ei kuulu tarinaan. Tarinaan, joka on kuitenkin tuon ohjelman innoittama. 

  Tarinan nimi voisi olla Hollolan kurjimmat kävelykelit kausi 1, jakso 1. 

  

  Aamulla totesin, että ei sada vettä, ei räntää. Aamukahvin jälkeen asianmukainen vaatetus niskaan, etteenpäin. Kotikatu oli koko talven kestäneen huonon aurauksen johdosta sohjoinen, välillä syviä uria, välillä jäätä. Kun pääsin Ala-Okeroistentielle, suuntasin kohti etelää, kevyenliikenteenväylä muuttui sohjoiseksi,

  Sohjon alla tietysti jäätikkö, jonka hiekoituksesta ei ei ollut tietoa. Onneksi jaloissa nastakengät.

  Lahden puolelle tulin pian. Käännyin Jankkarintielle. Kävin pienen mutkan sen eteläpuolella. Ali piti tietysti mennä alikulkutunnelista...

...ja tulla toisesta takaisin, tietysti.

  Matka jatkui jossain kohdin aurattuja, mutta jäisiä ja muhkuraisia väyliä Erviänpuiston leikkialueen läpi Uotilankadulle, kävelytietä ylös, Hämeenlinnantien ali, kävelytietä kohti Päijät-Hämeen Keskussairaalaa, Reunakatua Koneharjun läpi Hämeenlinnantien varteen. Sairaalan kohdilla oli keli tällainen.

  Viimeinen reilu kilsa taas Hollolan puolella. Pulla-Pojilta vasemmalle, kahden alikulun kautta Ala-Okeroistentien laitaa kotiin.

  

  Goretex kenkien sietokyky joutui koetukselle. Toiseksi viimeisen alikulkutunnelin läpäisy oli viimeinen niitti; vesi alkoi tihkua sisään.

  Olette olleet mukana kurjimpien kävelykelien avausjaksossa. Olemme tarponeet hyytävässä sohjossa, liukastelleet epätasaisella jäällä, kahlanneet nilkkasyvyisissä lammikoissa. 8500 askelta, 6,5 kilomeriä.    

   Pysykää kanavalla, niin näette, millaisissa olosuhteissa seuraavassa jaksossa taivalletaan. 

  Muutama jälkihuomautus:

  -avausjakso ei tietenkään vedä vertoja junareittiohjelmalle, sillä en hoksannut reittiäni videoida 

  -ohjelman nimi on harhaanjohtava, sillä suurimman osan matkasta dallasin Lahden puolella

  Siinä se. Muuten menee mukavasti, kuten fiksuimmat ovatkin jo päätelleet. Miksei menisi mukavasti, tällaisella pää pehmenneellä äijällä.

YLLÄTYS SÄHKÖPOSTISSA

  Keskiviikkona avasin iltapäivällä tietokoneen. Tarkistin sähköpostin. Mitä helvettiä?!?! Kolme meiliä DNA:lta: Kiitos tilauksesta tilaus on vastaanotettu, Sopimustiivistelmä ja Tilausvahvistus. 

  "Enhän minä mitään ole tilannut!", ihmettelin. Tutkin asiaa. Oli tilattu perusnetti 4G-liittymä ja Huawein tabletti. Myös toistaiseksi voimassaoleva rajaton 5G-liittymä aivan tuntemattomalle numerolle astui vuodeksi voimaan alennetulla hinnalla. Mietin, mitä teen? En viitsinyt ryhtyä botin kanssa chattailemaan, en puhelinpalveluun jonottamaan, joten pistin perperin niskaan, hyppäsin autoon, usmuutin TRIOON DNA:n myymälään. 

  Vuoroa odotellessani pohdiskelin mitä oli tapahtunut. "Joko joku älväke oli käyttänyt henkilötunnustani väärin, tai sitten meilit olivat tulleet väärään osoitteeseen" arvelin. 

  Pienen odotuksen jälkeen pääsin palvelutiskille. Selitin tilanteen, avasin puhelimella sähköpostin. Palveluhenkilö raapi hetken niskaansa, pyysi henkilötodistuksen. Sitten hän katsoi sähköposteista tilausnumeron, otti puhelun. Muutaman hetken juteltuaan alkoi asia selvitä. Joku Pertti Lehkonen, jolla on aivan eri henkilötunnus kuin minulla oli tilauksen tehnyt. Sitten oli käynyt niin, että hän oli antanut väärän (minun) sähköpostiosoitteeni, tai puhelinmyyjä oli sen väärin muistiin kirjannut. Minun kohdaltani siis asia kunnossa. Varmaan kokonimikaimanikin. Paitsi että hän ei ollut vielä tilausvahvistuksia mailiinsa saanut. Mutta se ei meikän ongelma ole. 

  Sain siis tietää, että toinenkin oivallisella nimellä varustettu mieshenkilö Suomessa elelee. Onnea vaan hänelle. Mites sitä sanotaan? Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä? Joo, nyt on siis ainakin kaksinkertainen mahdollisuus nimen pahentamiseen olemassa. 

  Hetkeksi keskeytin kirjoittaminen. Täällä kävi delegaatio putkiremontin suunnitteluun liittyen. Homma etenee. Keväällä saadaan urakkakysely käyntiin. Toivottavasti kesän aikana myös työt. Meille sopisi hyvin, kun saaressa ollaan. 

  Tänään aamulla siivottiin. Ei suunnittelukäynnin takia, vaan oli kerran kahdessa viikossa tehtävän viikkosiivouksen aika. 

  Aamulenkki jäi tekemättä. Enkä taida päivälenkille myöskään lähteä; rännänsekaista vettä pieksää tuulen kera, Menkööt tämä päivä suoratoiston ja kirjan merkeissä. Huomenna sitten aamulla nastakengät jalkaan ja menoksi. 

Pian alkaa kesä mielessä väikkyä. Katsoin kristallipallosta, oikeastaan kristalliovaalista, millaiselta se näyttää. Ei pahalta. Uskokoon, ken haluaa. 

KALAA TYHJÄSTÄ

  Ystäväni Hännisen Make on laitellut viime aikoina kuvia pilkkisaaliistaan, soitellut perään, kysellyt. lähdenkö joskus mukaan. Sunnuntaina viimeksi. Uteli, josko tiistaina Siikaniemeen mentäisi? Sanoin, että valitettavasti on muuta, joskus toiste. 

  Tänään iltapäivällä soi puhelin. Make. 

  "Ootko kotona?"

  "Oon."

  "Miä tuun kohta käymään."

  Pani puhelimen kiinni. Vartin kuluttua soi ovikello. Avasin. Heti ovenraosta työntyi kalapussi. "Toin kostoks, ku et jäälle lähteny!"

  Seitsemän keskipannun ahventa. Minä kiittelin, melkein otsani ruvelle kumartelin. Kuvassa kalat. Yksi puuttuu, on työn alla sanomalehden päällä.

  Make on Mikkelistä kotoisin, asunut jo kauan Lahdessa. Hän on aina ollut innokas kalamies. Itse asiassa häneen tutustuin kalastuksen merkeissä. Ne oli jotkut uistelukisat 1980-luvulla. Olin siellä Hanelin kanssa, Make Paavilaisen Markun kera. Nuoruudessani en Makea tuntenut, hän on minua sen verran nuorempi. Tänä talvena pääsi hänkin eläkeläisten joukkoon.

  Tänä talvena Make on päässyt kunnolla vauhtiin. Ehkä siksi, että hän hankki luotaimen, joten ainakin pystyy katsomaan, onko paikalla elämää. Itse hän vaatimattomasti totesi, että on ollut säkää. Mutta ei minusta pelkkää säkää, sillä hän on ulapalta kantanut monia kertoja puolen kilon kahta puolta olevia kyrmyniskoja. Tasapainopilkillä kuuluu nostavan, kuudesta kahdeksaan metrin syvyydestä. 

  Saatanpa lähteä vielä Maken matkaan. Näkyy miehellä olevan pilkkejä auton kontti pullollaan. Minulla ei Hollolassa ole senkään kalastusvälinettä. Enkä liioin pilkkimisen vuoksi hänen kanssaan jäälle änkeydy. Ihan juttuseuraksi. Tai ei siinä paljon tarvitse itse jutella. Makelta juttua piisaa, kunhan kuuntelijoita löytyy. Voihan sitä pilkkiäkin liottaa, aikansa kuluksi. 

  Sunnuntaina oltiin Espoossa Liisan nelivuotisilla. Liisalla on meneillään Frozen-kausi, joten vaaleansinisävyiset synttärit ne oli. Meitä sukulaisia oli Mikkelistä, Lahdesta, Hollolasta ja Helsingistä. Tuli taas suolaista ja makeaa ahdettua vatsa pullolleen. 

  Liisa tuijottelee kakkua, että eikö kukaan tuu kynttilää sytyttämään, ku pitäs päästä puhaltamaan.

  Tässä päivänsankari poseeraa lahjamekossa. 

  Nyt on Espoossa talvilomaviikko. Annakin on tästä päivästä alkaen lomalla. Hallilla treeneissä käy Iiris kuitenkin päivittäin. Rajansa lomailullakin. 

  Me vietämme seesteistä talviaikaa. Ei merkintöjä kalenterissa. Paitsi että perjantain suoritetaan yhtiössä suunnittelukierto. Käyvät keväällä (toivottavasti) alkavan putkiremontin tiimoilta kiertämässä kaikki asunnot. Eli vähissä ovat tapahtumat. Liiankin, on turhan paljon aikaa miettiä maailman kurjuutta. 

MYRÄKKÄ, VAIHTEEKSI

  Juuri alkoi lunta tulemaan. Mikäli minulta kysytään, niin saisivat jo myräkät riittää. No, nyt kuitenkin lunta tulee yöhön asti, sitten se muuttuu vedeksi. Pitää vissiin käydä illalla kolailemassa. On nimittäin aamulla raskasta tavaraa. 

  Tänään piti minulla olla lääkäri. Vaan ei ollut. Aamulla soitettiin: "Valitettavasti aikanne joudutaan perumaan lääkärin sairastumisen vuoksi. Teille soitetaan tänään tai heti alkuviikosta, niin saatte uuden ajan". 

  Mikäs siinä. Ei minulla mikään akuutti tarve olekaan. Olen sitä paitsi katsonut Omakannasta verikokeiden tulokset. Niitähän otettiin enemmän kuin tiu, mutta vähemmän kuin kiihtelys tai kerppu. No, huono vertaus. Nuo lukumäärät liittyvät tiettyyn asiaan, eivät ole normaalisti käytettäviä. Tarkennan selkosuomeksi. Enemmän kuin 20, mutta vähemmän kuin 40 tai 31. 

  24 taisi olla kokeiden määrä. Kaikki kutakuinkin raja-arvoissa. Siinä mielessä kevyin mielin voin lääkäriin mennä.

  Uusi aika soitettiin minulle jo ennen yhtätoista. Se on 27.2.2024. Lääkärikin vaihtui. Peruttu aika olisi ollut nuorelle naiselle, joka puolitoista vuotta sitten sanoi polvestani, että se vanhemmiten hakee paikkaansa. EI kai löytänyt, sillä vähän myöhemmin toinen lääkäri määräsi heti röntgeniin, ja vaiva paljastui.

  Uusi aika on muutama vuosi sitten sitten omalääkärinäni toimineelle varttuneelle herralle. Vai oliko se omalääkärijärjestelmää? Kuitenkin silloin täällä Hollolassa oli osoitettu tietyille alueille tietty lääkäri. Niin tai näin, hyvin sujui kanssakäynti kyseisen herran kanssa. 

  Lääkäriin ei siis tarvinnut mennä. Mentiin kuitenkin Kunttikseen. Piti käydä kirjastossa, apteekissa ja Prismassa. Prismassa käydään yleensä aina perjantaisin. Sinne näet tulee ennen puoltapäivää leipälasti Mikkelistä. Marskin Arinaleipää, kokonaisena ja siivutettuna. Kokonainen haettiin. Se riittää meille viikoksi. Nyt ostettiin myös paikalla paistettu Fazerin Kaura- Pellavaleipä. Sellaista maistettiin Espoossa. Lähderannan S-Marketista se oli ostettu. Ja löytyi myös Hollolan Prismasta. Voin suositella. 

  Eilen käytiin hiihtämässä. Ihan laduilla Salpauselän harjua hiihdeltiin. Tänään ei menty, sillä myräkkää odoteltiin. Tai kävin minä aamulla lenkin kävelemässä. 

  Huomenna näyttäisi satelevan ainakin aamupäivän, joten saattaa tulla kuntopyörälle töitä. Aika vähän olenkin sillä polkenut, koska jalka kestänyt kävellä. 

  Sunnuntaina on sitten vaihteeksi aurinkoinen talvikeli. Hyvä niin, mukavampi Espooseen Liisan synttäreille ajella. 

  Kohta loppuu neljän kuukauden liputusvuoro. Kuukauden se taloyhtiössä normaalisti kestää, mutta olen omavaltaisesti jakanut vuoroa. Mitäs, kun minulla on aikaa. Jäljellä on Kalevalanpäivä 28. helmikuuta. Ajattelin kuitenkin bonuksena jatkaa presidentin virkaanastumispäivään 1. maaliskuuta saakka. Ihan vaan, ettei tule naapurille yllätyksenä, kun joutuu heti hommiin. Saa rauhassa totuttautua ajatukseen luovutettuani lipun 2. maaliskuuta. 

Kohta siirryn Colson Whiteheadin KIERON MIEHEN MANIFESTin pariin. Sitä ennen lyhyt juttu. 

  Syksyllä tulee kuluneeksi 16 vuotta siitä kun lopetin tupakoinnin. Laakista lopetin, ilman vippaskonsteja, erään yön aikana kypsyneen päätöksen siivittämänä. Laitan vielä kuvaa pian lopettamisen jälkeen ikuistamastani piippukokoelmasta. Se on muuten yhä tallessa, lukuun ottamatta ystävälleni Ruikulle antamaani kolmea piippua. Kaiken varalta kaapissa ovat. Vaikka tuskin tulee niitä käyttöön otettua.