Anna ja Joni lähtivät eilen ansioon, tytöt jäivät. Mukavasti on yhteiselo alkanut; kilttejä ovat, tottelevatkin, melkein aina. Loppuyhteenvetoa ei tosin voi vielä päivän jälkeen voi tehdä, mutta tuskin miksikään muuttuu tilanne.
maanantai 19. kesäkuuta 2023
KYLILLÄ VÄLILLÄ
keskiviikko 14. kesäkuuta 2023
KESÄ PARHAIMMILLAAN, bonuksena Valehtelijoiden klubin kysymys
Kesä alkaa olla parhaimmillaan. Luonto on herännyt kukoistukseensa täysin voimin. Pari juttua kuitenkin mieltä kaihertaa. Ensinnäkin vettä kaipaa luonto. Meidän kasvimaat ja muut istutukset kyllä voidaan rannan pumpun avulla kastella, mutta kuinka käy marja- ja sienisadon jos ei pian satele? Entä jäävätkö sadat ja tuhannet kokot polttamatta. Kymmenen päivän ennuste kertoo, että juhannusaattona sataa. Se ei ehdi palovaroituksia poistaa, mutta ehkä hillitsee hillumista? Nyt en puhu itsestäni. Eihän minulla edes ole aikeita kokon polttoon. Eikä hillumiseen.
sunnuntai 11. kesäkuuta 2023
VALINNANVAPAUS
Eilen silmäilin Ilta-Sanomien Tv-lehteä (se on ainoa myönnytys iltapäivälehtien ostamisesessa). Täällä näkyy yli kymmenen maksutonta kanavaa antenniliitännällä. Lohdutonta oli silmäilyn anti; ei yhtään ohjelmaa, jonka vuoksi viitsisi toosan avata. Valita voi vapaasti, mitä tuijottaa, tai tuijottaako mitään. Jos uusinnat tai jatkuvalla syötöllä soljuva "hömppä ei kiinnosta, niin pari suoratoistoa (HBOMax ja Netflix) kyllä ovat hintansa väärti.
torstai 8. kesäkuuta 2023
KAUTTA RANTAIN
Kasasin tänään aamupäivällä frisbeegolf-korin. Ei kummoinen työ. Nyt on Avokkaan Frisbeegolfrata avattu. Se on yhden väylän rata, mutta väylä on helposti muutettavissa. Pelaaminen on tutuille ilmaista, tuntemattomat älkööt vaivautuko.
keskiviikko 7. kesäkuuta 2023
MINÄ JA MANNERHEIM
Oli asioita Hollolaan ja Lahteen, joten sinne tehtiin päivämatka. Melko tarkkaan 12 tuntia laiturirannasta laiturirantaan.
maanantai 5. kesäkuuta 2023
AAMUYÖN EPISODI
Hilppa herätti minut aamuyöllä kolmen aikaan. Hän oli käynyt hiekkalaatikolla, ja sanoi, että vesipumppu lähtee käyntiin vähän väliä. Minä tietysti nousin tutkimaan asiaa. Totta! Pumppu pärähti käymään n. viiden sekunnin välein, kävi kymmenkunta sekuntia, sammui taas viideksi, etc, etc.
perjantai 2. kesäkuuta 2023
TILANTEEN MUKAAN
Suunnitelmat muuttuivat. Niin ne tekevät. Enemmän sääntö kuin poikkeus. Tarkoituksemme oli lähteä käymään Hollolassa ensi keskiviikkona. No, se on tarkoituksena vieläkin, mutta jo huomenna mennään kotiin, tullaan sunnuntaina takaisin. Perhe Tiilikainen on näet tulossa Lahden suunnalle ja Hollolaan yöksi. Mukavaa päästä heitä näkemään!