HAJAMIELISTÄ, OSIN KALAMIELISTÄ

  Eilen käytiin naapurin Hannun kanssa oikomassa yhteistä laituria Potinlahdessa. Tai no, ainakin yritettiin. Hieman onnistuttiinkin, mutta huomattiin, että tarvitaan rautakaupasta muutamia juttuja ennen kuin homma kunnolla luonnistuu. 

  Ei siinä mitään erikoista, meidän laituriprojektissa. Mutta antakaas olla, juttu jatkuu. Jouduimme siirtämään laituriin kiinnitetyn Juha R:n veneen rannalle ennen työn aloittamista. Teimme, mitä tehtävissä oli, kasasimme kamat, ajoimme takaisin Avokkaaseen. 

  Kuuden maissa alkoi satamaan. Minä istuin tuvassa katsomassa uutisia, kun mielessä välähti: laitettiinkohan me se Juhan vene takaisin laituriin. Jos emme, niin se voi olla tuuliajolla, sillä ei sitä mitenkään kiinni laitettu, ei edes pahemmin keulaa rannalle vedetty. 

  Pakko oli lähteä katsomaan. Sadevehkeet päälle, matkaan. 

  Vene oli yhä rannalla. Se oli keulanarusta kiinnitetty rannimmaiseen tolppaa. Huomasin, että naapurisaaren K:n auto oli ilmestynyt, vene hävinnyt, joten he varmasti olivat Juhan veneen kiinnittäneet. 

  Kun pääsin takaisin pirtin lämpimään, soitin Juhalle. Kysyin "onko K:t soittaneet. 

  "Ei", vastasi Juha, "mutta laittoivat kuvan, missä meidän vene lilluu lahdella."

  "Nyt on pakko tunnustaa, että minä olen syyllinen siihen, tai ainakin osasyyllinen." 

  Perään selvitin, miksi vene oli jäänyt hunningolle.

  "No hyvä, että selvisi", huokaisi Juha. "Saan puhdistettua maineeni, sillä K:t arvelivat, että nyt on tullut Juhalle liian kiire! Kyllä minä ehdin ihmetellä. Ja kuvasta huomasin, että moottori oli eri asennossa kuin mihin se minulta jäi."

  "Joo, jouduttiin se ylös nostamaan, kun vene rantaa laitettiin."

  Niinpä niin. Hekotteluksihan tuo moka lopulta meni. Onneksi ei seilaillut Juhan paatti Juvan puolelle! Ihan sopiva oli tuulen suunta sellaiselle häverikille.

  Hatraksi on mieli mennyt. Ei ollut ensimmäinen unohdus tälle kesäkaudelle. Tähän asti ei isompaa seurausta ole unohtelusta ollut. Pikemminkin vaivaa, kun joutuu dallamaan rannan ja pihan väliä turhan tiheään, kun osa tavaroista, joita on hakemaan lähtenyt, on unohtunut. Pitää vissiin ruveta tekemään muistilistaa, kun lähtee venevajasta jotakin noutamaan. 

  Tänään käytiin Mikkelissä ruokaostoksilla. Kastumatta. Minkä vähän ripotteli, niin oltiin autossa. Tai kaupassa. 

  Päiväkahvin jälkeen menin kokemaan katiskat. Yksi kunnollinen, yksi lähes kelvoton, siinä katiskavolyymini. Aikamoisessa puhurissa, sähkön voimalla, reissun tein. Onneksi olivat katiskat ihan lähellä, sillä välillä tuntui, että ei vie sähkö venhettä, tuuli vie. Ja väärään suuntaan. 

  Ensin nostin huonomman version. Kaksi puolitoistakiloista hauentuppia ja neljä otettavaa ahventa. Minä, että ei toisessa tarvitsisi enää kalaa olla ollenkaan. Mutta oli. Yksi samanmoinen hauki ja viisi keskipannun kyrmyniskaa. 

  Nyt nuo roitakkeet ovat fileinä ja pakkasessa, paitsi huomiseksi tarkoitetut ahvenfileet.

  Huomenna on helatorstai. Juhlistamme sitä paistetut ahvenen, pottujen ja korvasienikastikkeen kera. Ja äitienpäivältä säästynyttä jäätelöä on vielä pakkasessa, joten kyllä kelpaa. 

  Huomenna on vielä koleaa, kymmentä astetta, mutta siitä eteenpäin taas lämpenee. Mikäs ollessa. Torstaihin 25. 5. täällä ollaan, sitten pitää taas lähteä ruokakauppaan. Pitää, kun ainakin leivät loppuu. Eikä haukea vissiin saa ihan joka päivä syödä. 

KÄÄRMEITÄ VÄISTELESSÄ

  Aluksi: HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!

  

  Äitienpäivän kunniaksi ollaan aamupäivä puuhailtu. Katiskat kävin katsomassa. Kilon hauki ja kolme otettavaa ahventa, kymmeniä pikkuahvenia, ahvenen kutua. Eli Hilppa pääsi, joutui, kuinka vain, perkaamaan.

Kuva by Hilppa

Kuva by Hilppa

  Sitten laitteli Hilppa sipulia ja porkkanaa kasvimaalle...

...sekä salaattia ja pinaattia kasvulavoille. 

  Minä, näin juhlapäivän kunniaksi, keräsin kimpun valkovuokkoja, käväisin lähimetsässä toteamassa, että jokusia korvasieniä on ilmaantunut. No, jeesailin kyllä Hilppaakin. 

  Loppupäivä otetaan iisisti. Jäätelökahvit ulkona nautitaan, ei työhommiin puututa. 

  Eilisen jälkeen onkin mukava ottaa löysemmin. Eilinen meni käärmeitten kanssa melskatessa ja tukkeutuneen viemärin ongelmaa selvitellessä.

  Käärmeet tulevat aivan sekopäiksi, kun ensimmäiset lämpimät koittavat. Niitä vilisee pihapiirissä niin, että ei meinaa ehtiä väistämään. Lähinnä tietysti rantakäärmeitä, mutta välillä kyitäkin. Rantakäärmeet saavat olla rauhassa, vaikka ei kovin mukavaa ole sellaisenkaan päälle astua. Kyyt vähenevät sitä mukaa, kun niitä roudaan muihin maisemiin. 

  Pian käärmesesonki päättyy; kesä tulee, normaali elämä jatkuu heilläkin. 

  Tukkeutuneeseen viemäriin on korjaus tiedossa. Se vetää sen verran, että tänään en asiaan puutu. Pärjätään, kun ollaan pesemättä koneilla. Huomenna otan aamusta työ alle ongelman tavoitteena vapaasti virtaavat harmaat vedet. 

  Eilen oli suomalaisilla jännitettävää: jääkiekkoa ja Euroviisut valvottivat monia. Minua vain jääkiekko. Viisuja en pätkääkään katsonut. Ei katsonut Hilppakaan loppuun asti. 

  Niukka voitto lätkässä tuli. Tärkeä voitto. Jospa tästä aukeaisi Leijonien peli. Euroviisuissa tuli niukka tappio. Ja Ruotsille, tietysti. Huomenna on kalavelkojen maksun vuoro. Ruotsi nuijitaan. Jos ei muuten, niin Käärijän puolesta. 

  Nyt jatkamaan pyhän viettoa lähden. Ja HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ kaikille niille, joille se se on tarkoitettu vielä toivotan.

LÄTKÄÄ JA MUUTA AJANKULUA

  Saaressa ollaan. Ollaan oltu jo tuntitolkulla. Nimitäin suunniteltu Espoon reissu jäi muuttuneista olosuhteista johtuen tekemättä. Oltiin yö Hollolassa, lähdettiin aamusta ajelemaan takasin Anttolaan. 

  Reilussa vuorokaudessa oli luonto hieronut unet lopullisesti silmistään, herännyt kiivaaseen laukkaan kohti kukoistusta.

  Tämä päivä meni matkustaessa ja matkasta toipumisessa. Huomenna topistaudutaan, laitetaan pottu maahan. Illansuussa saunotaan, katsellaan puhtoisina ja jännityksellä, ovatko Leijonat koonneet rivinsä kirvelevästä mutta ansaitusta tappiosta jenkeille. Alkunylkyä onneksi vasta. Kisat kannattaa aloittaa tappiolla, ettei ala joukkue (ja fanit) leijumaan ennen aikojaan. Mutta tämän päiväisellä pelillä tulee takkiin monessa ottelussa. Luotto Jaloseen, koko valmennusryhmään, on minulla kuitenkin luja. Uskon, että Saksa kohtaa erilaisen Suomen. Sellaisen kuin se oli tänään ensimmäisessä erässä. 

  Tiijä häntä, vaikka katsoisin Euroviisut lätkän päälle? Tai melko varmasti tietää, että en katso. Ei ihan minun makuuni, tuollainen show. Mutta: kun viimeksi ne kekkerit katsoin, Lordi voitti. Ehkä kuitenkin pitää katsoa. Jos kerran katsomisessani jotain taikaa on. 

  Huomisen jälkeen on äitienpäivä. Kukat tuli Mikkelistä Hilpalle jo ostettua, mutta taidan kimpun valkovuokkoja käydä keräämässä bonukseksi. Muita kukkia ei isommin täällä vielä kerättäväksi ole. Aamukahvit tietysti keitän. Siinä ei kuitenkaan ole mitään erityistä ja ihmeellistä. Keitän aamukahvit keskimäärin 364:nä aamuna vuodessa. Poikkeuksena tietysti karkausvuodet, joina keskimäärin keitä aamukahvit 365:nä aamuna. 

  Ilmat jatkuvat melko lämpiminä. Sadetta kyllä kaipaa luonto. Ensi viikolle povaa Foreca aluksi vähän, sitten torstaille vähän enemmän vettä taivaalta. Toivottavasti pitää kutinsa. 

  Taidan joku päivä käydä pienen lenkin metsässä, korvasieniä tiissimässä. Ei ole kuin sata metriä toissakesäisen harvennushakkuun laitaan. Jo viime keväänä sain sieltä aika lailla saalista. Voi kyllä olla, että on aikaista. Ja vettä kaipaavat korvasienetkin. 

  Puuhailua piisaa, vaikka en metsään urkenisikaan. Ei mitään isompaa, mutta aina löytyy jotain nysväämistä. Ei sentään paikkojen oikomista, sillä täällä on joka paikka hieman vinossa, länällään, kenossa, tai nojallaan. Niin saa ollakin, koska mikään ei ole sentään kaatumassa. Paitsi muutama pystyyn kuollut mänty. Se on kuitenkin eri asia. Mistä tulikin  mieleeni, että voisi vaikka muutaman kelon hojeltaa, pieniä klapeiksi ja haloiksi ennen kuin lahoavat kelvottomiksi tulipuiksi.

  Jos ei ilmene tarvetta, ollaan tattinan saaressa ensi perjantaihin sakka. Silloin on käytävä ruokaa ostamassa. Viikko kyllä pärjätään nykyisillä eväillä. Ja kalaa saattaa tulla potun jatkeeksi katiskasta. Keskiviikkona päästiin jo syömään ensimmäiset paistetut ahvenfileet. Ei montaa otettavaa katiskassa ollut, mutta makuun päästiin. Sormen mittaisia sinttejä  oli vaikka kuinka. Patakukkoainesta, mutta joutuivat takasin kasvamaan, kun ei ollut silavaa talossa. Eikä muistettu sitä ostaa tänäänkään. Eikä leivinuunia ole tarvetta näillä ilmoilla lämmittää.

  Taidan tässä lopetella. Laitan vielä toisen kuvan vehreyteen puhkeavasta iltaisesta koivikosta:

PIKKUHILJAA

  Eilen oli jo aurinkoista, melko lämmintä myös. Kauniina näyttäytyi maisema tänäänkin, kun aamukahvin jälkeen ajelin katiskalle.

  Nyt ei ollut jäälautta katiskaa siirrellyt. Ahvenia oli pyydykseen uinut kymmenittäin. Suurimmat vaaksan-, suurin osa sormen mittaisia. Kasvamaan pääsivät sintit.

  Näin muuten eilen isonkin kalan. Illalla, kun menin käymään rannalla, kuului kaislikosta melkoista polskintaa. Ajattelin, että siellä muljuaa sinisorsa, sillä pariskunta sitä lajia on rannalla pyöriskellyt. Tarkempi syynäily osoitti luulon vääräksi; hauki siellä temmelsi. Se lähestyi rannalle vedettyä soutuvenettä ja laituria, aluetta, missä on sorapohja, eikä kasva kaislaa. Syöksyin hakemaan atrainta. Se on ollut vuosikymmenet käyttämättömänä venevajan kattotuolien alapaarteiden päällä. Ei tullut töitä nytkään. Kun lähestyin laituria, näin kyllä hauen. Oli iso! Ainakin metrin mittainen! Tosin en pysty mittaa todistamaan, sillä kun hipsin varpaisillani, atrain tanassa, pitkin laituria, käännähti jättihauki takaisin kaislikkoon. Siellä se muljusi selkä pinnalla vielä pitkään. Turha oli yrittääkään sitä kaislikon keskeltä saada atraimen piikkeihin. Kun ei ole siipiä. 

  Jos olisin laiturilta päässyt yrittämään, olisin hauen iskenyt. Olisin, vaikka en itse asiassa tiedä, olisiko se ollut luvallista toimintaa. Täytyypä tarkistaa, vastaisuudenvaralle. On tärkeää, että tietää, mitä lakia tai asetusta rikkoo. 

  Katiskareissun jälkeen ryhdyttiin Hilpan kanssa vaihtamaan kasvulavoille multaa. Kärräilin alakasvimaalle ja pensaiden juurille yhtensä yli kymmenen kärryllistä. Sitten tilalle multaa kompostista, lisää ostetuista säkeistä. Kunhan vuodenkierto etenee sopivaan pisteeseen, ovat kasvulavat valmiina kesäkurpitsalle, kurkulle, pinaatille, salaatille.

  Touhussa kului aikaa liki puoleen päivään. Leivinuunissa oli touhutessamme kypsynyt kokonainen kana. Jos ilmat ovat ennusteen mukaisia tulevaisuudessa, saattoi olla viimeinen leivinuunin lämmitys ennen syksyä. 

  Iltapäivällä piti jo vähentää vaatetta. Silti hiki valui, kun arska paisteli, ja tuuli oli pohjoisen kantilla, eli ei pihalle juuri henkäillyt. 

  Otin savut moottorisahasta, raivaussahasta, sekä trimmeristä. Kaikki lähtivät ilman kommervenkkejä käyntiin. 

  Sitten tutkin, mistä johtuu, että pyykkiä pestessä ei meinaa viemäri jaksaa vetää poistovesiä, vaan ne nousevat aluksi altaaseen. Syy löytyi. Korjaustapakin on hahmoteltu. Väliaikainen ratkaisu on myös tehty, joten palaan asiaan tuonnempana. 

  Asiat ovat melko lailla mallillaan. Pumppu on Joken ansiosta ärhäkkänä. Pihat, kasvimaat, kasvulavat ovat lähes valmiina ottamaan kasvatettavat vastaan. Pieniä hankaluuksia, voimasanoja edellyttäviä tapahtumia, niitä esiintyy. Ne kuuluvat asiaan; ei käy liian itsestään selväksi elämä, eihän me missään Strömsössä olla. 

  Huomenna on agendalla ainakin alakasvimaan jyrsintä. Sinne ei tätä kesänä istuteta kuin auringonkukkia. Ehkä hieman hernettä myös, jos ylös ei kaikki mielessä oleva mahdu. Humalasalot pitää myös laittaa sojottamaan talon ja navetanmuurin nurkille. 

  Saattaa olla, että huomenna tulee otettua aurinkotuolit pihalle. Iltapäivällä siellä on lämmintä kerrakseen. Päiväkahvit nautitaan verannan pienellä terassilla. Paitsi ehkä ei. Vilkaisin Forecaa: puolipilvistä, alle 15 astetta, tuulikin kääntyy kaakkoon, eli puhaltaa suoraan pihalle. No, näkkyypähän.

  Meillä oli aikomus lähteä käymään Hollolassa ennen helatorstaita, eli 17. toukokuuta. Suunnitelma muuttui, kuten suunnitelmilla on tapana. Mennäänkin jo ensi torstaina, ollaan yö kotona, usmuutetaan perjantaina aamulla päiväksi Espooseen. Perjantai-iltana ajellaan sitten takaisin Anttolaan. 

MONENKIRJAVAA

 Monenkirjavaa on elo saaressa:

  -pumppu vi***lee

  -jyrsijä ei käynnisty

  -polveen koskee, kourat on rakoilla ja rikamilla 

  -vastapainoksi kuulin aamulla käen kukkuvan 

  -ilma lämpenee päivä päivältä

  -katiska löytyi

  -Pöyryn Joke tulee laittamaan pumpun liitoksen kohdilleen

  Tarkennukset ylläoleviin:

  Kaivon uusi pumppu heittäytyi herjaksi; ei kestä liitos, vaan pullauttaa putken irti. Pullauttaa, vaikka käytiin ostamassa tukiholkki. En tajua. Onko tuo yli 20 vuotta vanha alkuperäinen vesijohto jotenkin epäkurantti tämän päivän liitokseen? En oikein usko, mutta joku mättää. Onneksi Joke lupasi tulla tänään katsomaan. Tulee kuulemma muutenkin mökilleen, joka on peräti kolmensadan metrin päässä, tuossa niemen takana. Tässä kohtaa täytyy muuttaa sanojaan. Mainitsin blogissani, rinta kaarella: minkä putkimiehen maailma minussa menettääkään. Olisi pitänyt sanoa: Mistä tunarista maailma minussa eroon pääseekään!

  Olen parina päivänä yrittänyt tempoa puutarhajyrsintä käyntiin. Huonolla menestyksellä. Minun tekninen taitoni polttomoottorien suhteen on rajallinen. Tulpan  irrotin, ilmanputsarin syynäsin. Vanhalla konstilla olen monta kertaa yrittänyt moottoria käynnistää, eli tulppa irti, ruutalla hieman bensaa sylinteriin, tulppa takaisin, nykäisy. Kone hörähtää, polttaa "siemenbensan", sammuu. Minun järkeni sanoo, että moottori ei saa bensaa. Tankissa oleva polttoaine on pienkonebensaa, joten ei senkään pitäisi olla syy vikaan. Pitää konsultoida Hanelia, sillä hänessä maailma tulee menettämään kohtalaisen tee-se-itse-mekaanikon. 

  Polveen vihloo välillä. Koko pirun polven välillä unohtaa, kun tohottaa menemään rannan ja pihan väliä. Silloin tällöin sitten astuu huolimattomasti, polvi nuljahtaa hieman, sitten sattuu. Se on vaan kärsittävä.

  Käsissä on tosiaan rakkoja, naarmuja ja palkeenkieliä. Johtuu siitä, että kaikkia hommia ei hanskat käsissä tehdä, ja aina johonkin kättään touhutessa raapii. Hurme välillä pulppuaa. 

  Aamulla, heti kun menin ulos, kuulin käen kukkivan. Se antaa toivoa ja uskoa; kyllä se vielä kesäksi muuttuu! Ja ne päivät varmasti lämpenevät, jos välillä saattavat kylmetäkin.

  Nyt soi puhelin. Joke! Pitää lähteä hakemaan, kun hänellä ei ole vielä vene vesillä.

  Joke tuli, teki taikojaan. Taas pelaa vesi! Ammattihenkilö on ammattihenkilö!

  No niin, mihinkä jäin? Käkeen jäin, ja päivien lämpenemiseen.

  Katiska löytyi! Läksin aamulla pienelle veneretkelle. Ihan vaan katsomaan, josko norppaa näkyisi. Myös tutkimaan, onko kalasääskipariskunta taas pesällään. No, norppaa en nähnyt. Sääksistä en ihan täyttä varmuutta saanut. Kauempaa näytti, että pesän laidan yli pilkotti hautovan linnun pää. Koska kiikaria ei ollut matkassa, enkä kovin lähelle viitsinyt mennä häiritsemään, jää asia tuonnempana tarkistettavaksi. Lokkeja ja tiiroja liiteli sentään runsaasti. Hädissään liiteli, koska joka saarella, luodolla, karilla ne pesivät. Kuvan yksilö ei liidellyt, vaan poseerasi.

  Sörnäytin sieltä katsomaan, löytyisikö katiska. Avokkaan pohjoispäässä tiirailin ympärille, lähinnä vesilintuja ja yksinäistä joutsenta tarkkailin. Äkkäsin Kettusen saaren ja Avokkaan välissä kohon, vihreän viiden litran pienkonebensakannun, joka oli pystyssä puoliksi veden alla. 

  Minullahan oli tuollainen katiskassa! Eiku katsomaan. Oma katiskahan se sieltä löytyi! Oli jäälautta kuljettanut, niin kuin arvelinkin. Onnea oli matkassa sikäli, että jos olisi tuuli puhaltanut muutaman piirun pohjoiseen päin, olisi katiska matkannut aavalle Luonterille. Olisi voinut vaikka irrota yli 60 metrin syvänteen kohdalla. Etippä sieltä! Nyt pyydys oli matkannut varmaan ainakin varmaan 300-400 metriä, tarttunut pohjaan, sillä paikalla on juuri kohonarun verran vettä. Pienehkö made oli katiskan päätynyt. Laskin kasvamaan kohti maukasta keittoa. Nyt se on taas vakipaikalla pyytämässä. Katiska, ei matikka. 

  Pumpun korjaus tuli jo selvitettyä. Hilppaa katselee kruunajaisia. Voihan niitä katsoa, kruunajaisia, ei tule painajaisia. Tai voi jollekin kiivaalle monarkian vastustajalle tulla. Minä en vastusta, en puolla. Vaikka ei tuo monarkia ihan tätä päivää enää ole. Mutta maassa maan tavalla. 

AJATUSPAJA AVOKAS

  Kesäkausi on avattu, pian jo viikko saaressa oltu. Kesäkauden huomaa ainakin siitä, että pakkasta ei öisin ole kuin pari astetta, päivisin kipuaa mittari jopa kahteen plusasteeseen, eikä lunta ripottele kuin satunnaisesti. Ei myöskään vesitynnyrin pintaa tarvitse aamulla tuuralla rikkoa. Riittää, kun vähän kolhaisee.

  Sellaista joskus on kesäkauden alku. Ensi viikolla taitaa kuitenkin lämmetä. Saavat koivutkin sitten enemmän vihreyttä näkyviin, vielä ovat värit kortilla.

  Tällä kuvalla ei ole mitään tekemistä kesäkauden alun lämpötilan kanssa. Aamulla sen nappasin, ihan siksi, että aurinko sentään paisteli taivaalla. Kuvan nimeksi laitan Mansion on the Hill Neil Youngin biisin mukaan. Ei Niilo tosin ihan tällaista rakennusta laulussaan varmaan tarkoittanut?

  Tänään tehtiin kesäkauden ensimmäinen hankintamatka Mikkeliin. Aamusta lähdettiin, oltiin jo vähän yli kahdeksan Savon Sammutinhuollon pihassa, veneen sammuttimeen piti saada leima, Sammutinhuollosta jatkettiin Puuiloon, mistä siirtyi  autoon mm. puutarhamultaa, tuhkaimuri ja työpusakka, matka jatkui toriparkkiin, toriparkista Minna Torikahvilaan (siellä on onneksi myös lämmitetty teltta) morjenstamaan Minnaa ja Morttia, torikahvilasta S-Markettiin hakemaan Marskin Arinaleipä, hammastahnaa ja maitojauhetta, S-Marketista toriparkkiin, toriparkista Hankkijalle hankkimaan kasvusäkki, Hankkijalta Nesteelle bensaa ostamaan (euronkuvat vilisivät silmissä, kun autoon ja veneen irtotankkiin laittoi ysivitosta, perään kympin kannuun ysikasia ruohonleikkuria varten, Nesteeltä Tokmannille, sieltä tarttui mukaan pari polven lihasten jumppaamiseen tarkoitettua kuminauhaa (olin unohtanut sellaiset kotiin), Tokmannilta Lidliin, josta ostettiin viikon eväät, Lidlistä takaisin Anttolaan. Nytpä kertyi virkkeelle mittaa!

  Kun saaressa taas oltiin, tavarat oli roudattu veneestä, oli kello jo melkein kaksi. Oli aika syödä. Ulos en enää viitsinyt syönnin jälkeen lähteä, joten kirjoittamaan ryhdyin. Nyt on kirjoituksen kirjoitettu. Tämä oli taas tällainen pikakirjoitus. Eli ei tällä kertaa muuta AJATUSPAJA AVOKKAASTA. (Koska erilaiset ajatuspajat antavat lausuntojaan, kertovat näkemyksiään mm. Venäjän hyökkäyssodasta, niin miksen minäkin, mutta en kyllä sodasta.)

EPÄVAKAISTA, JA HARMIA MYÖS

  Eilen oli poutainen ja enimmäkseen aurinkoinen päivä. Tosin aika koleaa oli. Rakeitakin hetken sateli, kun aloittelin pesemään aamulla Piskolasta haettua moottoripaattia. 

  Tänään on sitten satanut. Aamuyöstä alkoi, aamuyöhön satelee, mikäli Forecaan uskoo. Näyttäisi olevan pikkutunneilla lumihiutalettakin kartalla, vaikka plussalla ollaan. 

  Koska sadepäivä on takana, niin sadepäivän ehdoilla ollaan eletty. Pihahommiin ei olla lähdetty. Minä olen vähän puuhastellut venevajassa. Korjasin myös puuliiterin takaseinän, joka oli alkanut pullistelemaan sisällä sitä vasten nojallaan olevan halkopinon painosta. Nyt on taas ryhdikäs, takaseinä.

  Ulkohommaa ilmeni kuuden jälkeen. Siis klo. 18:sta jälkeen. Kuului omituinen ääni, mitä ei tunnistettu, television päällä ollessa paikallistettu. Pian, kun Hilppa yritti laskea vettä keittiön hanasta, selvisi syy. Ei tullut vettä, vesijohto oli irronnut pumpusta, ja johto oli tyhjentynyt kaivoon vaimeasti koristen.

  Ei auttanut kuin lähteä tihkuun. Piti irrottaa ensi liitos yläpäästä. Sitten vedin vesijohdon ylös. Perään pumpun sitä kannattelevasta köydestä. 

  32 mm:n vesijohto on liitetty pumppuun messinkisellä puserrusliittimellä. Vaikka pumppu ei roiku vesijohdon varassa, vaan köyden kannatuksella, oli paine liitoksen irrottanut. Pienellä jamuamisella, lievällä kastumisella saatiin vika korjattua. Pumppu pelaa taas. 

  Kiristin liitoksen niin tiukalle kuin sain. Toivottavasti nyt pysyy. Kun Toni tulee ensi viikolla yhdistämään pumpun lopullisesti jakorasiaan (se toimii nyt väliaikaisesti jatkojohdolla), niin pyydän häntä laittamaan kaivosta sähkötaululle tulevaan kaapeliin tuulikaapin katon rajaan katkaisimen. Siitä on helppo katkaista pumpun virta siksi aikaa, kun ollaan poissa maisemista. Ihan siltä varalta, että liitos irtoaa joskus uudestaan. Tuo sama liitos, tai yläpäässä oleva, niin ikään puserrusliitos. 

  Kun tuota irronnutta liitosta korjattiin, meinasi sanaharkkaakin tulla. Turhanpäiväistä suukopua. Ei sentään syyttelyä tai muuta vakavampaa. Sellaista se yhteiselämä on. Näin 50 vuoden harjoittelun jälkeenkin. Tai varsinkin sen vuoksi. Se kuuluu elämään.

  Huomenna on poutaa, ainakin ennusteen mukaan, klo. 16:sta asti. Päästään jatkamaan pihalla duunia. Loppuviikko näyttäisi olevan melko vähäsateista. Viikonloppuun mennessä on siistimiset ja kasvimaan jyrsimiset tehty. On, vaikka torstaina lähdetään Mikkeliin ruokaa ja muita hankintoja tekemään. Pitkä lista on kertynyt. 

  

  Ensi viikolla taitaa vähän lämmetä. Peruna laitetaan maahan, jos ei ihan hurjaksi keli muutu. Uutta multaa pitää kasvulavoille vaihtaa. Kompostista saadaan vähän, kaupasta säkeissä lisää. Kukkapenkkeihin pitää kärrätä pari vuotta kompostoitunutta ihmistuhmaa. 

  Peruna ja sipulit tosiaan pian laitetaan kasvamaan. Muut istutukset saavat vielä odottaa. Mutta hommaa piisaa.

  Muutakin takaiskua on ilmennyt kuin tuo pumpun liitoksen irtoaminen. Vein nimittäin sunnuntaina katiskan tuonne Kummelisaaren eteläpuolella olevalle särkälle. Kun eilen haettiin moottorivene Piskolasta, niin sieltä palatessani ajattelin katsoa katiskan. Mutta en katsonut. Ei näkynyt kohoa missään! Ihme juttu. Liekö jostain varjorannalta vielä lähtenyt jäälautta irti, ja sattunut juuri katiskan yli kulkemaan? Ja jos on, niin onko vain katkaissut kohonarun, vai onko kuljettanut koko pyydyksen ties minne?

  On meillä ollut huonoa säkää katiskoiden kanssa, naapurilla ja minulla. Molemmilta on yksi katiska parin viime vuoden aikana kadonnut. Ja molemmilta on yksi kadonnut löytynyt. Tulee jo mieleen, että käykö joku kelvoton kiertelemässä maisemia pyydyksiä vohkiakseen? Jos joku alkaa kaupitella näillä seuduilla katiskoja halvalla, niin pitää ottaa kauppias luokalle!

  Totta puhuen en siihen usko, siihen varkaaseen. Joku muu selitys lienee todennäköisempi. Mutta toisaalta: kummallakin, naapurilla ja minulla, on yksi katiska mystisesti hävinnyt, eikä niitä ole yrityksestä huolimatta naaraamalla löytynyt. 

  Tuo juuri hävinnyt katiska oli melko matalassa särkällä. Kun tulee sopiva aurinkoinen ja tyyni keli, niin sen saattaa ihan silmilläänkin havaita, vaikka onkin vihreästä verkosta tehty. Naarata pitää tietysti myös. Mutta jos jäälautta on sitä kuljettanut, voro napannut, niin hyvästit saa heittää. 

  Jos katiskaa ei löydy, niin pitää varmaan tappio niellä, hankkia uusi. Hintoihinsa vaan tulee ahvenfilee tälläkin tavalla. Mutta kun verkolla ei alkukesästä saa pyytää, niin ainoa keino saada fisuja on katiska. Tai ei ainut. Voihan sitä kokeilla virvelöintiä tai uistelua. Niinpä! Kutuhaukea voisikin kokeilla virvelillä tuosta kotimatalasta. Aika polske siellä välillä käy.

  Sellaista tänne. Syreeniin pukkaa jo lehteä. Pian koivuun myös. Kyllä se tästä lämpenee, luonto pärskähtää eloon. 

  Vieläpä laitan kuvan. Kuvan, minkä otin äsken kusireissulla. Talon nurkalla on vesitynnyri räystäskourun alla. Se  täyttyy nopeasti, jos enemmän sataa. Silloin se alkaa tietysti valua yli äyräidensä. Siksi ei tynnyrin vieressä tahdo nurmi kasvaa, kuten kuvassa näkyy. Älysin laittaa "ylivuotoputken", minkä avulla liika vesi menee muutaman metrin päähän, eikä tulvi aina samaan paikkaan.