KESÄPÄIVÄN TARINA lll (trilogian itsenäinen loppuosa)

   KESÄPÄIVÄ-trilogian viimeinen osa. Ellei käy, kuten Douglas Adamsille; LINNUNRADAN KÄSIKIRJA LIFTAREILLE paisui, tekijän sanassa, maailman ainoaksi 5-osaiseksi trilogiaksi. Tai Isaac Asimoville, joka SÄÄTIÖ-trilogiansa kanssa päätyi seitsemään osaan.

  Anna lähti eilen bussilla Espooseen, sillä hänellä on tänään sovittu tapaaminen. Joni ja lapset jäivät tänne. He lähtevät kotiin huomenna. Valitettavasti KAHVILA MUIKKU sulkeutuu yrittäjän muitten kiireitten takia. Tauko saattaa kestää liki vuoden. Ilmoitamme tällä foorumilla, koska palvelu on taas pelaa.

Tänään on vaihteeksi tihutusta. Sateen sattuessa voi puuhailla venevajassa. Ja mehän puuhailtiin. Puuhailtiin linnunpönttö.

  Siihen kehittettiin "tikkasuoja" maalipurkin kannesta. Siinä oli sopiva reikä, mistä väripigmentit sävytettävään maaliin tällätään. Vain kaksi kättä ja peltisakset, niin homma hoitui. 

  Uudelle lintukodolle ei vielä ole sijoituspaikkaa valittu. Se ei niinkään johdu tonttien hinnasta, vaan sateesta.

  Iiris äityi touhuamaan lisää. Ei tyttö ruhtinaallisia materiraaleja tarvitse, laudanpätkät, levynpalaset, muuta ei tarvita. 

  Tuon taulun Iiris teki Liisalle. Sen taakse hän ruuvasi venevajassa kahvan, piirros syntyi pirtissä.

  Taitaa olla kosteaa ilmaa koko päivän. Nyt kun ollaan syöty, huilataan hetki. Sitten kahvit (ei kuitenkaan KAHVILA MUIKUSSA). Kahvin jälkeen keksitään jotakin viihdykettä. Saunassa käydään hyvissä ajoin.  

 Huomenna on Jonilla ja lapsilla paluu Espooseen edessä. Sateessa. Onneksi on viikkoon mahtunut paljon hyvääkin keliä. 

  Trilogian synnyttäminen ei näköjään ole homma, ei mikään. Ainakin, jos sen tekee minimalismin käsitteille uskollisena.

  Jotta hieman venytystä saadaan, laitan pari kuvaa lisää. 

  Iiris temppuili eilen trampalla.

  Eilinen maisema sateen väistyttyä.

  Villi viinmarjapuska heinien keskellä. Näitä puskia on lähimetsissä kymmeniä. Linnunpaskassa ovat siemenet levinneet aikanaan pihapiirissä kasvaneista pensaista. Satoa ne eivät juuri tuota. Jos tuottaisivat, ryhtyisin villiviiniyrittäjäksi. 

KESÄPÄIVÄN TARINA ll (itsenäinen jatko-osa)

  Tänään aamupäivä kului venevajaa tuunaten, eli lievää ryhdistelyä (tunkin kanssa), tavaroiden järjestelyä. Tämä siis Jonin kanssa. Lapset ja naisväki hommaili omiaan. Iltapäivällä oli muuta puuhaa.

  Kahvit juotiin KAHVILA MUIKUSSA. Ihan oikeat. ei kuvitteelliset. Kahvilan pitäjä Iiris hoiti homman ryhdikkäästi. Tarjolla oli mehua, kahvia, mustikkapiirakkaa ja jäätelöä. Aivan oikeaa kamaa, ei kuvitteellista. Liisa ei kahvista perustanut, mutta jäätelö maistui MUIKUN pienellä terassilla.

  Sitten lähtivät muut mustikkaan, minä jäin kipeän polveni kanssa lopettelemaan venevajan possakkaa. Kun oli saanut sen valmiiksi, soitin Jonille, utelin tilannetta. Joni sanoi, että ovat siinä ja siinä, mustikoita on joku litra, samoin kanttarellejä. 

Kuva by Joni:

  Kertoi myös, että he ovat menossa laavulle. Sanoin ottavani sienikorin mukaan, tulevani perässä. Kylmää juotavaa pyydettiin tuomaan.

  Keräsin hetken sieniä, lampsin laavulle. Siellä porukka odotteli, sai kurkunkostuketta. 

  Aikamme istuksittiin, lähdettiin palaamaan.

  Minä koukin hieman eri reittiä, keräsin vielä lajin verran sieniä. Kohta pääsin ne, ja Iiriksen keräämät (niitä oli paljon!), putsaamaan. Anna putsasi mustikat. Sieniä kertyi seuraavasti:

  Nyt on Joni saunamajurin vakanssia hoitamassa. Sienipitsaa on tiedossa illemmalla. 

  Tarina päättyy tähän, vaikka päivä ei. Uusi päivä tuo uuden tarinan. Se on erilainen, sen tiedän. Tuletteko te tietämään? Sitä en tiedä, sillä kirjoittaminen ei ole ihan jokapäiväistä.

KESÄPÄIVÄN TARINA

Kesäpäivän, 25. heinäkuuta, tarina. Kesäpäivän, joka aurinkoisen lämmin ja vähätuulinen. Ja porukka Saarelassa enimmäkseen hyväntuulinen. 

  Kesäpäivä alkoi, Hilpan ja minun osalta, matkalla Mikkeliin. Käytiin täydennystä jääkaappiin ja pakastimeen. Myös rautakauppa pääsi tienaamaan. Palasimme puolilta päivin. Anna oli valmistellut lihapullat, me Iiriksen ja Liisan kanssa riennettiin kaivamaan pottuja. Iiris on ollut innokas apuri siihen hommaan jo vuosia, nyt minulla on kaksi assistenttia.

Kuvat by Joni:

 

  Hyviä olivat perunat. Siitä päätellen, että Iiris ja Liisa napsivat niitä vaikka kuinka monta. Niin monta, että lihapullat meinasivat jäädä syömättä. 

  Lounaan jälkeen kahvit hörpittiin. Vaikka Tiilikaiset ovat täällä vielä muutaman päivän, ei näin hyvää ilmaa ole luvassa jatkossa, ja muuta ohjelmaa on tuleville päiville jo suunniteltu. Siksi päätettiin lähteä Karihiekalle. Paitsi Hilppa. Hän jäi leipomaan.

  Karihiekkaan ajettiin, siellä aikamme melskattiin. Kuvat kertokoon. 

Kuva by Joni:

  

Kuva by Joni:

  Paluumatkalla käytiin hieman luotaamassa muikuverkolle paikkaa. Jotakin elämää näytti pohjan tuntumassa olevan, joten käytiin tyhjentämässä vene turhista tavaroista, otettiin verkot, lähdettiin laskemaan, Anna, Joni ja minä. Toivottavasti jotain tulee, jotta huomiset vieraat saavat savumuikkua maistaakseen. 

  Mukava päivä kuluu kohti alkuiltaa. Loppuun vähemmän mukava huomio. Kun ajeltiin aamulla Mikkeliin, radiossa sanoi toimittaja, että maailmantilanne ja energian kallistuminen on saanut lukuisat valtiot miettimään keinoja energian säästämiseksi. Niinpä. Surullista. Surullista, että tarvittiin kaamea sota, jotta länsimaiset valtiot ryhtyivät miettimään noita keinoja tosissaan. Niille ei riittänyt vakavan pohtimisen syyksi ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos, joka uhkaa koko ihmiskuntaa, ihan jokaista.

ONPA SEISOVAA ILMAA

  Aamupäivä oli sateen ja ukkosen odottelua. Seisovaa oli ilma, tummaa pilveä taivaalla, mutta aikaisen aamun jälkeen ei pisaroita putoillut.

  Odottavan aika on pitkä, joten joutessani puuhailin sitä sun tätä. Ensin kokeilin käynnistää aggregaatin. Kokeilin, sillä radiossa varoitettiin ukkospuuskien aiheuttamista sähkökatkoista. Aggregaatin ostin pari vuotta sitten monen päivän sähköttömyyden innoittamana. Silloin koekäytin laitteen, samoin otin savut viime kesänä. 

  Nytkin kone pärähti käymään toisella kiskaisulla. Kun käänsin ryyppyvivun pois päältä, sammui värkki saman tien. Minä että ..kele. Temmoin muutaman kerran, turhaan. Kävin tulppa-avaimen, irrotin "kynttilän". Ei se likainen ollut. Kikka vitosen päätin kokeilla. Otin vasiten sitä varten hankkimaani ruuttaan hieman bensaa, lirautin sylinteriin, tulppa kiinni, hattu päälle, nykäisy. Taas hörähti, taas sammui heti. Mietin, että sopivasti oireilee, kun ei oo enää takuu voimassa. Päätin antaa penteleen vempeleen olla hetken rauhassa. 

  Koska sade oli jäänyt muutamaan pisaraan, hain trimmerin, siistin kukkapenkkien reunat. Perään leikkasin pahimmin kulkuteille kaatuvat kukat ja ruusun oksat. Vieraskoreutta; perhe Tiilikainen huomenna illalla, tai maanantaina, Jonin äitin sekä täti tiistaina. 

  Ukkonen ja sade pysyttelivät yhä poissa. Pisara silloin, toinen tällöin, kaukaista kuminaa, siinä kaikki. Menin nöyrin mielin ällistelemään aggregaattia. Luin ensin käyttöoppaan. Ei sieltä mitään apua löytynyt. Ajattelin antaa sylinteriin uuden lorauksen, mutta tempaisin kuitenkin ensin narusta. Moottorin pärähti iloiseen käyntiin! On ne joskus oikukkaita, konheet. Ihan kuin tahallaan keljuilisivat, hädän hetkiin varautuville ilkkuisivat. Monet ovat sitä mieltä, että tietyillä autoilla tai veneillä on sielu. Voi olla. Ja voi olla jotkun muut tekniikan ihmeet saattavat olla sieluttomia ja säälittömiä. 

  Hilppa oli minun ulkona temppuillessani hieman siistinyt paikkoja. Hain hänelle saunalta mopin ja ämpärin. Kello ei ollut kuin vähän yli yhdeksän. Eikä sadetta kuulunut. Tai näkynyt. Ukkosta ei kuulunut. Lähdin joutessani metsään. Tuohon talon taakse, muutaman kymmenen metrin päähän. Kanttarellejä sieltä bongasin, parissakin paikassa. Olivat sen osittain jo alkaneet "ruskistumaan" lakin laidoilta. Tuumasin, että pitää kori hakea, korjata nuo talteen.

  Niin tein. Laajensin reviiriä hieman kauemmas. Lisää sieniä löytyi. Puolen tuntia metsässä kiertelin, taisin käydä peräti parin sadan metrin päässä pihalta. 

  Kun metsästä palasin, oli kello kymmenen. Alkoi satamaan. Minä putsailin sienet kesäkeittiössä. 

  Puoli tuntia vähän sateli, puoli tuntia Peppe sieniä putsasi. Hilppakin oli saanut siistimisen tehtyä. Hän on muuten toipunut taudistaan, taudista, joka melko saletisti, useasta negatiivisesta kotitestistä huolimatta, oli koronaa. Kunto ei kuitenkaan, tietenkään, ole vielä entisellään. Kovin kertoi Hilppa pienenkin askareen hiottavan. Kunniakseni on sanottava, että minä kyllä tarjouduin imuroimaan, mutta rouva ilmoitti sen tekevänsä, kun minä siistin pihalla kukkapenkkien laitoja. 

  Huomenna on tarkoitus, mennä aamusta, jos ennusteen mukaisesti on poutaa, poimimaan vähän mustikoita. Ainakin piirakkaan ja vähän syötäväksi. 

  Maanantaina mennään aamusta hankkimaan evästä. Sitten saavat vieraat tulla. 

  Kohta käy käsky ruokapöytään. Sateen ja ukkosen odottelun vuoksi lounas on tänään hieman normaalia myöhemmin. 

TUNTUMAA HAKEMASSA

  Katon maalaukseen en vielä lähtenyt. Tuulinen keli, koivunsiemeniä vielä ilmassa. Odottelen suotuisempia olosuhteita. Ruiskumaalaukseen otin tuntumaa kokeilemalla venevajan rannanpuoleisen seinän värjäystä. Siirtyi väri seinään, ei siinä mitään. Kuitenkin huomasin, että viime kesänä hankkimani kompressori on turhan pieni. Nimittäin painesäiliöltään. Painetta se kyllä tuottaa tuplasti ruiskun tarvitseman määrän. Mutta paine laskee nopeasti, moottori käy jatkuvasti, eikä jaksa silti pitää painetta kauaa riittävän korkeana. Venevajan lomalauta, joka on auringon polttamaa raakalautaa, imee maalia aika lailla. Eli valmiita neliöitä valmistuu hitaasti, kun joutuu välillä odottamaan paineen nousua. Peltikatossa tilanne on toinen; se ei imaise maalia samalla lailla, eli ei lainkaan. Täytyy asiaa sulatella, mutta nyt on jo hieman tietoa siitä, kuinka ruiskulla maalaaminen tapahtuu. 

  Tässä maalarikisälli Peppe tuumaustauolla. Hänellä ei ole perinteistä maalarin työasua, vaan tavalliset haalarit ja verkkapusero. Verkkapusero on huomion arvoinen. 

  Se on Adidas, ja olen verryttelypuvun saanut 40-vuotislahjaksi Hilpalta. Siis vuonna 1991. Housutkin ovat vielä jäljellä, mutta vyötärön kuminauha on menettänyt venyvyytensä. Takuu ei taida olla voimassa, eikä kotivakuutus korvaa. Väri on aitoa ysäriä. Vuoden 1991 goolettamalla huomasin, että 17. kesäkuuta 1991 on tapahtunut muutakin kuin tämän verryttelypuvun juhlallinen luovutus. Etelä-Afrikka nimittäin lopetti ihmisten rodun mukaisen syntymärekisteröinnin. Merkittäviä tapahtumia, molemmat. 

  Sellaista Saarelassa. Saarelassa, jossa elämä alkaa normalisoitua. Hilppa on lähes toipunut kolme päivää häntä vaivanneesta taudista. Lyhyesti kuvailtuna se ei kolmen kotitestin mukaan ollut koronaa, mutta se täytti kyllä suuren osan koronan oireiden tunnusmerkeistä. Taudin vakavuudesta antanee kuvan se, että Hilppa ei maanantaina jaksanut katsoa edes Emmerdalea. Tilanne sai myös pohtimaan elämän suuria asioita, huomaamaan, mikä oikeasti on tärkeää.

  Perhe Tiilikainen tulee ensi viikon alussa vielä saareen. Elokuussa alkaakin Annalla ja Jonilla työt, Liisalla päiväkoti, Iiriksellä luisteluharjoitukset. 

  Voi olla, että maalaushommat jäävät elokuulle. Yksi muu rysäys on kyllä tehtävä, sillä Joni on lupautunut avuksi. Siitä lisää myöhemmin. 

  Tämän nopeasti kirjoitin, nyt käy käsky pöytään. Toipilas on loihtinut herkkuaterian: juuri kaivetut potut, kanttarellikastike juuri noudetulla oman maan sipulilla höystettynä, omaa salaattia, missä mukana sipulin varret, ja ekstrana teki hän vielä papinsillin, koska matjessilliä tuluksista löytyi parikin purkkia. 

  PS. Ensimmäin kypsä tomaatti on poimittu; keltainen kirsikkatomaatti amppelista. 

EPÄVAKAISEN AJAN EPÄVAKAINEN SUNNUNTAI

  Epävakaina aikoina epävakainen sunnuntai. Ainoa vakaa asia on se, että sääennusteet muuttuvat kaiken aikaa. Koska niihin voi luottaa kuin risaan kondomiin, ei ulkona mitään isompaa hommaa viitsi aloittaa, ei mihinkään kauemmas lähteä. 

  Tässä päivän kuva; aurinkoa ja sadepilveä. Mitättömiä kuuroja epämääräisin aikavälein. 

  Siis nurkissa on pyöritty, jotain pientä nahuttu. Hieman tein valmistelevaa työtä aitan peltikaton maalausta ajatellen. Kävin myös talon katolla korjaamassa pari repsottavaa harjapeltiä. Täytyy tunnustaa, että ei minusta enää ole korkeisiin paikkoihin menijäksi. Kyllä oli varovaista liikuskelu. No, hyvä se vain lienee. Mutta kohta täytyy jättää ainakin tuollaiset hommat nuoremmille. 

  Se sai minut ajattelemaan aitan katon maalausta. Eihän rakennus korkea ole. Olisiko 2 ja puoli metriä harjalta maahan, räystäältä alle kaksi. Ei sieltäkään ole kuitenkaan mukavaa pudota. Pitää jotain kehittää, turvallisuutta miettiä. Jos vaikka ostais piikkarit? Ei taida olla hyvä idea? Onkohan myytävänä imukuppikenkiä? Sellaiset olis metkat apuvälineet. Voi kyllä olla, ettei tähän hätään löydy, edes Tokmanilta tai Motonetista. 

  Iltapäivä meni sitten hänekseen. Suoratoistoa, huilailua. Ällistelyä pihalla silloin, kun sade loitolla pysytteli. Äkkäsin, että väriminttu, meikän suosikki, on alkanut kukkimaan. 

  Ja laajempi näkemys: Väriminttu päivänkakkara- ja ranta-alpipedillä.

 

  Huomenna on luultavasti epävakaisen ajan epävakainen maanantai. Sadepisaraa jossain kohtaa näyttä ennusteessa olevan maanantaita seuraavinakin päivinä. Joten mennään vakaan epävakaisesti kohti vakaata. Jos sitä koko kesänä edes tulee. Näin wannabe-maalarin näkökulmasta tiirailtuna vakaa olisi vakavasti otettavampi vaihtoehto. Sillä vakavasti olen aikonut maalaushommat ottaa. Ainakin tehtäväkseni.

  Tämäniltainen verkonlasku peruttiin. Yhteisellä päätöksellä, äänestystuloksella 2-0. Kumpikaan talous ei ole akuutissa kalan tarpeessa, joten epävakaaseen keliin vakaasti päätettiin olla menemättä. Huomenna palataan vakavasti asiaan. 

  Heinäkuu on kiepahtanut jälkimmäiselle puoliskolle. En viitsi taas kerran aloittaa ajan kivaan kulumisen ihmettelyä. Totean vain, että aika kuluu kiivaasti. Kulukoot. Kaikki kuluu, kaikkea kuluu. Siis aika kuluu. Työkalut kuluu. Polttopuita kuluu, saunassa. Bensaa kuluu, veneessä, autossa, ruohonleikkurissa. Vaatteet kuluu. Hiomakivi kuluu, kun pitää välillä viikatetta ja vesuria liipata. Meikäläisen tyhmät jutut kuluu, kun niitä alvariinsa jakelen. Tällä kulurakenteella mennään. Eikä tää oo ees mitään kerskakulutusta. 

ILLAN LYHYT

  Kello on entänyt lähes yhdeksään. Siis iltajuttu on tulossa. Minulle tämä alkaa tosiaan olla yö. Monelle muulle vasta ilta hiljalleen alkaa. Mutta kuka on aamulla kuudelta tikkana kahvia keittämässä? 

  Kun nyt aloin itseäni nostaa, niin jatkan samaa rataa. Aamulla olin niin tikkana, että hoksasin tv:ssa kaksi mokaa. Ensimmäinen tuli Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä-ohjelman viinaa käsittelevän jakson uusinnassa ennen aamu-tv:ta. Perunasta siinä tuli puhe, ja Jani Halme sanoi, että peruna tuli Suomeen 1400-luvulla. Vaikka en lähetystä erityisesti seurannut, niin tuo tärskähti korviin. Sanoin juuri heränneelle Hilpalle, että nyt tuli palturia, ei pottu millään Suomeen 1400-luvulla vielä tullut, sillä Kolumbus "löysi" Amerikan joskus 1490-luvulla! Hilppa sanoi, että en tiijä, oon huono muistamaan vuosilukuja. Minä tenhottamaan, että kyllä minä muistan tuon verran!

  Hetken kuluttua alkoi epäily kaivertaa, kysyin mr. Googlelta. Jo vain. Kolumbuksen 1. matka tapahtui 1492. Peruna tuli Eurooppaan 1560-luvulla ja Suomeen vasta 1730-luvulla. 

  Toisen mokan teki uutisankkuri. Hän kertoi Espanjan helteissä palaneen jo 70 hehtaaria metsää. Minä tartuin heti tuohon. Sanoin, että ei helevetissä. Se on niin vähän, että ei ees mainittais! No, puolen tunnin kuluttua ankkuri korjasi virheensä: piti olla 70 000 hehtaaria. Asia siis oikaistiin, tuo perunajuttu jäi vissiin oikaisematta.  

  Joo, tarkkana pitää olla, jotta ei höynäytetä. Nyt lopetan tämän kehuskelun, alennan itseni, että toisten ei tarvitse sitä tehdä. Eikös Iso kirja kerro Jeesuksen sanoneen: Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.

  Tänään on ollut pikkujuttujen päivä. Huussin tyhjensin ensin. Sitten lähdettiin metsään tutkimaan mustikkatilannetta. Näyttää niitä tulevan. Pieniä ovat, ja paljolti raakoja. Ei asiaa poimurin kanssa rohmuamaan, mutta kerättiin hieman käsin. Hilppa aikoo huomenna leipoa niistä piirakan.

  Illansuussa laskettiin naapurin Hannun kanssa muutama verkko. Aamulla kokemaan. 

  Huomenna taidan lähteä tosissani katsomaan, josko sieniä olisi noussut. Kanttarellejä lähinnä. Olen lähistöllä asioita seurannut. Jo juhannuksena oli tuossa rannalla muutamia tulossa, mutta ne kuivuivat pois. Viikko sitten ei lähirannalla näkynyt edes alkuja. Tänään mustikkareissulla löysin muutaman. Eli jos ei kovin sade päälle paina, lähden verkkoreissun ja sen mahd. mukanaan tuoman oheistoiminnan jälkeen maille muille tutkimaan, onko toiveita kanttarellikastikkeesta. 

  Aika pitkälle on kesä ehtinyt kulua, ennen kuin sienimetsään urkenen. Jos nuorempi olisin, tai jos polvi olisi terve, olisin varmasti jo muutaman kerran pitkin metsiä kulkenut.

  Tänään(kin) sade-ennusteet muuttuivat kaiken aikaa. Lopulta kutistui iltapäivän sade pieneen kuuroon joskus kuuden maissa, toiseen kahdeksan jälkeen.  Sen ensimmäisen kuuron jäljiltä oli maisema laiturilla tämän näköinen, kun menin seitsemältä saunaa lämmittämään. 

  Ruukullinen kultaa olisi ollut Saukonsalosta haettavissa, mutta en viitsinyt lähteä etsimään, kun se on iso saari, eikä tarkkoja koordinaatteja ollut saatavilla. 

  Kuten huomasitte, en ole rahan perrään. Hilpallekin sanoin tänään Emmerdalea katsoessamme, ties monetta kertaa parin päivän aikana nähdyn Eurojackpot-mainoksen taas lävähdettyä ilmoille, että en miä ees haluais sataaneljäämiljoonaa!