VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ

  Kuin viimeistä päivää tuntuu tietty osa maailmaa mellastavan. Me taas vietämme viimeistä päivää saaressa. Tällä reissulla. Toivottavasti ei laajemmassa merkityksessä.

  Viimeinen päivä alkoi hiihtolenkillä. Tosin lyhyemmällä kuin muina aamuina, sillä yö oli plussan puolella, joten keli ei ollut kovin lennokas.

  Minä tein hieman huoltohommia hiihtelyn jälkeen. Kymmenen korvissa lähdettiin Piskolaan. Lounaalle kutsuttuina lähdetiin. Jäätietä posoteltiin. Hyvässä kunnossa se oli. 

  Paajalan läpi kun maata pitkin ajettiin, oli tie, varsinkin talon kohdalla, jo aika pehmeäksi mennyt. Jyrkkä mäki Paajalan rantaan oli aivan alaosaa lukuunottamatta kuin luistinrataa. Päätettiin ajaa maitse takaisin Potinlahteen, sillä kitkarenkailla oltaisiin vain haettu vaikeuksia, sillä vauhtia ei tuohon rinteen mutkaan olisi saanut takuuvarmaan päälle pääsemisen.

  Tainan ja Hanelin luona meitä tervehtivät koirat; pihalla aitauksessa mäyrikset Kaapo ja Turbo, jälkimmäinen Annin ja Tuomaksen nuori yksilö, sekä sisällä ajokoira Hilu. Kaapo ja Hilu ovat vanhoja tuttuja, Turbo tavattiin ensimmäistä kertaa. 

  Vanha rakas ystävä Kaapo. Kyllä koira koiran tuntee!

 

Huom. Kaapo vasemmalla.

  Pian Haneli ryhtyi paistamaan hanhenmaksaa. Sehän on noilla nurkilla lähiruokaa, Hauhalan Hanhifarmi on parin kilsan päässä. Tämä ei ollut maksettu mainos, mutta mainoksena sen voitte pitää.

  Taina duunasi pottumuussia ja salaattia. Pöytään ilmestyi myös hanhipateeta. Ja oli lihamureke hirven jauhelihasta. Minun vatsani ei tosin sitä enää vetänyt, kun tuli popsittua lempiruokaani maksaa vähän liian kanssa. Mutta hyvät oli sapuskat!

  Ruokailun päälle Haneli kysäisi, lähtisinkö Kitosaarten taakse katsomaan iskukoukkuja. Minähän ilmoittauduin matkaan, kun Taina lupasi kahvit sen päälle. 

  Muutama satametrinen koukuille dallattiin. Neljä koukkua oli Haneli eilen laittanut. Oli ensi pilkkinyt särjet syötiksi. 

  Ensimmäinen siima oli hiljainen, ei potkinut toisessakaan. Kolmannessa oli elämää. Haneli vähän lointeli, kun oli nostokoukku jäänyt rannalle, mutta nousi se hauki-akka sentään varovaisella vedolla ylös avannosta. 

  Varmaan lähes viisikiloinen pulska mätihauki se oli. Ei Haneli kalaa kotirannassa punninnut. Sanoi, että isot kalat ne vasta punnitaan. 

  Vaikka ei Haneli punninnut, niin toisen fileen meille antoi. Huomenna syödään Hollolassa haukea!

  Aamulla lähdetään tien päälle. Mietintä siitä, koska tullaan takaisin, on edessä. Joko ensi viikolla, tai sitten heti huhtikuun alussa, tai vasta veneellä, kun jäät ovat liuenneet? Kaikki vaihtoehdot ovat auki. Ilmojen, tilanteiden, tuntemusten, mukaan toimitaan. 

  Takana on niin upea viikko, että parempaa ei voisi edes toivoa. Jos joskus, niin nyt ovat ilmat ja kelit suosineet "talvilomalaisia". Ensi viikoksikin on povattu kelvollisia ilmoja, mutta hiihto taitaa hiljalleen muuttua jäällä lykkimiseksi, sillä vähä lumi jään päällä häviää auringon paahteessa pian pois. 

  Arvoitukseksi jää, millaiseksi olosuhteen muuttuvat, kun arska alkaa pureutua kohvakerrokseen. Tai kohvakerroksiin, sillä niitä on kaksi. Kuulolla ollaan, havaintoja udellaan, päätöksiä sen mukaan tehdään. 

  Se on vielä "lomaviikosta" sanottava, että vaikka uutisiakin on tullut katsottua, aamuin, illoin, niin sota kauheuksineen on täällä, niin luonnon- kuin muussakin rauhassa, jotenkin kauempana. Se tietysti on seikka, mikä puoltaa pikaista paluuta Saarelan maisemiin. Kunhan pari päivää ollaan kotona vietetty, ryhdytään laittamaan punnuksia vaakaan. Vaaka saa näyttää, koska matka Anttolaan taas on edessä.

ELÄMÄÄ, ÄLÄ MEE

  Talviloma Saarelassa jatkuu. Hiihtokelit jatkuvat myös. Joka aamu ollaan naapureiden kanssa kierretty lähistöllä. Tänään suunnattiin matka Jousenlahelle, tai Jouhanlahdelle, kuten kartoissa kerrotaan. Varmaan joskus 1970-luvulla olin edellisen kerran Jousenlahen peräpäässä käynyt, virvelöimässä, kerran myös Takkisessa. 

  Näistä näkymistä lähdettiin klo. kahdeksan. Kohti nousevaa aurinkoa menomatkalla, varjo tulolatujen päälle kaatuneena palatessa. 

  Eipä ollut Jousenlahen rannat mökeistä täyttyneet sitten viime käynnin. Takkisen talo rakennuksineen, lisäksi yksi asuinrakennukselta näyttävä talo, yksi mökki. Eikä jäällä näkynyt ihmisen jättämiä jälkiä. Eläinten kyllä, monenlaisia.

  Kierrettiin vielä paluumatkalla Avokkaansaari. Vajaa kymmenen kilsaa kertyi matkalle mittaa. Sopiva lenkki; paita kastui, vaikka matkavauhti oli maltillinen.

  Talviloma on kulunut aamulla hiihtäessä, päivällä kerran pilkillä, muuten aurinkoa saunan rappusilla ottaen. Joka toinen päivä ollaan saunottu. Illat vietetään televisiota ja suoratoistoa katsellen. 

  Rauhallista on elämä. Ja hiljaista. Pari havaintoa moottorikelkasta on tehty. Palokärki on suunnilleen ainoa lintu, joka ääntä välillä pitää; joskus kimeitä kirskaisuja, useammin pontevaa pärinää. Teerten kukerrusta kuuluin myös aamulla jonkin aikaa. Ja aikamoista teerenpeliä olivat nämä kanalinnut pitäneet Aittalahdenselällä, kuten huomasimme aamuhiihdolla. Havainto oli todellinen, jälkien aiheuttaja varmistamaton, mutta teerit lienee valistunut arvaus.

  Naapurien lisäksi on ihmisiä bongattu seuraavasti: yksi pilkkimies, yksi hiihtäjä, sekä tänään ruuhkaa. Oli nimittäin aamulla, kun saarta kierrettiin, Pyöreäkamalan ja Isokamalan välistä kohti Halkoluotoja taivaltamassa yksi henkilö pulkka perässään ja eri porukassa kaksi henkilöa, toinen myös pulkkaa vetäen. Joten ruuhkaksi meinaa mennä. Ei kuitenkaan vielä tarvinnut väistämisvelvollisuuksia pohtia.

  Eilen rojahtivat lumet talon itälappeeen pohjoispäästä. Sellaisen metelillä tulivat, että ihan säpsäytti. Lapetikkaat tulivat mukana. Onneksi suuremmilta vaurioilta säilyttiin. Tikkaiden kiinnitys on harjapellin alla. Lumimassan paino oli lopulta voittanut  muutaman ruuvin vastaanpanevan voiman, ja kiinnitysliuskat olivat sujahtaneet harjapellin alta nätisti kaik' ruuveineen irti. Eli ei tullut ylimääräistä korjaushommaa tehtäväksi. Paitsi että pitää tietysti kesällä käydä kiinnittämässä lapetikas paikalleen. 

  Huomenna taitaa olla pilvinen päivä. Voi olla, että ei hiihtämään mennä. Ollaan vissiin tultu esteettä paistavan arskan kanssa niin hyviksi tutuiksi, että ei ilman sitä viitsitä lähteä. Ehkä mennään päivällä, siis huomenna, metsään liukulumikenkien kanssa.

  Tänään tuli kutsu Tainan ja Hanelin luokse syömään lauantaina päivällä. Sinne tietysti mennään. Aika varmentuu huomenna. 

  Sunnuntaina lähdetään aamusta Hollolaan. On täällä niin hyvä olla, että tekee mieli  sanoa: Elämää! Älä mee. Saareen tullaan vielä ainakin kerran näillä jäillä. Ehkä piankin, tai sitten huhtikuun alussa. Minulla on labra-aika 1. huhtikuuta, mutta jos ilmat jatkuvat tämän kaltaisina, niin ennen sitä ehditään viikon reissu vielä tehdä. No, aika näyttää, sääennuste ohjeistaa. 

  Aamulla tuli uutisia tietysti katseltua. Sota jatkuu, ei siitä sen enempää. Mutta  Aki Linden sai varauksettoman arvostukseni , kun hän aamutv:n haastattelussa totesi, että "tilanne on siltä osin vaativa", eikä "tilanne on siltä osin haastava", eikä vielä pahemmin "tilanne siltä osin niiku haastava". Bravo ministeri Linden!

  Loppuun toinen kuva aamuisen hiihtomatkan menosuuntaan laiturirannasta otettuna. 

AAMUHIIHTO TEHDÄÄN AAMULLA (aktiivinen passiivi)

  Aamuhiihto on tehdään aamulla. Varsinkin, kun hanki kantaa. Ja kyllä kantaa, kymmenen pakkasasteen yön jälkeen. Eilen hiihdettiin pari kertaa saaren ympäri. Tänään päätettiin lähteä Luonterille, tulla takaisin kohti mukavasti lämmittävää aurinkoa. 

  Hilppaa laittaa kalustoa monoihin, minä malttamattomana jo odottelen.

  Jänissaaren kupeella oli nenänniistotauko, joten kuvat piti ottaa, taukoa hyväksi käyttäen.

  Vähän matkaa hiihdetyttyämme äkättiin Hannilat sivakoimassa eilisiä latuja. Kohdatiin Jänissaarten pohjoispuolella, jatkettiin matkaa lyhyessä parijonossa: 1. pari Hannu ja minä, 2. pari Irene ja Hilppa. Koska matkavauhti pidettiin maltillisena, onnistui keskustelu mukavasti.

  Aamulenkki muodostui seuraavaksi: Saarelan rannasta Jänissaarten ympäri, takasalmesta Ison Kamalan länsipuolitse Pyören Kamalan takaa Halkoluotojen ohi, Makutsaarten välistä Aittalahdenselkää pitkin takaisin. 

Maisemat hienot, keli hieno, mikäs mennessä.  

  Pilkkireissu tehdään iltapäivällä. Varsinkin, kun aurinko lämmittää. Ja kyllä se lämmitti, lähes 10 astetta plussaa mittarissa. 

  Samalla kokoonpanolla kuin aamun hiihtoretki, suoritettiin piirikunnalliset pilkkikisat. Tuohon lähelle, Potinlahdelle, mentiin varusteinemme. 

  Arska helli, tuuli pysyi loitolla, ei edes näpit paleltuneet, vaikka rukkaset jäivät työttömiksi. Itse kisasta tuli tasainen. Niin tasainen, että ensimmäinen palkinto jouduttiin jakamaan kaikkien neljän osanottajan kesken. Jokaisella siis sama tulos, nolla kalaa! Moraalinen voittaja lienee Hilppa, sillä hän oli ainoa, jolla todistettavasti nyki myös siiman alapäässä. 

  Ei tullut kalaa, mutta ei haittaa; mukavassa seurassa, loistavassa kelissä, aika kuluu rattoisasti, vaikka ei tarvitse päntiönä ahvenia koukusta irrottaa. 

  Huomenna mennään taas hankikannon selkään hiihtelemään. Saa nähdä, minkä lenkin sukset silloin kuljettavat?

  Peräkaneetti: Muistin toiminnassa on nykyään kaksi asentoa; huono ja vielä huonompi. Jälkimmäinen oli päällä, kun lähdin päivällä hakemaan klapeja kammarin uuniin. Päätin, että käyn ensin lorottelmassa. Muistin käydä lorottelemassa, mutta en hakea puita. No, ei puolet sentään ihan huono tulos ole. 

SAARI SAAVUTETTU

  Aamulla varhain, kun aurinko nousi, eli Hollolassa 6:43, minä keittelin kahvit. Hilppa nousi pian, kai kahvin tuoksuun. Tai siksi, että lähtö oli edessä. Valmiiksi oltiin tavarat jo pitkälle eilen pakattu. Kahvin ja suihkun jälkeen ruokapuoli vielä kylmälaukkuun ja kasseihin, viimeinen silmäys, viimeinen ajatus; kaikki mukana, tavarat autoon, auto baanalle 7:20. 

  Loistavakuntoista jäätietä kun Potinlahteen saavuttiin, oli kello 9:20. Vesikelkka säilöstä esiin, tavarat kyytiin, kohti Avokkaansaarta. 

  Pian oltiin kimpsuinemme rannassa. Hilppa katseli jälkiämme, että äkkiähän me tultiin. 

  Äkkiä tultiin, koska hyvät olosuhteen oli tulla. Ensin kelkkauraa pitkin, loppumatka rikkomatonta pintaa, jossa lumi upotti ehkä viisi senttiä. 

  Tavaraa oli, kuten näkyy. Viikon eväät, tarpeelliset muut kamat, sekä varusteita liikkumiseen eri tilanteissa: sukset, lumikengät ja liukulumikengät. Ei kuntoilu ainakaan väinepulaan kaadu. 

  Pelättyä vähemmän oli rappusilla pakkaantunutta lunta. Ovikin aukesi sen verran, että saatiin tavarat sisään.

  Pirtissä oli mukavasti 15 astetta lämpöä. Pumppu oli reilussa vuorokaudessa jauhanut ansiokkaasti. Pattereita päälle, uuneihin tulet, tavarat paikoilleen. Sitten tulokahvit, sen verran tuotiin vettä kotoa.

  Kahvin jälkeen minä avantoa tekemään, vettä hakemaan. Olin viisauksissani ostanut Puuilosta porakonepumpun. Ostin, kun huomasin sellaisia myytävän hintaan 9,90 €. Ajattelin, että ei tarvitse tehdä isoa avantoa, vaan pumppaan vettä kairanreiästä. Saahan sitä ajatella! Nimittäin pumppu kyllä pelasi, mutta liritteli niin hitaasti, että pitäisi olla lehmän hermot, jotta edes pari ämpärillistä malttaisi täyttää. Puhumattakaan saunavesistä. Minä siis tein avannon. Se olikin nyt helppo homma: koska teräsjään päällä oli kaksi kohvakerrosta, riitti yksi kairanreikä läpi, sitten tuuralla kohvajäät pois. Syvennyksessä pystyi helposti ämpärin täyttämään.

  Tuli justiinsa mieleen, että akkukoneessa on kaksi nopeutta, ja minä pyöritin pumppua hitaammalla. Pitääpä kokeilla, josko vedentulo nopeammalla asennolla lähestyisi edes hieman luvattua, eli 1200 litraa/tunti. 

  

  Kun vesihuolto oli tehty, lapioin lumet rappusilta. Nyt siitä pääsee pois tiehensä mukavasti. Molempiin suuntiin, tarkoitan.

  Hilppa tallaili polkuja lumikengillä, minä liityin mukaan, kun portaat oli putsattu. Rantaan, huussiin ja puuliiteriin on nyt reitti tehty. 

  Iltapäivän aluksi istuttiin hetkin saunan kuistilla. Plussaa oli varjossa 4, auringon puolella taloa yli kymmenen. No siihen porottaa tosissaan. 

  Tai enhän minä malttanut istua; jäälle piti mennä pällistelemään. 

  Mikäs pällistellessä. Ei tästä kevättalvi parane!

  Koko viikoksi on povattu tällaista ilmaa. Sopii meille. Jos vielä malttaa olla uutisia alinomaa tiissimättä, niin johan tämä elämältä tuntuu. Kai se sallitaan? Uutisvirran hallittu rajoittaminen?

  Nyt on ip-kahvit hörpitty. Pirtissä on +21. Uunipuut on kannettu aamua varten valmiiksi. Pitää kai kuitenkin ryhtyä tutkimaan, kuinka tv pelaa. Ainakin HBOMAX sinne pitää ladata, sillä tarjonnassa on tapahtunut keikaus sitten lokakuun lopun. 

  Jospa vielä eiliseen palaan. Iiriksen kisat käytiin Myyrmäessä katsomassa. Hienosti tyttö luisteli. Sai ihan kelvollisen arvioinnin myös, kertoi Anna. Ja innostus lajiin tuntuu vain kasvavan. Aika näyttää, kuinka pitkään, kuinka pitkälle.

  Kun kuvia on tullut tällättyä runsaasti, niin miksi säästellä. Loppuun otos verannan "lipasta".

HIPPIES ON MY MIND

  Nyt käynnissä oleva sota vaikuttaa varmasti ihmisiin monella tavalla; vaikuttaa henkisesti, vaikuttaa pian taloudellisesti. Eniten se tietysti vaikuttaa niihin, jotka sen joutuvat itse kokemaan. Kun uutisia seuraa, niin ei oikein pysty edes tajuamaan sen kauheuden määrää, mikä Ukrainassa on vallalla. Näin on, vaikka en uutisia seuraa kuin yhdestä lähteestä. Ei mieli kestäisi surffailua monilla eri sivustoilla.

  Minuun sota on vaikuttanut, surun, epävarmuuden, pelonkin, lisäksi siten, että ei ole tehnyt mieli kynään tarttua. Siis kuvaannollisesti. Eli lähes jo vuosikausia joka toinen päivä ilmoille lähtenyt blogi syntyy nyt verkkaisempaan tahtiin. Niinpä. Mistä kirjoittaa, kun tieto ei riitä tilanteen järkevään analysointiin, omassa elämässä ei mitään kirjoittamisen arvoista tapahdu. 

  Tartuin nyt kuitenkin kynään, kuvaannollisesti, kuten jo tuli mainittua. Tartuin, kuvaa..., no olkoon, vaikka ei paljon asiaa olekkaan. Jotain kuitenkin. Olen nimittäin useana aamuna lenkilläni kuunnellut hippi-ajan musiikkia. Rauhaa ja rakkautta. Tosin ei rauhaa ja rakkautta kovin runsaasti tuon ajan musiikissa suitsuteta. Mutta hyvää tavaraa sieltä löytyy paljon. 

  Olen ladannut YouTube-musiciin muutaman soittolistan. Siis valmiin soittolistan, jonkun muun kuin itseni laatiman. Tuttuja biisejä tulvillaan ne ovat. Anakronismejakin mielestäni joukossa. No, tietysti hippi-aikana on voitu kuunnella ennen sitä tehtyä musiikkia, mutta ei sentään sen jälkeen purkitettua. 

  Itse koen hippia-aikaan liittyvinä, äkisti ajateltuna, seuraavat: The Mamas & Papas, The Doors, Jefferson Airplanen, Grateful Deat, Crosby, Stills, Nash & Young, Joni Mitchell, Lovin Spoonfull, Jimi Hendrix, Janis Joplin, Hair-musikaali, ja tietysti Woodstock. Myös The Beatles, Rollarit, kotimaasata Hector, kuuluvat tuohon aikaan. Tietysti paljon, paljon, muita artisteja. 

  

  Täytyy sanoa, että kyllä Scott McKenzien San Francisco (Be Sure To Wear Flowers In Your Hair) kuulosti pari aamua sitten korvissani, miten sen sanoisi, nostalgiselta. Melkein tippa tuli silmään. Biisi tietysti kuuluu tuohon aikaan kuin nokka päähän. Sehän on Mamas & Papasin John Phillipsin säveltämä. 

  Jollekin listalle oli päässyt myös  Barry McGuiren Eve of Destruction. Alunperin se on  PF Sloanin vuoden 1964 puolivälissä kirjoittama. McGuire levytti biisin 1965, eli lienee esihippinen tuotos. Mutta ajankohtainen yhä:

  The Eastern world, it is explodin' 

  Violence flarin', bullets loadin' 

  You're old enough to kill but not for votin' 

  You don't believe in war, but what's that gun you're totin'? 

  And even the Jordan river has bodies floatin' 

  But you tell me over and over and over again my friend 

  Ah, you don't believe we're on the eve of destruction

  

  Folk-Fredi levytti tämän nimellä Tuhon partaalla v. 1965. 

  Hippiaate oli ehkä naiivi, mutta mutta... Peace & Love voittaa nykymeiningin tuhat-nolla. Vähintään. 

  Lauantaina mennään Myyrmäen jäähallille katsomaan Iiriksen ensimmäistä kilpailusuoritusta. Olen nähnyt videolta Iiriksen ohjelman, kun hän n. viikko sitten sen esitti luistelukoululaisille. Hienosti meni, vaikka kuulemma jokin juttu loppupuolella unohtui. Hyvin tyttö tilanteen klaarasi, kun ei amatöörin silmään osunut. Musiikkina ohjelmassa on Macarena. Kaipa valmentaja tietää, mikä Iirkselle sopii?

  Sunnuntaina auton nokka suuntautuu heti aamusta Anttolaan. Viikon reissu saareen on edessä. Loistavia ilmoja on ennusteissa. Jääkeli on myöskin hyvä. Pihalla on lunta varmasti paljon. Voi olla, että ei sisään tuvan ovesta päästä ilman tunnin lapiointia, sillä vaikka lumieste rappujen kohdalla on, niin yli tulevat lumet, kokemuksen mukaan. Kun viime kesänä tein kuistista tuulikaapin, ja sen ovi avautuu ulos päin, niin voipi tosiaan olla metrin kasa pakkaantunutta ja jäätynyttä lunta ensin hoidettava. Luultavasti verannan ovesta päästään helpommin. Jos ei ole routa nostellut niin, että ovi ei aukea. On se routa sellainen vieras, porsaitakin hätyyttelee. 

  Ehkä ensi viikon pysyvät ajatukset kauempana sodasta. Sillä ei sota minun ajatuksillani lopu, ei katoa. Kyllä siihen tarvitaan isompia voimia. 

  Loppuun laitan kuvan Avokkaansaaresta, napattu maaliskuussa 2013. Tuolloin tuli enemmän juomia raahattua saareen. Paljonkin enemmän, sillä nykyään ei raahata kuin maitoa ja tuoremehua. 

 Laitan kuvan vaikka sen kunniaksi, että hippiliike on peräisin Kaliforniasta. Tai siksi, että meillä oli tuolloin tarjolla "Kukkoa viinissä".

ILOA MUSTAAN MIELEEN

  Liisan synttäreillä eilen käytiin. Kovin vähäinen oli osallistujien määrä. Erilaisia syitä oli kutsutuilla; osa jo aiemmin tiedettyjä, osa force majeure-tunnusmerkit täyttäviä. 

  Juhlat juhlittiin, suolaista ja makeaa, piirakoita ja kakkua, pikkupitsoja ja -keksejä, popcornia ja karkkeja. Tulipa taas makeannälkä tyydytetyksi, aamulenkin tarpeellisuus ajankohtaiseksi. 

  Juhlan päähenkilö tuntui olevan tyytyväinen niin järjestelyyn kuin tarjoiluunkin...

...vaikka välillä olikin ilme mietteliäs.

  Nyt on juhlat juhlittu. Aamun käynti uutissivuilla palautti viimeistään todellisuuteen. Sota jatkuu, kurjuus Ukrainassa kasvaa. 

  ”Nyt on naamiot riisuttu ja vain sodan kylmät kasvot näkyvät”, totesi Niinistö sodan alettua. Naamioiden alta on paljastunut myös kaksinaismoraalin ja piilorasismin kasvot. Suomen kansa on nyt yhtenäisenä ottamassa avosylin vastaa kaikki tänne Ukrainasta pyrkivät pakolaiset. Hyvä niin. Tuntuu kuitenkin ikävältä, kun syy pakolaismyönteisyyteen on monilla se, että nyt nämä ovat "oikeita" pakolaisia. Eli mileipiteet ovat sellaisia, että kaukana, erilaisten kulttuureiden, uskontosuuntien ja  etnisten taustojen kesken sodituissa sodissa uhrit, siviilit, naiset, lapset, eivät ole "oikeita" uhreja. 

  Tietysti lähellä, omassa Euroopassamme,  käytävä sota asettaa myös suvaitsevaisesti kaikkiin pakolaisiin suhtautuvien ajatusmaailman erilaiseen järjestykseen. Varmasti halu auttaa on heilläkin suurempi kuin on aiemmin ollut. Ihminen on sellainen. On, sillä kauas on pitkä matka. Kilometreillä, ajatuksilla, tai tunteilla mitattuna. 

  Myös sapelikalistelua tuntuu olevan ilmassa. On ihmisiä, jotka haluaisivat moninkertaistaa jo olevan tuskan, kauhun, kurjuuden, tuhon. Voi olla, että sekin hetki koittaa, kun läntinen maailma ei enää voi muuta kuin liittyä sotaan. Se riippuu Putinista Mutta antakaa hyvä ihmiset sen riippua Putinista! Niin kauan kun diplomatialle on edes hiuksenhieno toivo, annetaan sille se mahdollisuus. Kuinkahan monetta kertaa siteeraan Isaac Asimovia, tai oikeastaan kuvitteelista Hari Seldonia kuvitteellisessa kaukaisessa tulevaisuudessa: "Väkivalta on kyvyttömän viimeinen hätäkeino."

  Sota jatkuu, ilmat jatkuvat suotuisina. Ot-talkkarin painajaiset taitavat olla takana. No, tiistaina hieman on lunta luvassa, mutta sen kestää, sillä sen jälkeen on taas pitkä jakso poutaista keliä.

  Viikon päästä lopultakin taidetaan lähteä Anttolaan. Mutta eipä vielä nuolaista, vaikka muuttujia ei tällä hetkellä ole näköpiirissä. Näinä synkkinä aikoina voi sattua mitä tahansa. 

  Lopuksi palaan vielä eiliseen. 

  Liisa: Mitäs nyt tehhään?

  Iiris: No hypitään!

PAHEMMAKSI MENEE

  Vuoden 1945 jälkeen maailmassa on ollut vain 26 päivää ilman sotaa (varmistamaton tieto Wikipediasta). Sotiminen ihmisten kesken alkoi ilmeisesti akraariyhteiskunnan alkuaikoina yli 10 000 vuotta sitten. Läyhke ei ole tauonnut sen koommin. Ainakin pienempiä kahinoita on pallolamme ollut koko ajan siitä lähtien, kun ihmisen geeneihin ilmestyi tarve saada itselleen ja ryhmälleen lisää elintilaa tai varallisuutta. Tuolle läyhkeelle ei loppua näy. Eikä sen loppumista edesauta liittyminen mihinkään puolustusliittoumaan. Toki tuollainen liittouma saattaa tuoda turvallisuutta, ainakin sen tunnetta. Toisaalta sellainen liittouma tuo sen vastapuolelle turvattomuutta, mikä johtaa pahimmillaan nyt elettävien aikojen kaltaiseen kauheuteen. Tosin suurin syy Ukrainan tilanteeseen lienee Putinin kummallinen Ukraina-syndrooma.

  Sota Ukrainassa muuttuu asiantutijoiden mukaan raaemmaksi, eli Venäjä alkaa enenevässä määrin iskeä siviilikohteisiin. Mikään ei estä uskomasta näitä lausuntoja. Pakotteet purevatt jo, mutta sotaan ne eivät vielä vaikuta. Minä en enää jaksa uskoa nopeaan rauhaan. Ehkä asiat muuttuvat siten, että Venäjän kansa nousee joukolla vallanpitäjiä vastaan. Onhan noita nähty Venäjällä ennenkin, vallankumouksia.

  Niin tai näin, Putinin valtakausi loppuu pian. Loppuu, kävi sodassa kuinka tahansa. Toivottavasti ei Putinin tuhoon johda vasta kolmas maailmansota!

  Maaliskuulle ollaan edetty. Eilen käytiin Vesijärvellä vakoilemassa, onko sinne ajettu latuja. Kyllä on. Tänään mennään ensimmäistä kertaa tälle talvelle hiihtämään ihan tavallisilla suksilla. Liukulumikengille on toki lunta metsissä mukavasti, mutta muutamana viime päivänä auringonpaisteessa plussalle mennyt lumi aiheuttaa ongelmia. Se näet pyrkii tarttumaan karvapohjaan kiinni, jopa jäätymään paksuksi patjaksi. Näyttää siltä, että pakkaslumen väline on tuo liukulumikenkä. No, viikonloppuna on pakkasta, joten silloin taas metsään. Tänään ja huomenna mennää sivakoimaan pertsaa. 

  Lauantaina on matka Espooseen edessä; Liisan kaksivuotispäiviä vietetään. Vaihtelua hiipuvan (toivottavasti) koronan ja sodan pelon täyttämään elämään. 

  Näitä kirjoitteli tänään Peppe, kirjoitteli kuultua, luettua, nähtyä, paljon myös omiaan. Siihenhän Peppe on omiaan. Ihan omiaan välillä haastelee. Mutta ei kylläkään putinhenkisiä "Anttola takaisin"- mietteitä.