Elämässä on asioita, joita kannattaa nauttia vain pieninä annoksina. Kovin henkilökohtainen listani näistä jutuista on. Monella lienee omansa. Joillakuilla ei ollenkaan. Eli jokaiselle tarpeen mukaan.
sunnuntai 31. lokakuuta 2021
PIENINÄ ANNOKSINA
perjantai 29. lokakuuta 2021
TÄNÄÄN ULKONA
Lämmintä syyskeliä pitelee. Aamulla +9, päivällä asteen verran enemmän. Mehän lähdettiin Messilän ja Tiirismaan maastoihin kävelemään. Salpakankaan teollisuusalueen parkkipaikat olivat lähes täynnä. Varmaan parikymmentä autoa oli sylkenyt matkustajansa luonnon helmaan. Ihmeen vähän kuntopoluilla kuitenkin näimme ihmisiä. Muutamia sieniäpärieden kanssa metsässä liikkuvia, jokusia sauvakävelijöitä sentään. Suppivahveroitahan ne sienenmetsästäjät olivat etsimässä. Syy, miksei tungosta ollut johtuu siitä, että kuntoreittejä on niin paljon. Kansa oli varmaan jakautunut eri suuntiin.
keskiviikko 27. lokakuuta 2021
SUJUVAA SOPEUTUMISTA
Eilen jätettiin Luonterin tienoot. Hyvä valinta, sään suhteen ainakin; ei sadetta, ei juurikaan tuulta, plussan puolella kuutisen astetta. Koska kaikki valmistelut oli jo tehty, oli helppo aamulla hilata tavarat (kaksi kylmälaukkua, korillinen purkkeja ja purnukoita, kolme isoa kassia, kaksi reppua, Makitan akkukone laatikoineen ja akkuineen, säkillinen havuja haudoille, vajaa kympin maalipönttö) veneeseen. Puoli yhdeksän kantissa hyvästit jätettiin. Jo lueteltu tavarapaljous Potinlahdessa autoon, Hilppa puikkoihin, minä veneellä Piskolaan. Hanelin kanssa oli sovittu, että yhdeksän maissa tullaan. Rantauduin 8:56, Haneli oli jo odottamassa. Vene suoraan trailerille, saunarannan puuliiterin taakse talvehtimaan.
sunnuntai 24. lokakuuta 2021
VOISHAN SITÄ TÄÄLLÄKIN OLLA
Tuli onneksi hieno päivä. Huominen onkin sitten taas yhtä lörötystä. Saadaan siis nauttia vielä raikkaasta syyssäästä; aamulla oli 3 astetta miinusta, taivas lähes pilvetön.
perjantai 22. lokakuuta 2021
AJANKULUKSI
Tää niitä päiviä on. Juuri niitä päiviä, kun ei tee mieli nokkaansa ulos työntää. Tosin ei järin kylmää ole, kahdeksan astetta plussaa näytti mittari aamulla. Mutta elekeepä huoliko, kyllä se siitä kylömenöö! Illalla on enää pari astetta. Ja vettä työntää, huomiseen asti. Sunnuntaki näyttää sateettomalta. Alkava viikko on taas pisaroita pullollaan. Pitää vieläkin kiittää tuuriaan, niin ja Kone- ja Urheilun asentajaa, siitä, että venehuolto onnistui eilen. Tänään olisi kyrsinyt lähteä kylille ajelemaan. Ja niille, jotka vanhaa mantraa tähän tarjoavat, sanon että tulokee ise kokkeilemmaan avovenematkailuva näellä kelilöellä. Se matrahan kuuluu jotenkin näin: "Ei ilmat koskaan huonoja ole, varusteet saattavat olla".
torstai 21. lokakuuta 2021
ILIMOJA MONENMOISIA
Eilen, kun kohti Anttolaa ajeltiin, tuli mieleen, että aika nasakasti osui renkaanvaihto; mitä lähemmäs Mikkeliä tultiin, sitä enemmän alkoi valkeaa näkyä pientareilla. Joissain kohdin pyrki sohjoa kerääntymään ajoradalle. Onnistuneen rengasvalinnan ansiosta selvittiin maaliin kunnialla.
tiistai 19. lokakuuta 2021
KORVENNUS KUNNIAAN!
Pitäisköhän aloittaa taas tupakinpoltto? Lopetin syksyllä 2008. Ihan puskista tuli päätös, yhden yön aikana. Päätös on pitänyt ilman ongelmia. Mutta nyt olisi varmaan aika aloittaa, nousta barrigadeille. Tuntuu olevan tilaus tuollaiseen kansalaistoimintaan. Voisin nimittäin ryhtyä vaatimaan, että koska minulla on oikeus tupakoida, minulla on myös oikeus tupakoida yleisissä tiloissa, ravintoloissa, yökerhoissa, busseissa, junissa, missä itse vain haluan. Mitäs muista. Pääasia, että minä, sekä epäilemättä mukaan vaatimuksiini ryntäävät tietynlaiset ihmiset, saavat korventaa kuin turkkilaiset! Anteeksi vertaukseni. Ei siinä ole mitään henkilökohtaista turkkilaisia vastaan. Ennen vanhaan noin sanottiin yleisesti kovista tupakki-ihmisistä. Joo. Tupakointi pitää sallia. Niin että haiku nousee kuin Halla-hinaajan korsteenista! Jos samalla vaarantaa samassa tilassa olevia tupakoimattomia, altistaa passiivisen tupakoinnin vaaroille, niin se on meidän tupakoitsijoiden oikeus! Aletaan boikotoimaan sellaisia yriyksiä, jotka eivat salli tupakointia tiloissaan. Niin ja aletaan maalittamaan niitä somessa, laittamaan arvosteluihin natsi-kortteja, syyttämään eriarvostamisesta. On se perkele, jos ei ala tulla rotia tämän maan käytäntöihin! Nimimerkillä "YKSI ITSENSÄ JA KALTAISTENSA PUOLESTA, ENEMMISTÖ SAA HAISTAA PA**AN ".