HUONOT PÄIVÄT

  Huonoja päiviä tulee kohdalle joskus. Se on väistämätön tosiasia. Eilen oli yksi sellaisista. Ihan mukavasti päivä alkoi. Aamulla lähdettiin Mikkeliin, haettiin peräkärry Hanelilta mukaan. Mikkelissä tehtiin tarvittavat hankinnat, käytiin mm. Lasi-Sarangilta kuistin ikkunat hakemessa. Siellä kävi niin, että lasit eivät olleet valmiina, vaikka asiasta maanantaina puhelimessa sovittiin. Oli unohtunut, siirto pienestä taskuvihosta isoon tilausten vihkoon. Ei se päivästä huonoa tehnyt. Viidessä minuutissa lasit oli leikattu ja nostettu kärryyn. 

  Päivä huononi oleellisesti, kun päästiin Maljalantielle. Se on saatanallisessa kunnossa. Ei ole koko kesänä lanattu. Ei ole vissiin voinut, kun ei ole satanut. On kyllä sellaista "nimismiehen kiharaa", että en ole ennen kohdannut! Vaikka ajoin hiljaa, kävi huonosti. Olivat lasit paskana, kun Potinlahdessa kuomun avasin. Vaikka superlonpatjojen päällä lasit makasivat. Olivat päässeet kiinnityksistään liikkumaan, ja ujuttautuneet eteenpäin. Koska patjat eivät olleen kärryn pituisia, niin lasit olivat lopulta olivat yltäneet suojaamattomalle alueelle ja rikkoutuneet. 

  Oma vika. Ei olisi pitänyt lainkaan lähteä soratietä yrittämään, vaan tuoda lasit veneellä Anttolasta. Hyvä jälkeenpäin näin todeta. Mitäs se Konstan pylkkerö sanoikaan jälkiviisudesta?! 

  Kyllähän se otti pattiin. Hermoja kokeili. Johti siihen, että meille meinasi Hilpan kanssa tulla verbaalista kädenvääntöä. Tai tulikin, jos rehellisiä ollaan. 

  108:n euron tappio häverikistä koitui, plus päälle uusien noutamisesta muodostuvat kustannukset. Ja hermojen rassaus. Ja aivokapasiteetin kulutus, kun pohdin, mitä jatkossa teen.  

  Pohdinnan tulos on seuraava: Tilasin uudet lasit, maanantaina haetaan ne Hanelin kanssa, kun hänellä on muutakin asiaa Mikkeliin. 

  Pleksiä mietiskelin myös, mutta huono puoli on, että on herkkä naarmuuntumaan pyyhittäessä. Ei ole kivaa, jos kuistilta täytyy katsella sumeaa maisemaa. Kalliimpikin pleksi on, tuplasti. Ei hinta olisi ollut este, mutta tuo naarmuuntumisalttius oli. Kyllä naarmuutumatonta pleksiäkin olisi kai saatavissa, mutta sen hinta menee jo yli budjetin. Jopa yli budjetin, mitä ei edes ole laadittu. Samoin sellaisen tavaran saatavuuskin on hankalampaa ja vie aikaa. Niin pysytellään 5:n millin lasissa. Nyt ne tuon sitten veneellä kyliltä. Jos maanantaina on älytön tuuli, jätän lauttauksen tyynempiin päiviin.

  Eilen päätin, että teen kuistin oven itse. Se tuntuu parhaalta ratkaisulta, edullisimmalta myös.  Niinpä usmuutin aamulla sahalle. Ostin paneelia ja 25 X 50 soiroa ovea varten, sekä 19 X 145 ja 19 X 95 höylälautaa pilarien ympärille ja listojen tekemistä varten. 

  Kun puutavara oli sateensuojassa, ryhdyin hommiin. Ei ollut paras päivä taaskaan. Oven askartelu vinoon ja yläpäästään eri levyiseen kuin alapäästään olevaan aukkoon, joka pitää ristimitta vitsinä, raavitutti päänahkaa. Aikansa kun nuhjailin, niin jotakin tuli näkyvää. Kai siihen jokinlaisen sateensuojan saan tehtyä. Soveltaa vain pitää, mittaeroja puolittaa, hieman hämätä, konstia käyttää. Kehotan kuitenkin mahdollisesti paikalla loppukesästä käyviä pidättäytymään kommenteista.

  Siihen se pitäisi ovi sovittaa.

  Ovi, joka on jo hahmollaan, eli paneeleita vailla. Kehikko piti tehdä aukkoon sopivaksi välillä mallaten. Kyllä se siihen jotenkin passaa.

  Vähän meinasi tänäänkin meidän pienperheessä äänet kohota, kun suunnittelin uusien lasien tietä saareen. Nyt on jo seesteisempää. Saunottu on, Hilppa duunaa pitsaa. Minä kirjoittelen. Emmerdalea odotellaan. 

 

  Sekin on tehnyt näistä parista päivästä huonoa, että ei sada, vaikka asiaa ammattiennustajat vettä lupaavat. Eilen tuli kokonaista 7 milliä, eli ei mitään. Tänään pariin otteeseen ripotti muutaman pisaran. Pahimoilleen, jotta piti sirkkelit käydä peittämässä. Olen heittänyt toivoni sienien suhteen. Tai voi niitä jostain löytyä. Sadetta on tullut aika lähelläkin paljon enemmän kuin täällä. Mikä tietysti ei ole välttämättä kovin paljon. Täytyy ehkä mennä metsää edemmäs sieneen (uusi etelä-luoterilainen sananlasku). 

  

  Huomenna mennään Kihuille: Mennään autolla, vaikka tenhotin aiemmassa blogissani, että veneellä mennään, jos ei sada, autolla ei mennä missään olosuhteissa. Ei pitäisi tenhottaa! Nyt mennään autolla siksi, että palautetaan Hanelin kärry. Se on ensimmäinen kerta, kun reinkarnaation kokeneeseen Kihu-tapahtumaan mennään autolla. Ja viimeinen. Ehkä. 

  Pitsa alkaa tuoksua, kello lähestyy kuutta, kirjoitus syöksähtää bittiavaruuteen ilma isompia oikolukuja. 

  Paitsi että laitan kuvan suojatusta työasemasta, sillä se on aika taiteellinen.

KORONAKISAT, ISOMMAT KUIN NUORUUDESSA

  Kisat Tokiossa ovat hyvässä vauhdissa. Ja korona myös. Ei urheilijoissa, tai ylipäätään maiden joukkueisiin kuuluvissa, ole kovin laajasti koronaa ilmennyt. Tokion positiiviset tartunnat taitavat kuitenkin olla ennätyslukemissa. 

  Ei ole minua vielä olympiahuuma tavoittanut. Netistä katson aamuin illoin, mitä kisoissa on tapahtunut. Ehkä, kun yleisurheilu alkaa, tulee tv myös avattua?

  Pienempiä koronakisoja pidettiin poikain kera 1970-luvun alussa. Yleensä areena sijaitsi Mikkelissä, Laajalammen alueella, Ruohusen omakotitalossa, osoitteessa Pannut. 1. Joskus joku pienimuotoinen myös meillä Anttolassa. Ne olivat kisoja, missä doping oli sallittua. Erityisesti valko- ja punaviini, sekä Champion olivat suosittuja. Punaisista Rioja Tinto ja Egri Bikavér löysivät tiensä kerkeästi kisapaikalle, valkoisista Magyar sekä Feteasca olivat hyvin edustettuina. Joskus saattoi pelilaudalla olla läikähtäyttä viiniä niin, että lyöjän oli arssinoitava vesiliirron vaikutusta suoritukseen. Niissä kisoissa ei kukaan saanut tartuntaa. Jälkitautikin usein ehkäistiin vanhalla konstilla. Ne olivat erilaiset koronakisat. Mutta onhan vettä virrannut Urpolanjoessa näiden kisojen välillä melkoinen määrä.

  Tänään on vielä hellelukemia mittarissa. Illalla pitäisi alkaa sade, ainakin pieni ripotus. Lämpötila painuu lähelle kahtakymmentä, pysyttelee niissä lukemissa jatkossa. Vettä tulee monen päivänä peräkkäin, joskaan ei mitään kaatosateita. Mikäli ennusteisiin on uskominen. Toivo on luottamusta suurempi, pakko sanoa. 

  Huomenna ajetaan Mikkeliin. Viikon eväät pitää ostaa, käydä kuistin lasit Lasi-Sarangilta. Jotain pientä on rautakaupastakin haettava. Hanelin kärry poiketaan mennessä ottamassa perään. 

  Kun lasit ovat paikoillaan, on väliseinä pian tehty. Runko on jo ruuvattu sijoilleen, ja paneelit on sahattu mittaansa. Liukuoven olen tehnyt valmiiksi, maalausta myöten. Sitä aamulla kokeilin paikalleen. Taitaa tekeleestä tulla toimiva. 

  Lauantaina on Anttolassa Kihut. Sinne tulee kai mentyä. Paitsi jos vettä pieksää. Vilkaisempa taas ennustetta. No hitto! Se on tunnissa muuttunut aika tavalla. Nyt ovat pienet pylväät lauantain kohdalla kasvaneet pitkiksi tolpiksi! Luottamus ennusteisiin ei tästä lisääntynyt, mutta toivo sateesta elää voimakkaammin. 

  Ei me sateessa lähdetä veneellä kylille. Eikä autolla ilmalla millään. Jos jää Kihut kokematta, jääköön. Kerkeen minä Kontisen Tommia, Tiusasen Joppea ja Pirskasen Seppoa näkemään joskus muulloinkin. Noita vanhoja tuttuja on yleensä Kihuilla tullut jututettua.

  Vähiin muuten alkavat tutut kylällä huveta. Vanha kaarti rupeaa olemaan mullissa, suuri osa oman ikäisistä tai vähän nuoremmista on muuttanut pois seudulta. Kihut on se paikka, missä tuttuja nuoruudesta on paras mahdollisuus bongata.    

  Jatketaan juttua tutuista nuoruudessa. Viides elokuuta tulevat odotetut vieraat käymään. Kaimaani Koistinen vaimoineen. Kaimaa olen sitten 1970-luvun pari kertaa pikaisesti tavannut. 

  Nyt poristaan asioista tarkemmin. Ei ole Pertti Johannes Saarelassa käynyt liki viiteenkymmeneen vuoteen. Ovat paikat vähän noista ajoista muuttuneet. Muistoja kaimalla täältä on kyllä kosolti. Voipi olla muistamattomuuksiakin. Niitä tullaan luultavasti käsittelemään kahvikupposten ääressä. Molempia. Jos edes toinen meistä muistaa. 

  Perjantaina, kuudes päivä, lähdetään kohti Hollolaa. Sillä reissulla ollaan ainakin sunnuntaihin. Ehkä putkeen aina keskiviikkoon asti, sillä silloin, 11. 8., Hilpalla on silmälääkärille aika. Pariksi päiväksi tullaan välillä saareen, mikäli on niin kuivaa, että kastelua tarvitaan, muuten ollaan peräti viisi päivää ihmisten ilmoilla. Siinähän ehtii juuri jet lagista toipua, tulla tänne uusi toipuminen aloittamaan. 

  12. elokuuta alkaa meillä sitten se loma, eli kalenteri on typötyhjä. Joitain tapahtumia toki on jo tiedossa, ainakin odotettavissa, mutta päivämäärät ovat vielä auki. 

  Kuriositeettina kerron vielä, että äsken syötiin oman maan pottuja ja kanttarelli-pekoni-soossia. Sienet olivat viime kesältä, pakkasesta. Hyviä olivat kuitenkin. Näinköhän saa suu maistaa tämän kesän sientä?

  Loppukuvaksi, kun en muuta keksi, kuutamoyön näkymä jokusen päivän takaa.

HELLE HETKEKSI PALASI

  Helle palasi. Eilen se hivuttautui iltapäivällä esiin, jatkoi tänään kohti kunnon lukemia. Pari päivää  helle vielä meitä hellii, sitten viilenee, tulee sateita. 

  Me aloitimme hellepäivän verkon nostolla. Eilen laitettiin naapurin Hannun kanssa muutama pyytö; Hannu ahvenverkot, minä muikku -sellaiset. Joni ja Iiris olivat mukana kalastusveneessä. 

  Aamulla herätin Jonin ennen seitsemää, sillä naapuri oli tulossa pian hakemaan. En uskonut Iiriksen mukaan tulevan, mutta oli tyttö herännyt, ja marssi isänsä kanssa rantaan. Ja mukaan, uniystävä Pupsi (pupu) kainalossa.

 

  Ensin nostettiin ahvenverkot. Neljä kunnon kyrmyniskaa ja pöljyyksissään 35 milliseen verkkoon sotkeutunut kilon lahna oli saaliina. Sitten muikkuverkoille. Tulihan sieltä mujeita, kuten Jonin ottamat kuvat todistavat.

 

  Määrästä en viitsi enempää puhua, ettei mene viimeinenkin kalamiehen maine huut helevettiin. Tarkkavaistoiset ja päättelykykyiset voivat jotain saaliin määrästä hahmottaa, kun kerron, että kohta syödään illalliseksi kalaa, kun otetaan muikkusaaliin ja Hannulta saadun ahvenen lisäksi pakkasesta ahven-, siika-, sekä kuhafileitä. Onneksi on tullut kalastettua jemmaan.

  Minä nahusin aamupäivän liukuoven kimpussa. Hitonmoista nuhjaamista se on, liukuoven asennuksen valmistelu vanhaan taloon, missä mikään ei ole suorassa, paisti ehkä joku paikka. Vahingossa. Nyt ihmettelette, että mitä se oven tekoon vaikuttaa? No sitä se vaikuttaa, että kun kuistin lattia kaataa 1,5 metrin matkalla kaksi senttiä, ja katto on suorassa, niin pitää arssinoida oven korkeus melko nuukaan, sillä paljon toleranssia ei ole. Alakiskon alla pitää sitten laittaa koroketta, jotta saa sen suoraan. Yläkisko tulee  kattoon kiinni (tila on 2100 korkea). Ymmärsitte varmaan. Jos ette, ei se mitään. En minäkään. 

  Kun Liisa oli nukkunut päiväunet, lähdettiin Karihiekalle biitsille pötköttämääm ja uimaan. Ensin mukaan keitetyille kahveille!

    Sitten uimaan.

  Minä istuksin salaperäisenä rantavahtina siimeksessä. Tästä osoituksena kuva.

  

  Karihikalla oli kolme venettä, kun sinne mentiin. Pari tuntia siellä vietettiin, ja sinä aikana yksi vene poistui, kaksi tuli tilalle. Muutama seurue oli myös autolla paikalle tulleita. Ei ole loma vielä kaikilta loppu! 

  Huomenna poistuu perhe Tiilikainen. Minä jatkan ähellystä kuistin kanssa. Seinää en voi vielä rakentaa. Torstaina haetaan lasit Mikkelistä. Kun ne ovat paikoillaan, pääsen seinän kasaamaan. Sitten ovi roikkumaan. Sen maalaan huomenna jo valmiiksi.

  Pian on meillä kalenteri tyhjänä. Kaikenlaista onkin ollut koko kesän. Hilpalla on vielä silmälääkärillä lopputarkastus. Eräs muu käynti sitä ennen. Sitten aloitetaan loma! Lomalla  voidaan sitten sopia uusia merkintöjä kalenteriin. Sellaista on eläkeläisten elämä.

KESÄ JUHLISTA JALOIN, KESÄJUHLISTA AUTOLLA

  Eilen ajettiin reitti Anttola-Hollola-Lahti-Arkiomaanjärvi-Mikkeli-Anttola. Lyhyt tarkennus ennen varsinaista asiaa:

- Hollolassa käytiin kotona kotona suihkussa ja kahvilla, sekä kirjastossa

-Lahdessa käytiin katsomassa äitiä

-Arkiomaanjärvellä käytiin Aijan kesäjuhlissa, juhlissa, joilla oli myös hieman löyhästi salattu tarkoitus

-Mikkelissä käytiin Puuilossa ostamassa liukuovikisko ja -pyörästö, sekä Lidlissä hakemassa jääkaappiin täydennystä

 

  Äiti-Elina oli taas hymyilevällä tuulella. Muutamia lauseitakin hän tällä kertaa sai ilmoille. 

  "Onpa kaunis", ihastellen Hilpan suurikukkaista kesämekkoa ja "Ihan hyvä" minun erittäin pienikukkaisesta paidastani, kun menin kehua retostelemaan, että on minullakin kukkia vaatteissa! 

  Se oli paljon se, kohta vuoden lähes puhumattomana maanneelta ysiysiltä. 

  Kahdeksi ajeltiin Arkiomaanjärven rannalle. Kutsutut olivat pian koossa. Kolmisenkymmentä henkeä paikalla yhteensä oli. Taisi olla enemmänkin, kun tarkemmin ajattelen. Osa oli meille tuttuja, osa joskus nähtyjä, jokusia ihan uusiakin naamoja. 

  Alkumaljat ensin ilman isompia puheita kohotettiin. Sitten luovutti delegaatio Aijan ikiaikaisia ystäviä lyhyen puheen saattelemana omenapuun. Se oli perheomenapuu, mihin oli ympätty neljää eri lajia. Luovuttajat myös istuttivat puun saajan valitsemaan paikkaan, sekä suojasivat sen jäniksiltä verkolla. Kokonaisvaltainen lahjatoimitus. Me seurasimme sivusta, sillä istuttajia oli jo enemmän kuin tarpeeksi. Joni tosin jossain välissä antoi minulle lapion, sanoi, että nojaile tuohon, minun pitää mennä. Joten voin kehua osallistuneeni tapahtumaan, ainakin vitsien kaupungin duunareitten tarmoilla. Siis vitsien niiltä hyviltä ajoilta, kun kaikki ei ollut vielä ulkoistettu. 

  Tässä seuraamme sivusta juhlallista toimitusta. Kuva by Emmi Tiilikainen.

  Tällätään vielä toinen, maljankohottajaisista. Kuvan ottaja sama kuin edellisessä.

  Ruokaa oli myös tarjolla. Hyvät sapuskat oli joku pitopalvelu toimittanut. Juomaakin oli moneen lähtöön. Minulle, kuskille, vain vettä. 

    

  Ilma oli sopiva; ei liian kuuma. Hyvä, ettei alkanut kesätamineissa viluttaa, kun arska välillä pilveen painui. Ruoan jälkeen seurasi jonkin aikaa vapaata keskustelua. Muutamat miespuoliset menivät Jonin lämmittämään saunaan. 

  Kahvitkin saatiin, mansikkakakun kera. Olisi ollut konjakkia, likööriä, ties mitä, kyytipojaksi, mutta kuten äsken tulin maininneeksi, niin....

  Kello oli kulunut siinä vaiheessa yli viiden. Me ilmoitimme, että täytyy lähteä, sillä Mikkelissä pitää parissa puodissa piipahtaa. Hyvästelimme porukan. Meidän Hyundain perään oli ajanut uudenkarhea hieno Mersu. Kysyin Aijalta, että kenen se lie, ja että jos ei omistaja ei ehdi siirtämään, niin minulle riittää, kun saan avaimet. Hyvä yritys, mutta ei onnistunut. Omalla koslalla jouduttin pois lähtemään. 

 Olimme ensimmäiset poistujat. Mukavat olivat juhlat. On saattanut väkeä istuksia rannalla pitkälle iltaan asti. 

  Perhe Tiilikainen tulee tänään illankahussa saareen, tuovat helteen tullessaan. Muutaman päivän täällä viettävät. Sitten alkaa Iiriksen luisteluryhmän toiminta, Jonilla elokuun alusta duuni. Niin se kesä kuluu. Pian on elokuu, mutta minä en ole viljaa. Enkä sieniä. Enkä juuri mustikoitakaan. Joutaa pientä remppaa tekemään, kun ei tarvitse metsässä laukata. Vaikka mielelläni laukkaisin, kun paarmatkin hävisivät. No, ensimmäinen varma hirvikärpäshavainto on tiedossa. Luottevalta taholta se on saatu, en sitä ehdolle pane. Säästy yhdeltä riesalta, näin sienikatovuonna. 

VADELMAVENEILYÄ

  Aamusta lähdettiin vadelmaveneilemään Piskolaan. Anttolan Salen kautta, kuten edellisinäkin vuosina. Se on kiveen hakattua, että kun Tainalta tulee kutsu, eli lupa, puutarhavattuhalmeeseen menoon, niin pakasterasioita ei ole riittävästi. Ihminen on, tunnetusti, eläin, joka ei opi virheistään, vaan toistaa niitä ajastajasta toiseen. No, tuli samalla ostettua bensaa veneeseen. Nyt sitä oli saatavilla. 

   Hanelin rannassa olitiin jo vähän jälkeen kahdeksan. Käppäiltiin suoraan Piskolaan vattupensasrivistölle, sillä koirat eivät olleet pihalla, joten talossa vielä oltiin aamutoimissa. Hilppa hyökkäsi heti keräämään...

  ...minä kävin katsastamassa viinimarjatilanteen. Punaisia oli jonkin verran, mutta vähemmän kuin normaalisti. Mustia ei näkynyt juuri lainkaan. Ei meillä ollut tarkoituskaan viinimarjoja tällä reissulla kerätä, mutta ensi viikolla varmaan joku päivä käyn muutaman litran hakemassa, jos niitä rastailta säästyy.

  Taina sanoi maanantai-iltana soittaessaan, että 8 - 10 litraa sieltä varmaan kypsiä keskiviikkona löytyy. Näppituntuma, kokemus, arvaus? Epäilen keskimmäistä, sillä yhdeksän ja puoli litraa oli kasassa, kun pensaat oli läpikäyty. 

  Puurahavadelma kypsyy näillä keleillä nopeasti. Parin päivän välein täytyy pensaat koluta, sillä muuten ne alkavat kypsemmästä päästä tippua itsekseen. Jos sato kypsyy kauemmin keräämättä, niin poimiminenkin vaikeutuu, sillä marjat irtoavat oksia heilutellessa ja katoavat heinikkoon.

  Lauantaina oli Taina, Hanelin hetkellisellä avustuksella, kerännyt 13 litraa. Helteessä monta tuntia. Ei käy katteeks. Maanantaina uudestaan muistaakseni kymmenisen litraa. Me tänään nuo yhdeksän ja puoli. Meikäläisen valistunut arvaus on, että parin päivän kuluttua on taas 6 - 8 litraan poimittavissa. 

  Suunnilleen kaksi ja puoli tuntia me vatukossa heiluttiin. Ei ollut kuuma, ei paarmoja. Ihanteellinen tapaus. Kuten jo mainitsin, ei käy kateeksi Tainaa, joka oli lauantaina 30:n asteen läkötyksessä ja paarmojen syöttinä monta tuntia.

  Jokavuotiset kesävieraat, sisarukset Irma ja Markku, olivat taas Piskolassa. Markku, armoton ja armoitettu mustikanpoimija, oli muutamia kertoja metsässä käynyt, tuloksena pieniä määriä pieniä mustikoita. Tänään, meidän viettäessä aikaamme vatukossa, lähti Markku taas poimurin ja ämpärin kanssa metsään. Lie ollut tunnin, toista, kun palasi n. 3 litraa mustikkaa mukanaan. Oli nyt löytänyt varjoisalta rinteeltä paikan, mistä sentään hieman marjaa löytyi, ja vielä lähes normaalikokoista. 

  "Eivät vaan ole vielä oikein kypsiä", valisti Markku meitä. Ei tiijä, vaikka hänen kanssaan vielä elokuussa marjaan mentäisiiin.

  Irma keitti kahvit, joten keruu-urakan päälle ne hörppittiin. Saatiin vielä Markulta kyyti rantaa. Vaikka oltais me jotenkuten jaksettu nuo marjat puoli kilsaa kantaakin. 

  Saaressa nyt siis taas ollaan. Syötykin. Hilppa katselee jotain ohjelmaansa Areenelta. Yleensä me katsotaan samoja juttua, mutta on muutamia, joita en kovin innoissani seuraa. Enkä Maikkaria, tai yleensä mainoskanavia. Siis seuraa. Emmerdale tulee yleensä katsottua. Niitähän tulee tällä haavaa kuudesta seitsemään, eli kaksi peräkkäin. Kyllä siihen rupeamaan mahtuvissa mainoskatkoissa on jo kestämistä. Vielä sitä oikean mainoksen jotenkin sietää, mutta kun saa toljottaa jatkuvasti toistuvia pätkiä Maikkarin ja samaan klaaniin kuuluvien kanavien ohjelmista, alkaa keittää. Eilen taisin virkkaa Hilpalle, että jos joutuisin katsomaan Maikkari koko illan putkeen, niin minulta lähtisi henki! Mahdollisesti hieman ylisanoja tuli käytettyä, mutta ymmärtänette, mitä tarkoitan? Tarkoitan sitä, että ties minkä maan Love Islandit, Lätkävaimot, sun muut hömpät eivät oikein puraise. Eikä Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro!

  Niinpä niin. Vadelmasato oli hyvä, viinimarjasato keskinkertainen, ja takiassato ylen runsas. Kuten loppukuvan on tarkoitus todistaa. Siis takiaisen kohdalta. 

RIIKKA HIPAISI HELLÄSTI

  Riikka-myrsky oli meille armollinen. Tuuli ei yltynyt juurikaan, minkä nyt hetken vaahtopäitä muodosti. Ukkonen kumpusi kai pari tuntia, mutta ei ihan päällä täräyttänyt. Sähkö pilkkasi valmiiksi ylös tuotua aggregaattia, pätkähti hymähdellen pari kertaa muutamaksi sekunniksi. Vedentulo sen sijaan ei ollut luonnolle armollista; 10 mm kertyi sademittariin. Kyllä tuokin määrä hyvää tekee pihapiirille, mutta metsässä vaikutus on lähes olematon. 

  Oli Riikalla vielä yksi vaikutus. Vielä eilen hulluna ympärillä häärineet paarmat ovat poissa! Aamulla aikaisin tyhjensin huussin, eikä ensimmäistäkään näkynyt, kuulunut, tuntunut. Voi tietysti olla, ja onkin, niin, että paarmayhteisö on aikansa elänyt, verta juonut, muninut, tehtävänsä suorittanut, ja siirtynyt autuaammille näykkäysmaille. Eli luulen, että Riikan hyviin töihin ei paarmakatoa voi laskea. 

  Aamulla siis tyhjensin huussinpöntön. Sitten soitin muutaman puhelun. Leinosen Ilpolle ensin. Sain tietää, että ei sahalta, eikä GLpuulta Mikkelistä, löydy sormipaneelia. Ilpo kehotti varmuuden vuoksi vielä kysymään sahalta, joka on minulle aina saha, vaikka oikeasti onkin höyläämö, että onko nurkkiin jäänyt pientä määrä, sillä tarpeeni ei ole iso, reilu 3 m2. Soitin siis sahalle. Ei ollut. Sormipaneelia nurkissa. Minä goolettamaan. Hovitoimittajalta, Taloon.comilta (varmaan kuudes tai seitsemäs kesä peräjälkeen, kun hän minulle lähetystä toimittaa), löytyi edullista tavaraa 30 %:n alennuksella. No, alennus tietysti hupenee rahtiin, mutta tavara tulee muutamassa päivässä Potinlahteen, joten tein tilauksen. 

  Toimistorupeaman jälkeen lähdin usmuutamaan sahalle. Poikkesin ensi Anttolan laiturilla tarkoituksena ostaa 2,025:n euron hintaista bensaa, kun nyt kerran liikkeellä olin. Suhkuksi meni, bensan osto. Tai ei aivan; sain tankkiini tiristettyä 0,43 litraa. Sillähän ajelee pois tiehensä toista kilsaa pintakaasulla. En minä kuitenkaan pulaan joutunut; bensaa on jonkin verran jemmassa. Taitaa kesäisen viikonlopun jälkeen olla menovesi Anttolan rannassa aika usein finaalissa? Vissiin aika pieni säiliö on käytössä?

  Sahalta sentään sain, mitä olin hakemaan lähtenyt. 18 jm hienosahattua kakkoskakkosta (48 X 48). Oikeastaan hain hyölättyä (45 X 45), mutta sitä ei ollut. 48 X 48 ajaa tarpeeseeni saman asian. Ostin myös 21 X 21 listaa, millä kiertelen tulevat lasit kuistille. Tuo 48 X 48 tulee tietysti väliseinän runkopuuksi. Ja tilattu sormipaneeli seinäksi ja liukuoveksi. Säilyy samannäköisenä tila, kun kuistin seinät ovat alunalkaen sormipaneelia. 

  Entinen luottohenkilö Alpi on viime kesästä, tietääkseni viime kesästä, ollut sahalta eläkkeellä. Uusi luottohenkilö, ja tällä hetkellä ainoa työntekijä siellä on Jussi H. Hän kertoi, että tavara on vähissä, eikä uutta tahdo saada jalostettavaksi. Näinköhän isot toimittajat myyvät isoille tekijöille ja kauppiaille? Kyllä soisi höylän huutavan Pitkälahdentien varrella!

  Tavaran hankinta kesän luultavasti ainoaan remottiin on siis alkanut. Maalit ostettiin jo Hollolassa käydessämme. Seinäväriä ostin 12 litraa, nurkka- ja vuorilautaväriä 3 litraa. Niistä tähän hommaan kuluu murto-osa, mutta maalaus jatkuu rantasaunalla. Sitten joskus syksymmällä. Kuistin malaan ennen uuden väliseinän tekoa, mutta en ehkä ihan vielä. Länsituuli ja koivunsiemeniä ilmassa ei ole paras mahdollinen olosuhde. Mutta ei ole kiirettä. Varmaankin joskus elokuun alussa aloittelen rakentamisen. Tulevan seinä ja oven paneelit pätkin määrämittaan, maalailen irrallaan. Ainakin kertaalleen. Samaten ikkunlistat, ne valmiiksi asti. Ai niin, hyvä, kun sanoit: Kapeat vesipellit ikkunoihin pitää muistaa myös teettää.

  Tämä viikko on helteen puolesta helpompaa. Ensi viikolla näyttää taas lämpö nousevan, eikä isompia sateita ole luvassa. Kohta pitää kai sienihommat unohtaa tyystin. Ja marjastus saattaa jäädä Piskolan viimarjjojen ja puutarhavadelmien varaan? Jos niitä nyt on. No, kyllä Taina aikanaan ilmoittaa. 

  Reilut 20 astetta on mittarissa. Ei tukahduttavaa. Saa ilppikin välillä huilia. Johan se on viilentänytkin enemmän kuin viiden vuoden urallaan edellisinä kesinä yhteensä. Uimaan taidan tästä pian hiippailla. Vesi ei ole samassa suhteessa ilman kanssa viilentynyt. Luulen. Kohta tiedän. 

  Laitetaan lopuksi pari kuvaa koiranputkesta, joka tarjoaa monille surisijoille maittavaa evästä.

HOVISSA EI MUUTTUNU

  Kun ikää karttuu, niin kokemukset karttuvat myös. Anttolanhovi, ei se 1600-luvulta oleva, vaan uudempi, aloitti toimintansa Hengitysliiton kuntoutuspaikkana 1977. Se myytiin myöhemmin, ja 2017, vanhoissa sekä uusissa tiloissa aukesi Hotel Anttolanhovi. Olin käynyt Anttolanhovissa aiemmin muistaakseni kolme kertaa. Kerran 1970-luvun lopussa eksyimme sinne Hanelin kanssa muutamille grogeille, 1990-luvun loppupuoliskolla kävin paikalla pari kertaa, kun isä-Erkki oli siellä sotaveteraaniliiton järjestämissä kuntoutuksissa. Nykyisen omistajan aikaan en ollut siellä käynyt. Enkä koskaan vesitse, eli nk. Lordinkierros oli tekemättä. Tänään tulivat nuo kaksi tekemättömyyttä korjatuksi, kun päätettiin lähteä veneilemään. 

  Hieno reitti ajella. Matkalle sattuu niin isohkoja selkiä kuin useita kapeikkojakin. Matkaa vesitse tulee ehkä 35 kilsaa, sillä aikaa kului liki tunti. Matkavauhti meillä oli 40 km/h, mutta Väätämön nopeusrajoitus sekä parit kapeikot pienensivät keskituntinopeutta. 

  Perillä mahduttiin hyvin laituriin, missä oli vain kaksi venettä. Käytiin ravintolassa juomassa kahvit kokin meille varta vasten koristelmien mansikkatorttujen kera. Sitten hieman kierrettiin aluetta. Se on muuten laaja, kai lähes 100 hehtaaria. 

  Kyllä siellä lomaa passaa viettää. En tiedä, kuinka paljon vieraita nyt oli, mutta autoja ainakin oli parkkipaikalla melkoinen liuta. Lisäksi ranta- ja rinnehuviloille (yht. 13 kpl) voi auton ajaa pihaan, mutta siltä osin jäi katselmus tekemättä. 

  Ei Anttolanhovissa tietysti mitään erityistä nähtävää ollut, suuria tunteita pulpahdellut. Mutta venematka oli hieno. Ikäni olen näissä maisemissa liikkunut, vaan silti tuollainen parin tunnin edestakainen veneily jaksaa ilahduttaa. 

  Kuvia muutama otettiin. Itse määränpäästä ei kuitenkaan yhtään. Tai Hilppa yritti. Annoin hänelle pois lähtiessämme kameran, sanoi, että kuvaa sinä. No, hän kuvasi, kun laiturista irrottiin. Mutta meni hänekseen koko homma. Hilppa yritti kuvia napsia, mutta jokin meni pieleen, ja hän epäili, että kamera ei toimi. Minä hiljentämään, tutkimaan, missä vika. Siinä rytäkässä kamera jotenkin meni tilttiin. 

  Kun Saarelaan päästiin, uimassa käytiin, ryhdyin tutkimaan, mitä Olympus oli napsinut. Selvisihän se. Hilppa oli vahingossa painanut videopainiketta. Kameraan oli tallentunut minuutin video. Melko kaoottinen video. Ensin näkyy hotellin rantaa, sitten vettä, sitten veneen pohjaa, sitten taas rantaa, peräaaltoja, minun jalkojani, veneen laitaa ja vielä vilaus tuulilasia, ennen kuin kamera meni mykäksi. Ja muutamia lauseita kuului myös. Hilppa tuskailee, "miksei toimi", minä ihmettelen, "missä vika?" Kumma kyllä, ei yhtään kirosanaa! Vanhuus ei tule yksin! 

  Tuota videota en tähän blogiin liitä. Siksi, että en tiedä, voiko blogiin videota edes liittää. Vaikka olisi se ollut ihan hauska pätkä muillekin nähtäväksi. Laitan kuitenkin muutaman kuvan. Sattuneesta syystä en

 kuitenkaan Anttolanhovista.

  Nämä olivat puhelimella napattuja. Kuvista 2., 3., ja viimeinen ovat Hilpan ottamia. 

  Hovissa käytiin, mikään ei muuttunut. Paitsi että yksi kokemus ja synnyinseututietous tuli hankituksi. Mitä vielä ehtiikään? Viime kesänä Enonvesi ja Siikakosken tienoot, tänä kesänä Karihiekka ja Vitjanen. Nämä siis veneellä. Vieläkö löytyisi käymättömiä merkityksellisiä paikkoja?

 Mitäs tässä enää muuta. Paitsi että huomenna on kuulemma Riikka-rajuilma pyyhältämässä maan poikki lännestä itään. Näyttäisi tännekin iskevä. Onneksi on aggregaatti hankittuna. Paras kai lähteä sitä tankkaamaan.