SIELLÄ JA TÄÄLLÄ

  Kävästiin Hollolassa, nyt taas Saarelassa. Hollolasta ei paljon tarinaa ole laittaa estradille. Eipä ole Saarelastakaan. Uutispuolella, noin yleisesti, on kuitenkin ollut ylitarjontaa, niin ettei minun tarvitse korttani kekoon raahata. On ollut jalkapallodraamaa ja -huumaa, on ollut kuntavaalit, on ollut joku Biden Euroopassa. Jopa pääministerin aamupala on jäänyt taka-alalle. Ja se on jotakin se, roskamedian pitää piristyä. 

  Ei ole siis kortta laittaa yhteiseen uutiskekoon, paitsi on jotain kuitenkin. Yksi rantakäärme pihapiirissä elelevästä joukosta oli luonut nahkansa. Aika pitkä yksilö, nahka on 69 senttiä pitkä. Vertailuna Peppen puutarhakenkä, 33 senttiä.

  Toinen huomionarvoinen muutos on junannusruusun puhkeaminen kukkaan. Hieman etuajassa, mutta siltä on kai allakka hukassa.

  Nyt on havunneulaset uutiskekoon annettu. Ryhdyn ennakoimaan tulevaa, muistelemaan hieman mennyttä. Kunhan ensin syön myöhäisen mutta ravitsevan makkaralounaan, katson Skotlanti-Tsekki-matsin ensimmäisen puoliajan. 

  Makkarat mahassa, puoliaika takana. Tsekki johtaa 1-0. Annoin armon käydä oikeudesta. Hilppa saa katsoa viiden jälkeen toosaa. Minä kirjoittelen, sillä pääottelu tänään on vasta kymmeneltä: Espanja-Ruotsi. Pääottelu minulle. Skoteilla, tsekeillä, puolskeilla ja slovakeilla, ainakin, on varmaan asiasta toisenlainen käsitys. 

  Nyt tulevaan. Juhlaviikko on alkanut. Sen ohjelmaan kuuluu leikkimökin sisämaalaus. Lännenpuoleiset nurkat ovat alkaneet hieman homehtua. Ilmeisesti suojaus on ollut huono. Pesen pinnat, käsittelen homeenestolla, maalaan maalilla, missä on homeenesto mukana. Eiköhän tokene. Tätä puuhaa joutuu tekemään parina päivänä, ehkä kolmenakin, sillä lattian maalaan myös. Tehokasta työaikaa ei tuohon kuitenkaan kulu kuin ehkä pari tuntia päivässä, joten muutakin ehtii tekemään. Nurmikko ainakin pitää leikata. Mielellään torstaina, jotta se lauantaina on parhaimmillaan. Lauantaina siksi, että lähipiiri saapuu kakkukahveelle. 

  Hilpalla on tietysti myös puuhia juhlaviikon huipennuksen vuoksi. Häntä jeesailen tarpeen mukaan. Pientä fiksailua pitänee sivuhommina tehdä yleisilmeen kohentamiseksi. Vaikka, mikäli minulta kysytään, miksi lähes täydellistä pitäisi sorkkia?

  Perjantaina mennään käymään Mikkelissä hakemassa yhtä sun toista. Ja ruokaa myös. Sitten vaan sormet ristiin ja peukut sojottamaan, jotta sääennuste pitäisi paikaansa. Tai voisi se hieman valehdella, ennuste. Povataan pilvetöntä paistetta, iltapäivällä lämpöä +27 astetta. Aurinko on ihan jees, mutta muutama aste vähemmänkin piisaisi. Pääasia kuitenkin, että ei sada.

  Sitten menneeseen. Muutama kuva per. 14. kesäkuuta. Ensin vuodelta 2016. Iiris reilun puolentoista vuoden iässä ottaa tuntumaa silloisen vesineuvon Busterin hallintalaitteisiin.

  2017 oli 14.6 vissin viileää, vaikka arska näyttää paistavan. Päättelen siitä, että Peppellä on toppatakki päällä.

  Unikko kukki v. 2018 kuten tänääkin, joten siinä suhteessa rinta rinnan on menty.

2019 oli näköjään klapihommaa jäljellä toviksi.

Viime kesänä tähän aikaan alkoi laituri valmistua juhlalliseen vesillelaskuun.

  Nyt tuoreita uutisia odottamaan. Tulevaan ei kannata kovin pitkälle edetä, menneisyyden kaivelu ei liiallisena ole mielekästä. 

  P.S. Hilppa loihe sanomaan pari päivää sitten, että eihän meillä nyt ole paljonkaan saareen viemistä, kun mennään perjantaina käymään Mikkelissä. Kylläpä kyllä. Ei ollut kuin neljä kottikärrillistä rahtausta laiturilta talolle. Ja henk.koht. reput + laukut päälle. Normaalisti selviydyn kahdella, kork. kolmella kottarireisulla. Mistä sitä roipetta piisaa?

  P.P.S. Vilkaisin yleltä futistilannetta. Tsekki johtaa 2-0 toisen jakson puolivälissä. Olis ehkä kannattanut tsiikata?

KUN VAPAAPÄIVÄN VIIMEIN SAA...

  Tämä päivä muodostui vapaapäiväksi. Minkä sentään aamulla hieman kohensin kesäkurpitsalavan suojausta. Hilppa ei perusta näköjään vapaapäivistä, sillä hän ryhtyi siivoamaan leikkimökkiä ja nukkuma-aittaa. Minä läksin tallaamaan metsään. Havaitsin, että puolukka kukkii runsaasti. Myös, että viimesyksyisen hakkuun jäljiltä risua ja oksaa on kulkua haittaamassa. Voi vastapainona myös ajoreittejä käveleksiä. Avohakkuu oli onneksi kyseessä. Ei ole metsä kaljuna, laikutettuna. Vaikka jos olisi, saattaisi ensi keväänä löytyä korvasieniä läheltä. No, voi niitä löytyä kuitenkin, ajoreiteiltä.

  Suuntasin lopulta laavukalliolle. Aina jaksaa näkymä silmää miellyttää. Sihti sunnattuna niin kauas kuin silmäin siintää...

...tai lähemmäs...

...tai siltä väliltä.

  Vapaapäivä sujuu nyt hetken näppistä hipelöiden. Sitten ei ole tietoa miten, paitsi että en mihinkään sykettä nostavaan puuhaan ryhdy. Saunan lämmitys taitaa olla raskainta. Eikä sekään ole kovin raskasta. 

  Futis alkoi sitten eilen. Minä katselin urhoolliseti pitkän kisastudion seurauksella, että avausottelua en jaksanut tiirata edes ensimmäistä puoliaikaa. Oli aika varovaista ja hakevaa peli. Näköjään Italia toisella jaksolla intoutui maalintekoon, voitti odotetusti. 

  Tänään pitää verrytellessä katsoa Wales-Sveitsi, sitten tietysti Tanska-Suomi. Iltapeli Belgia-Venäjä on mielenkiintoinen. Katsotaan, mikä on kunto. Minulla. Olen mukana, jos ei ala silmä liikaa lupsamaan. 

  Mikäli Huuhkajat jatkoon mielii, niin vähintään pinna pitäisi tänään napata. Tanskassa ollaan kuulemma sitä mieltä, että ei Suomesta ole vastusta lain. Jos joukkueellakin on sellainen ajatus pääkallossa, niin se voi olla Suomen etu. En usko kuitenkaan siihen. Ammattilaisia kaikki pelaajat ovat, tuskin leijuvat sfääreissä. 

  Onhan ilta ilta tietysti historiallinen. Onko tämä alku jollekin suurelle? Eihän lätkässäkään oltu, satunnaisia väläyksiä lukuunottamatta, lähelläkään maailman huippua, ennen kuin 1990-luvulla alkoi tapahtua.

  Jos elettäisiin aikaa 50 vuotta sitten, tai 30 vuotta sitten, tai edes 10 vuotta sitten, ei puhettakaan, ettenkö tuijottaisi jokaista peli alusta loppuvihellykseen. Koska ajat muuttuvat, me aikojen mukana, sanovat suomennettuna latinistit, nykyinen tahtini on valikoivaa, eikä sittenkään pakollista. Mikään ei ole paskamaisempaa kuin pilkkiä matsi, herätä sulkemaan tv. Parempi nukkua petissä kuin sohvalla pahassa asennossa. Sitä se ikä teettää. 

  Voi olla niinkin, että päivän sykettä nostavin puuha ei olekkaan saunan lämmitys, vaan illan Suomi-pelin katsominen. Sitä oikeastaan toivon.  

  

  Huomenna lähdetään käymään Hollolassa, maanantaina takaisin. Sitten ollaakin ehkä kuukausi päntiönä saaressa. Ei ainakaan ole tähdellistä menoa minnekkään sovittuna. 

  Perhe Tiilikainen tulee viikon kuluttua. Anna ja lapset jäävät tänne ehkä juhannukseen asti, Jonin täytyy palata duuniin. Heinäkuussa ovat Tiilikaiset varmaan koko perheen voimin täällä jonkin aikaa. 

  Raipeesti kuluu taas kesä. Kuukauden kuluttua on futiksen em selvillä, kanttrelliaika hyvässä vauhdissa, toinen koronarokotus edessä.  

  Korona näyttää helpottavan otettaan urakalla. Pikkuhiljaa avautuu Suomi. Täytyy seurailla loppukesän festerien tarjontaa, tiettyjen artistien keikkoja ylipäätään. Mieli tekee kyllä elävää musiikki kuulemaan/näkemään/kokemaan. 

  Lähden tästä viettämään vapaapäivää. En ota vapaa käteeni, vaikka monelle vapaapäivä on vapapäivä. Pieni kalastaja minussa on niin pieni, että se jaksaa odotella viikon, pari, kunnes kannattaa laittaa muikkuverkot pyyntiin. 

PISTOHIEKKA ON MY MIND

  Koska ilma oli, ja on yhä, lämmin, järvi lähes tuuleton, lähdettiin päivällä Lietveden Kioskille kahville. Ja jäätelölle. Parikymmentä minuuttia venematka sinne kestää, pintakaasulla kun ajelee, eli 40 km/h. 

  Ei kovin montaa venettä vastaan tullut, ei mennessä, ei tullessa. Nekin muutamat olivat hitaasti putkuttavia matkaveneitä. Eikä ollut sillan tyvessä laiturissa paatin paattia. Muutama auto, yksi moottoripyörä, sentään ylhäällä kitskan pihassa. 

  Kahvit ja jädetötteröt nautittiin. Koska siellä ei ollut juuri muuta kuin pirun kuumaa, päätettiin lähteä katsomaan, onko Pistohiekalla elämää. 

  Ajettiin alta sillan. Ajettiin ohi saaren, missä Hilpan kanssa yövyttiin ilman telttaa v. 1973, kun Haneli ei tullut meitä hakemaan. Olen asian kertonut joskus aiemmissa blogeissani, ei siitä enempää. Paitsi sen verran, että aamulla liftattiin soutuveneeseen, päästi leirintäalueelle. Veivät pirulaiset, nuo soutelijat, viimeisen punkkupullon palkaksi kyydistä.

  Ajettiin ohi saaren, missä kuunneltiin 1971 Helsingin EM-kisoja, kun Väätäinen voitti 5000 m. Tai sitten 10 000 m. En ole varma. Tai varma olen, että Julma-Juha voitti molemmat, mutta siitä en ole varma, kumpaa kuunneltiin. Meitä oli ainakin Rohus-Matti, Ahos-Riti ja minä. Olisko ollut Lantan Japa? Ehkä Hanelikin? Olen tästäkin episodista tainnut aiemmin kirjoittaa. Kerron kuitenkin, että kun Väätäinen voitti, yltyi riemu. Hypittiin, heiteltiin kuperkeikkoja, varsinkin Riti, meuhkattiin mitä meuhkattiin. Puolustusvoimilla oli joku harjoitus meneillään alueella, ja armeijan vene näki meidät  pienellä saarelle riekkumassa. Tulivat kysymään, että onko hätää. "Ei oo, mut Väätäinen voitti!", hihkuttiin. 

  Nähtiin takavasemalla tierumpu, minkä läpi usmuutettiin lavan rantaan, päästiin tansseihin ilmaiseksi. Muutaman kerran. Sitten järkkärit päivittivät tilanteen, meiltä loppui tanssihalu. Tosin ei me lavalla tanssin persolla menty. Kunhan elvistelemään mentiin. 

  Ajettiin piitsin luo. Muutamia matkailuautoja- ja vaunuja törmän päällä mäntykankaalla näkyi olevan. Tältä näytti alue:

  Paikka on kai karavaanareiden käytössä ilman oheispalveluja. Kaikki entisen leirintäalueen rakennukset on varmaan purettu? Laiturikin, mikä oli kuvan vasemmalla reunalla, on hävinnyt.

  Uutta elämää Pistikselle on kuitenkin luvassa. Puumalan kunta on tiemmä panostanut alueelle. Kunnalistekniikka on tulossa, joitain vuokrasopimuksia on tehty. Parin vuoden kuluttua, kai, pitäisi tuolta löytyä järvikylpylä kaikilla herkuilla. En tosin ole oikea ihminen asiaa selventämään, sillä olen vain kuullut huhuja, lukenut netistä muutaman asiaa koskevan jutun. Kai homma kuitenkin etenee? Ei ole hiijen vissi, etteikö parin vuoden kuluttua usmuutettaisi uuden uljaan kompleksi rantaan tutustumiskäynnille. 

  Joopa joo, 1960- ja 1970-lukujen taitteen molemmilta puolilta on Pistohiekan leirintäalueelta, tanssilavalta ja lähisaarista monia muistoja. Pääosin mukavia, joukossa ainakin yksi vähemmän mukava. Ja lienee joku muistamattomuuskin. Valitettavasti. Sillä se oli sitä surutonta nuoruusaikaa, siltakin lossi vain!

MYSTEERIT PALJASTUVAT

  Kun tarpeeksi kauan elää, niin elämän ja ympäristön mysteerit alkavat paljastua. Tänään oli vuorossa lukuisia öitä valvottanut kysymys: mistä raita on saanut nimensä? Ryhdyin pilkkomaan lähes linjalle kaatuneen raidan runkoa. Ei tämä ole ensimmäinen kerta kun kyseisen puulajin pienimistä teen, mutta vasta nyt asia valkeni. 

  Saatan toki olla väärässä. En ole asiaa yrittänyt varmistaa nimen etymologiaa googlettamalla. Eli kyseessä ola valistunut arvaus. Korjatkaa, jos olette asiasta patemmin kuusalla. 

  Eilen oltiin Mikkelissä. En jatka Babitzinin Sammyn tapaan, vaan totean, että suunnitelmien mukaan mentiin. Paitsi että poikkeuskin lipsahti. Kun Minnan Torikahvilassa kahvia särpiessä Hilppa äkkäsi ison katoksen täynnä myytäviä hattuja, hän sanoi "lähdetään käymään. Minun pitää ostaa uusi hellehattu". 

  "Mennään vaan, mutta minä en hattua tarvitse!", vastasin.  

  Hattukauppaan siis mentiin. Hilppa ryhtyi tutkimaan laajaa tarjontaa. Minäkin hiippailin miesten hattujen puolelle tiskiä. Päähineitä oli runsaasti. En kuitenkaan edes puolitosissani asiaan innostunut. Menin katsomaan, oliko Hilppa löytänyt passelia. Ei ollut vielä. Minä, syystä eli toisesta, huomasin pian taas käpsiväni mieshattuosastolla. Paikalle ilmestyi kauppiaspariskunnan (turkkilaisia) rouva. Hän toi peilin ja kysyi, että haluanko jotain mallia sovittaa? No, ihan kohteliasuusnäkökohdan huomioiden asetteli paria hattua päähäni. Sanoin sitten rouvalle, että minulla on niin paljon hattuja, että en tähän hätään uutta tarvitse. 

  Hilppa oli päässyt valinassaan finaaliin. Minä annoin puoltavan lausunnon, joten kauppa syntyi. Viisi euroa huojensi herra hattukauppias aluksi kertomastaan hinnasta. Sitten hän katsoi minua, sanoi "eikö teille löytynyt? Meillä on pellavaisia uutuuksia myös. Tulkaapa katsomaan." 

  "Ei minulla tosiaan ole hattutarvetta, mutta katsotaan nyt", vastasin. 

  Niinhän siinä sitten kävi, että lähdimme torilta kaksi päähinettä pussissa! Oli etevä kauppias. Sai minut ostamaan hatun. Kojussa ei ollut hintoja esillä laisinkaan. Kauppias varmaan toimi tilanteen mukaan. Minullekin hän ensin sanoi hinnan, heti perään, että teille viisi euroa halvemmalla. Kauppa käy, kun sen osaa.

  Puutarhakeinu mahtui autoon, kuten olin mittaamalla jo aiemmin varmistanut. Kaksi senttiä olisi pakkaus saanut olla pitempi, ja vieläkin olisi mahtunut penkkejä eteenpäin siiirtämättä. 

  Iltapäivällä käyttiin naapurin isännän kanssa nostamassa Potinlahden kimppalaituria, taas kerran. Nyt homma toimi sujuvammin, koska vesi on lämmennyt sellaiseksi, että simmareissa tarkeni vedessä oleilemaan. Eikä kahluuhaalari olisi edes toiminut laiturin päässä, sillä vesi on niin korkealla. 

  Yhdessä nostettiin sitten keinupaketti autosta veneeseen, ja naapuri kantoi sen saaressa kanssani pihalle. Sitten ryhdyttiin Hilpan kanssa kasaamaan sitä. Ohjeet olivat normaalit, eli epäselvät. Pienellä järkeilyllä homma kuitenkin alkoi sujua. Keinu kasaantui melko kuumissa olosuhteissa, sillä arska loimotti pilvettömältä taivaalta, eikä pihalle käynyt pientäkään tuulenvirettä. Laitanpa vielä jo jakamani kuvan komeudesta. Siis keinusta. Minä olen vain rekvisiittaa.

  Tänään olen alussa mainitsemani puunpilkonnan lisäksi mullanut perunan. Se on ollut edellisinä kesinä Hilpan hommia, mutta nyt hän ei saa silmäoperation vuoksi tehdä pariin viikkoon raskaita töitä. Opastamista kyllä. Näytti minulle YouTube-videon malliksi. Minulle, maalaistalon pojalle! Rehellisesti on kyllä kerrottava, että en minä perunaa ole koskaan aiemmin mullannut. Nähnyt tietysti. Ja kyllä työ tekijäänsä opettaa. 

  Tänään ei kunnon kolmea tuntia antaneet kyljet puuhailla. Alkoi sen veraan jomottaa, että tulin kirjoittamaan. Sähköt ovat olleet pariin otteeseen poikki. On jo päivätolkulla esiintynyt pieniä katkoksia. Tekevät jotain huolto- tai korjaushommia. Helikopteri pörräilee muutajien päällä. Onneksi ovat katkot olleet ilmoitettua lyhempiä. Tänäänkin parin tunnin ennuste, parin minuutin toteutunut. 

  Näin ne päivät kuluvat, ihan mukavasti rullaavat, vaikkei kutaa tullutkaan. Ei tule kultaa futiksessakaan. Tai jos tulee, syön uuden hattuni. Ilman kastiketta. 

  Taas meni virta. Ei se kirjoittamista haittaa. Kone vaan kaiken aikaa ilmoittaa, että "päivitys epäonnistui". Jos ei pian voima palaa, jaan puhelimilta kenttää, laitan tämän maaliin päässeen kirjoituksen eetteriin.

NIIN SIINÄ KÄVI...

  Niin siinä kävi, että Suomi meni finaaliin. Niin kävi, vaikka vaikeaa oli kolmannessa erässä. Oli joukkueella, oli kotikatsomoissa. Huomenna Kanada on vastassa. Onko taas maalin peli? Ja kummalle? Täytyy kai katsoa. 

  Niin siinä kävi, että meillä vieraita kävi. Voke ja Urkki tulivat päiväkahville. Hilppa teki kesän ensimmäisen raparperipiirakan sen kunniaksi. Tai oikeastaan Hilppa teki ensin raparperipiirakan, ja kun se onnistui, hän kutsui Voken ja Urkin kylään.

  Mukavaa oli ystäviä nähdä sitten viime kesän. Juttua riitti. Välillä katsottiin Urkin kanssa USA-Kanada- matsia. Aika kului siivillä. Lopuksi vielä tovi Rantahotellilla poristiin.

  Niin siinä käy, että huomenna on sunnuntai. Ilma jatkuu lämpimänä, joskin iltapäiväkuurot ovat mahdollisia. Ensi viikko on lämmintä myös, joskaan ei hellerajaan näillä seuduilla päästä. Sateita ei näy kartoilla. Kohta kyllä kaivattais. 

  Niin siinä käy, että maanantaina lähdetään kaupunkiin. Itse asiassa ensimmäistä kertaa tänä keväänä/kesänä. Ollaan sen verran usein käyty Hollolassa, että ollaan pärjätty vajaan parinviikon pätkät ilman ruokaostoksia. No, pari kertaa jotain pientä ollaan Anttolan Salesta haettu. Siis nyt Mikkeliin. Ensin toriparkkiin, siitä Minnan Torikahvilaan Morttia morjestamaan, torilta S-Markettiin Marskinleipää ja hammastahnaa ostamaan, sen jälkeen K-Rautaan hakemaan viikko sitten ostettu puutarhakeinu, lopuksi Lidlin uuteen myymälään, koska sen liepeillä jo rautakaupassa ollaan. 

  Vanha puutarhakeinu palveli yli 30 vuotta. Hyvä keinu se oli, eikä ole tarvinnut vaihtaa kuin runko kerran ja pehmusteet kahdesti. No ei tietysti, vaan pehmusteet kerran. Nyt runko alkoi olla jo niin ruosteinen, katoskin rikki, että jääköön eläkkeelle. Eläkepäiviksi pehmusteet pääsevät kesäkeittiöön puusohvaa pehmittämään, runko tulee toimimaan korkeitten muikkuverkkojen telineenä kaloja irroitettaessa, ja istuinosa menee romurautakierrätykseen. "Eläkkeellä kannattaa yrittää", mainostaa Ukko.fi. Keinun osat ottivat siitä vaarin. Helppostihan ukosta vaarin ottaa. Paitsi istuinosa, jolla puuttuu motivaatio. Ei ihme, kun joutunut kymmenet kesät kannattelemaan lukuisaa joukkoa ihmispersauksia. 

  Niin siinä käy, että kunhan päästään yli juhannuksen, on avattava jotain uutta projektia. Ettei mene lomailuksi. Mielessä on jo kohde. Eikä siihen mene paljonkaan puutavaraa. Puutavarahan on kallistunut viime kesästä törkeästi. Sitä paitsi minulla on kolmekymppiä hyvää Leinoselta. Toivottavasti Ilpo muistaa. 

  Niin siinä käy, että lopetan tähän. Kai se teille käy? Käytäntö on kuitenkin, että käy miten käy, sen on käytävä. 

LUONNONJÄRJESTYKSEN EPÄÄMÄTÖN KIERTOKULKU

  Asiat kulkevat äitiluonnon mukauttamassa järjestyksessä. Yksi artikla tässä säännöllisen kiertokulun laissa kuuluu täten: Silloin kun Peppe pesee Saarelan saunaa, tapahtuu kesän ensimmäinen huomattava hyttysten invaasio. Niin kävi myös tänään. Sen koin konkreettisesti, kun putsasin Kota-padan sielua noesta saunan takana vehreässä ympäristössä. Hyttysistä huolimatta on kaikki saunaan kesähuoltoon liittyvä nyt tehty, lauteiten käsittelyä myöten. Otsa, niska, käsivarret paukamilla on, mutta ei oo sauna edustuskunnoton.  

  Eilen samaan kiertokulkuun, mutta ei itikkainvaasioon, kuuluvia hommia tehtiin. Hilppa istutti kurkuntaimet (huomioithan myös omenapuun kukinnot).

Samoin kesäkurpitsan...

...ja kurpisan.

  Minä nahusin suojia ympärille, kannatusta harsoille. Harsot eivät ole hallaa, vaan auringonpaahdetta estämässä. Taimet saavat juurtua rauhassa ilman ylenmääräistä helotusta.

  Yläkasvimaan ympärille laittelin verkon pupujen harmiksi, sillä herneet ovat harsojen alla nousseet kurkistelemaan maailmaa. Ykkösluokan herkkuja jäniksille. Vastaavat kylän koirien menuussa, Veikko Huovista löyhästi mukaellen, jäätyneitä hevosenpaskoja.

  Huilatessaan Hilppa istutti pataan daalian, sen ympärille rautayrttejä.

  Tänään laiteltiin kasvusäkki kastelualtaan päälle. Minä pystytin sivulasit paikoilleen. Kunhan arska vaipuumetsän taa, laittaa Hilppa kolme tomaatintainta kasvamaan. 

  Nyt on suunnilleen kaikki pienomatarveviljelijän suunnitellusta tuotantolajistosta laitettu kasvamaan. Satoa jäädään odottamaan, vaan ei peukaloita pyörittämään. 

  Kun kuvia tulin kosolti mukaan liittäneeksi, jatkan sillä radalla. Tässä muutama amppeli.

  Ja tässä rouva nauttimassa välipalaksi smoothieta.

  Nyt loppuu kuvien jakaminen. 

  Illalla Leijonat pelaa Tsekkiä vastaan. Jatkuuko turnaus, vai yltyykö purnaus? Tsekin tasosta ei ole minulla käryä. Tiukasti puolustamalla, pari maalia tekemällä, saatetaan ottelu voittaa. Toisinkin voi käydä. 

  Nyt loppuu myös kirjoittaminen. Tää on viimeinen, ennen seuraavaa. Tällä kertaa Hectoria mukaellen.

Pertti.Lehkonen

  Parin päivän reissu maalikyliin takana. Siellä saatiin tehtyä tarpeelliset. Tarpeetkin, muutamaan kertaan. Käytiin mm. äänestämässä. Minä annoin ääneni numerolle...., ei, eihän sitä pitänyt paljastaa! Minun piti kertoa siitä, että kun äänestyspaikalla piti tällätä allekirjoitus yhteen paperiin, niin minä vetäisin

tyylikkäästi Pertti.Lehkonen! Eli ei ole nettiaika jälkiä jättämättä minua kohdellut. Vaalivirkailijaakin hieman hymyilytti, kun totesin tekoseni hänelle paperin takaisin ojentaessani. Onneksi en sentään kirjoittanut perään @gmail.fi! 

  Saareen ollaan nyt palattu. Lähtö aikaistuu kerta kerralta. Aamulla startattiin jo seitsemältä. Siis perillä oltiin hyvissä ajoin, vaikka poikettiin Lidlin lisäksi Kangastalon Puutarhalla ostamassa tomaatin, kurkun, kurpitsan ja kesäkurpitsan taimia, sekä persiljaa ja kukkia pataan. 

  Suomen matsi tuli katsottua. Nurmi piti leikata sen jälkeen. Tai piti ja piti. Ei kukaan sitä käskenyt tekemään, mutta leikkasin kuitenkin. 

  Kaunis, aurinkoinen ilma vallitsee. Ei vielä hellettä, mutta taitaa loppuviikosta jo ainakin lähennellä. Eikä sadetta kymmenen päivän ennusteessa, minkä nyt pientä kuuromahdollisutta sunnuntaille. Nautitaan olosta. 

  Saimaan vedenpinta on n. 60 senttiä ajankohdan keskitason yläpuolella. Eli vettä piisaa. Sopii minulle, vaikka tontin pinta-ala pienenee. Ei tosin enää olisi väliksi lisänousu. Valapaton vuoden (1899) lukemiin on toki vielä matkaa. Silloin pinta oli puolitoista metriä pitkäaikaista keskiarvoa korkeammalla. Vielä triviaa lisää: Ylin vedenpinat on ollut siis 1899, +77,71, alin 1942, +74,38. Eli 3,33 metriä on äärivaihtelu. Johan tuollaiset lukemat ovat muutaneet maisemia melkoisesti. Ja vielä vähän: Saimaan vedenpinta on vaihdellut tarkastelujaksolla 1984-2004 välillä 75,00-76,46 m, eli liki puolitoista metriä. Keskimääräinen vuotuinen  vedenkorkeusvaihtelu on ollut 72 senttiä. 

  Ei ihme, että laitureiden kanssa täällä joutuu tuskailemaan. 

  Huomenna, oikeastaan jo illalla, ovat selvillä lätkäkisojen jatkajat ja otteluparit. Ei Suomen peli ole minua vakuuttanut, vaikka kevyesti jatkoon mentiin. Pudotuspelit on kuitenkin oma lukunsa. Toivotaan parasta. 

  Lyhyestä virsi kaunis. Loppuun kuva tehakkaasti nousevista sananjaloista.