W.R.P. HOPE & ELI

  Trumpin kööri on pistänyt uuden vaihteen silmään. Kun oikeusjutut vaalivilpeistä eivät ota tuulta alleen, väitää  Rudy Giulianin tiimi, että Yhdysvaltain vaalit väärensi Venezuelan, Kuuban ja ehkä Kiinankin rahoittama suuri salaliitto (HS 20.11.2020). Salaliitot kehiin! Vaikeaa kuvitella, että Suomessa voisi tämänkaltaista tapahtua.Vaikka mistäs sen tietää? 

  Peppe Lehkosen yhden miehen tiimi puolestaan esittää ehdotuksen ja tulevaisuudenkuvan. Koska Trump on pian työtön, vaimoton, rahaton, ja ehkä vankilassakin, eikä kykene maksamaan palkkaa Rudy Giulianille, kannattaa hänen ryhtyä tämän kanssa kirjoittamaan. He voisivat kirjoittaa salanimella W.R.P. Hope & Eli (anagrammi nimestä Whopper & Lie). Tyylilajina fiktiivinen proosa, tai ehkä fantasia. Jospa jokunen lantti kertyisi velallisille maksattavaksi.

  Latasin Spotify'ltä soittolistan This is Neil Young. Sen olen nyt lenkeilläni kuunnellut. Reilut viisikymmentä Niilon tunnettua biisiä. Painopiste on miehen uran alkupuolen kappaleissa. 2000-luvulta jokunen on sentään mukaan mahtunut. Kokeiluvuodet puuttuvat, ehkä perustellusti, ainakin odotettavasti, tyystin, eikä esim. loistavalta albumilta Ragged Glory ole yhtään kappaletta. En tiedä, onko lista laadittu latausten tai kuuntelukertojen perusteella, vai jonkun/joidenkin valitsemana. Niin tai näin, kyllä siitä kuvan miehen tuotannosta saa, mutta ei kokonaiskuvaa. Niilo on nimittäin paljon muutakin, kuin suurimmat hittinsä. 

  Niilo korvissani aamulla tallatessani muistelin kolmea näkemääni konserttia. Kaikki olivat hienoja elämyksiä. Ensimmäisen, 1.7.2001 Helsingissä, Hartwall Areenalla Crazy Horsen kanssa pidetyn muistan myös kahdesta muusta kuin musiikillisesta syystä. Usmuutimme Helsinkiin pitkin moottoritietä, Hilppa, Anna ja minä. Oli olevinaan kiire, ja sain ylinopeussakot. Itse tapahtumassa istui takanamme noin kolmekymppinen herrasmies puku päällä, ja oli ympäripäissään. Jotain örinää aluksi miehen suusta kuului, sitten hän nukahti. Tauolla kentlemanni heräsi, poistui, eikä häntä toisella puoliskolla enää näkynyt. Mikä järki tulla tilaisuuteen läskit silmillä? No, voi kai sentää kehua olleensa, vaikka ei mitään muistakkaan. Kuten Junnun laulussa. 

  Toinen konsertti oli myös Hartwall Areenalla, 7.8.2008. Siellä olimme kokoonpanolla Anna, Joni, Hilppa & minä. Niilolla oli kumppaneinaan kiertuetta varten kasattu kokoonpano. Musiikki oli tietysti hieman rauhallismpaa, akustisempaa, kuin Crazy Horsen kanssa. Muistan, kuinka konsertin alusta saakka joku mies mylvi joka kappaleen jälkeen "OLD MAN, OLD MAN" Ja saihan hän toivomansa aikanaan. Itselleni mieliinpainuvimmat olivat "Cortez The Killer" ja encorena esitetty "A Day in The Life". 

  Kolmas live-tapaaminen oli 5.8.2013 Kaisaniemessa. Olimme siellä taas Annan kanssa. Tuosta tilaisuudeSta teki merkittävän se, että siEllä tapasin Rohusen Matin naamakkain ensi kertaa sitten 1970-luvun alkupuolen. Jo oli aikakin. Konsertissa oli lämppärinä J. Karjalainen, ja Mennyt mies kuulosti tosi hyvältä. Ei ihme, niin se onkin. Pääesiintyjä, Niilo & Crazy Horse, soitti kovaa. Muista, kuinka takana joku puolihumalainen huusi täyttä kurkkua, sormi pystyssä "POWER FINGER, POWER FINGER!!!", kun bändi soitti biisiä Powderfinger. Konsertissa kuultiin vanhaa ja uutta, eli monta biisiä albumilta Psychedelic Pill. 

  Kahdesta ensimmäisestä konsertista minulla ei ole yhtään kuvaa, mutta viimeisestä löytyi tasan yksi:

  Ehkä, jos Niilo ja minä jaksamme, kohtaamme vielä kerran. 

JALAT TUKEVASTI ILMASSA

   Aamulla oli pikkupakkanen, vähän lunta nurmikoilla. Vein auton huoltoon kahdeksaksi, jatkoin matkaa sauvoilla varustautuneena. Lunta alkoi hiljalleen sadella. Oli myös isoja lätäköitä lenkkireiteillä, väisteltäväksi asti. Illalla ja yöllä on varmaan satanut vettä kunnolla. Mutta oli matkalla kuiviakin osuuksia.

Ja mukavat näkymät Tilkille myös.

  Kun loppumatkan kuljin pitkin jalkakäytäviä, olin viittä vaille ottaa kunnon turpanuuskut. Lähdin ylittämään risteystä suojatietä pitkin, ja vilkaisin olkani yli varmistaakseni, ettei takaa ollut autoa kääntymässä oikealle. Samalla vasemman jalan pito petti, se lähti altani. Olin hetken molemmat jalat tukevasti ilmassa, vasen sojotti takavasemmalle, oikea etuoikealle. Olin kaatumassa eteenpäin, keskelle ristetystä. Sain tällättyä oikean sauvan ottamaan vastaan liikettä. Sauva piti! Sattui vissiin sulaan kohtaan. Koska minulla on pumppusauvat, antoi se kolmisenkymmentä senttiä periksi. Vartalo kääntyi mukana, mutta kuin ihmeen kaupalla pysyin pystyssä. Olisinpa nähnyt itseni! 

  Tuosta selvittiin sydämentykytyksellä. Olisi voinut sattua ikävästikin. Kyllä immeinen on pösilö. Aamulla mietin, että laitanko nastakengät jalkaan. 

  "Paskat", ajattelin. "Ne on tuolla komeron perillä. Ei siellä kuitenkaan niin liukasta ole." 

  Kohta kaivan, kele, nastakenkät esiin, enkä ujostele niitä jalkoihin laittaa, jos pienikin mahdollisuus liukkauteen on olemassa. Amen. 

  Nyt (10:07) paistaa aurinko. Toivottavasti paistaa päivemmälläkin. Auto pitää muutaman tunnin kuluttua hakea. Samalla voisi kävellä Hilpan kanssa pienen lenkin. Ei tonnin stifloilla, vaan nastakengillä. 

  Kuusi jaksoa White wall'ista ollaan katsottu. Tänään edessä ratkaisun aika, kaksi viimeistä. Luulen, että Yle ja Svt saavat sarjaa kaupaksi maailmalle. Puitteet ovat eksoottiset, juoni ihan hyvä. Loppuratkaisua näkemättä tulee mieleen Arthur C. Clarce'n sanat, kutakuinkin tällaiset: "Jos ihminen ei joitain (esinettä) ymmärrä, niin hän rikkoo sen." Tietysti Clarke'n 2001 - Avaruusseikkailu ja sen alussa kuusta löytynyt monoliitti palautui myös mieleen. Samoin, oliko se  2010: Avaruusodysseiassa vai Odysseia 2061:ssä, löytynyt jättiläistimantti, joka ristittiin Lucy'ksi Beatlesin biisin Lucy in the Sky whit Diamonts mukaan. No löysiä samaistuksia nuo olivat. Eivät edes samaistuksia. Tulipa vaan mieleen. Ja mieleen tuli myös, että taitaa olla aika kerrata Sir Arthurin tuotantoa. 

  Tänään ei ole pitsaperjantai. Eikä Black Friday, vaikka muutamat firmat sellaisia mainoksia jakavatkin. Ei ole Black Friday meillä viikon kuluttuakaan. Jos ei ole valkeakaan. Ennustusten mukaan. Siis ei ole pitsaperjantai, vaan on hirvijauhelihasta Hilpan loihtimien lihapullien perjantai. Pottumussilla ja puolukkahillolla. Kelpo evästä. 

  Loppuun esitän syllogismin: 

  Trumpin kannattajat eivät ajattele järkevästi

  Trump kannattaa Trumppia

  Trump ei ajattele järkevästi

LIIKKKUMATTOMUUTTA

  Minulle kerttyy normipäivänä 10 000 - 15 000 askelta. Eilen satoi, enkä luitani ulos vienyt. En edes postilaatikolle. Askelia ilmaantui mittariin alle 500. Moisesta saavutuksesta olisi tullut huono omatunto, varsinkin, kun syynä liikkumattomuuteen ei ollut sairaus tai muu hyväksyttävä syy. Mutta omantunnon kolkutukset vaimentaa se, että sain kasattua ja tilattua valokuvakirjat. Yhden kirjan tosin vain duunasin, mutta tilasin kolme joulupukin konttiin. 

  Edelliset lahjakirjat ovat olleet nimeltään IIRIS 1 VUOTTA, IIRIS 2 VUOTTA, IIRIS 3 VUOTTA, IIRIS 4 VUOTTA JA IIRIS 5 VUOTTA. Nyt, tietystä syystä, nimeksi tuli IIRIS JA LIISA 2020. Olin mielessäni kuutioinut, että aikaa tehtävään kuluu kolme päivää; kaksi kuvien valitsemisessa ja kronologisessa järjestyksessä omaan kansioonsa tallentamisessa, yksi päivä kuvakirjan tekemiseen. Lähtökohtana oli, että muutaman tiiman päivässä työtä tekisin. Kun eilen pääsin hyvään alkuun, niin päätin, että antaa mennä, painetaan finaaliin yksin tein. Nyt on tilaus sisällä, ja seurannan mukaan jo tuotannossa. Ifoloria olen jo monta vuotta käyttänyt. Se tietää tapani, joten syksyllä alkaa minulle tulla sähköposteja ja perinteisessä postissa alennuskoodeja. 30 %:n alennuksella nyt tein tilauksen. Muutaman kympin säästin. Kirjat ovat kunttiksen R-Kioskissa joskus ensi viikon alkupuolella. Tulkoon joulu. 

  Pitää hieman tuohon kehumaani säästöön paneutua. Ihmetystäni ovat ja kauan herättäneet jatkuvat alennuskampanjat. Jopa 40-60 %, 40 % alennetuista hinnoita, Black Friday, Neton neton netto, Muokarimarkkinat, Mammuttimarkkinat, you name it! Kuluttajan etu? Niin kai. Mutta panee ajattelemaan. Mitä ihmettä ne ohjehinnat sitten ovat? Hatusta vedettyjä vedätyksiä?  Ei minkään firman kate kestä jatkuvia monen kymmenen prossan alennksia. "Ihan perseestä, ohjehinnat", sanon minä.

  Eilen jäi lukeminen vähiin, kuten liikuntakin. Sentään tuli kaksi ensimmäistä jaksoa White Wall'ista Areenasta katseltua. Vähän odottavalle kannalle jään. Mahdollisuudet vaikka mihin, arvelen, mutta seuraavat jaksot näyttävät. 

  Vaikka lukeminen jäi vähälle, niin jotakin tarttui mieleen. Petra Delicado täräytti entiselle miehelleen Pepelle viisauden: "Onni on käsittääkseni sitä, että ei kysy arkielämässä toiselta, onko hän onnellinen." Kun vähänkin asiaan paneutuu, huomaa, että niinhän se on. 

  Tuli välillä käytyä Lahdessa hakemassa uudet lasit. Nyt näkee kirjoittaa. Vaikka eipä tuo kaukonäkö juuri miksikään ole muuttunut. Vasen silmä on leikattu, oikeasta lähti vähän miinuksia pois. Lukuvahvuutta uusissa on lisätty. 

  Kohta syödään, sitten hetki huilataan. Sen jälkeen on lähdettävä lenkille. Ilma on kirkastunut, jopa aurinko paistelee. Levottomat jalat vaativat liikuntaa. 

  Koska kuvat kuvaavat monasti jotakin, usein kuvattavaa, niin laitan pari kuvaa. Laitan kuvan sekä Iiriksen, että Liisan syntymän jälkeisiltä hetkiltä. 

JOS ON SYNTYNYT MIKKELISSÄ

  Löysin käsiini kirjastosta, en kuitenkaan käsikirjastosta, vaan Hollolan pääkirjastosta,  Alicia Giménez Bartlett'in hulvattoman Petra Delicado-sarjan. Osia on suomennettu neljä. Kirjoissa keski-ikäinen asianajajasta poliisiksi siirtynyt Petra Derlicado ratkoo rikoksia omintakeisen työparinsa Fermin Garzon'in kanssa Barcelonassa. Huumorilla höystetyt teokset ovat mukavaa luettavaa, ja antavat laisensa kuvan 1990-luvun Barcelonasta. 

  Minulla on menossa paraikaa kolmas osa Petra Delicado ja vaaran viestit. Tarinan alussa Petra on hukkua poliisilaitokselle lähetettyihin ihailijakirjeisiin, jotka johtuvat hänen esiintymisestään (poliisijohdon pakottamana) televisiohaastattelussa. Kirjeiden joukosta löytyy paketoitu miehen penis. Tutkimuksissa ei löydy mitään osviitta sen alkuperästä. Aikaa kuluu pari viikkoa, tapaus kylmenee. Sitten saapuu toinen penis. Petra ja Fermin ymmärtävät, että asia on otettava tosissaan. He pohtivat tapausta eri kanteilta. Tähän asti kun pääsin, oli pakko ryhtyä kirjoittamaan. 

  Suoraa lainausta sivulta 69:

  Yht'äkkiä Fermin tokaisee, "olisiko sinusta sopimatonta, jos lausuisin muutaman säkeen kulleista?"

  "Kaikin mokomin, Fermin. Anna mennä!"

  "Täältä pesee."

  Jos on syntynyt Mikkelissä,

  mitätön mitta on kikkelissä.

  Jos se paksu on kuin parrun pätkä,

  niin Joutsasta on jätkä.

  Pisimmät kullit on Porissa,

  miestä ei erota orista.

  Jotkut veretkin hyydyttää,

  toiset himomme tyydyttää.

  Mutta totta on se jotta

  kulleista kaikkein mahtavin, 

  komein, kaunein ja ihanin,

  on Paavin puntissa Roomassa,

  vaikka on velttona koomassa.

  Älkääpä suotta pelästykö, ilostuko, kauhistuko, nolostuko. Yllä oleva ote on härskeintä, mitä mitä näissä kirjoissa esiintyy. Ihan luettavaa tekstiä sarja on kelle tahansa paavinuskoiset mukaanlukien. Paitsi niille, jotka oikeasti härskiä tekstiä kaipaavat. Heille on omat fooruminsa, pysykööt niissä. 

  En tietysti ole alkuperäistä tekstiä nähnyt, mutta oletan, että espanjankielisessä versiossa runossa esiintyy erinimisiä paikkakuntia kuin Mikkeli, Joutsa tai Pori. Rooma varmaan on sama molemmissa. Kirjat suomentanut Matti Brotherus on on antanut ajatuksen lentää, sommitellut runon suomalaisille ymmärrettäväksi. 

  Siksi oli pakko tuo runo blogissa jakaa, että suurin osa fb-kavereistani on joko entisiä tai nykyisiä mikkeliläisiä. Mietin, että loukkaako tämä kirjallinen luomus kenties jotakuta miespuolista mikkeliläistä, tai aiheuttaako se runoon samaistuvia ajatuksia naispuolisissa mikkeliläisiin miehiin tutustuneissa? Ei tarvitse vastata, kummankaan. 

  

  Vielä tähän ex tempore-kirjoituksen jatkoksi korjaus eiliseen. Taisin kertoa, että huomenna, eli tiistaina, saan uudet silmälasit. Onneksi tänään joku etiäinen pani minut tarkistamaan asian. Vaikka olin kalenteriin ja jopa jääkaapin ovessa roikkuvaan allakkaan merkannut tiistain, niin juhlallinen lasienluovutus tapahtuu keskiviikkona. Tämä muuttaa aikataulua. Eli varsinainen ryhdistyminen tapahtuu vasta torstaina. 

  Tänään, esiryhdistäytymisen hengessä, kävin sentään ostamassa rautakaupasta kuivauskaappiin uuden lautasritilän. Entisestä oli pinnoite alkanut irrota eksponentaalisella vauhdilla. Uusi löytyi K-Raudasta hieman alle kympillä + kannakkeet pari euroa. Vanhan irrottamisessa oli hieman jamua, sillä se oli ruuvattu ennen loisteputkivalaisimen ja etupeitelistan asennusta, joten ahdasta oli. No, irtosi se lopulta. Uuden asennus sujuikin sitten ripeästi. Nyt on kaappi taas kondiksessa. Ja siistin näköinen, kun Hilppa kaikki hyllyt tyhjensi, poisti tarpeettoman sälän.

  En ota, runolainauksesta poiketen, kantaa kenenkään kullin kokoon, enkä laita loppuun kuvaa kullista. En irrallisesta, en paikoillaan roikkuvasta, puhumattakaan jököttävästä. Koska en ole syntynyt Mikkelissä, vaan Anttolassa, laitan kuvan kotitalostani Piskolasta ajalta, jolloin minua ei vielä ollut olemassa, vaan, kuten jotkut niistä härskeistä saattaisivat ilmaista, heiluin vielä isäni sanonko missä.

SYNTTÄRIT MUUTTUNEELLA KOKOONPANOLLA

  Eilen oli Leon 1-vuotisjuhlat Mikkelissä. Sinne piti perhe Tiilikaisen mennä ja olla yötä. Mutta toisin kävi. Liisa oli nuhainen, joten matkustaminen ei ollut järkevää. Mutta Iiris pääsi kemuihin kanssamme. Joni toi tytön aamulla. Mikkeliin ajeltiin, juhlat juhlittiin, takaisin palattiin. Iiris jäi tietysti yöksi. Tänään Aija-mummi vie hänet Espooseen. 

  Juhlissa oli porrastettu aikataulu, kuten korona-aikana pitääkin. Olimme paikalla pari tuntia, kahdesta neljään. Muutamia tuttuja ehdittiin, isäntäväen lisäksi, tavata. Kahvia särvittiin, suolaista palaa, kakkua, vaikka mitä, maisteltiin. 

  Päivänsankari oli tietysti saanut lahjoja kosolti. Leo kävelee jo tanakasti, ja tuollainen auto on hänelle sopiva leikkiväline.

Kyllä se isompiakin kiinnosti.

  Kuten tuon ikäisistä yleensä, taisivat Leosta kuitenkin olla kiinnostavimpia pakkaukset.

 Isommat pikkuserkukset isossa kuvassa...

..pienemmät pienemmässä.

  Iiris lastaa lautaselleen mieluista tavaraa.

   

  Vähän ikävä keli oli ajella. Heinolan ja Otavan väli oli tihkusateista, mennen tullen. Varsinkin paluumatkalla, pimeällä, ei ollut vanhoilla silmillä mukavaa ajaa, kun musta tienpinta imee ajovalojen tehon, tihku sumentaa lasin. Aika paljon oli liikennettä. Autoja riittää, lauatainakin, suuntaan jos toiseen. Kunnialla matkasta selvittiin. 

  Hyvin nukutti Iiiristä. Aamulla  tyttö pyysi Hilppaa opettamaan virkkaamista. Oli saanut kipinän, kun olivat esikoulussa ommelleet sukkaa. "Mikäpäs siinä", Hilppa virkkaa. Ja kohta virkkaa. 

Ja niin virkkaa Iiriskin. Tarkoitan, että virkkaa. 

     "Nyt pitää lähteä Iiriksen kanssa ulos", virkkaa Peppe.

TESLAA JA NENÄPÄIVÄÄ

   Kaikkea sitä mieleen tulee. Mietiskelin päivällä: Koska asia on vain niin, että me tarvitsemme autoa, niin millainen auto olisi ekologisesti paras ratkaisu? Ei niin, että minulla olis aikeita, saatikka rahaa, autoa vaihtaa, mutta noin hypoteettisesti pohdiskelin. Sähköauton suhteen olen epätietoinen. Muutamien vuosien kuluttua luultavasti, mutta nyt? Hybridi, ladattava hybridi? Sopisi meille: Anttolan matkat bensalla, talvet Hollolassa akuilla. Kaasuauto? Maakaasu? Biokaasu? Tankkauspaikkoja vähän. En jaksanut lähteä tarkemmin tietoa vaihtoehdoista penkomaan. Kuten sanoin, asia ei ole ajankohtainen. Ja kaiken kaikkiaan luulen, että ekologisinta on ajaa nykyisellä Hyundailla vielä vuosikausia. Kilsoja tulee vain n. 15 000/vuosi, joten matkaa ja aikaa on paljon jäljellä. Jotenkin tuntuu, että uuden auton osto ei mikään ekoteko ole, vaikka se ilmastoystävällisempi olisikin. 

  Asiaa kun tarkemmin ajattelee, niin ei se, millaisella autolla ajaa, kovinkaan paljon ratkaise. Autoilu on vain yksi osa jalanjälkeä. Voin kevyesti kuvitella herrasmiehen sadan tonnin Teslalla, rinta ylpeästi kaarella tietoisuudestaan, ajelevan syömään kolmensadan gramman häränpihviä tiputettuaan sitä ennen pihalla kaikki roskat samaan jäteastiaan, samalla mietiskellen, että jäiväthän kaikki valot ja televisio mökillä varmasti päälle rosmoja pelottamaan? Itse asiassa helpommin osaan tuollaisen kuvitella kuin Nenäpäivään antaumuksella osallistuvan persun, joka on  myös Amnestyn kuukausilahjoittaja.   

  Tänään on siis Nenäpäivä. Kaikki joukolla auttamaan. Myös paraskavedekatriafobiasta kärsivät, tulkaa pois peiton alta.

  Huomenna ollaan Mikkelissä. Emman luo mennään Leon 1-vuotisjuhlille. 

  Tiistaina saan uudet lasit. Sen kunniaksi ajattelin tarttua toimeen. Olen vetkutellut urakalla pieniäkin hommia. Nyt niskasta kiinni, ryhtiä elämään. Siis keskiviikkona ryhdistyn; ei samana päivänä montaa aktiviteettiä, eläkeläiselle, klasit riittää tiistaille. 

  Loppuviikosta käydään taas Elinaa katsomassa. 

  Seuraavalla viikolla onkin aloitettava henkinen valmistautuminen joulusiivoukseen. Se tulee tapahtumaan useammassa osassa. Melko vähäisellä innolla, mutta tilanteeseen sopetuneena, odotan kirjahyllyjen pölynpyyhkimisoperatiota. No, kerran vuodessa. Ja on se ennenkin sujunut. 

  Joulupukin kohtalo alkaa myös jossain vaiheessa raavituttaa päätä. Liisa ei vielä mokomasta älyä. Mutta Iiris. Ja kuinka korona-aika suhtautuu kiertäviin pukkeihin. Luulen, että jos kaivan muutaman kerran käytössä olleen pukinkostyymini naftaliinista, ei tälläytyminen enää mene läpi. Jos vuokrapukit eivät liiku, parasta kai selittää Iirikselle, että koronan vuoksi pukki joutuu jättämään lahjat pihalle. 

  Emmerdale tulee perjantaisin jo puoli viisi. Pitää kohta sonnustautua katsomaan. Kumma juttu, koko sarja. Aika helvetinmoista huttuahan se on. Mutta kun on sitä vuosikaudet tihrannut. Vaikka joutaisi jättää. Mutta ei vielä tänään. 

  Loppuun kuva per. 21. marraskuuta 2017. Pitäisköhän lähteä vielä viikoksi-pariksi saareen?

  Ei se konsti olisi mikään. Kuvassa ollaan sinne lipumassa 16. marraskuuta 2017.

LUNTTU ETC.

  Ollaan katseltu Areenalta brittiepookki Belgravia'a. Neljä jaksoa kuudesta on takana. Juonittelu on sitä luokkaa, että ei kalpene lainkaan nykymaailman menolle. Osasivat ne 180 vuotta sitten sen taidon. Ihminen on ihminen, juonittelu ajatonta, tosin aikaansa suhteutettua. 

  Meno on sarjassa sellaista, että ei edes Emmerdalessa paremmaksi ole pantu. Hyviksiäkin on, mutta suurin joukko valehtelee, juonii, peittelee, tekee huorin ja varastaa. Sakissa on myös pelivelkojensa kanssa kamppaileva pappi, jolle saarnaaminen nöyryyttävää.

  Hienosti on aikaa kuvattu. Siis miljöötä ja tapoja. No, en toki ole siinä ajassa käynyt, en isommin edes perehtynyt, mutta uskon tekijöiden onnistuneen.

  Yksi asia tuli mieleeni sarjaa seuratessa. Ei ole naisia kohdeltu silloinkaan oikeudenmukaisesti. Jos joku nuori neiti rakkauden vallassa ja huijattuna pamahti paksuksi, oli hän lunttu, portto, kokotti, kevytkenkäinen heitukka armollisimmillaan. Puolestaan mies, joka oli raskauden aiheuttanut, oli vapaa ja veikeä herrasmies, joka, täysin ymmärrettävästi ja suvaittavasti, nautti elämästään. Olin feministi tai en, niin pistää miettimään tämäkin näkökulma kauniimpaan sulkupuoleen. Ja kun sellaista esiintyy vielä nykyäänkin. 

  On naisissa, tietysti, sellaisia, joita on syytäkin luntuksi mainita. Tässä sarjassa yksi, jota kevyesti voi luonnehtia opportuniseksi luntuksi.

  Aamulenkillä muistui mieleeni vanhoja asioita Mikkelistä, 1970-luvun taitteen kahta puolta. Silloin vietettiin usein Laajalammilla viikonloppuja Rohusten vellosten kotona (Pannut. 1). Poikain vanhemmat olivat usein mökillä, joten estradi oli meidän. Siellä käytiin ikimuistoisia koronaturnauksia, juotiin punaviiniä, juostiin munasillaan saunasta Laajalampeen uimaan, naapuruston kauhuksi, tai iloksi, tai mielihyväksi. 

  Mieleeni muistui, että käytiin usein lauantaisin, joskus pyhäisinkin, latkimassa muutama loiventava olut Kattilansillan TB:lla. Se oli huoltsikka Ristiinantien varressa. Siellä oli oma vakiporukkansa, lähialueen äijistä koostunut. Muistelen, että yhden nimesimme (lue Matti nimesi) Teräslanka-aidaksi, koska hän kehuskeli aina tontin rajoille pystymäänsä aitaa. Toisen hepun olimme nimenneet (lue Matti nimesi) Count Basieksi, koska hän aina laski kolikoitaan, mutta sai ne kuitenkin riittämään olueen jos toiseenkin. 

  Matti, tai Markku. Jos tämän luette, niin varmistakaa hataria muistojani. Olihan se TB? Ja olivathan nuo äijät siellä?

  Tuosta "ydinporukasta" on muutama jo ollut aikaa poissa keskuudestamme. Iso osa porskuttaa edelleen, kuka missäkin. 50 vuotta sitten se oli "Miun vanhaa Mikkeliä". Minähän olin maalaispoika Anttolasta, mikä on ollut jo kauan osa Mikkeliä. Anttola on kuitenkin minulle "Miun vanha Anttola". Se on toinen juttu se.

Loppuun kuva vanhasta Anttolasta. Sotien jälkeen varmaan napattu.