AIKA KESÄAIKAA KUTAKIN

  Vielä joutui kelloja kalibroimaan. Ja vielä joutuu muutaman kerran vastakin; oliko se 2021, kun EU lopettaa käytännön? Vuodesta 1981 ollaan Suomessa aiheutettu haittaa yrityksille, joukkoliikenteelle ja ihmisille, eli saatettu kansalaisten sisäiset kellot hämmennyksen valtaan. Ei tule ikävä, kesäaikakäytäntöä.

  Aamulla heräsin 5:47, kesäaikaa, tietysti. Ajattelin lähteä lenkille, mutta märkää luntahan siellä puski. Eli keitin kahvit. Sitten lehti (ei mitään merkittävää), ryhdyin kirjoittamaan. Ai niin: sitä ennen viestitin Avokkaan lämpöpumpun pöhisemään. Se kiitti komennosta, ilmoitti, että

  "Status: ON
  Temp: 8
  Temp control: function OFF
  Schedule control: Function OFF
  Delay control: function OFF

 Kiitos ilmoituksesta, mutta en jaksa uskoa, että pirtissä on 8 astetta lämmintä. Joku 3 kuulostaisi uskottavalta. Mutta mitäs tuosta; me ollaan täällä, lämpö siellä. Tärkeämpää on, mitä mittarit näyttää huomenna, ja siitä viikon eteenpäin.

  Nyt kello on 7:00, yhä kesäaikaa. Kun ulos vilkaisin, näyttää sade laantuneen ripotteluksi. Saattaa olla, että kohlakkoin vielä lenkille säntään.

  Aika kuluu, vuodet vaihtuvat, mutta lasten mielihalut säilyvät samankaltaisina. Kun Iiriksen kanssa ulkona oltiin, niin fillarilla oli tytön aivan pakko ajaa joka ainoa lätäkön yli. Sehän oli tietysti mukavaa, sillä pyörän takana olevassa apukahvassa olevan (Joni tai minä) kengät ja lahkeet olivat kastumisvaaran uhkaamina.
  Myös virtaava vesi, mahdollisuus päästä lotraamaan, oli ennen, on yhä, kiinnostavaa. Heti piti Jonin kanssa purolle rientää, kun Iiris sellaisen mahdollisuuden äkkäsi.

  Joku vietti lapsilla on: jos on pienikin mahdollisuus kastella itsensä, sitä ei jätetä käyttämättä. No, pakko sanoa, että Iiris ei tuolla purolla itseään kastellut, vaikka pelottavalta näytti, hyppely lankuilla ja kivillä!

  Sisätouhuissa tyttö on maltillisempi; piirtelyä (tullut isäänsä), palapelien kokoamista (siinä hän on taitava), sekä muovailua. 

  Tänään Tiilikaiset lähtevät jo ap. Lahden mummin luo käymään, sitten Espooseen; Iiriksellä on klo. 16 synttärit päiväkotikaverin luona.  Me aletaan kokoamaan tavaroita. Huomisaamuna ennen kahdeksaa (kesäaikaa) tien päälle, nokka kohti Mikkeliä, Lindlin kautta Anttolaan. Yhä näyttää ennuste ensiviikolle hyvältä. Yöpakkasiakin on, joten tuskin jäät alta sulavat. Varoen tietysti liikutaan, koska arvaamattomuus on nykytalvina jääolosuhteiden vitsaus. 

  Pelicans ei sitten selviytynyt jatkopeleihin. Sääli, sillä hyviä otteita kauden aikana he ajoittain esittivät. Mutta ei se riitä, pitää olla parempi, silloin, kun on tosi kyseessä. Mutta en jää asiaa murehtimaan. Jokuset viisitoista vuotta sitten olisi asia ollut toisin; silloin kävin kausikortin voimin monta vuotta seuraamassa jokseenkin kaikki kotiottelut, väliin vierasmatsejakin.

  " Vaalikampanjointi käy ehdokkaille yhä kalliimmaksi – Viime vaaleissa paikka eduskunnassa irtosi 40 000 eurolla" otsikoi YLE-uutiset. Ei varmaan ollut vaatimus, tuo 40 000? Eikä takuu? Löytyyköhän jostain lista niistä kampanjoista, mitkä eivät johtaneet valintaan? Kuka maksoi eniten siitä, että ei päässyt? Tai listaa siitä, mitä kukin ehdokas maksoi itse, mitä sai muualta? Myös tieto siitä, ketkä pääsivät läpi pienimmillä budjeteilla olisi mukava nähdä. Sellaiset tiedot ovat varmaan esiin kaivettavissa, eikö niin edellytetä? No, en viitsi nyt alkaa asiaa penkomaan. Minä lähden lenkille!

ISÄNMAAN PUOLESTA

  Aamulla, lehteä hakiessani, oli postilootassa pläjäys muutakin tavaraa, eli suuri määrä mainoksia. Niiden seassa Hollolan oman pojan, Jari Ronkaisen, vaalimainos, sekä Perussuomalainen-lehden (PERUSSUOMALAINEN) 20. vuosikerran numero 3/2019. Se on 18-sivuinen, välissään 8-sivuinen liite Hämeen vaalipiirin ehdokkaista. Yritin lehteä selata, mutta jäi melko kursooriseksi. Etusivun otsikko "ÄÄNESTÄ SUOMI TAKAISIN!", sekä sisäsivuilta äänestäjiä kalastelevat "Suomi ei houkuttele huippuosaajia vaan halpatyövoimaa ja turvapaikkaturisteja", "Jopa miljoona euroa per maahanmuuttaja" "ja "Vain Perussuomalaiset on pitänyt linjansa". No jos on, pitänyt linjansa, niin siitä heille pisteet. Linja se pitää olla, vaikka huonompikin; "yks puhe, ku Sulukavan miehen sökössä!"
  Jari Ronkaisen henk. koht. lappusessa luki "Isänmaan puolesta, ryhtiä päätöksiin!". Ihan hyvä motto. Takapuolella lueteltiin useita sisäisen turvallisuuteen, oikeudenmukaisuuteen, sekä ilmastoon ja ympäristöön liittyviä toimenpiteitä. Osa ympäripyöreitä, lähes jokaisen oikeudentajuun sopivia, osa ei. Vaikkapa "Poliisin resursseja kasvatettava ja kohdennettava oikein! (ei vihapuhepoliisille)". Eli vihapuheeseen ei saa puuttua, sitä ei saa tutkia, se ei ole rikos. Tai "Stoppi viherhumpalle! Suomi ei yksin pysty pysäyttämään ilmastonmuutosta". Minähän en ole tanssi-ihmisiä, joten viherhumppa on tuntematon hytkyttelytapa. Mutta tuo "Suomi ei yksin pysty pysäyttämään ilmastonmuutosta" on kyllä melko kapeaa ajattelukantaa edustava tokaisu. Sehän sinänsä, irrallaan ajateltuna, pitää paikkaansa. Mutta taas kerran täytyy sanoa, että mitäs helevettiä tästä maailmasta, elämästä, tulisi, jos jokainen ihminen, jokainen puolue, jokainen valtio, noin ajattelisi.
  Jari Ronkainen, mies, jonka näin neljä vuotta sitten rautatieasemalla istuvan katumaasturissaan, kai  odottamassa jotakuta, moottori käydä louskuttaen, ikkuna auki tupakkia röyhyttäen, vaalimainos etuoviin teipattuna, ainakin sen kymmenminuttisen, jonka itse paikalla olin: Et sinäkään yksin voi maailmaa pelastaa, mutta voisit silti rajoittaa tyhjäkäyntiä! Toivottavasti teit sen ainakin päättyvällä vaalikaudella; kuuluithan lainsäädöntövaltaa käyttävään instituutioon.

  Jos yllä oleva katsotaan poliittiseksi kannanotoksi, niin olkoon se sellainen. Ainakin siitä pitäisi tulla ilmi, mitä puoluetta en suin surminkaan äänestä.

  Pelicans on hyvän alun jälkeen ajautunut tiukan paikan eteen. Kolme voittoa pitää putkeen ottaa, mikäli mielii jatkoon. Jos niin käy, vastaan tulee kai Tappara, joka selvitti itsensä semeihin suoraan neljällä ottelulla, jota se saa huilailla monta päivää. Onko tämä etu, vai haitta? Ken elää, hän näkee. Jos nimittäin siten käy.

  "On lyöty ämpäreillä ja soljella".  Tutkimus: Poliisi sietää liikaa kokemaansa väkivaltaa. Näin yle. Ei ihme, että ämpärillä lyödään. Niin mittavia määriä ilmaisia ämpäreitä on maassamme jonotettu, että olisi ihme, jollei muutama niistä päätyisi väärinkäytön välineeksi. Soljista en osaa tarkemmin sanoa.

  Putinin moottoripyöräkerho "Yön Sudet" on rantautunut Suomeen. Iltalehtien mukaan Forssaan on perustettu ensimmäinen klubi. Putin on mies, jolla on kaikkea. Eli oma mc-jengi tietysti kuuluu mukaan. Mihin mies sitä tarvitsee? Turvattuun mopoilemiseen, kai?

  Dumarin biisiä "Dumari" mukaellen: "Yksi on laki ylitse muiden, se on niinkuin lukkoon lyöty läpi luiden!" Eli nyt on lukkoon lyöty, että ensi viikoksi lähdetään saareen. Maanantaina, aamusta, lähdetään. Tosi hyviä ilmoja näyttää tämän hetkinen ennuste: pientä yöpakkasta, muutamaa astetta plussaa päivisin, aurinkoa joka päivälle. Sitähän on, kun kahvipapu, naamaltaan, reilun viikon kuluttua. Ainakin, jos malttaa istua pilkkijakkaralla lärvi aurinkoon päin. On siellä tosin muutakin hommaa, mutta ulkosalla tulee liikuttua.

  Kohta kaksi osaa Ferrantesin Napoli-sarjaa luettuna. Odottamassa Sylvie Simmonsin kirjoittama  "I'm your man: Leonard Cohenin elämä", Jussi Adler Olssenin "Selfiet" ja Manuel Vázquez Montalbán'in "Etelän kutsu", lisäksi tänään haettava varaus, Håkan Nesserin " Café Intrigo". Kyllä noilla viikon pärjää, varsinkin, kun ilmat eivät luultavasti ole lukemiseen kannustavia.

Lopuksi otos per 10.4.2018

VUOSIKYMMENTEN ALBUMIT

  Tuli mieleeni tehdä lista kunkin vuosikymmenen albumista. Siis niiden vuosikymmenten, kun olen musiikkia kuunnellut. Nämä albumit eivät ole millään mittarilla vuosikymmenensä parhaita, eivät kaikki edes minun mielestäni, mutta kun mennyttä aikaa muistelen, juuri nämä levyt ja hetket, kun niitä kuuntelin, tarinat, mitkä niihin liittyvät, ovat olleet kriteerinä.

1960-luku

  Tämä on tietysti se vuosikymmen, kun rock'n roll astui elämääni. 1965, The Picturesin lyhyen uran alkumyllerryksen aikoihin, minulla ei vielä ollut juurikaan omia levyjä. Räsäsen Ilun luona kuunneltiin Beatlesia, mutta suurimman vaikutuksen muistan minuun tehneen Rollarieden kakkonen. Kun platan Kalervoilla Lassin ja Ruikun kanssa ensi kerran kuulin, jo avausraita "Everybody Needs Somebody to Love" kolahti rajusti. Muita suosikeitani olivat "Time Is on My Side", "Under the Boardwalk" ja "Pain in My Heart". Ei minusta vannoutunutta Stones-fania kuitenkaan koskaan tullut. Itse asiassa heidän tutantonsa 1970-luvun alkun jälkeen on minulle melko tuntematonta. 

1970-luku

  Tämä valinta on listan helpoin., nimittäin Niilon "After the Gold Rush". Sain tämän vuoden 1970 lopulla ilmestyneen levyn synttärilahjaksi isoidiltäni Emcheniltä, omasta toivomuksestani, kesäkuussa 1971. Muistan elävästi kesäillat, kun Ahos-Ritin kanssa levyä meillä kuunneltiin, valoisina iltaöinä perään piiput, Ritillä Harmony'a, minulla Golden Blend'ia, suupielissä roihuten käveltiin pitkin kylän raitteja.

  Tuo albumi on niin hyvä, että turha siitä alkaa biisejä esille vetämään. Mutta, taas kerran, muistan ensikuuntelun ja avauskappaleen " Tell Me Why" sävärit.

1980-luku

  Keväällä 1986 muutimme tähän nykyiseen asuntoomme. Varmaan elokuussa, kotiuduttuamme, ostin Peter Gabrielin albumin "So". Se oli aikaa ennen cd-levyjen vallankumousta, joten vinyylinä kuuntelin. Liekö uusi koti, kaunis loppukesän perjantai-ilta, pari lasillista valkkaria, syynä siihen, että tapaus on jäänyt niin elävästi mieleeni. Saattaa olla myös se, että toukokuussa 2014 olin Hartwall-areenalla katsomassa miehen upeaa Back to Front-kiertuetta. Hänellä oli mukanaan So-albumin lähes alkuperäinen kokoonpano, ja levy kuultiin kokonaisuudessaan. Vaikuttavimpia, jollei vaikuttavin, esitys melko vähäisten live-keikkakokemusteni joukossa. Hännisen Make, joka oli kanssamme konsertissa, kuvasi hyvin tunnelmia tapahtuman jälkeen: 

  "Aina, kun kuuntelen biisiä "Don’t Give Up", minulle tulee kyynel silmään."

1990-luku

  Tämä vuosiymmen oli aikaa, jolloin musiikki oli minulle jostain syystä sivuroolissa. En juuri seuranut, mitä saralla tapahtuu, ainoastaan Niilon uutuudet hankin. Vuosikymmenen puolivälissä ostin kuitenkin Hectorin "Kultaiset lehdet". Ceedeenä, ajan trendin mukaan. Tuo aika oli minulle jossain määrin vaikeaa; hain paikkaani työelämässä rakennusmestarikauden jälkeen, alkoholia tuli napsittua enemmän, kuin on tarpellista, mieli oli ajoittain maassa. Jotenkin Heikin "Pahuuden avenue" dystooppisine sanomineen vetosi mielialaani, ja kauniit " Yö tanssittaa " sekä "Kultaiset lehdet" yrittivät saada sitä (mielialaani) valoisemmaksi. Ja olihan albumilla myös Leonard Cohenin "Hallelujaa". Ihan hieno julkaisu, vieläkin kuunneltuna. Ainoastaan "Vanhat plkupyörät" olisi saanut jäädä mieheltä tekemättä.

2000-luku

  Tältä vuosikymmenltä on tosi vaikeaa valita levyä. Mikään ei tunnu nousevan esiin. Mietin hankkimiani levyjä, elämäntilanteitani, musiikin yhteyttä niihin. Ei, ei mitään mielleyhtymää. No, jotain täytyy tähän laittaa. Mieti Peppe! Vaikeaa tuntuu olevan. En kai sitten tuolloin kovin paljon musiikkia kuunnellut. Se on totta; 2010-luvulla seurasi sitten reformi. No, nyt ainakin muistan yhden jutun. Niilon "Living with War" oli uusi, ainakin minulle, eli oli vuosi 2006. Olin väittäjähommissa, ja minulla oli myynnissä kesämökki Lapinjärvellä, kuinka ollakkaan, Lapinjärven rannalla. Eräänä perjantai-iltana, Anttolaan menon yhteydessä, ajettiin Hilpan kanssa sitä kautta, eli näytin mökkiä asiakkaille. Ei tainnut kauppoja syntyä, mutta autossa soi Niilon uusi albumi. Eihän tuo mikään merkkipaalu miehen uralla ole, mutta lapsikuoroineen se kuulosti silloin ihan mukavalta.

2010-luku

    Entäs sitten lopuillaan oleva vuosikymmen? Paljon olen musiikkia kuunnellut, paljon uusia tuttavuuksia löytänyt. Mutta vanha tuttavuus pääsee tälle listalle. Ensimmäistä kertaa kuutelin J. Karjalaisen levyä "Et ole yksin" kuulokkeista lenkillä joskus kesällä 2013. Se oli taas, pitkästä aikaa, Lännen-Jukka kauden jälken, vanhaa Jukkaa. "Mennyt mies" iski heti ensikuulemalta aivoihin särön. Koko albumi on hyvä Ja hyviä albumeja on mies julkaisut pari sen jälkeenkin. Tuon levyn muistoa kultaa vielä elokuussa 2013 Kaivopuistossa ollut Niilon konsertti, minkä lämppärinä soitteli J. Karjalainen, soitteli mm. tämän albumin kappaleita.

  Jos tosiaan laatisin jatain listaa parhaista albumeista, kaikkin aikojen-, tai vuosikymmenensä, ei näistä millään mitään saumaa olisi. No, ehkä "After the Gold Rush'lla" ja "So'lla".

  Jep, kuudella vuosikymmenellä olen, milloin milläkin intensiteetillä, musiikkia kuunnellut. Toiveissa on, että ainakin yhdellä tulevalla dekadella, edes sen alulla, voin listaani jatkaa.

OLEMME SUKUPOLVEA, JOTA EI OPETETTU....

  Kuka on nähnyt somessa liikkuvan jaon, missä kaupan kassaneiti saa varttuneelta asiakkaalta palautetta. Minun eteeni se on muutamaan kertaan ilmestynyt. Tarinassa kaupan kassa sanoo miehelle jostakin suivaantuneena (olisikohan ollut muovikassin osto, en nyt muista), että te olette sukupolvea, jota ei opetettu suojelemaan luontoa. Asiakas aloittaa ilmeisen tuohtuneen pitkän puheen malliin "ei meitä opetettu, me vaan käveltiin kauppaan ja kouluun, ostettiin maito kierrätettävissä pulloissa, ei ollut kertakäyttövaippoja, ei ollut muovituotteita, etc, jne, etc, jne, ei meitä opetettu!
  En oikein ymmärrä, ketä kohtaan jutun kärki osoittaa. Tai ymmärrän, että se on tarkoitettu osoittamaan nykynuoria, ilmastosta huolehtivia, päin. Mutta, mutta... on helppoa toimia vastuullisesti, jos se on ainoa vaihtoehto. Ja jos he/me toimimme ennen oikein, niin miksi he/me emme jatkaneet luontoystävällistä tomintaamme? Miksi he/me  hyökkäsimme innolla mukaan planeettaamme kaltoin kohteleviin tapoihin ja keksintöihin? Olimme jopa niitä pontevasti keksimässä ja kehittämässä.
  Sitä paitsi tuo kassaneidin tokaisu, että meitä ei ole opetettu luontoa suojelemaan, pitää paikkansa. Ei meitä opetettu, koska ennen ei ymmärretty luonnonsuojelun tarpeellisuutta, koska vain harvat visionäärit tajusivat, minne ollaan menossa.
  Jos tällä tarinalla on tarkoitus röyhistellä rintojaan, elvistellä sillä, että me sentään ennen osasimme tehdä oikein, kääntyy jutun kärki kohti kertojaansa, jonka on syytä entisaikojen ihailun asemesta suhtautua vakavasti nykyajan tilanteeseen ja haasteisiin. Ei maailma parane muistelemalla, muka-ironialla, ei edes huumoria tavoittelevalla esityksellä.

  Ei minulla oikeastaan muuta ollutkaan. Paitsi että mukavasti meni ilta Iiriksen kanssa. Pinaattilettuja syötiin, muumit Rivieralla katseltiin ohjelmakirjastosta. Tiilikaiset tietysti lähtevät tänään kotiinsa. 

  Minulla on huomenna klo. 9:00 kontrollikäynti lääkärillä. Huomasin perjantaina, että vuosittaisesta verikokeesta on kulahtanit vuosi. Soitin ajanvaraukseen saadakseni lähetteen labraan. Omahoitaja kertoi, että suunnitelmassa nbäkyy kontrollitarkastus. Kai se sitten on joka toinen vuosi. Minä siihen, että ookoo, milloin olis aikoja? 

  "Hetkinen" sanoi hoitsu. "Ensi maanantaille näkyy olevan peruutusaika". 

  Niin että miksei terveydenhuolto muka toimi? No, tämä on yksittäistapaus, totta kai. Mutta minulla ei kyllä ole nokan koputtamista siihen, miten asiat ovat kohdallani Hollolassa toimineet. Tämän sanon ottamatta kantaa soten tarpeellisuuteen tai tarpeettomuuteen.

  Eli olihan minulla muutakin. Nyt jääköön tähän. 

FLEECE FLEECE ME

  Fleece Fleece Me, sehän on tekokuitutehtailijan mielilaulu. Fleece on mukava ominaisuuksiltaan, lämmin, etc., mutta ei niinkään mukava tavoiltaan. Tästä vuoden turhakkeeksikin nimetystä kun pestäessä irtoaa mikromuoveja, mitkä päätyvät vesistöihin. Irtoaa niitä muistakin vaatteista: sellaisista kuin Gore-Tex, softsell, tekniset alusvaatteet, ja monet muut kangasmateriaalit. Itselläni on jonkun verran tuollaisia ulkoilu-, ja myös kotoiluasusteita. Nyt ne laitetaan boikottiin. Käytän sellaiset hirvitykset hikisiksi, likaisiksi, perin pohjin saastaisiksi. Sitten joutavat energiajätteeksi. Tai poltan Avokkaan saunan uunissa. Luonnonkuituja ovat tästä lähtien vaatteeni, maksakoot vaikka idätettyä viljaa! Se on lupaus.
  Samoin lupaan entisestään vähentää lihan syöntiä. Nautaa ei meillä ole muutenkaan hotkittu; kerran, pari vuodessa. Tai jauhelihassa sekä karjalanpaistissa kyllä useamminkin. Mutta siipikarjan suuntaan mennään. Ja nyhtökauran sekä Härkiksen seutuville. Hilppa tekaisi alkuviikosta chilillä maustettusta Härkiksestä keiton. Jauhelihakeiton tapaan teki. Hyvää oli.
  Sähkön käyttöä olen tarkkaillut jo vuosia. Näillä siirtohinnoilla se järkevää, niin kuin tietysti ja ennen kaikkea pallomme kannalta. Siihen ei tarvitse tehdä juuri muutoksia.
  Autolla ajelen vain tarpeelliset ajot, heti kun persepuoli kestää, vaihdan hybridiin.
  Vettä en tuhlaa tarpeettomasti. Mutta puita poltan mökin uuneissa. Kai se on haitallista, mutta ei kaikkea voi lopettaa.
  Lajittelua ollaan tehty jo ties kuinka kauan. Kaikki mahdollinen oikeisiin paikkoihin yritetään kuljettaa, sellaisetkin, joita ei omassa taloyhtiössä kerätä. Mutta parantamisen varaa varmasti on.
  Tuossa ilmastolupaukseni, koululaisten tempauksen innoittamana. Tempauksen, mitä on on vähätelty ja mollattu. Haistakaa paska, vähättelijät ja mollaajat, käyttäkää energianne vaikka energian säästämiseen!

  Tiilikaiset tulivat jo ennen viittä. Iiris painui heti parvekkeelle perustamaan ravintolaa. Paljon oli taas tarjolla erilaisia ruokalajeja.

   Huomenna  ollaankin sitten ilta Iiriksen vahtina, kun Anna ja Joni menevät synttäreille. Eiköpä me jotakin puuhaa keksitä?

  Englanti kipuilee brexitin kanssa. Saas nähdä, kuinka tuo farssi päättyy. Taisi mennä englantilaiset vipuun, kun hölmöyksissään, ja uskoessaan, että eihän se läpi kuitenkaan mene, äänestivät eron puolesta. Kävi vähän, kuin Jenkeissä Trumpin valinnan kanssa. 

  Nyt kuuluu olevan Iiriksen kyselemää jälkiruokaa tarjolla. Aikuisille kahvia ja Toblerone-kakkua jäätelön kera, Irikselle samaa ilman kahvia. Täytyy lähteä, ennen kuin käskyt harvenee. 

  Kahvit on juotu. Pelicans aloitti pleijarit ryhdikkäästi: Hifki kaatui 6-0! Se sai stadilaiset lopussa hermostumaan. Melko infantiilia touhua, jos tietoni ovat oikeita. Liekö ennakoivat lauantain koitosta Helsingissä? Toivottavasti ei kuitenkaan. Painia ei kaivata, peliä vaan. Saa nähdä, minne asti lento jatkuu. Olisihan se historiaa, jos hamaan loppuun ja Kanada-maljaan saakka.

  Päivälämpötilat ovat hilautuneet plussan puolelle, mutta lunta on vielä rutosti. Etelätörmät sentään alkavat pikku hiljaa paljastua. Saa nähdä, vieläkö reilun viikon kuluttua uskaltaa saareen hilautua? Luulen, että kyllä uskaltaa. Mutta jos epäilyttää, ei sinne änkeydytä, jäälle nimittäin. Odotellaan kiltisti avovettä. Lainehtii se aikanaan. Sitten tukka putkella pitkin Kiukuanselkää kohti Luonteria.

  Anna, Hilppa ja Iiris lähtivät vielä vähän ulos. Kello on nyt pian seitsemän, eikä ole vielä kovin pimeää. Päivä jatkuu, kesä lähenee, kevätpäivänseisaus jo takana. Linnutkin alkavat laulella, ensimmäiset muuttoparvet ovat kohta tulossa. Neljän vuodenajan vankkumattomalle kannattajallekin alkaa tulla ikävä loppukevään ja alkukesän hempeää vihreyttä. Mutta sitä ennen on kuljettava läpi kuukausista julmin, huhtikuu.

TIEDÄTKÖ TUNTEEN?

  Tiedätkö, miltä tuntuu, kun sauvakävelylenkillä nenä ja silmät vuotavat, räntää tulee taivaan täydeltä, silmälasien läpi ei näe juuri mitään, olet märkä sisältä sekä ulkoa, kahlaat nilkkoja myöten sohjossa, öbaut kuudelta aamulla. Minä tiedän. Näin kävi eilen. Voin vakuuttaa, että tunne ei ollut hivelevä. Eli jos et tiedä, älä edes harkitse ottavasi selville. Tolkku kaikessa, kuntoilussakin.
  Kaikesta huolimatta ampaisin aamulla taas lenkille, selättämään eilen saamani kokemuksen. No, nyt oli kohtuullinen olosuhde, pikku pakkanen, sateeton. Ei tietysti optimaalinen: liukkautta, röpelöiseksi jäätynyttä sohjoa varjo-osuuksilla. Mutta tänään ei kuitenkaan painokelvottomia sanoja pursunnut huulille.

  Musiikin suhteen alkaa kiinnostus suuntautua yhä enemmän indie- rockin ja -folkin suuntaan. Aamulla soi korvissa Jonathan Wilsonin tuorein albumi "Rare Birds". Viime vuosina on ihastuneen kuuntelun kohteena ollut Radio Head, Wilco, Coldplay, The White Strapes, Bon Iver (Justin Vernon), Beck, sekä äskeen mainittu Jonathan Wilson. Seuraavana on tarkoitus syventyä ainakin irlantilaisen Damien Race'n, sekä kanadalaisen Dallas John Green'in, joka esiintyy nimellä  City and Colour, tuotantoon.
  Onhan näitä Indie-musiikin genren alla esiintyviä suuri joukko. On myös paljon kainsainväliseen maineeseen nousseita, valtaisia yleisömääriä kerääviä artisteja. Siitä, kuka saa/voi indie-etuliitteen alla toimia, onkin taitettu peistä. Niin tai näin, niin ainakin kaikkien juuret kumpuavat indie'sta.
  Musiikista en paljon tiedä. Tarjonta on niin runsasta, että harva varmaan voi sanoa lähes kaiken hallitsevansa. Tiedän mitä tiedän. Sillä tietämyksellä, vakiintuneella, mutta avoimin mielin eteenpäin katsovalla asenteella ja uteliaisuudella seuraan muusiikkimaailmaa. Ehdinkö vielä kuuntelemaan, ehkä näkemään, oman musiikkimaailmani uusia suuruuksia?

  Viikko taas puolessa. Joku sanoo, että sillä puolensa, kun viikko on puolessa. Viikonloppu näet lähestyy. Kuten taannoin kirjoitin, meille ei viikonlopulla ole juurikaan merkitystä. Jotkut pääsevät lepäämään, jotkut harrastamaan, jotkut bailaamaan, joillakin saattaa alkaa perjantain ja maanantain välinen yö. Meillä elo jatkuu tasaiseen tapaansa. Itse asiassa suurin ero arkeen löytyy siitä, että viikonloppuna emme keitä aamupuuroa, vaan aamupalaan kuuluu karjalanpiirakoita ja patonkia, joskus mikromunia. Jotenkin käytäntö on vaan muodostunut sellaiseksi. Eli onhan viikonlopusta, lopulta, meille merkitystä.

  Tiilikaiset tulevat sitten perjantaina. Lauantaina Annalla ja Jonilla on ystävänsä synttärit, joten me viihdytään Iiriksen kanssa. Siiitä tuli mieleeni: oletteko katsoneet uutta Muumilaakso-sarjaa? Siksi tuli mieleeni, että Muumit ovat Iiriksen suosikkeja. No, oletteko? Jos olette, niin mitä mieltä? Minä olen hieman pettynyt. Niin hienosti tehty, kuin se onkin, niin kyllä piirretyt hahmot voittavat animaatio -sellaiset. Eivätkä ainakaan jo nähtyjen neljän jakson tarinat, niiden opetus ja Tove Janssonin hieno filosofia ole päässeet esiin toivomallani tavalla. Tämä on tietysti taas ainoastaan oma mielipiteeni. Vasta-argumentteja kuunnellaan mielihyvin.

  Kohta lähden tästä kauppaan. Jotain pientä täytyy ruokapuolelle ostaa. Varsinainen kauppapäivä on tietysti huomenna, kun Lindlin uudet tarjoukset ovat esillä. Tai ainakin niitä kovaa vauhtia esille kannetaan. Sellaistahan se nykyään on; ei kauppoihin työvoimaa kovin aikaisin tuoda, vaan aamuiset asiakkaat saavat surffailla henkilökunnan ja trukkilavakuormien väleissä, kysellä, että milloin se ja se tuote mahdollisesti tuodaan hyllyyn/pakastealtaaseen, kylmäkaappiin? Eikä tämä suinkaan koske vain Lidliä. Sama meno K- ja S-kaupoissa. "Työ on kallista", sanovat kauppiaat? Lidlissä tilanne on kuitenkin hieman erilainen. Siellä ovat hylly- ja säilytystilat niin pieniä, että tavaroiden täydentäminen on jatkuvaa puuhaa.

  Tämä kauppapolitiikasta. Lähden siis tarkastamaan, pitääkö kirjoittamani paikkaansa. Kai se pitää, sillä "Verba volant, littera scripta manet".

Ja loppuu kuva aamuiseta artististani Jonathan Wilsonista.

ENSIN TULEE KUUROJA

  Ensin tulee tiheään tahtiin voimakkaita kuuroja, mutta ei hätää, sen jälkeen alkaa satamaan. Siinä kiteytettynä viime päivien, kai tulevienkin, sääennuste. Eipä mittään, sisäjärvien vedenkorkeus nousee, toivottavasti. Mutta pikkasen ottaa pattiin, kun heti ensimmäisenä aamuna kotona on liki kymmenen senttiä vetistä lunta kolattavana. Tähän on tyytyminen.

  Eilen tosiaan Hollolaan usmuutettiin. Sateessa, kuinkas muuten? Ei sentään jään ylityksessä läpikotaisesti kastuttu. Autokin nousi rannasta mäelle ihan vaivattomasti. Olin kyllä varautunut ottamalla mukaan pussillisen hiekkaa. Sitä ei siis tarvittu. Maljalantie oli jopa aurattu, sunnuntaiaamuna kahdeksan jälkeen!

  Aamu-tv:n uutisissa, sen urheilu osiossa, kerrottiin, että Chicago Bulls otti viidennen perättäisen tappion. Onko Bulls tosiaan noin alamaissa? Vai asettiko juontaja sanansa väärin? Vaikeaa uskoa, että mikään, varsinkaan ammatikseen pelaava, joukkue lähteen valmiiksi lyötynä ottamaan tappiota vastaan. Voitot otetaan, tappiot kärsitään.
  Muuten urheilussa käsiteltiin pitkään Mäkäräisen mm-kisamenestystä, eli menestymättömyyttä. Pienelle kansalle on tärkeää, että meidän harvat huippumme menestyvät, suuri murheen aihe, jos eivät.
  Bottasta ei enää aamulla hehkutettu, olihan kisa jo vuorokauisi sitten. Taas reilu puoli vuotta F1-huumaa edessä. Jos Kimi vielä nousee kärkikahinoihin, on joka toinen viikonloppu pidettävä toosat ja radiot kiinni, ainakin valittava kanava tarkoin.

  Ei tehnyt mieli aamulla lenkille mennä. Vähän kolailin, autokatoksen välin jätin sinälleen. Luotan siihen, että se sulaa itekseltään, kun on lämpöasteita, ja tulevat sateet kai vettä.
  Kaupoissa ollaan jo käyty. Ja Hilppa kirjastossa hakemassa varauksen. Minulle näkyy olevan matkalla noutopisteeseen kaksi teosta. Elena Ferranten "Loistava ystäväni : lapsuus ja nuoruus", sekä Søren Sveistrupin "Kastanjamies". Koska niissä on kahden viikon lainausaika, ja minulla on jo pari lukematonta lainaa, en kirjastoon mennyt. Menin sillä aikaa ostamaan Prismasta Viipurin kotileipomon ruislimpun.

  Meidän keskustelumme kotona, miksei muuallakin, alkaa saavuttaa ikääntymiseen liittyviä piirteitä. Kun äsken tultiin kotiin, ja Hilppa laittoi varauskirjaansa hyllyyn, hän huusi jotakin. Minä siihen, että ne mandariineja, koska olin mandariineja Lidlissä pussiin laittanut.
  "Aha", vastasi Hilppa. "Minä kyllä sanoin, että sähköistävä Margaret Atwood, niin lukee kirjan kannessa!"
  Tyypillistä nykyään; väärin kuultuja juttuja, useimmiten minun väärinkuulemiani, väärin ymmärrettyjä asioita, milloin kummankin, joskus molempien, väärinymmärtämiä. Joskus olisi paikallaan, että keskustelumme tallennettaisiin. Saisi vaikka tv:n hupiohjelmien käsikirjoittajille lähettää.
  Hupiohjelmista mieleen. Katsottiin "Putous" lauantaina. Vera Stanhopen jälkeen tallenteelta kastottiin. Ei sitä kärsi suorana katsoa; mainoksiin tukehtuu. Eipä taida tarvita katsoa tallenteeltakaan. Suoraan sanottuna ihan perseestä oli. Sketsihahmoissakaan ei ollut juuri mitään sytyttävää. Olisikohan aika pitää formaatti naftaliiniin. Vaikka sadaksi vuodeksi, ensi alkuun. Anteeksi vaan, kaikki ohjelman diggaajat, siihen kommentteja lähetyksen aikana suoltavat. Onneksi ei sentään enää tarvinnut katsojien lähettämiä "Junior-putoushahmo"-tallenteita katsella. Ja myötähäpeää tuntea.
  Joopa joo, pannaan "Putous" pannaan. Eilen alkoi TV1:llä tanskalaissarja "Soturi". Se pitää tänään katsoa. Tuli sen verran myöhään, minulle. Toinen tanskalainen, "Petos", sen sijaan katsottiin, kolmannen kauden toinen jakso. Tanskalaiset tekevät ihan kelpo sarjoja.

  Tuohon seniiliyden hiipivään uhkaan vielä. Kun lauantaina saaressa alettiin katsoa Vera Stanhopen jaksoa 2/2, oli tunne, että mitä hittoa, ollaanko me se ykkösosa katsottu?! Kyllä oltiin. Mutta kumpikin oli ihan ulkona. Olikohan ollut jotain, mikä oli vienyt keskittymistä sivuraiteille? Päätettiin, että tästedes katsotaan kaksiosaiset sarjat putkeen vasta, kun molemmat on esitetty. Ollaan kyllä näin päätetty ennenkin, mutta ei olla maltettu mieliämme. Nyt maltetaan.

  itää ryhtyä muihin askareisiin. Ja päivällä mennä äitiä tapaamaan. Sateita odotellen.

Kuvassa todiste siitä, että aurinko on olemassa.