maanantai 18. maaliskuuta 2019

ENSIN TULEE KUUROJA

  Ensin tulee tiheään tahtiin voimakkaita kuuroja, mutta ei hätää, sen jälkeen alkaa satamaan. Siinä kiteytettynä viime päivien, kai tulevienkin, sääennuste. Eipä mittään, sisäjärvien vedenkorkeus nousee, toivottavasti. Mutta pikkasen ottaa pattiin, kun heti ensimmäisenä aamuna kotona on liki kymmenen senttiä vetistä lunta kolattavana. Tähän on tyytyminen.

  Eilen tosiaan Hollolaan usmuutettiin. Sateessa, kuinkas muuten? Ei sentään jään ylityksessä läpikotaisesti kastuttu. Autokin nousi rannasta mäelle ihan vaivattomasti. Olin kyllä varautunut ottamalla mukaan pussillisen hiekkaa. Sitä ei siis tarvittu. Maljalantie oli jopa aurattu, sunnuntaiaamuna kahdeksan jälkeen!

  Aamu-tv:n uutisissa, sen urheilu osiossa, kerrottiin, että Chicago Bulls otti viidennen perättäisen tappion. Onko Bulls tosiaan noin alamaissa? Vai asettiko juontaja sanansa väärin? Vaikeaa uskoa, että mikään, varsinkaan ammatikseen pelaava, joukkue lähteen valmiiksi lyötynä ottamaan tappiota vastaan. Voitot otetaan, tappiot kärsitään.
  Muuten urheilussa käsiteltiin pitkään Mäkäräisen mm-kisamenestystä, eli menestymättömyyttä. Pienelle kansalle on tärkeää, että meidän harvat huippumme menestyvät, suuri murheen aihe, jos eivät.
  Bottasta ei enää aamulla hehkutettu, olihan kisa jo vuorokauisi sitten. Taas reilu puoli vuotta F1-huumaa edessä. Jos Kimi vielä nousee kärkikahinoihin, on joka toinen viikonloppu pidettävä toosat ja radiot kiinni, ainakin valittava kanava tarkoin.

  Ei tehnyt mieli aamulla lenkille mennä. Vähän kolailin, autokatoksen välin jätin sinälleen. Luotan siihen, että se sulaa itekseltään, kun on lämpöasteita, ja tulevat sateet kai vettä.
  Kaupoissa ollaan jo käyty. Ja Hilppa kirjastossa hakemassa varauksen. Minulle näkyy olevan matkalla noutopisteeseen kaksi teosta. Elena Ferranten "Loistava ystäväni : lapsuus ja nuoruus", sekä Søren Sveistrupin "Kastanjamies". Koska niissä on kahden viikon lainausaika, ja minulla on jo pari lukematonta lainaa, en kirjastoon mennyt. Menin sillä aikaa ostamaan Prismasta Viipurin kotileipomon ruislimpun.

  Meidän keskustelumme kotona, miksei muuallakin, alkaa saavuttaa ikääntymiseen liittyviä piirteitä. Kun äsken tultiin kotiin, ja Hilppa laittoi varauskirjaansa hyllyyn, hän huusi jotakin. Minä siihen, että ne mandariineja, koska olin mandariineja Lidlissä pussiin laittanut.
  "Aha", vastasi Hilppa. "Minä kyllä sanoin, että sähköistävä Margaret Atwood, niin lukee kirjan kannessa!"
  Tyypillistä nykyään; väärin kuultuja juttuja, useimmiten minun väärinkuulemiani, väärin ymmärrettyjä asioita, milloin kummankin, joskus molempien, väärinymmärtämiä. Joskus olisi paikallaan, että keskustelumme tallennettaisiin. Saisi vaikka tv:n hupiohjelmien käsikirjoittajille lähettää.
  Hupiohjelmista mieleen. Katsottiin "Putous" lauantaina. Vera Stanhopen jälkeen tallenteelta kastottiin. Ei sitä kärsi suorana katsoa; mainoksiin tukehtuu. Eipä taida tarvita katsoa tallenteeltakaan. Suoraan sanottuna ihan perseestä oli. Sketsihahmoissakaan ei ollut juuri mitään sytyttävää. Olisikohan aika pitää formaatti naftaliiniin. Vaikka sadaksi vuodeksi, ensi alkuun. Anteeksi vaan, kaikki ohjelman diggaajat, siihen kommentteja lähetyksen aikana suoltavat. Onneksi ei sentään enää tarvinnut katsojien lähettämiä "Junior-putoushahmo"-tallenteita katsella. Ja myötähäpeää tuntea.
  Joopa joo, pannaan "Putous" pannaan. Eilen alkoi TV1:llä tanskalaissarja "Soturi". Se pitää tänään katsoa. Tuli sen verran myöhään, minulle. Toinen tanskalainen, "Petos", sen sijaan katsottiin, kolmannen kauden toinen jakso. Tanskalaiset tekevät ihan kelpo sarjoja.

  Tuohon seniiliyden hiipivään uhkaan vielä. Kun lauantaina saaressa alettiin katsoa Vera Stanhopen jaksoa 2/2, oli tunne, että mitä hittoa, ollaanko me se ykkösosa katsottu?! Kyllä oltiin. Mutta kumpikin oli ihan ulkona. Olikohan ollut jotain, mikä oli vienyt keskittymistä sivuraiteille? Päätettiin, että tästedes katsotaan kaksiosaiset sarjat putkeen vasta, kun molemmat on esitetty. Ollaan kyllä näin päätetty ennenkin, mutta ei olla maltettu mieliämme. Nyt maltetaan.

  itää ryhtyä muihin askareisiin. Ja päivällä mennä äitiä tapaamaan. Sateita odotellen.

Kuvassa todiste siitä, että aurinko on olemassa.

lauantai 16. maaliskuuta 2019

VIIKONLOPPU, MIKÄ SE ON?

  Eilisiltana todettiin Hilpan kanssa, että ei merkittävästi vaikuta mihinkään, että alkaa viikonloppu. Ei paljon kotona, vielä vähemmän täällä. Kotona viikonlopun noteeraa kauppojen aukioloajoista, kuten sanottua, vähemmän täällä. Mutta oli meillä pitsaperjantai. Oltiin ostettu Lidlistä valmis pitsapohja tomaattikastikkeineen. Siitä Hilppa tuunasi sipulin ja hirvibalkanin avulla iltaruoan. Ei me aivan perämetsissä olla. Illan tunnelma oli kyllä hieman perämetsäläinen.


    Taas kirjoitan aamusta. Puut palavat leivinuunissa, viimeistä kertaa tälle reisulle. Huomenna lähdetään kohti Hollolaa. Maanantaiaamuksi on näet povattu melkoista sadetta, märässä olomuodossa kaiken lisäksi, joten päätettiin pyhänä poistua. Odotettavissa oleva keli on kuitenkin silloin parempi. Eli vaikka tenhotin edellisessä blogissani, ettei ole tapana eväitä edestakaisin kuljettaa, niin nyt viedään päivän tarpeet. No, pitää kotonakin syödä, eikö niin?

  Ulkona vihmoo vettä. Luulen, että tänään asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat. Asiallisiin hommiin kuuluu osaltani puitten kantaminen sisään valmiiksi seuraavaa tuloa varten ja saunan lämmitys, Hilpan kohdalla lihapullien teko hirvijauhelihasta ja tiskaaminen. Ellun kanoina oleminen tulee selättämään muut askareet. Eli lukemista, toosan tuijottelua, sitä on luvassa.

  Kaadetut rungot olen pätkinyt, kuljettanut kasalle yhtä tukkipuun kokoista koivua lukuunottamatta. Tarkoitus on halkoa koivu heti, kun se on pätkitty. Halkeaa siten nätimmin. Nyt ei siihen aika riitä, joten jatkuu seuraavassa numerossa.

  Hollolassa vietetään sitten pari viikkoa; on Iiriksen kaitsemista, etc. Jos jäät eivät kovin kehnoiksi tule tosiaan Huhtikuun 1. päivänä vielä jäitä pitkin viikoksi tullaan, mikäli. Ja kuumeisesti odotetaan jäitten lähtöä. Ollaan kuin Elina-äiti. Pari viikkoa sitten, kun hänen luonaan käytiin, ja kysyttin, että mitäs tänne kuuluu, oli vastaus: "Mitäs tässä, oottelen kesäsesongin alkua".
Hänelle on varmaan takaraivoon luutunut muisto entisajoista, kun hän vietti kesät Anttolassa. No, maanantaina käydään kuulemassa, mitkä ovat nyt mietteet.

  Vaalikappailu on päässyt alkuun. Sitä riittää, joka foorumilla. Olen piruuttani muutaman Vaalitentin tehnyt. Samansuuntaisia, vaan ei aivan samoja, ovat tulokset olleet. Yle:n tentissä pääsee kurkistamaan, millainen olisi minun hallitukseni. No se olisi melkoisen left-wing. Keskeltä, saatikka oikealta, ei mukana ollut yhtän puoluetta. Tai no, Vihreä oli, ja Feministipuolueestakin muutama, mitä kohtaa poliittisella kartalla se nyt edustaakin? Jotenkin on kutina, että minun eduskuntani on enempi toiveajattelua.

  Brexit on vaiheessa, Uudessa Seelannissa moskeijat saivat kokea kauheita, Yhdysvalloissa kongressin molemmat kamarit hylkäsivät Trumpin hätätilajulistuksen ja Trump puolestaan hylkäsi veto-oikeudellaan kongressin päätöksen, meillä ja muualla nuoret ryhtyivät toimiin ilmastonmuutosta vastaan. Siinä neljä viime aikojen uutisaihetta. Niistä yksi on positiivinen. Se taitaa olla melko kuvaava suhde uutisten tarjonnassa. Tämä on tietysti kiinni katsojan/kuulijan/lukijan henkilökohtaisesta näkökannasta. Luulen löytyvän ihmisiä, joille hyvien uutisten osuus edellä luetelluita on 75 %.

  Joopa joo. Täytyy lähteä pöyhimään uunia. Ja juoda personkuppi kahvia. Tulevalla viikolla päivitän Hollolan tilanteen. Tai sitten en.

Räystäät jos tippuu yllä pään (Danny). Tässä tapauksessa tippumassa ovat jääpuikot.

torstai 14. maaliskuuta 2019

PUUTA, EI PALJON MUUTA (paitsi yllätysvisiitti)

  Pari päivää on kulunut polttopuiden kimpussa. Nyt on jäälle kaadetut pätkitty, risut raahattu metsään läjälle. Vähän meinaa olla ruoto kipeänä. Aina, kun äkistään tekee jotain pitkän aikaa tekemättä ollutta duunia, käy niin. Kyllä se kroppa vertyy. Ainakin, kun puunteko loppuu.

  Tiistaina olin iltapäivällä pätkimässä jäälle kaadettua haapaa, kun huomasin silmänurkastani, että moottorikelkka ajaa ohi Saukonsaloon päin. Kuski moikkasi, minä takaisin. Jatkoin hommia, kunnes älysin, että kelkka oli tehnyt uukkarin, seisoi rannassamme.
  Tuo kelkkamies ajelee joka talvi silloin tällöin editsemme, perässään monesti kaksi rekeä; mennessä tyhjinä, tullessa haloilla lastattuina. Eli nyt oli tilaisuus selvittää, kuka mystinen kelkkamies on.
  Sammutin sahan, nostin visiirin, käänsin kuulosuojaimet sivuun, marssin vieraan luo.
  "Puita sitä on kaadettu", totesi vieras ensin tervehdittyämme. 
  "Niinpä", vastasin. Mukavampi kaataa jäälle, kuin veteen".
  "On se niikii", myönsi mies.
  Yritin löytää tulijasta tuttuja piirteitä. Hän oli jo ikämiehiä, ei mikään pojankloppi. Siinä jutusteltiin niitä näitä, mietin kuumeisesti. Jotain tuttua hänessä oli, mutta ei sytyttänyt valoa kaalissani.
  "Ollaanko me muuten aiemmin tavattu?", kysäisin lopulta.
  "No ei oikestaan", vastasi vieras.
  Juttelu jatkui. Kun kysyin, missä hänen määränpäänsä on, niin hän vastasi, että Kirvessaaressa. Se ei minulle sanonut äkistään mitään.
  "Siellä se on keskellä selkää", selvensi hän. Mutta ei minulle selvennyt. Kysyin, kuinka kauan paikka oli hänellä ollut? Mies kertoi, että isä osti sen 1951. Ja perään hän livautti, että Vaskinen. Silloin välähti! Mies oli Vaskisen Kallen poika Juha, minua muutaman vuoden vanhempi anttolalainen!
  Vaskisen Kalle oli evakkoon Viipurin läheltä joutunut mies, joka ehti käydä reissun ison veden takana, ennen kun ajautui Anttolaan harrastamaan ammattiaan. Minulla alkoi selvitä, missä tuo Kirvessaari sijaitsee. Muistelin, että Kalle Vaskisella oli tukikohta Linnunpäänselällä, Puumalan puolella. Tarkastin myöhemmin asian Google Mapsista. Kyllä, Kirvessaari on ehkä kymmenen hehtaarin kokoinen saari keskellä Linnunpäänselkää.
  Siinä vielä aikamme jutusteltiin. Juha kyseli hieman lähisaarien mökkiläisistä, minä joitain hänen Kirvessaaren paikastaan. Ihan alkuperäisessä kunnossa kuuluu mökki olevan. Ei sähköjä, mutta akun kautta pariin loisteputkeen kuuluu tulevan virtaa.
  Minä kehoitin lopuksi Juhaa poikkeamaan toistekin, jos näkee meillä liikettä, olipa hän sitten liikkeellä moottorikelkalla tai veneellä.


  Vaskisen Kallesta liikkui tarina, liekö urbaani..., eikäku maalaislegendaa. Kalle kaupitteli jollekin puolentoista kilon haukea. Kun kauppa ei oikein ollut syntyäkseen, heltyi Kalle: "Mie pyöristän, kaks killoo!"

  Eilen jatkui puuhomma. Heti aamusta kuljetin pätkittyjä puitajäältä maalle. Hädin tuskin jaksoin nostaa haavan tyvipätkiä kelkan päälle, siinä ja siinä, että kaksi kerrallaan nousi rantatöyrään yli maalle. Mutta oli todella kaunis aamu. 


  Yhdeksältä lähdettiin naapurin Hannun kanssa kokeilemaan pilkkiä. Aikamme istuksittiin, maailmaa parannettiin. Ei nykinyt kuin yläpäästä. Joten tunnissa kyllästyttiin.

  Iltapäivällä jatkui sahailu. Hilppa tuli savottaan mukaan, raahaamaan risuja pois jäältä.


Melkoinen valtatie siitä muodostui.


  Nyt ovat puut ja risut kuivalla, tai paremminkin lumisella, maalla. Tuo kasa tulee tänään kasvamaan maalle kaadetuista rungoista pätkityillä palasilla.


  Iltapäivällä näkyi Vaskisen Juha ajelevan Anttolaan päin. Kaksi lastattua rekeä perässään ajeli. Ja minut huomattuaan lapa pystyssä usmuutti.
 
  Näyttää siltä, että tavoite tulee saavutettua. Jos ei ihmeitä tapahdu. Taitaa moottorisahan bensakin riittää. Aika työlästä on sahallani isojen puiden tyvipuolia pätkiä. Saha ei ole aivan ammattitasoa, eli tehoa ei ole tarpeeksi. Kyllä se puuhun puree, mutta tahtoo välillä tukahtua. Ja kun laippa ei yllä kerralla rungon läpi, on homma nahuamista. Onneksi halkaisijaltaa suurin, jäälle hojellettu haapa, on jo käsitelty. Maalle kaadetut puut eivät ole aivan yhtä paksuja, ja Haneli niitten tyvestä jo muutamia pöllejä sahasi. Muuten, bensaa tuon ison haavan pätkimiseen kului kolme tankillista. Siinä kun vankimmat oksatkin olivat reiden vahvuisia. 

  Tänään on vielä kelvollinen keli, sitten lauhtuu reilusti plusalle, alkaa satelemaan. Lunta, räntää, vettä. Saa nähdä, mitä loppuviikosta tehdään? Ollaan vissiin pirtin lämpimässä. Mutta pois ei ennen pyhää lähdetä. Ei ole ollut tapana eväitä edestakaisin kuljettaa. 

tiistai 12. maaliskuuta 2019

GREGORIAANINEN KURKKULAULU

    Eilen taas Avokkaaseen saavuttiin. Taas Piskolan kautta saavuttiin. Tällä kertaa Haneli oli kotona, keitti meille kahvit, tällä kertaa pakkasesta löytyi matkaamme viimeeksi liukkaiden teiden vuoksi hakematta jäänyt hirvijauheliha ja bonuksena hirvilenkkiä. Ei taas(kaan) lopu eväät kesken!

  Mökkinaapurit näkyivät myös olevan maisemissa. Auton jäljistä Potinlahdessa päättelin, että olivat tulleet sunnuntaina. Oikein päätelty, selvisi, kun Hannu soitteli. Sovittiin keskiviikoksi pilkkireissu. On näet luvattu aurinkoista ilmaa.
  Vajaa kymmenen senttiä on puhdasta lunta jääkuoren päälle satanut. No, maakuoren päälle myös. Ei liiaksi haitattakseen kävelyä, tai lastatun kelkan työntämistä. Hanki kantoi uuden lumipatjan alla, joten kevyesti talui kelkka taas porraseteen. 12 astetta oli tuvassa lämmintä, illan koittaessa reilu 20. Ja tänään saadaan leivinuuni kunnolla lämpimäksi, joten mikäs ollessa.

  Eilen oli pikkupakkanen, arska näyttäytyi muutamaan otteeseen. Päivä kului askareissa. Pari tallennetta tuli myös katseltua.


Iltapäivällä oli huussin polku jo tallattu auki.


Illan koittaessa alkoi pakastaa, arska vajosi tuttua rataansa Ilotin taakse. 


  Sunnuntaihin, ehkä maanantaihin, täällä ollaan. Sitten ei hetkeen päästä takaisin tulemaan, on muita asioita sovittuna. Mutta maanantaina, 1. huhtikuuta, tullaan, mikäli olosuhteet sallivat. Eikä tämä ole mikään aprilli-ilmoitus. Jos päästään, tullaan. Sen jälkeen ei varmaan ennen sulavesiä ole saareen asiaa. Kohta muuten alkaa polte nousta. Polte veneen vesillelaskuun. Jospa Vapuksi tänne pääsisi!

  Loppuviikoksi on povattu sateita ja suojasäätä. Ei kuitenkaan ihan maankaatokelejä. Ja jos vetimet vähän kastuu, niin kyllä ne uunien päällä kuivuu. 
  
  Taitaa muodostua tavaksi, että kirjoitan ensimmäisenä aamuna. Ja lämmitän uunia. Varsinainen perinne tietysti, että ensimmäisenä aamuna menee possun pala uuniin. Lapaa tai etuselkää. Tällä kertaa se on etuselkää. Noita ruhon osia saa melko sopivaan hintaan. Nytkin K-Supermarketin lihatiskiltä 2,99 €/kg. Eli kahden päivän ruoan kustannukseksi tulee reilu vitonen + vähän potuista sekä juureksista. Ei hinnan kirossa.

  Tänään aioin kaataa pari kookasta haapaa jäälle, pätkiä ne, kuljettaa rantteelle. Haneli lupasi auttaa vähän hankalampien kaadettavien kanssa. Soittelee, kun on tulossa.
  Aikomuksenani on tänä vuonna tehdä enimmäkseen klapeja. Metrin halkoja on melkoisesti valmiina, ja niitä tulee lisää oksista ja latvaosista. Klapeja kuluu aika lailla, kun reilun puolen vuoden ajan sauna lämpiää vähintään joka toinen päivä.

  Äkkiä alkanut viikko kuluu, sen tiedän. Nyt on tiistai, hups, ja huomaan, että on lauantai. Toivottavasti tuossa ajan kiitovauhdissa saan tehtyä, mitä minun pitää tehdä.

  Laitanpa loppuun muutamia sitaatteja. Sitaatteja, jotka ovat osuvuudellaan jääneet mieleeni:

  Tiedän olevani sivistyneiden ihmisten parissa, koska he sotivat raakalaisten lailla (Voltaire).

  Jokaisen, jonka on lakia noudatettava, on myös voitava vaikuttaa sen säätämiseen (Jean-Jacques Rousseau).

  Tietämättömyys ei ole ikinä auttanut ketään (Karl Marx).

  Ihmiset tungeksivat valoon, eivät paremmin nähdäkseen, vaan paremmin loistaakseen
(Friedrich Nietzsche).

  Kun sormi osoittaa kuuta, typerys katsoo sormea (kiinalainen sananlasku).

  Ai niin, tuo otsikko. Kuvittelen gregoriaarisen kurkkulaulun korvaavan gregoriaanisen kirkkolaulun Länsi-Mongolialaisen Katolisen kirkon messuissa. Sillä ole paskakaan tekemistä minkään, ainakaan tämän blogin kanssa. Kaikkea sitä tulee sydänyön unettomina hetkinä mieleen!

perjantai 8. maaliskuuta 2019

EI KOVIN HALLITUSTI

  Hallitus sitten lakosi. Ei kovin hallitusti hallitus taivaltaan lopettanut. Tai toisaalta, ihan hallitusti se kaatui. Päättäkää ite. Joka tapauksessa Sipilän jääräpäisyyteen ja soten mahdottomuuteen se kaatui. Ja Sipilän päätöksellä. Kuinka paljon rahaa on noihin soteen ja makuun palanut? Muutaman lääkärin, jokusen lähihoitajan palkka, kaikkien sellaisten palkankorotus? Varokaa Suomen kansa: Ei koskaan bisnesmiestä pääministeriksi!

  Hallitukset kaatuu, maailma jatkaa kulkuaan. Aika haipakkaa jatkaakin. Maapallo kiertää aurinkoa 30:n, aurinko kiitää ympäri Linnunrataa 240:n, ja Linnunrata hujeltaa 700:n kilometrin sekuntinopeudella (lähde TIEDE: Tähtitiede ja avaruus). Pitäkää hatustanne kiinni! Siinä menossa Suomen hallituksen tuho tuntuu vähintään mitättömältä episodilta.
  Ilmaston lämpeneminen ei kulje aivan noin kovaa, mutta eteenpäin sekin menee. Näyttää siltä, että ihminen ei ehdi olla pallomme valtiaana, kuin murto-osan siitä ajasta, minkä dinosaurukset täällä hallitsivat. Mutta toivo ei ole mennyt. Jospa aikaa on riittävästi siihen, että saamme avaruuteen tarvittavan kapasiteetin uuden alun rakennustarpeita ja ihmisiä. Ja toivoa sopii, että tuo uusi alku ei kotiudu toiselle planeetalle toistamaan tekemiämme virheitä. Virheitä, joista loppupeleissä Suomen tukehtuneen hallituksen tekemät olivat melko mitättömiä. Isossa kuvassa, sanoisi poliitikko. En tällä sitä tarkoita, että nuo toimitusministeriönä jatkavan joukon virheet olisivat olleet yhdentekeviä. Eivät suinkaan, niin monia suomalaisia ne ratkaisut kurmoittivat.

  Iiris saapuu kohtapuoleen kylään. Tuo Annan ja Jonin mukanaan. Reilu kuukausi on vierähtänyt edellisetä tapaamisesta; 2. helmikuuta Espoossa käväistiin. Tosin harva se ilta videopuheluita otetaan. Iiris kertoilee, mitä on puuhannut, näyttää piirustuksiaan, joskus jotain muutakin.
  Vaikeaa olisi ollut Piskolan tuvassa 1950-luvulla seitsemän uutisia ukki-Aleksin kanssa kuunnellessa jotain videopuhelua hahmottaa. Minunkin, ajatukset vielä luutumattomina kulkevan pojan nassikan, saatikka ukki-Aleksin, joka ei meinannut uskoa harmaata Fergusonia hevosta etevämmäksi peltotöissä.
   Puhelin talossa kyllä oli. Ovipielessä, seinään kiinnitettynä. Sellainen puulla päällystetty kapine, minkä kyljessä olevaa kampea veivaamalla saatiin yhteys Sentraalisantraan. Numero oli Anttola 70. Lähes joka kesä muistan salaman iskenee pihalla olevaan puhelinpylvääseen seurauksella, että ovipielestä säleet lentelivät, itse laite tietysti tuhannen paskaksi meni. Vasta joskus 1970- tai 1980-luvulla saatiin pylvääseen ukkosenjohdatin, vai mikä lie, vempele, minkä Maija-täti kävi aina rajuilman noustessa kääntämässä ala-asentoon. Puhelin ei tietysi ollut enää ovipielessä, vaan tuvan pöydällä. Saattaa muiten olla ihan kärkipäässä vuosien saatossa korjatuista ovipielistä, tuo Piskolan puhelimen paikka.
  Ne olivat Kekkosen viidennen, Fagerholmin toisen, Sukselaisen, ja von Fieandtin hallitusten aikoja ne. Ja Rainer von Fieandt, perään Klaus Waris, isännöivät Suomen Pankkia. Lyhytikäisiä näyttivät muuten olleet hallitukset siihen aikaan. 1950-luvulla vaikutti maassamme yhteensä 14 hallitusta (lähde Wikipedia). Tuulista oli, totisesti!
  Mutta nythän ajauduin syrjäpoluille, takametsiin, erämaahan, siintäville saloille. Tästä päivästä piti kirjoittaa, vähän lähitulevaisuudesta. Tiilikaiset siis tulevat, ovat yön, menevät huomenna Lahteen. Iiris menee yökylään Jonin veljen Tompan ja kumppaninsa Emmin luo. Iiris on tapahtumaa odottanut innolla. Heillä on tarkoitus vierailla ainakin Hoplopissa, varmaan ovat Tomppa-setä ja Emmi keksineet muutakin mukavaa.
  Anna ja Joni ovat sen yön Aija-mummin luona. Ovat lähellä Iiriksen kyläpaikkaa, jos Iirikselle tulee ikävä. Sitä en kyllä usko, tomeralle tytölle, läpituttujen ihmisten seurassa.

  Me varmaan huomenna, kun Tiilikaiset ovat lähteneet, käydään hamstraamassa eväitä Anttolaan. Loput käydään menomatkalla maanantaiaamuna Mikkelin Lidlistä. Eli maanantaina Avokkaaseen matka vie. Vesikeli on silloin taas mennyt pakkasen puolelle. Toivottavasti eivät sivutiet ole samalaisia "matteenselekiä" kuin viikko sitten sieltä palatessamme.
  Viikko taas saaressa ollaan. Pitää saada Haneli ylipuhuttua jeesaamaan muutaman puun kaadossa. Varmaan onnistuu, YYA on yhä voimissaan. On parempi, että velj'mies on mukana savotassa. Ettei mene hallitsemattomaksi, kuten joillain. Minusta on tullut melko arka metsurihommissa. Hyvä niin.
  Tuossa kun sääennusteita katselin, niin alkuviikosta vähen kylmempää, maksimissaan öisin hieman yli kymmentä pakkasastetta povataan, loppuviikkoa kohti hieman lämpenee. Aurinkoa on kartoilla, eikä isommin satele. Eli aivan sopivaa keliä.

  Nyt vaan odottelemaan vieraita. Tuossa puoli kuuden paikeilla he suunnilleen saapuvat. Päästään Iirikseltä kuulumisia kyselemään.

Alla Annan mesettämässä kuvassa Iiris ja hauva matkustamassa. Turvallisuus ennen kaikkea.

tiistai 5. maaliskuuta 2019

RATTOSAMPI

  Joopa joo, pääsi tosiaan minulta lipeämään muistista safiirihääpäivä. Se oli perjantaina, kun oltiin saaressa. Siinähän oli polttopuusouvia ja sellaista, mutta kyllä olisi pitänyt muistaa! Sunnuntaina asia päähäni pälkähti, kuin salama puun takaa. Vai miten se sanonta nyt menee? Kyllä Hilppa asian varmasti muisti, mutta eipä sanonut mitään.
  Niinpä, on meillä ollut myötälettä ja vastaista, pitoa ja lipsumista, liisteriä ja purkkivoidetta, pertsaa ja vapaata, ja ollaan kaikki klaarattu. 45 vuotta ja parin vuoden harjoittelujakso päälle. Varmaan mennä samaan malliin, niin kauan, kuin vuosia vielä edessä on.

  Eilen tuli alkuillasta yllättävä puhelu. Kun se soi, katselin, että tuntematon numero, ei kai kauppahenkilöt tavoittele? Mutta onneksi ei! Se oli Rapon Esa, nuoruuden tuttu ja koulukaveri Mikkelistä. Ei me kovin läheisiä toverita oltu, mutta samoissa piireissä pyörittiin. Esa oli saanut yhteystietoni Kyyrön Laralta. Samoi vinkin blogeihini. Hän oli niitä lueskellut, vanhoja juttuja bongaillut. Mukava oli Esan kanssa turista. Vanhoja aikoja muisteltiin, kavereita haikailtiin. Varmaan liki tunti kulahti luuri korvalla. Sovittiin, että kesemmällä soittelen Esalle, sovitaan tapaaminen Minnan Torikahvilaan. Esa on näet paluumuuttaja, Etelä-Karjalasta Etelä-Savoon, juurilleen palannut.
  Viime syksynä sain samanlaisen mieleisen puhelun Kyyrön Laralta, nuoruuden ystävä hänkin. Ja suunnilleen vuosi sitten soitti Purasen Pörre, myös Mikkeliin palannut. Laraa en ole vielä fyysiseti tavannut, hän kun asuu Vihdissä. Pörren kanssa ollaan kahvilla käyty, Minnan Torikahvilassa, kuinkas muuten? Varmasti Laran kanssakin vielä nokikkain satutaan.
  Somen ansiota nuo vuosikymmenten jälkeen tapahtuvat yhteydenotot ovat, Ja näkyy olevan niin, että vaikka joku ei aktiivisesti somessa heiluisikaan, niin joku toinen heiluu, ja sana leviää. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen päässyt palauttamaan yhteyden ainakin Kalervon Railiin, Rohusen veljeksiin, Morttiin, Koistis-Perttiin, Pettisen Leksaan, Eerikäisen Perttiin, Teittisen Ekiin, Lehtosen Jeppeen, Hobergin Hanskiin, Järvisen Makeen, niin, ja jo joukoistramme poistuneisiin Vanhasen Tommiin ja Viholaisen Vinskiin, äkistään muistellen. On niitä varmaan muitakin.
  "Eihän noita kovin montaa ole", saattaa joku miettiä. Mutta kaveripiirini ei ole koskaan ollut kovin suuri, vanhemmiten se entisestään kutistunut, joten minulle tämä on iso juttu. Some on hyvä renki, mutta huono isäntä (tuunattu hollololais-anttolalainen sanonta).

  Tänä aamuna heräsin ajoissa, ajattelin mennä lumitöihin, koska sadetta oli yöksi povattu. Yllätyksekseni ei maaahan ollut tippunut hiutaleen hiutaletta. Niinpä suuntasin sauvojen ja hokkikenkien kanssa lenkille korvissani Vesterinen yhtyeineen-kokoonpanon uunituore "Faaraoiden aika". Taattua Vesteristä, ensikuulemalta.

  Perjantaina tulevat Tiilikaiset meille yhdeksi yöksi. Iiriksen sänky alkaa käydä pieneksi, joten eilen käytiin ostamassa Jyskistä itsetäyttyvä (sähköpumpulla varustettu) ilmapatja uudenksi makuualustaksi. Se on kätevä: helppo täyttää ja tyhjentää, menee pieneen tilaan, ja toimii tarvittaessa varavuoteena myös aikuiselle.
  Samalla reissulla ostettiin Biltemasta ovikatos verannan oven päälle. Syksyllä huomasin, että koska oven päällä ei ole juuri räystästäkään, sateet piiskasivat siihen niin, että se turposi. Ovikatos varmasti hieman asiaa parantaa. Siis ei turpoamista, vaan kuivempana pysymistä.


  Näin se viikko taas etenee. Maanantaina, ehkä jo sunnuntaina, lähdetään sitten Avokkaaseen. Viikon rupeama, puun kaatoa, pätkimistä, roudaamista, on tiedossa. Vähän pilkkimistä myös. Toivottavasti ilmat ovat suotuisia.

  Loppukevennys: Mikä on yleisesti viihdytysalalla toimiva ja muutenkin mukava kala? No, mikäs sen rattosampi, ku rattosampi?

  Loppukuva: Lievästi manipuloitu otos kuun valosta puitten lomassa 24.2.2019.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

KOTIIN LIUKKAASTI

  Eilen palattiin Hollolaan. Aamusta lähdettiin, ja liukkaasti. Ensinnäkin peilijäälle oli satanut parin sentin lumikerros. Kun pakkastakin oli jokunen aste, ei meinannut edes liukueste saappaissa pitää. Kyllä minä hyvin selvisin, koska työntelin vesikelkkaa, sain siitä tukea, mutta Hilpalla oli hankalampaa.
  No, autolle päästiin, tavarat lastattiin. Sitten oli totuus esillä: samanlaista peilijäätä oli lähes koko aurattu parkkipaikka Potinlahdessa! Ja aluksi loivaa, sitten jyrkkenevää, ylämäkeä edessä muutama satametrinen! Eihän mihinkään meinannut lähteä, Hyundai kitkagummeilla! Pyrki vaan kääntämään keulaa sivuttain. Onneksi alueen reunassa oli vähän karheampi kaista, minne pystyin auton monen kommervenkin jälkeen siirtämään. Sain siitä sen verran vauhtia, että pääsin varsinaiselle tielle. Ohjasin kaaran aivan tien oikeaan laitaa, niin että toinen rengas oli aurausvallin vieressä, missä oli hieman paremmin pitoa. Näin pääsin, nippa nappa, mäen päälle Miekkaniemen pihan kohdalle. Hilppa, joka ei uskaltanut edes tulla autoon, käveli perässä. Ei ollut helppoa hänenkään nouseminen, kun oli jo ottanut liukuesteet pois kengistään.
  Melkoisen liukasta oli Piekälänsaarentie siitä eteenpäinkin. Tosin hiekkaa oli baanalle tiputeltu, mutta oli varmaan osittain jo sinkoillut pois renkaiden alta. Muuten ei mitään hätää ollut, kun hiljallleen ajeli, mutta mäkiin piti saada vauhtia. Kyllä nekin lopulta nousivat. Hankalin oli Särensyvästä nouseva vastanen. Sekin selvitettiin. Maljalantie olikin sitten vähän paremmin hiekoitettu. Vasta, kun päästiin pikitielle, uskalsin vaihtaa aurinkolasit silmille, laittaa radion auki.

  Kotona oli kaikki kohdillaan. Ei kovin paljon ollut lumi vajentunut. Liekö Anttolassa ollut lämpimämpi viikko?

  Perjantaina tosiaan tein muutaman tunnin rupeaman puita roudaten. Hyvä oli yön kipakan pakkasen jälkeen hankikanolla työnnellä. Muuten, paitsi että kelkan jalaksina olevat vanhat laskettelusukset eivä juurikaan ohjaudu. Jos vähänkin sivuviettoa rinnettä yritti alas mennä, pyrki kelkka ajautumaan sladissa. Onneksi ei isompia mäkiä matkalle sattunut, ainoastaan nurmikko-osuus talon ja rannan välillä.


  Jokainen lasti ei sentään tullut aivan kunnilla perille, vaikkakin lähes. Perille. Tämä taisi olla toinen reissu, kun kelkan jalas tipahti polku-uraan, ja lasti hajosi. Oneksi ei ollu pitkä matkaa sylissä perille kantaa.


  Liiteri tuli niin täyteen, että yksi pino jäi metsään. Olkoot siellä vielä vuoden. Mikäs ollessa, kun on hyvässä teltassa.

 

  Perjantain oli tosi upea ilma. Käytiin ip. vähän kävelemässä. Kuvassa Hilppa tulee jäälle sen oloisena, että tuolla saattaa olla liukasta.


   Tänään lähdetään tietysti äiti katsomaan. Samalla reissulla käyn pesemässä auton TI-hallissa. Se on sopivasti Kivistömäellä, aivan lähellä Elinan hoivapaikkaa.

  Kisat sitten loppuvat. Ei taida paljon saumaa kärkipäähän tänään(kään) olla? Norjalaiset vissiin taas kullan rohmuavat? Vaiko venäläiset? Alakanttiin meni suomalaisten suoritukset. Ei siinä selitykset auta, taso on tuollainen.

  Viikko nyt Hollolssa vietetään. Ma. 11.3. Anttolaan palataan. Mukavaa on kotona olla, mutta loppuviikosta alkaa varmasti polte Luonterin maisemiin nousta.

  Laitan loppuun kuvan viime sunnuntailta. Näkymä oli auringon noustessa erikoisen punertava. Tuota otosta ei ole lainkaan käsitelty värien suhteen.