PUUROJUHLASTA AMOS REXIIN

  Meidän piti tänään olla illalla Iiristä kaitsemassa, kun Anna ja Joni ovat konsertissa. Mutta eilen illalla soitti Anna, kertoi tulleensa kipeäksi. Joten plan B nopeasti vireille. Eli: sörnäytimme Espooseen jo puoli kahdeksaksi. Koska Joni oli jo töissä, Anna kipeänä, veimme Iirisen päiväkerhoon, ja osallistuimme puurojuhlaan. Juhla sisälsi yhteislaulua, lasten musiikkiesityksen, lisää yhteislaulua, riisipuuroa, mehua ja pipareita. Oikein mukava tilaisuus, missä miellä oli tilaisuus olla läsnä.

  Oli ollut meininkinä, että ajetaan ap. Helsinkiin, etsitään sopiva parkki, kävellään keskustaan, käydään museoissa, mennään illaksi Iiristä vahtimaan. Koska tilanne oli muuttunut, ajettiinkin siis puurojuhlan kautta Stadiin. Ensi usmuutettiin Hietaniemeen. Käytiin sukuhaudalle kynttilä viemässä. Ja vilkaistiin Manun muistokiveä "Karttaa".
  Siitä läheltä, Arkadiankadulta, Väinämöisenkentän sivulta, saatiin parkki kutakuinkin sopuhintaan, 2€/h. Dallattiin keskustaan. Ensin nautittiin Sokoksella sämpyläkahvit. Sitten kohti Kiasmaa. Kello oli yhdentoista pintoja, ja Mannerheimintien toisella puolella näkyi liki korttelin mittainen jono Amos Rexiin.
  Kiasma on hieno rakennus. Itse näyttely ei hirveästi vaikuttanut. Liekö olemme tulleet vanhoiksi nykytaiteen suhteen? Mutta käynti kannatti, tietysti ja ilman muuta.

  Kiasmasta kiepautettiin Oodiin. Paljon oli ihmisiä. Toinen kerros on suljettuna, siellä tehdään viimeistelytöitä. Mutta ällistelemistä oli kahdessa käytössä olevassakin, ihan piisalle asti. Hieno rakennus! Jos asuisin sen lähettyvillä, saattaisin olla melko pian hyväpäiväntuttu henkilökunnan kanssa.

  Oodin pihalla päätettiin, että Amos Rexiin mennään, vaikka jono olisi Erottajalle saakka! Ja mentiin. Puolen korttelin jono oli. Välillä kävi poika kertomassa, että valitettavasti lipunmyynti on keskeytetty, mutta aloitetaan heti, kun tietty määrä yleisöä on poistunut. Kolme varttia ja risat jonotettiin. Onneksi markiisin alla, sillä räntää välillä tiputteli.
  Lopulta päästiin sisään. Hieno kokemus, teamLab'in MASSLESS, viidestä teoksesta koostuva kokonaisuus. En lähde teoksia ruotimaan, jokaisen on ne itse nähtävä. Mutta sen voin sanoa, että melko absurdi olo on välillä peilien rajoittamassa kuvaa heijastavassa ympäristössä kulkiessa.

  Ja "Vortex of Light Parlicles" on vaikuttava puolipallomainen suuri tila, joka tuo mieleen jotakin. Kirkon? Ei.  Katedraalin? Ei. Temppelin? Ei. Synagookan? Ei. Jotain harrasta kuitenkin. Ehkä nuo kaikki yhdessä?

 Saattaa olla, että jopa minulta jäisi vastaavan kokonaisuuden loihtiminen tekemättä. Eikä tietysti saata, vaan jäisi ja jää.

  Kello oli jo rientänyt yli kahden. Mietittiin, että meille riittä seisaallaan olo yhdeksi päiväksi. Museokortit ovat voimassa helmikuun puoliväliin. Tullaan toisen kerran jatkamaan museovierailuja. Eli saapasteltiin takaisin autolle, ehdittiin ennen pahimpia ruuhkia moottoritielle.

  Hyvä reissu, vaikka ilma olikin melko kurja. Lunta, räntää, vettä. Milloin enemmän, milloin vähemmän. Mutta ei sentään kovin kastuttu. Isoilta ruuhkiltakin säästyttiin, vaikka aamulla liikenne alkoi hidastella jo Järvenpään liittymän kohdilla. Ajoissa perille kuitenkin ehdittiin, koska osattiin tilanne ennakoida, varata aikaa matkaan.

  Omasta K-Supermarketista käytiin Hollolassa grillattu broileri. Melko tasan kellonkiertämä oltiin oltu reissussa pienen puurolautasellisen ja yksien sämpyläkahvien voimalla, joten kana ja ranskikset maistuivat taivaallisilta. 

  Kyllä ikä sen verran vaatii veroaan, pakko myöntää, että tuollainen päivän reissu loskakelissä ajoineen, Helsingin liikenteessä surffailuineen, kävelyineen ja museoissa kierteltyineen, tekee olon hieman nuupeaksi. Joten on aika lopettaa.

  Enkä laita loppuun kuvaa Iiriksen puurojuhlasta, vaikka muutaman nappasinkin. On melko monta vieraampaa lasta mukana, parempi olla laittamatta.

OMA TUPA, OMA LUPA

  Aamun Etlarissa on artikkeli Italian luvattomista rakennuksista. Jutun mukaan vuosittain rakennetaan 20 000 luvatonta rakennusta. eli joka viides talo tai laajennus on luvaton. Sisiliassa jopa puolet taloista on lainvastaisesti tehty.  Ongelma koskee erityisesti Etelä-Italiaa, mutta Roomassa se on myös merkittävä. 

  Luvattomat talot rakennetaan yleensä liian lähelle rantaa tai muulle, kuin asuinrakentamiseen kaavoitetulle tontille. Ongelmaksi tulee se, että luonnonmullistusten (tulvat, maanvyörymät, maanjäristykset) aiheuttamat henkilövahingot ovat yleisiä. Halukkuus rakentaa ilman lupaa, pimeällä työvoimalla, ja normeja täyttämättömistä materiaaleista, johtuu siitä, että projekti saattaa täten tulla puolet halvemmaksi.  

  Italian valtio on antanut muutaman kerran anteeksi luvatta rakentaville. Hallitus on perustellut tätä kustannussäästöillä, mutta toisin on käynyt. Kun luvattomista asunnoista on tehty luvallisia, ovat asukkaat ryhtyneet vaatimaan vesijohtoja, viemäreitä, infrastruktuuria ylipäätään, ja tästä on syntynyt miljardien kuluja. 

  Artikkelissa todetaan, että syy ongelman laajuuteen ja yleisyyteen piilee siinä, että varsinkin Etelä-Italiassa ei ole omaksuttu valtiokulttuuria, eikä siten sisäistetä sääntöjä ja määräyksiä. Minä puolestani totean, että italialaisilla on omanlaisensa tulkinta sanonnasta "Oma tupa.oma lupa".

  Aamu Hollolassa on alkutalvinen pakkasaamu.:- Miinus kahdeksan astetta, parin sentin lumikerros satanut yön aikana. Suoranainen ilo oli tallustaa aamulenkki. Tällä kertaa se suuntautui Kuntakeskuksen ohi. 

Hollolan jouluvalot...

...ja tori taustallaan erinomainen kirjastomme.

  Aina en tosiaan jaksa nauttia lenkeistäni, joskus ne ovat "pakkopullaa". Mutta tällaisella ilmalla, kun uusi lumi narskuu jalan alla, puut ovat lumisia, huurteiia ainakin, ei käy viima, ei tuuli, voisi vaikka vihellellä. Niin huomaan myös joskus tekeväni. Eräskin aamu äkkäsin sivutieltä eteeni kääntyneen työmatkalaisen ihmettelevät silmäykset. Sitten tajusin vihelteleväni autuaana Jackson Brownen tahtiin. No, jostain olen joskus bongannut tiedon, että yksin puhuvat ovat normaalia älykkäämpiä. Itsekseen viheltevät luultavasti myös? Vai?

  

  Puolan ilmastokokouksessa syntyy sopu. Omien sanojensa mukaan Mäkäräinen voittaa, vaikka ei suju ammunta, ei hiihto. Trumpin hallinto lujittaa asemaansa maailman tuulisinpana työpaikkana. Poliisi puhalluttaa 30 000 autoilijaa, 25 törkeää rattijuoppoa jää kiinni. Tämä tarkoittaa, karkesti arveltuna, että alle promille puhalletuista on yli promillen kännissä. 

  Joulunalusviikko alkaa huomenna. Pientä pakkasta ja lumisadetta näyttää ennuste näille leveysasteille. Hyvä niin. Luulen, että Anttolassa alkavat selkävedet piiloutua jääkannen alle. Sellaisia tiedonmurusia on somessa näkynyt. Pitää Hanelilta asia päivittää. Vähän kovempaa pakkasta saisi kyllä olla, Anttolassa, jotta kunnolla jäät vahvoisivat. Yhdeksän vuotta sitten käytiin joulun tienoissa Piskolassa. Silloin oli tilanne sen kaltainen, että jäitä pitkin, suoraan Harmolanlahdesta Hanelin rantaan, sörnäytettiin. Tuskin ehtii tänä vuonna sellaiseksi jää muodostua. Mutta ei me kyllä Anttolaan jouluna mennäkkään. Vaan Hanelin porukat tulee Hollolaan. 

Ei kun hyvää joulunodotusta kaikille t. Peppe-Pappa-Pukki

LÄMPÖTILA MIINUS VIIDEN ASTEEN MOLEMMIN PUOLIN

  "Lämpötila on viiden asteen molemmin puolin". Tämän kaltaisia metrologisia ennusteita saa kuulla päivittäin. Ei kovin eksakti määritelmä. Sehän tarkoittaa, että lämpötila voi olla mitä tahansa, paitsi tasan viisi astetta. Meterologin kannalta tietysti oikein turvallinen povaus. Todennäköisyys siihen, että hän on väärässä, on minimaalinen.
  Säästä ylipäätään: pakkasta luvataan, ensi viikolla vähän luntakin. Saattaa talven hieroa jouluksi.

  Auto on nyt huollettu ja leimattu. Ilman yllätyksiä sujuivat molemmat toimenpiteet. Katsastuskin maksoi vain 29 €, netissä tilattuna (vain tietyt ajat halpoja). Katsastushenkilöksi osui varmasti viimeisiä aikojaan työtään tekevä harmaatukkainen herrsmies. Hän, muun jutustelun ohessa, kertoi olleensa alalla yli 40 vuotta. Ei enää pelota katsastukseen meno, niin kuin ennen. Lakki kourassa sinne piti muinoin ajaa. Melkoisia herroja olivat inssit alan monopolin aikoina.
  Kumma juttu, mutta aina, kun auto on huollossa käytetty, tuntuu, kuin se kulkisi kevyemmin, kehräisi lempeämmin. Ja vieläkin korostetummin, jos kulkupeli samaan putkeen katsastutetaan. Mutu-juttu, musta tuntuu.

  Tänään olen tehnyt aamulenkin. Sitten Hilpan kanssa Lidlistä kinkku tuli hankittua. Tuoresuolattu kotimainen potkalla. Odottelee alakerran jääkaapissa aatonaattoa. Vielä Launeen Prismassa ja XXL:ssä käytiin. Iirikselle urheiluvälineitä joululahjaksi hankittiin. Eli hyvällä mallilla ovat asiat.

  Nyt ollaan siis kotiuduttu Launeelta. Tiuku repii kahtatoista. Mikkelissä tuollaista ajankohdan utelulausetta ennen käytettiin. Tuskin enää "pop"? Jos joku puolestaan erehtyi kysymään, että mitä kello on?, niin vastaus oli: "Osia ja lasia!" Näin Mikkelissä kuuskytluvulla.

  Bongasin jostain, että nykyään myydään nostalgiaa ysäreille. Mitäs 90-luvulla oikein oli? Minulle ei ole jäänyt mieleen, kuin alkuvuosien lama, monet matkat Kevojärven rannalle, Back Street Boys, Curt Cobain, Ragged Glory, Harvest Moon, Mirror Ball, jääkiekon mm, ensimmäinen kännykkä, sekä Ahos-Ritin ja Jarnon poistuminen keskuudestamme. Tuskin noista mitään myytävää ysäreille löytyy, jollei sitten Back Street Boys.

   Pikku hiljaa ollaan jo joulusiivoja aloitettu; Hilppa on puunannut keittiön ja vessojen kaapit, minä molemmat kirjahyllyt. Ei mitään himohommaa, kirjahyllyjen pölyjenpyyhintä. Mutta vaikka e- tai äänikirjojen tomutus olisi huomattavasti vaivattomampaa, en kuitenkaan aioi niihin turvautua. Kyllä perinteinen nide on kädessä, miksei hyllylläkin, jotakin. Minua saa vapaasti nimittää fossiiliksi, mutta tuosta asiasta ei neuvotella. Vaikka ylipäätään suhtaudun kaikeen uuteen avoimin mielin.
  Isompi siivousrysäys on tarkoitus tehdä tiistaina. Pientä puuhastelua ennen sitä vielä löytyy, mm. pakastimen sulatus.

  Joulu tulee, uusi vuosi myös. Kolmen viikon kuluttua painellaan kummasti jo vuotta 2019. Mitä vuodelta on odotettavissa? Ainakin maaliskuussa ollaan oltu Hilpan kanssa aviossa 45 vuotta. Nopea googletus paljastaa, että meillä on safiirihääpäivä. Toinen googletus ilmoittaa, että "Safiiri on korundeihin kuuluva jalokivi. Sen kaava on Al2O3.  Safiiriksi kutsutaan kaikkia jalokiviluokan korundeja punaista rubiinia lukuun ottamatta".  Pitäskö lähtee Kulta- ja Koru Kuittinen & Poika-liikkeeseen kyselemään safiirien hintoja?

    No, tiijä häntä? Onhan tässä reilu pari kuukautta aikaa tuumailla. 

  Eduskuntavaalit myös tulossa. En tähän hätään keksi muuta erityistä ensi vuodelle sijoittuvaa. Vaikka kyllä varmasti enemmän kuin luettelin 2019 tapahtuu. Tätä tuskin kukaan skeptisimmin blogeihini suhtautuvistakaan kieltää, asettaa edes kyseenalaiseksi. 

TOINEN PERÄTTÄINEN/ENSIMMÄINEN PERÄTTÄINEN

  Suomi voitti salibandyn maailmamestaruuden. Ylen aamutv:ssa kerrottiin, että mestaruus oli jo toinen perättäinen.
  "Ahaa", tuumailin, "ensimmäinen perättäinen ei voisi mestaruus ollakkaan."
  Hetkinen, mietititäänpä tarkemmin. Kyllä, kyllä Suomen mestaruus oli ensimmäinen perättäinen. Eihän Suomi ole aiemmin voittanut kahta mestaruutta peräkkäin. Eikö niin? Eli Suomen maailmanmestaruus oli toinen perättäinen ja ensimmäinen perättäinen.
  ⇒ On aivan oikein sanoa, että Suomen maailmanmestaruus oli toinen perättäinen, mutta ei ole oikein sanoa, että Suomen maailmanmestaruus oli jo toinen perättäinen, sillä se ei pidä kutiaan. M.O.T.

  Nimimerkki "MINÄKÖ MUKA SAIVARTELIJA?"

  Se kielen oikeellisuudesta.

  Tuota salibandy-ottelua en tullut katsoneeksi. Sen sijaan osuin avaamaan toosan juuri, kun ampumahiihdossa alkoi naisten takaa-ajo. Kun Mäkäräinen osui ensimmäisellä paikalla kaikkiin tauluihin, jumituin katselemaan. Voitto siitä repesi! Ylivoimaisesti, tekee mieli sanoa.
  Muuten, jos olisin parikymppinen poikamies, niin naisten takaa-ajo saattaisi olla ihan lempilajejani.

  Lauantaina käytiin äitiä moikkaamassa. Kunto on Elinalla vakiintunut; virkeä ja ketterä, mutta muistamaton. Eräs hoitaja kertoi, että äiti on tällä hetkellä hoitokodin vanhin asukas.
  "Fyysisesti pirtein myös", jatkoi hoitsu, katseli minua hetken, lisäsi "taitaa olla henkisestikin." Muistisairaita pääosin ovat paikan asukit, ja se tauti vaikuttaa usein myös muuhunkin kuntoon. Onneksi Elina jaksaa viipottaa rollaattorillaan melkoista kyytiä.

  Tiilikaiset lähtivät eilen kotiin Espooseen. Jouluksi sitten Hollolaan ja Lahteen taas tulevat. Me mennään to. 20.12. illaksi Iiriksen seuraksi, kun Anna ja Joni menevät johonkin konserttiin. Pitää tuumia, josko kytkisi samaan reissuun museokäynnit, lopultakin. Ja tietysti Oodissa pitää piipahtaa myös. Asia on työn alla. Mietintämyssyn alla, tarkoitan.
  Perhe Tiilikainen tulee sitten lauantaina meille. Kyllä joulu on lähellä. Kaksi viikkoa aattoon. Eikä hysteriasta tietoakaan. Minulla, meillä. Vähät lahjat hankittu/hankitaan, ensi viikolla siivotaan, kuusi varustetaan, kinkku ostetaan, ruokaa haalitaan. Siinä se.
 Lauantaina maassa olleet muutamat lumisentit ovat taas lähes kadonneet. Ennusteen mukaan ilma alkaa kylmetä, viikon kulutta lumisadettakin povataan. Ehkä meille tulee valkea joulu.

  Auton vein jo puoli kahdeksaksi määräaikaishuoltoon. Vääräaikaishuoltoja ei ole onneksi vielä kulkuneuvoon tarvinnut tehdä. Keskiviikkona on sitten katsastus, ensimmäinen tälle pirssille.

  Haneli soitti juuri äsken. Vähän kuuluu lunta Etelä-Savossa olevan, maa valkeana kuitenkin. Lahdenpohjat ovat jäässä, selät lainehtivat.
  Joulun tienoissa tulevat täällä  käymään, joko joulupäivänä tai tapsana. Silloin haetaan äiti joukkoon. Aattonakin on tarkoitus hänet tuoda pukkia katsomaan.

  Päivä valkenee, sen minkä se näille vuosin pilvisenä päivänä valkenee. En taida tärvätä aikaani enää kirjoittamiseen. Vaikka aikaa on, tärvättäväksi asti. Ryhdyn kuitenkin asiallisempiin toimiin, eli lukemaan. Lukemisessa ei aika mene tärviölle. Ei se kyllä mene kirjoittessakaan. Paisi, että saattaa aikaa tärväytyä erilaisten sanontojen ja teonsanojen merkityksen miettimiseen.

KAUPASSA KÄYNTI MUTKISTUNUT

  On muuttunut, ruokakaupassa käynti, reilussa puolessa vuosisadassa. 1960-luvulla oli hyvin mutkatonta astella puotiin, joko Koistisen kauppaan, tai Mikkelissä asuessa Toivakan  Maaherrankadun ja Vilhonkadun kulmauksessa sijaitsevaan myymälään, ojentaa maitokannu tiskin takana valkeissa asusteissa odottavalle myyjälle, pyytää vielä ruisleipä, puoli kiloa voita, palanen edamia, viisi porsaankyljystä, sekä neljänneskilo lauantaimakkaraa siivuina.

  Sitten tulivat valintamyymälät. Ostaminen oli vielä helppoa; käveli läpi muutamat hyllymetrit, poimi koriinsa tarvittavat tuotteet yhden tai kahden vaihtoehdon per hyödyke valikoimasta.

  Suuria marketteja alkoi putkahdella isompiin keskuksiin 1970-luvulla. Ne suurenivat ja suurenivat, niitten valikoima laajeni kodinkoneista tekstiileihin, urheiluvälineistä kosmetiikkaan, you name it. Tästä seurasi, että kauppareissulle piti lähteä ajan kanssa, varustautua lenkkitossuilla, jottei saisi rakkoja jalkoihinsa, sekä pitkällä pinnalla. Sen verran joutui valtavissa myymälöissä kävelemään, ostoksiaan etsimään.
  Pian erilaisten nimikkeiden, toinen toistaan hienompien einesten, höystöjen, lisukkeiden ja valmisteiden määrä alkoi lisääntyä ekspotenttiaalisesti. Se tiesi ruokaosastolla käveltävien metrien lisääntymistä, oikean tuotteen löytymisen vaikeutumista.

  Kun tähän oltiin totuttu, turvalliset ja lyhyet kulkureitit mieleen painettu, muuttui taas käytäntö. Me asioimme Lidl'issa tai K-Supermarketissa, muissa ruokakaupoissa emme juuri käy. Nämä kaupat ovat kooltaan sellaisia, ettei tarvitse miettiä, mistä ovesta sisään menee, mihin suuntaa lähtee kulkemaan. Tarjonta on kuitenkin valtavaa. On vaikka kuinka paljon valinnan varaa. K-kaupassa tarjonta on melko vakio, Lidl'issä osa vaihtuu viikoittain. Olemme tarkoin oppineet, missä mikin tuote näitten myymälöitten hyllystöä, viileäsäilytystä, pakasteallasrivistöä, sijaitsee. Mutta kun on kyse joka viikko, usein monta kertaa viikossa, vaihtuvista tarjouksista, ei mikään enää päde! Tarjoukset saattavat löytyä mistä vain! Ja yleensä epäloogisimmista paikoista! Eli ei lähelläkään niitä mestoja, missä samalaiset tavarat normaalisti sijaitsevat. Tämä pätee molemmissa kaupoissa.
  Viime aikoina on asioihin alkanut tulla selkeyttä. Varmaan on palautetta jaeltu. Lidl'iin on ilmestynyt tarjoushyllyjä niin kuivatuotteille, kuin viileäsäilytyksen tarvitsevillekin. Silti saattaa yhä, kierreltyään kauppaa puolisen tuntia, lopulta henkilökunnalta kysyttyään, löytää jokun tarjoustuotteen, vaikkapa Myrttisen suolakurkkupurkin, vaippoja sun muita ipanoille tarkoitettuja tuotteita sisältävän hyllykön päädystä. Samoin saa, ainakin minut, ymmälle, kun yhteishintaan tarjouksessa olevat tuorepasta ja pesto löytyvät aivan eri kohdilta samaa pitkää viileähyllyä. 
  Kaikella on varmasti tarkoituksensa, oma logiikkansa. Minulle se logiikka on vain jäänyt sumeaksi. Mutta pitäähän tämä virkeänä. Kun lähtee mieli jännityksestä kireänä kauppaan mielessään se, kuinka monen kierroksen, kyselyn, erehtymistä ja löytymistä seuraavan hekuman, muutaman sentin, parhaimmassa tapauksessa euron, säästämisestä koituneen hurmioin, jälkeen pääsee palamaan takaisin kotiin.

  Aamulla tein lumitöitä. Turhaa, tietysti. Plussalle menee ilma kohta, vettäkin taitaa sadella. Vaan kun kolan olin esiin ottanut, piti sitä kesän jäljiltä kokeilla.
  Hilppa ja Joni ovat jo hereillä. Nyt alkaa alhaalta kuulua myös Iiriksen ääntä. Veikkaan, että kohta tyttö kömpii ylös, Anna jää vielä loikoilemaan. Oikeassa olin!

  Päivällä mennään porukalla katsomaan Elinaa. Sitä ennen varmaan täytyy Iiriksen päästä lumeen peuhaamaan, kun valkeaa nyt muutama sentti on saatu.
  Me Hilpan kanssa lähdetään pikapuolin Lidl'iin. Kunhan mieli on saatu viriteltyä tarjouksen metsästykselle sopivaan vireeseen. Varokaa, henkilökunta, Lehkoset ovat pian siellä!

KOTI, USKONTO JA ISÄNMAA

  Näin itsenäisyyspäivänä on kai soveliasta pohtia suhdettaan konservatiivisen arvoja kuvaavaan sanontaan "Koti, uskonto ja isänmaa". Joten pohdin suhdettani, John Hiatt'n uusin "The Eclipse Sessions" kuulokkeissani.

  KOTI: Minulle koti on paikka, missä on hyvä olla, paikka, missä voi olla, niin kuin huvittaa. Yleisimmin ajattelen kodin olevan paikan, missä on lämmintä, suojaa ja turvallisuutta, sekä rauhaa ja yksityisyyttä.
  Valitettavasti tällaista paikkaa ei ole läheskään jokaisella. Ei kotia ollenkaan, tai kotia, missä edes osa määritteistäni toteutuu.
  Kodin vastakohta on kylä, tai miero.

  USKONTO: Minulle uskonto on mysteeri. En ole löytänyt sitä. En varmaan ole sitä edes pontevasti etsinyt. Kirkkoon kuulun. Kirkossa olen aikuisena käynyt ainoastaan muutamissa häissä, useammissa hautajaisissa. Rukoilleeni muistan jokusen kerran lapsena ja nuorena, ja silloinkin rukous oli kovin omiin toiveisiini liittyvä.
  Olen saanut käsityksen, että uskonto käskee antamaan anteeksi, uskonto käskee kostamaan, uskonto hyväksyy, uskonto tuomitsee, uskonto on kaikille, uskonto on vain joillekin. Se on saanut hataran pääni joskus pyörälle.
  Kun uskontoa, tai paremminkin uskontoja, joskus olen pohtinut, olen kysynyt itseltäni: "Voiko 2,2 miljardia  kristinuskoista, tai 1,6 miljardia islaminuskoista, tai reilu miljardi hindulaisuuden kannattajaa, tai puolisen miljardia buddhalaisuutta julistavaa, tai 1,8 miljardia johonkin muuhun uskontoon kuuluvaa, tai n. 0.8 miljardia ateistia, olla väärässä? Iso joukko eritavalla ajattelevia ihmisiä, joista suurin osa uskoo olevansa oikeassa? Ja kuitenkin joku, ehkä jopa kaikki, ovat väärässä.
  Kai on niin, että "jumala" on kovin yksilöllinen asia. "Jumalattomuus" myös. Varmasti usko on monille tuonut mielenrauhaa ja iloa. Minä olen mielenrauhani löytänyt muualta. On se pitkiä aikoja ollut hukassakin, mielenrauha. Nykyään olen aika lailla sinut itseni ja maailman kanssa. Ilman uskontoihin tai erityisiin jumaliin turvautumista.
  Jumalan olemassaoloa en voi kieltää, en myöskään jumalan olemattomuutta. Luultavasti minua voi luonnehtia agnostikoksi.
  Uskonnon vastakohta on ateismi, taivaan helvetti, mielenrauhan kaaos.

  Tässä vaiheessa vaihdoin korviini Tom Petty'n tuoreimman "Nobody's Children".

  ISÄNMAA: Isänmaa on minulle tietysti Suomi. Maa, missä olen syntynyt, kasvanut, elänyt,. Kuolen myös, jollei isoja mullistuksia tapahdu.
  Koen Suomen hyvänä paikkana asua. Sen luonto, neljä (vielä!) vuodenaikaa, melko vähän korruptoitunut kansa, kunnollinen koulutus ja opiskelumahdollisuus (toivottavasti edelleen), tekevät siitä yhden maailman parhaista maista.
  Vaikka en läheskään aina jaksa olla samaa mielta valtaapitävien kanssa, en silti vaihtaisi isänmaatani. Valtaapitävät kyllä. Tulevat vaalit tuonevat asiaan muutosta.
  Suomi, kuten koko planeetta, on suurten asioiden edessä. Ilmastonmuutos, pakolaisvirrat, sodat, siinä haasteita koko ihmiskunnalle. Toivottavasti Suomi kohtaa haasteet järkevään tapaasa, eikä provosoidu näin itsenäisyyspäivänä, tunteiden ollessa pinnalla, viime päivien sangen ikävistä ja ankarasti tuomittavista tapahtumista.
  Isänmaan vastakohta on ulkomaa, kotiplaneetan ulkopuolella on muu kosmos.

  Tässäpä Itsenäisyyspäivätoivotukset à la Peppe. Peppe lähtee nyt pikkupakkasessa dallamaan kirjastoon. Omatoimikirjasto, yksi hienoimpia uudistuksia sillä alalla, on auennut tänään klo. 7:00.
  Tästä tulee mieleeni vielä lisätä Kirjastolaitos isänmaani Suomen ainutlaatuisen hyviin ominaisuuksiin. Kun eilen katselin uutisointia Helsingissä avatusta Keskuskirjasto Oodista, hyvä, ettei tullut tippa linssiin.

ROLLARIT T(L)OI MUISTOJA

  Jostain mielijohteesta latasin netistä Rollareiden alkuajan albumeita. Aamulenkillä "The Rolling Stones" ja varsinkin "The Rolling Stones No. 2" toivat muistoja mieleen. "Route 66", "Tell Me", "Carol", "Walking the Dog", "Everybody Needs Somebody to Love",  "Pain in My Heart", "Under the Boardwalk", "Time Is on My Side", "Down Home Girl"! Mieleeni palautui, kuinka Kalervon Lassin, R.I.P., kanssa varsinkin No. 2:ta heillä kuunneltiin. Silloin elettiin suunnilleen vuosien 1964/1965 taitetta, "The Pictures"-bändin alkuhetkiä.
  Asuimme siihen aikaan Mikkelissä, Linnakadulla, vankilaa vastapäätä, kun Anttolaan rakennettiin uutta pankkirakennusta ja asuintaloa. Kalervot asuivat tuolloin viereisessä talossa. Me Lassin kanssa tutustuttiin, levyjä kuunneltiin, Räihän Ruikku kolmantena. Välillä hiiviskeltiin talon väestönsuojasta ulos johtavaan tunneliin tupakille. Lassi ja Ruikku olivat musiikkimiehiä, heillä paloi mieli soittamaan. Jossain vaiheessa he kysyivät, tulisinko kimppaan, basistiksi. Siitä alkoi pitkällinen, lopulta tulosta tuottanut, isä-Erkin kypsyttely. Eli olin lopulta Höfner-basson onnellinen omistaja. Samanlaisen, kuin Beatle-Paulilla! Yhdellä mikillä tosin.
  Sillä välin olivat pojat löytäneet "Boogin" soolokitaraan. Ei kun bändi pystyyn. Sitä olen joissakin blogissani muistellut, tässä ei enempää. Paitsi että minun muusikon urani ei kestänyt kuin hetken. Hyvä rytmitaju ja kyky oppia nopeasti tietyt kuviot eivät kantaneet kovin pitkälle. Sen lisäksi muutimme takaisin Anttolaan.

  Mutta noihin musiikillisiin muistoihin. Lassi ja Ruikku olivat Rollarimiehiä, minä enemmänkin Beatleboy, sittemmin Animalsman. Boogi oli vannoutunut "The Pretty Things"-ihailija. Siinä ne "Picturesien" merkittävimmät esikuvat tulikin lueteltua. Tai vahvistetaan tuo vielä "The Kinks'eillä" ja "The Spencer Davis Group'illa". Rockin klassikot , täytyy tietenkin lisätä joukkoon.

  Kun nyt asiaa tarkastelee, niin panee merkille, että noista muistoni herättäneistä kahdeksasta Rollareiden äänityksestä vain "Tell Me" on Jagger/Rickhards-käsialaa. Samaan aikaan hypettämme Beatlejen "A Hard Days Night" oli kokonaisuudessaan, ja "Beatles for Sale" 8/14 Lennon/McCartney-tavaraa.  "The Pretty Things"-bändin levyllä oli myös enimmäkseen covereita. Tämä oli hyvinkin yleistä tuon ajan suosittujen bändien kohdalla. Ehkä ne hakivat vielä suuntaansa.

  Siinäpä Pictures ensimmäisellä kämpällään. Kuopus, Lassi, seisoo varpaillaan töppösissään, että olisi jokseenkin muitten mittainen. Kooltaan, tarkoitan. Musiikillisesti hän todellakin sitä oli!

  Tässä kuvassa puolestaan ei niinkään isoihin muusikkotöppösiin sovelias nuori mies (pojankoltianen, jos totta puhutaan); rööki palaa, c-duuri juoksutus jotenkin sujuu.

  Hoh hoijaa, reilusti yli 50 vuotta on vettä virrannut Rokkalanjoessa. Ja mitä on tapahtunut? Beatles on kuopattu jo muinaisuudessa, Rollarit rimpuilee. Pretty Things on poissa. Kinks ja Spencer Davis Group sellaisenaan historiaa, Animalsista puhumattakaan. Bill Haley, Chuck Berry, , Bo Diddley, Buddy Holly ovat jättäneet rakennuksen. Little Richard vielä elää. Poissa ovat Lassi ja Boogi. Ruikku ja minä sitkoillaan. Ruikku kymmenien soittimiensa keskellä, minä kuulokkeet päässä aamulenkillä.
  Musiikkia tehdään nykyisin valtavasti. Varmasti monien soittajien ja laulajien taidot ovat kovaa luokkaa. Mutta kun ei se mitään välttämättä merkitse. Rockissa, varmaan musiikissa muussakin, on tärkeintä, että lauluista löytyy se jokin: yhteys esittäjänsä kanssa, tatsi, mitä on vaikeaa sanoin kuvata, mutta minkä kuulee. Minä ainakin kuulen. Vaikka en mikään muusikko olekkaan.