perjantai 31. elokuuta 2018

BACK IS BACK

  Melko mukavaa elellä, oleilla, taas. Selkä korjaantui! Jo keskiviikkona oli parempi, eilen lähes normaali. Tulipa tuokin koettua. En kenellekkään moista toivo, sen verran paskamainen vaiva. Paskamainen siksikin, että paskallakäynti oli silkkaa tuskaa: pytylle laskeutuminen sujui vaivalloisesti, ylösnousu oli lähes tekemätön paikka. Eikä invavessaa käsinojineen tietysti ollut käytettävissä.
  Selkä on siis  kunnossa, eikä ole syy siihen, että kirjoittelen sydänyöllä. Syy siihen, että kirjoittelen sydänyöllä on se, että nukuttuani pari tuntia heräsin, pyöriskelin tovin lakanoissa, poistun yläkertaan Hilppaa häiritsemästä. Kokemus on osoittanut, että turhaa yrittää saada unenpäästä kiinni, kun olo ja mieliala on sellainen, kuin nyt on. Näitä hetkiä ja öitä osuu harvakseltaan kohdalle. Mielessä pyörivät milloin ikävät, milloin mukavat, asiat, uni pysyttelee loitolla. Tänä yönä kyseessä ei ole oikeastaan ikävät eivätkä mukavat asiat. Ei oo pakko nukkua, jos ei nukuta! Tai kyllä mukaviakin asioita on mielessä: tänään lähdetään saareen. Viisi päivää maalikylissä on näille vuosin aivan riittävä rupeama.

  Joten nyt istun koneella. Musiikkia korvissa. Minulle uutta musiikkia. Syy minulle uuden musiikin soimiseen löytyy siitä, että ystäväni Rohus-Matti postasi eilen fb:ssa  suosittelevansa Fatfer John Misty'n albumia".
  "Kuka helevetin Father John Misty?", oli ensimmäinen ajatukseni. Mr. Google hommiin. Paljastui, että kyseinen artisti, oikealta nimeltään Josh Tillman, on 1981 syntynyt amerikkailainen muusikko. Hänen genrekseen on ilmoitettu "indie rock", "indie folk" ja "folk rock". Mies on julkaissut vuodesta 2003 alkaen kahdeksan albumia nimellä J. Tillman, ja vuodesta 2012 neljä nimellä Father John Misty. Mielenkiintoista. Matin musiikkimaun tuntien päätin tutustua lähemmin. Joten Spotify tekemään töitä palkkansa eteen. Lisäsin illalla miehen albumit kirjastooni, mutta en vielä kuunnellut pätkääkään. Liekö tuokin asia mielessä väikkynyt, kun en unta uudestaan saanut puoliltaöin pyydystettyä?
  Nyt olen kunnellut Father John Misty'n ensimmäisen albumin "Faer Fun", toinen "I Love You, Honeybear" on aluillaan. Matin makuun voi aina luottaa!


  Edellä kirjoitettu osoittaa, kuinka onneton olen musiikin tuulia seuraamaan. Ja paikoilleni jämähtänyt. Tiettyjen artistien kohdalla pysyttelen joten kuten kartalla, mutta uusia vainuja saan vasta persiille potkittuna. Hyvä, että edes silloin! Toki musiikkia on tehty, ja tehdään, niin paljon, että on aivan mahdotonta olla kaikesta selvillä. Ja kun minä en lue alan lehtiä enkä sivustoja, olen muitten vietävänä. Loistavaa, että ystäväni, etunenässä mainitsemani, Rohus-Matti, Ilu ja Ruikku näyttävät joskus valoa Peppen pimeään musiikkitunneliin.

  Joopa joo. Kunhan uneton yö aamuksi kääntyy, johtaa matka Specsaversille. Minulla on aika ensin klo. 9:00 optikolle, kakskyt yli silmälääkärille. Hilppa on buukattu optikolle kymmeneksi. Jos ihmeempiä ei ilmaannu, ehdin valita pokat, käydä kahvilla, hypätä kolmiloikkaa, pasteerailla torilla, käydä lisäämässä pari kertaa kolikoita parkkimittariin, ennen kuin Hilppa on saanut läpikäytyä oman prosessinsa. Tiedän, että kaksien kehysten valinta ei tule olemaan hänen kohdallaan hetkessä tehty. Mutta aika aikaa kutakin; kyllä me hyvissä ajoin päästään hakemaan tavarat Hollolasta, suuntamaan kohti Mikkeliä. Siellä Lidliin hakemaan viimeiset eväät, Potinlahteen, veneeseen, Avokkaaseen.

  Ihan kesäisiä ilmoja on povattu. Meteorologista jargonia lainatakseni: "Lämpötilat ovat ajankohdalle tyypillisiä lämpimämmät." Mikäs siinä. Muutaman tunnin maalaus on viekä odottamassa. Kop, kop, kestä selkä. Leivän palo on aiheuttanut tarpeen tyhjentää taas kompostikäymälä. Yksi halkosavotta, pienimuotoinen, on mielessä. Vesomista päiväksi. Eli puuhastelua piisaa.

  Haneli soitteli eilen. Kysyi, ollaanko saaressa. Nuottamiehet olivat näet tipauttaneet ohi ajaessaan hänelle niin paljon muikkuja, että meillekin olisi riittänyt. Harmi, että ei tällä kertaa onnistunut, muikun haku. Mutta pitää ensi viikolla laittaa mujeverkkoja veteen. Ehkä naapurin Hannun kanssa, tai sitten käyn Hanelilta muutaman hakemassa.
  Velj'-poika kertoi olevansa hälytystilassa. Nimittäin aamuöisin saattaa tulla kutsu karhujahtiin. Yhden ainakin olivat kaataneet. Sanoi Hanelikin sitä katselleensa tähtäimen läpi. Oli vain ollut toisia passimiehiä linjalla, joten ei päässyt ampumaan. Kai noita otsoja on liikaa, koska Etelä-Savoonkin on myönnetty 32 lupaa. No, onhan se iso alue. Mutta täytyy niitä olla melkoisesti. Minun kohdalleni ei ole sattunut, kuin yhdet lähes höyryävät paskat jokusia vuosia sitten. Toisaalta, en ole kovasti kaivannutkaan.

  Levy on vaihtunut albumiksi "Pure Comedy". Sekin alkaa olla loppupuolellaan. Luulen, että lopetan kirjoittamisen. Lueskelen tovin. Jos luomi alkaa lupsamaan, urvahdan sohvalle, tai painu omaan sänkyyn. Jos ei vieläkään tartu uni silmään, mikään ei estä minua jatkamasta Father John Misty'n kuuntelemista ulkona, varusteina puhelin, kuulokkeet sekä kävelysauvat. 

  Loppukevennykseksi, paskion tyhjentämistarpeen innoittamana, kuva paskion rakentamisesta. Kyseessä on Kevonsuun vanhan mökin uusi helpotuslaitos. Vanhan mökin vanha poltettiin seuraavana talvena. Itse en ollut tapahtumassa mukana. Mutta komeasti paloi, kuvia olen nähnyt.

tiistai 28. elokuuta 2018

SELÄSTÄ KUULUU

  Ei oo selästä tullu vielä terästä. Vaikka tabuja ja voiteita olen käyttänyt, kylmähoitoa harjoittanut, ei meinaa tointua. Eiväthän ne pillerit tietysti selkää paranna. Eivätkä näköjään liiemmin edes kipua helpota. Kai niiden tarkoitus olisi rentouttaa lihaksia, jotta paraneminen mahdollistuisi? En tiedä, enkä ala nykyisin yleistyneen tavan mukaan itsedignooseja tekemään, hoitokeinoja arvioimaan. Joka tapauksessa en aamulla meinannut sängystä ylös päästä. Heti Voltaren Fortea iholle, kymägeelityyny pakastimesta varttitunniksi selän alle. Sen verran helpotti, että kykenin kahvin keittoon.
  Ei muutaman päivän selittämätön selkäsärky mikään maankaatoihme ole, näin olen ymmärtävinäni. Mutta jos ei huomisaamuun mennessä ole käännettä parempaan näkyvissä, hakeudun Akuuttiin.
  Tai en hakeudukkaan. Tapasin juuri naapurin rouvan postilaatikolla. Kerroin hänelle vaivastani. Sain kuulla, että rouva on fysioterapeutti. Tätä en tiennyt, koska hän ei ole niissä hommissa. Hän kuitenkin kertoi, että ei lääkäri tee muuta, kuin kirjoittaa vahvempia tulehduskipulääkkeitä.
  "2000 mg päivässä voi popsia, enintää viikon ajan", valisti hän vielä.
  Eli nyt jätän voiteet pois. Otan 5 nelisatasta Buranaa/vrk. muutaman päivän ajan. Jos ei tehoa, sitten järeämmät keinot kehiin.

  Käytiin aamusta haalimassa Elinalle vähän lämpimämpiä vaatteita, vähän muutakin. Siellä äiti oli vielä aamupuurolla, kun Lepolankadulle puoli kymmennen maissa mentiin. Merkkailtiin uusiin vaatteisiin tekstiilitussilla nimiä, kun äiti tuli huoneeseensa. Siinä aikamme jutusteltiin. Kuulumisiakin kerroin, valikoidusti. Olen huomannut, että ei kannata ihan kaikkea kertoa, aiheuttaa vain hämmennystä.
  Kun lähdettiin, kiitti äiti käynnistä ja tokaisi: "Tulkaa taas, kyllä minä otan mielelläni vieraita vastaan." Ja kyllähän me tulemme, eli menemme. Perjantaina seuraavan kerran, jollei aiemmin.
 
  Viime aikoina on taitettu sanan säilää armeijan kasvisruokalinjauksesta. Puolustusministeri närkästyi ja kommentoi kärkkäästi. Hän puhui ideologisesta tuputuksesta ja siitä, että ei armeija taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla. Minä en ihan ymmärrä paria seikkaa: mitä ideologiaa on tosiasioissa, eli ilmastonmuutoksen jarruttamisessa ja muonan terveellisyydessä, enkä sitä, minne Suomen armeija on lähdössä taistelemaan.
  Tuo kasvisruokajuttu poiki myös somessa levinneen kuvan Hitleristä vihaisen näköisenä, alla teksti "Hitler kuulee siitä saatanan kasvisruokapäivästä eikä ole iloinen". Miksei ole iloinen?  Führerhän oli kasvissyöjä. Sitäkö tässä haetaan, että Aatu pelkäsi sotilaiden popsivan kaikki hänen kyssäkaalinsa? No, tuo kuva taisi olla linkki johonkin videoon. En jaksanut katsoa.

  Laura Huhtasaaren gradussa oli plagiointia  enemmän, kuin aiempi tutkimus kertoi. Asia on kuulemma vanhentunut, joten Jyväskylän Yliopisto jättää jutun tähän. Jussi Halla-Aho puolestaan kertoo, että asiat on Huhtasaaren kanssa puhuttu, ja loppuun käsitelty. Halla-Aho lisää, että hän suhtautuu tieteelliseen plagiointiin vakavasti. Toki. Asioihin voi tietysti suhtautua vakavasti ainakin kahdelta kantilta tarkasteltuna.

  Eilen, Emmerdalen välimainoksista, tajusin, että jos aika käy joskus pitkäksi, minulla on vähintään yksi konsti kokeilematta. Nimittäin kaikkien Kardashian-sarjojen katselu! Kuuluu olevan 15. kausi menossa, enkä minä minä ole nähnyt ainoatakaan osaa! Puhumattakaan Kim Kardashianin ja muiden perheenjäsenten omista projekteista. Eli jos kyllästyneeni itseeni ja koko hela maailmaan, sekä tunnen akuuttia viehtymystä masokismiin, eiku hankkimaan Kardashianeja. Ei maailmasta tekeminen lopu, kunhan vain vähän vaivaa päätään.

  Pakko tällätä loppuun kuva velloksista osapuilleen 1970-luvun loppupuoliskolta. Tämäkin otos löytyi eno-Ollin arkistosta. Se on otettu Avokkaan pihalla. Aitta oli tuolloin vielä vaalea, kuten talokin. Hattujen kopan koko oli näköjään silloin jopa egoakin suurempi.


Lienee mallitaan "ONSLOW", nuo lakit...

sunnuntai 26. elokuuta 2018

SELÄTYS

  Aamulla tehtiin sellainen ratkaisu, eli päätös, että lähdetään Hollolaan. Minä sitä ehdotin. Syystä, että selkä, mikä oli herätessä melko ok, alkoi taas kipuilemaan ihan kunnolla, kun kävin aamukahvin jälkeen, Hilpan vielä nukkuessa, laittamassa saunaa valmiuteen, eli vedet ja puut sisään. Ajattelin, että parempi mennä kotiin, missä on helpompi varoa sellaisia liikkeitä ja toimia, mistä selkä ei tykkää, tehdä sellaisia, mistä se mahdollisesti tykkää. Kun asian esitin, oli Hilppa samaa mieltä; ollaan muutama päivä Hollolassa. Torstaina olisi joka tapauksessa pitänyt lähteä, kun perjantaina on silmien tarkastukset molemmilla. Siis rouvalla kahvia kurkkuun, tavarat läjään, matkaan. Eli täällä ollaan, Hollolassa. Joten voi sanoa, että selkä selätti meidät.

  Nyt on aikaa käydä muutaman kerran äidin luona. Hänelle pitää etsiä, ehkä pestä, ja viedä lisää vaatteita, kun ilmat alkavat viiletä. Ehkä jotain pitää ostaakin. 

  Pyöräillä kyllä aioin, ja sauvakävellä. Liikunta tekee selälle hyvää. Kai? Kunhan ei liikunta ole liian tuskallista. Jos on, tyydyn popsimaan kipulääkkeitä ja makoilemaan. En kyllä mielelläni. Avokkaassa olisi piillyt vaara tarttua ohimennen johonkin sellaiseen, mistä selkä olisi ottanut itseensä. Täällä vaara on pienempi, joskaan ei pois suljettu.

  Huomenna on ainakin auton pesu paikallaan. Se on näet niin kurainen, että oikeaa väriä ei meinaa erottaa. Kiitos Anttolan sorateiden. Luultavasti pesetän sen. Kilometrin säteellä on nykyään kaksikin paikkaa, missä pestään autot käsin. Toinen on ollut jonkun vuoden, toinen avattu tänä kesänä. Enköhän jompaan kumpaan saa ajan. 

  Kirjasto ja apteekki kuuluvat vakiopaikkoihin Hollolassa käydessä, eli niihin myös huomenna. 

  Tiistaina Elinaa moikkaamaan. Ja jos jotain asioita on kaupingissa, ne hoitamaan. 

  Keskiviikoksi ei suunnitelmaa, eikä torstaiksi. Mennään, ollaan, ja tullaan, kuten asiat vaativat, selkä kestää. Paitsi että jos selkä kestää, voisin ajella nurmikot, omat, sekä kummankin puolen naapureiden. Pitää kai minunkin kerran kesässä päästä yhtiön konetta käyttämään?

  Perjantaina aamusta Specsaversille. Sitten varmaan äitiä tapaamaan.. Ja sitten hakemaan tavarat, keula kohti Anttolaa. 

  Saaressa ollaan 11.9. saakka. Silloin pitää olla äidin hoivapaikassa. Siellä on palaveri, missä ovat läsnä lääkäri, sairaanhoitaja, äidin omahoitaja, tietysti äiti ja me. Käydään läpi, mitä on tapahtunut, miten on mennyt, ja miten jatkossa asiat sujuvat parhaalla mahdollisella tavalla. 

  Sen jälkeen on kalenteri blankko. Tällä hetkellä. Luultavasti kun palaveripäivä koittaa, on merkintöjä ja kaavailuja taas ilmestynyt kuukaudeksi eteenpäin. Mutta niistä tuonnempana, sillä en ole ennustaja.

  Koska tarinaan ei löydy muuta lisättävää, laitan loppuun jokusen kuvan Kevojärven maisemista, yhden Tenoltakin.

Syksyinen otos Kevojoen suun hiekkpakalta. En ole satavarma, onko hiekalla köllöttelevä äijä minä, mutta mahdollisuus siihen on varteenotettava.


Sitten pari jokivenekuvaa. 
Minä ja koirat:


Haneli laillisella kalalla Tenolla:


Haneli salakalalla Kevojoella. Mukana Hilppa. lapinkoira Riina, minä edustavammalta kantilta, ja kuvaaja Olli. Pallon jalkaansa olisivat kärähdettessä saaneet ainakin Haneli sekä veneen omistaja Olli:


  Intiaanipokeria Kevonsuun vanhassa mökissä. Pelaajina Susku, Haneli ja minä, takapiruna Olli, kuvan ottaja lienee Tarja:


Ja vielä Hilppa, Anna ja minä uuden mökin yläkerran tv-aulassa. Lienee 1990-luvun puolivälin paikkeilla. Huom. meikän ponnari:

perjantai 24. elokuuta 2018

SELKÄÄ VIILTÄÄ

  Eilen oli epävakainen ilma. Vaikka aivan lämmintä, parinkympin tiennoilla ip, oli sadekuuroja päivän mittaan muutamia. Tänään poutaa ja lämpöä. Siksi jatkoin aamulla maalausta. Ja selkää viilteli. Kuin veitsellä pistelisi. Liekö äitynyt aiemmista maalailuista? Hilpalla oli jotain jampakampaa särkylääkettä. Nappasin pillerin, mutta ei liiemmin tehonnut. Aika tuskallista oli työskentely. Ei niinkään maalaus, mutta tikkaille kiipeäminen.  No nyt on pihanpuoleinen fasadi värjätty. Paitsi muutama neliö sisäänkäynnin oikealla puolella. Ampiaiset olivat näet sitä mieltä, että heidän kotirauhaansa ei tulla rikkomaan. Jonnekin vesikaton alle ne olivat pesän tehneet, lentelivät pääni kahta puolta räystäslautojen välistä. Äityivät älillä pörräämään pään ympärollä siihen malliin, että katsoin turvallisemmaksi lopettaa työt sillä kohtaa. No, puolellaanhan ne olivat. Kukapa haluaa kotirauhaansa häirittävän? Täytyy nuo neliöt värjätä aikaisin keväällä.


  On tuossa kuvassa muutakin maalaamatta, mutta ei ole enää. Vielä viime hetkillä meinasivat kimalaiset, vai mitkä lie herhiläiset, vaikeuttaa selkäkipuisen maalarin homma. Ne kävivät aivan talon takanurkalla hakemassa seinästä jotakin. Liekö pesänrakennusainetta? Sain kuitenkin seinän loppuun asti maalattua. Kun olin korjannut välineet pois, huusi Hilppa, että tule katsomaan, kimalaiset möngertää maalatulla seinällä! Niinhän nuo tekivät. Ei kovin järkevää hommaa, mikäli minulta kysytään. Eivät tosin kysyneet. Mutta tuskin saavat pesäänsä kelvollista rivettä märästä maalipinnasta. Kuvassa on vain yksi kimalainen, mutta yhteensä niitä oli toista kymmentä.


  Maalia jäi vielä sen verran, että ehkä takapäädyn saan vielä maalattua. Mutta sitä ennen on selän korjaannuttava. En hitossa lähde tässä kunnossa enää tikkaille keikkumaan. 
  Erään löydönkin tein maalaussession aikana. Nimittäin sokkelin ja seinäverhouksen välistä vedin esiin käärmeennahkan.


   Tarhakäärmeen nahka se oli. Ei siitä ihan bootseja saa tehtyä, takista puhumattakaan. Vaikka ainakin toinen mokoma löytyy piha-aitan takaa.

  Illalla on tarkoitus laittaa jokunen verkko pyyntiin. Jos selkä sallii. Saunotaan ainakin. Lämpö vetreyttää, uskoivat ukkovaarit ja akkamummot. Mutta uskoivat ne lisäksi viinaan ja tervaankin.

  Huomenna taitaa taas sadella, ainakin iltapäivästä alkaen. Sitten on taas povattu poutasäätä. Jos selkä lopettaa vihoittelun, pääsen maanantaina sotkemaan loput värit seinään. Selkä ei ole minulle koskaan pahemmin kiukutellut. Viime kesänä oli samantyyppinen tapaus; selkää viilteli pari päivää, sitten se oli ohi. Toivottavasti niin käy nytkin. Tai saisi mennä päivässä. Tiehensä. Mokoma vieras.

  Mitä huomenna tapahtuu, ja tehdään. Sen siis sanelevat ilmat ja selkä. Nyt lähden pötkölleen, otan Jussi Adler-Olsenin uuden suomennoksen, nimeltääm "SELFIET",  työn alle.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

TUBENRAPINAT

  Sadepäivä. Aikaa selata tapahtumia. Italiassa sortuu sillat, Kemissä tippuu parvekkeet. Pyhiinvaellus Mekkaan alkaa Saudi-Arabiassa. Vesilintujen metsäsätys alkaa Suomessa huomenna. Pertunmaalla kanahaukka joutui katiskaan. Arkeologit ovat löytäneet Egyptissä pyramidista 3200 vuotta vanhaa juustoa. Varmaan kypsää? Jos Puolangalle eksyy sinkkunainen, hänestä tapellaan baarin pihalla. Putin vakuuttaa kaasuputken olevan puhtaasti ja täydellisesti kaupallinen projekti. KOfi Annan on poistunut keskuudestame R.I.P.

  Eilen ei ollut sadepäivä, minkä vähin ip. ripotteli. Ja tuuli navakasti. Mutta ap. oli kelvon keli. Ajeltiin Neitvuoren juurelle, kivuttiin mäjelle. Hyvin jaksoi Iiris reissun tehdä. Vähän meinasi tyttöä huimata...


...kun maisemia katsellessa sattui alas vilkaisemaan.


  Hyvin ehdittiin yltyvän tuulen alta takaisin, vaikka ajettiin mutka Anttolassa tankkaamassa ja jäätelöllä.

  Kun oltiin jossain vaiheessa rannalla, halusi Iiris saunatupaan. Hilppa laittoi radion päälle. Sieltä tuli "Entisten nuorten sävellahja", ja Renegades'ien "Cadillac" pärähti soimaan. Iiris osoitti mieltymyksensä biisiin hyppäämällä sängylle, laittamalla valot spotteihin, ja aloittamalla villin tanssin. Rokkimimmi!


  Jos olisin tubettaja, olisin performanssin videoinut. Koska en ole, en tehnyt sitä. Tulkoon vaikka tubenrapinat, niin minua ei tubettajaksi saa. Vaikka ei sitä täysin varmasti voi taata. Edes tällainen taata. 

  Tekemisen puutteessa kävin äsken venevajassa pyöriskelemässä, mutta mitään varsinaista hommaa ei ollut päälle painamassa. Vaikka työpiste odotti kutsuvan näköisenä.


  Selvitin sentään pari verkkoa, jotta ovat valmiina, kun seuraava pyyntihetki koittaa.


  Joten tulin pirttiin, aloin naputella. Iiris leikkii omia leikkejään, nyt muovailevat Hilpan kanssa. Näköjään on tehty käärmeitä; rantakäärme ja kyy. Iiriskin tietää, mistä kyyn tuntee. Kuten minä muinoin suunnilleen hänen ikäisenään. Olin hyökännyt Piskolan tupaan ja alkanut tenhottaa, että näin pihalla kyykäärmeen!
  "Oliko se varmasti kyy?", minulta kysyttiin monella suulla.
  "Oli, ihan varmasti oli. Sillä oli sahalaitos selässä!"
  Joten oli se kyy. Siitä voitte olla varmoja.

  Anna ja Iiris lähtevät ip. kohti Espoota. Me alamme huomenna maalata taloa. Emme, kuten lorun maalari, sinistä ja punaista, vaan kahta ruskeaa; seiniin tummaa, ja vuorilautoihin vaaleampaa. Eli entiset värit talo saa. 
  Maaleja ei ole kuin 9 litran pöttö seinään ja 3 litran vuorilautoihin. Niistäkin on hieman käytetty. Eli maalaamme tänä kesänä, minkä noita riittää, ensi vuonna loput.

  Tiistaina, tai keskivikkona, lähdetään käväisemään Hollolassa. Tarkoitus oli olla putkeen kuun lopulle, mutta sain ilmoituksen saapuneesta kirjavarauksesta. Sitä ei passaa missata, joten hakemaan. Samalla muutama muukin asia tulee toimitettua.

  Sitten ollaan rehti viikko saaressa. Perjantaina, 31.  kuluvaa kuuta, pitää taas olla maalikylillä. Minulla on aika silmälääkärille, Hilpalla optikolle. Minulla silmälääkärille, koska operoiduille silmille ei optikko saa määrätä laseja. Pian kaksi vuotta kaihileikkaulsesta on, joten on aika silmät tarkistuttaa.

  Varmaan jo samana perjantaina tullaan takaisin. Ollaan saaressa taas parisen viikkoa. Ei ole kiirettä Elinan asunnon myyntiäkään tuohuilla. Asia muuttui, siirtyy tuonnemmaksi. 

  Hilppa pesee pottuja, pottuja, jotka kävin tihkusateessa kaivamassa. Siiklien kanssa nautitaan eilen verkkoon tarttuneen hauen luovuttamia fileitä. Ei vissiin sattuneet ahvenverkot ihan tarkoitetulle matalikolle, kun ei kyrmyniskija ollut. Mutta herra Hauki suostui tuuraamaan. Sopii meille.
  Tuon muutaman aarin matalikon paikallistaminen ei aina tahdo keskeltä selkää onnistua. Isommalla veneellä se toimii kyllä, kun on luotain, mutta sähkötuupparilla verkot laskettiin. Olen yrittänyt merkkilinjoja painaa mieleeni, mutta ei oikein kunnolliseen pääse miltään kantilta kiinni. No, sepä lisää jännitystä. 

  Nyt pitää lopettaa, siivota läppäri pöydältä, tehdä tilaa murkinalle.

perjantai 17. elokuuta 2018

PAHKAAKS TÄSSÄ

  Viikko on kääntynyt viikonlopuksi. Ilmat olleet taas pari päivää helteen rajoilla. Eli kesä jatkuu, eikä sienestys ole ajankohtaista. Vaikka ei olekkaan, kävin aamulla vähän kuikuilemassa. Ei sienen sientä, ei rellukoita, ei tatteja, ei haperoita, ei rouskuja, ei torvisieniä, ei känsätuhkelota, ei nuijakuukusia, ei seitikkejä, ei kärpässieniä. Sammalet vaan ratisi jalan alla. Joutessani kysäisin yhdeltä koivulta, että mitäs kuuluu?
  "Pahkaaks tässä", vastasi puu.


  Sitten utelin maassa lahoavalta rungolta, että onkos sieniä näkyny?
  "Kääpä kahtomassa", ilmoitti puunroitake. Ja murkut pienessä pesäkeossa huutelivat hurraata.


  Kaikkea se yksin metsässä kulkeminen teettää, ihmeitä näyttää!

  Hanelin laavu oli sentään kuosissaan...


...samoin erittäin tyylikäs klapivarasto.


  Koska sieniä ei ollut, ehätin uistelemaan. Ihan isommalla veneellä. Mutta ei tullut kalaa enempää kuin sieniä. Saman verran tuli. Mutta maisemissa silmä lepäsi, kuten aina.


  Iltapäivällä en sitten tehnytkää mitään. Paitsi, että otin kuvan Hilpan keräämistä kukista...


,,,sekä vielä pari kukista ja nimikkouistimista.



   Koska kala ei ollut uistelemalla rököllään, laskettiin Hilpan kanssa pari ahvenverkkoa, ennen kuin
Anna ja Iiris tulivat siinä puoli seitsemän korvilla. Toivottavasti huomenna nousee haiku pöntöstä.

  Iirikselle olivat pari, kolme viikkoa poissa silmistä olleet lelut kuin uusia.


  Vieraiden, tai siis tuttuakin tutumpien, tultua syötiin, sitten saunottiin. Nyt alkaa talo rauhoittua. Hilppa lukee Iirikselle, Anna selaa pehelintaan, minä olen tovin kirjoitellut. Tai mitäs tässä paljon kirjoitellut olen, kuvia paremminkin tarinaan liittänyt. Menköön nyt tänällään. Tärkeimmät tuli kuitenkin mainittua.
  
  Huomenna on kai vielä kesäpäivä. Vähän tuulistakin on luvattu. Jollei perin navakaksi ylly puhuri, lähdetään varmaan vähän veneellä ajelemaan. Voi olla, että on viimeinen kerta, tai ainakin viimeiset ilmat, tälle kesälle, kun Iiriksen kanssa tulee lähdettyä pärtsäilemään. 

  Tuohon kappaleeseen lopetan. Paitsi sanon vielä, että on hieman ambivalentti olo, kun ei tiedä, onko joku tyhmä, tietämätö, ahne, vai pahanilkinen. Jos on tyhmä, ei asialle voi mitään. Jos on tietämätön, asian voi korjata. Jos on ahne tai pahanilkinen, tai jopa molempia, niin sellaisena varmaan pysyykin. Aika näyttänee, kuinka on.

  PS. Kun esikatselin blogia, huomasin, että pmuutama loppupään kappale on aivan eri fontilla. En jaksa ryhtyä syytä penkomaan, tähän on tyytyminen.

keskiviikko 15. elokuuta 2018

MUISTOJA KEVOLTA 4



  Aloitetaanpa kuvalla Tsarsjoen koskesta, mikä sijaitsee joen suussa juuri ennen Kevojärveen laskemista.

  
  Kun lauantakina oltiin Hattulassa Susannan ja Karin juhlilla, sain Susannalta melkoisen määrän lähinnä Olli-enon ottamia kuvia Utsjoelta. Niitä olen nyt muutamana päivänä käynyt läpi, skannannut melkoisen määrän.
 Tarinoita olen aiemmissa osissa kertoillut. Hirveästi uusia ei ole mieleen tullut, jotain kuitenkin. Mutta mennäänpä kronologisesti.

  Kesällä 1991 saatiin Bob Cat Ivalosta tekemään tie tontille. Kukaan isompien koneiden kuski ei ollut suostunut, eli uskaltanut tulla hommaan.


Sitten pääsi Länsmanin Heikki kuorimaan pintamaan...


...ja me laudoittamaan ja valamaan anturat.


  Samana syksynä muurasi usjokelainen porukka kellarikerroksen harkot. Me Hanelin kanssa ei oltu niissä kekkereissä.


  Seuraavana kevätalvena sitten tuotiin kehikko Anttolasta, kasattiin se isolla talkooorukalla. Haneli, Pikku-Matti, Jarno ja minä jäätiin perään naplikoimaan vesikatto.

Kuvassa jäälle moottorikelkoilla siirrettyjä hirsiä.


Jokusia keikkoja piti kelkoilla pikitien varressa käydä!


Miesvoimissa kehikko nousi; ei ollut nostureita.




  Kesällä oltiin sitten muutama viikko tekemässä sisätöitä: lattiat, sisäkatot, saunaosastoakin ehdittiin aloitella.



  Renault-parvekkeella Reaultia, kuinkas muuten.


  Seuraavan vuonna jatkettiin keväällä hommia. Kuistit, keittiö, saunaosasto, kesällä kellarikerros lattiavaluineen. 


  Mukana kulkivat sähkö-, ja putkityöt. Länsmannin Heikki kävi kaivamassa viemärit...



...mutta vesikaivo rannalle tehtiin ihan miesvoimin, lapio ja kolmijalka olivat isossa osassa.


  1994 tehtiin viimeisä hommia. Tämän näköistä siitä tuli...




  Saivat duunarit joskus nautiskella. Mikä lie tilanne? En jaksa muistaa.


Taitaa kuitenkin olla jo talo valmis, lomareissu kyseessä.

  Tästä tuli nyt kuitenkin kuvakirja. Kerrotaan kuitenkin ainakin yksi muisto. Laittelin oviin ja ikkunoihin vuorilautoja. Jokainen vähänkin hirsirakentamisen kanssa tekemisissä ollut tietää, että ihan höyläämöltä tulleella standartitavaralla ei pärjää. Eli että sirklaamista on. Jos höyläämistäkin. Minä palailin taas kerran katkaisusirkkelin luota kohteeseen, muutama listankappale olalla, yltä päältä pölyssä. Ja lauleskelin mennessäni: "Miks' oon mä puruinen..." Hanslankarinani väliin toiminut Susanna yhtyi takavasemmalta lauluun. Niin marssi tämä duetto raput toiseen kerrokseen. Duetto, missä toisella on lauluääntä, toisella ei. Saatte itse arvailla, kummalla on, kummalla ei? Mutta äänestä viis, tuolla meiningillä tuli paskamaisetkin hommat tehtyä. Hammasten kiristelyllä olisi varmaan ollut tuskallisempaa. Rakentaa talo paikkaan, mistä on rautakauppaan matkaa yli 150 kilsaa. Paitsi olihan Nuorgamissa, veljekset Johansen. Sieltä sai lähinnä märkiä koivuhalkoja. Paikkaan, mihin ei meinannut löytyä edes tien tekijää. Vaan sinne se tuli. Ei toki aina laulellen. Mutta tuli kuitenkin.

  Mäyräkoiramma Doris oli mukana melkein jokaisella reissullani Utsjoelle. Mainio matkustaja se oli; ei kertaakaan edes kusaissut yli puolen vuorokauden automatkalla, vaikka kuinka yritti sitä tauoilla pissittää. 
  Joskus oli isännällä sydän kylmänä, kun Doris pakkautui tulemaan työmaalle. Arvatkaa hirvittikö, kun yht'äkkiä huomasi koiran kipittävän pitkin liukasta hirrenselkää. Doris joutui sitten olemaan päivät arestissa. Eihän koira ole mikään kissa! Mitä jos se olisi livennyt jossain kolmannen kerroksen tasakerran korkeudella. Onneksi ei livennyt, eikä kukaan muukaan. Minkä nyt Olli-eno, lattiantekovaiheessa koolinkien väliin. Ei mennyt edes kylkiluita, vaikka lääkärinä niin ensin epäili. Sen verran oli kylki kipeänä, että rakennushommat jäivät häneltä muutamaksi päiväksi. Sen tiheämpään kulki kameran kanssa. 

  Hyvä tätä on ollut kirjoitella, maha pullollaan ahvenfileetä. Niin hyvä, että taidan tuonnempana rustailla vielä ainakin osan 5. Siinä hieman kevonsuulaisista, kalastuksesta, Tenosta, tuntureista, ja utsjokelaisista.