VUOROSTAAN KOTONA

  Kaksi yötä nukuttu Hollolassa. Tai puolitoista, tarkemmein ajateltuna. Heräsin näet aamuyöstä, pyöriskelin aikani, päätin olla häiritsemättä Hilppaa, tulin yläkertaan kirjoittamaan.
  Liekö yöunia häirinnyt nopeasti tehty päätös, päätös, mikä vaikuttaa vesillä liikkumiseen. Sen päätöksen myötä paluumme Anttolaan viivästyy päivällä. Näillä näkymin päästään perjantaina puolen päivän paikkeilla kohti Etelä-Savoa starttaamaan. Mutta tuosta päätöksestä, siihen johtaneista seikoista ja sen vaikutuksesta lisää toisella kertaa.

  Kaikki uomissaan oli kotona, kun tiistaina saavuttiin Ei rehottanut nurmi valtoimenaan, kiitos naapureiden, ei pursunnut postilaatikko, kiitos naapureiden. Nurmikosta puheen ollen: sörnäytin eilen kolmen asunnon pihat. Ehdin tällä kertaa. Tein sen, vaikka ei välttämätön tarve ollutkaa. Tein siksi, että olisi noloa, jos en sitä olisi tehnyt. Kun suurelta osin sitä varten kotona tulimme käymään.

  Muuten aika on mennyt pyykkiä pestessä, sekä aiemmin mainitun päätöksen ja siitä aiheutuneiden hankintatarpeiden kanssa.
  Hilppaa on työllistänyt myös omenasadon jalostaminen. Pihamme ainoa puu oli pullauttanut reilun ämpärillisen omenia. Valkea kuulas kun on lajikkeena, sato alkoi olla kypsää. Jos omenat olisimme jättäneet keräämättä, olisivat ne seuraavan kerran palatessamme olleet maassa harakoiden ja nilviäisten pilalle popsimina. Nyt ovat omput alakerran jääkaapissa purkitettuin odottamassa talven kaurapuuron höystämistä. Työllisti omenasavotta minuakin; hain varastosta tehtävään tarvittavat lasipurkit. Niin ettei tässä ihan laiskoina olla oltu.

 Joutoaikoina ollaan katseltu Game of Thronesiä. On se hieman erilaista, tabletilta tuijottamisen jälkeen. Alkaa olla kaksi tuotantokautta takana. Mitäpä sarjasta sanoisi? No ainakin sen, että ei ole lasten ohjelma. Ja sen, että kyllä hyvällä fantasialla on aina sijansa. Eli jatkamme katselua.

  Maailma tuntuu jatkavan raiteillaan, katsoi sitä Anttolasta tai Hollolasta käsin; Trump jaksaa puhuttaa. Tulvia, mutavyöryja, lämpöaaltoja, metsäpaloja. Ronaldon hölmöilyä. Ja veturimiehet heiluttaa taas.
  Sunnuntaina oli lehti pitkästä aikaa kolahtanut laatikkoon. Etlarin voi perua, eli tilausta siirtää, enintään kolme kuukautta kerrallaan. Se aika oli täyttynyt. Antaahan aviisin tulla perjantaihin. Peruin sen taas syyskuun loppuun asti. Voisi oikeastaan lopettaa koko tilauksen. Antaisi tulla, niin kauan, kun maksettuna. En lehteä kaipaamaan jäisi. Katsotaan, mitä tehdään. Pitää rouvan kanssa palaveerata.

 Kanttarellejä olen muutamaan, itse asiassa kolmeen, paikkaan toimittanut; yhteen jo tulomatkalla, yhdelle naapuristamme, ja yhdelle toverille Lahteen. Eli jo perinteeksi muodostuneille ihmisille. Palaute on ollut sen kaltainen, että aika hyviä nuo olivat, taas. Yhdelle ystävälle pitää vielä seuraavalla kotikäynnillä viedä satsi sieniä. Ja kerätä syötäväksi, joitain lajeja säilöttäväksi. Kausihan on vasta päässyt vauhtiin. Ja minä.

  Avokkaassa ollaan taas parisen viikkoa. Tai siihen asti, kun Hilpan uudet lasit ovat noudettavissa. Kahdesta kolmeen viikkon se yleensä kestää. Okulaarien hionta kaukomailla.
  Sen verran on rakentamista tiedossa, että laittelen muutaman levynpalan pikkukammarin seiniin. Levytys jäi joskus kauan sitten pieneltä osin kesken, kun materiaali loppui. Ja kesken oli kauan. Huone on ollut viime vuodet lähes käyttämätön. Ja silmä tottuu, se tosiasia. Koska nyt on tarvikkeita, on sopiva hetki saattaa homma loppuun. Hilppa aikoo seinät ja uunin sitten maalata. Väriä jäi sen verran jäljelle, että kannattaa käyttää hyödyksi. Ensi kesänä olisi tavara jo pilalla, joten siitä vaan.

  Minä taidan siirtyä hiljalleen puun teosta vesomiseen. Siinä ei nyt nokka kauaa tohise; rantapajukot vesoin viime kesänä, ja sehän on biennaali. Muuten on metsiköt käytävä läpi kovasti vuodessa mittaa puskevien leppien, haapojen ja pihlajien vuoksi. Ja kuusen taimet saavat myös kyytiä. Samoin jatkan Saukonsalon puoleisen niemen harventamista. Tämä juttu on annuaali. Parina päivänä kun kuljeksin vesurin, osin raivausahan, kanssa manttaaleilla, on sekin tehty.

  Tässä yökukkumisessa on puolensa. Olen nytkin kirjoittanut, lähettenyt synttäritoivotukset serkkutytölle Parolaan ja tuttavalle Mikkelinn. Tunnin ajaksi oikaisin itseni sohvalle kirjaa lukemaan. Luultavasi ensi yönä tulee taas nukuttua normaalisti; ei näillä vuosilla enää monia öitä peräjälkeen valvota.

  Nyt täytyy sonnustautua asianmukaiseen sopaan, lähteä lenkille. Siinä seitsemän ja puoli kilsaa. Pumppusauvojen vatkausta. Ja ikävä on jo Avokkaasaaen. Pitäisköhän muuttaa sinne myötyriksi?

TARKKANA, KU KETUN PESÄLLÄ

  Eämä on ihmisen parasta aikaa. Toki, mutta Nykäs-Masasta poiketen olen sitä mieltä, että syksy, mukaan lukien loppukesä, on ihmisen parasta aikaa. Ja sitähän me elämme parasta aikaa. Parasta aikaa. Elämme.
  Viiveellä kypsyivät mustikat, viiveellä nousivat sienet. Mustikkasato on mukiinmenevä, isoonkiin mukiin piisaa. Sieniä tuntuu ilmaantuvan ainakin normaaliin tahtiin. Kanttarellejä alkaa olla kiintiö pakkasessa. Samoin mustikoita. Tänään suoritin tiedustelumatkan tunnetulle rouskuapajalle, ihan vaan kartoittamaan. Sikäli on rouskujen elämä vuosien saatossa muuttunut, että ennen vanhaan niitä kerättiin elokuun lopulta syyskuun lopuille, niitä kasvoi tasaiseen tahtiin. Viime vuodet ovat opettaneet, että nykyään niitten kanssa pitää olla tarkkana, kuin ketun pesällä. Ne saattavat poksahtaa lukuisina ilmoille, kukoistaa hetken, päätyä madon ruoaksi. Eikä uutta satoa, ainakaan samassa laajudessa, enää ilmaannu.
  Kun vanhoille mestoille, kanttarellikierroksen päätteeksi, saavuin, huomasin, että kannattaa alkaa keräämään. Tunnissa haalin kokoon meille herkulliset sienisalaattitarpeet. Ei mene yöunet rouskujen takia! Nyt Hilpalla on puuhaa iltapäiväksi sieniä röypätessä, illemmalla suolatessa. Antaa joulun tulla, sienisalaattia tulee olemaan!

  Kanttarellejä tuli parina päivänä poimittua niin, että huomenna, kun lähdetään kotona käymään, voin viedä muutamalle kaverille maistiasia. Eikä asia ole niin, kuin muinoin Jammussa kerrottiin. Jollekin Jammun kaverille, oliskohan ollut Vikki, oli tullut niin paljon omenia, että hän antoi parhaille ystävilleen ämpärillisen. Ja huonommille kaksi. Nämä rellukat ovat nimittäin parasta A1-luokkaa.
  Tatteja on ollut jonkin verran. Syömään on päästy, mutta ei säilöttäväksi asti. Tänään sydän itki verta, kun kuusikossa lojui kymmenittäin herkkutatteja, aivan madonsyöminä. Eikä niitten kimppuun kai olisi missään vaiheessa ehtinyt, sillä aivan pienetkin olivat jo piloilla. Harmittavaa!
  Tattienkin kohdalla on tilanne muuttunut sellaiseksi, että vasta syyskussa, pari kylmemmän yön jälkeen, saattaa putkahtaa kohtalainen sato. Lähinnä koivutatteja, eli tarkemmin koivunpunikkitatteja. Tarkennus niille pilkunnylkyttäjille, jotka jaksavat taittaa peistä kanttarelli-nimityksestäkin. Ja muutamana syksynä kerätyt tatit ovat olleet sitten lähes madottomia. Vuosi sitten ei, ainakaan näillä maisemilla, tatteja isommassa määrin noussut edes syksymmällä. Toivon mukaan tänä vuonna nousee. Tuon vaivaisen verran sain aamulla mukaani vähintään sadan tatin joukosta. Sen parempia ovat iltaruokana nautittuina.

 Mustatorvisieniä eilen bongasin muutamia. Pieniä vielä, mutta niin pitääkin olla, jos ovat saman verran myöhässä, kuin kanttarellit. Luulen, että viikon kuluttua niitä alkaa saada koriin asti.

  On muistettava, että kirjoittamani huomiot sienien esiintymistä, esiinymisaikojen vaihtelusta, etc., eivät ole kiveen hakattuja eivätkä yleispäteviä. Minä kerron kokemuksistani. Ja niillä paikolla, joissa olen kolunnut osin jo 1950-luvulta lähtien, tehtyihin havaintoihin pohjautuen.

  Hilppa keräsi viime viikolla Avokkaansaaresta pari ämpärillistä mustikoita. Lisää käytiin Markun kanssa Piskolan metsistä perjantaina. Joten pakastettu on tarpeellinen määrä. Vielä voi syötäväksi keräillä.

  Puolukkasadosta näyttää tulevan hyvä, runsaskin. Taas pitää olla, kuin ketun pesällä. Etteivät ehdi muut keräämään. Tietysti marjoja löytyy jokaiselle. Jos jostakin on viety, toisesta paikasta löytyy, kun jaksaa kävellä. Mutta mielellään haalii puolukat, kaikki luonnon antimet, tutuilta mestoilta. Alankohan jämähtää paikalleen? Se ei tietysti ole hyvä merkki. En tunnusta, mukavuuden halua se vain on.

  Niin, aamulla startataan kohti Hollolaa. Otavassa pieni välipysähdys. Pakolliset askareet kotona suoritetaan. Hilpalla optikko myös huomenna. Torstaina takaisin, kiireen kanssa. Pitää nauttia, minun elämäni paras vuodenaika on aluillaan. Illat pitenevät, yöt ovat lauhkeita, veneliikenne vähenee, erilaisia sieniä putkahtelee, puolukat kypsyvät, ja talossa piisaa lämmintä. Mitä muuta voi eläkeläinen toivoa? Ai niin, syyskuussa siikoja!

OMAVARAISTALOUDEN KULMAKIVET

  Siirtyminen omavaraistalouteen lähestyy hiljalleen. Yksi sen kulmakivistä, puutarhajyrsin, tuli juuri hommatuksi. Surffailin netissä ennen eilistä kaupunkireissua. Vertailin vähän jyrsinten hintoja, tarjontaa ja saatavuutta. Äkkäsin Motonetin sivuilta 4-hevosvoimaisen Matrix-merkkisen härvelin, tarjoushinta 299 €. Tarkastin saatavuuden Mikkelissä, yksi kappale hyllyssä: hylly 42, lattiapaikka. Samantehoiset myllyt pyrkivät muualla olemaan hinnaltaan halvimmillaankin lähes tupla. Joten päätin, että mennään katsomaan.
  Niin mentiin. Siellä se vielä oli, pahvilaatikossa. Laatikossa, mikä mahtuisi autoon. Tein päätöksen, ostin masiinan. Mieleeni kyllä tuli viisas lause: "Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa!" Se on useinkin totisen totta. Mutta sisältää paradoksin; köyhällä ei ole myöskään varaa ostaa kallista. Kun jyrsimen vuotuinen käyttö jäänee muutamaan tuntiin, päätin riskeerata.
  Kun saareen palattiin, ryhdyin pelon sekaisin tuntein, kokoamaan konetta. Reilun tunnin ähellyksen jälkeen se oli tehty. Eikä jäänyt yli, kuin yksi mutteri ja yksi jousi. Siinä se komeus on!

  Nyt aioin pitää pienen tauon, ennen kuin laitan myllyyn öljyt, täytän bensatankin ja vetäisen narusta. Pitää ensin lukea ohjekirja, löytää puuttuville osille paikat, ladata itsensä sopivaan mielentilaan. Jännitystä ilmassa, odottakoon jokusen päivän.

  Omavaraistalous siis lähenee. Paljon ei enää puutu. Meillä on jo kalaverkkoja, katiska, kaksi virveliä, kaksi onkivapaa, kaksi pilkkiä. moottorisaha, halkomakirves, lapio, rautakanki, perunakuokka, maakellari, soutuvene, kumisaappaat, sydvestit, villasukkia, viikate, vesuri ja kottikärrit (kahdet huonot). Vielä ennen syksyä pitää hankkia pari siikaverkkoa. Taula ja tulukset puuttuvat, mutta takkasytkäreitä ja tulitikkupuntteja on kosolti varattuna. Samoin suolaa, niin karkeaa, kuin hienompaakin sorttia. Pottumaan suurentamisen edellytykset ovat nyt kunnossa, joten lähellä ollaan, OVT:tta. Jänistuhojen ehkäisemisen oppivuosi on myös takana. Siltäkin osin asiat hallinnassa. Ehkä jotakin opittavaa, parannettavaa ja huomioon ottavaa kuitenkin vielä löytyy. Eikä nykyihminen, pahoille tavoille oppinut, täyteen OVT:een helposti yllä. Vaikkapa suklaa-, pähkinä-, olut-, ja paloviinapuolella saattaa tulla hankaluuksia tuotannossa. Tai miten käy bensan, hammastahnan, vaniljakastikkeen, Dents-ksylitolipastillien, tv-ohjelmien, hapankorppujen tai tulehduskipulääkkeiden kanssa? Mutta nuohan ovat toisarvoisia, loppupeleissä.

  Joopa joo. Mikkelissä siis poikettiin. Marssijäjestys oli kuitenkin hieman eri, kuin kehua retostin edellisessä blogissa. Käytiin nimittäin jo mennessä Mikkelipuistossa. Sitten Motonetissä. Sieltä Minnan Torikahvilaan korvikkeelle ja Mortin kanssa jokunen sana vaihtamaan. Torilta apteekin kautta S-Markettiin leivän ostoon. Sitten ravintola Vaihaan. Meinanderin Paulin teokset silmäiltiin; osa oli ennen nähtyjä, osa näkemättömiä. Koska lounasaika alkoi, sellainen maksettiin. Voin suositella: monipuolinen salaattipöytä. keitto, lämmin ruoka, leivät, juomat, jälkiruoka ja kahvi, hintaan 12 €. Oikessa oli Paul, kun ruokaa kehui. Hilppa popsii taitelija Meinanderin meriaiheisten töiden alla.

  Mahapakolla lähdettiin Lidliin hakemaan lisää ruokaa. Samalla poikettiin Jyskissä. Minä ostin puutarhakengät (2,50 €), Hilppa herätteenä uudet tyynyt (14 €/kpl, puoleen hintaan) Avokkaaseen. Eli tuhlattiin seuraavasti: Hilppa heräteostoihin 28 €, minä puoliheräteostoon 299 € + litra pienkoneöljyä 6,80 €. Mutta kun liityin Motonetin kanta-asiakkaaksi, sain 10 %:n alennuksen. Meniko homma oikeudenmukaisesti? Hilppa maksoi 28 € ja säästi 28 €. Minä maksoin 305,80 €, ja säästin 30,58 €. Kai se meni. Ja molemmat hankinnat ovat omavaraistalouden kannalta tuiki tärkeitä; minun ostoksillani pidetään vihannesmaa tuottoisana, Hilpan ostoksilla varmistetaan, että sitä ei tarvitse tehdä niska jäykkänä, ruoto kolottaen.
  Paluumatkalla poikettiin vielä Anttolassa hakemassa Kone- ja Urheilusta tulpat venemoottoriin.

  Tekisi mieli, OVT:n nimissä, laskea verkot. Mutta kun muistaa, että pari norppaa on Luonterillakin tänä kesänä kuollut pyydyksiin, alkaa arveluttaa. Vaikka epätodennäköistä sellainen on saaren länsipuolella. Niin on kelvollisen syömäkalan saantikin, valitettavasti. Toisaalta omavaraistalouden kannalta lihava norppa tekisi eetvarttia. Mutta rajansa kaikella. Syksyllä joka tapauksessa siikaa pitää koettaa. Täytyy tosiaan ostaa pari 45-millistä verkkoa.

  Kaunis aamu, lämpöä luvassa. Tänään lähdetään Piskolaan Markun kanssa mustikkaan, eli herran kanssa marjaan. Se on osa omavaraistaloutta. Reitille sattuvat ihmisravinnoksi tunnistettavasti kelpaavat sienet poimitaan ohimennen mukaan. Aamusta lähdetään, päivällä saattaa metsässä olla tukahduttavaa. Saatetaan taas matkalla nähdä rantautuneita joutsenia. Linnuista vielä: ilokseni iso teeripoikue on taas saareen siunaantunut. Alkavat liikuskella pihapiirissä, kuten melkein joka vuosi ovat tehneet. Samoin on lehtokurppa palannut maisemiin, monen vuoden tauon jälkeen. Ainakin kolme perillistä olen bongannut.

KREATIOMISMIA JA EUGENIIKKAA

  Trumppi on kesälomalla. Mitähän mies puuhailee? Käykö sienessä? Tai rock-festareilla? Pitäneekö muikkuverkkoja? Tuskin. Puuhailee mitä puuhailee. Luultavasti siitä ei kuitenkaan seuraa mitään hyvää, noin ihmiskunnan kannalta ajateltuna.

  Laura Huhtasaaresta persujen presidenttiehdokas. Kreationismi pakolliseksi oppiaineeksi lienee tosiasia, mikäli tulee valituksi. Presidentiksi siis. Ensin pitää kai valita puolueensa ehdokkaaksi. Vai joko on valittu?

  Minä uskon, että luomistapahtumassa syntyy taidetta. Ja minä uskon, että  eugeniikasta syntyy dystopia. Vaikka mitä väliä sillä on, mitä minä uskon.

  Olen ajatellut joskus uskontoja, ateismia, agnostismia. Olen tullut johtopäätökseen, että samanlaisia ovat uskovat ja uskottomat. Kummatkin uskovat siihen, mitä ei tiedetä.  Ei ole todisteen häivääkään siitä, että jumala olisi olemassa. Eikä siitä, että häntä ei olisi. Siksi olen agnostikko; suhtaudun epäillen jumalan olemassaoloon, jos myös olemattomuuteenkin. Totuutta en saane koskaan selville. Tai ehkä saan, jos jumala on olemassa. Pyhä Pietari suhtautuu kaiketi portilla agnostikkoihin varauksella. Joudun siis alakertaan sarvipään valtakuntaa.
  Jos jumalaa ei ole, kuoltuanikaan en saa asiasta mitään tietoa. Olen vain kuollut. Mitä voimme tästä päätellä? Sen, että agnostikko helposti toivoo, että jumalaa ei olisi olemassa.
  Ei kuitenkaan ole mielestäni oikein sortua sen kaltaiseen opportunismiin, että on kaiken varalta uskossa. Jokuhan on joskus sanonut, että kannattaa uskoa, sillä siinä ei häviä mitään, mutta saattaa voittaa. Jos jumala on olemassa, on hän kai sen verran asioista kuusalla, että passittaa mokomat varmistelijat vastapuolen käsiteltäviksi.

  Selvennykseksi: Vaikka jumalan olemassaolon suhteen olen epätietoinen, olen evoluutio-opin vankkumaton kannattaja. Sen suhteen löytyy mielin määrin todisteita. Niitä ei kreatiomismin kannattajilla ole pöytään löytäviksi.

  Se siitä. Ilmat paranee. Sunnuntai oli todellinen lörötyspäivä. Avokkaan puolivirallisen sääaseman mittauksen mukaan vuorokauden sademäärä ylitti saappaan teräosan korkeuden. Iiriksen kuminen uima-allas oli nimittäin tyhjänä pihalla, ja sen verran siihen oli eilisaamuun mennessä vettä kertynyt. Mikäli Ilmatieteenlaitos, Foreca, AccuWeather, kuka tahansa alalla toimiva, haluaa halvan ja luotettavan yhteistyökumppanin, ottakoon luottamuksella yhteyttä.

  Eilen oli siis jo puotaista, pilvistä kylläkin, eikä kovin lämmintä. Puuhommia tein, sain kaadetut ja pätkityt pilkotuiksi.
  Tänään on ollut aurinkoista, hieman yli 20 astetta. Intoonnuin aamusta hojeltamaan, pätkimään ja halkomaan muutaman harvennuskoivun tupapuiksi, eli metrin haloiksi. Hyvä pinonalku niistä kehkeytyi. Varmaan sitä vielä päivänä muutamana kasvatan.

  Eilen, samoin tänään, kävin lähisaarissa sieniä katsomassa. Hieman kanttarellejä kertyi molempina päivinä. Ei mitään suursaalista kuitenkaan. Olivat mökkiläiset käyneet viikonloppuna rannat koluamassa. Näkyi jäljistä.

  Hilppa puolestaan poikkesi tänään raapaisemassa ämpärillisen (5 l.) mustikoita. Jonkin verran tuntuu satoa olevan, kypsiäkin alkavat olla. Perjantaina lähdetään Piskolaan. Jo perinteeksi muodostuneelle mustikkaretkelle Markun kanssa. Minähän en niinkään marjastamisesta perusta, mutta joukossa menettelee, kun saa samalla turista joutavia.

  Huomenna arveli Hilppa menevänsä tarkkomaan tämänpäiväisen mustikkamestan. Minä keksin jotain muuta. Eiköhän  mielikuvitus vielä sen verran pelaa.

  Torstaina sörnäytetään Mikkeliin. Torille kahville, S-Marketiin ostamaan Marskia ja Siiskosen kauraleipää, Lidliin hakemaan muut eväät, Tokmannille täydentämään ruuvivarantoja, Mikkelipuistoon ällistelemään ja syömään. Välissä piipahdetaan katsomassa näkemättä jäänyt Meinanderin Paulin myyntinäyttely Ravintola Vaihassa. Sielläkin on, Paulin kertoman mukaan, hyvä ruoka, mutta logistisesti sopii meille paremmin aterioida Mikkelipuistossa paluumatkalla. Ja senkin ruokaa on meille kehuttu.

  Perjantaina, kuten sanottua, mustikkaan. Sen pidemmälle ei ole suunnitelmia valmiina. Ei kannata ollakkaan; ovat aika hanakoita muuttumaan, suunnitelmat.
  Kuitenkin sen verran lähitulevaisuudesta tiedetään, että ensi viikon tiistaina lähdetään aamusta Hollolaan. Hilppa tilasi itselleen ajan optikolta tiistai-iltapäiväksi. Varmaan torstaina kiireellä takaisin tullaan, puhtaat jauhot ja pyykit pussissa.

  Taidan lähteä hätistelemään itikoita Hilpan ympäriltä; putsailee pihalla mustikoita rouva.

OSAKESÄKATSAUS

  Kesä on kääntymässä kohti syksyä, syksy ojentautumassa kesää vastaan. Mitä on tähänastisesta kesästä jäänyt mieleen, käteen?

 

1. Ajan kulumisen nopeus. Se on kuin Usain Bolt parhaimmillaan. Vähintään kuin mies viime yönä Suomen aikaa. Vasta oli vappu, kytättiin jäiden lähtöä, odotettiin malttamattomina saareen pääsyä. 

2. Ilmojen epävakaisuus. Alkukesä oli sateetonta. Piti istutuksia kastella tiheään tahtiin. Sitten on vettä riittänyt. Hellepäiviä ei ole ollut monta. Lämpimiä sentään muutamia. Ilmojn kanssa ollaan tultu toimeen. Niin kuin nöyrä dallaaja tulee toimeen vastustamattomien voimien kanssa. 

3. Jänisten invaasio. Pupuperhe juurtui pihapiiriin. Kokemattomat omatarvevijelijät eivät osanneet varautua. Oppivat olemaan ilman pinaattia, parsakaalia, yhden laadun hernettä ja papua. Eikä silmä lepää syyshortensiassa. Ensi vuonna ollaan viisaampia. 

4. Kuutioidut työt. Leikkimökki, tuvan maalaus, kammarin kokonaisvaltainen remontti, kaikki on tehty. Kokolailla aikataulu ja budjetti pitivät kutinsa. 

5. PoriJazz. Ilma kehnohko. Se miksi sinne mentiin, ei pettänyt. Paikalla ollaan tulevaisuudessakin, paremmin varustautuneina. Mikäli esiintyjäkaarti on matkan arvoinen

7. Alkava sienikausi. Myöhässä pahasti, kuten kaikki luonnon ja ihmiskäden aikaansaamat kasvustot. Näyttää ihan kelvollinen sato nousevan.

8. Enemmän aikaa kuin ikinä saaressa. Reissuvihko paljastaa tämän lahjomattomasti: avoveden aikaan tänne tultiin ensimmäisen kerran 6. toukokuuta, eli kolme kuukutta sitten. Tuosta ajasta ollaan oltu poissa saaresta 13 päivää. 

9. Summa summarum: voisi kesänsä huonomminkin kuluttaa.

  Tilityksestä päiväkohtaisiin asioihin. Eilen käytiin Hanelilla katsomassa uutta asukkia Kaapoa. Veikeä naskalihammas se on. Ja nätti. Päin persettä rajatussa kuvassa Kaapon ensikohtaaminen Iiriksen kanssa. Iiriksellä päällään paita, missä on, hänen sanassaan, pulutulkkuja.

 

  Siinä mielessä meillä oli tuuria, että päästiin reissu tekemään sateettomassa kelissä. Ja ihan lämpimässäkin. Ukkonen vähin kumpusi, mutta ei päälle tullut; kaarsi etelän puolelta kohti Puumalaa. 

  Kylässä saatiin kakkukahvit. Katriinalla oli ollut synttärit. Sen rääppiäisiä kahviteltiin. Iiris piirsi Kahtille ennen lähtöä kortin.

  Illalla käytiin saunassa. Ja uimassa. Iiris myös; mumma uitteli laiturin päässä ihan kunnolla. Hyvin on tyttö pärjännyt kanssamme. Mikäs siinä, tuttua touhua. Tietysti ikäväkin on. Sitä peittääkseen Iiris soitti leikkipuhelimellaan saunan jälkeen äidilleen. 

  "Moi äiti", aloitti tyttö. "Onks' sulla ikävä? Mulla ei oo yhtään! Hei hei, ja hyvää yötä".

  Iiris nukkuu vielä. Äsken sateli, vaihteeksi. Nyt näyttää olevan puotaista. Luultavasti tunnin, pari. Taidan lähte pieksämään hetkeksi halkoja.

  Anna ja Joni tulevat päivällä. Grillailen pari possunfileepötköä. Sitten Tiilikaiset lähtevät ajelemaan Helsinkiin. Me jäädään. 

  Mikkelissä pitää joku päivä käydä. Ja Mikkelipuistossa, lopultakin. Ohi siitä ajetaan joka ainoa kerta, kun siellä päin liikutaan. Ja aina sanotaan, että tuollakin piäisi käydä. Nyt se tehdään. En tiedä, kostutaanko mitään. Mutta ei kai se ole aina tarkoituskaan.

  Urheilumittelöt ovat Lontoossa alkaneet. Antaahan urheilla. Sen verran kiinnosti, että aamulla etsin tulokset satasen finaalista. Ei voittanut Bolt. No, onhan hänellä noita kirkkaimpia mitaleita ennestään. Eläköitykööt rauhassa. Kova on mies. Toivottavasti lähemmän tarkastelun kestävin keinoin.

  Tytö nukkuu, minä pukeudun orjankaapuun. Menen tutkailemaan, josko vähälukuiset itikat olisivat valveilla.

  No nyt kolahtaa kammarin ovi auki. Sieltä Iiris saapuu, silmät sikkurassa. Pitää toivotella huomenet. Hilppa hoitelee aamupalat, minä pysyn äskeisessä suunnitelmassani.

Kerta kiellon päälle: kielon lehti.

SIENIPÄIVITYS JA SYDVESTIN TESTAUS

  Eilen tuli kiepaistua sienilenkki. Ai missä? En sano. Olkoot salaisuus niin kauan, kunnes upottavat sirun käsivarteen. Mutta raportin annan. Kanttarellejä on jonkin verran, nousemassa lisää. Sikäli poikkeuksellista, että muutamalla paikalla, joissa kanttiksien kasvamisen puolesta melkein henkeni olisin voinut pantiksi antaa, ei kasvanut ainuttakaan. Toisaalta paikoissa, joissa ei liiemmälti edellisvuosina ole esiintymiä ollut, löytyi nyt ihan mukavastikin.
  Muutaman koivu-, ja herkkutatin bongasin. Olivat läpeensä silsaksi madonsyömiä. Kymmenkunta haaparouskua tapasin myös. Ihan kurantia tavaraa, mutta liian vähän kerättäväksi. Täytyy ensi viikolla käydä niitä jälestämässä.

Onhan se alku tämäkin:

  Tänään aamulla ei vielä satanut. Mietin, mitä tekisin. Ajattelin, että en viitsi puusavottaan ryhtyä. Otin muutaman kuvan puutarhassa. 

  Sitten lähdin puolentoista tunnin uistelu-, ja virvelöitilenkin. Ilman käsinkosketeltavaa saalista. Tai voihan tuota koskettaa, ainakin jos tulostaa. Ja mobiilla on luonnollistakin, koskettaa.

  Puoliltapäivin alkoi sitten satelemaan. Meni tupatouhuiksi. Eli Game of Thrones'iksi. Tuon HBO Nordicin kanssa ilmeni ongelma, mitä en tullut ajatelleeksikaan. Ohjelmien jakaminen tabletilta cromecastin kautta televisioon ei onnistu. Kotonahan kaikki menee boksin välityksellä. Ei se mitään. Tuo vain lähentää minua ja Hilppaa; joudumme napottamaan kylki kyljessä, kun tablettia tuijotetaan.

  Anna ja Iiris tulivat kolmen jälkeen. Anna lähtee huomenna Jämsään kyläilemään, Iiris jää meidän iloksemme. Joni, jolla on tänään töitä, pääsee sinne suoraan Helsingistä tuttavien kyydissä. Annahan tekee vielä neljäpäiväistä työviikkoa.

  Vettä sateli, kun lähdin tulijoita hakemaan. Mutta ei huolen häivää: gestapotakki-, ja sydvestiyhdistelmä osoittautui oivalliseksi.

 Onneksi sade ei ollut kovin rankka, päästiin ilman uitetun koiran syndroomaa saareen.

   Nyt on tulokahvit mustikkapiirakalla (Hilppa kävi eilen hieman poimissa, piirakkatarpeiksi) hörpitty. Iiris piirtelee mumman kanssa tuvan pöydän ääressä. Anna selaa puhelintaan. Sade kiihtyy. Minä kirjoitan. 

  Toivottavasti huomenna on ip. sopivaa keliä; tarkoitus on ajella Piskolaan katsomaan Hanelin porukoiden uutta koiraa. Se on karkeakarvainen mäyräkoira Kaapo. Vilpittömin toiveeni on, että heillä on Kaapon suhteen parempi onni, kuin parin edellisen nuoren koiran kohdalla. Kohtuuttomasti on kohtuuton kohtalo kolhinut heitä koira-asioissa.

  Mukavasti lauantai sujuu Iiriksen kanssa. Tämähän on jo iso tyttö. On isojen ryhmässä päiväkodissa. Vanhemmat tulevat sunnuntaina tytön taas hakemaan. Me jäädään tänne puuhailemaan, mitä sitten puuhaillaankaa. Ainakin sieniä, marjoja etsitään, ehkä verkkoja, onkia, virveleitä viritellään, luultavasti moottorisahaa, kirvestä käytetään, kaiketi ruohonleikkuria, trimmeriä tarvitaan. 

  Iiris katsoo hevosen kanssa PikkuKakkosta. Minä vetäydyn Fred Vaegasin seuraan.

  Siis viikonloppuja kaikille; niille jotka vapaalle pääsevät; niille, jota vapaalla ovat; niille, jotka duunia joutuvat painamaan.

RATKAISU NISKAN KASTUMISEEN

  Puolipikainen visiitti Hollolaan suoritettu. Asiat saatiin toimitettua, pyykit pestyä. Yhtenä aamuna ehdin uusilla pumppusauvoilla käydä dallaamassa. Okeroisten Myllyn lampi oli siellä, missä sen kuuluukin olla. Näin siellä kaksi haikaraa, mutta puhelimen kameraan en niitä saanut tallennettua. Olivat melko arkoja kavereita.

  Nyt ollaan Anttolassa. Viittä vaille, ettei lähdetty jo eilen tulemaan. Mietittiin, että mitä sitte, jos viimeiset pyykit on kosteita; tällätään jätesäkkiin, kuivaa ne aikanaan. Aika hitaasti tietysti, ainakin jollei ota niitä säkistä pois. Ei kuitenkaan lähdetty.
  "Olisi pitänyt!", ajattelin aamulla aikaisin, kun netistä sääennusteen katsoin. Ihan varoiteltiin rankasta sateesta Etelä-Savossa. Startattiin jo seitsemän korvilla, jotta ei ehtisi saderintama Saukonsalon maisemille juuri ennen venematkaa. Vaikka ei hätää! Meillä on vakiona sadepuvut veneen keulapiikissä. Ja muutakin asiaan kuuluvaa. Ei keulapiikissä, mutta kassissa. Käytiin nimittäin eilen toteuttamassa pitkäaikainen haave, aina vaan unohtunut sydvestihanke. Erä-Lindroosille Launeelle ajeltiin. Näkyi sateisen kesän vaikutus sydvestihyllyssä. Mutta muutaman jäljellä olevan joukosta löydettiin sopivat; Hilpalle punainen, minulle musta. Aika hinnakkaat ne olivat, tiukan tinkimisenkin jälkeen. Ja käyttöaste lienee melko alhainen. Tai riippuu kesästä, syksyn keleistä, kevätsateista. Mutta ei enää niska kosteana PoriJazzissa, ei venematkalta pää märkänä, ei lasit sumeina mökin vessamatkoilla.

  Mutta asiaan. Potinlahdessa oltiin 9:30. Ei satanut. Vene lastattiin, muutama pisara ilmassa. Yli sörnäytettiin, ei sadetta. Tavarat paatista purettiin, pientä tihkua. Kaikki katon alla, sade alkoi. Sitä sitten tuleksii kaiken aikaa. Ei kylläkään kovin rankasti.

  Kun oltiin kotiuduttu, tai mökkiydytty, tein viimeistelykierroksen kammarissa. Uunineduspelti, pari kynnyslistaa, akryylia, ripaus pakkelia, muutama jalkalistan pätkä. Verhotangot, säleverhot, lukulamput, vaatekoukut, jokunen taulu, huonekalut paikoileen. Huomenna vielä pikkupensselin kanssa käyn tarkkomassa muutamia kohtia.
  Tulkoon silmitön talvi, kaikki valmiina. Tulkoon vaan silmitön talvi,  järjetön sää. Meitä ei kylmetä routa ja jää. Tai tulkoon ensin hiljalleen pimeämmäksi muuttuva yö. Paluu kammariin on tosiasia.

  Huomenna lähden metsään. Hirvet, mäyrät, supit, ketut, puput, satunnaiset karhut ja epätodennäköiset sudet, elekee jäikö alle! Ja syömäsienet, nauttikaa viimeisistä hetkistänne luonnossa. Se on Peppe päässyt irti!
  Tuskin paljon muita sieniä, kuin kanttarellejä löytyy. Tai eihän sitä tiedä. Ei ole mitään vainua tilanteesta. Mutta tyhjin käsin, vasun pohja pilkottaen, en reissulta palaa. Laitetaan vaikka jäkälää koriin, jos ei muuta löydy.
  Asiaa puhuakseni sen verran elkeitä olen tässä lähinurkilla seuraillut, että kyllä keltaisia herkkuja varmasti on. Jos niitä on, ei  niiden löytäminen ole minulle koskaan ollut ongelma. Oletan, että jäkäläkasvusto saa olla minun puolestani rauhassa.
  Jos niin käy, että ei tule saalista, ollaan ilman. Loinnellaan hiljaa itsekseen, mutta ollaan ilman. Ilman ollaan, koska ei muutakaan voida.

  Kovin on kosteaa ulkona. Sisällä mukavan lämmintä. Kun tämän jutun saan valmiiksi, katsotaan varmaan jotakin. Tai tiedänhän minä, mitä katsotaan. Tein nimittäin eilen sellaisen tempun, että tilasin HBO Nordic'in ElisaViihteelle. Suivaannuin, kun ei ollut mitään kiinnostavaa tallenteella eikä suorana. Nyt on. Ensimmäinen kuukausi on tilauksessa ilmainen, sitten 9,90 €/kk. Sen jaksaa maksaa. Jos tuntuu, että ei enää ole tarvetta, voi tilauksen lopettaa.
  Suoraan sanottuna pääsyy tuohon mielenhorjahdukseen on, että, syystä tai toisesta, Game of Thrones on jäänyt meiltä näkemättä. Nyt pääsee kaikki jaksot ja tuotantokaudet ensimmäisetä uusimpaan tuijottamaan. Eilen jo kaksi katseltiin. Tänään lisää.
  Ei tuo GOR tietysti ole ainoa; laatusarjoja löytyy määrättömästi. Käytettävissä oleva aika astettaa tietysti rajoituksensa. Käytettävissä olevä aika kun pitää käyttää järkevästi. Sitä on jo ehtinyt miettiä, että väheneekö lukeminen HBO:n myötä? En usko. Ehkä hetkeksi, mutta ei minusta kirjatonta saa. Uskon, että balanssi näidenkin välille löytyy.

  Viiden uutiset jos vilkaisisi, ElisaViihteen esiin kaivaisi. Iltaa hiljalleen kuluttaisi. Itsensä sopivaan sienestystilaan saattaisi. Mikä noita tehdessä, kun niskankastumisongelma ja joutoajan viihdykkeeseen liittyvä pulma ovat tulleet tyydyttävästi ratkaistuiksi.

  Tälläiselta näytti maanantaiaamuna Okeroisten Myllyn tienoilla. Miltä lie huomenna Avokkaansalmen seutuvilla?