LOMPSAN TARINA JA DON QUIJOTE (nuorisopainos)

  Tänään Hollolaan, huomenna Hollolassa, ylihuomenna Hollolasta. Illatiivi, inessiivi, elatiivi. Eli keskiviikkona taas saareen. Oudolta tämä kotona oleminen tuntuukin.

  Tänään oli Hilpalla kolmen pyykkikonellisen päivä. Huomenna kai ainakin sama mokoma edessä. Parissa viikossa, varsinkin, kun on muitakin majoittuneita, kertyy lakana- ja pyyhepyykkiä kalsareitten, sukkien ja t-paitojen lisäksi.

  Huomenna pitää käydä kaupungilla hieman asioita toimittamassa. Tänään niitä jo aloiteltiin, puutelistan hankintoja. Käytiin Hollolan Tokmannilla. Ostin pussillisen kiloruuveja ja metallilistan pariin kynnykseen. Tälläsin lompakkoni auton katolle siksi aikaa, kun sovittelin parimetristä listaa auton etupenkkien taakse nojalleen. Samalla meille tuli Hilpan kanssa hieman verbaalista kädenvääntöä listan soveltuvuudesta aiottuun tarkoitukseen. Hypättiin autoon, sörnäytettiin yhä keskustelua jatkaen Lidlin pihaan. Käännös, satametriä, liikenneympyrä, sata metriä, käännös, sompailu parkkiruutuun. Ulos autosta, ja kas: lompakko nakotti nätisti katon kulmalla! Oli piru siihen unohtunut, kun listasta peistä taitettiin. Onneksi en lähtenyt uhmapäissäni kovin kaasuttelemaan, olisi saattanut liitämään lähteä, lompsa! Siitä se riemu olisi ratkennut. Jollei joku ystävällinen sielu sitä olisi löytänyt ja ilmoittanut, olisin sen huomannut ehkä vasta huomenna, kun kaupungille lähtöä ruvettaisiin tekemään, sillä Hilppa maksoi Lidlin ruokaostokset. Olisi alkanut melkoinen muistelu, että missäs minä posaa viimeeksi tarvitsin? Tai ensin tietysti olisin hyökännyt autosta katsomaan, josko siellä piilottelee. Mutta luultavasti olisin oletetun katoamisen huomannut heti, kun Lidlistä kotiin palattiin. Minulla on tapana laittaa lompakko taskusta, laukusta, repusta, missä se on ollutkaan, tiettyyn paikkaan odottamaan seuraavaa lähtöä. Jos näin olisi käynyt, olisin luultavasti kohta muistanut, että auton katolle sen viimeeksi laitoin. Ei kun äkkiä takaisin nuohoamaan ajotien reunoja!
  Sellainen se alkaa olla muisti. Avokkaassa joku viikko sitten etsin vimmalla ja rumia sanoja käytellen akkuporakonetta. Olen melko jämti äijä viemään työkalut niille kuuluville paikoille. Aikani temmelsin, aloin miettiä, missä olin värkkiä viimeeksi tarvinnut. Muutama minuutti siihen kului, sitten välähti. Painelin kasvimaalle; siellä se lojui, hernepenkin päässä. Olin laittanut pari päivää aiemmin tukia jänisverkoksi muuttuneelle rastasverkolle. Makita oli pari yötä viettänyt yksikseen heinikossa. Onneksi sattuivat olemaan sateettomia, juuri nuo yöt. Ja tuskin pora-rukka kovin ikävissään ja peloissaan oli ollut; se on jo ihan täysikasvuinen.
  Jutun opetus: Olkaa tarkkoja siitä, mihin lompakkonne tai porakoneenne hylkäätte! Joopa joo, en tiedä muista, mutta minä en aina muista.

  Asiasta seuraavaan: Kun Avokkaassa kammarin kirjakaappi piti tyhjentää, jotta sitä olisi kepeämpi liikutella, täytyi se tietysti täyttää uudelleen. Aika paljon löytyi pois heitettävää. Mutta löytyi muistamattomia aarteita myös. Ainakin Don Quijote manchalainen, lyhennetty nuorisopainos, painettu 1946, kirj. Miguel de Cervantes Saavedra, suom. Tauno Karilas, kuvitus Aarne Nopsanen.

  Kannessa näkyy himmeällä minun nimeni. Muista tuon opuksen snadina lukeneeni, sitten se jäi unholaan. Olen tietysti aikuisena lukenenut lyhentämättömän version, ainakin pariin kertaan. Niistäkin kerroista on jo aikaa. Ei harmainta aavistusta, ei muiston häivähdystä siitä, kuinka nuorisopainos eroaa lyhentämättömästä. Olen siis lukenut Tauno Karilan lyhennetyn ja J.A: Hollon täysmittaisen suomennoksen. 2013 on painettu uusi versio Jyrki Lappi-Seppälä kääntäjänä ja Jukka Koskelainen runojen tulkitsijana. Kunhan kiivain mökkikausi päättyy, otankin urakakseni lukea kaikki kolme teosta.  Tauno Karilashan oli aikoinaan mm. Hakkapeliitta-lehden päätoimittaja. Tuskin se kuitenkaan näkyy hänen suomennoksessaan. Niin, tai näin, en pojankloppina kirjaa lukiessani ymmärtänyt tuollaisista asioista senkään vertaa, tätäkää vähää. Joka tapauksessa hauska vertailla kolmea versiota keskenään. Ja Don Quijotehan on minun mieliklassikkoni. Vähälläkin tähänastisella perehtymisellä.

Pari esimerkkiä lyhennetyn version kuvtuksesta:

   Vielä as. Oy Kultasirkun ruohonleikkuukulttuurista. Reilu kaksi viikkoa oltiin oltu mökillä. Kun päivällä tultiin, huomasin, että meidän pihamme oli ajeltu ainakin kerran; ei ollut kovin pitkä. Ajattelin, että huomenna sen leikkaan. Tuossa viiden korvilla näin ikkunasta, että naapurin nuori isäntä päräytti koneen käyntiin. Kohta soi ovikello. Naapurihan se siellä.  Kysyi: 

  "Haittaako, jos ajelen teidänkin pihat samalla?" Minä siihen: 

  "Ei tietysti haittaa, mutta minulla oli tarkoituksena ne huomenna leikata."

  "Samalla ne menee, ilmottelin vaan, etette ihmettele, kun takapihalla päristelen."

  Aika ystävällistä väkeä. Ja toisen puolen naapuri on samanlainenen, leikkailee väliin meidänkin läntit. Toisaalta tämä on vaihtokauppaa; talvisin minä olen pruukannut kolata sisääkäyntien edustat ja autokatoksen välin aikaisin, ennen kuin työtä tekevät ja raskautetut lähtevät ahertemaan. Minä kun olen aamuvirkku, enkä lainkaan paheksu lumitöitä. Tämä on siis eräänlainen symbioosi. Vai onko bilateraalista kanssakäymistä?

  Äsken kävi ukkonen lähellä, jyrähteli jonkun kerran, räväytti oikein kunnon kuuron. Nyt tuntuu parvekkeen avonaisesta ovesta hiipivän sisään sateenrakiasta ulkoilmaa. Tähän on hyvä lopetella Hollolan kuulumiset.

  P.S. Käytiin tullessa Lahdessa kirjastossa, palauttamassa luettuja, lainaamassa uusia. Sain käsiini uutuuksien hyllystä Fred Vargasin "Neptunuksen sauva". Tietää mukavia lukuhetkiä Jean-Baptiste Adamsbergin seurassa. 

  P.P.S. Minulla on Lastu-kirjaston "omilla sivuilla" aika pitkä lista muistettavia uutuksia. Niitä ei oikein uskalla varata, kun ei tiedä, onko mahdollisuutta hakea määräaikana. Eli tosi mukavaa, kun joskus sattuu löytämään mieleisen uutuuden ihan "ex tempore".

KIHUT, KEHUT JA KOHUT

  Eilen oli löysä päivä. Aamulla maalasin kammarin lattiasta viimeisen puoliskon kertaalleen. Kävin poimimassa kanttrellejä parille aterialle.

  Heti kymmenen jälkeen rantauduttiin Anttolan satamaan. Vielä oli hyvin tilaa vieraslaiturissa. Väkeä kumminkin oli jo kerääntynyt runsaasti Satamapuistoon. Tavalliset markkinathan nuo Kihut ovat. Samat kaupistelijat niitä kiertävät. Se, mitä olen aiemminkin Kihuilta kaivannut, puuttui nytkin lähes kokonaan. Nimittäin paikallinen tarjonta, eli perunat, vihannekset, mansikat, leivät, etc. Yksi myyntipöytä oli, missä ostimme toiseksi viimeisen kauraleivän, Ikolan Eilan taikinasta aamulla Koivulassa paistetun. Samalta pöydältä oli saanut mustikkapiirakkaa ja vehnästä, joitan mattoja näkyi myös olleen.
  Tuttuja naamoja näkyi aika paljon. Muutamien kanssa tuli rupateltuakin. Näistä yksi oli kansakoulun luokkatoverini Pirskasen Sepi. Asuu kuulema kotitalossaan muinaisen kansakoulun vieressä. Oli sen hankkinut nimiinsä jokusia vuosia sitten, ja tehnyt täyden remontin. Se on talo, missä minä yövyin kolutieni alkuvuosina rospuuttoaikoina, kun kouluun ei päässyt hiihtäen eikä soutaen. Sepi muisteli, että kun hän asui niin lähellä koulua, piti hänen tulla joskus Piskolaan luokseni kylään, ihan etäisyyttä saadakseen. Ja vielä, että kerran olimme myöhästyneet koulusta, kun olimme vain leikkineet, eikä Aleksi-ukki, jonka kyydissä oli tarkoitus lähteä kouluun, ollut ajoissa saanut meitä hevosen rekeen. Kun nyt asiasta kuulin, muistui se myös omaan mieleeni. Edellisen kerran oltiin Sepin kanssa puheissa joskus kuuskytluvun lopulla. Tempus fucit!
  Viitisen minuuttia poristiin, ja johan Hilppa oli hävinnyt. Aikani silmäilin. Siellä se oli rättiteltassa retonkia mallaamassa! Ja osti kans'. Piti vain käydä lähimmällä, ja ainoalla, automaatilla rahaa nostamassa. Ei näyttänyt kortti olevan käypää maksuvälinettä noilla Kihuilla.
  Käveltiin myyntikojut läpi. Marssittiin Koivulaan katsomaan Egyptinparrusta puukauhaan-näyttelyä. Paljon oli puisia esineitä näytillä, vahimmat kaukaa 1800-luvulta. Taisi olla puukauhoja, Egyptinparruja en huomannut. Paitsi jokusessa valokuvassa.
  Juotiin Koivulan terassilla vielä kahvit voisilmäpullalla. Ei käynyt kortti. Minun onneni: Kuusi euroa oli hinta, kaivoin kolikkokukkaron.
  "Ei riitä", totesin, aloin etsiä lompakkoa.
  "Paljonko siinä on ?", kysäisi ystävällinen myyntihenkilörouva.
  "Viiskuuskytviis ja nappi", vastasin.
  "No kyllä ne riittää".
  "Mutta nappia et saa, sitä tartten", ilmoitin.
  "Asia selvä", myöntyi rouva.
  Niinpä maistuivat ale-kahvit  ja -pullat hyville, vereksiä olivat molemmat.

  Siitä suunnattiin takaisin Satamatorille, kaupan kautta. Käytiin jäätelöt (kortti kelpasi). Kaupan ovensuusta myös puoli kiloa mansikoita (ei puhettakaan korttimaksusta). Torin kojusta tarttui vielä viipurinrinkeli matkaan, medium (cash only). Muutaman tutumman kanssa jokusia sanoja vaihdettiin. Paikalla oli myös ikiaikaisia kesäanttolalaisia: Liikasen Eki ja Ilaskiven Rami, nämä tunnetummasta päästä.

  Lähdettiin veneelle. Ihmeteltiin, kun kansaa oli kokoontunut rannalle. Pian asia selvisi; oli alkamassa tukkilaisnäytös. Äijä lähti sestomaan vilttihatusaan, ruutupaidassaan ja kumiteräsaappaissaan. Kesti se puulla, vaikka kuului puhelevan, että ei ole ennen tällä tukilla seilannut. Ei varmaankaan, koska Haneli nuo näytökseen tarvittavat tukit vast'ikään ja vasiten haki (luvan kanssa) naapurin metsästä ja kuori. 

  Oli yleisöä ranta mustanaan.

  Me hypättiin veneeseen. Kansan taputtaessa siirryttiin toiselle laiturille tankkaamaan. Selvennyksen vuoksi:  ei kansa meille taputtanut, temppujaan tekevälle tukkijätkälle varmaan.

  

  Se kihuista. Ja kehuista sen verran, että näyttely Koivulassa oli hyvä. Varmasti esineitä löytyisi Anttolasta enemmänkin; nyt ne oli haalittu vain muutamasta taloudesta. 

  Palattuamme maalasin lattiapuoliskon uudelleen. Nyt huone odottaa listoitusta, mikä alkaa pian. Sitten tavarat paikoilleen. Seinäkiinnitykset jäävät lähitulevaisuuteen. Eli taytyy hommata sopivat tarpeet kipsilevyä varten. Toki verhotangoille ja lukuvaloille on laitettu puuta taakse, jotta ei tarvitse "perhosiin" luottaa. 

  

  Huomisaamuna lähdetään käymään Hollolassa. Keskiviikkona takaisin. Päästään takaisin omaan huoneeseen muuttamaan. Kuusi yötä tuli pikkukammarissa nukuttua. Saa nähdä, kuinka uuden värisessä tilassa, hajuisessa myös, tulee uni silmään. Tulipa uni silmään, tai kääntyileekö Peppe uutuutta vieroksuen yönsä, niin pitää aloittaa laajempialainen sienikartoitus. Tähän asti se on rajoittunut pinnan raapaisemiseen kivenheiton säteellä pihapiiristä.

  Vielä kohuista. Kun Putin lähti, ei tarvinnut median odotella uusia aiheita; Helsingissä sörnäytti joku kahjo pitkin jalkakäyäviä ihmisiä lahmaten, yhden kuoliaaksi asti. Jaguaarin totaalista väärinkäyttöä. 

  Toinen kohu oli Jyväskylän ralli ja suomalaisten kolmois- ja neloisjohto. Ja perään Latvalan auton hyytyminen. Mitä tänään? Onko tulossa Four Cats'ia mukaellen, uutipäivä parahin, pitkiin aikoihin?

  Että sellaista tällaisena kauniina aamuna:

KYLLÄ LÄMPENEE

  Lämpenivät kelit, hetkeksi ainakin. Niin lämpimäksi, että Sarven Jaska, ystävien kesken Jack the Horn, tuli katkaisusirkkelin päälle lekottelemaan. Ei meinannut pois lähteä, vaikka kauniisti kerroin, että kohta meluaa, saattaa sarvikin katketa.

  Jos muuttuivat kelit lämpimiksi, niin lämmönpitäväksi muuttuu makuuhuone, toivottavasti pysyvästi. Kolme päivää työtä takana, tunteja enemmän, kuin keskiverto palkanansaitsija tuona ajanjaksona, ja alkaa olla maalia vailla. 

  Melko yllätyksettömästi, ilman isompia vastuksia, on homma edennyt. Seinien koolaus, villoitus ja levytys ihan normaalia duunia. Vanha talo väärän vänkyrä. En liiemmin alkanut oikomaan. Kuuluu pelin henkeen. Kolmea ovea täytyi lyhentää: kahta komeron ja yhtä kammarista toiseen menevää. Lattian tekemisessäkään ei sen kummempaa, kun alkuun pääsin. Ikävästi vaan huoneen leveys oviseinältä lähdettäessä on 3,15 metriä. Lauta on päätypontattua kolmen metrin tavaraa. Eipä se käynytkään siitä vaan. Piti miettiä, minkä mittaisella aloitan, koska lautaa olin tilannut melko jämptisti juuri olemattoman hukan vuoksi. Tarttes ajatella enste. Ja kysyä, minkä mittaista tavara on, arssinoida, kuinka se asettuu kohteeseen. Toisaalta; kakskyt neliötä on kakskyt neliötä, miettii moni tilaaja, yhtenä Peppe. Seuraavan kerran olen viisaampi, jos sellaista nyt tulee. Ei ainakaan kyseisen huoneen kohdalla, luulen. Mutta riitti lauta, vähän jäikin. Ja opin nopesti, kuinka päätypontattu tavara toimii.
  Nyt lattia on lopetusta vailla. Lauta ja lisu puuttuu. Puhti loppui, olin painanut liki kellon ympäri. Ja lopetuksen teko saattaa olla joskus työlästä. Teenpä aamulla. Samoin kynnykset.

  Sen verran pitää kehua menekkilaskentaani, että seinien ja lattian koolaukseen tilaamani mitallistetun kaks'kakkosen määrä sattui kutakuinkin kohdilleen; jäi neljänkymmenen sentin pätkä. Mitähän silläkin teen?

  Huomenna pensselit ja telat heilumaan. Hilppa maalaili lista tänään ulkona. Hän saa huomenissa sutia palomuurin ja uunin. Ajattelin, että minä värjään seinät kahteen kertaan ja lattian ainakin kertaalleen sutaisen. Ehkä lattiankin valmiiksi; nykymaaleilla se onnistuu. Siinä onkin seuraava jännityksen kohde. Lattiaan tulee sama väri, kuin tupaan laitettiin. Sitä jäi jäljelle määrä, minkä arvelen juuri ja juuri riittävän. Nuukana miehenä en raatsinyt ostaa pienessä purkissa vieläkin kalliimpaa maalia lisää. Nukuuttani puolsi tietysti Carlsonin maalikauppias kertomalla, että Betolux on ihan finaalissa, eikä Tikkurila ole pystynyt toimittamaan uutta vähään aikaan. Taitaa ne muutkii värjäillä permantojaan, sano!
  Jos ei riitä, meni veikkaus pieleen, toive persielleen. Ei se kuitenkaan mitään haittaa; tuodaan seuraavalta kaupunkireisulta lisää. Ja pohjakerroksen maalia voi vähän jatkaa. Varmasti riittää, jos tarpeeksi jatkan; kaivossa on mukavasti vettä, Saimaassa lisää.

  Lauantaina on Anttolassa Kihut. Voisi vaikka käväistä. Samalla katsomassa Koivulassa Egyptinparruista puukauhoihin-näyttelyä. Siellä on esillä vanhoja puuesineitä, niistä osan olen jo nähnytkin Piskolassa. Taina on näyttelyn puuhaihmisiä ja on kasannut paljon kapineita niin kotipaikaltani, kuin sukulaisiltaan ja tuttaviltaankin. Se ongelma on Kihutahtumassa, että ei meinaa saada venettä säälliseen paikkaan. Ovat tupaten täynnä vierasvenelaiturit, rannat ylipäätään. Vaan jos mennään, kyllä yksi Busteri jonnekin sullotaan. Vaikka koulunniemeen, jos ei lähemmäs mahdu.

  Tänään on tullut huiskittua, ettei ole juuri uutisia ehtinyt kuuntelemaan. Putinista niissä kai enimmäkseen puhutaan. Sen jostain aamulla kuulin, että Punkaharjun ja Savonlinnan liepeillä on vesiliikennettäkin rajoitettu, eli tietyillä reiteillä kielletty. Onneksi ei meillä asti. Tai mitä väliä, ei ole aikomusta mihinkään juuri nyt lähteä.
  Uutisista vielä: eikös tuolla Ruotsissa hallitus nitise ja natise, heilu ja horju? Laitankin tämän pikakirjoituksen taivaalle. Ehdin katsomaan puoli yhdeksän uutiset. Kuulee, mitä Vladimir on haastellut. Ja kaatuuko Ruotsin hallitus. Ihan niin kuin ne mitenkään minua liikuttaisivat. Mutta kattelen kuitenkin!

HELLE KOUKKAA

  Helle kuuluu koukkaavan idästä Suomeen, ensin Lappiin.  Sotatermit ovat vahvasti läsnä myös meterologisessa jargonissa. Vaan koukatkoon. Minä käyn asemasotaa Anttolassa.

  Lauantaiksi tuli Katriina Avokkaaseen. Iiris sai peuhata kyllikseen. Ja uida. Iltapäivällä lähdettiin, pienessä tihkusateessa, kuinkas muuten, ajelemaan Luonterille. Vene täynnä, uistin perässä kierrettiin Halkoluodotojen kautta Makutsaaren laavulle. Vaan ei päästy sillä lastilla matalalle hiekalle rantautumaan. Ei ollut edes saappaita porukalla. Joten jatkettiin matkaa pohjoisemmalle Makutsaarista. Siellä on matalakallioisessa niemessä nuotiopaikka. Hyvä maihinnousukohta löytyi myös. Sade oli loppunut alkuunsa. Leipien heittoa harjoiteltiin ankarasti. Rantakalliolla vuosien saatossa pidettyjen nuotioiden ansiosta irti rapautuneita lituskakiviä löytyi tarpeeseen. Iiriksellä on vielä tekemistä tekniikan kanssa. Mutta yliolanheiton jo sujuvat. Oikeaan suuntaankin, useimmiten.
  Lienee tarpeetonta mainita, ettei norpaa näkynyt, ei kala tarrannut. Mutta onneksi on suvussa kalamiehiäkin. Minun oli tarkoitus viedä Katriina illalla kotiinsa, mutta Taina ja Haneli poikkesivat kuuden kantissa ilmoittamassa, että menevät uistelemaan, hakevat tytön keskiyöllä. Niin tekivät, jättivä meille kuhan ja kolme ahventa.

  Eilen savusteltiin Hanelin edellisenä yönä meille tuomat kalat. Hyviä olivat. Minä suuntasin jo valmiiksi lastattuun veneeseen, edelleen naapurisaareen verhoilemaan ajan hampaan kaluamaa saunan kuistin kaidetta. Tai, sotatermeissä pysyäksemme, naamioimaan.
  Hanelin kanssa vaihdettiin joku aika sitten alahirsi ja pystytolpat. Kaiteen rakenteen uusiminen olisi ollut kovin työlästä, koska sivuhirret ovat koko rakennuksen mittaisia. Me verhosimme naamapuolen hirsipanelilla. Lopuksi sörnäytin moottorisahalla vasemman sivun päällihirrestä puolet pois, jotta sen päälle voisi asentaa lankun samaan tasoon, kuin etulaidalla.

Tämän näköinen oli etumus, kun paikalle eilen menin.

  Jätin arvovaltaisen isännän viimeistelemään hommaa. Hän sanoi, että koska parempi puolisko tulee illalla, täytyy jättää jotakin kesken, jotta tämäkin saa sanoa omat ohjeensa toteutukseen. Arvovaltaisellakin on itseään arvovaltaisempi. 

  Kello on nyt 7:40, tihuuttaa. Ei yllätä. Anna ja Iiris lähtevät Mikkeliin ja Emman luo muutamaksi päiväksi, sitten kotiinsa. Me samalla veneellä autoille, siitä Mikkeliin rautakauppaan ja Lidliin hankkimaan viikon eväät.

  Carlsonilta pitää hakea puuttuvat maalit kammariin, jotain tilpehööriä myös. Minnan Torikahvilassa pitänee poiketa, veneeseen kannullinen bensaa ostaa. Sitten kiivaasti takaisin. Aloittamaan mentaalinen valmistautuminen huomenna alkavaan urakkaan. 

  Aikomus on saada homma tämän viikon aikan tehdyksi. Vaikka viikonloppua ehkä joutuu apuna käyttämään. Lauantaina toki pitää Anttolan Kihuilla poiketa. 

  Maanantaina, 31.7. lähdetään käväisemään Hollolassa, parin päivän päästä takaisin. Sitten on jo elokuu. Jos vaikka keskittyisi sienestykseen. Parit kerrat ollaan kanttarellejä syöty. Näyttää siltä, että ihan hyvin ovat kasvamassa, Toivottavasti myös muut sienet ilmaantuvat metsiin.

  Puristelkaa, miespuoliset, munianne, naisenpuolet, tehkää vastaavia, minulle tuntemattomia taikoja; minä lähden kuopasemaan pottumaalta koevarren ylös! Jos perunaa löytyy, vieläpä syömäkokoista, ei tarvitse Mikkelistä tullessan tuoda. Jännittää!  Varttahan peruna on lykännyt kummasti. Mutta yksi orpo ainoastaan on kukkinut. Se ei välttämättä ole paha asia. Saattaa satoa olla kuitenkin. Kertoo asiaan netin avulla tutustunut Hilppa. Joten toivo elää.

Obigatorikseksi päätökseksi Iiris Makutsaarilla äinsä ohjattavana.

LUCUNDI ACTI LABORES

  Taas on yksi "mieluummin kuolisin"-työ tehty, yläpohjan lämpöeristys! Kolmisen tuntia toissapäivänä, neljä tänään. Päälle uimaan. Jaa, sanavalinta ja lauserakenne eivät olleet aivan kohdallaan. En tietysti ollut toissapäiväisen eristäytymisen jälkeen tähän päivään asti uimatta, peseytymättä. Siitä olisi seurannut eristäjan eristäminen muista asukkaista. Eikö niin?
  Mutta ennen kaikkea: Lucundi acti labores (tehdyt työt ovat ihania).

  Eilen oltiin Asuntomessuilla. En juuri viitsinyt kuvia ottaa. Mutta erilainen näkökulma Kirkonvarkauden siltaan on paikallaan.

  Klo. 12:00 lähti QueenR meitä messualueelle kuljettamaan, klo. 16:00 starttasi paluu. Pitkät jonot oli esittelykohteisiin. Kävin yhdessä. "Wave" kiinnosti muotonsa takia, vaikka sinne pyrkivien ihmisten määrä oli varmaan tupla muihin taloihin nähden. Hilppa ja Anna kävivät muutamissa. Minä olin Iiriksen, Shaden ja Lunan kanssa ulkona. Kävi pieni aksidenttikin; Iiris laski yht'aikaa Shaden kanssa suuren suuresta liukumäestä. Shade on melko painava tyttö, ja vauhti kasvoi melkoiseksi. Iiris taisi vähän pelästyä. Ehkä satutti myös lievästi jalkaansa. Itkuhan siitä alkoi, äidin luokse tuli kiire. Mutta äiti oli sisällä talossa. Onneksi Peppe-pappa äkkäsi jäätelökioskin ihan lähellä. Ei kun jonottamaan. Itku vaimeni, loppui, kun eskimo oli kädessä. Ja samalla alkoi sade. Vähän kastuttiin. Ei se mitään, siihen ollaan totuttu. Korjaan samantien äskeisen ilmoitukseni: kävin toisessakin talossa. Oli mentävä sateen suojaan, kun ei ollut sateensuojaa.
  Täytyy vielä messujen tiimoilta laittaa kuva "Lallista", vaikka sen fb:ssa jo eilen jaoin. Kuvasin tämän hienon kulkuneuvon QueenR:n kannelta.

  Ja tällaiselta näyttää Mikkeli satamaan saapuvan silmissä:

  Tänään lähdettiin käymään Iiriksen päiväunien jälkeen Piskolassa. Elinan tukijoukot olivat kutsuneet meidät ja Hanelin porukat kahville. Hyvät oli tarjoilut. Eikä edes kastuttu.

  Markku kertoi, että ehkä viikon kuluttua pääsee mustikkaan. Ja että jonkin verran näyttää satoa olevan tulossa. Antaahan miehen tiedustella ja  tiedotella, niin lähdetään porukalla marjaan.

  Huomenna on vapaapäivä. Se tarkoittaa, että Iiriksen kanssa mennään kalaan. Katriinakin tulee Avokkaaseen. Haneli tuo, minä palautan illalla. Eli kalaan lähtee kolme. Tai kalaan lähteen kylläkin neljä, koska Anna tietysti tule mukaan. Mitä usempi kalastaja, sitä pienempi saalis. Vai miten se meni? Tosin saalis on sekudäärisessa asemassa tuolla kalamatkalla. Primääriseksi muodostuu norpan etsintä ja  Luonterilla liplutelusta nautiskelu.

  Sunnuntakina tehdään naapurin saunalla sateen siirtämää hommaa. Jos ei sada. Koska ei ole mitään järkeä suorittaa sateen siirtämää hommaa sateella. Q.E.D.

  Tulevalla viikolla alkaa kammarin sisäpuolen eristely. Siinähän samalla uusiutuvat lattia ja ulkoseinät. Sisäseinätkin värin osalta.
  Kun se työ tulee tehdyksi, voi löysäillä. Parina, ehkä kolmena, päivänä on vielä puun tekoa. Sitten on tälle suvelle kuutioidut duunit hyvässä mallissa. Pääsee, minkä arkipäivän askareilta ehtii, uusia urakoita ensi kesää varten suunnittelemaan. Eivät ihan heti kohteet lopu, pitää vain priorisoida, niin kuin huomisessa kalareissussakin. Toisaalta pitää myös ajatellan lompsan paksuutta. Ettei yli varojensa ala riehumaan. Mutta jotakin on puuhattava, taas ensi kesänä. Syksyt, talvet ja keväät ollaan kuin Ellun kanat. Se on meidän valinnanvapauttamme.

  Tänään joutuu korjailemaan sanomisiaan ylenmäärin; Hilppa ilmoitti juuri, että hänkin lähtee huomenna kalareissulle. Eli meitä on viisi. Saaliin saaminen on yhä epätodennäköisempää. Taitaa lottovoitto olla kohta helpommin saavutettavissa.

  Koska olen tupannut lopuksi laittaa jotain lopuksi, laitan lopuksi kuvan Iiriksestä päivänkakkarat tukassa Piskolan takapihalla.

SATEEN SEURAUKSIA....

  Sateen sattuessa pläänit heittävät häränpyllyä. Tänään ne nakkelivat vähintään puolivoltteja. Näitä sattuu, on ne joskus tehneet kokovolttejakin, vihautelleet jopa kierteellä, suunnitelmat. Ennusteet olivat sellaiset, että koko päivän satelee. Mietin, että ei kannata lähteä itseään, ennen kaikkea sähkötyökaluja, kastelemaan. Soitin naapurisaareen. Ei ollut puhelin kuulomatkan säteellä, tai sitten äänettömällä. Kahdeksalta sateli. Oltiin yhdeksäksi sovittu duunin aloittaminen. Puoli yhdeksän taivas kirkastui. Lähdin hakemaan eilen bongatut kanttarellit. Jo on näille vuosin pakko saada ensimmäiset maistiaiset uudesta sienisadosta. Meille sopiva kastike niistä tulikin, kuten lounalla huomasin. Siinä viivähti ainakin kuusi minuuttia, sienten poimimisessa. Koska puotasää jatkui, riensin pakkaamaan veneeseen katkaisu- ja halkaisusirkkeleitä, sun muita kalskeita. Silloin soitti naapuri. Hetki pohdittiin, tehtiin yksimielinen päätös. Siirretään hommaa, millä ei ole vaikutusta, ei edes yöuniin: se ei huononna mitään, ei näy juuri minnekään.

  Oikeassa oltiin; kuurot ja vähän pitemmätkin sadejaksot seurasivat toisiaan. Mutta ei tuo minua armahtanut, en sateen pitelijäksi juurtunut. Minä painelin yläpohjaa eristämään. Mikäs siellä, kotoisassa ropinassa. Ei ollut älyttömän kuuma, ampiaisetkin pysyttelivät omissa oloissaa. Seinustoilla ahdasta, joka paikassa pölisevää. Sellaista se oli. Ja pääni löin muutaman kerran kattovasaan, jokusen myös aluslautojen läpi törröttäviin pärenauloihin, muistoihin ajalta ennen nykyisiä katteita. Onneksi en kuitenkaan verille asti itseäni loukannut.
  Alkuun pääsin siinä työssä. Aamupäivän pusasin, iltapäivän suoritin muita toimia. Kuten nokoset. Ja pienen poutajakson aikana putsasin veneen pilssipumpun ja sille naplikoimani suojan. Suoja tarkoittaa muovitörpön puolikasta. Siihen on porattu reikiä, ja pumppu asetettu sisään. Juuri siksi, että pumppua ei tarvitse puhdistaa. Mutta kyllä sinne oli viime kesän jälkeen kertynyt lehtiä, muuta orgaanista ainesta. Tämä oli jauhaantunut mössöksi, mikä puolestaan pyrki tukkeamaan pumpun imun.
  Kuten huomaatte, on viisasta tehdä pilssipumpulle suoja jotta pilssipumppua ei tarvitsisi puhdistaa. Kun näin toimii, tarvitsee vain puhdistaa pilssipumppu ja sitä varten tehty suoja. Kyllä ihminen on viisas!

  Koska keliolosuhde houkutteli ajoittain pysymään sisätiloissa, päätin kirjoitella, vaikka vasta eilen ilmoille yhden laitoin. Ei lukeminen oikein innosta, enkä kunnolla pysty keskittymään, kun tuvassa on täysi leikintolske käynnissä. Tallenteita ei voi katsella, kun Iiriksestä ei haluta tehdä näytön tuijottajaa. Mutta kirjoittaminen sujuu, vaikka vieressä hälistään. Sehän on hyvä mittari sepustusteni tasolle.

  Nyt muuten paistaa taas aurinko. Porukka hävisi pihalle. Kello kolkuttelee neljää.  Saunaan mennään illemmalla. Sen olen joutessani laittanut "napsausta vaille" valmiiksi. Luultavasti kylvetään hyvissä ajoin. Ei pihalla kuitenkaan pysty iltaa viettämään.

  Pakko oli tässä välissä vilkaista huomista sääennustetta. Kyllä ihmiselle tulee riippuvuus vaikka mihin. Kuten näihin povauksiin. Mitkä ovat sanonko mistä, aika usein. Mutta jos nyt pitävät kutinsa, on meillä asuntomessuilla ihan kelvollista olla.

  Kävin välillä vilkaisemassa, mitä yhä jatkuvassa puotasäässä tapahtuu. No, Iiris oli ehtinyt roudata hellan leikkimökistä kesäkeittiöksi.....

.....ja välillä piti juosta katsomaan saippuakulplatouhuja.

  Ei uskoisi, että hetkeä aiemmin vettä paistoi tummalta taivaalta. Mutta älkää olko katellisia; taustalla taas tummenee. Lähden tästä rantaan. Kokeilen, kuinka oivallisesti veneen pumppu lorauttaa äsken sataneen veden pois. Saunaa ei, juuri saatujen määräysten mukaisesti, laiteta ihan vielä kuumenemaan. Syödään ensin. Tonnikalapastaa. Ilkkukaa, minkä ilkutte. Mutta kyllä tonnikalapastaa voi syödä kalavesien äärelläkin. Etenkin, kun kalastaja on luokaton harrastelija. Eikä ole muutamaan päivään edes yrittänyt narrata saalista.

  Vetää ripsii, Peppe kohta rantaan hipsii. Anna ja Iiris ovat vetäytyneet leikkimökkiin. Hilppa pusaa pastaa. Elämä kulkee latujaan. Yksiäkään uutisia en ole tänään katsellut/kuunnellut. Tuskin taivaan putoaminen niskaan on kuitenkaan lähellä, paitsi veden muodossa.

17.-18.7.2017

  Nyt on yksi kivi pois sydämeltä! Lattialaudat ja seinälevyt, koolaustavara ja eristeet, kaikki ovat saaressa ja sateensuojassa! Puutavaran kuljetusta siirrettiin, jo toistamiseen, sillä maanantaille oli illaksi odotettavissa sadetta. Tänään ne sitten tulivat, puolen päivän jälkeen. Onneksi Haneli oli maisemissa, kun Ilpo soitti ajankohdan. Saatiin lasti mökkirantaan poutasäässä. Mehän ei monia reissuja ajeltu; suotuvene hinaukseen. Siihen Gyprocit ja kakskakkoset, Busteriin lattialaudat. Haneli veneeseen pitämään perää, köysi kiinni ja menoksi. Onneksi ei juurikaan tuullut, eikä Halla-hinaajaa, Saimaa-laivaa, tai mikä pahinta, Pöntistä, ajellut kuljetusmatkan aikana reitillä. Ei niinkään hirveästi Päijänveneen laidat olleet pinnan yläpuolella.

  Haneli oli täällä, koska oltiin aamupäivä naapurisaaressa suorittamassa saunan kuistin kengitystä, eli vaihdettiin alahirsi ja pystytolpat. Niiltä osin vähintään yhden sukupolven ajan saavat omistajat nukkua yönsä rauhassa.
  Menen vielä huomenna verhoilemaan hirsipanelilla kyseisen kuistin etupuolta. Yhdessä omistajien kanssa pusataan.  Tarpeet operaatioon tulivat samassa kuormassa, kuin minunkin puutavarani. Haneli oli hirsimiehenä ja henkisenä tukena tunkkausvaiheessa mukana. Ja pääsasiallisena tekijänä, pakko myöntää. Eiköhän lopusta selvitä ilman velj'poikaa.

  Eilen käytiin iltapäivällä, sade-ennustetta uhmaten, sille pitkää nenää näyttäen, laavulla retkellä. Pitkää nenää passasi näyttää heti palattua, koska ei pisaraakaan ollut satanut.

  Tehtiin pienet kynsitulet, makkaraa ja maissia paisteltiin. 

  Iiristä ei yksin voinut päästää maisemia kuikuilemaan; toistakymmentä metriä äkkijyrkkää pudotusta Saimaan pintaan.

  Hyvin jaksoi Iiris umpimetsässä laavulle kävellä. Vauhti ei ollut tietystikkään huima. Takaisin pääsi tyttö äitinsä harteilla, kun alkoi taivas synkistellä. Minä jäin tarkkana ja varovaisena miehänä kuseksimaan nuotioon. Ei muuten kastuttu, kuten äsken mainitsin.

    Tänään meinattiin uhmata ilmojen haltijaa uudelleen. Tuli päännousema lähteä pienelle veneajelulle. Jos vaikka norpan näkisi. Aurinko paistoi. Kun oltiin laiturilla, alkoi tummaa pilveä työntyä lännen suunnalta taivaalle.  

  Kysyin! "Otatteko riskin?"

  "Otetaan!", ilmoitti naisväki, Iiristä lukuunottamatta. Hän äänesti ilmeisesti tyhjää. 

  "Ok", vastasin. 

  Porukka paattiin, menoksi. Muutama satametrinen niemen taakse ajettiin, nähtiin nousevan pilvirintaman suuruus ja synkkyys, käännyttiin melko kerkeästi takaisin. Ukkoskuuro sieltä tuli. Ei tosin ihan päälle osunut. Mutta kastellut olisi aika tarkkaan. Mennään norppajahtiin toisena päivänä.

  Nyt ollaan syöty lettuja. Ihan kahta laatua; porkkana- ja originalsellaisia. Taas paistaa aurinko. Akkaväki ehdotteli iltaveneilyä. 

  "Muuten voitaisiin lähteä, mutta ehdin laittaa akun laturiin. Sehän menisi "yheks' rumppoomiseks", jos virtaläteen heti takaisin naplikoisin." 

  Näin argumentoin raudanlujasti kantaani. He päättivät lähteä soutelemaan. Ilotin kalliolle vain, ihan lähelle. Siispä minulla on aikaa kirjoittaa tämä juttu loppuun.

  Huomenna siis olen naapurilla duunailemassa. Toivottavasti Esteri armahtaa. Torstaina on aikomus sörnäyttää Mikkeliin asuntomessuille. Shade ja Luna kopataan Laajalammilta messiin. Mennään satamasta laivakuljetuksella. Jos tämä toteutuu, on se jo toinen kerta, kun lähden Mikkelin satamasta laivalla. Ensimmäinen tapahtui kesällä 1951. Silloin palasin synnytyslaitokselta Piskolaan vesitse. Muistikuvat ovat haaleita. Eli ensimmäisen matkan jälkeen tapahtunut Kirkonvarkauden sillan ilmestyminen maisemiin ei aiheuta hämmennystä.

  Perjantaina mennään Piskolaan moikkaamaan Elinaa ja huoltojoukkoja. Anna ja Iiris lähtevät luultavasti Helsinkiin sunnuntaina. Minä pureudun kammarin remonttiin. 

  Lopuksi vielä yksi detalji PoriJazzeilta. Taisi tapahtua Wilcon ja Brian Wilsonin esitysten väliajalla. Ihmiset olivat vielä poissa päälavan edustalta, kun palattiin tuoleillemme. Ilmassa söksähteli lokkeja ja tiiroja etsiskelemässä makupaloja. Hilppa istui takanojassa jalat eteenpäin työnnettynä. Yht'äkkiä hän kirosi. 

  Minä, että mikäs nyt?

  "Lokki ruikautti jalalle!", vastasi Hilppa.

  Ja niin oli tehnyt! Nilkalle oli peijooni lastinsa tipauttanut. Sukka paskassa, suoraan sanottuna. Mitäs muuta, kuin sukka pois, ja rouva bajamajojen luo käsienpesualtaalle huuhtelemaan isommat tuhmat. Onneksi ei keskelle kaalia tekosiaan osuttanut, ketale. Hatutta päin oli Hilppa. 

  Loppujen lopuksi näkymää ennen sadetta.