TALVI TULI, TALVI OLI, TALVI MENI

  Taisi talvi mennä persielleen. Soittelin eilen Hanelille; ei ole asiaa Avokkaaseen. Paitsi hydro-, tai helikopterilla. Mutta ei ole sellaisia värkkejä käytössä. Riippuliitimellekään ei löydy tarpeeksi korkeaa maastoon kohtaa, sellaista, mistä loikkaamalla siivet kuljettaisivat perille saareen. Ei edes Hiekkalahdenvuorelta homma onnistuisi. Eipä silti, ei ole riippuliidintäkään. Eikä olisi taitoa, vaikka liidin olisikin. Sitä paitsi, miten sillä takaisin immeisten ilmoille pääsisi, vaikka jotenkin menomatkan selvittäisi? Turhia spekulointeja kaiken kaikkiaan. Eli ollaan kotona, tähän on tyytyminen.
 
  Hilpallahan on perjantai ja maanantai vapaata, siinä mielessä oli toiveissa mökille meno. Kuten tuli käsiteltyä, sinne ei päästä. Katsellaan kertyneitä tallenteita, luetaan, ulkoillaan, jos räntä-, ja vesisateen sekaan viitsitään lähteä. Tiedä, vaikka kävisi jouluostoksilla, vähillä sellaisilla, kerrankin ajoissa. Ai niin, minulla on yksi hommma odottamassa. Iiriksen kaksivuotiskirja (valokuvasellainen) pitää rakennella. Suurin työ siinä on valita se joukko kuvista, joita aikoo käyttää, numeroida ne omaan kansioonsa kronologiseen järjestykseen. Pari - kolme päivää, muutamia tunteja päivässä, tuollaisen kuvakirjan väsääminen kestää. Mutta kun sen tekee, siinä on lahja useammalle taholla samoilla vaivoilla, kun muutaman kerralla tilaa. Ja yleensä saa siten paljousalennuksen.
  Olen jo vuosikausia käyttänyt PhotoBox-nimistä toimittajaa. Nyt äkkäsin, että sen suomenkieliset sivut on lopetettu, enkä päässyt salasanoillani kirjautumaan sisään, vaikka niin minulle vakuutettiin. Se on siinä, vaihdan toimittajaa. Vaihdan sellaiseen, joka palvelee 1. kotimaisella, vähintään kolttasaamella! Otan siten viikonlopun tehtäväksi valita mieleinen kuvakirjantekijä. Helpottuneena valintaprosessin onnistumisesta aloitan myös tuon merkkiteoksen laatimisen. Pari kalenteri on aikomus myös tilata, jouluun liityen, tietty. Eli ei pitkään viikonloppuun odotettavissa ajankäyttöongelmia.

  Aamulla lähdin viemään Hilppaa kaupunkiin tarkoituksena käydä samalla Nesteen TI-hallissa pesemässä suolat pois kulkuneuvon pinnasta. Tyhmä ajatus, senverran loska lenteli, ettei pesun jälkiä enää takaisin Hollolaan palattuani olisi edes näkynyt. Päätin kuitenkin mennä, ettei suola kovin pinttyisi. Meninkin, mutta hra. Niilo Neste (Veijo Esson serkku) oli päättänyt toisin; halli on muutaman tunnin pois käytöstä, koska loka-auto imeskelee kaivoja tyhjiksi. Joskus tarvitaan viisaampia tahoja tekemään päätöksä tyhmän ihmisen puolesta. Mutta ihminen kun on tyhmä ja jotain päättänyt, hän tilaa ajan Hollolan Autopesusta klo. yhdeksitoista! Sehän on paikka, missä kulkuneuvo putsataan harjapesun hinnalla käsin. Sinne siis kohta sörnäytän. Parikymmentä minuuttia tuo maahanmuuttajapariskunta auton kimpussa viettää, puhdasta tulee. Sillä välin ehtii mainiosti käväistä sadan metrin etäisyydellä sijaitsevassa Lidlissä täydentämässä jää-, jos kuivamuonakaapinkin sisältöä.
  Kun edelläkerrotun lailla toimin, tietää se sitä, että auto ei pesusta kotikatokseen ajettuani ole juurikaan likaantunut. Vasta, kun olen rouvan illan koitteessa Lahdesta noutanut, on kaara melko ryönäinen. Järkevää, eikö totta?

  Muuten maailma makaa, niin kuin petaa, eli ryppyisissä ja vaihdon tarpeessa olevissa lakanoissa. Kuinkas muuten? Mikä sen olisi yht'äkkiä opettanut sijansa siistimään?
  Ilmastosopimuksila pyyhiskellään persauksiaan,
  Sähköpula uhkaa, uhkaa huoltovarmuusnevoston puheenjohtaja. Onko hänen arvoisellaan virkamiehellä oikeus uhata? Uhkaaminen on käsittääkseni rangaistava teko.
  Leppävirralla auto törmäsi koulutaksin keulaan. Onneksi turmassa loukkaantuivat vain henkilöauto ja koulutaksi.
  Imatralaismies matkustelee junalla Lahteen näpistelemään keskustan Alkoista juotavaa. On vuoden aikan jäänyt kiinni 70 kertaa. Imatran Alkoihin ei miehellä liene asiaa, eikä taida uskaltaa rajan taakse mennä Stolishnayaa pöllimään. Joten hän reissailee myötään Lahdessa. Vaan en oikein ymmärrä asian kärkeä? Eikö edestakaisen junalipun hinnalla saisi pullon - pari, Kossua murheeseen? Tai ehkä äijä ajelee junassakin pommilla? Tai muuten vaan tykkää matkailusta? Tai Lahdesta?

  Tuo viimeinen repäisy päivän uutisista on sellainen, että siihen on hyvä lopettaa. Ei jää ihan paska maku suuhu. Melkein Stolichnaya maistuu kitalaella, sano.

  Eli Autopesulaan, ettei mene hyvä mahdollsuus liata vasta pesty auto sivu suun!

45/2016

  Lopuillaan oleva viikko  pysyy mielessäni niin kauan, kun älli pelaa, elinpäiviä riittää: Trump voitti, Cohen poistui. Järisyttäviä uutisia molemmat. Yhtä järisyttäviä siinä mielessä, että kumpaakin toivoin yhtä vähän. Enkä kumpaankaan voinut vaikuttaa.
  Leonard lähti kesken aktiivisen luomiskauden, kerrotaan. Uudenlaista Cohenia oli tiemmä valmisteilla.
  Trump voitti lupaamalla asioita, joita ei pysty toteuttamaan, osoittamalla tietämättömyytensä lähes kaikilla sivuamillaan aloilla, väheksyen ihmisarvoa ja luullen sanan korrekti liittyvän jotenkin limusiinin ruostumiseen tai hänelle tutumpaan lahjontaan (viimeinen huomio allekirjoittaneen oma päätelmä ja hän kantaa siitä täyden vastuun).

  Heinäkuu 1970. Olen saanut synttärilahjaksi Niilo "After the Goldrush"-albumin. Edesmenneeltä "omaltani" Emcheniltä. Vinkin olen toki itse antanut. Kuuntelen sitä ihan sekona. Usein Ahosen Ritin kanssa. Sattumalta tapaan Kalervon Lassin Mikkelissä. Vaihdamme kuulumisia, musiikki-sellaisia myös. Kerron Niilon levystä. Lassi sanoo, että muistappa sellaiset nimet, kuin Leonard Cohen ja Van Morrison. Pian lähdemme Ruikun kera Saksan reissulle. Kun sieltä  seuraavana kesänä palaamme, hankin itselleni sekä Leonardin että Vanin levtyksiä. Siitä alkaa pitkä rakkauteni Leonard Coheniin.

  1.3.1974. Menemme Hilpan kanssa naimisiin. Maistraatissa. Notaari, kaksi todistajaa ja me. Todistajina Kari P. ja vaimonsa Ille. Suunnilleen ainoat, jotka siihen aikaan Lahdesta tunnen. Virallisen osuuden jälkeen meille kahville. Levylautasella Cohenin "Songs from a Room". Sitten syömään erääseen ravintolaan. Jossain vaiheessa Kari kysyy: "Oliko se levy kokonaan yhtä kappaletta?" Erikoinen kysymys minulle, joka tunsin jokaisen biisin läpikotaisin, enkä olisi niitä voinut toisiinsa sekoittaa.

  Toukokuu 2014. Ajelemme perjantaina kohti Anttolaa. Hilppa, minä ja Elina. Hilppa ja minä menossa Avokkaaseen, Elina Piskolaan. Tikulta soi Cohenin "Popular Problems". Jossain vaiheessa utelee äiti: "Lauletaanko tuolla, vaiko puhutaan? Onko se jostakin elokuvasta?"
  "Runoja ne on, tyydyn vastaamaan".
 
  Siinä pari muistoa, jotka sivuavat Cohenia. Ja osoituksia siitä, että kaikkeen musiikkiin pitää paneutua tajutakseen, mistä on kyse.
 
  R.I.P. Leonard, musiikkisi ja runosi elävät.

  Trump on aina ollut minulle esimerkki kaikesta siitä, mistä Amerikoissa en pidä. Häikäilemättömyyden, korruption, opportunismin ja väärän vallankäytön ruumiillistuma. Ihminen, jollaisen toivoisin viimeisenä tarrautuvan ylimmän johdon kahvoihin.

  Kasva edes hiukkasen pestisi arvoiseksi Donald.

  Kaikille Peace & Love. Eläville ja kuolleille, oleville ja meneville, välittäville ja välinpitämättömille, äänestäjille ja äänestämättä jättäneille, hurraaville ja huokaaville, iloisille ja surullisille, maansa myyneille ja tonttinsa lunastaneille, takaisin lähetetyille ja takaisinlähettäjille, Välimerestä pelastetuille ja Välimerstä pelastaville, feministeille ja misogyyneille, anakoreeteille ja linssiluteille, homofobiasta kärsiville ja androgyyneille, alkuperäisille ja emigranteille, alkukodissaan yhä asuville ja sieltä koko käsin koko planeetan valloittaneille, ihan kaikille. Elämä jatkuu. Joskus, jossain, jotenkin, ihmiskunta vielä kokee täyttymyksensä.
  Peppellä on näköjään, kaikesta huolimatta, menossa  tulevaisuudenuskoinen, apaattisuudesta vapaa ja kyynisyyden kaikottanut kausi. Sellaista tarvitaan kaamoksen painaessa päälle järjettömyyden läpitunkemassa maailmassa.

TUHANNEN TULIMMAISTA

  Olen ihan äimän käkenä. En tiedä, kuinka suhtautua, kun mies, jota minä, uskoakseni aika moni muukin, pidimme pelkkänä pellenä, kummajaisena ja vitsinä, onkin pian planeetan vaikutusvaltaisin mies! Tai kai minä sen kanssa jotenkin toimeen tulen. Sääliksi vain käy niitä, joita asia lähempää liippaa.

  Siinä ulkopoliittinen katsaus. Nyt päivän tarinaan.
 
  Oli kesä 1965. Heinäkuu, jollen aivan väärin muista. Olin Piskolassa, riivattuna, kun en päässyt Mikkeliin kavereitten kanssa hillumaan. Olin näet arestissa, poistumiskiellossa, kuvaannollisesti kahlittuna. Syytä en muista, mutta kai olin huolella töpännyt, sillä harvoin meillä noin ankaria sanktioita käytettiin. Onneksi minulla oli tupakkia! Oli vajaa aski Lifeä. Toppa ja tikkuaski olivat Piskolan Ylätalon lähellä kasvavan valtavan, puolilahon ja sisältään jo ontoksi muuttuneen lehmuksen rungon kolossa monen metrin korkeudella. Puun alimmat oksat lähtiväi noin kolmen metrin korkeudelta, mutta roikkuivat maahan asti, joten notkea nuorukainen kykeni kiipeämään niitä pitkin puuhun. Siellä minulla oli mainio piilopaikka sauhutella. Vaikka puun ali kulkevaa kärrytietä väliin saattoi joku Piskolan väestä tai Ylätalon kesäasukkaista kulkea, olin turvassa lehvistön keskellä. Livahdin siis kesken jonkun homman tupsauttamaan sauhut murheeseen. Olin onnellisesti päässyt kipuamaan puuhun, ja tupsuttelin toista haikupilliäni, kun rannan suunnalta lähestyi piilopaikkaani isotätini Elsa, ukki.Aleksin sisko, pellon poikki puolestaan ilmaantuivat tätini Maija ja Liisa. Tietysti he parkkeerasivat juuri puun alle jutustelemaan. Minä syljeksin hiljakseen natsan sammuksiin, yritin olla kuin kusi sukassa. Mutta juttua sen kun riitti! Jotakin kohta alkavasta heinänkorjuusta kuuluivat pakisevan. Samoin siitä, ketä oli tulossa heinäntekoon, se kun oli melkoisesti työvoimaa vaativaa hommaa siihen aikaan.
  Varmaan yli kymmenen minuuttia kului, paikkani alkoivat puutua. Kiroilin äänettömästi, yritin mielessäni manata tätijoukkoa poistumaan askareisiinsa. Mutta mitä vielä! Juttu vain jatkui. Kauhukseni huomasin, että kesiä Ylätalolla viettävien Rautasten rouva Tyyne ilmaantui pihalle, huomasi juttelevat tätini, alkoi lähestyä heitä. Pian olikin koolla jo neljä tarinoijaa. Hyvähän se siinä puun katveessa oli turista, kesähelteellä! Ja antakaas olla, kohta kääntyi puhe juuri majapaikkaani lehmukseen. Alkoivat ihmetellä, kuinka vanha tuo puujätti olikein oli. Elsa, joka oli niihin aikoihin joku seitenkymppinen, sanoi aina nähneensä puun noin isona ja tuuheana.
  "Mutta ei se silloin ennen ontto ollut", sanoi Elsa ällistellen tyvessä olevaa isoa halkeamaa.
  "Eikä tainnut olla noin paksuja oksia?", arveli Liisa. Kaikki tiirailivat runkoa pitkin kohti latvuksia. Minä poika  suolapatsaana ja liimautuneena runkoon kahden ison oksan risteyksessä, onneksi toisella puolella kuin katselijat. En tajua tänäkään päivänä, mitä pelkäsin. Eivät he minua tupakin poltossa olisi tavanneet. Ja harvoinkos pojankoltiaiset puissa kiipeilevät. Kai omatunto kolkutteli, ehkä myös pelko kotiarestin jatkumisesta.
  Vielä ainakin viisi pitkää minuuttia akkaväki jutusteli, mutta minua he eivät huomanneet. Kun lopulta pääsin laskeutumaan puusta, paikkani vapisivat, mutta mieleni oli keveä. En ollut hoksannut edes kolmatta tupakkia ennen alas tuloani röyhäyttää.

  Se oli toinen "läheltä piti"-tilanne muutaman päivän sisällä. Paria päivää aiemmin olimme isosiskoni Ritvan kanssa kävelemässä rantaan, tupakit kärysivät, kuinkas muuten. Yksi pieni mäen nyppylä matkalla oli, ja eikös Elsa-täti ilmaantunut sen takaa näkyviin. Jotenkin asia meni niin, että emme hätääntyneet, vaan laitoimme tupakkikäden selän taakse, jäimme muina tyttöinä ja poikina vaihtamaan muutaman sanan. En tiedä tänäkään päivänä, eikö vanhanpuoleinen täti huomannut, mistä on kyse, vai jättikö hän hyväntahtoisena ja hienotunteisena ihmisenä asian omaan arvoonsa. Elsa-täti on ollut vuosikymmeniä mullan alla, kuten kesäasukki Tyyne, Maija poistui viitisen vuotta sitten, sisko-Ritvan lähdöstä on pian kaksi vuotta, Liisan vuoro oli puolitoista ajast'aikaa taakse päin. Samoin on tuo lehmus jo maatunut. Myrsky sen jonain syksynä katkaisi puolesta välistä, Haneli hoiti loput. Ei ole ketään asianosaista, jolle tapahtumat kertoisin, heidän mielikuviaan utelisin. Joten teidän, kuten minunkin, on luotettava yhden ihmisen hauraaseen muistiin.

  Eipä ollut kummoinen tarina, muistui vain eilen mieleeni. Ja tuosta edellä olevasta kirjoituksesta sain päännouseman miettiä mistä juontuu sanonta "hiljaa, ku kusi sukassa?" Ei mr. Googlekaan, asiaa häneltä tiedusteltuani, osannut antaa pikaista vastausta. Mutta mietitäämpä. Jos kusi kestää sukassa, ei se ole ainakaan villasukka. siitä livahtaisi urea läpi vikkelästi. Entä kestäisikö kusi nailonsukassa? Tai urheilusukassa? En oikein usko. Jos sukka olisi muovia, kestäisi kusi siinä kyllä. Mutta olisiko se hiljaa? Eikö se hölskyisi? Sitäkö tuo sanonta tarkoittaakin: että pitää olla hiljaa, ettei kusi sukassa hölsky? Ota nyt selvää ukkovaarien ajatuksenjuoksusta!
  Jos joskus tuntuu, että tarmoa riittää, yritän selvittää, mistä "reporankana", "äimän käkenä", "pää pyörii ku pössihavukalla", "mukava ku lehmän mulkku", "vittuilee ku sinkkiämpäri", ja "sopii ku suutarin sormi sijan persiisseen" ovat saaneet alkunsa. Kun ne on selvitetty, siirryn vähemmän tärkeisiin askareisiin, kuten viikkosiivous ja kaupassakäynti.

PASKAKIERÄN VAA'ALLA

   Valitaanko Yhdysvaltain keulakuvaksi seksistinen sekopää vai FBI:n tutkimuksissa pariin otteeseen kärvistellyt?
  Jossain vaalitaiston alkumetreillä Trump käytti kampanjassaan Niilon "Rockin' In the Free World"-biisiä, ilman lupaa, tietty. Niilo kielsi kappaleen käytön. Siitä kehkeytyi melkoinen sanasota miesten välille, mutta se on toinen juttu se.
  Minusta kummankin ehdokkaan kampanjaan olisi sopinut Rollareitten ikiklassikko "Pain it Black!" Onkohan mustamaalaamisen maailmanennätys nähnyt päivänvalon? Ainakin rahalla mitaten, luulen.
  Nyt on maalit maalattu, huomenna (Suomen aikaa) tiedetään, tuleeko Melania'sta USA:n 1. nainen, vaiko Bill'istä 1. mies.

  Tuliko talvi nyt, vai tuleeko se joulukuussa, tammikuussa, tai ei ollenkaan? Ainakin pikkutalvi tuli, jatkuu edelleen. Alkaa saletisti vetelemään pienempiä järviä ja lahtipaikkoja jäähän. Luulen, että Merrasjärvellä ensimmäiset itsetuhoiset pilkkijät ovat viimeistään tänään kohtaloaan uhmaamassa. Merrasjärvihän on tunnetusti Lahden mittari jäitten tulolle, vakavien varoitusten aihe kaikille lapsokaisille.
  Epäilen Hanelin uittelevan pikapuolin verkkonaruja venekoppinsa kohdille. Vaikka talvikalastus on hänellä entisajoista vähentynyt, lahdensuulla on mies pitänyt parin verkon jataa jokuset 40 vuotta. Haukea, säynävää, lahnaa, joskus sikaa, jopa taimenta, on tuo paikka antanut. Ennen, kun joka joulu Piskolassa käytiin. ja joka joulu oli kunnolliset jääkelit, olen lukemattomia kertoja käynyt velj'-Hanskin kanssa tuon pyydön, sekä  monia muita verkkoja, kokemassa. Yleensä tapsana, joskus joulupäivän iltana taskulampun valossa. Ja aina on mukaan lähtenyt milloin minkäkinlaista kalaa.
  Noita talviverkko-, jos kesäverkkoreissujakin on takana melkoinen määrä. Osa aika mieleenpainuvia, niin hyvässä, kuin pahassakin. Niitä olen tainnut joskus blogeissani muistella. Yksi palasi juuri mieleeni. Elettiin 1970-luvun puoliväliä. Oltiin joulupäivänä ajeltu Anttolaan. Lähdettiin illalla Hanelin kanssa katsomaan verkkojataa Kotilahdelle, eli Takalahdelle, siis Keljunlahden puolelle. Oli pikkupakkanen, mutta kova tuuli. Se puhalsi kaakosta, eli suoraan vastaan, kun taivalsimme vajaan kilometrin jäämatkaa. Kaksi yli kiloista säynävää verkoissa oli. Mutta paremmin muistan sen, että tuuli oli niin kova, että kun Hanelin lappaessa verkkoa avannon reunalle laitoin nahkarukkasen lapasineen otsalle ja käännyin tuuleen päin, piti viima sen paikoillaan.
  Muuten: tuo Kotilahden apaja oli siihen aikaan idioottivarma säynävämesta alkutalvesta. Miten lienee nykyään? Ei ole tainnut Haneli verkkojaan sinne enää vuosikymmeniin uittaa. Muutenkin on hänen verkkokalastuksensa vähentynyt parhaista vuosista. Enimmillään muistan koettavana olleen yli kymmenen kahden verkon jataa. Viime talvina kai vain pari tuon aiemmin mainitun venekopin verkon lisäksi. Iskukoukkuja Haneli on ryhtynyt kevätalvisin aika tavalla harrastamaan. Isoja "hymypoikia" on niistä jäälle kiskonut.
  En malta vielä olla kertomatta yhtä episodia talviverkkojen tiimoilta. Hanelilla oli siihen aikaan lumikelkka. Verkkoja oli laajalla alueella, Luonterillakin jokunen. Oli aika pakkanen, taisi olla helmi-maaliskuun taitetta. Meillä oli vaatetta tanakasti päällä, jaloissa huopatöppöset, ei kylmä vaivannut. Kun verkot oli koettu, päätettiin sörnäyttää Rantaharjuun juomaan yhdet oluet. Mutta Avokkaansalmessa tulikin ongelmia; oli vettä jäällä, oikein kunnolla oli hyyhmää lumikerroksen alla. Haneli ei hoksannut tarpeeksi ajoissa antaa hanaa, perässä oleva rekikin hidasti vauhtia, joten kelkka hyytyi jauhamaan tyhjää. Vesisohjo sen kuin lensi, kun yritti velipoika saada kelkkaa etenemään. Ei auttanut muu, kuin hypätä pois menopelin päältä, työntämään. Töppöset jalassa parikymmensenttiseen hyyhmään! Saatinhan me kelkka pitävämmälle pohjalle. Mutta arvannette, että tarve vaihtaa kuivat jalkineet voitti oluenjanon!
 Se talvista ja kalastuksesta.

  Jos minulla olisi heinähäkillinen rahaa....tai kyllä pyöröpaalillinenkin riittäisi....no, saattaisin pärjätä pienellä kanttipaalillisellakin, täyteen pakatulla, niin säilöisin valtaosan kahisevista merisuolalla käsiteltynä Avokkaan maakellariin. Lopuilla lunastaisin Hilpan hieman ennenaikaiselle eläkkeelle, ja veisin hänet  Irlantiin, Shetlanninsaarille ja Islantiin. Sitten jouluksi kotiin. Tammikuussa lähtisimme Uuteen Seelantiin kuukaudeksi,sieltä kotiin mutkaten Tasmanian kautta. Kukkien kastelun jälkeen kaupunkikierros Euroopassa (Bratislava, Zagreb, Venetsia, Ajaccio). Sitten hakemaan toppavaatteet ja raappahousut Hollolasta ja Avokkaaseen odottelemaan päivän pitenemistä, auringon ilmaantumista horrosta poistamaan. Niin tekisin, jos minulla olisi henähäkillinen, eli ainakin pienpaalillinen rahaa.

   Vaikka viimeinen olen mitään sanomaan, 

Unelmista suurin on voida rakastaa, 

Rakastaa - vaikka unelmaa.

KYLÄSSÄ

  Talvinen ilma jatkuu; lisää pakkasta ja  lunta povattu tulevalle viikolle. Tiijä häntä, vaikka Avokkaaseen parin viikon kuluttua jäitä pitkin dallattaisiin?! Aika poikkeuksellista, viime vuosiin peilaten. Niin tai näin, räväkimmät suksi-Seijat ja -Sepot höyläävät jo lylyjään ja kalhujaan liukkaiksi ja pitäviksi.

  Anna ja Iiris ovat meillä vielä iltapäivälle asti. Äidin haen tänne syömään. Näkee nyt Iiriksen, kun ei jaksanut kaks'vuotisille lähteä.
  Kovasti haastelee jo Iiris, lauseita rupeaa tulemaan. Portaat osaa mennä varovasti, niin ylös kuin alaskin, ei ole tarvinnut enää lapsiporttia käyttää. Noiden kahden maininnanarvoisen kehitysvaiheen ilmentymänä voin kertoa, että kun likka perjantaina, kohta meille tultuaan, laskeutui äitinsä vielellä alakertaan, kuulin hänen sanovan: "Tähän pitää hommata matalampi kaide!" Ei tainnut vielä ihan yltää käsijohteelle tyttösen käsi.

Isäänsä on myös tullut. Innokaasti piirtelee Iiris.

    Eilen käytiin hautausmailla viemässä kyttilöitä. Sitten pulkka esiin ja leikkipuistoon. Vähän kivet rahisi pohjassa, mutta esimakua silti tuli. Keinuminen tietysti on aina hauskaa, isojen lasten keinussa ja äidin sylissä eritoten.

    Lätkämaajoukkueella ei kulje kovin lujaa. Uudelle valmentajalle ei taida olla levollisia yöunia lupeissa. Seisemän tappion puki on edellisen kerran kohdannut maajoukkuetta liki 30 vuotta sitten. Jos meillä päävalmentajan pesti olisi yhtä tuulinen, kuin monissa muissa maissa, vähitään lähtölasku Marjamäelle olisi jo käynnissä. En ota kantaa, en puoleen, en toiseen, kun en tarpeeksi tunne miestä, syitä tai taustoja.

  Hiihdon mm-kisat lähestyvät. Vapaaehtoisia on kuulemma ilmoittautunut tuhatmäärin. Edellisten kotikisojen vaaleansiniset  "hemohes-puvut" alkavatkin jo vähetä katukuvasta. Innolla odotan uusien väriläikkien ilmaantumista torin tietämille. 

  Saara Aalto on taas hurmannut tuomarit; Mosulin ja Aleppon tilanteet väistyvät taka-alalle, suomalaisten elämänusko palaa.

  Suuryritysten johdosta ja politiikan näkyvimmiltä paikoilta löytyy yhä vähemmän 1950-luvulla syntyneitä. Valta on siirtynyt 60-lukulaisille. Joo, ei meitä kohta löydä kuin Dylanin tai Niilon konserteista, kantakuppiloiden aamukahvipöydistä, ehkä myös bingohalleilta.

  Italialaisen katolisen papin Ciovanni Calvaccion mukaan  maata tiuhaan koetelleet maanjäristykset ovat homojen syytä. Tervetuloa tälle vuosituhannelle hyvä Ciovanni!

  Turvamiehet osoittautu.ivat Renossa ällistyttävän sivistyneiksi; poistivat Trumpin puhujalavalta. Samansuuntaista otetta toivon äänestäjiltä kolmen päivän kuluttua.

  Reilun viikon kuluttua maanantaina on pilvettömillä alueilla taas nähtävissä superkuu. Luultavasti superkuuhullut ovat liikkeellä sankoin joukoin.

  Mitä mieltä on Iiris asioista, sitä hän ei ihan vielä osaa kertoa. Pikku Kakkonen on tällä havaa tärkein tiedonvälittäjä median puolella. 

  Anna ja Iiris lähtivät ulos, minä sörnäytän Lahteen hakemaan Elinaa. Hyvää Ruotsalaisuuden päivää Ruotsalaisuuden päivää viettäville.

TALVEN TUNTUA

  Aamulla -5, muutama sentti lunta. Aamulenkillä paljon ketun-, jäniksen-, ja oravan jälkiä, Välillä sai dallata ihan neitseellisessä lumessa. Sopii miulle.

  Kun päivä valkeni, lähdin jokasyksyiselle Iso-Tiilijärven ympärikävelylle. Maisemat olivat vuodenajan mukaiset. 

  Pitkospuille en päässyt aamun ensimmäisenä, toisena kuitenkin.

  Nyt sekin kiepaus on tehty, keväällä uudestaan. Tai ehkäpä talvella lumikengillä? Täytyy pysyä vuodenajoissa mukana. Lumettomalla kaudella tulee noita maisemia aika-ajoin kuljeksittua, talvella vähemmän. 

  Viime aikoina on ilmaisu "merkkipaalu" putkahtanut esiin useaan kertaan. Jäin pohtimaan, mitä se oikeastaan merkitsee. No, sehän voi olla maastossa tönöttävä seiväs, toteemi, tai kuvaannollinen ilmaus jollekin huomattavalle saavutukselle. Mutta eikö se voisi olla myös kunnioitettaviin ulottuvuuksiin yltävä miehen sukupuolielin?

  Eräänä aamuna oli aamu-tv:ssa jututettavana erikoisasiantuntija tuhoeläintorjunta-asioissa (suomi on kaunis kieli). Hän opasti rottien, hiirien ja myyrien hävittämisestä kotitalouksissa. Siitä hän ei kyllä kertonut, mitä pitää tehdä, jos jää kahden rotan loukkuun. Olisi asiantuntijan luullut tietävän.

  Toisena aamuna puolestaan uusintana lähetettävässä "Akuutissa" eräs katsoja, herra X, kyseli, että mikä neuvoksi, kun korvissa kuuluu häiritsevää ininää? Minulle maallikona tuli mieleen ehdottaa asumuseroa.

  Katsaus:

  -Guggenheim tulee, Guggenheim ei tule
  -demarit ohi Keskustan, Kokoomus hengittää niskaan, mitä sitte?
  -Obama kärmeissään FBI:lle
  -Trump yrittää saada ennakkoon äänestäneet perumaan äänensä ("yks puhe, ku Sulukavan miehen sökössä", sano, taas, Parkkis-Antti vainaa)
  -Helsingissä jonoteltiin tuntitolkulla renkaanvaihtoon, mutta parempi niin, kuin jonotella tuntitolkulla polilla
  -Venäjällä maksetaan 42 urheilijalle bonusta siitä, että he eivät päässeet osallistumaan Rion olympialaisiin. Summa perustuu menestysodotuksiin. Mm. Jelena Isinbajeva saa 55 000 €. Että sellasta. Minä olisin valmis maksamaan siitä, että Trump ei osallistu Amerikan presidentinvaaleihin. Mutta se onkin toinen juttu.
  -maikkarin uutissivut kertovat, että joka viidennellä jääkaappikunnalla on koira. Kun, käsittääkseni joka kunnalla on ainakin yksi jääkaappi, uutisesta seuraa, että joka viidennella Suomen kunnista on koira. Sitä kai se tarkoittaa?

  Anna ja Iiris tulevat perjantaina atimoimaan. Joni jää lukemaan johonkin tenttiin. Rehti kuukausi on edellisestä näkemisestä. Tyttö on varmasti taas oppinut lisää kommervenkkejä. Niitä odottelmaan jääden. 

                                            Iiriksen kiitospuhe synttäreillä 1.10.2016

D

  Luultavasti vuoden toiseksi viimeinen reissu Avokkaaseen tehty. Näillä näkymin  vielä saareen mennään. Marraskuun puolenvälin jälkeen on mahdollisuus siellä viettää neljä päivää. Saattaa olla, että joulukuussakin käydään, jos jatkettu viikonloppu löytyy. Toisaalta, mikäli ilmat epäsuotuisiksi äityvät, seuraavaa visiitti ajoituu jonnekin ensi vuoden helmi-, maaliskuun taitteeseen. Aika näyttää. Asiat ovat kuitenkin sillä mallilla, että ei väliä, vaikkei saareen tänä vuonna päästäisikään; moottorivene on Hanelilla, soutuvene leppää vasten kyljellään Potinlahdessa, saunan pata tyhjennetty, etc.
  Kun eilisaamuna vein Hilpan autolle, piti lähteä usmuuttamaan kohti Piskolaa alla näkyvissä olosuhteissa.

  Hiljaista oli saaressa olla. Niin hiljaista, että kuuli kevyesti lintujen pierutkin. Yksi vene ja puutavaraproomu olivat ainoa muut vesilläliikkujat. Pienen räntähärmän sateli lähtöaamuna. Sikäli olisi mukavaa, jos tässä kuussa vielä pääsisi saareen, ja olisi jo lumi maassa. Minusta mustan veden sekä valkeiden rantojen ja puiden kontrastissa on jotain uskomattoman upeaa. 

  Josku kymmenkunta vuotta sitten oltiin saaressa joskus marraskuun lopulla viikko.LLunta oli jokusia senttejä, rantoja alkoi vetää jäihin. Loppuviikosta piti lähteä kylille roukavarantija täydentämään. Kuinka ollakaa oli satamalahti jäässä. Koulunniemeen hät'hätää päästiin, siitä kaveltiin. Oli siinä oma hohtonsa.

  Mielessä väikkyy, että kun Hilppa eläköityy, ollaan mökillä jäiden tulo. Eli sinne soudellaan, takaisin dallataan. Tuollainen muutos olosuhteisiin saattaa tulla yhdessä yössä, tai kestää pitkäänkin. Mutta jos vesi on tarpeeksi kylmää, ja tuulisten ilmojen jälkeen paukahtaa pläkkityyni 15 asteen pakkanen yöksi. aamulla on helposti miehen, naisenkin, kestävä jääkansi. 

  Eilen vaihdettiin talvikiekot kulkuneuvoon. Siltäkin osin saa talvi painaa päälle. Aamulla kävin optikolla ja silmälääkärillä. Nyt on uudet okulaarit valittu, toimitusta vartutaan.

  Vaalit ison veden takana lähestyvät. Vieläkö ne voivat likaisimmiksi loppusuoralla tulla? Ihme maa, kun siellä pärjää paremmin lokaa heittelevä. Kansa on jakautunut niihin, jotka inhoavat Trum'ia, ja niihin, jotka inhoavat Clinton'ia, sekä niihin, jotka eivät äänestä, koska inhoavat molempia. Eli maassa valitaan presidentiksi se, jota äänestäjien enemmistö ei inhoa. Oudolta tuntuvat, oudon maan vaalit.
  Löyhästi Groucho Marx'ia lainaten: "En haluaisi olla ehdolla vaaleissa, mitkä hyväksyvät minut ehdokkaakseen."

  Kun tulin äsken himaan, huomasin, että takapihalla on asuntojen väliaidat purettu, uusia aletaan jo asentelemaan. Tieto siitä oli, mutta kukaan ei ole ajankohdasta kertonut. Vaikka ei se mitään, antaahan äijien duunailla. Ei niitä itse talkoilla olisi kannattanutkaan tehdä; elementteinä kun tuovat, ovat hetkessä uusittu. Jos olisi talkoiksi jääneet, viimeisimpiä maalalitaisiin parin vuoden kuluttua. Optimistisesti arvioiden.

  Nyt lähden loihtimaan itselleni tonnikalasalaatin (nimikkoaineiden lisäksi raejuustoa, tomaattia ja oliiveja).

  PS. Blogin otsikko ei tarkoita Iso D:tä. Se tarkoitaa, että tämä on 500. blogi. "Mitä eroa sillä on vaikkapa blogiin nro. 400, tai nro. 250, tai nro. 100", minulta kysytään. "Samaa sontaa", vastaan. "Pakkomielteistä vuodatusta tai tyhjänpäiväistä jorinaa banaaliin tapaan banaaleista asioista, joskus fiktiivistä yritelmää ilman kantavaa profetiaa. Niistä on Peppen blogit tehty".
  Vaan väliäkö sillä; pääasia, että Peppe viihtyy. Ajankulua tämä on, joutilas tarvitsee puuhaa. Joten voipi olla, että toinen mokoma on vielä tulossa. En tietenkään rajoja asettele. Tulkoon, mitä on tullakseen.