KIERRÄTYS JA LAJITTELU

Pari-kolme vuotta sitten koimme herätyksen, ja ostimme eräällä toivioretkellä (siis Hilpan) Ikeaan jätetelineen, missä on kolme isoa osiota; kartonki, kierrätyslasi ja pienmetalli. Hinta oli reilusti alle 10 €. Se on parvekkeella. Kunkin "säkin" koko lienee 50-60 litraa. Hämmästyttävää, kuinka paljon kartonkia meidänkin kahden hengen taloudesta kertyy. Vaikka maitoa käytetään vain kahviin, joskus ruokaan. Hilppa juo piimää, pari litraa viikossa, mehutölkkejä kertyy saman verran, mutta lukuisat pahvipakkaukset ovat kartonkia, kuten wc-, ja  talouspaperirullien hylsytkin. Paikka näille kierrätettäville löytyy meillä n. kilometrin päässä, kauppareissun varrelta. Kartonkikassi pitää tyhjentää parin viikon, lasi- ja metallivastaava n. kuukauden-puolentoista välein.
Koska Lahdessa on jätteenpolttolaitos, erotellaan taloyhtiössä energiajäte, kompostijäte ja kaatopaikkajäte. Tietysti on myös paperikeräyslaatikko. Kaatopaikkajätettä meiltä tulee tosi vähän, normaalisti pieni pussillinen 1-2 viikossa.
Sähkölaitteet vien ilmaiseksi Patinaan Lahteen, patterit kauppoihin, energialamput, mahd. maalit yms. ongelmajätepisteisiin, joita on useita ympäri kaupunkia. Ja kaikki ovat ilmaisia, vaativat vain hippusen vaivaa ja aikaa, mitä meikällä kyllä on, siis aikaa. Tietenkin autottomien ja/tai kaukana metropoleista asuvien on hankalaa, jos ei mahdotonta, kuljettaa erilaisia nyssäköitä niille osoitetuille paikoille.
Olen saletti, itseämme suinkaan ylentämättä, että jos 9:n asunnon yhtiössämme kaikki toimisivat laillamme, voitaisi jätteentyhjennyskäyntejä alentaa ainakin puoleen. Eli säästöä syntyisi.
Joku voi miettiä kartongin kierrätyksen mielekkyyttä, kun ne kuitenkin menevät poltettavaksi eli energiaksi. No, kyllä mielestä on mielekkäämpää tehdä materiaalista uutta, kuin polttaa se savuna ilmakehään, tunnetuin seurauksin.
Sinällään jätteenpolttolaitokset tuntuvat järkeviltä, sillä muuten sama energia tuotettaisiin kivihiilellä, öljyllä tai puulla. Jätteenpolttolaitoksia on Suomessa joitain kappaleita, lisää suunnitteilla. Lahden uudistettu laitos on edelläkävijä maailmanlaajuisesti, ja nykyään sinä voi polttaa myös vanhoja vaatteita, siis kangasta.
Suomessa jätteestä käytetään energiantuotantoon 10 %, Tanskassa 60%, Ruotsissa 45%. Kai meillä on enemmän maata, mihin haudata jätöksemme.

Kierrättäkää, lajitelkaa, ettei käy näin!

SUHTEELLISTA

E=mc2 suhteellisoi patenttitoimiston työntekijä Albert aikoinaan. Minähän en kaavasta tuon taivaallista ymmärrä, vaikka tiedänkin, mitä symbolit tarkoittavat. Tarkoitus onkin pohtia suhteellisuutta yleisesti, siis ei tieteelliseltä tai pari-, sosiaalisen suhteen pohjalta.
Minulla oli alaluokilla pitkä matka kouluun, 5 km. Sen hiihtämiseen kului aikaa, kelistä riippuen, 2 - 3 tuntia. No, 5 km on 0,43 % Suomen pituudesta. Suomen pituus on 3 % maapallon ympärysmitasta. Maan ympärysmitta 10 % maan etäisyydestä kuusta. Maan etäisyys kuusta on 0,27 % maan etäisyydestä auringosta. Jne, jne, loputtomiin. Toisaalta etana kayttää 5 km:n matkaan aikaa yli neljä vuorokautta. Ilmakehästä irtoava avaruusalus hujattaa sen 0,0005 sekunnissa. Valon käyttämää aikaa en viitsi edes laskea.
Elektroniin verrattuna atomi on valtava. Aomiin verrattuna kirppu on valtava, Kirppuun verrattuna ihminen on valtava. Ihmiseen verrattuna sinivalas on valtava. Sinivalaaseen verrattuna Tyyni Valtameri on valtava, Tyyneen valtamereen verrattunan aurinkokunta valtava. Aurinkokuntaan verrattuna linnunrata on valtava. Linnunrataan verrattuna maailmankaikkeus on valtavan valtavan valtava.
Tämän kaltaisia vertailuja voisi tehdä vaikkapa painon, lämpötilan, tiheyden, yms. suhteen mielin määrin.
Maikkari hehkuttaa ja hypettää tulevia jääkiekon mm-kisoja elämää suurempana, veret seisauttavana tapahtumana. Tuskin kuitenkaan kukaan Ulan Batorissa, Ghanassa tai Ecuadorissa menettää yöuntaan Suomen mahdollisen Ruotsi-tappion vuoksi. Toisaalta taas harva suomalainen luultavasti vannoo kriketin nimeen, tai repäisee kimononsa maahockeyn loppuottelun tuloksen kuullessaan. Siis käsitteet pitää asettaa perspektiiviin.
Yksi esimerkki: Jos minulla on nenä sinun perseessäsi, ja sinulla on nenä minun perseessäni, on sinulla suhteellisesti huonommat oltavat. Q.E.D.

KUNNIA NIILLE, JOILLE KUNNIA KUULUU

Haluan tässä kirjoituksessa kunnioittaa Suuren Persoonan maalarimestari Matti Väisäsen muistoa. Matti kuului siihen pikku hiljaa häviävään kyläyhtöisöön kuuluvaan kaikkien paikallisten tuntemaan joukkoon, mihin ei tunnu enää hektisenä nykyaikana löytyvän uusia jäseniä. Matti ei suinkaan ollut "kylähullu", (nekin ovat valitettavasti häviämässä, hoitoonko, vai mihin?) Hän vaikutti puheineen, nasaalina narisevine äänenpainoineen, koko Anttolan kyläyhteisön mielialaan.
Muutamia muistoja Mualar-Väisäsestä.
Matti oli tietysti sotaveteraani. Hänen yleisin sotamuistonsa oli: Perkele, siellä oli niin paljo sirpaleita, että luoti oli ystävällinen!
Matin mielipide ehkäisystä: Eihä sitä enne tiijetty ehkäsystä. Vähä ku vilautti kalsarin lahetta, aina oli akka tiineenä. Kaheksan kertää piäsin sujauttammaan, yks män hukkaan, miulla on seihtemän tenavata.
Koistisen Pertti ja Ahosen Riti olivat lukeneet lukiossa latinaa, ja he viljelivät, varsinkin tietyssä mielentilassa, latinalaisia sanoja ja sanontoja. Se jäi kai Mattia kaivelemaan. Seitkytluvun alkupuolella, kun Lotja-baari oli jo olemassa, ja yhteiselomme Hilpan kanssa alkuaskeleitaan ottamassa, istuimme Matin kanssa samassa pöydässä olusilla. Yht'äkkiä Matti katsoi Hilppaa ja tokaisi: Hilppa, Hilppa, mikä siun nimi on latinaks?
Ahosen Riti oli kouluaikaan yhtenä, jos ei kahtenakin, kesänä Matilla töissä. Kerran menin heidän työmaalleen, missä he olivat maalaamassa räystäitä tikkailta. Minut nähdessään Matti riemastui: Pepe, Pepe, tiällä myö liekutaan ku tuulipääskyt!
Siinä sietykytluvun puolivälissä, kun Erkki ja Elina oli muuttaneet Lahteen, me Hollolaan, tuli Matti tekemään vanhemmilleni jotain remonttia. Kun meni siellä käymään, olivat Matin ensimmäiset sanat: Pepe, perkele, mee ostamaan alakaupasta kaljaa. Sitten kun tulin kassi kilisten takaisin, tattui hän käteeni sanoen: Päivää Pepe.
Samalla reissulla Matti pysäköi pienen Fiatinsa Saimaakadulle aivan porraskäytävän oven eteen. Oli vaan valittettavasti T-risteys; sakothan siitä tuli. Matti loihe lointelemaan: Perkele, eikö huomannu, että se on köyhän maalarin auto!
Joskus 80-luvulla käytiin Hanelin kanssa joulupäivänä verkoilla ja saatiin lukuisa määrä pienehköjä lahnoja. Mietittiin, mitä niillä tehtäisi. Haneli äkkäsi, että Väisänenhän tykkää suolalahnasta. Sanoista tekoihin, illansuussa kiikutettiin Matille puoli saavillista lahnanlinttejä. Mattihan riemastui: Pojat, pojat Matti rypee rahassa, Nyt, perkele Unionille! (nyk. Neste). Niin sitä mentiin olusille.
Matin viimeisinä vuosina häntä tapasin kovin harvoin. Mutta yksi tarina, kait 90-luvulta tulee vielä mieleeni. Matti oli lähtenyt jossain seurassa pilkille. Eräässä vaiheessa hän olisi halunnut palata kylälle, mutta kukaan ei suostunut viemään. Mattiha suuttui, lähti tallustamaan. No, takaa tuli autolla Anttolassa asuva, nyk. eläkkeellä oleva patologi Ojala. Matti huitomaan. Kun Ojala pysähtyi, räväytti Matti: Perkeleen ruumiinrepijä, vie miut kylälle, kalja loppu!
Oi niitä aikoja. Vielä pari muistoa parista muusta persoonasta 70-luvun taitteelta:
Tiusasen Tane tuli joulun maissa Lotjaan, ja rupesi muina miehinä imemään tulta pikkusikariinsa joulukuusen sähkökynttilästä. Huomasi pian mokansa, köhiskeli itsekseen, lähti tiskille oluen ostoon.
Yhtenä talvena Sutari-Paavilainen kampasi kaksin käsinkarvahattuaan Unionin tiskillä. Kaljanmyynti evättiin, Sutari hyppäsi Ladaansa, ja ajoi pois, kait Lotjaan.

Anttola Cityn ruuhkaista hälinää 60-luvun lopulla, kun Säästöpankin liikerakennus ja kerrostalo olivat valmistuneet. Mäkipään Jussi-vainaa lausui asiasta Lotjassa: Nyt meillä on Lasipalatsi ja Kivikasarmi. Vielä kun saatais välliin Rosmo-Hulukkosen patsas! (Hulkkonen oli viimeinen Anttolassa vaikuttanut poliisi sodan jälkeisinä vuosina. Hän joutui linnaa, jostain kavalluksesta, jos en väärin muista).

ANNO..., ELI MUUTTUUKO MIKÄÄN?

Jouan ja Eerik istuvat nuotiolla kypsentämässä poron takalapaa. Inarinjärven pinta peilaa rasvatyynenä syyskuun lopun iltapäivän laskevaa aurinkoa. Siellä täällä pistävät muikut pintaan, hypätä loiskauttaapa isompikin lohikala. Pieniä vesilintuparvia seilaa rannan tuntumassa, ovat jo aikaa sitten sopeutuneet viettämään talvensa pohjoisessa. Parinsadan metrin päässä olevassa niemessä sijaitsevasta kylästä nousee useita savupatsaita, näkyy melkoista hyörinää.
  ”Haluatko kuulla, millaista täällä oli ennen?”, kysyy Jouan yht’äkkiä.
  ”Miten niin? Sen tiedän, että joskus on ollut paljon ihmisiä, paljon eläimiä, paljon puita, paljon muita kasveja”, tokaisee Eerik siirtäessään ateriaa kauemmas liekeistä. ”Monin verroin enemmän, sanotaan.”

  ”Joo, sen lapsetkin tietävät. Vaan kuka tahansa ei tiedä, millaista elämä, kaikki olevainen, ihmiseen liittyvä, on ollut!”
  ”Mitä, miten muka sinä jotain siitä tietäisit?”, ärähtää Eerik, hieroo silmistään savua, millä on taipumus kietoutua lähellä olijan ympärille, riippumatta tuulen suunnasta, tuulettomuudesta. ”Eihän niistä asioista saa edes puhua!”

  Jouan vilkuilee salaperäisen näköisenä ympärilleen. ”Tiedäthän, veljeni Uulaus on töissä Pan-itellegojen Kotalinnassa? Toki vain metsästäjänä, mutta kuitenkin...”
  ”Tiedän, tiedänpä hyvinkin!”, hymähtää Eerik, asettaa poron lavan laakealle kivelle, lohkaisee siitä tukevan palan kömpelön näköisellä puukolla, alkaa syödä. ”Etpä sinä juuri muusta puhukaan, aina vain erikoisasemassa olevasta veljestäsi!”
  Jouan käy kuopaisemassa suureen, pahkasta koverrettuun astiaan lähteenkirkasta, kylmää Inarin vettä, siirtyy ottamaan osaansa päivän ainoasta ateriasta.

  ”Pystyt varmaan pitämään suusi kiinni siitä, mitä nyt kuulet?!”
  ”Tietysti, ollaan sentään kylän, heimon, ainakin koko puolen maailman yhtenäisin työpari, parhaat toverit!”
  ”No, korva tarkkana.” Jouan pureksii hetken maukasta lihaa miettivän näköisenä, hörppää vettä päälle. ”Uulauksen korviin on kantautunut erilaisia huhuja, jopa tietoja. Kuullut suoraan Pan-itellegoiltakin, salaa tietysti! Monet muut ovat kuulleet samantyyppisiä juttuja. Ovat, metsällä ollessaan, kertoneet niitä toisilleen. Näistä murusista on Nillaus tehnyt jonkinlaisen yhteenvedon. Nillaushan on tunnetusti meistä Alemmista kirkasälyisin.”
  ”Entäs mitä Velho-Nillaus on sitten on tuumannut?”
  ”Ensinnäkin ihmisiä on tosiaan ollut käsittämättömän paljon. Heitä on ollut täällä pohjoisessa, ei niin kovin paljon, mutta paljon nykyistä enemmän. Muualla, etelässä, idässä, lännessä, valtavasti. Täällä on eri osia, niitä erottaa usein valtava vesi. Joka osa on suorastaan pursunnut ihmisiä! Samoin erilaisia eläimiä on ollut määrättömästi, isoja, pieniä, syötäviä, ei syötäviä.” Jouan yrittää loihtia ivallisen ilmeen aavistuksen vinosilmäisille kasvoilleen. ”Kasveja hieman enemmän kuin meidän käyttämämme, tuntemamme lajit.”

  Eerik kaivaa puutikulla vahvojen, valkoisten hampaittensa välejä. ”Kerro lopultakin jotakin uutta. Pian on aika jatkaa töitä.”
  ”Kuulepa tätä! Silloin on ollut myös kymmeniä, satoja kansoja! Kymmeniä, satoja uskontoja! Satoja, tuhansia heimoja! Satoja, tuhansia kieliä! Tuhansia, miljoonia kilometrejä rajoja! Tarkoin varjeltuja rajoja! Asein suojeltuja rajoja! Monissa paikoissa ovat ihmiset olleet jaettuina parempiin, huonompiin, rikkaampiin, köyhempiin. On ollut taito olla yhteydessä, kuulla, nähdä toisiaan, vaikka välimatkaa on ollut monta
kertaa enemmän, kuin täältä Ultimus Thulemukseen, etelässä Mortuus Vicinitasiin!”
  ”Jos niin on ollut, on se kai ollut käsittämätön, hallitsematon tilkkutäkki! Kuinka sellaista on kukaan pystynyt käytännössä pitämään ohjauksissaan?”
  Jouan kaataa vettä hiipuvaan nuotioon, sohii kepillä hiilet erilleen. ”Ei kukaan. Siitä kaikki johtuukin, ainakin Velho-Nillauksen mielestä. Nillaus myös sanoo, että Pan-itellegot  ovat varsin tarkkaan selvillä menneisyydestä. On kuulemma säilynyt kirjoituksia, kuvia, perimätietoa. Niitä ei vain meille Alhaisille kerrota! Velhon päätelmien mukaan täällä on vallinnut jatkuva sotatila. Aina ainakin jotkut kansat, heimot, ennen kaikkea uskonnot ovat olleet kahinoissa keskenään. Välillä taas käytännössä kaikki ovat olleet sodassa, jakautuen, milloin minkäkin syyn takia, kahteen osapuoleen.”
  ”Eipä ole ollut helppoa elää” Eerik heittäytyy pitkälleen poronnahkaviittansa päälle. ”Kerro loputkin, kohta on mentävä.”
  ”Velhon mukaan silloin on ollut välineitä, millä on voitu liikkua vedessä, jopa veden alla, maassa, ilmassa. Nopeasti, vielä nopeammin, huimaavan nopeasti. Vedessä sata kertaa nopeammin kuin lohi. Maalla sata kertaa nopeammin kuin jänis. Ilmassa sata kertaa nopeammin kuin pääsky. On osattu liikkua jopa pois maasta. Kuuhun, vielä kauemmas, en kyllä ymmärrä, miksi? Yhtä kaikki, on ollut myös aseita. Valtavasti aseita! Käsittämättömiä aseita! Suunnattoman voimakkaita aseita! Ainoastaan ihmisen surmaamiseen tarkoitettuja aseita! Ymmärtämätöntä tuhoa aiheuttavia aseita! Moninkertaisesti riittävä määrä aseita koko silloisen ihmiskunnan tuhoamiseen!” Jouan ponnahtaa pystyyn kitkerää savua työntävän nuotionlopun viereltä, oikoo nahkaisia vaatteitaan, tekee selvästi lähtöä. ”Ajattelepa sitä!”
  Eerik nousee myös, pudistelee takalistoaan. ”Kerro loputkin. Näen jotakin olevan jäljellä.”
  ”Niin onkin. Kun ihmiskunta, Velho-Nillauksen mukaan, viimein menetti lopullisesti järkensä, oikeastaan pari vallan ja ahneuden turmelemaa päällikköä, muutama uskontonsa sokaisema johtaja, menettivät vähäisenkin todellisuudentajunsa, loppui elämä melkein kaikkialla. Vain tänne pohjoiseen jäi tuntemamme maailma. Tietäjien mielestä kuitenkin on olemassa mahdollisuus muualla, kaukana meistä olevaan, ihmisistä, vähintään eläimistä, muodostuvaan tiedolliseen elämään.”
  Eerik lähtee kävelemään kylää kohti. ”Toivottavasti ei muita ole, samanlainen kohtalo voisi ennen pitkää olla seurauksena. Nyt kaikki on hyvin, niin yksinkertaista. On vain kaksi heimoa. Kyllä meidän pitää olla onnellisia! Mutta pidetään kiirettä. Vääräuskoiset ovat uhanneet tulla häiritsemään Ison Hengen Syntymän muistojuhlia. Meillä on vielä  iso määrä nuolenkärkiä taottavana!”

BIOLOGINEN ASE

Ihmiskunnan kolme suurinta uhkaa ovat nälkä, kuume ja sota. Näistä ylivoimaisesti suurin on kuume. Näin lausui aikoinaa modernin lääketieteen isä William Osner (1849-1919). En tiedä, ehtikö hän perustella lausumaansa 1. maailmansodan (1914-1918) ja espanjantaudin (1918-1919) uhrien määrällä. Sodassa tapettiin n. 16 miljoonaa ihmistä, kun taas espanjantauti, pandemiaksi muodostunut ifluenssa, tappoi 30-100 miljoonaa. Eikä virusta ollut levitetty tahallaan, se vain oli tauti aikana, jolloin sille ei ollut parannuskeinoa. Vertailun vuoksi: 2. maailmasodassa menehtyiden määrä oli 50-70 miljoonaa.
Biologinen ase, mikä perustuu bakteerien, virusten tai eloperäisten myrkkyjen käyttöön, on siis kauhea tappokone Ja sitä on, kun se on saatu kehitetyksi, helppoa ja halpaa valmistaa, vaivatonta levittää. Biologiset aseet ovat kiellettyjä lähes kaikkialla, mutta ovatko ne? Mistä me tiedämme, mitä suurvaltojen sun muiden sotaisia aikomuksia hautovien, mikseipä äärilliikeiden tai hurahtaneiden miljadöörienkin laboratoissa kehitellään.
Kirjallisuuden kauhukuvissa on esitetty skenaariota, missä ruokalusikallinen botuliinia (bakteerin erittämä hermomyrkky) kipataan lentokoneesta Atlantin yllä. Tuulet ja merivirrat pitävät lopusta (siis niin ihmisten, kuin eläintenkin) huolen. Pernarutto on toinen yleisesti mainittu bakteerin erittämä myrkky. Isorokkovirusta, ja siitä kehitettyjä muotoja on myös povailtu sodankäynnin välineiksi. Sienimyrkkyjen visioidaan olevan tulevaisuuden ilmiö biologisessa sodankäynnissä.
Erilaisilla myrkkykannoilla varmasti tehty kokeita 2. maailamnsodan aikaan molempien osapuolien tahoilla. Niiden käyttön on luultavasti estänyt tehokkaan vastamyrkyn puuttuminen käyttäjiltä.
Biologisia keinoja on sodissa käytetty jo ammoisista ajoista alkaen, mm. kaivoja ja ruokaa myrkyttämällä, ja Mustan surman aikaa lingottiin tautiin kuolleiden ruumiita katepulteilla viholliskaupunkien muurien yli.  Sodissa biologisia aseita eiole??? käytetty 1. maailmansodan saksalaisten hermokaasun jälkeen.
Ajatellaanpa, että joku hourupää saa haltuunsa "kolmannen sukupolven" biologista myrkkyä. Hänen onnistuu sijoittaa sitä John F. Kennedyn lentokentän ilmastoitijärjestelmään. Saastutetut ihmiset jakautuvat pitkin planeettaamme. Siinä se, kaikessa helppoudessaan. En tietystikkään näistä asioista mitään ymmärrä, mutta mahdollisuutena biologinen sodankäynti tai terroriteko nostaa karvat pystyyn. Ja sitten ovat vielä kemialliset aseet, luku sinänsä. Ihmiseltä eivät lopu keinot eikä taito, kun on kyse lajitoverin tuhoamisesta.

Biologisen aseen merkki

AJATUKSIA TASA-ARVOSTA JA ÄÄRILIIKKEISTÄ

Vapaus, veljeys, tasa-arvo, tai kuten ranskalaiset sanovat: Liberite´, Egalite´, Fraternite´.
Lain edessä tasa-arvoisia ovat kaikki.
Lain edessä tasa-arvoisempia ovat harvat ja valitut ylimpään johtoon kuuluvat ja suurta vaikutusvaltaa omaavat.
Lain edessä tasa-arvoisimpia ovat muutamat planeettamme poliittisesti ja taloudellisesti merkittävimmät henkilöt.
Sukupuolisesti tasa-arvoisia ovat kaikki.
Sukupuolisesti tasa-arvoisempia ovat tavalliset ihmiset, suuri enemmistö.
Sukupuolisesti tasa-arvoisimpia ovat ne, jotka sitä tietävät olevansa.
Kun asioita pohtii, voiko päätyä tulokseen, etä meillä vallitsee sukupuolten-, seksuaalinen-, taloudellinen-, yhteiskunnallinen-, ja mahdollisuuksien tasa-arvo? Tai tasa-arvo lain edessä?
Jos feminismi saa voimansa misandriasta, on se harhautunutta.
Jos maskulismi saa voimansa misogyniasta, on harhautunutta.
Siitä aasinsiltana ääriliikkeisiin. Ääriliikkeet ovat useimmiten ei toivottuja ja vaarallisia, sillä jos katsoo laput silmillä yhteen pisteeseen, päämäärään, hämärtyvät hyvän ja pahan, oikean ja väärän rajat. Toisaalta joitan terroritekoja voi ymmärtääkin; kun ihminen ajetaan seinää vasten, hän puolustautuu, tekee äärimmäisiä tekoja. Onko vika silloin ahdistetun vai ahdistajan? Mutta väkivalta ei ole ratkaisu mihinkään. Siitä seuraa koston kierre, elämmehän Koston Luvatulla Planeetalla. Kannattaisikohan, koston sijaan, jos ei nyt kääntää toista poskea, ainakin tarjota ensimmäistä uudelleen? Mutta eihän se toteudu, ainakaan tässä universumissa. Mutta miksei käytettäisi kohdistettua, iloista ja enimmäkseen harmitonta anarkiaa keinona epäkohtien korjaamiseksi?
Viikon motto: Ihmistä ei saa arvostella sellaisena, kuin hänestä puhutaan, vaan sellaisena, kuin hän on.

ONKO MEILLÄ OIKEUTTA ELÄÄ?

Kun kuulen, näen, luen kuinka eripuolilla palloamme soditaan ja teloitetaan ihmisiä mitättömistä syistä, Kun kuulen, näen, luen kuinka monikansalliset yhtiöt saastuttavat jokia, järviä , meriä. Kun kuulen, näen, luen kuinka mannerjäätiköt sulavat, kuinka niistä lohkeaa valtavia, neliökilometrien suuruisia jäävuoria. Kun kuulen, näen, luen kuinka meidänkin molemmat suuret päivittäistavaraketjut käyttävät lapsityövoimaa ja ihmiskauppaa harjoittavia tehtaita Kauko-Idässä. Kun kuulen, näen, luen kuinka mikään ei muutu puheista, lupauksista, vakuutuksista huolimatta. Herää mielessäni kysymys: Onko ihmisellä (Homo sapiens, Viisas Ihminen, sic!), kädellisten lahkon isojen ihmisapinoiden heimoon kuuluvalla eläimellä oikeutta elää täällä? Jos tämä laji katoaisi, ei planeettamme muuta kuin olisi iloinen. Pääsisihän se eroon kiusallisesta tuholaisesta, joka nakertaa, kaivaa, satuttaa, saastuttaa, kaikin tavoin piinaa sitä mistään välittämättä. Ja planeetallahan on vielä aikaa, jollemme sitä "viisaudessamme" tyystin tuhoa. Mitäpä, jos ihmiskunta todella täältä häviäisi? Alkaisiko uusi evoluutio, miljardin vuoden kuluttua uusi uljas maailma? Olisiko jossain kollektiivinen tai geneettinen muisti, mikä olisi tallentanut tekemämme virheet? Jos olisi, olisiko sillä merkitystä? Virheistä oppiminen, kaiken kehityksen äiti, kun tuntuu olevan meille erityisen vaikeaa. Vai toistuisiko nykyinen katastrofi? No, olisihan ainakin yritetty.
Mutta eihän ihmiskunta täältä häviä, muuten kuin oman käden kautta. Ja silloin on epäselvää, missä kunnossa pallomme on, koska se on taas valmis ylläpitämään elämää. Ergo: jotakin on tehtävä, pian.

Karl Marx'in määritelmä

Kommunismin ja anarkian ero: Johtaja