SUPERHIIRI

  Hiiret ja myyrät ovat vanhojen, uudempienkin, talojen riesa. Ne mahtuvat hyvin pienistä koloista kulkemaan, joten kaikkien mahdollisten kulkureittien tukkiminen vanhassa rakennuksessa on vaikea tehtävä. Hiirten papanoita on yleensä joka kevät ilmaantunut lattioille. Joskus oli myös lattiamattojen päätyhapsuja syöty. Matot rullataankin nykyään pois lattioilta, jos kauemmin pois saaresta on aikomus olla. Muutama vuosi sitten hankittiin pistorasiaan laitettavia hiirien karkottimia. Niitten vaikutus on ollut olematon. Paremminkin tuntuu siltä, että ne vain ilmoittavat tuholaisille, että nyt bileet pystyyn.

  Taisi olla kolme vuotta sitten, kun iltaisin alkoi rapinaa kuulua. Hilppa sen ensin havaitsi, sillä hänellä on kuulo parempana säilynyt kuin minulla. Leivinuunin edessä olevan kipinäpellin päällä ruoja kipitteli, kun me toosaa tuijotettiin. Hankittiin pari hiirenloukkua. Ensimmäisenä yönä pullea metsähiiri koko kohtalonsa. Rapinat loppuivat siltä kesältä. 

  Seuraavana kesänä ei havaittuja vierailuja ollut. Viime vuonna sitten rapistelut taas alkoivat. Nyt pidettiin kemmakkaa sekä kipinäpellillä, että keittiössä. Eiku loukut pyyntiin. Muutamassa päivässä erehtyi kolme hiirtä satimeen. Sen jälkeen ei havaintoja tehty.

  Viikko, pari sitten alkoi taas sama rapse kuulua. Minäkin sen joskus sain korviini. Ansat viritettiin. Monta päivää ne olivat viritettyinä. Ei tulosta. Rapina vain jatkui. 

  Eilen kauppareissulla hankittiin pari uutta pyydystä. Sellaista, missä on hajustesyötti valmiina. Suurin toivein ne illalla viritin. Aamulla ei ketään ollut vipuun langennut. Ei, vaikka Hilppa, joka illalla vielä lueskeli tuvassa, sanoi keittiössä ravellusta kuulleensa. Ajattelin, että kovat piippuun, laitoin äsken vanhat loukut myös pyyntiin. 

  

  Mietiskelen, että mikä hiton superhiiri se on. Eilenkin oli uutta putkimaista pyydystä siirtänyt, mutta ei sisään ängennyt. Onko sillä peijoonilla muistissa viime kesänä näkemänsä loukkuun litistinyt lajitoveri? Vai mikä on syynä, että ei syötti kelpaa? Vai onko kyseessä tällä kertaa myyrä?  Mitäpä sille syötiksi? Porkkanaa? Googletin. Joku viisas valistaa, että myyrälle kelpaa  jälkiuunileipä, hiirelle, perinteisen juuston sijaan, maistuu vaalea leipä. Täytynee ladata loukut uusilla syöteillä. Jälkiuunileipää ei nyt meillä ole, mutta en usko myyrän väheksyvän Marskin Arinaleipää. 

  Joo, kaikenlaisia rapisijoita niitä maailmassa on. Jos ei loukku pure, niin pitääkö hankkia kissa? Kesäkissa. Se peto vaan listii joutessaan linnunpojat. Enkä muutenkaan ole kissaihminen. 

  Jos rapina ei lopu, pyydykset pysyvät tyhjinä, pitää vissiin hankkia riistakamera. Hanelilla taitaa jokunen olla. Lainaisikohan hän yhtä toviksi? Olisi mielenkiintoista nähdä, mikä superhiiri, tai supermyyrä, meillä mellastaa. Supermarsu se ei todennäköisesti ole. 

  Sadetta odotellessa aamu jatkuu. Aika epävakaista on muutama päivä. Ensi viikolla taas helteet palaavat. Taitaa tulla tupapäivä. Eilen hain Mikkelin kirjastosta ensimmäisen varaukseni, Risto Isomäen teoksen Pimeää jäätä. Ei aika hukkaan mene sen parissa. 

  Loppuun pari kuvaa. Dahliapata reunakasveineen kukoistaa.

  Epävakaisen sään pilvet ovat joskus uhkaavan näköisiä.

AAMUSTA KONEELLE

  Sateen ropina tuudittaa uneen, sanotaan. Minut se aamulla herätti. Taitaa tulla sellainen päivä, ettei ulos viitsi mitään hommailemaan lähteä. Muutama työrupeama on kyllä mielessä, mutta ne joutavat odottamaan poutasäätä. 

  Lauantaina käytiin päiväkahvilla Tertissä. Halvemmalla olis saanu Saarelassa. Mutta ei suklaakakun kanssa. 

  Siten on elo kulkenut, että kumpikaan meistä ei ole Tertissä käynyt sitten 1960-luvun. Minä siellä olin 1966 tai 1967 kotibileissä. Nykyisen isännän Matin kaksoissisaret Ina ja Henna ne järjestivät. Räsäsen Ilun kanssa sinne mentiin. En muista, millä kyydillä, mutta yöllä palattiin Mikkeliin kävellen.

  Hilppa on käynyt kartanossa muutamaa vuotta myöhemmin. Ina ja Henna, tai ainakin toinen, oli nimittäin samalla luokalla Tipulassa kuin hän. Olivat Tertin kaksoset näet yhtä lahjakkaita luokalleen jäämään kuin minä. 

  Varmasti hyvää ruokaa Tertissä on tarjolla. Mutta ei paikka muuten isosti sytyttänyt; myymälässä omien ja paikallisten tuotteitten lisäksi tavanomaista krääsää myynnissä pilvin pimein, Puutarhakahvila oli ahdas ja tupaten täynnä. Tungos ei tietysti ole paikan vika, vaan ansio. Kartanoravintolassa ei sisällä käyty. 

  Ihmisiä oli tosiaan paljon. Iso parkkipaikkakin oli aivan täynnä. Me saatiin onneksi juuri vapautunut paikka. 

  Voi olla, että joskus elokuussa vielä käydään testaamassa Puutarharavintolan monipuolinen, kymmeniä lajeja sisältävä kesälounas testaamassa. 

  Kahvit hörpittiin keskellä puutarhaa. 

  Eilen herättiin isoon uutiseen. Thomas Crooks pyrki pääsemään joukkoon John Wilkes Booth, Charles J. Guiteau, Leon Czolgosz, Lee Harvey Oswald?, Sirhan Sirhan ja James Earl Ray. Ei päässyt, mutta pääsi hengestään. 

  Poliittinen väkivalta ei ole uutta USA:ssa. Kansallisen kiväärijärjestö (NRA) on vaikuttava tekijä; ampumalla tehdyt murhat ovat arkipäivää, joukkomurhat viikoittaisia. 

  Surullista. Toivottavasti tapaus ei johda uusiin ikäviin tapahtumiin.    

  Eilen laskin ahvenverkot. Kolme tuntia, sitten kokemaan. Kaksi fileoitavaa kyrmyniskaa tuli. Yöksi ei viitsi näin lämpimän veden aikaan verkkoja jättää, koska ahven on herkkä kuolemaan nopeasti, kun se sotkeutuu verkkoon siten, että ei kykene hengittämään. Pitää kokeilla uudelleen. Mutta ei tänään. 

  Espanja sitten voitti. Oikea mestari saatiin. Näyttää siltä, että ruusuinen tulevaisuus on tarjolla. Loistavia nuoria pelaajia löytyy, eivätkä runkopelaajatkaan ole vielä ikäloppuja. 

  Taidan lähteä venevajaan ällistelemään, olisiko katon alla pientä askaretta tarjolla. Tuskin, mutta voihan sitä vaikka järjestellä tavaroita. Alan olla kuin Hilpan entisen työkaverin mies, joka kuulemma tekemisen puutteessa siirteli mökillä klapipinoa liiterissä seinustalta toiselle. 

KOSKA LUPASIN

  Eilen oli välipäivä. Meinaan, että ei tullut isommin mitään puuhattua. Minkä nyt kävin syötäväksi kanttarellejä haalimassa.

  Iltapäivällä sateli, ukkosti myös. Kolme tai neljä kertaa räpsähtivät sähköt poikki. Muutaman sekunnin katkoja vaan, onneksi. 

  Eilen postasin, että maanantaina hain veneellä puutavaraa sahalta. Samalla mainitsin: "Kun työ on tehty, olette ensimmäisiä, joille kerron. Ehkä." Koska olen sanani mittainen mies, ainakin silloin, kun se minulle sopii, niin nyt kerron, ilman mitään ehkiä. Kerron, vaikka työ ei ole vielä valmis. Kerron kuvien kautta, pienillä sanallisilla tarkennuksilla ryyditettynä. 

  Aamulla näytti pihamaalla tällaiselta. Vuonna 1964, tai 1965 pihalle tehty 2,5 m X 2,5 m:n betonilaatoitus päiväkahvipaikkana oli meistä aikansa palvellut, joten hieman isompaa terassia oli tarkoitus duunata. 

  Siis pintamaan poistolla alkoi päivä....

...ja jatkui n. viidentoista kottikärryllisen verran

  Tämän jälkeen siirtelin vanhoja betonilaattoja "kriittisiin pisteisiin". Se tuli sopivasti tehdyksi, kun Hilppa huuteli syömään.

  Ruoan jälkeen ei ollut perräisten aika, vaan suodatinkangasta levittämään kutsui työmaa. Ja juoksut seuraavaksi.   

  Sen jälkeen laudat kumpaankin reunaan, ristimitta kohdalleen, ja niin pääsin lautoja ruuvailemaan. Kun kuvan tilanteessa oltiin, oli kello kahden korvilla, ja alkoi keittää. Siispä Saimaaseen, Yhdelle päivälle rupesi riittämään. Ihan sain tarpeekseni uurastuksesta, sillä aika kuumaksi heittäytyi ilma. 

  Kun yksin tekee, niin on helppo sättiä, jos jotain menee mönkään. Ja vaikka joku työvaihe erityisen hankalalta tuntuu, niin ei voi toiselle delegoida, kuten yleensä työmaailmassa toimitaan. 

  En tosin aivan yksin puurtanut. Hilppa kantoi kanssani puutavaraa rannasta mestalle, oli auttamassa suodatinkankaan levityksessä, sekä oli myös mainio toveri ristimittauksen nollapäässä. 

  Huomisen saan työmaa olla vaiheessa, sillä me menemme Mikkeliin kauppa-asioita toimittamaan. Perjantaina, jos ei sada, on sitten se hetki, kun voi vaikka polkaksi uudella terassilla pistää. 

  Hieman liiankin iso siitä tulee, n. 15 m2. Se johtuu siitä, että sahalla ei ollut kuin yhtä mittaa viistuumasesta höylätystä terassilaudasta. Me ei haluttu lautoja jatkaa, sillä liitokset tuppaavat ajan myötä kupristumaan ja nousemaan ylös. Ipottaa se, jos kengättömässä jalassa terassilla tallustaa, ja lyö pottuvarpaansa. Saattaa päästä tuhma sana, eikä ole soveliasta, ainakaan, jos on nuoria korvia kuulolla. 

  Eilen oli hieno peli. Espanja on ollut minulle iloinen yllätys. Hyvä jalkapallomaa on välillä katveessa, välillä vielä parempi. Tämän illan ottelu ei kiinnostavuudeltaan ole eilisen vertainen, siis minusta. Katsottava se tietenkin on. 

KETUTUS ON MYÖS KAUSILUONTEISTA

  Ketutus on yksilöllistä. Toisia ketuttaa kokopäiväisesti, joitain ei juuri koskaan. Keskimäärin ketutus lienee ainakin muutaman kerran viikossa päälle vyöryvä olotila. 

  Ketutuksen syyt ovat moninaisia ja yksilöllisiä. Joskus sen laukaisee vuodenaikaan tai säähän liittyvä seikka, tai muu syy, johon ei pysty itse vaikuttamaan. Viime päivinä eräs tällainen on iskenyt meikän kohdalle. On todella ikävää, kun halkoja hakatessa itikka, tai joku muu ötiäinen, tunkeutuu silmälasien linssin taakse. Heitä siinä äkkiä hanskat huut helevettiin, lasit pois, hätistele häirikkö tiehensä! Joskus ehtii mokoma tuikata silmäkulmaan tai luomeen, ja sitten kutittaa. 

  Vielä kettumaisempaa on, kun sama sattuu perunoita kaivaessa. Eihän sormet mullassa voi häätää kiusantekijää! Entäs huussia tyhjentäessä? Ei tee mieli ryhtyä tehtävään tarkoitetut lateksihanskat kädessä häätötoimiin. Ja ennen kuin hanskat on pois otettu, on ravintoketjun alapään ötökkä ehtinyt tehdä pahojaan. Kaikista edellä mainituista on kokemusta viime päiviltä. 

  Nuo ketutukset ovat tietysti ohimeneviä. Ne ovat paljon helpompia sietää kuin pitkäaikaiset ketutuskaudet. Sellaisia on onneksi aika harvoin, jos koskaan. Joskus valtaa saaneet alakulo ja apatia ovat aika lailla pysytelleet taka-alalla. 

  Tänään on sadepäivä. Ainakin aamupäivän vettä tihuuttelee. Ei haittaa. Kun äsken kävin kaivamassa pottuja, niin totesin, että ei kovin syvälle ole kosteus painunut, vaikka muutaman päivän aikana on satanut jotain 35 milliä. Antaahan tulla. Mustikatkin turpoaa. 

  Vielä aurinkoisempia muistoja. Maanantaina, kun Joni ja Liisa olivat vielä täällä, lähti kahden aluksen rauhanarmada liikkeelle ympäristöystävällisesti: ihmisvoimin, sekä akkuavusteisesti. 

  Myötätuuliosuudella Jonin kuljettama kajakkiyksikkö hakkasi sähköllä suhailevan soutuveneen suvereenisti.

  Kun saaren itäpuolella alkoi puhaltaa vastaan, pieniä vaahtopäitä ihan ilmaantui, ja Joni voimat ehkä alkoivat hiipua, niin avustettu vene riensi avustamaan. Kun köyttä ei ollut matkassa, niin vetoaisana toimi mela, jossa on lavassa koukku kohonarujen pyydystämistä varten. 

  Nyt ovat Joni ja Liisa muissa maisemissa. Me kahdestaan eletään hiljaisesti, ajoittaisia ketutuskohtauksia sietäen, kasvimaiden annin kypsymistä seuraten, sateen sattuessa vierailuiden aikana kertynyttä katseluvelkaa lyhentäen. 

  Tänään saatetaan lähteä autolla käymään Puumalassa. Uusi pirssi vaatii perehtymistä. Ei ajamiseen, mutta kaiken maailman asetusten kohdalla.  

  Autosta vielä. Kun Joni ja Liisa tiistaina vietiin Mikkeliin, tankattiin pirssi ensimmäisen kerran. Oli tankki melko tyhjä. Biokaasua täyteen. Hinta 25,94 €. Aika oudolta tuntuu, kun bensa-autoa tankatessa on melkein satanen hurahtanut. Ei kaasuautolla toki tankillisella ihan niin pitkälle aja, mutta 500 kilsaa kuitenkin. Ja hiilijalanjälkikin pienenee vuodessa aika lailla. 

  Päätän päivä päivityksen päätelmään, että sade on väliaikaisesti päättynyt. En jää sitä päivittelemään, vaan lähden ulos kuikuilemaan.  

ERÄÄNLAINEN JUHLAPÄIVÄ

  Tänään on juhlapäivä, huomasin aamulla. 1. heinäkuuta. Olen ollut 10 vuotta eläkkeellä! Tempus fugit! No, ei tämä juhlapäivä vaadi erityistä juhlintaa. 

  Aamulla kuudelta näytti Forecan ennuste ukkosta ja sadetta 8-12. Vettä piti tulla 12 milliä. Muutaman pisaran sateli seitsemän korvilla. Puoli kahdeksan olivat sade ja ukkonen poistuneet ennusteesta ja live-tilanteesta. Ukkosesta ei niin väliä, mutta kyllä vettä olisi saanut sataa.  

  Eilen karsin pätkin pari viikkoa sitten rasiin kaatamieni koivujen rungot, Joni raahasi ne pois metsästä.

  Aamulla, koska sade oli peruttu, pätkin eilen kaadetun kelon, Joni toimi taas kuljetusvastaavana. Tällä kertaa konttikärryjen kanssa. Tuossa läjässä on osa melko tulenarkaa tavaraa. 

  Huomenna viedään Joni ja Liisa Mikkeliin. He matkustavat junalla Lahteen. Saaressa hiljennee. Perhe Tiilikaisella on lomakuun ajan ohjelmaa vaikka mitä. Ehkä, luultavasti, toivottavasti, he tulevat lomansa viimeisellä viikolla vielä tänne. 

  Satototilannetta hieman päivitän. Perunoita saadaan jo omasta maasta. Samoin kurkkuja. Sipuli voi hyvin. Kuivuus on kesäkurpitsaa, pinaattia ja salaattia haitannut. Vaikka on niitä kasteltu, mutta ei se ole sama kuin taivaalta tuleva. Salaatti on pientä, kesäkurpitsa kukkii runsaasti, mutta itse vihannes kasvaa kituliaasti. Tomaateissa on kukkia ja raakileita. Näyttäisi satoa tulevan. Herneestä, pavusta ja porkkanasta ei oikein vielä tiedä. Omenia tulee sairaasti. Jos eivät ole matoisia, eikä rutto iske, niin ihmeissään ollaan. 

  Sieniä ei vielä isommin ole ilmaantunut. Mustikka olkaa kypsyä, mutta en ole käynyt tarjontaa tutkimassa. 

  Sellasta täällä tänään. Vielä jokunen aatos. Pelit jatkuvat Saksassa. Ei isoja yllätyksiä ensimmäisissä pudotuspeleissä. No, Sveitsi voitti suvereenisti Italian, mutta ei Italia ollut kovin vakuuttavasti alkusarjaakaan pelannut. 

  Kaipaan rehellisiä mainoksia. Sellaisia, missä kerrotaan, sen lisäksi, että tuote tekee hyvää ostajalle, niin se tekee vielä parempaa valmistajan lompakolle ja hyödykkeen osto edistää jälleenmyyjän taloustilannetta. Mutta eihän maailmassa rehellisyyttä juuri mistään löydä. 

  Rajalakia on jauhettu, perustuslakivaliokunnassa pohdittu kuukausi sotalla. Nyt, kun se pitäisi tulla äänestykseen eduskunnassa, uutisoidaan, että rajalakiehdotus saattaa olla ristiriidassa kansainvälisten lakien kanssa, vaikka lukuisat asiaa tuntevat oikeusoppineet ovat sitä mieltä olleet kaiken aikaa. Kumma juttu. Lait ovat muka sellaisia, että niiden kohdalla tulkintoja voi olla moneen suuntaa. Siis omalle mielipiteelle sopivan voi valita. Eihän se niin saa olla. Kyllä lakien pitää olla yksiselitteisiä. Ja jos Venäjän pelossa kasainvälisistä jutuista rivetään, niin siinä pelataan tasan Putinin pussiin, Kremlin tahtiin tanssitaan. Ripaskaa. Ei siis mennä niitten ansaan. Siitä tulee sapiskaa. 

KOHTI HEINÄKUUTA

  Kesäkuu kulkee kohti loppuaan. Helle on päällä, ainakin vielä pari päivää. Iiris on Joensuussa leirillä, Anna ja Liisa ovat olleet pari päivää Mikkelissä Emman luona, tulevat illalla taas saareen. 

  Anna lähtee lauantaina Joensuuhun Iiriksen toisen harjoitusleirin ajaksi. Jonilla alkaa loma, hän tulee junalla Mikkeliin. 

  Me käytiin Hollolassa. Tiistaina iltapäivällä sinne ajeltiin, eilen palattiin. Sen matkan aikana ehti tapahtua paljon. Puhelimen ja netin avulla asiat nykyään etenevät. Tapahtuneet asiat kulminoituvat lauantaina.

  Kun on tapahtuakseen, tapahtuu. Me ollaan joskus melko nopeita päätöksissämme. En nyt ala tarkemmin juttua selvittämään. Mutta vaihtoon se liittyy. Ei vaatteitten-, ei rahan-, ei  edes sanan-, väestön-, eikä hallituksen vaihtoon. Vaikka tärkeitä ja ajankohtaisia nekin ovat. Paitsi rahanvaihto. Vaikka syksyllä Pariisiin on aikomus mennä, ei ole tarkoitus Ranskan euroja haalia. Väestönvaihtokaan ei ole ajankohtainen, paitsi poliittisessa retoriikassa. Siispä ainoa oleellinen vaihto on aiheen vaihto. 

  Alkusarja on futiksessa pelattu. Yllätyksiä mahtui mukaan. Ainakin Georgian pääsy pudotuspeleihin ja Kroatian tippuminen. 

  Nyt, kun puolivälieräparit ovat tiedossa, uskaltaudun tekemään ennusteen. Peli peliltä jatkoa aprikoin, ja niinhän siinä kävi, että loppuottelu on Saksa-Englanti, pronssipelissä Hollanti ja Ranska. Saksa voittaa mestaruuden, vaikka Englantia toivon. Ranska pokkaa pronssit. 

  Saattaa olla, että pieleen meni. Saattaa olla, että ei edes teoriassa ole mahdollista. Ei, vaikka olen kaavion mukaan miestäni arvailuissa edennyt. Koska kyseessä olen minä, niin takuu on loppunut ennen kuin se edes astui voimaan. 

  Helteet loppuvat, tulee ukkosta ja sateita, näin ennustavat ne, jotka sitä työkseen tekevät. Ihan kesäisiä lämpötiloja on kuitenkin edessä. 

  Hilppa sanoi jostain lukeneensa, että Etelä-Savossa on jo kerätty mustikoita. Liekö kaupan pakastealtaasta? Vai onko lähdettävä tiissimään? Enpä lähde. Enkä sieniä. Siis tiissimään. Vaan lähden puutarhakeinuun makaamaan. Jos tulee hiki, palaan ilpin kurissa pitämään pirttiin. 

  Lauantaina sitten lähdetään Mikkeliin kulminoitumaan. Napataan samalla Joni mukaan. Mennäänkö eri autolla kuin tullaan? Siinäpä kysymys. 

  Liisalla toivottavasti on vielä jäljellä päiviä rantahotellin puitteissa. Rantahotelli kun on perinteisesti sateisella ja viileällä kelillä kelillä suljettuna. 

JUHANNUSTA

  Juhannuspäivä, ilmassa ei moittimista. Ei ollut aatonkaan kelissä. Tuulista päivällä, mutta rauhoittui maltilliseksi iltaa kohti. Siis kokon polttoon sopivaksi. Ja kokolle mentiin. Aika monella kokolla on tullut Piskolan saunarannassa käytyä. Suunnilleen vakioporukka on paikalla ollut. Eilen oli uusia katsojia, joten yleisöennätys tuli kirkkaasti rikottua, vaikka yksi yleensä paikalla ollut taho puuttuikin. 

  Harvoin on kanttarellejä juhannuksena päässyt syömään. Tarkoitan uutta satoa. Mutta nyt päästään. Kävin eilen tuosta niemestä hieman hakemassa. Pieniä, mutta otin ennen kuin kuivuvat. Ei ollut taannoinen hellekausi ja sateettomuus rihmastoa tuhonnut. Tämä ei toki kerro mitään kesän tulevasta sienisadosta. Kelit määräävät kuinka käy.

  Tänään savustelin eilen muikkumiehiltä hakemani kalat.

  Kesän ensimmäiset haikumuikut.

  Nyt istun puutarhakeinussa ja kirjoitan. Radiosta tulee juhannukseen sopivaa haitarimusiikkia. Sehän on mielimusiikkia. Tiedän sen siksi, että kun oltiin Ruikun kanssa joskus yli 50 vuotta sitten Saksassa duunissa, ja istuttiin kerran eräässä diskossa, niin jotkut jäbät tulivat juttelemaan, kysyivät sitten, että mikä mielimusiikkiamme, ja minä vastasin " accordion jazz". Eivät jääneet kommentoimaan. Mutta mitäs siitä. Ei tullut turpaankaan. 

  Kun nostan katseeni läppäristä, on maiseman tällainen. 

  Taas on tultu siihen pisteeseen, että päivä alkaa lyhetä. Vastapainoksi yöt pitenevät. Jotkut surevat, toiset tykkäävät. Menninkäisen sanoilla: miksi toinen täällä valon lapsi on, ja toinen yötä rakastaa.

  Iltapäivällä ajellaan Otavaan Amyn luo perinteiseen juhannustapaamiseen. Perhe Tiilikainen ilmestyy sinne myös. He olivat aaton Arkiomaajärvellä. Anna ja tytöt tulevat sitten saareen, Jonilla on vielä viikko duunia. 

  Iiris ei kauan ehdi Saimaassa pulikoida; maanantaina alkaa kahden viikon leiri Joensuussa. Hellettä on luvassa, joten pulikoiminenkin olisi ollut mukavaa, mutta taitaa luistelu ja uuden ohjelman harjoittelu vetää korsista pisimmän. Toisaalta, samaa Saimaata yltää Joensuuhun saakka, joten ehkä pulikoimiseenkin löytyy leiriläisillä aikaa. 

  Kohta täytyy purasta. Kevyesti, että jää tilaa Otavan herkkuja pursuavan pöydän antimille. Jos kuitenkin savumuikkuja, ohrarieskaa, kantarellejä, sekä viimeisitä suolasienistä tehtyä sienisalaattia maistelisi. 

  

  Sitten pienet perräiset. Ennen yhtä uimaan, sitten kohti Otavaa.