Ketutus on yksilöllistä. Toisia ketuttaa kokopäiväisesti, joitain ei juuri koskaan. Keskimäärin ketutus lienee ainakin muutaman kerran viikossa päälle vyöryvä olotila.
Ketutuksen syyt ovat moninaisia ja yksilöllisiä. Joskus sen laukaisee vuodenaikaan tai säähän liittyvä seikka, tai muu syy, johon ei pysty itse vaikuttamaan. Viime päivinä eräs tällainen on iskenyt meikän kohdalle. On todella ikävää, kun halkoja hakatessa itikka, tai joku muu ötiäinen, tunkeutuu silmälasien linssin taakse. Heitä siinä äkkiä hanskat huut helevettiin, lasit pois, hätistele häirikkö tiehensä! Joskus ehtii mokoma tuikata silmäkulmaan tai luomeen, ja sitten kutittaa.
Vielä kettumaisempaa on, kun sama sattuu perunoita kaivaessa. Eihän sormet mullassa voi häätää kiusantekijää! Entäs huussia tyhjentäessä? Ei tee mieli ryhtyä tehtävään tarkoitetut lateksihanskat kädessä häätötoimiin. Ja ennen kuin hanskat on pois otettu, on ravintoketjun alapään ötökkä ehtinyt tehdä pahojaan. Kaikista edellä mainituista on kokemusta viime päiviltä.
Nuo ketutukset ovat tietysti ohimeneviä. Ne ovat paljon helpompia sietää kuin pitkäaikaiset ketutuskaudet. Sellaisia on onneksi aika harvoin, jos koskaan. Joskus valtaa saaneet alakulo ja apatia ovat aika lailla pysytelleet taka-alalla.
Tänään on sadepäivä. Ainakin aamupäivän vettä tihuuttelee. Ei haittaa. Kun äsken kävin kaivamassa pottuja, niin totesin, että ei kovin syvälle ole kosteus painunut, vaikka muutaman päivän aikana on satanut jotain 35 milliä. Antaahan tulla. Mustikatkin turpoaa.
Vielä aurinkoisempia muistoja. Maanantaina, kun Joni ja Liisa olivat vielä täällä, lähti kahden aluksen rauhanarmada liikkeelle ympäristöystävällisesti: ihmisvoimin, sekä akkuavusteisesti.
Myötätuuliosuudella Jonin kuljettama kajakkiyksikkö hakkasi sähköllä suhailevan soutuveneen suvereenisti.
Kun saaren itäpuolella alkoi puhaltaa vastaan, pieniä vaahtopäitä ihan ilmaantui, ja Joni voimat ehkä alkoivat hiipua, niin avustettu vene riensi avustamaan. Kun köyttä ei ollut matkassa, niin vetoaisana toimi mela, jossa on lavassa koukku kohonarujen pyydystämistä varten.
Nyt ovat Joni ja Liisa muissa maisemissa. Me kahdestaan eletään hiljaisesti, ajoittaisia ketutuskohtauksia sietäen, kasvimaiden annin kypsymistä seuraten, sateen sattuessa vierailuiden aikana kertynyttä katseluvelkaa lyhentäen.
Tänään saatetaan lähteä autolla käymään Puumalassa. Uusi pirssi vaatii perehtymistä. Ei ajamiseen, mutta kaiken maailman asetusten kohdalla.
Autosta vielä. Kun Joni ja Liisa tiistaina vietiin Mikkeliin, tankattiin pirssi ensimmäisen kerran. Oli tankki melko tyhjä. Biokaasua täyteen. Hinta 25,94 €. Aika oudolta tuntuu, kun bensa-autoa tankatessa on melkein satanen hurahtanut. Ei kaasuautolla toki tankillisella ihan niin pitkälle aja, mutta 500 kilsaa kuitenkin. Ja hiilijalanjälkikin pienenee vuodessa aika lailla.
Päätän päivä päivityksen päätelmään, että sade on väliaikaisesti päättynyt. En jää sitä päivittelemään, vaan lähden ulos kuikuilemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti