Vesisateesta lumisateeseen, tuulettomasta tuikeaan vihuriin, plussasta pikkupakkaseen. Ulkoilu on jäänyt aamun kauppareissuun ja päivällä suoritettuun tunnin kolaukseen. Aamun kauppareissu tehtiin autolla, joten kalorien kulutus ei sillä matkalla juuri noussut. Illansuussa toinen seinänaapureista ehti kolaamaan ennen minua, joten aamulla lankeaa hieman pienempi luontiurakka.
torstai 20. tammikuuta 2022
KOHTI PERJANTAITA
maanantai 17. tammikuuta 2022
KUNNON KANSALAISIA
On ihan kunnon kansalaisen olo. Vaikka välillä saattaa suusta päästä kirosanoja, vaikka nenääkin tulee kaivettua, ainakin minulla, kunnonkansalaisolo on; saatiin tänään kolmannet piikit, käytiin äänestämässä. Piikki tuli sujuvasti viisi minuuttia etuajassa, äänestyspaikalla Hollolan kunnantalolla jouduttiin hieman jonottamaan.
perjantai 14. tammikuuta 2022
FLASHBACKS
Välillä tulee ajankuluksi selailtua kuva-arkistoja koneelta. Monet vanhemmiltani saamistani tai Piskolasta lainaamistani albumeista skannaamani kuvista herättävät muistoja. Perjantai-illan ajankuluksi liitän tähän blogiin muutamia.
keskiviikko 12. tammikuuta 2022
TUNNUSTELUA TUNNUSTUKSEN JÄLKEEN
Sain aamulla siteet liukulumikenkiin. Siis päivällä kokkeilemmaan! Muutamia havaintoja ensikosketuksesta.
maanantai 10. tammikuuta 2022
TUNNUSTUS, KATUMUS JA KEVENNYS
Minua on muutaman päivän vaivannut polte. Polte on kohdistunut liukulumisuksiin. Polte on vain vahvistunut, kun olen sattunut näkemään parissakin eri ohjelmassa ihmisiä Lapin tuntureilla, ihmisiä Etelä-Suomen metsissä, liikkumassa liukulumikengillä. Niinpä vietin eilen tunnin jos toisenkin netissä hakemassa tietoa noista ihmelaudoista ja niiden saatavuudesta. Osoittautui, että niiden löytyminen hyllyltä on lähes mahdotonta. Kyllä muutamasta paikasta eräänlaisia toki oli saatavilla, mutta ne olivat pitopohjalla varustettuja, eli pohjat oli karhennettu, mutta karvapohjaisia ei löytynyt. Lopulta tein äärimmäisen ratkaisun: menin Kärkkäisen sivuille. Kunka ollakaan, niin sieltä löytyi. Jopa kolmea eri mallia karvapohjalla varustettuja, jopa Lahdesta. Ajattelin, että en sinne lähde kauppoja tekemään.
perjantai 7. tammikuuta 2022
ELINA 100 - TEEMAVUOSI
Pitkäksi meinaa käydä aika, kun ei ulos arvaa mennä. Sen verran lenssu vielä vaivaa, että parempi pysyä sisällä, ainakin tämä päivä. Kun lukeminen alkoi kyllästyttää, siirryin koneelle. Selailin kuva-arkistoja, laitoin muutamia kuvia omaan kansioonsa. Kansion nimi on ELINA 100 TEEMAVUOSI. Kesäkuun 18. tulee siis 100 vuotta äidin syntymästä. Joten kohta niitä alkaa tulla, kuvia kevein selvennyksin.
torstai 6. tammikuuta 2022
LENSSU
Minulla ei ole yleensä nuhaa, yskää, kurkkukipua, juuri koskaan. Nyt on. Eilen alkoi kurkku tuntumaan karhealta, nokka vuotamaan normaalia enemmän. Äänikin painui bassoksi. Aloin heti napsia sinkkitabletteja vuorotellen Fluzink (tämä ei ole maksettu, eikä vastikkeeton mainos) suusuihkeen kanssa. Nyt aamulla on kurkku melko oireeton, nokka vuotaa, ääni baritoni. Taidan pitää pari päivää matalaa (basso) profiilia, eli en kovin hikisille lenkeille lähde.