MINÄ JA MORRISON

  Sopivaa tihuutusaamun musiikkia: YouTubelta Van Morrison & John Lee Hooker The Concert At The Beacon 1989. Tuvan uunia lämmitellessä kului reilu puolitoista tiimaa mukavasti. Hieman harhaanjohtava tuo nimi YouTubessa. John Lee Hooker näet esiintyy lopussa vain kahden kappleen verran.
  Hieman vaisun alun jälkeen tahti kiihtyi, bändi ja maestro lämpenivät. En bändin jäsenistä tunnistanut kuin Georgie Fame'n. Lunttasin hieman. Lavalla ovat Van'in ja Georgie'n lisäksi:

  Bernie Holland, kitarat ja taustalaulu
  Brian Odgers, basso ja taustalaulu
  Neil Drinkwater, keyboard ja haitari
  Dave Early, rummut
  Richie Buckley, saksofonit ja taustalaulu
  Steve Gregory, saksofonit ja huilu

  Georgie Fame, tietty, uruissa ja laulussa

  Lisäksi Mose Allison vierailee biisissä "Benediction", sekä, kuten mainitsin, John Lee Hooker kappaleissa "Serve Me Right to Suffer" ja "Boom Boom".

  Tässä linkki konserttiin. Jos jaksatte katsoa snadisti huonolaatuista kuvaa elokuvan verran, suosittelen. https://www.youtube.com/watch?v=BNhx22Em5sA.

  Kovaa ammattiporukkaa on lavalla. Erityisesti panin merkille Richie Buckley'n saksofonisoolot, sekä hänen ja Van'in lauluiloittelun lähes varttitunnin esityksessä "Summertime in England/Common One".

  Kyllä Van Morrisonin laulutaidot tulevat esiin. Ääni on kuin instrumentti. Muutamat uskonnollissävytteiset kappaleet osana Van'in tuotantoa kuuluvat ohjelmistoon. Mikäs siinä, musiikki on hyvää. Eikä Van ikinä ole tunnustanut mitään uskonkuntaa tai
-suuntausta kannattavansa. Monet muusikot hakevat musiikkinsa sävyjä ja sanomaakin uskonnoista. Se heille suotakoon.

  Hieno konsertti lepopäivän ratoksi. Muutamille ehkä rutoksi. Tai, kuten Riepposen Kake (R.I.P.) muinoin totesi: "Rattopojan levoksi."

  Hienoja juttuja ovat Van ja John Lee tehneet kimpassa aikojen saatossa. Pitääpä etsiä, löytyisikö jostain joskus jossain (hienosti sointuva kysymys) syvän etelän suistomailla laiturilla taltioitu nauha. Sellaisen muistan ammoin videonauhuriaikoina tv:sta tallentaneeni. Bluesia luihin ja ytimiin.

  Sitä, että John Lee olisi hieman useamman biisin ollut messissä, jäin kaipaamaan.

  Nythän näyttää kirkastuvan. Pitää lähteä happirikkaaseen väli-ilmastoon katselemaan, mitä meille kuuluu. Tuosta aasinsiltana loppuun anekdootti:
  Olin väliaikaisesti työmaamestarina Riihimäellä E-liikkeen korttelin saneerauksessa. Oli vuosi jotain 1987. Oma rivitalokohteeni oli juuri valmistunut, eikä uusia ollut alkamassa. Vastaavana oli R.T., ystäväni ja huumorintajussaan ylivertainen kaveri. Mestarien tilat olivat saneerattavan rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Istuimme R:n kanssa poristen, kun kaupungin rakennustarkastaja X.Y. astui oveta sisään. Hän oli tullut tarkastamaan jotain raudoitusta ennen valua.
  R. vilkaisi olkansa yli, tokaisi: "No, mitäs meille kuuluu?"
  Tarkastaja, hieman yks'totinen persoona, mietti hetken, vastasi: "E..., ee..., eeeeen..., eeeeeeennn mi..., mi..., minä va..., vaan ti..., ti..., tiedä!"
  Meillä oli naurussa pitelemistä. Pelastin tilaneteen sanomalla.: "Hyvin meillä menee. Mennääkö katsomaan raudoitusta?"

  Loppuun kuva erittäin epävirallisesta sademittarista. Se ei näet ole lieriö, vaan poikkileikattu kartio, joten mittaamalla veden korkeutta, ei saa ilma korjauskerrointa sateen millimäärää tietoonsa. Koska muilta kiireiltäni en ole kerrointa laskenut, niin pysyköön epävirallisena. Pari senttiä kuitenkin vettä sangon pohjalle on ilmestynyt.

JOHDOSTA ONNITELLAAN

  Kuuntelin aamulla Onnensävel-ohjelmaa. Tai en suoranaisesti kuunnellut, mutta radio oli auki. Huonolla kuuntelullakin sattui korviini osumaan toivotus, pian samanlainen. Tällaiset:
  "Onnittelut Sille Tälle Siellä 70-vuotispäivän johdosta, joka on 18. toukokuuta, toivoo Tämä Tässä." 
  "Vai niin", ajattelin. "Mukava tietää, että johto on Siellä 18. toukokuuta." Jäin kuitenkin kaipaamaan tarkennusta. Mikä johto? Sähköjohto, vesijohto, ehkä valokuitu? Firman johto, kunnan johto, ehkä maan johto? Ei asia miettimällä selvinnyt, ei johtanut pohdiskelu mihinkään. Puolivillaisen leppoisista ohjelmista saattaa koitua melkoinen riesa. Meni pitkälle aamupäivään, ennen kuin sain asian mielestäni.

  Vaikka johtoajatuksena oli ajatus johdosta, ryhdyin aamukahvin jälkeen puuhastelemaan. Pientä lauantain ajanvietettä. Ensin täytin saunan vesiastiat, kannoin puut, laitoin uunit "napsausta vaille-asentoon". Sitten asettelin kivet "hautakummun" ympärille. Onneksi yläkasvimaata pari vuotta sitten kääntäessäni nousi kiveä rutosti, niin pientä kuin isoakin. Siitä läjästä oli lyhyt matka kärrätä tarpeelliset paikalle. Nyt on helpompi ajella trimmerillä laita, pitää penkki siistinä.

 
  Sitten haloin muutamia pölkkyjä rantteelle tuomastani tuulenkaatokoivusta. Niistä irtosi tuohi hienosti, joten nyt on syttyjä saunaan pitkäksi aikaa. 

  Koska launtain aamupäivä ei ollut vielä lähellekään ruoka-aikaa, menin katsomaan katiskat. Ahvenia oli, muutamia. Ja kutua aika lailla. Pari kalaa oli savustamisen väärtejä, muut sormen mittaisia. Koska kahden ahvenen takia ei viitsi savupönttöä viritellä, laskin kaikki aikuistumaan. Siirsin katiskat toiseen paikkaan, sillä tuo mesta ei näyttänyt saalista antavan.

  Aurinko vähän pilkisteli. Otin kuvan vaahteran kukinnoista. Kauniin värinen on puu tuo, kun arska hieman valoa suo.

  Sittenpä olikin lounaan aika. Puolenpäivän jälkeen alkoi hieroa sadetta. Kevyellä tuhnutuksella alkoi, hieman on tähän mennessä voimistunut. Vielä saisi kiihtyä. Ja sataa, kuten on ennustettu, aamuun saakka. 

  Koska ulkotyö ei enää maittanut, eikä ollut tähdellistä, katsottiin toosaa. Ensin Netflixiltä yhden sarjan päätösjakso. 

  "Ai minkä?", kysytte. 

  "No 'Kova Linja'-nimisen!", vastaan. "Se on neliosainen englantilainen minisarja. Menettelee."

  Sitten keitettiin kahvit, päätettiin jatkaa valitsemallamme tiellä. Joten Areenalta "Nuori Morse". Seitsemännen kauden avausjakso tulee ykköseltä vasta illalla, mutta oli jo nähtävissä tällä foorumilla. 

  Tykkään sarjasta. Tykkään sen viipyilevästä etenemisestä. Tykkään siitäkin, kuinka aluksi vilahtelevat ihmiset saavat loppuhuipennukseen mennessä paikkansa tarinassa. Olen Morse-fani. Muuten, olivatkohan kuvitteellisen Morsen kuvitteellinen äiti, tai isä, tai molemmat, hieman eksentrisiä persoonia, kun antoivat pojalleen nimeksi Endeavour? No, taisi olla Colin Dexterin idea. Morse ei mieluusti nimeään kenellekään kertonut. Kirjassa, muistaakseni ihan viimeisessä, vanha ja sairas Morse etunimensä paljastaa. Jollekin naiselle, tietysti. Muuten hän kulki läpi kirjasarjan nimellä E. Morse. 

  Hilppa lähti, pakon sanelemana, ulos. Hän hoihkaisi ovelta "Nythän täällä sataa kunnolla!"

  Hieno juttu. Saatan alkuviikosta lopultakin korvasieiä jälestämään lähteä. Varmaan niitä jostakin sopivasta paikasta olisi jo löytynyt, mutta saamani ensikäden tiedot ovat olleet sen kaltaisia, että en ole katsonut mielekkääksi lähteä sopivia aukkoja koluamaan. Hallituksen tavoin luotan asiantuntijoiden lausuntoihin. Jos olisin oppositiosienestäjä, olisin laukannut ryteikköjä jo kauan. 

  Näin tämä näkyy menevän. Kun ei yhteen pötköön jaksa elävääkuvaa tuijottaa, eikä lukeminen ota tulta alleen, tulee kirjoitettua. No, ei tämä keneltäkään pois ole, ei edes minulta. Kiitokset niille urhoollisille, jotka jaksavat linkin auki klikata. Se lasketaan teille eduksi, kun portinvartija Pietarin soittokelloa rimpautatte. 

MAISEMOINTI PEPPE & KUMP. ay

   Maisemointi jatkuu. Tänään hajotin pois yli 30 vuotta palvelleen kaivonkannen, tein tilalle mallin "Matala, vers. 1a". Nyt tuntuu piha avarammalta. Ja siistimmältä.

Alla tilanne nyt...

...ja ennen.

  Vanhempi kuva on otettu joskus keskikesällä, joten siinä kaikki on vihreää. Uudessa kuvassa oleva ämpäri ei ole veden nostoa varten, vaan se varttuu lämpimämpää keliä ja kukkaa istutettavaksi.

  Oma fiiliksensä tuolla vanhalla kaivojutulla on, mutta eteenpäin pitää mennä. Ja oli tosiaan aika heinää kasvava kumpu duunata ja tuunata. Kunhan heinäkuu koitaa, on näkymä vasta arvioitavissa, mutta veikkaan, että entistä ei tule ikävä.

  Viileää pitelee. Hidastaa kyllä kesän tuloa. Linnut joutuvat pitkin pihoja hyppimään ja etsimään evästä, kun ei muuta sapuskaa löydy. Mutta raparperi virittää vartta. Alkaa olla jo vesi kielellä. Mikään ei näet voita kesän ensimmäisen raparperikiisselin puraisua, puolihuolimattomasti Hemingwayn Ernestiä lainaten.

  Huomenna taitaa sadella iltapäivästä lähtien. Tai niin povataan. Minen ihan usko, mutta ken elää, hän näkee. Jos ennusteet sinne päin ovat, tihuuttelee putkeen sunnuntain yli. Saisi tulla. Ja olla sitten poutaa. 

  Hallitus, päämisterin suulla, selvensi tänään koronastrategiaansa. Oppositio huutelee, että täsmällistä selvitystä vielä kaivataan. Melko selvästi minusta Marin asian esitti. Mikä lie jäi kaihertamaan? 

  Se on ihan sama, mitä hallitus sanoo, tai tekee. Aina menee päin persettä, ilmoittaa oppositio. Ja vaikka mitä kovaan ääneen vaaditaan. Eivät niinkään opposition kansanedustajat, vaikka vähän kuitenkin, mutta sanonko minkä puolueen karvalakkiosasto. Taidan minäkin ruveta vaatimaan:

  Maskipakko kaikille, joka paikassa, heti.

  Ravintolat auki, ilman rajoituksia, heti.

  Valtion velanotto kuriin välittömästi.

  Yrityksille lisää tukea, vähintään tuplasti.

  Tämän suuntaista mylvintää kuuluu, ehkä tosiaan joskus samasta suusta. Ainakin tuntuu siltä, että ei tarkoitus ole rakentaa, vaan repiä, romuttaa ja luhistaa. 

  Olisi muuten vikkelää katsella asiakkaita ravintolan pöydissä maskit naamallaan. Kyllähän drinkin tietysti pillillä maskiin tehdystä reiästä pystyy imaisemaan, mutta entreĉotepihvin ja uuniperunan nauttiminen lärvi peitettynä on hankalampaa. 

  "Höyry" Häyrinen on poistunut keskuudestamme, kerrottin tänään. Melkoinen virtuoosi alallaan. Muistoissani on päällimmäisenä eräs "Hyöryn" selostus. Jossain formula-1-lähetyksessä hän huusi lähtömelun sekaan: "Autot starttaavat ja täällä on niin kova meteli, että en kuule omaa ääntäni, mutta tiedän, että puhun, koska näen, että huuleni liikkuvat!" Pankaapa paremmaksi. R.I.P. Raimo Häyrinen.

  Huomenna kai aamupäivällä jotain puuhaillaan, saattaa MAISEMOINTI PEPPE & KUMP. ay suorittaa alan työtä lisää. Ainakin Peppe, kumppani lie myös. Jos Peppen oikean käden keskisormi ei heittäänny kovin tuskille. Se näet jäi kunnolla litistyksiin, kun uusi kaivonkansi tekovaiheessa lävähti sormen päälle. Ei korkelta, ei kovaa, mutta mustaksi meni sormenpää, turposi ja halkesi vajaan sentin matkalta niin, että liha meinaa tursua. Tästähän meitä varoiteltiin: Älkää rasittako mökkikuntanne terveydenhuoltoa! Siispä bepanthen ja laastari saavat riittää. 

  Muuten, ei luu sentään rikki mennyt, joten kyllä tästä kotikonstein selvitään.

  Tällainen ajatusrypäs tuli tänään. No, ainakin rypäs. Vielä kuva yhdestä kukkimaan pyrkivästä. Se ei ole käpy, vaan kukka alkutekijöissään. Nimeä sille en tiedä, ei tiedä Hilppakaan. 

OSTOKSILLA

  Kymmen päivää saaressa. Kymmenen päivää käymättä missään. Kymmenen päivän erinteeni eli karistus. Kymmenen päivää näkemättä ketään, paitsi toisemme, ja hetkellisesti muutamia kesänaapureita. Se on pisin aika, kun ollaan yksillä eväillä täällä oltu. Nyt oli lähdettävä varastoja täydentämään.
  Kahdeksalta startattiin kohti Mikkeliä. Kaupungissa suoritettiin rengasmatka: Motonet, bensis, Calrson (rauta), toriparkki, mistä jalkautuen Minnan Torikahvila (take-away-kahvit), apteekki ja S-market, autolle, Tokman, Hong Kong ja Lidl. Nyt ollaan omavaraisia taas kymmenen päivää, joittenkin ostosten suhteen paljon kauemmin.

  Mikkelin tori oli hiljainen. Muutama myyntikoju, muutama ihminen. Kaupoissa oli väkeä aika normaali määrä, jos viime kesää pitä vertailukohtana. Se kiinnitti huomiota, ettei Mikkelissä juurikaan näkynyt maskeja käytössä. Lahdessa ja Hollolassakin on se yleismpää.

  Lähelle yhtä vierähti kun oltiin Potinlahdessa, puoli kahteen, ennen kuin kaikki tavarat oli yli lautattu, paikoilleen laitettu. Eli siinä päivän työt, kirkkaasti.

  Eilen tuli hieman puutarhaluonteista työtä tehtyä. Kaivon takana on ollut muutaman neliön suuruinen kumpare, joka kasvaa kesäisin pienen miehen mittaista heinää. Kumpare on itse asiassa muinoin paikalle talvella tuotu hiekkakasa, joka on vuosien saatossa alkanut kasvaa heinää, ja siten luonut päälleen pienen multakerroksen. Kaunis se ei ole koskaan ollut. Nyt sain herätyksen, kun eräänä iltana hampaita pestessäni katseli rumistusta ja mietin, että jotakin pitäis tehdä!
  Siis lapio käteen, maata kääntämään. Sitten tasausta haravalla, isommat juuret ja mättäät lehtikompostiin, muutama kärillinen puutarhamultaa päälle, viimeinen silaus, avot. Puutarhamultaa meillä on ollut vielä vähän pressun alla siltä ajalta kun piha uusittiin, eli kohta viisi vuotta. Silloin tänne lautattiin traktorin peräkärrillinen multaa. Nyt se on loppu.
  Hilppa laittoi erehdyttävästi, mutta ilman tarkoitusta, hautakumpua muistuttavaan kumpareeseen kehäkukan ja krassin siemeniä. Siemenet hän on kerännyt syksyisin omista kukista. Saa nähdä, onko hautakumpu erinäköinen kuukauden, tai parin, kuluttua?

  Kun maisemoimaan aloitettiin, niin jatketaan samalla linjalla. Huomenna puran kaivon kannen, tai miksi sitä nimittäisi? Se ei myöskään enää näollään illauta. Teen siihen pelkän kannen. Sitä varten piti katehuopaa hankkia kaupunkireissulla. Pieniä töitä, mutta silmälle iloa tuottavia.

  Jo alkavat muutamat kukat hiljalleen tuupata sukuelimiään näkösälle, kuten tämä narsissi. 

  Ruoho vihertää päivä päivältä enemmän. Vaikka kylmän puoleista on luvassa ainakin tämän kuun loppuun asti, niin jotakin aina tapahtuu. Melkoisen takapakin kevät tosiaan otti. Jospa kesäkuu ottaisi etupakkia.

  Huomiseksi on siis homma selvillä. Lauantai on vielä avoin, kalenteri tyhjä. Jos ei kalenteriin saa merkintää, päiväkirjaan kai sentään. Ainakin nettipäiväkirjaan. Siitä sitten tuonnempana. Pitää hörppiä päiväkahvit. 

MENNEEN PÄIVÄN LUMET

  Kun eilen jaksoi tarpeeksi kauan odottaa, niin satoihan se viimein. Lunta. Ennusteet olivat lopulta oikeaan osuneita, vääräaikaisia vain. Nyt ovat lumet menneen päivän lumia. Tosin ne sulivat vasta tänään, joten olivat ne olevan päivän lumia myös.

  Menneen päivän lumien alta paljastui myös tämä sininen rykelmä.

  Eilinen meni siis sateen odotteluksi, ja kun se lopulta alkoi, sateen ihmettelyksi. Tänään oli aika ryhtyä jotain puuhaamaan. Syysmyrsky oli katkaisuuta rannalta yhden koivun suunnilleen rungon puolivälistä.  Tempaisin moottorisahan käyntiin, kaadoin pystyyn jääneen osan, pätkin puun, kärräsin rantteelle. Puuta pätkiessä syntyi itsestään tuo "pöllö", otus, minkä kuvan jaoin päivällä. Laitoin sille vain lehtikuusenkävyt silmiksi, kuusenkävyn puolikkaan nokaksi. Kertauksen tarpeellisuuden varjolla:

  Savotassa kului mukavasti aamupäivä. Tai oikeastaan kymmeneen asti. Mutta katsoin isommat työt tälle päivälle tehdyiksi. Iltapäivä huithupeni sitten huithapelijutuissa. Koska huithapelijutuissa ei ole paljon kerrottavaa, teen pienen uutiskertauksen.

  Eilen, tai toissapäivänä, oli radiossa juttua koululaisten luvattomista poissaoloista. Tuli ilmi, että asiaan puuttumisen käytäntö on kirjavaa. Opettajilta puuttuvat ohjeet luvattomiin poissoloihin puuttumiseen. Eli opettajilta puuttuvat ohjeet luokalta puutuvien poissaoloihin puuttumiseen.
  En tiedä, miksi aihe nyt oli ajankohtainen. Kouluistahan ovat puuttuneet kaikki oppilaat. Ovatko ne, jotka luvattomasti ovat olleet poissa, etäpuuttuneet viime aikoina? Ja puuttuuko opettajilta ohjeet etäpuuttumiseen puuttumiseen?
  Mitä tehdä, jos puuttuu ohje puuttumiseen puuttumiseen tai etäpuuttumiseen puuttumiseen? Pitääkö olla puuttumaton? Vai pitääkö kysyä Putinilta?

  Oikeusoppineet sanovat, että työtehtävästä voi koronan vuoksi kieltäytyä, jos on riittävän hyvä syy. Minä heti pohtimaan hyviä syitä. En kyllä keksinyt yhtään, vaikka kuinka tuumin. Tarkoitan nyt syitä itseäni varten, en yleisesti. Meinaan vain, että olisihan se hienoa, jos voisi Hilpalle, kun hän pyytää viemään roskat, tai lämmittämään saunan, tai mitä tahansa, sanoa, että sori, en koronallisista syistä tee sitä.
  Ihan turhaa pohdiskelua, kyllä, kyllä. Minähän vien kernaasti roskat, lämmitän saunan mielihyvää tuntien, teen mitä tahansa hypyn kengässä. Se olikin hypoteettista pohdiskelua. Mutta jossakin perheessä saattaa olla oikeasti asia esillä.
  Tietysti oikeusoppineet tarkoittavat työelämässä olevia, heidän oikeuttaan kieltäytyä. Mitä ne syyt sitten voisivat olla? Riskiryhmään kuuluminen, ainakin.

  Alueuutisissa kerrottiin tänään, että koronan vuoksi rahan käyttö on varsinkin nuorilla aikuisilla vähentynyt huomattavasti. Toimittaja mainitsi, että eräillä rahaa kuluu kolme kertaa vähemmän. Ahaa. Se on vähän se, ja nuukia haastateltavia ovat. Heillähän on tuon lauseen mukaan kulunut rahaa ennen koronaa vähemmän, nyt kolme kertaa vähemmän. Minun kielikorvani on sitä mieltä, että kolmasosa on oikea ilmaisu. Kielikorvani saattaa olla väärässä. Ei se mitään; olemme tehneet diilin, kielikorvani ja minä, että emme ole vastuussa toistemme teoista tai tuntemuksista.

  Yllä olevasta assosiaationa seurava. Usein kuulee sanottavan "puolet enemmän", vaikka tarkoitetaan "kaksi kertaa enemmän".  Kuitenkin "puolet vähemmän"  on kielikorvani mukaan ihan jees.  Asia kääntäen. Kielikorvani tyrmää "kolme kertaa vähemmän", mutta antaa siunaksen "kolme kertaa enemmälle".
 
  Menkööt nuo edelliset Snellmanin piikkiin. Onhan tänään hänen päivänsä. Toivon, ettei herra Snellman vuokseni joudu vaihtamaan asentoa haudassaan.

  Huomenna uudet vilskeet. Ilman isompaa plääniä. Tai on yksi homma mielessä. Jos toteutuu, tulette siitä varmaan kuulemaan. Siis lukemaan.

  Jo alkaa koivu vihertää, maankamara enemmän. Ei mennen päivän lumet niitä juuri hetkauttaneet.

SADETTA ODOTELLESSA

  Tänään piti sataa, aamusta asti. Vaan ei sada. Vaikka monien palveluntarjoajien kartat näyttävät, että sataa. Uskoako karttoja, vai omia aistejaan? Kallistun asitihavaintoihin, käyttäydyn kuin ennusteet olisivat totta.

  Koska tänään sataa, aamusta asti (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), en lähde ulos heilumaan. Koska sataa aamusta asti, vaikka ei sadakkaan, istun sisällä. Välillä kirjoitan, kun jotakin mieleeni putkahtaa. Näin teen siksi, että henkinen valmistautuminen ulkopalveluun jäi tekemättä, koska tänään kerrottiin satavan, aamusta asti.

  Kello on nyt 8:32. Aurinko hieman pilkahtelee kaakon kantilla. Eikä lounaan suunnalla,  mistä synkeät sadepilvet vyöryvät, ovat jo kauan vyöryneet päällemme, näytä lainkaa synkiltä sadepilviltä. Jos ne koko ajan sieltä vyöryvät, kuten sadekartat vakuuttavat, niin minulla ja sadekartalla on eriävä käsitys synkeistä sadepilvistä.

  Sadetta odotellen jatkan juttua. Tänään lämmitin aamusta leivinuunin, sillä tänään sataa, aamusta lähtien, ja sade saattaa olla räntää tai lunta. Toinen syy lämmitykseen on, että muonareservin tilanne on sellainen, että jouduimme ottamaan esiin Tainan ja Hanelin pakkasesta omaan pakkaseemme kulkeutuneista aarteista peurapaistin. Nyt köntsä muhii uunissa, valurautapadassa muhiskelee seuranaan porkkanaa, lanttua, sipuli ja valkosipulia. Paisti on vuorattu pekonisuikaleilla. Siellä se kypsyy parahultaiseksi, vaikka ulkona sataa (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos).

  Tässä kuva Olkkosen Artun aikanaan muuraamasta uunista. Se on uuneista paras. Vaikka niinhän lähes jokainen uunin omistaja omastaan sanoo. Syy, miksi laitoin uunin kuvan, on se, että ulkona sataa, aamusta asti (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), joten en viitsi lähteä luontokuvaa näppäämään.

  Jos katsotte tarkasti kuvaa, huomaatte huuvan reunuksella oikeassa laidassa (katosta riippuvan tuikkutelineen vieressä) harmaan kappaleen. Se ei olekkaan mikä tahansa, se on murunen Berliinin muurista! Vanhempani nimittäin kävivät pian muurin sorruttua Berliinissä sukuloimassa, ja saivat palan mukaansa. Näin minulle on kerrottu. Todisteita ei tosin ole. Se voi periaatteessa olla mikä tahansa betonimöykky. Mutta ei isä-Erkillä ollut tapana tällaisissa asioissa valehdella, vaikka tarinamiehenä hänet tunnettiinkin. 
  Miksikö muurinpala on siellä missä se on? Erittäin hyvä kysymys, sano poliitikko. Poliitikko sanoo niin siksi, että pelaa siten aikaa sovittaa vastaukseen tarvittavia sanojaan. Minä siksi, että sain kertoa, miksi poliitikko sanoo "erittäin hyvä kysymys".  Nyt ytimeen: Kimpale on huuvanranssilla siksi, että kun palanen yhdessä keveätsiivouksessa löytyi, niin laitoin sen juuri tuohon, väliaikaisesti. Väliaikaisratkaisuista tulee helposti pysyviä. Olkoot siinä, kunnes toisin päätetään.

  Kävin välillä kiikuttamassa kompostiin sinne kuuluvia jätteitä. Ulkona ei sada (aistihavainto). Samalla reissulla kusaisin navatan muurin taustalle.

  Nyt ylenaamu pajattaa selkäni takana. Kuvaakin sieltä tulee, elävää, mutta antaa tulla. Ulkona sataa kohtalaisesti (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), ulkona on pilvipoutaa (aistihavainto).

 Kello on 8:55. Hilppa hilautuu tv:n ääreen, valmistautuu katsomaan Casyaltya. Ulkona paistaa aurinko, pilven takaa kurkistelee (aistihavainto).

  Kello on 9:25. Koska tänään sataa aamusta iltaan asti (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), kävin ottamassa kuvan tuosta sääilmiöstä.Synkkää, eikö?

  Koska tänään sataa aamusta iltaa (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), saunotaan varmaan jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Ehkä, kun peurapaisti on ehtinyt hieman sulaa.

  Kello kolkuttelee kymmentä. Jos olisin ollut virittäytyneenä ulkotyövalmiuteen, olisi heilunut hommissa jo kolme tuntia. Ketä voin laskuttaa menetetystä työajasta? Ja kuinka paljon. "Erittäin hyvä ja tarpeellinen, suorastaan ratkaisevaa laatua oleva kysymys", sanoisi poliitikko. Sillä vastausta siihen ei ole. Siis kärsin nahoissani menetyksen, jonka korvaaminen toki onnistuu vaikkapa huomenna. Ja huomenna luultavasti, vastoin ennusteita, alkaa satamaan rankasti heti, kun olen työlaitaan kiinni päässyt.
  Kuultaako jutustani, että "minen uso rohveettoihen"? Jos kuultaa, ei suotta. Ainakin kyynisyyden häivää, vähintään, on ilmassa, kun puhe kanssani kääntyy sääennusteiden uskottavuuteen. Jostakin luin, että reittilentojen väheneminen lähes olemattomiin on vaikeuttanut sääilmiöiden ennustettavuutta, sillä koneet lähettävät yläilmoista ajantasaista dataa jatkuvasti. Tiijä häntä. On tämä ennenkin koettu. Viime kesänä, edellisenäkin, sama juttu. Sadetta povattiin, saaressa ei tullut tippakaan. Kylillä tai jopa Hanelilla (muutama kilsa linnuntietä) saattoi vettä tulla turkasesti, täällä ei mitään. Onko paikassa joku taika? Jakaako saaristo pilvien kulkua? Sattumaa?
  Siinä mielessä olen erikoinen, että toivon sadetta. Useimmat joutilaat toivovat aurinkoa ja lämpöä. Sitäkin toivon, mutta vettä tarvitaa, sopivassa suhteessa.

  Peurapaisti sai pientä valelua osakseen klo. 10:00.

  Kello hipoo yhtätoista. Tänään sataa aamusta iltaan (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), aurinko kuikistelee pilvien raoista (aistihavainto). Pitääpä katsoa sadetutkia tutkien. Jaahans. Foreca on muuttanut ennustettaan siten, että rintama lipuu yllemme puolen päivän aikoihin. Ylen kartoilla sadepilvet ovat olleet päällämme jo aikaa, ja tuntiennusteen mukaan lorottaa. Paskat lorota. Paras karttaa ylen karttoja, mikäli haluaa olla kartalla siitä, mitä tapahtuu. Sääkartat taitavat olla vähän kuin tiekartat, joita monet tahot ja vaikuttajat ovat hanakoita tekemään. Ei niilläkään aina ole kovin paljon arvoa.

  Potut kiehuvat. Kohta maistuu peurapaisti. Vielä ylistyksen sananen maailman parhaalle uunille: 
 
  Paistin teki parahiksi
  mökin loihti lämpimäksi
  Olkkos-Artun aikaansaannos
  tiilimuuri, pirtin sielu

  Nyt ollaan syöty. Maistui.

    Täydet pisteet uunin tekijälle sekä lämmittäjälle, unohtamatta kokin osuutta. Samoin lämmin ajatus peuran hankkijalle, sekä koronalle. Koronalle siksi, että kun Taina jäi etätoihin, hän kävi läpi huushollin pakastimet, ja oli selvillä, mitä, ja kuinka paljon mitäkin, ne pitävät sisällään, ja siitä intoutuneena ilmoitti meille, että kun tulette, saatte täältä muutaman palan mukaan. Siten myös kiitos Tainalle, jota korona johdatti meille suotuisaan tekoon. Sattumalla on joskus näppinsä menuun laadinassa, päivällisen erinomaisuudessa. M.O.T.

  Kello on yli puolen päivän. Pilvipuotaa, ei merkkiäkään sadepilvien invaasiosta. En jaksa enää sadetta odottaa. Venyy tämä juttu pian liian mahtaviin mittoihin. Noin sanamäärän suhteen. Muussa suhteessa ei ole vaaraa.
  Siis tulkoon sade, jos on tullakseen. Olkoon puota, jos on ollakseen. Minä en ole ollakseen. Ihan olen nöyrillä mielin.

ÄITIENPÄIVÄ ILLASSA

  Kaunis, mutta ei kovin lämmin, äitienpäivä alkaa kääntyä iltaan. Aurinko kyllä on paistanut, mutta tuuli on sillä kantilla, että puhaltelee pihaan.
  Aamulla heräsin sianpieremän huitteilla. Sehän tarkkoittaa samaa, kuin ennen vanhaan akkojen lypsytuntien maissa. Aamutoimien jälkeen lähdin tositoimeen. En ansiotoimeen, vaan yleishyödylliseen sellaiseen. Jos meidät kaksi luetaan yleishyödyksi. Se oli samalla eilisessä blogissa vikkuuttelemani perstaskussa piiloileva äitienpäiväylläri. Lähdin tyhjentämään paskion!
  Olisin sen tyhjentänyt pian joka tapauksessa, mutta ajattelin, että harva vaimo äitienpäivän aamuna tarpeillaan huomaa pöntön tyhjentyneen. Mutta näin meillä!

  Kun homma oli tehty, orjankaapu vaihdettu kevyempiin asusteisiin, kävin keräämässä kimpun valkovuokkoja. Olivat raukat aivan kohmeessa snadin hallaefektin vuoksi, eivätkä kunnolla toipuneet koko päivänä. Tuskin toipuvat huomennakaan. Mutta tärkeintä on ajatus.

  Sitten keittelin kahvit, katoin pöydän. Nyt on paljastettava, että en sentään sänkyyn Hilpalle aamiaista vienyt. Rajansa  kaikella. Annoin hänen nukkua, nautin ensimmäiset kahvit itseni seurassa.

  Pian nousi Hilppakin. Halauksen sai, kukkakimpun konjakkilasissa noteerasi myös. Pihan periltä palattuaan sain kuulla hänen huomanneen perstaskuyllätyksen. Että niin leppoisissa merkeissä alkoi äitienpäivän vietto saaressa.

  Kun arska oli kivunnut raa'an nokan yli, en ottanut romminaukkua, vaan intouduin siivoamaan kesäkeittiön. Kannoin tuolit ulos, puistelin pehmusteet, lakaisin lattian, pyyhin kalusteet. Johan passasi siellä päivällä grillailla. 

  Emme kylläkään syöneet siellä. Ei näillä vuosilla viitsi toppatakki päällä, pipo korvilla, ateriaa nauttia, jos on vaihtoehto. 

  Eipä mennä asioiden edelle. Ennen grillausta lähdettiin pienelle metsäkävelylle. 

  Laavukalliolle suunnattiin. Näkymät Luonterille ovat sieltä komiat. Aina ja joka kerta.

Samaa tähyilee Hilppa.

  Kallioilta suunnattiin suon kautta takaisin. Hilppa taitteli suopursun varpuja mukaan paskioon piilottamaan luontaista ihmisen aiheuttamaa tuoksua.

  Sitten grillasin possunfileepihvit. Hilppa oli kesäkeittiötä siivotessani tehnyt sienisalaattia. Grillihommia pusatessani hän valmisti uunijuureksia, tällä kertaa energiayhtiötä tyydyttävällä tavalla. Hyvää oli ruoka.

  Pienet perräiset otettiin. Sitten katsottiin yksi suoratoistojakso, Sen jälkeen kevään ensimmäiset kahvit verannalla. Koska sinne ei tuuli tuiverra, ja aurinko oli sen lämmittänyt, niin hyvin pärjäsi kevyellä kuosilla.

    Kahvin jälkeen katsottiin vielä toosaa. Vähän pihalla källäiltiin. Kevyt iltapala nautittiin. Sitten kuuden uutiset, ja taas tuijotusta Areenalta, eli viimeinen jakso tanskalaissarjasta "Kun tomu laskeutuu". Tuo kymmenosainen juttu tuntui alussa sekavalta lukuisine ihmisineen, mutta hiljalleen kytkökset ja puolivälissä sarjaa tapahtuneen tuhoisan ravintola-ammuskelun seuraukset eri suuntiin johtavine lankoineen alkoivat paljastua. Ei huippu, mutta katsottava, kouluasteikolla 8-.

  Nyt olen tovin tätä kirjoittanut. Hilppa lueskelee. Ja huomenna sataa. Onneksi on jo valmiiksi mietittynä Netflixiltä katsottavaa. 

  Asiaan kuulumattomana ja aiheen ulkopuolelta mukaan temmattuna mainitsen vielä, että Bob Dylan on julkaisemassa pitkästä aikaa uutta musiikkia. Kesäkuun 19. päivänä pelmahtaa kuultavaksi albumi "ROUGH AND ROWDY WAYS". Esimakuna julkaistiin jo kappale "FALSE PROPHET". Olen sen päälle painavien kiireiden vuoksi ehtinyt vain kertaalleen kuunnella. Suoraan sanottuna erittäin huonosti keskittyneenä. Pitää ottaa työn alle, kunhan mielentila on oikea. Se kuva jäi, että jotakin kovaa saattaa olla tulossa. 

  Niin käy joskus ihmiselämässä. Lopputalvesta eräässä blogissani estin toiveen, että jospa saisi vielä tässä elämässä kuulla Dylanilta albumillisen uutta musaa! Nyt asia on melko lähellä toteutua. Toisinaan ylemmät voimat ovat suosillisia pienelle ihmiselle. Tai ainakin Dylanin Bob. Joka toki on monelle sama asia. Ylempi voima.