sunnuntai 9. elokuuta 2015
1. VIIKKO
torstai 6. elokuuta 2015
KALASSA, VAAN EI SALASSA
Kirjoitan tata juttua tabletilla. Syy on se, etta annoin lapparin aloittaa Windows 10:n paivityksen. Tuntuu kestavan. Mielenkiinnolla odotan, mita tapahtuu, kun se on tyonsa tehnyt, paivittaja. Mutta hyva talla vanhalla vempeleella on testata, kuinka homma pelittaa, ennen kuin kotona paivittelee, ettei tartte kotona paivitella.
No, nyt on W-kymppi päivitetty, ja hyvin toimii. Eikä oo vanhat tiedostot mihkään hävinny! Hieno homma. Jatkan näpyttelyä tällä konheella. Enkä viitti alkuosaan ääkkösiä korjailla.
Siitä kalareissusta vielä: Oli mukavaa hermolepoa lilliä lämpimässä illassa, tyynessä ilmassa, taatuissa maisemissa...
...illan pimetessä...
Haneli säätää, Peppe tumailee.
sunnuntai 2. elokuuta 2015
MUUTTOKO MIKÄÄN?
keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
AUDIATUR ET ALTERA PARS
lauantai 25. heinäkuuta 2015
VIIDELTÄ SAUNAA JA KUUDELTA...
keskiviikko 22. heinäkuuta 2015
MUSIIKKIKATSAUS (vähän päivitystä)
Joskus tulee mielihalu palata 60-luvulle. Silloin avaan soittolistan, miltä löytyvät mm. nimet "The Hollies". "The Animals", "The Who", "The Pretty Thinks", "The Kinks", "Jimi Hendrix", "Lovin' Spoonful", "Jefferson Airplane", "The Small Faces", "The Mamas & Papas", etc, etc. Mainitsemattakaan kahta vähemmän maitetta saanutta, nimitäin "The Beatles" ja "The Rolling Stones". Täytyy tunnustaa, että kun muutamana aamuna on puolitoista tuntia nostalgisoinut, tekee mieli vaihtaa listaa!
Uutuuksia tulee hankittua niukasti, nykyartisteihin perehdyttyä rikollisen vähän.
Jonathan Wilson
Kuitenkaan en vielä nakkaa kirvestä kaivoon; en ole tarjontaan perehtynyt, ehkä joku sopiva vielä putkahtaa.
Sitä paitsi: Tuossa blogissa on 14 kohtaa, joista viimeinen kuuluu "rikon vähintään yhtä tämän listan mimimi-säännöistä". Sehän tietää, että muiden kohdalla täytyy noudattaa tiettyä ehdottomuutta!
tiistai 21. heinäkuuta 2015
HEINAKUUN KESAPAIVA
Asken naytti auton mittari 25, siis lampo-, ei nopeussellainen. Tai saatto valiaikaisesti sekin jollain kohtaa nayttaa. Mutta hyva niin; Anna, Iiris, Emma, Shade ja Oseluna on menossa pariks paivaks Avokkaaseen. Eikohan nuo ossaa huushollin pystyssa pittaa! Eipa Anna siella hirveesti omin nokkineen oo ollu, mutta sen verran, etta vankasti kuusalla on. Ei siina muuta, kun osaa veneen yli ajaa. Nyt tartte ees uuneja lammittaa.
Tulee mieleen yks reissu, kun nuorisoa oli kymmenisen vuotta sitten sinne menossa. Oli Anna ja Joni. Oli Nina, Ritvan tytto ja nyk. miehensa Olli. Oliko viela joku muukin. Tarkkaan olin Jonille veneen kayton selvittanyt, mutta yhta juttua en. Nimittain sita, etta oikosulkukatkaisija pittaa laittaa paikalleen, muuten ei starttaa! Oli elokuuta, ilta oli pimenemassa kun nuoret rantaan ehtivat. Sittehan ne starttas akun loppuun, samalla meni starttimoottorikin. Kun ei enaa pelit inahtaneetkaan, soittivat velj-Hanskille. Sehan sornaytti apuun, otti kopan pois, ja viela pulteilla kiinnitetyn vekottimen, jolla startti pyorayttaa vauhtipyoraa. Sitten irtonarulla tempaisi kayntiin. Niinpa paasi nouseva polvi saareen, takasinkin, kun Haneli oli opastanut.
Tuli siita hintava reissu. Akunhan sai ladattua, mutta starttimoottori piti hankkia. En mina valita, oppirahat pitaa maksaa. Nimittain siita, etta muistaa opettaa ummikolle juurta jaksaen, miten toimitaan. Siita starttimoottorista viela; kysyin Lahdessa olevalta venemoottoripurkamolta, josko heilla olisi moista vempeletta. Kerroin koneen mallin ja valm. vuoden. Nehan kehu sellasen loytyvan, mina hakemaan, hintaa muistaakseni 150 ecua. Kun sita sitten ruvettiin paikoilleen sovittamaan, ei se piru kayny. Ei muu auttanu, kun tilata Anttolan Kone ja Urheilusta Korhosen Markulta uuvenkarhee. Makso 400 asennuksineen. Onneksi olin sopinu purkamon kanssa, etta jos vempele ei syysta tai toisesta pelita, saan sen palauttaa, ja rahat takasin. Niinpa soitin purkamoon, ja sielta sanottiin, etta tuo pois, paikalla ollaan. Ajelin sinne, mutta eihan siella ketaan ollu. Yritin kannyyn soittaa, mutta ei vastattu. Kiroten poistuin paikalta. Seuraavana paivana soitin uudestaan. Nyt purkumestari vastasi, kehui olevansa parin tunnin kuluttua paikalla. Mina taas sinne suhaamaan, eika ketaan missaan, ovet reikelissa! Paa savua nousten soittamaan! Ihme kylla, aija vastasi. Sanoi olevansa kyntamassa peltoa vahan matkan paassa. Noh, oli se siella. Ja antoi rahat takaisin. Olin jo summan tappiosarakkeeseen listannut!
Toivottavasti siis nyt ei tuollaisia tapahdu! Eika tapahdukkaan; kylla Anna homman klaaraa! Toivottavasti heita ilma suosii.