Viideltä saunaan, ja kuudelta putkaan, se on....., eiku, puol kuudelta ylös, tunti talkkarin hommia, vankat aamukorvikkeet, seittemältä sieneen, etc., se on sellanen Pertsan lauantai.
Joo, aamu oli ihan ilmakas (oon kova kehittelemään uusia sanoja). Yön läpi oli tuullut jonnii verran, ajattelin, että ei eilinen sade tai yökaste housuja kastele, joten voi aamusta lähtee sieneen.
Tuumasta toimeen; veneen akku, mikä oli ollut yön yli latauksessa paikoilleen, kori ja veitsi messiin, nokka kohti Reissalmea.
Onko teillä koskaan ollut oikein hurmioitunut olo? Minulle sellainen tulee, kun ensi kerran kesässä lähden "oikeasti" sieneen. Pihapiiristä noukitut ensimaistiaiset saavat aikaan vain pieni väristyksiä tähän todelliseen euforiaan verrattuna.
Mistäkö sen huomaa? Kohdallani siitä, että ei malta edes pakottavan tarpeenkaan edessä kuselle ruveta, kun tuolla taas jotain keltaista vilahtaa. Ei vaikka hätä alkaisi olla käsin kosketeltava. Saatikka sitten joutaisi kuvia ottamaan!
Nyt kuitenkin heittäydyin mieheksi, enkä laskenut housuihini. Sattui niin sopiva kanttarellirinki, että päätin hyödyntää hetken kuvaukselle ja kevennykselle. Ottakaa huomioon: Mikäli kuvailette jorpotellessanne, varokaa lahkeitanne. Saappaiden käytttö suositeltavaa!
Otan tietysti melkoisen riskin, kun julkaisen näinkin yksityiskohtaisen kuvan kanttarellipaikastani. Mutta siinä määrin avarasydäminen olen, että jos joku harvoista lukijoista sijainnin tunnistaa, saa kyllä mennä itsekin keräilemään. Viikkoon, -pariin ei se toki ole järkevää.
Siinä määrin tuli maileja mittariin, niin veneellä, kuin dallatenkin, että reissulla venähti yli kymmeneen. Hilppa oli mustikkatilannetta kartoittamassa. Joten päätin niittää ohi kukkineen puna-ailakkiniityn.
Ennen...
...ja jälkeen.
Kun tuon viikon kuluttua haravoi, ja kahden päästä niittää uudelleen, on siinä taas ensi vuonna kaunis keto, aikansa, tietty.
Talon takana on puolestaan toinen keto, mikä on nyt pullollaan auringonkukkia ja muitakin kasveja. Sen vuoro kaatua on ehkä viikon kuluttua. Sitten on vielä yksi niitynpoikanen; rannasta pian poistuvaan ruusutarhaan saakka. Sekin täytyy ennen syksyä niittää. Joten: Ketoon, baby, ketoon! Ja monta kertaa.
Siinä se rouvakin oli palannut, joten vähän kanaa grillailtiin, syötiin. Hilppa heittäytyi hetkeksi aterian päälle pitkälleen, minä nurmea leikkaamaan.
Siinä ei kauaa nokka tuhissu, Hilpalla levätessä, meikällä nurmikoissa.
Joten edessä oli näppityöosuus. Hilppa oli pari litraa maistiksi keräännyt mustikoita. Olivat vielä vaiheessa poimurin käyttöä ajatellen.
Minä aloittelin rellukoiden putsausta.
Minulla on noita kummitätini Maijan, RIP, virkkaamia kesähattuja kolmin kappalein, kuvassa oleva sointuu erinomaisesti kanttarellien kanssa.
Hilppa pian tuli mukaan, tunti toista kai siinä kulahti, mutta tulivat läpikäytyä. Tuo on 50:n litran astia, puolillaan se on, suunnilleen.
Sittenpä päiväkahvit, parillan putsaus, saunaa "napsausta vaille"-kuntoon. Ja kuvia koneelle siirtämään, tätä kirjoittamaan, sillä päivän työt ovat tulleet tehdyiksi. Rouva lojottaa aurinkotuolissa pots'lojona. Hyväpä se on lojua, kun vierellä on palava rakkaus, jopa useita sellaisia!
Sitten pari juttua vielä. Ensimmäinen ei kuulu tähän päivään. Nimittäin Anna ja Iiris, sekä Emma, Shade ja Oseluna olivat täällä muutaman päivän viime viikolla. Hyvin oli "akkaporukalla" asiat luonnistaneet, paitsi ehkä ilmojen suhteen. Sen vuoksi asiasta mainitsen, että Emma, jos luet tämän, voit lohdutella Shadea: Mitään lopullisen katastrofaalista ei ole tapahtunut. Shade oli nimittäin päättänyt kokeilla, toimiiko saunan kiukaan ja padan sytyttämiseen tarkoitettu takkasytin uidessa, siis veden alla. Ei kuulema toiminut. Eikä kohta sen jälkeen kuivalla maallakaan. Shade oli sanotut, että nyt Pepe on varmasti vihainen. Mutta: Sytkäri toimii, ja vaikka ei toimisikaan, en olisi vihainen; syy on täydellisesti minun, miksen ole ymmärtänyt hankkia veden alla toimivaa sytytintä!
Shadelle omistan tämän digiaikaan kuuluvan digikuvan: Digidalis sireenipuskassa.
Ja tähän aamuun vankasti liittyvä. Heräsin aamulla outoon uneen. Olin laiturilla, kun huomasi, että ystäväni Kalervon Raili sekä tämän tytär Iida uivat kohti rantaa. Joku lukija varmaan Railin tunteekin. He kauhoivat Saukonsalon suunnasta, ja ihmettelin, miksi Raili uida vingertää niin kummasti. Pian he olivat laiturilla, ja syy selkeni: Raili kantoi mukanaan pientä vauvaa! Heti kuiville päästyään hän sanoi: "Tään isä on Pettisen Leksa, se ui myöhemmin perässä." Moni saatta myös Leksan tuntea, tämän nuoruuden kamuni ja Anttolan lahjan Rovaniemelle. Sitä en kyllä muista tunsivatko Raili ja Leksa muinoin toisensa. En usko. Mutta tähän heräsin, ja ajattelin, että nyt on kyllä noustava, ennen kuin unet tästä paranee!
Ps. Huomenna mennään Otavan ja Meinanderin Paulin näyttelyn kautta kotiin. Elinakin otetaan Piskolasta mukaan. Saadaan sielunravintoa vanhoille ja vielä vanhemmille.
Hyväksi lopuksi: Helmille maistuvat parilasta irrotetut broilerinroippeet mainiosta. Veikkaan vastaavuutta savumuikkutahnaan maalaisleivän päällä ihmisen makutottumuksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti