Eilen tuli mieleeni katsoa, missä kunnossa paras, ja myös ainoa, musta pukuni on. Siis ainoa, joka ei ole mallia 10 kiloa sitten.
Eiku pukupussia etsimään. Ei ollut alakerran vaatehuoneessa, eli sen normaalissa säilytyspaikassa. Ei ollut "työhuoneeni" liukuovikaapissa. Ei ollut vierashuoneen vaatekaapissa. Ei ollut makuuhuoneen vaatekaapissa. Ei ollut missään. Tai oli, on edelleen. On nimittäin Anttolassa. Kesällä oli yhdet häät ja yhdet ristiäiset Mikkelissä. Yhdistetty tilaisuus, eli hybridijuhla. Siellä oli puku päällä. Puku siis oli mökillä, sinne jäi.
Hilppa muistaa, että olin sanonut vieväni puvun hyvissä ajoin kotiin. Mutta kun sen oli komeroon tällänyt, niin enhän minä asiaa enää myöhemmin muistanut. Ei tosin muistanut Hilppakaan.
Hakemaan en pukua lähde. Johan se pian bensoihin menee, uuden hinta. Dressman myy kohtuuhintaan pukuja, ja Black Friday-tarjouksena vielä kohtuullisemmin. Tänään siis sovittamaan. Pian minulla on sitten puku Hollolassa ja Anttolassa. Eikös se ole ihan asiallista, koska suunnilleen puoliksi noissa paikoissa aikaa vietämme?
Muutakin näyttöä muistini tilasta, hajamielisyyden hallinnasta, on viime aikoina tullut. Jokunen päivä sitten kävin kirjastossa. Löysin lainattavaa, menin automaatille. Laitoin kortin lukijaan, näpyttelin tunnusluvun. Näytölle ilmestyi: EI VOIDA TUNNISTAA. OTTAKAA YHTEYS HENKILÖKUNTAAN.
Yritin uudelleen, painelin taatusti oikeita numeroita koodiksi. Sama juttu, ei tunnistusta.
Oli jo se aika päivästä, kun kirjastossa oli henkilökunta paikalla. Kävelin tiskille, kerroin virkailijalle murheeni. Nuori naisihminen vilkaisi tarjoamaani korttia, sanoi "meillä ei valitettavasti kelakortti käy."
Minä tarkistamaan. No kelakorttihan se. Sanoi "on se hittoa, että eivät voi laittaa kaikkiin kortteihin samaa viivakoodia!"
Virkailija hymähti. Minä jatkoin "puolustuksena sanon, että kortit ovat lompakossa päällekkäin. Ja vielä toisena, että vanhuus ei tule yksin."
"Älkää huoliko, näitä sattuu päivittäin. Tavallisin väärä yritys tehdään Veikkauskortilla."
En huolinut, meni uudestaan automaatille. Kas kummaa, homma toimi!
Aamulla käytiin Hilpan kanssa Tokmannilla. Pienet oli tarpeet, pakastepusseja ja halpoja AA- ja AAA-pattereita tarjouksesta. Kun suuressa myymälässä käveltiin, sain moneen otteeseen huomata, että Hilppa tuli kaukana perässä, tai häntä ei näkynyt lainkaan. Oli välillä poikennut jotain mielenkiintoista katsomaan. Ennen kassoja sanoin hänelle, että minun pitäisi ostaa sinulle flexi, sellainen vähintään 15 metrin pituinen. Vitsinä se tietysti sanoin.
Autossa jalostin flexiteoriaa. Sanoin "parempi vaihtoehto on tietysti hommata samanlainen seurantapanta kuin Hanelin koirilla. Sovelluksen avulla on sinut helppo löytää isostakin kaupasta. Perään kuitenkin myönsin, että vika on minun. Paha tapani on kulkea kaupoissa kuin olisin yksin.
Tästä flexiteoriasta selvittiin ilman erimielisyyttä, ilman sanaharkkaa. Joskus on samantapaisesta jutusta syntynyt suukopua, perään mykkäkoulua. Sellaista se avioelämä on.
Loppuun kuva, tai kaksi. Maanantaina, autoa pesulasta odotellessa, kävelin lenkin Iso-Tiilijärven rannoilla.
Tervetuloa vanhuus.
VastaaPoista