Takana ensimmäinen kunnon pakkasyö alkavalle talvelle. Viideltä näytti mittari miinus yhdeksää. Oli mukava keli aamulenkki tallustaa, kun ei tuultakaan ollut juuri lainkaan.
Eilen, tietoisena väliaikaisesta viilenemisestä, kaivoin naftaliinista talvella käyttämäni lenkkikengät. Mutta, mutta... Huomasin, että kantapäistä oli pinnoite kengistä kokonaan kulunut pois. Joku solumuovi, tai mikä lie, sieltä pilkisteli. Siis sakkokengät. Aika monta vuotta nuo Merrelit ehtivät palvella. Nyt ne saavat, viimeisenä palveluksenaan, tuottaa hippusen kaukolämpöä Kymijärven voimalassa. Täytyy ryhtyä metsästämään uusia. Päivällä mennään käymään äidin luona. Samalla voisi käydä kuikuilemassa tarjontaa. Vaikka ei lie kiirettä? Huomenna taitaa olla saman verran plussaa kuin oli tänään miinusta.
Verkkaan kuluvat hämärät päivät täällä Hollolassa. Kumma juttu, että vaikka ne verkkaan kuluvat, niin silti viikot vaihtuvat nopeasti. Mikähän paradoksi siinäkin on?
Kirjaston varauspalvelu on lähtenyt komiasti toimimaan lukemisen nälän auttamiseksi. Yhdeksän teosta olen parin viikon aikana varannut, niistä viisi saapuneena noutanut, neljä jo lukenut. Kaksi kirjaa näyttää olevan matkalla noutopisteeseen. Kaksi on sellaista, jotka on vasta tilattu, eli eivät ole vielä ilmestyneet. Kesäkauden aikana suosikkilistalle merkkaamiani on jäljellä kolmisenkymmentä. Täytyy varmaan taas pari laittaa varaukseen. Suomessa on paljon hyviä asioita, eikä niistä vähäisimpinä loistava kirjastolaitos!
Viikonloppuna on eläkeläisille hieman vaihtelua tiedossa. Lauantaina mennään Mikkeliin, tarkemmin Otavaan. Siellä, Amin luona, pidetään Emman pojan Leon kaksivuotissynttärit. Perhe Tiilikainen tulee sinne myös, sitten meille yöksi. Päästään taas Iiriksen ja Liisan kasvukäyrät päivittämään. Liisalle on sanoja tullut sitten viime näkemän runsaasti. Pitää varmaan hänen kanssaan puida maailmanpolitiikan polttavimpia kysymyksiä, unohtamatta kotimaan puheenaiheita. Tai ei ehkä ihan vielä. Oikeastaan ei ehkä koskaan.
Jouluun on aikaa vaivaiset puolitoista kuukautta. Tässähän pitää kohlakkoin ryhtyä kokoamaan perinteistä valokuvakirjaa pukinkonttiin. Vastahan minä edellisen väsäsin. Taas on näemmä yksi vuosi lyhenevästä ketjusta takana.
Vaikka vuodet vääjäämättä vähenevät, niin ei kaikki kuitenkaan mene huonompaan suuntaa, noin terveyden kannalta katsottuna. Vuosi sitten olivat lonkat ja hartiat aivan helvetin kipeinä. Lääkärilläkin kävin, sain tehokasta kipulääkettä. Se kyllä auttoi, hetkelliseti, mutta kuuritkaan eivät ongelmaa poistaneet. Vasta keväällä, kun oltiin saareen päästy, kivut hävisivät kerrasta. Onko syynä monipuolisempi liikunta? Vai olivatko vaivat psyykkisiä? Kallistun ensimmäiseen vaihtoehtoon. Joku "jumi" hartioissa varmaan oli, ja se laukesi jostain salaperäisestä syystä. Nuo lonkat ovat aika ajoin vaivanneet vuosia. Nivelrikkoa niissä on. Viime talvena ne kipuilivat poikkeuksellisen kauan. Nyt tuntuvat paikat hyviltä. Puuta koputtelen.
Laitan loppuun kuvan, jonka skannasin Elinan albumeista. Siinäkö vellokset pohtivat vakavana elämän pimeitä puolia? No eivät pohdi. Eikä kuva ole edes hautajaisista, vaan Annin kastetilaisuudesta parikymmentä vuotta sitten. Kai meidän naamat peruslukemille oli saanut päydän toisella puolella istuva pappi. Leikkasin hänet pois. En uskonvastaisuuden vuoksi, vaan siksi, että ole hänen lupaansa julkaisuun kysynyt.
Vielä toinen, pari vuotta myöhemmin napattu. Helmi-koiraa ei enää ole, mutta tuo päälläni oleva t-paita on yhä käytössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti