ARKISTOISTA PESEE

  Joutessani selailin taas hieman äiti-Elinan kuva-albumeja. Joukossa on myös isoäidiltäni Emmalta jälkeen jääneitä. Olen ne aiemmin, osittain pariinkiin kertaa, plarannut. Jokusia otoksia tälläkin kerralla skannasin. Eli puretaanpa työn tuloksia. En kuvia mihinkään erityiseen järjestykseen laita, en mihinkään kaavaan aseta. Mielivallalla on nyt sijaa. Paitsi että kaava löytyi kuin itsestään. 

  Aluksi kuva Piskolan laivalaiturilla onkivasta Hanelista. Se on otettu viiskytluvun lopulla, otaksun. Haneli oli kalamies jo silloin. 

  Myös toisessa kuvassa on vanha laivalaituri. Sitä ei ole vuosikymmeniin ollut. Kiviarkku on kuitenkin jäljellä. Minä kauhon kuvassa vedestä jotakin. Ei se kala ole. Mitä lie poikanen läträä? 

 

  Kuvasta näkee, että alhaalla on ollut vedenpinta välillä 1960-luvullakin. 

  Kun juttu alkoi kalamies Hanelista, jatketaan aiheesta. Tuossa 1980-luvun alkupuolella kävin Hanelin kanssa monena vuonna erilaisissa uistelukilpailuissa. Kaksi kertaa muistaakseni Lohikuninkuussoutu-kisassa. Siinä vedettiin soutamalla yhtä uistinta. Kilpailuaika oli 24 tuntia. Kummassakaan mittelössä, joissa olin mukana, emme koko aikaa käyttäneet. Kisa alkoi iltapäivällä, ja me saimme tarpeeksemme aikaisin aamulla. Punnitukseen ei kumpanakaan kertana tarvinnut meidän vaivautua. 

  Toisella reissulla nousi yöllä pirullinen ukkospilvi tuulen kanssa. Järjestäjän toimesta veneet käytiin komentamassa maihin. Rantauduimme erääseen saareen. Meillä oli kokolias ahven saaliina, joten paistoimme sen myräkän hieman laannuttua. 

  Nämä pari kuvaa ovat Puruvedellä järjestetystä mittelöstä. Kisa oli suosittu, kuten ehkä havaitsette.

  Kalastusaiheella jatketaan vielä. 1950-luvun lopulla kävivät minua isommat yökalassa. Minä en, itkusta ja pienestä raivarista huolimatta päässyt mukaan. Arvelen, että tuo yökalajuttu tapahtui kahtena kesänä. Luonterilla, Makutsaarilla, tai ehkä Vattusaarilla, oli äijillä tukikohta. Kuvassa vasemmalta isä-Erkki, Mäkisen Eero (heillä oli mökki Särensyvässä), saksalainen sukuun kuuluva Heinrich, eno-Olli ja isoisäni Pekka Karppinen.

  Minulla on käsitys, että Pekka ei porukassa yöpynyt, ja että nuoremmat miehet saattoivat illan tullen narauttaa korkkia vastapäivään. 

  Nyt lipsun kalastusteemasta, mutta vesillä pysytään. Eno-Olli rakensi 1950-luvulla vaneriveneen. Siitä on runko yhä Saarelan venevajan kattotuolien alapaarteitten päällä. Se oli tasapohjanen pulkka, jossa oli vaijeriohjaus. Kun Olli viritti perään isoisän kolmekymppisen Mercuryn, niin voitte arvata, että meno ei olut ihan nykynormien mukaista! Heinrich on kuvassa puikoissa. 

  Oikeasti Mercury kuului isoisän paattiin. Puuta oli paatit ennen, miehet mitä lie?

  Jonkinlaista vesisirkusta harrastettiin silloin myös. Tässä isoisä vetää jotakuta lautalla perässään. Vesisuksia oli käytössä myös. Ei ne olleet kuttaperkaa, vaan Olli-enon tekemiä ja punavalkoiseksi maalaamia. 

  Lopetan arkiston putsaamisen tähän, kun kala- ja vesiaiheiheiset otokset tuli käytettyä.