KP-OSAMÄÄRÄN MÄÄRITELMÄN TARKENNUS

  Lukeminen avartaa. Fred Vargas'n kirjassa "Muistoksi käynnistäsi" tuumiskelee potkut saanut ministeriön mies Luis Kehlweiler niitä näitä harrastaesaan joutessaan tarkkailutoimintaa Pariisin puistoissa lemmikkinsä rupikonna Bufo'n kanssa. Kehlweiler on numeroinut tarkkailupaikkansa, lähinä puistonpenkit. Tässä opuksessa on kyseessä numero 102, mutta se on toinen juttu, lukekaa itse. Mutta yksi seikka avasi silmäni. Luis pahoittelee jotenkin tähän tapaan: Valitettavasti luoja on varannut myös kusipäille tasapäisen määrän älykkyyttä. Äkkäsin, että siinäpä , jos ei suurin, niin ainakin yksi suurimmista pallomme ongelmista. Ja tuo ongelma on tietysti suoraan verrannollinen kp-osamäärään. Kp-osamäärä on Kurt Vonnegut'n lanseeraama suure, joka ilmaisee kusipäiden määrän neliökilometrillä. Tietysti kp-osamäärä pitää suhteuttaa asukastiheyteen. Eihän ole mitenkään totuudenmukaista verrata esim. Anttolan ja Helsingin, tai Suomen ja Singaporen kp-osamäärää ilman korjauskerrointa. Ehdotankin, että USA:n kp-osamäärä asetetaan nollakertoimeksi. Siitä joko suuremmat tai pienemmät tiheysarvot kerrotaan myöhemmin kansainvälisen ISO-standardin julkaiseman taulukon mukaisilla korjausluvuilla.

  Tuo edellä mainittu Fred Vargasin kirja on toinen osa Kolme evankelistaa-sarjasta. Ensimmäisen, "Pystyyn, kuolleet" luin jo kauan sitten. Sen jälkeen olen lukenut kaikki kirjailijan Adamsberg-sarjan suomennetut teokset. Siinä rytäkässä on jäänyt pimentoon, siis minulta, että Evankelista-sarjan kaksi muutakin kirjaa on suomennettu. Joten lainasin koko sarjan, luin tietysti ensin 1-osan kertaukseksi. Nyt on siis menossa toinen, "Muistoksi käynnistä", ja sen jälkeen kolmas, "Ei takkaa, ei tupaa".
  Pseydonyymilla Fred Vargas kirjoittava nainen on koulutukseltaan arkeologi, erikoisalueenaan keskiaikaiset eläinten luut ja kulkutaudit. Tosi omaperäisiä hahmoja on hän kirjoihinsa loihtinut. Ei ihme, että hänen teoksiaan on myyty rutosti, palkintoja on sadellut.

  Eilen satoi, koko päivän. Lumet hävisivät, Finlandiahiihto on peruttu. Nastakengät onneksi kuitenkin aamulenkille laitoin jalkaani. Ehkä 20 prosenttia kulkureitistäni oli melken peiliä. Eilen oli muuten pitkään, pitkään aikaan ensimmäinen aamu, kun en lähtenyt lenkille. En ole pienemmistä tihuutuksista ollut  moksiskaan, mutta rajansa hulluudellakin. Sitä paitsi liikuntaa tuli kyllä, kun maalasin katon toiseen kertaan, kolme seinää kahdesti. Tänä aamun sudin, tai telasin, viimeisen seinän kertaalleen. Nyt kirjoitan odotellessani maalin kuivumista uudelleen käsiteltäväksi. Huomenna tulee sitten hetkellinen kaaos poistettua. Tavaraa on näet väliaikaisessa säilytyksessä saunan lauteita myöten.
  Huomenna saadaan oman makuuhuoneemme kattovalaisinkin paikalleen. Eli kun sitten ensi viikolla tulee liukuovikaapiston, ja sen asennan paikalleen, isommat arbeetit on tälle vuodelle tehty. Edes Avokkaaseen ei ole suunnitteilla, kuin maakellarin sisäoven vaihto ja uusien hyllyjen teko. No, parempi hehkutella maltillisesti; saattaa olla, että jotakin ähellettävää, pakollisten lisäksi, tulee kesällä mieleen. Tai mielessä on, vaikka kuinka. Finanssipoliittisia kysymyksiä ne ovat. Snadihkon eläkkeen nauttijan täytyy priorisoida. Ja asettaa menonsa balanssiin, miinus pari pykälää. Sillä keinoin on joskus varaa tehdä vähän isompia juttuja. Kovin isoja ei näin pienissä ympyröissä ole onneksi tarpeen tehdäkään.

  Mitäpä vielä kertoisin? Vaikka, että lähiaikoina on odotettavissa pari isoa asiaa. Niistä kerron enemmän, kun oikea aika on käsillä. Jännityksessä on hyvä pitää, teitä arvoisat molemmat lukijani. Mielenkiinto säilyy. Teen parhaani, että teistä ei toinen haihdu ansiokkaampiin lukuympäristöihin.

  Kohta täytyy orjankaapu taas pukea ylleen. Laitan loppuun kuvan aamulta. Tuo roosahtava seinä on tämän aamun urakkana ollut. Panoraamana puhelimella otettu kuva on vissiin vähän heilahtanut, vaaterista värähtänyt. Jos katon ja nurkkien liitoskohdat näyttävät suttuisilta, niin ne sitä myös ovat. Mutta niissä on kyllä maalarinteippi.