Näin se musiikkitietous laajenee. Bongaat tiedon sieltä, saat vinkin täältä, kuulet tuntemattoman biisin tuolta, ryhdyt ottamaan selvää. Musiikin kuuntelu ja hankkiminen kuunneltavaksi on tehty niin helpoksi, että on vaara upota ylitarjonnan äärettömään suohon. Ja on vaara, että monta albumia ladattuaan jättää kuuntelun kertaan tai kahteen, joten tuotteen syvin olemus jää tajuamatta. Pakko tunnustaa, että minulle näin on käynyt, tulee varmaan käymään, vaikka olen asiaan pyrkinyt kiinnittämään huomiota. No, parempi tämäkin nykyinen tapani, kuin kuullella joitain valmiiksi kasattuja listoja. Siihen en tule sortumaan, niin kauan kuin sormi kykenee musiikkikirjaston valikkoja painelemaan.
Maalaukset on nyt maalattu. Vielä kaapiston kasaus, tulee kai ensi viikolla. Sen kunniaksi ostin K-kaupasta 25:n tulppaanin kimpun ystävänpäivähintaan 9,99 €.
Olin eräänä sunnuntaina palaamassa Mikkelistä Kouvolaan, inttiin viikonloppuvapaalta. Vähän oli tullut kaljaa kitattua, ja kuinka ollakkaan, olin tavannut Mannisen Joken (RIP). Hän lähti minua saattamaan junalle, ja menimme asemaravintolaan lähtökaljoille. Pöydällä oli vaasissa tulppaaneita. Joke sanoi, että eiköhän syödä nuo pois?! Minä siihen, että mikä ettei! Sanoista tekoihin, aloimme järsiä kumpin omaa kukkaamme. Tarjoilijaneiti huomasi tuohumme, säntäsi paikalle.
"Tulppaanit maksaa markan kappale, tässä on pussi, ottakaa loput mukaan, jos ette jaksa kaikkia syödä!"
Ei muuta kun maksamaan kukat. Ulos taisi tarjoilija meidät perään toimittaa. En muista, otimmeko loput mukaamme. Mutta huumorintajua tuolla neidillä oli. Ja vakava suhtautuminen työhönsä.
Tarkastin Tilastokeskuksen Rahanarvomuuntimesta, että ole puhunut höpöjä. En ole. Muuntimen mukaan vuoden 1971 1 mk vastaa vuoden 2019 1,40 €:a. Joten rautatieaseman hinnoilla tulisi nyt kympin maksaneelle kimpulle hintaa 35 €.
Huomenna avataan Lahteen Bauhaus. Enkä nyt tarkoita Saksassa vuosina 1919–1933 toiminutta taide- ja arkkitehtuurikoulua. Tarkoitan saksalaisen rautakauppaketjun toimipistettä. Rytinällä se on murtautumassa alueelle. Mainontaa Etlarin eusivulla on ollut monta kertaa, ja monisivuinen mainoslehti kannettiin joka luukkuun.
Huomenna siis ovet aukaistaan kello seitsemältä. Jo kello viisi alkaa kaupan parkkipaikalla joku hurlumhei, missä arvotaan kymmenen tuhannen euron lahjakorttia. Roope Salminen näkyy olevan päsmärinä karkeloissa. Johan se riittää minulle syyksi olla lähtemättä sinne. Kaikella kunnialla Roopea, kuten myös Mikko Leppilampea kohtaan. Kun lärvi näkyy liikaa, se alkaa tympiä. Minua tympivät toki lähinnä ohelmat, joissa lärvit näkyvät. Kyllähän nuo mediakonsernit osaavat takoa niin kauan, kun rauta on edes haaleaa. Mutta se on oma stoorinsa. Nyt on kyse Bauhausista. Täytyyhän siellä käydä. Jos ei huomenna, niin jonain muuna päivänä. Jotakin tarpeellista, aika edullisesti, äkkäsin mainoksista. Jos sellainen on vielä saatavilla isomman läyhkeen jälkeen, niin täytyy lunastaa. No, ei tämä salaisuus ole. Kyseessä on alla olevan kaltainen taloustikas.
Huomasin nimittäin maalatessani, että keittiötikkaille nousu on tullut hankalaksi. Tuntuu, että tasapaino ei ole enää entisenlainen. Jos ei suoranaisesti huippaa, niin kuitenkin täytyy varoa. Tuollainen tikas, mistä saa toisella kädellä tukea, on mainio, ja myös turvallisempi. Vanhenemisen edessä pitää nöyrtyä, eikä sotia sitä vastaan. Pölvästin tuohua aloittaa tappelu, minkä takuuvarmasti häviää.
Olen parin liikken tuotteita kirjoituksessani mainostanut. Voin sanoa, että en ole teostani saanut, tai saamassa, minkäänlaista etua. Kumpahan tulin maininneeksi. Mutta jos Lahden Bauhausin avaisiin tulette, niin kyllä sieltä moneen tarpeeseen varmasti löytyy sopuhintaan tavaraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti