Aamulla tyhjennettiin toinen makkari. Todettiin siellä ollut vajaan metrin levyinen liukuovikaappi niin rimpulaksi, että päätettiin uusi sen tilalle hankkia. Johan se, alkujaankin melko heppoisista tarvikkeista kasattu tekele, oli yli 30 vuotta palvellut. Minä siis purin komeron, kannettiin osat ulos.
Tässä vaiheessa päätettiin porata lukulamput meidän makkarin seinään sängyn päätyyn. Iskuporakonetta ei ollut. Tai on minulla, jokinlainen, mutta se on saaressa. Joten akkukoneella kokeilin. Makitan 18 V laite se on, 5 Ah:n akuilla, ja on siinä iskevä asento. Mutta melko onneton on menemään betoniin. Sitten sattui pora vielä osumaan harjateräkseen, ja paskaksi meni kovapalapää. Minä suivaannuin, kun ei toista poranterää tuliksista löytynyt. Päätin, että tämän päivän remppahommat oli siinä, lähdetään hoitamaan asioita. Niinpä ajoin auton oven eteen, lastasin siihen puretun kaapin, sänkyjen pakkauspahvit ja muovit. Lisäksi makkarin vanhan sekä uuden kattovalaisimen. Vanha oli tarkoitus viedä kierrätykseen, uuden, joka on itse asiassa paljon vanhaa vanhempi, kanssa tuli ongelma, jonka vuoksi se jouduttiin ottamaan mukaan.
Asia on seuraavanlainen: Toimme äidin asunnolta pienehkon kattokruunun, tarkoituksena laittaa se makkarimme kattovalaisimeksi. Valaisin on siis ikivanha, ja se oli erittäin pölyinen, joten veimme sen alan liikkeeseen, jossa se puhdistettiin ja käytiin toimivuus ja turvallisuus läpi. Samaten lyhennettiin ketjua, josta valaisin roikkuu, tulevaan tilaan sopivaksi, ja siihen laitettiin isompi "kupu" peittämään katossa oleva kiinnitys. Johdot valaisimeen oli jossain vaiheessa vaihdettu, joten hakiessamme sen liikkeestä joku aika sitten, meille kerrottiin, että kaikki valot (neljä) toimivat. No, kun eilen asensin kattokruunun paikoilleen, niin yksi valo olikin pimeä. Ei, vaikka vaihdoin lamppuja, tarkastin kantaan tulevien johtojen kiinnityksen, lähtenyt toimimaan. Soitin liikkeeseen, kerroin tilanteen. Sieltä pyydettiin tuomaan valaisin takaisin; he tutkivat ja korjaavat tarvittaessa.
Meillä oli nyt koossa kolme eri käyntiosoitetta: Kierrätyskeskus Sopenkorvessa, Valomaja Launeella, K-rauta (poranteriä) Launeella ja Jäteasema Kujalassa. Sanoin Hilpalle, että käydään samalla Kalustetukussa tilaamassa uusi liukuovikaappi. Kaapin mitat ovat sellaiset, että vakiomalleista ei niitä löydy Kalustetukku on osoittautunut luotettavaksi toimittajaksi ja tekijäksi, joten sörnäytimme sinne, Sopenkorven kautta. Kalustetukun myyntipiste sijaitsee myös Launeella, joten meillä oli kolme käyntipaikkaa ihan nipussa.
Kaupassa meitä palveli nuorehko naisihminen. Kun kysyin, että onko ongelmaa valmistaa 94 senttiä leveä, kaksi metriä korkea ja 50 senttiä syvä kaksiosainen liukuovikaapisto, hän sanoi että ei ole, tulkaapa istumaan.
Myyjä kyseli muutaman matreiaaleihin ja väriin liittyvän kysymyksen, naputteli mitat ja muut tiedot koneelle. Sitten käytiin läpi hyllyt, vaatetanko, yms. Hiirtä klikkaamalla ohjelma lisäsi tai poisti hyllyjä näyttöpäätteen kuvasta. Ei mennyt kuin siunaama, niin kokonaisuus oli katsottavissa. Ja hinta myös. Kyllä nuo ohjelmat ovat eteviä. Tuollainen sitten tilattiin. Toimitus kotiovelle parin viikon kuluttua. Hintaa en kerro, mutta sen voitte päätellä siitä, että mitat kaappiin ovat mitä ovat.
Kalustetukusta usmuutettiin Valomajaan. Mies testasi valaisimen, ei toiminut, joten se lähti pajan puolelle syyniin. Ilmoittavat, kun on noudettavissa.
Valomajasta tien toiselle puolella K-Rautaan, pari 5 millin irtoterää ja yksi kympin sarja, missä useampia.
K-Raudasta jäteasemalle. Maksuttomia olivat kaikki viemiset.
Jäteasemalta kotiin, sopivasti ruoka-aikaan.
Kokeilin uudella terällä saada reikää propulle syntymään, mutta vaivalloiselta tuntui. Soitin naapurillemme Nikille, joka on putkimies. Hän lupasi töistä palattuaan tuoda minulle kunnollisen iskoporan. Lamppujen kiinnitys jäi siis iltaan. Joten minä äleydyin kirjoittamaan.
Kun olin tovin naputellut, tuli soitto toisesta valaisinliikkeestä. Nyt asia koski myös äidin asunnolta tuotua lamppua, tällä kertaa pöytälamppua. Se on pronssista valettu naishahmo, joka kannattelee ruukkua päänsä päällä. Ruukkua markkeraa varjostin, joka oli rikki. Metsästimme aikamme uutta tilalle. Se osoittautui vaikeaksi. Nykyään varjostimen kehikko on sellainen, että kiinnitys tulee varresta, lampun alta, kun tässä mallissa se on päältä. Samoin ei lieriön muotoisia varjostimia tahdo löytyä, kaikki ovat kartioita. Kolusimme edellä mainitsemani Valomajan, josta yhden varjostimen otimmekin kokeiltavaksi, mutta se ei ollut oikeanlainen. He selvittivät maahantuojilta ja valmistajilta, mutta sopivaa ei löytynyt. Sitten, netin tietysti tarkkaan koluttuamme, menimme toiseen liikkeeseen, ja heidän kauttaan saimme juuri mittojen mukaan tehdyn tilattua. Nyt tuli puhelu, että varjostin noudettavissa.
Kun tulee asiantynkää kaupunkiin, niin pitää tuo varjostin hakea. Jospa vaikka se kattokruunikin valmistuisi samaan lähtöön? Ja jos saisi tänään porailtua lukuvalot paikoilleen. Sitten alkaisi kirkastua.
Jos haluaa vanhaa säilyttää, ja vieläpä pitää käytössä, on joskus muutama kympppi uhrattava. Mutta nuo ovat asioita, joissa ei tule niinkään mietittyä kustannuksia, vaan kokonaisuutta.
Huomenna alkaa sitten maalaus toisessa makkarissa. Elämä etenee. Vaikka ei kaikilla. Sunnuntaina tuli tieto mikkeliläisen nuoruuden, aikuisuudenkin, kaverini Arskan kuolemasta. Tiesin hänen olleen huonossa kunnossa. Useita vaivoja oli, leikkauksia tehty. Syövästä ei tietääkseni ollut tällä kertaa kyse. Nyt kroppa ei enää kestänyt, ja Arska menehtyi lyhyen sairaalajakson jälkeen. Soitin heti kohta tiedon saatuani hänen veljelleen, ilmaisin osanottoni.
Arskaakaan en ollut vuosiin nähnyt, koska hän asui hieman syrjässä, eikä viimevuosina juurikaan liikkunut missään. No olisinhan minä voinut liikkua hänen luokseen! Autossa opn kääntyvät pyörät. Vaan en tullut liikkuneeksi. Nyt sitä saa harmitella. Veljensä Markun kanssa puheltiin, että kyllä me varmaan ehditään toisemme nähdä.
Aika tylyä on elämä. Ei minulla kovin montaa sellaista kaveria ole konsaan ollut, joita jossain välissä olen voinut ystävikseni kutsua, ja nyt kaksi heistä on poistunut lyhyen ajan sisällä. Eivätkä mitään ikäloppuja kuitenkaan olleet: Leksa vuosilmalli -50, Arska -51.
Arskasta ei minulla taida olla yhtään kuvaakaan, mutta onpa muutama hänen ottamansa. Tässä yksi
niistä, Risto ja minä kemallaan Aittalahdenvuorella kutakuinkin 1970.
Ristohan lähti jo v. 1998, aloittaen harvojen ystävieni harvenemisen. Tai ei sittenkään; Kalervon Lassi sen aloitti jo kauan ennen tuota päivämäärää.
Siinä tälle päivälle. Nyt taidan keitellä päiväkahvit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti