sunnuntai 9. helmikuuta 2020

PARADOKSI

  Käytiin eilen äitiä katsomassa. Aika pirteällä päällä hän oli. Ja tuliainen, eli suklaa, maistuu aina. Hänelle ei voi antaa suklaata kuin vähän kerrallaan. Loput täytyy piilottaa lipaston laatikkoon odottamaan seuraavaa käyntiä. Kokemus on näet osoittanut, että jos äidille jättää koko Fazerin Sinisen esille, hän pistelee sen suihinsa samana päivänä seurauksella, että vatsa mennee ruikulille. Siispä säännöstely on paikallaan.
  Hilppa huomasi äsken lehdestä, että huomenna on Elinan päivä. Hän loihe lausumaan:
  "Olis pitäny mennä huomenna Elinaa katsomaan!"
  Eikös tuo lause ole paradoksi? Tai ainakin jotain epätodellista?  "Vasta huomenna" on minun ymmärrykseni mukaan oikeammin ilmaistu. Toisaalta ei minun ymmärryksestäni tarvitse isommin perustaa.

  Seuraava ei missään tapauksessa ole paradoksi.  Katselin ajatuksissani sohvalla istuessani kirjahyllyä. Huomasin, että Kjäll Westö ja Jo Nesbö ovat sovussa ripirannan. Toisella hyllyllä nojaavat toisiinsa Carl Hiaasen ja Gunnar Staalesen. Runollista. Sitten silmäni osuivat nimeen Richard Stark. Minä että mitä helvettiä? Mikäs tuo on? Onko mulla joku Ringon kirja? No ei ole. Asian vaatima lähempi tarkastelu paljasti, että kyseessä on veijarikirjailijan Donald E, Westlake'n dseudonyyminä kirjoittama teos "Liian monta kukkoa". Liekö herra ottanut salanimensä Sir Richard Starkey'n innoittamana? Jos ette mr. Westlake'a vielä tunne, niin kipin kapin kirjastoon. Hersyvää tekstiä ja juonta soljuaa laillisuuden veteen piirretyn viivan kummallakin puolella liikuskelevista persoonista. Hyvässä mielessä lain rajoja uhmataan, monesti huonolla onnella. Asiat kääntyvät kuitenkin yleensä parhain päin.

  Nuo olivat anekdootteja, detaljeja, mutta eivät paradokseja. Paradokseja on maailma pullollaan. Listoja tunnetuista sellaisista löytyy Googlettamalla joka lähtöön. Lainaa tähän yhden, josta löydän, valitettavasti, yhtymäkohtia itseenikin:

  Suvaitsevaisuusparadoksi syntyy kun suvaitseva henkilö pitää yllä vihamielisiä näkemyksiä suvaitsemattomuutta kohtaan ja on sen vuoksi suvaitsematon sitä kohtaan. Suvaitseva yksilö olisi siten määritelmän mukaan suvaitsematon suvaitsemattomuutta kohtaan. 

  Lainaapa toisenkin, aikamatkaparadoksin:

  Mitä tapahtuisi, jos henkilö matkustaisi ajassa taaksepäin ja tappaisi isoisänsä? Lakkaisiko hän olemasta? Tällöinhän hän ei olisi syntynyt eikä tehnyt aikamatkaa, jossa tappaisi isoisänsä. Näin ollen isoisä eläisi, ja aikamatkaaja tulisi syntymään normaalisti, jolloin hän taas pystyisi tekemään tämän aikamatkan. Tämän paradoksin jokainen päätelmä tuntuu kieltävän itsensä.

  Kun aloitettiin, vielä jotakin. Zenonin paradoksit ovat varmaan monille tuttuja. Akhilleus-paradoksi väittää ”ettei nopein juoksija voi koskaan tavoittaa hitainta juoksijaa, sillä takaa-ajoasemassa olevan täytyy ensiksi tulla siihen kohtaan, josta häntä pakeneva aloitti juoksunsa, joten hitaammalla täytyy aina olla jonkin verran etumatkaa”. Eli jos Akihelleus lähtee kymmenkertaisella nopeudella kilpikonnaan nähden sata metriä kilpikonnan takaa, hän ei koskaan voi saavuttaa kilpikonnaa, koska kun hän on päässyt siihen, mistä kilpikonna starttasi, on tämä edennyt tietyn matkan, ja kun Akhilleus on päässyt tuohon pisteeseen, on kipikonna taas...etc. Niinhän se on. Mutta niinhän se ei kuitenkaan ole. Se on paradoksi se.

  Siihen loppui paradoksien viljeleminen, ehdottomasti! Mutta, kuten seuraava todistaa, vielä kuitenkin yksi:
 
  "Jos jokaisesta säännöstä on poikkeus, täytyy olla poikkeus myös säännöstä, että jokaisesta säännöstä on poikkeus."

 Paradoksit sikseen. Tuosta Akhilleus-paradoksista muistui, jostain syystä, mieleeni vanha kunnon laskutehtävä. Helsingistä Jyväskylään on matkaa 270 kilomerriä. Mies lähtee Helsingistä ajamaan kohti Jyväskylää kello 10:00 ja taittaa matkaa yhdeksänkymmenen kilomerin tuntivauhdilla, toinen mies lähtee Jyväskylästä kohti Helsinkiä kello 10:30 kahdeksankymmenen kilometrin tuntinopeudella. Kumpi on lähempänä Jyväskylää, kun autot kohtaavat?

  Eipä sitten muuta, paradoksaalista tai loogista. Paitsi että ajot jatkuvat huomenna Pappilan metsässä, eli maalaushomma jatkuu kohti loppuaan. Siten sen kun köllötellään, odotellaan tulevia tapahtumia.

  PS. Soitin eilen eräälle mökkinaapurille, koska tiedän hänen käyvän kyllä jäätilannetta tutkimassa, koska asuu Mikkelissä. Tavoitin hänen vaimonsa. Olivat tosiaan viime tiistaina käyneet urkkimassa. Hra. K. oli käynyt potkurilla Avokkaansalmen suulla. Siellä oli jää ollut lumeton, vettä jään päällä. Vettä tietysti nousee jään päälle, koska veden pinta Saimaassa on noussut, nousee, kaiken aikaa. Naapurien mielipide oli, että jää kantaa noilla seuduilla. Nythän on taas menossa lauha jakso, mutta jos pakastuu, lumeton jää vahvoo kyllä lisää. Todennäköistä on, että maaliskuussa päästään saareen. Mettässä on ylivuotisia puita, mitkä olis hyvä saada roudatuksi liiteriin. Tämä kuva viime kevättalvelta. Niin ja uutta pitisi kaataa halottavaksi.


  Tässä vielä äiti eilen. Hän laittaa melkein poikkeuksetta aurinkolasin päähänsä joka kerta, kun siellä käymme. Yrittäneekö olla "ingognito?"


  PSS. Laskutehtävän saitte varmaan ratkaistua ilman yhtälöparin muodostamista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti