Edelleen lauantain kautta sunnuntaihin palatakseni: harvoin on sääennuste mennyt niin persielleen, kuin lauantaina. Vielä lauantaina yle:n kuuden uutisten yhteydessä näytti sääkartta koko Suomeen ja koko seuraavaksi päiväksi pelkkää aurinkoa ilman pilven häivääkään. Meterologin mukaan ainoastaan aivan eteläisimmällä rannikolla saattaisi esiintyä pientä sadetta. Noh, minä innoissani odottelemaan. Kuten tuossa blogissani kerroin, aamulla tuli Hollolassa märkää lunta. Ajattelin, että päivällä paistaa, ei ku ulos. Aamulla sateli, aamupäivällä sateli tai oli pilvistä, iltapäivällä oli pilvistä tai sateli. Ihan uhallani laitoin aurinkolasit silmilleni, kun päiväkävelylle lähdettiin. Ei häikäissyt, ei. Havaintojeni mukaan kokopäiväinen auringonpaiste rajoittui vajaan puolen tunnin pilkahdukseen tuossa neljän-viiden tuntumissa.
Jälkikäteen asiaa tutkittuani huomasin, että meillä onnettomilla näillä latitudeilla oli mälsä säkä; melko pieni pilviesiintymä jorotti koko päivän alueen yllä. Ei kovin kauaksi olisi tarvinnut ajella, kun olisi arskaa löytynyt. Ilmojen ennustaminen ei ole eksaktia tiedettä, tiedetään. Joten on edes odota minulle, lukuisalle joukolle muita pettyneitä, kohtuudella kuuluvaa, kukkakimpulla varustettua anteeksipyyntöä.
Minua on siunattu poikkeksellisen paljon unilla. Pari päivää sitten olin sodassa! Olin jonkun unessa hämäräksi jääneen henkilön kanssa liikkeellä soutuveneellä Luonterilla. Näimme saarten takaa vihollisen pienen panssarilaivan tykkeineen partioimassa. Lähdimme hiljalleen meloskelemaan pakoon. Vaikka meillä oli konekivääri paatin keulassa, päättelimme, että emme sillä pärjää ylivertaiselle vastustajalle. Vihulainen huomasi meidät, mutta pääsimme luikkimaan erääseen pienehköön saareen. Vedimme veneen kallion nyppylän taakse piiloon. Makasimme hiirenhiljaa kuunnellen vaimeasti käydä mouruavan sota-aluksen etenemistä. Suunnilleen tähän heräsin. Vihollisen alkuperä ei unessa käynyt ilmi. Mikähän enne tuollainen on minulle, mahdollisimman vähän sotaiselle henkilölle?
Eilen aamutunteina oli uneni puolestaan seuraava: Palasimme joltain laivaristeilyltä Hollolaan, Hilpaa, minä ja joku toinen pariskunta. Syystä tai toisesta meidän piti mennä heti lääkärintarkastukseen. Minä pääsin saman tien sisään. Ilmeisesti läpäisin testin. Kuulin, että muut joutuvat pari tuntia odottelemaan. Sanoin Hilpalle, että menen sillä aikaa hiihtämään. Rouva vastasi, että muista tulla minut viimeistään parin tunnin kuluttua hakemaan, meidän on oltava pian Lahden satamassa. Seuraava muistikuvani on, että huomasin hiihtäneeni Hyvinkäälle asti. Mietin unessani, että onneksi osaan täällä kulkea, koska olen joskus ollut paikkakunnalla töissä. Niinpä ryhdyin tarmokkaasti etsimään tietä kohti Hollolaa. Mutta kaikki oli muuttunut! Aika kului, ja huomasin aina olevani taas samassa paikassa kaupungin keskustassa. Hirveä hätä ja paniikki iski. Pelkäsin myöhästyväni Hilpan noutamisesta, satamaan menosta. Yht'äkkiä tajusin, mihin suuntaan oli lähdettävä. Sivakoin parasta vauhtiani korkealle sillalle, ja huomasin kauhukseni, että se oli aivan keskeneräinen, täynnä aukkoja romuröykkiöitä. Olin ohittamassa erästä rojukasaa, kun liukkaat sukset ohjasivat minua yli kaiteettoman laidan kohti tyhjyyttä. Tähän heräsin.
Aika harvoin unia näen, tai siis muistan ne. Ainakin noin selvästi. Yleensä unet sijoittuvat aamuyön tunteihin, aikaan hieman ennen heräämistä. Tuo sotauni tapahtui poikkeuksellisesti illalla.
Olen pannut merkille, että horteessa saattaa viiden minuutin aikana kuvitella kovinkin pitkän ja monivaiheisen tapahtuman. Kuten tuossa sotaunessa tapahtui; olin katsonut kelloa, se oli 10:12. Kun havahduin unestani. oli kello 10:16. Elin neljän minuutin aikana olin ehtinyt unitilaan, kokenut pelottavan vihollisen pelottavan takaa-ajon, siitä selviytytmisen ja selviytymistä seuranneen onnen tunteen.
Jos joku unitutkija sattuu tämän lukemaan, voisiko hän yst. ilmoittaa, onko havainnoissani mitään tolkkua.
Kohta lähdetään kaupaan, etteivät muut eläkeläiset ehdi kaikkia tarjouksia hamstrata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti