Eilen käytiin Kino-Iiriksen ip.-näytöksessä katsomassa "Manchester by the See". Kevyesti hintansa (7 €/hlö) haukkuva esitys. Juro talkkari Lee Chandler (Casey Affleck) sai miespääosa-Oscarin, ihan aiheesta. Elokuvan loppu ei ole mikään tavanomainen "happy end" kenenkään kannalta. Se tahtoo sanoa, että pakolliset hommat pitää saada hoidettua kaikkia vähiten haavoittavalla tavalla. Suosittelen. Siis elokuvan katsomista. Kuten myös sen antamaa ohjetta.
Elokuvavuosi on alkanut kohdallamme ennennäkemättömän vilkkaana. Minulle tämä oli jo viides tai kuudes käynti, Hilpalle on kertynyt yksi vähemmän. Lähitulevaisuudessa ovat listalla ainakin "The Salesman", "Neljä elementtiä", ja "Saattokeikka". Eläkeläisen etuuksia on päästä halpoihin ja ruuhkattomiin päiväesityksiin. Vaikka eipä leffoissa ihan päätöntä läyhkettä taida olla missään olosuhteissa.
Hilppa menee kymmeneksi kampaajalle. Minä käyn Elinalla, tuon ruokaostokset, vien roskat pois. Kuten vanha kansa sanoo: "Tuo tullessas, vie mennessä!" Sillä keinoin hommat sujuvat.
Käyn myös HongKongissa. Käyn ostamassa pari pilkkivapaa, jokusen perinteisen pystypilkin. Elämän päivänä en ole pilkkimistä harrastanut. Jokusen kerran olen keväauringossa Hanelin kanssa avannolla istunut. Ja kerran lohilammella. Haneli sai sieltä kolme, Hilppa yhden, minä en verj'piätäkään.
En ole ikinä edes pilkkivehkeitä omistanut. Mutta kohta voin sanoa, kuten edesmennyt ukkini Aleksi. Hän sanoi muinoin hirviporukan nokkamiehelle, joka Piskolasta kaadetun sarvipään kunniaksi toi Aleksille perinteisen Votkapullon: "Nii ku tiijätte, minä en oo ikinä ryyppyvä, ottana. Mutta nyt otan!", kerrotaan ukin tokaisseen, narauttaneen punakorkkisen auki, ja naukanneen hömsyt. Jos Aleksi itse olisi tuon minulle kertonut, olisin "pannu eholle". Mutta asian on kuultu paikalla olleelta luotettavalta taholta. Eli, pitkän alustuksen jälkeen, voin kohtapuoleen sanoa, että nyt omistan pilkkivehkeet! Luulen, että "Honkkari" suostuu eroamaan noista vaatimattomista kalastusvälineistä sopuhintaan. Kaira minulla on, samoin kaksi kasaan menevää retkituolia. Pilkkireppuun en aio investoida. Jos kalaa siunautuu niin paljon, etteivät ämpäriin mahdu, haen ahkiolla loput.
Tarkoitus on viikon kuluttua alkavalla Anttola-reissulla Hilpan kanssa mennä kokeilemaan, nykiikö muualta, kuin yläpäästä. Haaveissa on saada pientä/pienehköä ahvenentirriä jään päälle sen verran, että kunnon patakukko saadaan syntymään. Sen kun leivinuunissa yön yli hauduttaa, vie kielen persieeseen! Jos Ahti antaa keskipannun ahvenia, niin nekin otetaan kiitollisuudella vastaan. Tahi hauet, siiat, mateet, lohet, taimenet. Kiisket saavat minun puolestani jäädä uiskentelemaan. Vaikka kerrotaan, että muinoin on kiiskiä rahdattu Pietariin asti keittotarpeiksi. Olen muuten ainakin kerran kiiskikeittoa maistanut. Täti-vainaa Maija sitä joskus valmisti, kun Aleksin muikkuverkkoihin oli syksyllä osunut kiiskiparvi.
Vittumaisia verkosta pois otettavia, nuo kiisket. Varmasti perattavinakaan eivät ole ihan mukavimmasta päästä. En muista, kuin Maija ne perkasi. Eihän niistä mitään lihaa keittoon otettu, liemi ainoastaan. Mutta suolistaa ne kuitenkin piti, mokomat piikkiset limanuljaskat. Ei käy katteeks!
Kuvassa tätini, eli "Piskolan tytöt", eli vasemmalta Liisa, Eila ja "kiiskikeitto-Maija", joskun viiskytluvun taitteessa.
Huomenna menen taas äidin luokse. Klo. 11:00 tulee eräs kotihoito-yrittäjä käymään. Hänen kanssaan tehtäneen diili, minkä mukaan hän käy ennalta sovittavina aikoina hoitamassa Elinan jokapäiväisiä asioita, sekä tarvittaessa katsomassa, onko jotain vialla. Tämä antaa minulle mahdollisuuden viettää aikaa muualla kuin Hollolassa keveämmin mielin.
Lahden kaupungilta saatava avun tulee olla jokapäiväistä ja jatkuvaa. Sellaista ei vielä, onneksi, tarvita. Päädyin sen vuoksi tällaiseen ratkaisuun. Yrittäjälle tuntui, ainakin puhelinkeskustelun perusteella, sopivan mainiosti käytäntö, jossa häntä tarvitaan suhteellisen harvoin. Huomenna lyödään asia lukkoon, mikäli osapuolet ovat yksimielisiä pelisäännöistä. Minä ja yrittäjä toden näköisesti ollaan samalla kartalla, Elinasta en osaa sanoa. Olen hänelle vasta hienovaraisesti vihjannut tulevasta. Tänään kerron, että huomenna on tällainen henkilö tulossa tapaamiseen. Toivon, luulen, että äiti ymmärtää, mistä on kyse. Eli hänen parhaastaan.
Sellaista tänään, torstaina, Lontoon oletetun terrori-iskun ja Pelicansin kirvelevän toisen jatkoerän tappion jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti