LYHYT JOHDATUS 60-LUVUN MUSIIKKIIN

  1960-luvun alkupuoliskolla, kun rhythm and blues- ja popmusiikki alkoi vyöryä valtavirraksi, oli bändin normikoostumus neljä muusikkoa: soolokitara, rytmikitara, basso ja rummut. Tällaisia olivat mm. The Beatles, The Kinks ja The Who. Samoin myös The Pictures, jossa soitin koko mittavan, liki kahteen vuoteen yltäneen basistinurani. 

  Tavanomaista oli myös, että kokoonpanoon kuului viides jäsen, laulusolisti, joka usein soitti huuliharppua. Rollarit ja The Animals olivat malliesimerkkejä kvinteteistä.

  Muutama tiukka triokin jyräsi estredeilla; Cream ja Jimi Hendrix Experience etunenässä. 70-luvun alkupuolella kategoriaan liittyivät mm. The Hurricanes ja ZZ Top.

  Joissakin kokoonpanoissa korvasivat urut rytmikitaran. The Animals Alan Price'ineen, Spencer Davis Group Steve Winwood'eineen, siinä oivia, ja ah niin nautittavia, esimerkkejä. Niin, tietenkään The Doors'ia unohtamatta!

Jethro Tull ja Ian Anderson toivat vaihtelua soitantaan Ian'in taidokkaalla huilunpuhaltelulla.

  Folkmusiikki oli myös vuosikymmenen alkupuolella voimissaan. Peter, Paul and Mary, Peter Seeger, Joan Baez, Buffy Sainte-Marie, Donovan, kaiken kruununa Bob Dylan, repikää noista! Suomessa Hector ja "Folk-Fredi" jotain folkbiisejä levyttivät, Hootenanny Trio ja Cumulus lienevät tunnetuimat lajin taitajat. Dylan siirtyi pian sähköiseen musisointiin, tunnetuin seurauksin.

  60-luku toi esiin lukuisan joukon mainioita naisartisteja. Jo mainittujen Joan Baez'in ja Buffy Sainte-Marie'n lisäksi ainakin Janis Joplin, Joni Mitchell ja aivan vuosikymmenen lopulla Carole King olivat/ovat yhä suosikkejani. Suomessa Laila Kinnunen, Seija Simola ja varsinkin Carola tekivät merkittäviä levytyksiä.

  Tuolta kultaisella vuosikymmeneltä ei mieleeni bändinaisita ole mieleeni jäänyt, kuin Jefferson Airplanen Grace Slick, ja syystä. Diane Ross myös, totta kai.

  Hippiaate toi mukanaan hienoja muusikoita, hienoja biisejä. The Mamas & The Papas, Jefferson Airplane, lukuisia muita upeita kokoonpanoja ja taiteilijoita. Aate kaupallistui suurimman palon kuihduttua, ja liike kaupallistui. "Hair" oli "Hair", kaikesta huolimatta. Kuuluisista ikihipeistä mainittakoon Neil Young ja Peppe Lehkonen.

  Amerikoissa jylläsi Tamla-Motown-soundi. Tuon R&B:n kultakaivokseksi muodostuneen levy-yhtiön maineikkaita artisteja olivat Diana Ross & The Supermes, The Four Tops, Stewie Wonder, The Temptations ja Marvin Gaye, muutamia mainitakseni.

  Vuosikymmenen jälkipuoliskolla nostivat päätään psykedeellinen rock, ja progressiivinen rock Pink Floyd'eineen ja Kink Crimsom'neineen. Tietystikään neroa "an sich" pois jättämättä; Frank Zappa erilaisine  kokoonpanoineen.

  

  Stemmalaulukokoonpanoja ylsi maineeseen ison veden kummallakin puolen; oli The Hollies, oli The Byrds, oli Buffalo Springfield, oli Crosby, Stills, Nash & Young. 

  Ja  sokerina pohjalla vuosikymmenten taitteessa Neil Young, Leonard Cohen ja Van Morrison... 

  60-luku kulminoitui Woodstock'iin. Ja kohta haudattiin The Beatles, bändinä, ei heidän musiikkiaan. 

  Nopeasti mieleen palautettuna 60-luvulla diggaamiani bändejä ja artisteja olivat, jo yllä mainitujen lisäksi, mm. The Pretty Thinks, Small Faces, Aretha Frankling, Yardbirds, Them. James Taylor ja John Mayall, varsinainen blueskitaristien kouluttaja, Bluesbreakers'eineen. Peter Sarstedin "Where Do You Go To?" oli yksi täysi-ikäistymisvuoteni ehdottomia suosikkeja. Heikkihän tämän teki kotimaiseksi nimellä "Kuningatar".

  Vanhoihin blues-, ja rock'n rollhemmoihin John Lee Hookerin ja Buddy Holly'n johdolla tutustuin tarkemmin vasta tällä vuosituhannella. Valitettavasti.

  Minun sukupolvelleni yllä oleva on lienee tuttua. Mutta jos joku myöhemmin syntynyt sattuu tätä lukemaan, eikä varsinainen friikki ole, ottakoon jotakin onkeensa.

  

  Kaikille alan tietoniekoille, sun besserwissereille, jotka ehkä ajattelevat, että ei Lehkonen edes sitä, eikä tätäkään, muistanut mainita: Blogi ei ole tarkoitettu kokonaisvaltaiseksi 60-musiikin historiateokseksi. Olen vain nopeasti kerrannut muistojani tuolta aikuistumisen ajalta. Ja on otettava myös huomioon, että koko prosessi kesti parisen tuntia kaikkine keskeytymisineen, minun muistillani!

  Noista keskeytymisistä sen verran, että nyt Lehkosen alakerrassa päät yhteen kolkkaa; Arthurin lisäksi putkari Niki ja kipinä Timppa heiluvat hullun lailla tavoitteenaan saada Peppe saunaan ja velkavankeuteen mahdollisimman pian.