...etc.
Suvivirret on hoilailtu eri puolilla Suomineidon vartaloa. Siis: pääskysistä viis, katsotaan kesä alkaneeks.
Kun Anttolan kirkonkylän kansakoulua pakersin, muistan kesien olleen loputtoman pitkiä. Ne olivat lämpimiä. Vesi oli parahultaista. Mansikat olivat makeita. Jäätelö, silloin harvoin kun sitä sai, oli kylmää ja kielen persieen vievää.
Tarkemmin ajateltuna eivät ne kesät kovin pitkiä olleet. Loman alussa odottelin synttäreitä ja juhannusta, sitten kulahti heinäkuu, ja elokuu meni kuin siivillä, kun tiesi koulun kohta alkavan.
Tai ei se ilma ehkä alvariinsa niin lämmitä ollut. Muistan ainakin yhden lumisateen juhannuksena, hallaöitä kesäkuussa viikkotolkulla.
No ei se vesi kaiken aikaa ylen parahultaista ollut. Muistan, rantasaunan lämmityksiä. Kun siellä oli 40 astetta, eiku lauteille, sitten uimaan niin kauaksi aikaa, että koko kroppa tärisi, huulet sinertyivät. Vesi lienee ollut alle 15 pykälää.
Eikä ne mansikat aina niin makeita olleet. Kun ahomansikan kera vahingossa metsäluteen pureskeli, oli imelät kaukana. Tai kun elokuussa yläpuolelta täyteläisen rehevän, alapuolelta homeisen puutarhamansikan penkistä suuhunsa nakkasi, päätti vähän aikaa marjanälkään kärsiä.
Jäätelökin oli monesti, kun se oli kirkolta ukki-Aleksin 4 hv:n Pentan kiidättämällä paatilla kirkolta Piskolaan kiikutettu, silkkaa soosia.
Aika kultaa muistot, niin se on. Tosiaan tuon ajan kesistä on päällimmäisenä mukavia asioita mielessä.
On mielessä ihmisten paljous. Varsinkin heinäaikaan ei tuvan pitkässä pöydässä mahduttu kerralla syömään. Mutta muinakin aikoina talossa oli aina väkeä, sukulaisia, ylätalon kesäasukkeja, tilapäistä työväkeä.
On mielessä lehmien haku metsälaitumilta iltaisin. Mansikki siellä oli ainakin, niin kai joka talossa. Ja Pälvikki, ja Heluna tietysti.
On mielessä muikkuverkkojen laskemin ja nostaminen Ukin kanssa. Ja se, kun muikut piti vappeille viritettävistä verkoista irrottettaessa laskea tarkalleen. "Satayhöksänkymmentäyhöksän!", huuteli Aleksi. "Keltä tulloo kahessaas?"
On mielessä juhannuskokko. Kokkokalliolle se aina rakennettiin, parin sadan metrin etäisyydelle saunarannasta. Isä Erkki souteli kyhäelmän sytyttämään. Juhannusiltana sai valvoa myöhään.
On mielessä hevosen uitto heinäaikaan työpäivän päätteeksi. Talossa oli kyllä traktori, harmaa Ferguson-piikkilangankiristäjä. Hevosia oli aiemmin kaksi, mutta traktorin tulon jälkeen vain yksi, Heli-tamma. Aleksi halusi hevosen välttämättä pitää. Heinätöissä se lähinnä veteli haravakonetta. Kun illalla joku, usein kaukainen sukukainen Esko, lähti Heliä uittamaan, minä olin soutumiehenä, Esko piteli perätuhdolta käsin suitsia. Muistan, kuinka Heli onnessaan piehtaroi rannalle palattuamme.
On mielessä heinään pujotetut ahomansikat, Anni-mummon rasvaleivät, tuoreet "paistmuikut" uusien perunoiden kanssa, oman maan antimien kesäkeitot.
On mielessä posti-Jannen odottelu laiturilla, sydänkesän yöt olkipatjalla aitassa, ensimmäiset sieniopit Maija-tädiltä kanttarellireissuilla.
On mielessä Kalevan kisat ja Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelut, radio-ohjelmat, mikä Aleksi-vainaa saattoi seitsemän uutisten ja maamiehen tietolaarin ohella hyväksyä.
Onpa mielessä, varsinkin, kun skannaamiani kuvia selailen, ensimmäinen (myös ainoa, mikäli oikein muistan) potkulauta. Vaikka ei Piskolan pihapiiri mitään kovin otollista alustaa potkailuun tarjonnut, tappeluhan siitä tuli...
...mutta taisin voittaa.
Tempus fugit! Täytyy käyttää Helmi ulkona, ruveta hankkiutumaan Ristiinareisulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti