LENSSU

  Minulla ei ole yleensä nuhaa, yskää, kurkkukipua, juuri koskaan. Nyt on. Eilen alkoi kurkku tuntumaan karhealta, nokka vuotamaan normaalia enemmän. Äänikin painui bassoksi. Aloin heti napsia sinkkitabletteja vuorotellen Fluzink (tämä ei ole maksettu, eikä vastikkeeton mainos) suusuihkeen kanssa. Nyt aamulla on kurkku melko oireeton, nokka vuotaa, ääni baritoni. Taidan pitää pari päivää matalaa (basso) profiilia, eli en kovin hikisille lenkeille lähde.

  Tänään oli aikomus mennä tutkimaan, joko jäälle on latuja tehty. Ja mennään myös, mutta en siis ainakaan tänään suksille nouse. Ehkä huomenna, jos latuja on, jos olo ok. 

  Hiihtoladut maastossa näyttävät olevan jo kunnossa, joten kyllä sivakat esiin täytyy kaivaa. Mieluummin me kuitenkin jäällä hiihdellään. 

  Nyt on lunta tullut siihen malliin, että lumikenkäilykin alkaa onnistua. Täytyy, tässä puolipotilaana ollessa, hakea sukset ja lumikenkät varastosta sisään. Karvapohjat täytyy suksista puhdistaa. Ainakin minun lumikenkieni siteet pitää säätää, sillä minulla on nyt käytössä eri kengät kuin viime talvena. Siis eri kengät lumikenkäilyä varten. Tarkoitan lumikenkäkengät. 

  Talvi jatkuu talvena. Talviset harrasteet, hiihto, lumikenkäily, liittyvät päivittäiseen ohjelmaan. Liukulumikengätkin ovat mieihalujeni listalla olleet. Parista sadasta eurosta alkaen niitä näyttää nykyään olevan saatavilla. Nyt on tietysti hyvä talvi liukulumikenkien käyttöä ajatellen. Mutta entä tulevat talvet? Entä tuleva kunto? Lumikengät ovat vuosimallia 1996, suunnilleen. Ne alkavat olla aikansa eläneet. Jos liukulumikengät päätän hankkia, niin lumikenkäily tulee jäämään olemattomaksi. Tämä tietysti puolustaa liukulumikenkien hankintaa. En tiedä. Ainakin pitkään harkitsen, ennen kuin ryhdyn kauppoja hieromaan.

  Tiistaina mentiin katsomaan äiti-Elinaa. Ovella oli lappu, missä kerrottiin, että korotilanteen vuoksi vierailut ovat väliaikaisesti kiellettyjä. Ovi kuitenkin avattiin, ja eräs hoitaja tuli kertomaan, että yhdessä toisen kerroksen hoitajassa oli eilen todettu koronatartunta. Nyt koko henkilökunta testataan ja talossa noudatetaan tarkkoja turvatoimia. Hän sanoi, että kannattaa reilun viikon kuluttua soittaa, kysyä, mikä tilanne on. 

  Odotettavissahan tällainen oli. Ihme kyllä, on kyseessä ensimmäinen todettu tartunta hoivakodissa, missä on kymmenittäin henkilökuntaa, joukossa varmasti keikkaporukkaakin välillä. Tuo tartunnan saanut henkilö oli ollut töissä toisessa kerroksessa, Elina asustaa ensimmäisessä. En osaa enää hänen turvallisuudestaan olla huolissani. Elämä menee, miten on mennäkseen. Olisihan se hienoa, jos kesäkuulle asti jaksaisi, sata menisi rikki. Vaikka ei hänen elämänsä ihmisen arvoista enää ole. 

  Eilen loppui joulu. Meillä. Kuusi vetäytyi jätesäkeissä ulkovarastoon, koristeet ja valot laatikoihinsa,  vajaaksi vuodeksi. Kunnolla siivottiin joulun pölytkin pois. Nyt aletaan hiljalleen odotella, että päivä pitenee. Vajaan kahden kuukauden kuluttua, toivottavasti, ollaan pahnostettu vesikelkka täynnä tarvittavaa mökille, liukulumikengillä tai ilman, ja Saarelan tilan päärakennus puskee savua kahdesta piipusta kuulaalle pakkastaivaalle.  

  Loppuun kuva, jonka Iiris oli napannut joulun aikaan Hilpan puhelimella. Kyseessä ei ole, vaikka niin voisi päätellä, reaktioni joulupukin ilmoitukseen lahjojen tulosta porraseteen. 

VUODEN AVAUS, LOPUN MANAUS

  Vuoden avaus jäi kolmanteen päivään. Nyt se alkaa. Siis blogin kohdalla. Rauhallisesti on alku sujunut. Aivan ensi minuutit olivat tosin rauhattomia. Minä meni näet aattoiltana jo yhdeltätoista petiin. Harvakseltaan ulkona paukkuvat pommit eivät unta loitolla pitäneet, mutta kun vuosi vaihtui, alkoi sellainen räiske, että se herätti. Vartin verran kuuntelin meteliä, sitten rauhoittui. Ja Iiriskin, joka oli saanut luvan valvoa, kömpi meidän makkariimme, missä hänellä oli peti pumppapatjalla. 

  Tiilikaiset lähtivät jo lauantaina kotiinsa. Iiriksellä alkoi sunnuntaina yhdeksältä hänen ensimmäinen luistelukisansa. Ne pidettiin Nummelassa. Kisassa nuoret kilpailivat ikäryhmittäin luistellen salassa pidetyn musiikkien tahtiin improvisoiden, eli eläytymistä arvosteltiin. Osallistujia oli lähinnä pääkaupunkiseudulta, mutta jokusia kuului tulevan mm. Kouvolasta ja Lappeenrannasta. 

  Anna oli lähettänyt meille linkin, josta tapahtumaa voi seurata. Minähän tietysti suhmuroin niin, että livenä ei ehditty Iiriksen suoritusta nähdä. Olin nimittäin viisauksissani päättänyt, että katsotaan lähetys älyteeveen nettiselaimella. Olin edellisenä iltana jo laittanut Google-tilini salasanat valmiiksi. Kun sitten tuli sunnuntaiaamuna aika aloittaa katselu, ilmenikin, että linkin avaamalle sivustolle pitää luoda tili. No siinähän aikaa meni, kaukosäätimen kanssa kanssa käyttäjätunnusta ja salasanaa sorvatessa, pari kertaa hölmöyksissään sölheltäessä, että kun lopulta saatiin lähetys auki, tuli Annalta viesti: "Katoitteko?" Tietysti Iiriksen ikäryhmä, nuorimmat, olivat luistelleet ensimmäisinä! Katselimme siis Iirksen suoritukset myöhemmin, sillä live-lähetyksen jälkeen pystyi kisan tallenteen katsomaan.

  Rauhallisesti Iris luisteli. Vaikka kyseessä oli samana vuonna (2014) syntyneiden ryhmä, näki selvästi, että osa oli harrastanut lajia jo kauemmin kuin viime helmikuussa aloittanut Iiiris. Iiris pääsi kuitenkin ryhmänsä viiden parhaan finaaliin. Se luisteltiin heti perään. Yhtä tyylikkäästi Iiris hoiti hommansa. 

  Paljon on luisteluharrastus muutenkin kuin itse luistelun kohdalla tyttöä muuttanut. Ei puhettakaan, että hän olisi vuosi sitten lähtenyt ilman äitiä johonkin esiintymiseen. Koronarajoitusten vuoksi oli yleisön määrä rajoitettu, ja Iiriksen kaverin äiti vei tytöt paikalle, toimi huoltajana, oma äiti ja isä katselivat kotikatsomossa. Mutta ei tuskaakaan. Iiris on saanut rohkeutta ja omatoimisuutta on tullut älyttömästi.

  Aika paljon vaativat vanhemmilta lasten harrastuksiin kuuluvat asiat. Onneksi vuorotellen kuljetuksisia hoidellaan luistelukaverin vanhempien kanssa. Niin kauan, kun Iiriksellä intoa omaa halua riittää, tulee hän tukea kotoaan saamaan. En kuitenkaan usko, että Anna ja Joni tyttöä väkisin jatkamaan tuuppivat, jos tämän oma into hiipuu. 

  Minulla ei juuri ole Iiriksestä luistelukuvia. Ainakaan sellaisia, joita ilman lupaa voisin jakaa. Laitan tämän Annan lähettämästä leikkaamani otoksen. Se on napattu jostain loppusyksyn esityksestä.

  Sitten lopun manaukseen. On se aika vuodessa, kun kauppojen parkkipaikoilla louskuttaa päivittäin autoja tyhjäkäynnillä. Joissain on kuski odottelemassa kaupassa olijoita, jotkut pörisevät tyhjinä. Aamulenkilläni kävelen usein erään päiväkodin ohitse. Sen edustalla näkee usein myös itsekseen käyviä autoja. Ja ei, ei ole autossa toista lasta, joka saattaisi viiden minuutin aikana ilman lämmityslaitetta paleltua hengiltä. Omaa mukavuutta nämä tyhjänpäiväiset tyhjäkäyttäjät hakevat. 

  Olen asiasta varmaan joka talvi kirjoittanut. Aivan varmasti joudun kirjoittamaan niin kauan kuin sormi näppiksellä oikeaan kohtaan osuu. 

  Tänä aamuna kolasin vajaan kymmenen sentin lumikertymää vastuualueeltani. Jossain välissä ilmestyi kadun laitaan auto, joka jäi moottori käyden odottelemaan jotakuta. Auto oli louskuttanut lähes puoli tuntia, kun kolaaminen alkoi olla lopussa. Ajattelin, että jos se vielä on passissa, kun viimeinen lumilasti on kasassa. niin en malta olla menemättä asiasta kuskille mainitsemaan. Onneksi, kun viimeisen kolallisen jälkeen kadulle kuikkasin, auto oli häipynyt. Onneksi siksi, että mistäs tietää, miten ärhäkkä kuski auosta olisi löytynyt. Ihan ajattelen hammaskaluston ja silmälasien kunnon kannalta. Siis omieni, en hänen. Sitä paitsi tyhmää touhua ja aivan turhaa on ottaa jonkun ympäristökyttääjän manttelia hartioilleen. Paras nieleskellä harminsa. Sitä paisti tiedän, mitä nuo tyhjäkäyttäjät heille asiasta huomautettua sanoisivat. He sanoisivat, että ei, ...kele, muutaman minuutin tyhjäkäynnillä ole paskankaan merkitystä ilmastonmuutoksessa! Sanoisivat juuri sen asian, joka minua korpeaa vielä enemmän kuin itse tyhjäkäyttö. Eli asian, joka varmistta sen, että ihmiskunnan mahdollisuudet selvitä huononevat oleellisesti. Asia on niin, että jokaisen ihmisen jokainen oikein tehty toimi, oli se pieni tai suuri, tarvitaan, jotta Iiris ja Liisa, puhumattakaan heidän mahdollisista jälkeläisistään, voivat elää edes siedettävässä maailmassa. 

  Alkaneelle vuodelle kaikkea hyvää kaikille kaikkeen. Älkää minun lopun manauksistani välittäkö. Mutta älkää myös tyhjäkäyttäkkö autojanne. 

DUPATTUA AIKAA

  Päivällä ryhdyttiin Hilpan kanssa katsomaan Netflixiltä sen ensimmäistä suomeksi dupattua elokuvaa. Tämä leffa, Don’t Look Up, vilisee tähtiä. Ei oikein sujunut, eli kokemus oli musertava. Muutaman minuutin katsomisen jälkeen alkoi tuntua kuin katselisi Ryhmä hauta tai jotakin Iiriksen tujottamaa dupattua esiteinisarjaa. Elokuvahan on komediallinen satiiri, mutta trakikoomiseksi se muuttuu dupattuna. Lienemmekö liian vanhoja tähän uudistukseen. Mutta kun Jennifer Lawrence, Meryl Streep ja Leonardo DiCaprio haastelevat suomeksi korostetulla puhekielellä eri tahtiin suunliikkeitten kanssa, päätimme, niin tässä kuin mahdollisesti tulevissa dupatuissa leffoissa ja sarjoissa, pitää asetukset suomeksi tekstitetyllä alkuperäiskielellä.   

  Sellaista dupattua tahtoo nykymaailma olla. Sanoja laitetaan ihmisille suuhun, ainakin yritetään.  Somekansa valehtelee. Politiikot valehtelevat, vaikka olisi kai korrektia sanoa, että he puhuvat muunneltua totuutta. Roskalehdet valehtelevat. Ihan luottevana pitämäni mediat, jos eivät suoraan valehtele, niin ainakin vetäisevät sellaisia otsikoita, että ne äänekkäimmät kommentoijat, ne, jotka eivät jaksa otsikkoa pidemmälle lukea, ne, jotka luulevat mediakritiikin olevan olevan saari Kiinanmerellä, saavat vettä myllyynsä. Ja se mylly jauhaa paisuvalla vauhdilla lisää paskaa, jota ei yleensä ylläpidon toimesta moderoida. 

  Joopa joo. Kärttyisä vanha äijä minusta kai alkaa kuoriutua. Uutisiakaan ei jaksa enää katsoa, kun niistä tulee vain ikävä olo, politiikkaa sitäkään vertaa kuin joskus. Jos kengännauha ei kerralla mene kunnolliselle rusetille, alkaa lievempiä kirosanoja kuulua. Puhelimen unohtuminen kauppaan lähtiessä  hattuhyllylle saa älykellon autolle päästyä ilmoittamaan "ei yhteydessä" ja niskan punottamaan. Kun kymmenen minuuttia aamulenkkiä dallattuaan muistaa, että ne pirun lääkkeet, jotka pitää ottaa puoli tuntia aamupalan jälkeen jäivät napsimatta, kiihtyy askel siihen malliin, että seuraavan mäen päällä on pysähdyttävä henkeä vetämään. Kun kävelee Lidliin ja huomaa, että se kolmen asian kauppalappu jäi himaan, eikä muista niistä kuin yhden, niin hyvä ettei paiskaa pipoa lattialle, hypi sen päällä, yrittää kuitenkin, hampaitaan narskutellen, olla kuin ei olisikaan, kaivaa puhelimen, soittaa Hilpalle. Jne, etc, usw, osv. Huolestuako pitäisi? Ei vielä. Iiris ja Liisa, Anna myös, tietty, tulivat tänään. Vaikka desibelirajat rikkovaksi äänten voimakkuus välillä kohoaa, vaikka leluja saa väistellä taidokkaasti, niin ylempänä mainittujen tunnetilojen kaltaista ärtymisilmiötä ei juurikaan esiinny. Minulla on vielä toivoa.

HYVÄÄ TULEVAA VUOTTA, näin ennakkoon, kaikille, jotka ovat nähneet vaivan tämän auki klikata. Muille myös, vaikka he eivät sitä tiedä. 

TASAISTA ON

  Kinkusta on tullut kiusaus (kinkkukiusaus in facto), graavilohi on syöty, papinsilli myös, sienisalaatti on ehtynyt, juuresloota popsittu. Joulusta muistuttaa enää kuusi tällingissään. 

  Perhe Tiilikainen on ollut lauantaista asti koossa Espoossa, me ollaan vietty rauhoittumisen aikaa. Nyt on tosiaan joulun ruoat lopussa, joten vatsakin pääsee rauhoittumaan. Hilppa laittoi jopa eilen puolet maustekakusta pakkaseen. Yritän kaikella tarmollani olla kaivamatta olohuoneen senkistä konvehtirasiaa esiin. 

  Vaikka olen joka päivä ainakin jonkinlaisen lenkin tehnyt, on painoa kertynyt, makkaraa vyötärölle kiertynyt. On tullut aika palata normaaliin, saavuttaa parin viikon takainen elopaino jollain aikavälillä. 

  Tänään käytiin ottamassa talven ensikosketus järven jääpeitteeseen. Vesijärven viimaisella ja häkkäräisellä Enonselällä käytiin pieni lenkki dallaamassa. 

  Pakkanen oli lauhtunut aamun viidestätoista yhdeksään asteeseen, mutta viima oli selemmällä tosiaan aika pureva. Selittää ehkä pilkkihenkilöiden vähäisen määrän.

  Lunta jäällä on muutama sentti. Ei ole vielä kukaan latuja sinne tehnyt. Kysyin jään vahvuutta muutamalta pilkkiäijältä. "Yli 20, mutta alle 30 senttiä", oli vastaus. Moottorikelkan jälkiä näkyi tiuhassa olevan. Ainakin yhdet autonjäljet myös kulkivat kohti Enonsaarta. Ei ole vuosikausiin ollut näin hyvä jäätilanne tähän aikaan vuodesta. 

  Hyvä se on Anttolassa myös. Siellä on enemmän lunta, mutta on ollut myös kovemmt pakkaset. Jäitten puolesta päästään saareen kevättalvella kevyesti. Tai kevyesti ja kevyesti!? Riippuu siitä, kuinka paljon lunta luoja suo. Ja siitä, puskeeko vettä jäälle, kantaako kohva. No, eivät nuo ole esteitä, vaan totuttuja hidasteita. 

  Perhe Tiilikainen on nyt pysynyt terveenä. He tulevat uudeksi vuodeksi Hollolaan. Anna ja lapset kai jo torstaina, Joni perjantaina. Ensi viikolla vaihtuvatkin heillä roolit: Anna palaa duuniin, Joni jää puoleksi vuodeksi hoitovapaalle. Kesällä menee Liisa päiväkotiin, arki alkaa kulkea tutuissa uomissa.

  Tätä vuotta on niukasti tähteellä. Äkkiä meni 2021. Niin meni, ettei meinannut läyhkeessä koronaa huomata. Ei ennen kuin näin loppuvuodesta, kun Joni altistui. Kuulin myös eilen, että  seinänaapurissamme on ollut tartunta. Äiti ja kaksi pientä lasta siellä asuu. Nyt on karanteeni ohi. Eli läheltä, sekä fyysisesti, että lähipiirin näkökulmasta, on tauti hiponut. Luultavaa on, että se tulee vielä jossain muodossa podettua. Toivottavasti oireettomana, tai ainakin ilman sairaalatarvetta. 

  Hämärtymään taas rupeaa. Ei montaa kukonaskelta ole vielä päivä jatkunut. Mutta kunhan malttaa maaliskuuhun, niin alkaa olla tunnelmat toiset. Ja maltetaanhan me. Maltetaan, kun ei asioita voi muuttaa.

  Laitetaan loppuun vielä muutama kuva järveltä. 

Messilässä lasketellaan täyttä päätä.

Hilppa terhakkaan alkumatkasta...

...ja arktisen viiman koetteleman kotvan kuluttua.

TAULUJORINAA, eikäku....

  Joulutarinaa. Kuten Rautavaaran Tapsa muinoin lauloi, tämä tarina on tosi.  

  Olen aiemmin olen kertonut, että meillä vatsatauti jylläsi kunnolla. Kaikki sen potivat, paitsi Iiris. Eikä siinä vielä kaikki. Alkuviikosta Joni, toivuttuaan juuri vatsapöpöstä, sai kuulla, että hän oli tiistaina altistunut koronalle. Anna ja lapset olivat meillä, joten he eivät olleet mahdollisesti Jonin saamaan taudin vaikutuspiirissä olleet. 

  Jouluaatostamme tuli siis Joniton. Vaikka kahdesti rokotettuja altistuneita ei karanteeniin laiteta, niin ohjeiden mukaan Joni vältteli turhia kontakteja. Aika ankea aatto hänelle tuli. Yksin asunnossa, joka on huppuun peitellyssä talossa, ja jonka ikkunat on peitetty vanerilla. Onneksi on videopuhelut olemassa!

  Eilen oli Jonilla iltayhdeksältä koronatestissä. Tulos tuli aamulla. Negatiivinen! Anna ja Lapset lähtevät iltapäivällä kotiin. Saavat taas Aijan auton käyttöönsä, tulevat uudeksi vuodeksi tuomaan sen takaisin. 

  Hautausmailla käytiin jo aaton aattona.  Eilen Anna ja lapset poikkesivat Lahdessa Aija-mummin  luona. Sieltä jo Iiris soitti minulle. Kysyi, että onko lahjat jo tulleet? Hänelle oltiin kerrottu, että pukki ei koronan vuoksi pääse käymään. Kerroin, että joulu-ukko laittoi tekstarin, kohta ovat lahjat täällä. 

  Aatto sujui hieman haikeasti. Lapset olivat tietysti riemuissaan joulupukin tuomisista. 

  

  Joulupöytä oli lahjaseremonian jälkeen vuorossa. Perinteistä sapuskaa, hyvää oli. Varsinkin täytyy tähdentää, että erittäin hyvin ja huolella poimittuja sieniä oli sienisalaattiin päätynyt. No, ehkä lopputuotteen oivallisuudesta menee ripaus ansiota myös Hilpalle. 

  Melko tanakalla ololla sitä joutui illalla sänkyyn vyörymään. Osansa lienee iltakahvilla ja konvehtirasialla. 

  Aamulla kertoi Foreca, että Hollolassa -16, tuntuu kuin -24. Lähdin uhmaamaan kylmyyttä. Itse asiassa ei tuntunut missään. Ennusteesta poiketen tuuli oli olematonta. 

  Nyt ulkona satelee pakkaslunta. Liisa nukkuu päiväunia. Aija tulee kohta hakemaan Annan ja lapset Lahteen. Sieltä he myöhemmin palaavat hakemaan tavaransa, lähtevät kohti Espoota. Onneksi Aijalla on tilava auto!

  Kunnon talvisäässä jatkuu vuosi loppuun asti. Me vedetään henkeä. Pian pari viikkoa on ollut melkoista pyöritystä. Kun vajaan viikon kuluttua Tiilikaiset taas tulevat, on latautuminen jo hyvän aikaa sitten tapahtunut. Mutta pliis: ei enää pöpöjä! No, ei niitä kukaan tahallaan kanna. Ainakaan meidän lähipiirissä.

VAUHTIA LISSEE

  Kirjoitin pari päivää sitten blogin VAUHTIA VATSATAUDISTA. Heti, kun olin saanut sen taivaalle, alkoi Hilppa oireilemaan. Minä illalla. Joni yöllä. Anna ja Iiris ovat vielä taudilta välttyneet. 

  Liisa vielä viime yönä oksensi kerran. Joni on myös yhä hieman tautinen. Minä ja Hilppa aletaan olla kunnossa. 

  Anna ja Iiris lähtivät eilen Espooseen. Tänään on Iiriksellä vielä koulua ja luistelujuttuja. Illalla he tulevat meille, ovat joulun yli. 

  Jonilla olisi ollut tänään duunia, mutta ei hänen tointanut lähteä eilen kotiinsa ajamaan. Lähtee tänään, menee huomenna töihin. Niin hän ainakin arvelee. 

  Hyvä, jos Anna ja Iiris pysyvät terveinä. Ja hyvä, ettei tauti iskenyt meihin jouluna. Olisi kinkun syöti jäänyt niukaksi.

  Mainio asia on myös se, että ei meillä jouluvalmisteluja ole tekemättä. Ruokaostokset ainoastaan. Ja jokunen paketointi illan hämyssä, kun lapset nukkuvat. 

  Kirjoitin tuossa edellisessä jutussani: "Jos Hilpan kanssa vatsanväänteiltä säästytään, lenssulta vältytään, korona kierretään, niin mikäs on joulu vastaanottaessa." Nyt pitää toivetta typistää: "Jos Hilpan kanssa lenssulta vältytään, korona kierretään, niin mikäs on joulu vastaanottaessa." Ihan joululahjapyyntönä on, että tuota toivetta ei enää tarvitse lyhentää. 

  Valkea joulu, nippa nappa, näille seuduille tulee. Lunta on sen verran, että tanner on valkeana, lisää näyttää hieman hipsivän. Pakkasella pysyy ilma myös, reilustikin. 

  Aika tylyjä kuvia maalaa moni asiantuntija sekä "asiantuntija" tulevasta talvesta. Kai niissä perääkin on. Ainakin sairaaloiden kuormitus on äärirajoilla. Kun taas jotenkin jaksaisi talven yli kansa ponnistella. Kesäksi varmaaan helpottaa. Päästään keräämään voimia seuraan varianttia varten. Niin se taitaa mennä, kunnes lähes kaikki pallomme kansalaiset on rokotettu. Tähän saattaa aikaa kulua. 

  Jos vielä sen ajan elän, näen, kunnossa olen, kun ei tarvitse kotoa lähtiessä muistaa maskeja tai rajoituksia, kun uutisissa ei ole päällimäisenä juttuja koronasta, kun kassajonossa perstuntumalle kiilaavia hätähousuja katsoo taas lempeämmin silmin, niin saatan mennä jollekulle terasille, ottaa oluen, ja toivoa hiljaa mielessäni: "Ei koskaan enää, ei minun, eikä niiden, jotka jälkeeni jäävät, tai tänne joskus syntyvät, kohdalle. Ja lehmätkin lentää.

  Eilen oli askeleton päivä. Kotona marhaamista ei lasketa. Aamulla urkenin pienelle lenkille. Ilman sauvoja läksin. Miinus kymmenen, pohjoistuuli 5 m/s. Likimain täysikuu. Elämä voittaa.

VATSATAUDISTA VAUHTIA

  Liisalla oli eilen vatsatautipäivä. Jostain oli pöpö päässyt lujahtamaan, aikansa odotellut. Kun tulin aamulenkiltä, oli tyttö juuri oksentanut. Muutaman kerran vielä tuli mehua, jota Hilppa hänelle kaiken aikaa tyrkytti, ulos. Kymmeneltä Liisa sanoi "tahtoo aa aa". Hän nukkui tunnin: Sillä aikaa minä pystytin joulukuusen. Kun Liisa heräsi, hän ällisteli hetken kuusta, osallistui sitten koristeluun.

  Mehua litki tyttö, väliin se tuli takaisin. Puoleltapäivin meni päiväunille. Pari tuntia unta. Sitten yritti Liisa mandariinia syödä. Pari palaa, kohta nekin pihalle. 

  Sen jälkeen ei tyttö enää oksennellut. Yhden hulivilisonnan hän väänsi. "Iso kakka", tunnusti Liisa lopulta, vaikka tarmokkaan pörinän jälkeen kysyttäessä hän ensin tomerasti vakuutti "ei oo!". 

  Koko ajan Liisa oli hyväntuulinen. Mehua joi varmaan toista litraa päivän mittaan. Illalla saapui Joni meille. Anna ja Iiris eivät, jäljempänä selviävän seikan vuoksi. Liisa nukkui hyvin koko yön ja on tänään ollut jo terve, syönyt, käynyt ulkonakin. 

 

Hienoa, että Liisan tauti ei ollut tuon pahempi. Nyt kuulostellaan. Jos Hilpan kanssa vatsanväänteiltä säästytään, lenssulta vältytään, korona kierretään, niin mikäs on joulu vastaanottaessa.

  Tänään päästiin Hilpan kanssa jouluostoksille, koska Joni oli paikalla. Käytiin Lahden joulutorilla tutun, en tässä paljasta minkä alan, kauppiaan juttusilla. Sitten Triossa parissa kaupassa pukinkonttiin täytettä haalimassa. Vielä ruokakaupassa ja toisessakin. Ruokaa akuuttiin tarpeeseen, kinkku ja lohta jouluksi. Lohi on graavattuna pakkasessa, kinkku varttuu parvekkeella aatonaatton manööverejä. 

  Anna ja Iiris tulivat iltapäivällä. Iiriksellä oli vielä päivällä luisteluesitys, joten he eivät eilen vielä tänne päässeet. Kyllä oli Liisa mielissään. Oli tietysti jo eilen, kun Joni ilmestyi. 

  

  Iiriksellä on vielä naamallaan esitykseen kuuluva tiikerimaalaus, kun hän joulukuusta ihailee.

   Rikkonaista edestakaisin sahaamista on Tiilikaisten elämä hetken aikaa. Huomenna Joni lähtee jo päivällä Iiriksen kanssa Espooseen. Iiriksellä on kaverin synttärit. Anna lähtee illemmalla, Liisa jää meille. Iiriksen ei tarvitse maantain jälkeen mennä tänä vuonna kouluun, eikä luisteluharjoituksiakaan ole ennen joulua, joten Anna ja Iiris tulevat Hollolaan maanantai-iltana. Onneksi Anna on saanut Aija-mummin autoa käyttää. Muuten olisi vielä hankalammaksi tilanne tullut. Joni painaa duunia torstaihin, tulee illalla Hollolaan. Sitten onkin porukka kasassa, joulu ovella.

  Nyt on talo täynnä elämää: Iiris katsoo Netflixilta jotakin, Anna ja Hilppa viihtyvät kahvipöydässä, Liisa säestää, Joni tekee lähtöä Prismaan. Hänellä on joku jouluostos kiikarissa, samalla hän tuo strösseleitä, sillä Hilppa-mumma ja Iiris ovat vakaasti päättäneet leipaista pipareita. Tunnetusti Iiriksen koristelemat piparit ovat taiteellisia eivätkä niinkään strösslittömiä.

 Tiilikaisten talon julkkariremontti kuuluu sujuvan vauhdilla. Harjoittelivat pari taloa, pääurakoitsija vaihtoi aliurakoitsijaa, nyt tuntuu vauhtia löytyvän. Pahin meteli on ehkä jo tämän vuoden loppuun takana. Uusien lämpöeristeiden kiinnityksestä tulee vielä tietysti porausääniä, mutta ne ovat paljon siedettävämpiä kuin piikkaus ja timanttisahaus. 

  Uusi vuosi tulee, uusi julkisivu tulee, korona pysyy ja pahenee. Kolmas rokotus meille Hilpan kanssa tulee vasta kuukauden kuluttua. Nythän käytäntö on muuttunut, eli kolmannen saa jo kolmen kuukautta toisen jälkeen. Sen muuten huomasi Triossa. Rokotuspisteelle oli jonoa jonnin verran: sisällä melkein Tokmannin eteen saakka, eli kymmeniä, hyvä ettei sata, metriä, toiseeen suuntaa Vapaudenkadun ja Kauppakadun risteyksen ovelle, siitä ylös koko korttelin verran katua Aleksille asti. Saattoipa olla joukossa jokunen uskomuksensa omikronin myötä ympäri kääntänyt ensimmäisen piikin hamuaja. Mitä useampi, sen parempi.