KAIKKEA KANSSA JA KANSAA KOSIMAAN

  Mr. president Trumpilla kerrotaan olevan ylipainoa, joten hän lähti ulkoilemaan. Lähti, säännösten vastaisesti, autoajelulle sairaalasta. Kannattajilleen vilkuttamaan lähti. Turvamiehiä tietysti samassa autossa. Se on Trumppi luulee olevansa sellainen supermies, että tekee mitä mieleen juolahtaa, sillä lait, asetukset, säännöt, määräykset, ohjeet ja hyvä tapa ovat ihan muita varten tehty. Ei varmaan koskaan selviä, suurelle yleisölle ainakaan, kuinka monta ihmistä Trump lähipiireineen on tartuttanut. Mies saa toilailla mielin määrin, ja silti hän on varteenotettava ehdokas seuraavallekin kaudelle. Outoa kansaa asuu ison veden takana. 

  Outoa kansaa asuu toki ison veden tällä puolella myös. On jopa sellaisia, jotka tieten tahtoen menevät syksyiseen saareen, vesisateeseen ja pimeyteen, tuuleen ja autiuteen. Uskokaa pois, on heitä. Eli eilen tänne taas palattiin. Tainan ja Hanelin kautta kiepastiin, koska Taina matkalla soitti. Käytiin hakemassa pari hirvipalaa. Taina varmaan tekee tilaa uusille lihoille, sillä hirvestysaika on tulossa. Selvisi meille sekin, että tienoolta olivat ampuneet karhun. Hanelille oli tullut myös osuutta, eli hieman lihaa. Olemme nyt kutsutut karhua maistamaan. Ehkä ensi viikonloppuna? 

  Kosteaa on keli. Uuneja ollaan lämmitelty, vaikka pokkeuksellisen lämmitä on, yökin yli kymmenasteinen. Kosteaksi vetää sisätilat tällainen sää, siksi kannattaa lämmittää. Ja onhan se aika mukavaa saunan jälkeen lämpimän leivinuunin kyljestä toosaa tuijottaa. 

  Aamusta ryhdyin laittamaan verkkoa viime viikolla tekemiini kasvulavojen eläimiltä suojaukseen tarkoitettuihin kehikoihin. En ehtinyt montakaa kehikko verkottaa, kun nitoja hajosi. Sellaine sähkökäyttöinen värkki se on, joskus Lidlistä, mistäs muualta, ostettu. Taitaa olla turhaa korjailla? Jos sais jostain sellaisen uuden, mihin samat niitit ja naulat kävisivät. Niitä tuli näet ostettua mukaan muutama tuhat. 

  Keskiviikko näyttää ilmojen puolesta sellaiselta, että taidetaan laskea verkkoja. Hilpan kanssa pulataan, koska vakikalakaveri on tämän viikon poissa. Kyllä se meiltä onnistuu. On samalla oppia Hilpalle veneen käyttöön. Kovin vähällä on rouvan veneen kuskaus ollutkin. Hyvä on se taito olla näpeissä. Ei koskaan tiedä, milloin sitä tosiaan tarvitaan. Pitää asettaa tavoitteeksi, että Hilppa ajaa veneellä vähintään yhtä usein kuin autolla. Autolla hän ajaa normaalivuonna huikeat kaksi kertaa: keväällä Hanelin rannasta Potinlahteen, kun vene lasketaan veenväljään, syksyllä Potinlahdesta Hanelin rantaa, kun vene laitetaan talviteloille. 

  Verkkoja ei siksi ole kiire pyyntiin pistää, kun ahvenfileitä on pakkasessa. Nyt saatiin vielä hirvenlihaa ohi kirjanpidon. Täytyy kuitenkin kokeilla, joko siika matalaan päin luovii. Voi sitten naapuria informoida, kun he tulevat saareen. Ja varmasti Hannun kanssa myös verkkoja veteen laitellaan. 

  Taina näkyi jakaneen fb:iin, että karhunmaksaa, lähiruokaa, olivat syöneet. Tainahan on etätöissä. Joo, testatkoon ensin trikiinit, sitten me mennään vasta karhupaistille. 

  Pilviverho alkaa rakoilla. Huomasin siitä, että pirtissäkin valostuu. Sellaista se lupasikin; puolipilvistä huomisaamuun saakka, sitten taas vespaistetta. Minä taidan lopettaa runoilun. Jos vaikka jotain suoratoistolta katsois. Sitten päiväkahvit. Sen kanssa aamulla leipaistua omenatoscakakkua. Me tosin ollaan päätetty, että normaalipäivinä ei herkkuja syödä. Mutta kun oli vielä omenia jääkaapissa, teki Hilppa kakun. Menköön, tässä tapauksessa. Suoriks sannoin ei edes kovin vastemielistä tehdä poikkeusta päätökseen. Pientä tämä on. Ainakin erään, jo nimeltä mainitun, toimintaan verrattuna.

  Loppukuvaksi horsman syysimago.

  

TERVASKOIVU

  Eilen "Aamun sävelessä" toivotti  terhakka naisihminen ystävälleen hyvää syntymäpäivää sanomalla mm. että olet tervaskoivu. Kyseessä oli kai 60-vuotiset, sillä rouva?, neiti?, transsukupuolinen?, luikatti pätkän "Olen kuusikymppistä". Minulle tervaskoivu on uusi käsite. Ajattelin, että onkohan puumaailmassa tapahtunut jonkinkaltaista globalisoitumista niin, että tervanen on levittäytynyt myös lehtipuihin? Googletus käyntiin. Haku "tervaskoivu" tuotti ainoastaan osumia sen nimiseen palvelukotiin Kuusamossa. Tervaskoivun syvin olemus jäi siten hämäräksi. Sekin jää arvailun varaan, esiintyykö merkkihenkilöllä latva- vai juuritervasta.

  Oletetun 60-vuotispohdiskelun jälkeen oli pian vuorossa lähtö kuusvuotisjuhliin. Merkkihenkilöä ei tervanen vaivaa, pikemmin elohopeasyndrooma. Tässä kakku on tuotu esille, ja juhlakalu odottaa, että kansa kokoontuu katsomaan juhlallista leikkausta. 

  Mukava ilma, mukavat kutsut, paikalla parikymmentä lähisuvusta. Tarjottavaa oli Anna haalinut ylenpalttisesti. Omalla kohdallani tuli makeannälkä tyydytettyä pitkäksi aikaa, kun Iiriksen ja Lunan esille laittamasta monen sortin karkkipöydästä tuli jo ennakkoon napsittua, ja kahvittelun jälkeen osuin istumaan saman tarjoilun ääreen. Lopputulos ei ole vaikeasti arvattavissa, kun Lunan kanssa kilpaa testattiin eri makuja. Kuvassa serkukset Luna, Iiris ja Shade. Iiriksellä ei ole puhelinta näpeissään, vaikka kuvasta niin voisi päätellä. Iiriksen puhelinaika odotuttaa vielä itseään.

Tässä kuvassa Katriina, Anni Liisa sylissään, Annin boyfrend Tuomas, ja tietysti Anna vasemmalla.

Tässä Iiris ja Liisa alla ilmapallojen.

Iiris ja pikkisisko vaaleanpunaisissaan.

Liisa, joka heti päiväunilta herättyään loi tällaisen hymyn Hilpalle.

  Illansuussa ajeltiin Hollolaan. Katriina tuli kanssamme meille, pääsee tänään mukanamme Mikkeliin. Saareen siis lähdetään. Äidin tilanne on sellainen, että mitään hätää ei ole. Kun hän tervehtyy siihen kuntoon, että voi palata Lepolankadulle, niin hänet tällätään invataksiin. Jos käännettä kuitenkin huonompaan tulee, niin olen kahdessa ja puolessa tunnissa Lahdessa, kaik' pakkaamisineen. 

  Kun äsken katselin kymmenen päivän sääennustetta, niin pisaraa on, joka päivälle. Mutta ei kannata uskoa velhoja. Eikä se taukoamatta sada, ei varmasti. Sitä paitsi kirjoja tulee nippu mukaan. Onkin jo aika aloittaa puolen vuoden lukujakso. 

  Loppukaneettina voin keroa, että olen tämän blogin laatinut chromebookilla olohuoneessa, sillä Katriina nukkuu "studiossani". Muuten helevetin näpsäkkä ja nopea värkki on kyllä kuvien käsittelyn helppouden suhteen kaukana Wndowspohjaisesta koneesta. Kun nämä yllä olevat kuvat olivat Onedriven pilvessä, niin niitten saaminen blogiin, muutamat hieman rajattuina tai muuten käsiteltyinä, oli työlästä. Onneksi aamuvirkulla on aikaa. 

  Tietysti minun olisi pitänyt kuvat chromebookiin ladata suoraan kamerasta. En kuitenkaan asiaa tullut eilen ajatelleeksi. Mutta kuvat ovat nyt kuitenḱin asiayhteydessä.

MONI..., NO AINASKIN PARIVIVAHTEINEN PÄIVÄ

   Kauniina aamuna lähdettiin saaresta Hollolaan. Melko mukavat värit ennen seitsemää napatussa kuvassa, missä tarkemmin katsottuna koko lailla kuvan keskellä voi nähdä metsän taakse painuvan kuun. 

  Vähän sumuista alkumatkasta tien päällä oli, mutta sekin hälveni pian Mikkelin jälkeen. Kotona oltiin vähän yli kymmenen. Yhdentoista radiouutista kuultiin, että Trump, niin ja Mellu kans, olivat saaneet koronatartunnan. Jos olisin vähääkään vittumaisempi mies, sanoisin, ainakin ajattelisin, että oikein sille kelmille. Yritän kuitenkin olla niin ajattelematta tai sanomatta. Se ei olisi oikea tapa. Ei vakavaksi äityvästä, jopa lopulliseksi päätyvästä, sairaudesta saa kenellekään kohdalla iloita tai irvailla. "Syytä  olisi", saattaa joku tokaista, "kun muistaa mr. presidentin suhtautumisen kyseiseen pandemiaan." Mutta se siitä. Vaikutukset vaaleihin jäävät arvailtavaksi, aikanaan nähtäväksi. 

  Tuskin olin ehtinyt tiedon Trumpin tartunnasta sisäistämään, kun klo. 11:16 tuli puhelu äidin hoitokodista. Olin sopinut, että menemme äitiä tapaamaan klo. 13, ja oletin soiton liittyvän siihen. Niin se liittyikin, tavallaan. Minulle kerrottiin, että äiti oli eilisiltana kaatunut ja satuttanut oikean lonkkansa. Vielä eilen hän oli kävellyt, mutta tänään ei jalka oikein kestänyt varaamista. Nyt minulta kysyttiin, että koska olin hoitokotiin menossa, niin voisinko viedä äidin Akuutti 24:ään? Tottakai lupasin. Sovittiin, että he tilaisivat invataksin, sillä pyörätuolia tarvittiin siirtämiseen. Menin puoli yhdeksi Lepolankadulle. Äiti oli tosi väsyneen tuntuinen, eikä puhua pukahtanut. Invataksi tuli vähän yli yksi, usmuutimme Keskussairaalaan. Sinne oltiin jo soitettu, ja tiedot tapahtuneesta olivat minulla mukanani. Ilmoittauduimme, siirryimme odotustilaan. Noin tunnin varttumisen jälkeen saimme kutsun sisään. Siellä oli kaksi miespuolista hoitajaa. Pian he päättivät, että koska äiti vaikutti niin väsyneeltä, hänet vietäisiin petiin odottelemaan. Näin tehtiin. Minä kysyin, että kuinka kauan tässä mennee? Minulle kerrottiin, että he ottavat ensin sydänfilmin, mittaavat kuumeen ja verenpaineen, sitten odotellaan lääkäriä, ja että se saattaa kestää monta tuntia. Minä sanoin lähteväni kahville, palaavani pian. Niin menin, monen mutkan ja eksymisen kautta, sillä sairaalassa on kaiken aikaa remontti ja laajennus menossa. Lopulta löysin kahvion, sain kupposen, löysin, huom. kysymättä, takaisin. Kun palasin, sanoi hoitajapoika, että ei sydänfilmissä eikä verenpaineesa ollut mitään hälyyttävää, mutta että kuumetta oli 38,1 astetta. Siihen tuli kokeneempi hoitajanainen, joka lähti kysymään jostakin neuvoa. Niin siinä sitten kävi, että koronasäännösten vuoksi äiti vietiin eristyksiin, eli omaan huoneeseen. Häneltä testaan virus, joten hän joutui jäämään sisään. En tiedä kuinka kauaksi aikaa. Enkä tiedä, onko lääkäri jalasta, mistä ei koko liki kolmitunitsen saraalassoloni aikana puhuttu ollenkaan, mitään löytänyt. Yrtin soittaa ja tiedustella tilannetta, mutta se ei onnistunut, sillä äiti on vielä Akuutin puolella, eikä ole kirjattuna osastolle, ja sairaalan vaihde palvelee vain klo. 18:sta asti. Jos jotakin vakavampaa olisi tullut ilmi, oilisin toki tiedon saanut. Virustestin tulos tulee aikaisintaan huomenna. En kyllä oikein usko sen positiivisuuteen. Hoitokodissa ei ole mitään sen suuntaista esiintynyt. Enemmän olen huolissani kuumeesta. Jos tuon ikäisellä ihmisellä kuume nousee, niin se yltyy helposti keuhkokuumeeksi, ja silloin on tosi kyseessä. Myös lonkan, tai jonkun muun luun murtuminen ei ole pikku juttu. Paraminen ei Elinalla enää käy vilauksessa.

  Aamulla otan selvää, konstilla tai toisella, mikä on äidin tila ja tilanne. Toivottavasti sellainen, että voidaan kevein mielin lähteä Espooseen Iiriksen kuusivuotispäiville. 

  Sellaisia vivahteita tälle päivälle. Metsäteollisuuden irtiotto eilen aloitti vivahteet. Olikohan tämä oikea aika tuollaiseen? Ja olivat perustelut ja selitykset vakuuttavia? Jokainen päätelkööt omassa kaalissaan. 

  Kun tätä kirjoitan, soi kuulokkeissa Yusuf/Cat Stevens'in Tea For The Tillerman. Molemmat versiot, peräkkäin. Alkuperäinenhän on vuodelta 1970, siis 50:n vuoden takaa, ja uusi levytys on lähes uunituore. Kuuntelin molemmat versiot läpi. Ehkä hieman huonosti asiaan keskittyen, pakko tunnustaa. Summa summarum: alkuperäinen puraisi napakammin. Eikä ihme, sillä albumi on todella hyvä. Uudessa kuuluu tosin laulussa iän patina ja äänitystekniikan aikaero. Eikä se ole huono, päinvastoin, juuri tuon patinan ja hyvien pelimannien vuoksi. Cat Stevens on tietysti kiistelty ja kohuakin herättänyt persoona islaminuskoon kääntymisensä ja mielipiteidensä vuoksi. Niin tai näin, lauluja hän osasi, osaa varmaan vieläkin, kirjoittaa. 

  Vivahteet päättyvät tähän. Huomenna vivahteita ja sävyjä luvassa lisää. Toivottavasti ei tummasävyisiä laisinkaan. 

JOTAKIN TEHDÄKSENI...

   Seisovana, pilvisenä, leppeänä ja tuulettomana vetelee syyskuu viimeisiään. Hanhilaumat seilaavat ylitse sata- ja tuhatpäisinä. Niitten ääni kiirii kaukaa. Veneiten ohimarssi päättyi maanantaihin. Eilen taisi mennä pari, tänään tähän mennessä yksi. Huussi koreilee tyytyväisenä syyspukuisen pihlajan ja omenapuun välissä. On se siellä myös jotakin tehdäkseni, mutta otsikko viittaa kyllä muuhun.

  Eilen tuli verkoista juuri sopiva määrä kaloja: kaksi per talous. Tänään lasketaan muutama pyytö. Siika ei vielä ole matalassa, mutta ehkä syvempää löytyy.

  Jotakin tehdäkseni perustin elementtitehtaan. Kasvulavojen ympärillä meillä on ollut jänisten ja kauriiden varalta rastasverkko. Se on kierretty lavojen ympäri nurkkiin laitettujen seipäiden kautta. Tuo viritys ei ole ollut mikään silmänilo. Niinpä päätin naplikoida kasaan valmiit kehikot, joihin laitan jänisverkot. Puuilo ainakin näyttää sellaista myyvän 12.90 €/rulla (korkeus 1,2 m, pituus 5 m). Pitää käydä hakemassa, kun kohdalle sattuu. 

  USA:ssa nähtiin presidenttiehdokkaitten ensimmäinen väittely. Kaoottiseksi ja historian huonoimmaksi sitä sanottiin. Vastapuolen mollaaminen, haukkuminen ja vähättely kuuluu maassa maan tapaan. Eikä tapa ainakaan ole laantunut Trumpin ansiosta. Itsensä ylistäminen, toisen pilkaaminen, hatusta vedettyjen faktojen esittäminen ja suoranainen valehtelu kuuluvat istuvan presidentin repertuaarin olennaisesti. Sitä samaa ovat persut tuomassa Suomen politiikkaan. Ja osa kansaa painaa täysillä mukana. Ei kovin mieltä ilahduttava suunta. Räävittömäksi muuttuu maailma. Diktatuuri, totalitarismi totaalisimmillaan, taitaa kohta olla ainoa valtiomuoto, jossa ei vielä räävitellä, paitsi salaa keskiyöllä pienessä piirissä. 

  Maanantaina alkoi ties monesko kausi kanadalaisesta ip-sarjasta Sydämen kutsumus. Se on ehkä imelin sarja, mitä olen ikinä surukseni katsonut. No, samaa luokkaa on Pieni talo preerilla. Yhteyskin näiden välillä löytyy: Sarjan luoja on Michael London jr. 

  Molemmat sarjat antavan realistisen kuvan ajastaan! No jaa, eivät ne toki dokumentaarisiksi ole tehtykään. Mutta viime vuosisadan alkupuoli Kanadalaisessa pikkukaupungissa saattoi olla asteen karumpaa kuin annetaan ymmärtää. Mikäs siinä, katsojansa näillekin on. Myös vastapainoa muuten välillä ahdistavaan maailmaan moni saattaa löytää. Minäkin joskus ensimmäisiä kausia katselin, sitten tuli toppi. Liika makeus ei kahvit ja teet ilman sokeria hörppivälle sovi. Vaikka niihän se hörppii Hilppakin, ja kuitenkin sarjaa katselee. 

  Nyt Hilppa katselee viimeöistä väittelyä. Se antaakin reaalisemman kuvan yhteiskunnastaan. Kun selin toosaan tätä kirjoitan, kuulen, kuinka koko ajan Trump keskeyttä Bidenin, myös väittelyä johtavan toimittajan, joka taitaa olla kusisessa paikassa. 

  Antaahan äijäin väitellä. Ei noilla jutuilla tohtoriksi väiteltäisi, mutta riittävät maailman mahtavimpaan virkaan. 

  Pakko loputtaa blogi kymmeniä kertoja nähtyihin kuviin. Ei mahda mitään, mutta kyllä näkymä jaksaa aina innoittaa, oli vuodenaika tai keli mikä tahansa. Eilisaamuna laiturilta:

INDIAN SUMMER

  Doors julkaisi biisin Indian Summer 1970 albumilla Morrison Hotel.  Roy Orbison  esitti 1985  Larry Gatlin'in ja Barry Gibb'in kanssa noiden kahden tekemän saman nimisen kappaleen. Van Morrison puolestaan lauloi Meet Me in the Indian Summer Albumilla Down the Road vuonna 2002. Onhan noita varmaan muitakin, lauluja intiaanikesästä. Näissä kolmessa nyt sattui kahdessa olemaan Morrison. 

  Minä en ole intiaanikesälauluja laulellut. Mutta sellaiseen tänään tultiin. Kovin leppeää on saaressa. Veneitäkin suimailee keskikesäiseen malliin: ainakin kymmenen on ohi ajellut. Ja yksi skootteri myös. 

  Sellaisen huomion tein, että ruska on Lahden seudulla edennyt pidemmälle. Monet koivut ovat täällä lähes vihreitä. Pihavaahtera on sentään saanut väriä...

    ...ja lehmus on kylvänyt lehtiään rantapolulle.

  Vähän taitaa kelit viiletä huomisesta alkaen, mutta erinomaista syyssäätä on odotettavissa. Erinomaista kasvimaiden kääntöön. Muuta lihaksia rasittavaa ei taida listalla ollakkaan. 

  Käytiin naapurin Hannun kanssa laskemassa muutama harva verkko. Ei ole toistoa, vaikka muutama harvan synonyymi onkin. Aamulla voi olla ahvenia, siikoja, haukia, lahnoja, säynäviä, taimenia, lohia. Voi olla olemattakin. Eikä kaikkia edes tarvita. Muutama keskipannun ahven tai annossiika, niin siinä sopivasti. Kaikki sen yli on ekstraa, kaikki alle lievää pettymystä. Mikäli minulta kysytään, on pettymys todennäköinen vaihtoehto.

  Kalantulosta riippumatta lämpiää leivinuuni huomenna. Sinne laitetaan kokonainen kana muhimaan. Ja saadaan lämpöä. Normaalia syysmeininkiä. Pitää käydä etsimässä jokunen sieni kanan kanssa syötäväksi. Eli normaalia syysmeininkiä. 

  Tänään alkoi HBO:lla Fargon neljäs kausi. Ensimmäinenhän oli ihan huippu, kaksi seuraavaa aivan hyviä. Innolla odotan. Ehkä kuitenkin viirataan jokunen aika; kaksi jaksoa viikossa julkaistaan. Mukavampi katsoa sitten putkeen, kun kaikki on nähtävissä. Jos maltetaan odottaa. 

  Siinä tärkeimmät. Päivitän tilannetta tarpeen mukaan. Ja joskus ilman tarvettakin. Miten mieli ohjaa, niin se menee. 

  Loppuun pari kuvaa syksyn väreistä. Ei tietysti veden pinnalla, vaan kasveissa.

TOHINAA

  On ollut vaihteeksi tohinaa; perhe Tiilikainen saapui eilen. Iirikseltä oli viime näkemän kadonnut puoli metriä tukkaa...

...mutta Liisalle ei ollut kasvanut lisää puolta senttiäkään

  Laitan, varmemmaksi vakuudeksi, Annan ottaman kuvan tukanleikkaustapahtumasta. Voitte siitä itse mitata.

  Aika on kulunut lasten touhuja seuraillessa. Liisa on oppinut konttaamaan. Istumaan myös. Lapsiportti pitää taas laitella eteen, ettei pääse pikkuinen tipahtamaan

 

  Esikoululainen ei ole luulemma vielä koulussa päässyt syventymään numeroiden saloihin. Kirjainten kanssa ovat enemmän pelanneet. Kuvassa Iiris ratkoo Jonin pädiltä jotain aakkosiin liittyvää tehtävää. 

  Lainasi minulta kuulokkeet. Siitä sain sopivan vinkin synttärilahjaan: Kävin ostamassa Powerista lasten kuulokkeet, mallia "UNICORN, lila". Ei saa kertoa Iirikselle.

  Iiris nukkuin, Liisan tulon myötä vakiintuneeseen tapaan, kanssamme pumppapatjalla. Taas tarvitaan tarkennus. Me emme Hilpan kanssa nukkuneet pumppapatjalla, ainoastaan Iiris. 

  Illalla kuulin, kun hän jutteli ennen nukahtamistaan sadun lukeneelle Hilpalle. Tää meni yheks tarkennukseks: Ei Hilppa ollut nukahtanut, vaikka kyllä aikanaan nukahtikin. Mutta sadun luki hän ennen Iiriksen nukahtamista. Toki ennen omaansa myös. Jos tarkennus tarvitsee tarkennusta, voin privaatisti valottaa.  Iiris siis jutteli, esitti myös taitojaan yhteenlaskussa, vaikka sitä ei vielä ole ollut opetusohjelmassa. Kaksi plus kaksi ja kolme plus neljä sujuivat mainiosti, mutta sitten hän päätti räväyttää: "Kuusi plus kuusi on.... kymmenen!" Oletan, että tytöltä loppuivat sormet kesken. Mutta yritystä löytyy. 

  Tänään Tiilikaiset olivat Jonin veljen tytön Millan 1-vuotis juhlilla. Tulivat äsken takaisin. Muu porukka lähti vielä ulos, koska heiltä oli liikunta jäänyt olemattomiin. Minä, aamulenkin tehnyt, jäin kotiin. Olo on jostain syystä vetämätön. Ei onneksi mitään koronaan viittavaa havaittavissa. 

  Huomenna Tiilikaiset palaavat taas Espooseen. Me lähdetään maanantaina aamusta Anttolaan. Nyt ollaan vain perjantaihin. Tullaan silloin kotiin, mennään lauantaina Iirksen 6-vuotisille, sunnuntaina takaisin saareen. Pari viikko katsellaan lehtien putoamista. 15.10 on veneen syyshuolto. Tai paremminkin koneen. Veneen huolto rajoittuu kerran vuodessa tapahtuvaan pesemiseen. 

  Luultavasti tullaan 16. päivä kotiin muutamaksi päiväksi. Tiistaina 20. 10. on renkaidenvaihto. Sen jälkeen vielä mennään saareen tekemään loput syystyöt, laittamaan paikat talvikuntoon. 

  Luultavasti vien perämoottorin Hanelin rantaan talvehtimaan lokakuun viimeisinä päivinä. Jos sen jälkeen vielä veen väljässä saareen mennään, mennään soutuveneellä. 

  

  Sitten alkaa jäitten odotus. Ei mökille ennen tammikuun loppua tai helmikuun alkua ole aikomus mennä, mutta jäitä kyllä toivotaan. Kunnon jäät, sitten sopivasti lunta. Vanhan ajan talvi. Kunpa sellaisen vielä näkisi ja kokisi. Ettei tule toista talvea putkeen, kun en lumikengillä ollut. Katkesi muistaakseni vuodesta 1995 jatkunut harrastus. Kele. 

  Talvi tulee aikanaan. Murehditaan ensin syksyn murheet. Tai oikeastaan toivotaan syksyn toiveet. Toivon, että isot yöpakkaset kiertäisivät Avokkaansaaren vielä kuukauden ajan, jotta saisimme pitää vedet päällä kauden loppuun asti.

  Lauantai-illan alun kirjoitus on tässä. Tasapuolisuuden vuoksi laitan vielä yhden kuvan Liisasta, joka kyllä yrittää kasvattaa tukkaansa, vaikka ei se yhtä nopeasti tapahdu, kuin isosiskolta lyhentäminen.

VAIHTELUA

  Jatkuvan koronauutisoinnin rinnalle on tullut vaihtelua. Amorellan pohjakosketus ja kouluväkivalta. Isojen työllistäjien ilmoitukset, viimeeksi Scania Lahdessa. Kiinan ja USA:n nokittelu YK:ssa. Ennätykselliset tarttuntaluvut Ranskassa ja Englannissa. Ai niin, tuo viimeinen ei ollut vaihtelua. Jos on ennenkin ollut vaikeaa löytää positiivista uutista, niin nykyään se taitaa olla mahdotonta. No, ehkä positiivisiksi voi laskea suomlaisten urheilijoiden isommat tai pienemmät onnistumiset. 

  Kouluväkivalta on tullut kiusaamisen jatkeeksi. Surullista. Mitä tehdä sen suitsemiseksi? Mikäli oikein ymmärsin, Valhalla-Aho tivaa rehtoreille ja opettajille suurempaa valtaa ryhtyä rankaisutoimenpiteisiin. Tarkoittanee raipoja, jalkapuuta, häpeäpaalua, ja jollei auta, niin roviota. Helppo se on huudella. Mutta mitää konkreettista ja järkevää harvoin kuulee, huutelijoilta. Toisaalta, en minäkään osaa ratkaisua tuohon vaikeaan kysymykseen ehdottaa. Somen vaikutusta ei kuitenkaan voin sivuuttaa. Se on luonut itselleen sellaisen vaihtoehtoisen todellisuuden, mihin on vielä rationaalissen ajatteluun kykenemättömän nuoren helppo vajota. Vaikeaa on kuitenkin miljardiluokan yhtiöitä vastaan taistella. Suomen valtion talousarvion tuloiksi vuodelle 2021 arvioidaan 54,6 miljardia euroa, Facebookin arvo on kai jotain yli kuudensadan miljardin dollarin, Googlen emoyhtiö Alphabet ja Microsoft ovat ylittäneet biljoonan dollarin rajan.

  Kun Vantaan kaltaisia tapauksia ilmenee, tulee pakostakin miettineeksi, millaisen lapsuuden, nuoruuden, miksei myös aikuisuuden ja vanhuuden, tulevat Iiris ja Liisa kohtaamaan? Kotoa hyvät lähtökohdat saavat, siitä ei ole huolta. Parempi, kun ei liikaa pohdi, sellaista murehdi, mihin ei voi vaikuttaa. Ja parempi, kun en ala kauhukuvia maalailemaan. Varsinkin, kun omat ajatukseni pallomme tulevaisuudesta eivät aina ole kovin auvoisia.   

  Ei some pelkästään nuorten kannalta ongelmallinen asia ole. Lainaan tähän Li Andessonin hetki sitten fb:iin jakaman tekstin: 

  "Olen edelleen vakuuttunut siitä, että edut huomioivat haitat. Mutta viime aikoina turhautumiseni on kasvanut siihen, miten koko sosiaalisen median väittelykulttuurimme on nyt täysin... rajattomaksi. Se, että kaikki poliittisesti aktiivisista maahanmuuttajataustaisista nuorista ilmastoliikkeessä aktivoituneisiin teineihin on kestettävä päivittäistä häirintää ja kiusaamista, on demokratian ongelma, joka on otettava vakavammin. Yhtään ihmistä ei voi tai pidä tottua saamaan uhkauksia ja nöyryytyksiä päivittäin, vaikka poliitikkojen on oltava valmiita kestämään kritiikkiä ja julkista keskustelua.  Viimeisin esimerkki oli todellinen suomalaispoliitikko, joka jakoi Twitterissä kuvamateriaalia kahdella sialla, jotka hän nimesi SDP: n poliitikon Abdirahim Husu Husseinin ja vasemmistoliiton Suldaan Said Ahmedin mukaan. Samat poliitikot kirjoittivat myös, että vasemmiston politiikka alkaa näyttämään siltä, että jotkut kohta ′′ tuodaan saunan taakse ", mikä on väkivallan uhka.  Miten perussuomalaisten puheenjohtaja reagoi, kun media pyytää kommenttia puolue-aktiivisesta rasismista? Sanomalla ettei hänellä ole tarvetta kommentoida asiaa. Ja miten media reagoi? Ei yhtään!!"

  Minä en somessa heilu kuin pienessä piirissä. Vaikka joskus tulee blogeissa sanottua sellaista, mikä ei varmaan monia miellytä, niin olen säästynyt loanheitolta ja vakavammalta häirinnältä. Politiikoista ja politiikasta olen sitä mieltä, mitä olen. En suin surminkaan sellaiseen peliin jaksaisi lähteä. En, koska tunnen melkoista mielipahaa jo siitä, mitä ajatusmaailmaani lähellä olevat politiikot saavat kestää. Mutta kuten Li sanoi, heidän on oltava valmiita kritiikki ja julkinen keskustelu kestämään. Jospa se olisikin vain sitä! Kritiikkiä ja julkista keskustelua. Sen verran kai vanhoillinen olen, että mielestäni hyvät tavat ovat tärkeitä. Noudatetaanko somessa edes alkeellisimpiakaan tapoja? Jotkut noudattavat, valitettavan useat eivät. Autoihin on kehitelty alkolukko. Nettiin pitäisi kehittää yhdistetty alko- ja asittomuuslukko. Moni säästyisi turhalta itseinholta ja viikon erakoitumiselta alkolukko-ominaisuuden avulla. Suunpieksäjät ja törkyturvat saisivat sontaa kirjoittaessaan aluksi asiattomuuslukon aktivoiman napakan sähköiskun, jos siihen turtuneina jatkaisivat kirjoitusta, tekisi laite tiltin. Kolmesta tiltistä seuraisi kuukauden karenssi. No joo, helppoa keksiä "mukaratkaisuja". Mutta ongelma on todellinen.

  Toivon, että tämän päivän lapset ja nuoret saavat elää hyvän elämän, ja että ihmiset, kaikesta huolimatta, ratkaisevat suuret ongelmansa parhain päin. 

  Loppuun pari kuvaa minulle rakkaista lapsista. Ne ovat Annan ottamia. Tänään pääsen sitten itsekin kuvia napsimaan.