KYLMÄ ILMENI, ILMA KYLMENI

   Helle hellittää, sää asettuu normaaleihin uomiinsa. Sen aistivat veneilijät. Viikonloppuna oli vesillä vilskettä. Pitää paikkaansa tieto siitä, että venekauppa, ja sen myötä tietysti vesiliikenne, on koronan vaikutuksesta lisääntynyt. Uudenkarheita paateja, pienehköistä isoihin, suimailee tuhkatiheään salmen läpi. Tottumattomia on osa; hiljentävät ennen salmea, selvästi tarkastavat reittiä. Yllättävän moni Puumalasta päin usmuuttava porhaltaa läpi salmen suoraan Ilotin ja Piekälän väliin, ennen kuin huomaa, stoppaa vauhdin, tekee uukkarin, palaa oikealle väylälle. Jotkut pöljät kiertävät Ilotin muina veneilijöinä. Ei onneksi matalaa tai kiviä siellä ole. Syynä lienee se, että Ilotin päässä on vanha linjamerkki, sellainen valkoinen kolmio. Isotkin veneet hairahtuvat vikaan ajamaan, vaikka varmaaan kaikilla on karttaplotterit käytössä. 

  Vesiskootteriden lisääntyminen on vielä rajumpi. Moninkertainen määrä noita leikkikaluja kiitää vesillä. Usein kai vuokrattuja, ja liikkuvat pareittain ryhmässä. Lauantaina paineli 11 jonossa Puumalan suuntaan, palasivat eilen. 

  Lienee asiaa puhuu nimeltä mainitsematon kesänaapuri, joka mahdollista tulevaa venehankintaa pohti siltä pohjalta, että vuoden, parin, kuluttua vähän käytettyjä veneitä on runsaasti markkinoilla.

  Karttaplotterista aihetta asiaan. Onkin mennyt hyvin, ei ole oikeastaan mikään hajonnut, kaikki on toiminut hienosti. Nyt karttaplotterin heittäytyi hankalaksi. Lauantaina se toimi normaalisti, kun laskettiin naapurin kanssa verkkoja. Eilen, kun lähdettiin huviajelulle kohti Lietveden siltakahvilaan, niin ei inahtanutkaan. Pimeänä pysyi, kuin pirun sielu. 

  Ei tuolla matkalla plotterin apua toki tarvittu, melko tuttu on matka. Kun palattiin aloin tiissiä, missä vika? Kroppa mutkalla ahtauduin ohjauspulpetin alle tutkailemaan maisemia. Piuhat olivat kiinni. Sitten pähkäilemään, missä sulake? Ei missään. Etsin kaikki paperit, veneestä, koneesta ja plotterista, selailin niitä. Selvisi, että automaattisulakkeet veneessä on. Tarkastin. Ei ollut mikään niistä lauennut. 

  Siihen loppui pähkäily. Ei minun taidoillani enempää pysty tekemään, paitsi vahinkoa. Soitan kohta Lahteen Bikemarineen, mistä vene on ostettu. Papereista ja kuiteista ei selvinnyt, kuinka pitkä takuu plotterilla on. Valmistajan takuu lienee yhden vuoden mittainen. Vene ostettiin 15.8.2017, eli pian kolme vuotta sitten. Takuuta plotterille ei varmaan ole, vaikka perämoottorille on jopa viideksi vuodeksi. Soitan asian varmistaakseni. Ja saadakseni selville a) mahdollisia vinkkejä vian syyhyn, b) minne laite kannattaa viedä tutkittavaksi, c) kuinka sen saa irrotettua (on kiinteä asennus). 

  Garminin sivuilta luin, että jos on piuha plotterilta tietokoneelle, niin verkossa voi tuen avulla haarukoida ja monesti korjata laitteen viat. Mutta milläs korjaat, jos laite ei edes käynnisty? No, asiat pyrkivät selviämään, kuten ihmisetkin. Paitsi jotkut, kummastakin ryhmästä. 

  Ei plotterille karttana taida tälle kesälle tarvetta olla, mutta luotain on hyvä olla kunnossa; muikkua kun pyytää, kannattaa katsoa, missä paikassa ja syvyydessä kalat oleskelevat. Vaikka ei sekään välttämätöntä ole. Ei kai ukkovaareillakaan luotaimia ollut, ja mujetta tuli itse kudotuilla pumpuliverkoilla tuohikohoineen ja -kiveksineen vaikka kuinka. 

  Me ei saatu naapurin kera muikkuja, koska ei niitä pyydetty. Eikä saatu siikoja, tällä kertaa. Mutta saatiin kolme kokoliasta ahventa. Ja yksi hauenpuikkari, joka pääsi takaisin kasvamaan. Ollaan saalis yleensä jaettu, jos sitä on riittänyt. Nyt Hannu sanoi, että ota sinä kaikki kolme, katsotaan ensi kerralla tilannetta. Minulla ei ollut mitään vääryyttä vastaan. Savustin ahvenet. Oiva iltapala saunan jälkeen. 

    Kesä kääntyy lopuilleen. Toiset kukat kukoistavat vielä...

...toiset, kuten unikot, ovat kiertokulussa tulleet matkansa lopulle. Tämänkesäisen matkan, ensi vuonna ne nousevat taas meitä ilahduttamaan.

  Viikko lähti kulumaan kohti perjantaita. Silloin lähdetään Hollolaan, sieltä sunnuntaina Liisan ristiäisiin Espooseen. Maanantaina taas takaisin Anttolaan. Jos huussipakettia ei ala kuulumaan, pitää ryhtyä kyselemään. Olisi hyvä, jos tulisi edes ennen perjantaita. Saisi sen lautattua ylin, varastoitua odottamaan tositoimia. 

  Taidan lähteä kärräämään klapeja saunan puuliiteriin. Kuluu se aika niinkin. Jaa, pitääpä ensi tarkastaa, koska Bikemarine aukeaa? 

KIINTIÖ TÄYTTYY

  Kampurajalka, pahapolvi, kipulonkka  

  lähti aamulla metsään.     

  Raajarikko, nivelrikko, feikkilyyrikko  

  luvan kera lähti

  Säilöntä-ämpäri rouskuille näet huusi täydennystä. Usmuutin vanhoille, tutuille, yleensä takuuvarmoille paikoille. Kuumaa oli ilma jo aamusta. Mieli seesteisenä tallustelin rannan läheisyydessä kuusikon keskellä. Sydän verta itkien, sielu armoa huutaen kävelin välillä läpi kanttarellilämpäreen, joskus pientä torvisieniesiintymää sivusin, muutaman tatin, jokusen orakkaan ohi reittini kulki. Sääntöä oli noudatettava. 

  Nousevan auringon valo antoi hämähäkinseiteille taianomaista hohtoa. 

  Kipeä polvi ei pahemmin änkyröinyt. Oli vissiin päässyt mielihommaansa? Tunnissa oli kori täynnä. Olin ollut ahkera kuin muurahaiset keossa.

   

  Olin yhdeksältä takaisin omassa rannassa. Kun tavaraa on, ei kauaa nokka tohise korillisessa. Ja välillä ehtii äimistellä ympäristöä, ottaa vaikka kuvia.

  En muista, koska olisin saanut talven sienet kerättyä ilman hirvikärpästen seuraa. Pari satunnaista havaintoa tälle kesälle minulla on, mutta ei puhettakaan mistään haitasta. Hyvä se. Ei hirvikärpänen ihan mukavimmasta päästä luomakuntaamme ole.

  Kesäkurpitsalasagnea syötiin päivällä. Sehän on lasagne, missä pastan sijaan on kesäkurpitsaa. Ettei liian terveelliseksi mene, mukana jauhelihaa ja reilusti juustoa.

  Iltapäivällä alkoi sieninienkäsittelylaitos toimia. Olin rouskut heti tultuani tietysti putsannut ja laittanut likoon. En kaikkeani, mutta sienet. Eikä tosiaan tänä kesänä tarvitse kenenkään panna kaikkeaan likoon sienien vuoksi. Riittää, kun menee metsään.

  Hilppa pääsienijalostajana ryöpäytti rouskut...

...kahden kattilan taktiikalla.

  Illalla laitetaan muutama verkko veteen. Ahventa, siikaa. Jos tulee sen verran, että meille ja naapureille on muutama molemmille, savusta vaihteeksi. Oli kumpaa hyvänsä, tai molempia. 

  Huomenna on hellepäivä taas. Jotain ukkospuuskia sääprofeetat ovat kai manailleet? Melko tarkkaan ovat ukkoset Arvokkaan saaren kiertäneet. Ei olisi väliksi nytkään aivan niskaan tulla. Täytyy aamulla tutkia ennusteita. Olisi hyvä päivä vähän veneillä, mutta ei ukkosuhan alla ole hyvä lähteä. 

  Ensi viikko onkin sitten kot'väen mieleistä keliä: ei sada, lämpötila parikymmenttä tai vähän alle. Saisi huussipaketti tulla. 

  Hilppa huuteli äsken, että tuu kattomaan, mikä otus on aitan seinässä oven vieressä. Minä katsomaan. No, lepakko se siellä vietti siestaa. 

  Aika outo oleskelupaikka tällä yksilöllä. Vaikka varjossa oli, niin luulisi kuuma olevan. Loppukesän iltoina lepakoita joskus näkee suimailevan pihan yllä. Varmaan asustavat talon vintillä. Ei noista ole vaivaa ollut. Asukoot rauhassa. Olen näet melko saletti, että täkäläisellä klaanilla ei ole mitään tekemistä koronaviruksen kanssa. 

  Loppujen lopuksi sanamuunnos, mikä mieleeni tuli aamun sienimetsässä, kun kuulin jonkin mökin rannalla venettä startattavan ilman tarkoituksenmukaista tulosta. 

  Mitä tuumaa veneilijä, kun kone piiputtaa? "Tuskaa paatista, paskaa tuutista!"

MENU MENETTELEE

  Ei ihan huonosti, eikä huonoa, tänään meillä syöty:

  LOUNAS

  Vihreä salaatti 

  Keitetyt perunat

  Voissa paistettu ahvenfilee

  Voissa paistettu siikafilee

  Keltavahverokastike

  Hölskekesäkurpitsa

  

  KAHVI 

  Suodatinkahvi ja viinimarjapiirakka

  VÄLIPALA

  Smoothie jugurtista, vadelmista ja saskatoonin marjoista

  ILLALLINEN

  Pitsa, täytteenä herkkutatti, torvisieni, sipuli

  ILTAKAHVI

  Espresso mutteripannulla ja viinimarjapiirakka

  Olisikohan lähiruokaa mukana? 

• salaatti 20 metriä
• perunat ja sipuli 20 metriä
• ahven 300 metriä veneellä
• siika 800 metriä veneellä
• keltavahvero, herkkutatti ja torvisieni 50 -100 metriä
• kesäkurpitsa 20 metriä
• vatut, viimarjat ja saskatoonin marjat 5 kilometriä veneellä

  Yllä etäisyyksiä tuvan ovelta ruokatarpeille. Hiilijalanjälkeä tosin hieman tuli veneajelusta. Anteeksiannettavaa, tässä tapauksessa?

  Salaatti ei ehtinyt nahistua, sienet pilaantua, marjat homehtua, potuilla kesti matka mullista kattilaan muutaman minuutin, eikä kaloissa kylmäketju kerinnyt edes alkaa.

  Ei päivän tarjonta aina, eikä edes usein, tuollaista ole. Paljon kuitenkin saa hyvää tavaraa, kun vähän näkee vaivaa. Tai paskan vaivaa. Iloa ja riemuahan se on; lähteä tyynessä säässä verkkoja kokemaan, pyörähtää lähimetsässä sieniä poimimassa, kaivaa pari varrellista pottuja, napata muutama sipuli samalla kainaloon. Ja antaa Hilpan jalostaa tarpeista herkullista ruokaa.

  Niin että ei minulla tässä muuta. Paitsi että jos ajattelette, että taas se Peppe kehua retostelee elämänsä autuutta, niin oikeassa olette. Hyvä täällä on olla!

  En laita loppuun kuvia herkuista. Laitan äsken ottamani värimintusta. Ihan vain siksi, että sillä ei ole mitään tekemistä juuri minkään kanssa. 

VAIVA HIIPI VAIVIHKAA

  Toissayönä kipeytyi polvi. Ihan iski vaiva salamana pilviseltä taivaalta puun takaa koukaten. Menin yöllä vanhenevan miehen ristiksi vakiintunelle yöpissalle, kun oikea polvi meinasi pettää alta. En sitä mihinkään ollut satuttanut. Tyhjästä ilmaantui vaiva elämää vaikeuttamaan. Linkkasin takaisin petiin. Särky oli niin kova, että piti pian nousta ottamaan kipulääkettä. Kun se alkoi tehota, sain joten kuten aamuyön tunnit nukuttua. 

  Aamulla oli lähtö marjankeruuseen Piskolaan edessä. Etsin käsiini isä-Erkille muinoin tekemäni katajaisen kävelykepin, lyhensin sitä hieman. Sen kera oli parempi kulkea, sillä oikeaan jalkaan varaaminen oli huteraa. Otin toisen satsin kipulääkettä ennen lähtöä.

  Piskolassa Hilppa meni vattupenkkien väliin, minä viinimarjapuskan juureen. Keräsin ensi jakkaralla istuen, mutta pian huomasin seisovani normaalisti marjoja riipien. Kummasti joko lääke, tai liikkuminen, tai molemmat, vaikuttivat: polvi ei tuntunut juuri lainkaan kipeältä. Sen sijaan kipu oli noussut lonkkaan. Ei tuskallisena, mutta selvästi jomottavana. 

  Ilman suuria ongelmia saatiin marjat kerättyä. Vielä rannalla, Tainan ja Hanelin talolla, kerättin pari litraa marjatuomipihlajan eli saskatoonin marjoja. Tuo habitukseltaan pensasmustikkaa muistuttava marja on oikeaa superfoodia. Taidamme istuttaa tännekin sellaisen kasvamaan. Muutaman vuoden kuluttua saadaan ehkä omaa satoa. 

  Illalla napsin taas tulehduskipulääkettä. Säryn puolesta sain nukkua rauhassa, mutta kipeä on polvi, lonkka myös. Ei niin kipeä, kuin eilen, mutta kuitenkin. 

  Ajattelin ottaa muutaman päivän kuurin troppia. Jos ei auta, niin pitää vissiin aika lääkärille varata. Ilman googletusta tai isoa itsediagnoosia ajattelen, että nivelrikko jyllää. Minulla on vasemmassa lonkassa todettu alkava nivelrikko pari vuotta sitten. Se vaikuttaa siten, että varsinkin saappaat jalassa kävely aiheuttaa vasemman jalan puutumista ja pistelyä, lopulta kipua. Luulen saman vaivan vaivaavan vaivaista toisella puolella kehoa. 

  

  Kävelykepin käyttöön en luultavasti ryhdy laajasti. Vaikka melko tyylikästä se olisi. Pitääköhän miettiä uudelleen?

  Mikkeliin mennään päivällä. Kävelykepin kanssa vai ilman? Ilman muuta ilman. Vaikka en näe asiaa aivan mustavalkoisena, niin kepin käyttö on liioiteltua. 

  Hanelin kanssa, Hanelin autolla, mennään. Hän vie nimittäin ajokoira Hilun piikille. Ei sille viimeiselle, älkää pelästykö. Ihan normaali rokotus on kyseessä. 

 12:45 on Hanelilla ja koiralla aika operaatioon varattuna. Me olemme sopineet sienten juhlallisen luovutuksen ilman isoja seremonioita tapahtuvaksi 12:30 Minnan torikahvilassa. Siellä sienten uusien haltijoiden kera kahvit hörpitään, kuulumisia vaihdetaan.

  Kun Haneli on koiran kanssa valmis, mennään Lidliin, takaisin Anttolaan. 

  Ilmat lämpenevät kohti viikonloppua. Pitää kai nautia kesästä, kun en kovin hurjasti tohdi jalkaa rasittaa. Joitakin verkkoja lasketaan naapurin Hannun kanssa. Ahventa lähinnä haetaan. Ehkä muikkuverkot myös? Ainakin huomenna, jos ei Ahti ahvenia anna. 

  Koronan toinen aalto lähestyy, on jo ovenraossa. Ihmisten tulisi muistaa se. Mediaa kun seuraa, saa sellaisen kuvan, että ihmiskunnan lyhyt muisti ei ole ainakaan venynyt. Ulkomailla lomaillaan, isoissa porukoissa hillutaan, turvavälit unohdetaan. Mikäs minä olen asiasta paasaamaan, mutta kannattasi ehkä yrittää toimia siten, että yleinen maskipakko ja laajat rajoitukset pysyisivät vain uhkakuvina, tuumii kävelykeppigubbe Peppe. Värikuva paljastaa, että asukokonaisuus ei värien puolesta ole kovinkaan onnistunut. Mustavalkoinen on hyvä yhdistelmä, monessa mielessä.

PINAATTI-BASILIKA-SIPULI-TATTI-ORAKAS-MOZARELLAPIIRAS

Aamulla tuntui välipäivältä. Eli ei mitään erityistä tekemistä ollut "kalenterissa". Metsään en tohtinut mennä. Vaan menin kuitenkin. Sanoin Hilpalle, että lähden tarkastamaan, etteivät pääse rouskunpenteleet yllättämään. Hän sanoi, että me pois, mutta kanttarellejä et tuo!

  Usmuutin siis veneellä vanhoille rouskumaille. Aluksi löysin vain pari haaparouskua, mutta kanttarellejä oli. Ja kohta torvisieniä. Enhän minä saanut niistä ohi kuljettua. Keräämättä, tarkoitan. Kun olin sen verran noita herkkuja poiminut, että ei enää menisi läpi "ihan vaan syötäväksi keräsin", otin puhelun. Sienille löytyi osoite. Torstaina ne saavat sijaiskodin. Tiedän, että niitä kohdellaan hellävaroen ja arvokkaasti. 

  Itse asiassa löysin lopulta jonkin verran rouskuja myös. Eli pystyin kevein mielin ja ilman luimuilua palaamaan Saarelaan; ruoskuja malliksi, muille uusi osoite. 

  Puoli säilöntä-ämpärillistä on nyt suolassa. Toinen rouskuireissu viikonloppuna, niin sekin tarve tulee täyteyksi. 

  

  Sillä aikaa kun rymysin metsässä, oli Hilppa leiponut viinimarjapiirakan ja toisen pohjan. Siitä toisesta hän loihti illalla pinaatti-basilika-sipuli-tatti-orakas-motzraellapiirakan. Mozaerella ja jauhot olivat tuontitavaraa, muu omista kasvatuksista ja metsästä. Maistui. Niin kuin maistui viinimarjapiirakkakin. Viinimarjat olivat omasta puskasta myös. Vaikka joku vuosi sitten istuttamamme pari pensasta eivät ole satoa juuri tehneet, niin piha-aitan takana äityi yksi villipensas, eli aikanaan linnunpaskan kautta alkunsa saanut, tekemään marjoja. Ei hirveästi, mutta piirakkaan kevyesti, ja ylikin jäi. 

  Huomenna ei ole välipäivä. Lähdetään Piskolaan keräämään puutarhavadelmia ja viinimarjoja. Loppukesä on sellaista hyysäämistä. Mutta talvelle se palkitsee. Ongelmana on nyt, että oma pakkasemme on nuijalla lyöty. Onneksi Taina lupasi, että voimme marjat laittaa heillä pakastimeen. Kun seuraavan kerran mennään kotiin, viedään kaikki, niin täältä kuin sieltäkin, Hollolaan.

  Torstaina ei ole välipäivä myöskään. Mennään Mikkeliin. Viikon eväät, vähän muutakin, on listalla. Ja sienet uuteen osoitteeseen. 

  Luultavasti mennään taas kimpassa Hanelin kanssa. Ekologista ja ekonomista. Mutta se selviää tarkemmin huomenna, kun Piskolansaareen mennään. 

  Saattaa  olla, että tilaamamme huussi ei tällä viikolla saavu. Jos, ja kun, ei saavu, pitää kehitellä loppuviikoksi, viikonlopuksi, sekä varmaankin alkuviikoksi jotakin hommaa. Onneksi on pari juttua säästössä. Nimittäin maalaamista ja vesomista. Tai sitten menen metsään. Ei, en mene metsään! Tai menen metsään etsimään lisää rouskuja. Mutta en tuo kanttarellejä! Tai tuon? Vaikea paikka. Kyseessä on kuitenkin neljänkymmenenkuuden vuoden liitto.

  En ottanut tänään yhtäkään kuvaa sienistä. Enkä piirakoista. Siksi laitan elokuista väriä pihalta: Vihreää täydennettynä sinisellä, punaisella ja keltaisella.

  Sekä viimeöinen kuu kuseskelijan silmin puhelimen kameran välittämänä.

PERUSTAVANLAATUISTA TYÖTÄ

  Projektit aikaistuvat, jos tekeminen tuntuu loppuvan. Niin kävi laiturin kanssa. Sen homman olin kuutioinut ensi kesälle, mutta toisin kävi. Johtui ihan siitä, että keväällä ja alkukesällä on intoa ja tarmoa ahertaa, mutta ei mitään isompaa esillä. 

  Nyt tuli toinen tulevien vuosien työ ajankohtaiseksi. Kaikki alkoi siitä kun mä lopputilin sain....eikäku siitä se alkoi, kun käytiin Jänissaressa iltakahveella. Juha oli sinne tehnyt uuden huussin. Se oli niin siistin näköinen juttu, että mieleen tuli omakin uusia. Samoin Hilpalle, koska asiasta samana iltana puhuttiin. Asia päätettiin seuraavana päivänä. Netistä vaan haarukoimaan vaihtoehtoja ja hintoja. Päädyttiin, taas kerran, Taloon.com'iin. 

  Minulla oli ajatuksena ollut, että ensi kesänä, tai sitten sitä seuraavana, on paskion uusiminen tapetilla. Saa nähdä, mitä ensi kesänä, tai sitten sitä seuraavana, tehdään, kun hommat tulee duunattua jo nyt. Voi olla, että jotakin mieleen tulee, kun ne ajat koittavat.

  Vanhalla paskiolla oltaisiin kyllä vielä pärjätty. Puolilaho tuo reilut 50 vuotta vanha on. Toisaalta se on myös puoliterve. Kerron hieman huussin historiaa. Täällä oli, samalla paikalla kuin nykyinen (siis kohta entinen) sijaitsee, navetanmuurin takakulmalla, vanha paskio. Se oli kahdenistuttavaa mallia. Oli vuosi jotain 1967, +/- 1 vuosi. Sisareni Ritva ja kaksi saksalaista serkkutyttöämme olivat täällä keskenään. Kaikki pössyttivät tupakkia kuin turkkilaiset. Eräänä aamuna, kun Ritva oli menossa tarpeilleen, niin kuinka ollakkaan, paikalla ei ollut kuin kaksi höyryävää paskakekoa! Ikuiseksi arvoitukseksi jäi, miten palo syttyi. Ukkosta ei alueella yöllä esiintynyt. Ainoa vaihtoehto lienee se, että joku tytöistä oli heittänyt ajattemattomuuksissaan palavan natsan reiästä. Kukaan ei tunnustanut, luultavasti mahdollinen tekijä ei edes asiaa ollut tiedostanut. Onni tietysti, että ei ollut rutikuivaa metsää lähistöllä. Olisi helposti voinut palaa vaikka koko saari.

  Tilalle oli saatava uusi, ja sassiin. Lautiaisen Topi, jo aikaa edesmennyt kirkonkyläläinen, pestattiin hommaan. Ja minut hanslankariksi. Päivässä syntyi uusi huussi. Minä vielä seuraavana päivänä sen maalasin. 

  Olen varmaan tämän tarinan joskus aiemmin blogissani kertonut. Nyt jatkoa. Reilut 12 vuotta sitten istutin samaan koppiin Biolanin kompostikäymälän. Hieman jouduin säveltämään, ja huussia ylös nostamaan. 

  Lautias-Topin tekele sai uuden sielun. Siinä se on palvellut, mutta totta puhuen aika uudelle on jo. 

  Tänään tein sitten aamupäivän perustavanlaatuista työtä.

  Uusi mukavuuslaitos tulee, kuten kuvat kertovat, aivan eri paikkaan. Se tulee mäelle, talon ja nukkuma-aitan välille. Sieltäkin on järvinäkymät. Ja sijainti on sopivasti talon, aitan ja saunan välimaastossa. 

  Mikäli rahtiliikenteen jumalat ovat suotuisia, tulee huussipaketti tällä viikolla. Ainakin se on haettu tehtaalta. Viestissä kerrottiin, että viiden arkipäivän kuluessa lähetys on perillä. Suhtaudun varauksella. Kiirettä ei toki ole. 

  Biolanin pönttö siirtyy tietysti vanhalta paskiolta uuteen hyyskään. Uutta ei vissiin saa enää paskioksi tituleerata? Täytyy työ ajoittaa niin, ettei tarvitse kauaa kyykkypaskalla käydä. Ongelmana on se, että pönttö on istutettava paikoilleen, kun muutama varvi kevythirsiä on asennettu. Se ei näet mahdu ovesta sisään. Eli pakostakin tulee snadi katkos käyttöön. No, ei siinä pitäisi kauan mennä, kun on vesikatto ja aluskate päällä. 

  Sellaisia projekteja poksahtelee kuin kirkkaalta taivaalta. Juha, älä syytä itseäsi. Olisi asia esissä pian ollut kuitenkin. Mieluummin kiitokset inspiratiosta. Tuleepa tehtyä. Ja hyvään aikaan, koska minulla on metsäänmenokielto.

  Hilppa nahuaa pihalla. Minä katsoin päivän yhden perustuksen päiväksi, joten jäin kirjoittamaan. Nyt se on tehty. Menen urkkimaan, mitä rouva on saanut aikaan. 

ROK-LINTU ja TRUMP

  Ihmiskunnan tarustoissa linnuilla on suuri rooli. Esimerkiksi Tuhannen ja yhden yön tarinoista ja muista arabialaisista kertomuksista löytyy Rok-lintu. Se oli valtava ja kuolematon. Se pystyi kantamaan norsuja ja tiputteli niitä maahan. Joittenkin tarujen mukaan rokin siipien pituus oli 18 900 metriä. Kyllä sellaisilla yksi norsu ilmaan nousee! Koska Sindbad Merenkulkija kohtasi rokin kahdesti, niin täytyyhän tarinan olla tosi!

  Täällä kaukana pohjoisessa on lukuisilla linnuilla osansa myyttisissä uskomuksissa. Maailman synnystä alkaen. Sotkan munasta se syntyi, kuten pätkä Kalevalan Ensimmäisestä runosta kertoo:

Kului aikoa vähäisen, pirahteli pikkaraisen. 

Tuli sotka, suora lintu; lenteä lekuttelevi 

etsien pesän sijoa, asuinmaata arvaellen.  

Lenti iät, lenti lännet, lenti luotehet, etelät. 

Ei löyä tiloa tuota, paikkoa pahintakana, 

kuhun laatisi pesänsä, ottaisi olosijansa.  

Liitelevi, laatelevi; arvelee, ajattelevi: 

"Teenkö tuulehen tupani, aalloillen asuinsijani? 

Tuuli kaatavi tupasen, aalto vie asuinsijani."  

Niin silloin ve'en emonen, veen emonen, ilman impi, 

nosti polvea merestä, lapaluuta lainehesta 

sotkalle pesän sijaksi, asuinmaaksi armahaksi.  

Tuo sotka, sorea lintu, liiteleikse, laateleikse. 

Keksi polven veen emosen sinerväisellä selällä; 

luuli heinämättähäksi, tuoreheksi turpeheksi.  

Lentelevi, liitelevi, päähän polven laskeuvi. 

Siihen laativi pesänsä, muni kultaiset munansa: 

kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen.  

Alkoi hautoa munia, päätä polven lämmitellä. 

Hautoi päivän, hautoi toisen, hautoi kohta kolmannenki.  

Jopa tuosta veen emonen, veen emonen, ilman impi, 

tuntevi tulistuvaksi, hipiänsä hiiltyväksi; 

luuli polvensa palavan, kaikki suonensa sulavan.  

Vavahutti polveansa, järkytti jäseniänsä: 

munat vierähti vetehen, meren aaltohon ajaikse; 

karskahti munat muruiksi, katkieli kappaleiksi.  

Ei munat mutahan joua, siepalehet veen sekahan. 

Muuttuivat murut hyviksi, kappalehet kaunoisiksi: 

munasen alainen puoli alaiseksi maaemäksi, 

munasen yläinen puoli yläiseksi taivahaksi; 

yläpuoli ruskeaista päivöseksi paistamahan, 

yläpuoli valkeaista, se kuuksi kumottamahan; 

mi munassa kirjavaista, ne tähiksi taivahalle, 

mi munassa mustukaista, nepä ilman pilvilöiksi.

  Kaikenlaista ovat linnut osanneet ennustaa, niin hyvää kuin pahaakin. Ei näillä salomailla ole kuitenkaan tarvinnut pelätä norsujen putoavan niskaan. Eikä taivaan. Taivaan niskaan putoaminen pelotti ihmisiä lähinnä pienessä gallialaisessa kylässä. 

  Siinä keskipitkää johdantoa otsikon viimeiseen sanaan. On alkanut elokuu, aistittavissa on loppukesän tunnusmerkkejä. Yksi niistä on se, että lintujen äänet ovat hiljentyneet melko anhittomiin. Kuikat välillä omaa kutsuaan huutavat, joutsenet ei kovinkaan kauniilla äänellään aamuisin meluavat, joskus saattaa korppi kronkkuen yli lentää. Pikkulinnuista ei kuulu mitään, paisti yhdestä. Se vetää aamusta iltaan yksitoikkoista, hentoa, ja melko hiljaista toistoa: "tviiiit". En tiedä sen oikeaa nimeä, mutta kun aamulla putsattiin pihalla kanttarellejä pikkelsiin, ristin linnun Trumpiksi. Yhteistä näillä kahdella on tviitti. Mr. Trumpilla tviitti ei ole hento tai yksitoikkoinen. Yksioikoinen ehkä? Hiljainen tviittaus tietysti on, mutta jos se osaisi puhua, niin kuulosuojaimia kaipaisin. 

  Onkohan huono enne nimetä pihalintu Trumpiksi? Ja millainen on linnun ajatusmaailma? Ottaakoko hän nokkaansa lempinimestään, vai alkaako ylpeänä tviitata entistä äänekkäämmin? Toivottavasti hän ymmärtää, että en ole pahaa nimeämisellä tarkoittanut. Sattui vain tulemaan mieleen.

  Niin, sieniä taas putsattiin. Eilen äkkäsin melkein pihapiiristä pari lämpärettä kanttrellejä. Ei mieli taivu niitä mätämenemään jättämään. Kävin siis aamulla lähes korillisen hakemassa. Suuri osa oli napakoita ja verskejä, joten pikkelssitarpeet kiehuvat hellalla. Niistä tulee helevetin hyviä. Mitä kaikkea liemeen tulee, sitä en tiedä. Ainakin punasipulia ja inkivääriä, koska kävin niitä eilen kyliltä ostamassa. Jos jotakuta kiinnostaa, ottakaa luottamuksella yhteyttä Saarelan pääkokkiin Hilppaan. 

  Hienot ja rauhalliset näkymät sienimestoilta on aamuisin...

...miettii Peppe aamu-urakan puolivälin tauolla.

  Hattufriikisi hyvää vauhtia muotoutuva Peppe on taas ottanut uuden päähineen käyttöön. Se on isä-Erkin peruja. Hatun lippa ei tykännyt pesukonekäsittelystä. Sen pahvinen vahvike meni aivan pehmeäsi ja mutkille. Ei haittaa, ei Peppen imago siitä kärsi. On enää niukasti asioita, mitkä Peppen imagoa vahingoittavat. Peli on menetetty. 

  Minä lähden tästä grillaamaan. Valkosipuli-yrttiperunanyytit à la Anna, kesäkurpitsaa à la ylälava, ja kaslerpihvejä à la Avokas. Noissa menee tovi, koska eivät kaikki mahdu yht'aikaa grilliin, ja kypysymisaikakin on vaihteleva. 

  Tuo kasler on edullista ruokaa. Ostettiin Hollolan K-Supermarketista vajaan kahden kilon pala, kilohinta alle viisi euroa. Hilppa leikkasi palan pihveiksi, ne tällättiin pakkaseen. Kun Tiilikaiset olivat täällä, grillasin kahdeksan pihviä, nyt neljä, ja vielä jäi ainakin kerraksi meille. Ken lihaa ei karta, niin edullista on. 

  Nyt on pakkoryhtyä toimiin. Hommaan kulahtaa kaik' valmisteluineen tunnin verran. Eiku perperiä niskaan, kesäkeittiöön.