JOKO TAAS?

  Aamu on alkanut kosteana. Vettä rupeaa hiljalleen tipputamaan. Ei paljon, mutta sopivasti kastelemaan ulkona heiluvan. Niinpä en lähde ulos. En, vaikka eilinen tauti tuntuu irrottaneen pitävimmän otteensa. Sen verran tein jo talkkarin hommia, että kannoin sisään puita, tyhjensin tuhkat uuneista, kannoin vedet ja puut saunaan. Halua olisi metsurihommiin, mutta järki tenää. Uskotaan järkeä, sillä vähäinenkin sellainen on yleensä oikeassa.

  Etelämpänä satoi kai lunta eilen ihan reilusti. Täällä ei tullut, kuin muutama sentti. Yöllä sitten sade tuli vetenä, ja se hävitti lähes kaikki aiemmin sataneen lumen.

  Melko lohduttomalta näyttää Avokkaansalmi. Ei isosti tee mieli lähteä dallailemaan.

  Aika tavalla on sen näköistä, että äkkinäinen saattaisi suhtautua varauksella ylipäätään luittensa viemiseen jäille. Asiasta enemmän tietävänä voin sanoa, että ei ole kaikki miltä näyttää. Jos näyttää uhkaavalta, niin totuus on, että jää on riittävän paksua. Mutta en tästä kilsaakaan pidemmälle koillisen suuntaan lähtisi ilman pakottavaa tarvetta. 

  Pihapiiri tuntuu olevan vähän kuin lysyssä, ihan marraskuiseen tapaan. Kyllä se ryhdistyy, kunhan arska lähestyy taivaankannen huippua. 

  Talvet ovat muuttuneet sellaisiksi, että tärkeiden jäälläkulkuvälineiden, suksien ja lumikenkien, tilalle ovat tulleet nämä:

  Toissa talvena sentään sukset olivat messissä, vähän päästiin hiihtelemään. Tänä talvena ei tarvitse edes unelmoida sivakoiden käytöstä. Voi olla, että tämä jää ainoaksi reissuksi ennen toukokuuta.

  Koronatartunnat lisääntyvät Euroopassa. Me ollaan nyt karanteenissa, ei tartuteta, ei saada tartuntaa. Kurja tauti se on. En kuitenkaan osaa isommin pelätä, saatikka panikoida. Jos jotakin hyvää, niin tämä virus on ehkä opettanut ihmisille oikean tavan käsienpesuun, avasteluun, etc. Niitä kannattaa käyttää, vaikkei koronaa ole päälle hyökkäämässä.

  Koska en mennyt puusavottaan, saatte kärsiä kirjoittelustani. Keronpa nyt, millä kirjoitan. Kirjoitan HP-merkkisellä läppärillä. Se on jotakin kahdeksan vuotta vanha. Tai uskoisitteko seitsemän? Se alkaa olla vanha ja väsynyt. Onko niin, että läppärin vuosi on kutakuinkin sama, kuin koiran vuosi, eli seitsemän vuotta.
  Tämä värkki on ollut viimeiset vuodet täysaikaisesti saaressa. En ole häntä siis edes talvikuukausiksi vienyt sivistyksen pariin. En tiedä, onko viileillä, ehkä kosteahkoillakin, olosuhteilla vaikutusta tietokoneen terveydentilaan? Ei kai. Ei ainakaan älytelevisio ole ollut moksiskaan. Muuten vaan on vissiin elämäntaival ehtoopuolella, läppärillä.
  Ei mikään läppärien Ferrari ollut uutenakaan. Ei edes Toyota Avensis. Ennemmin kai pieni Kia, tai sitten Rutinohvi. Eli on tämä tuskanpunainen laite aika hyvin palvellut. Ainakin jos laskee kustannukset per vuosi. Jos taas ynnää menot per päivä, tai per tunti, niin parempikin voisi lopputulos olla.
  Vaikka ei täällä kiire minnekkään, mitään tekemään, ole, niin ottaa se välillä pattiin, kun jonkun sivun, tai sovelluksen, aukeaminen kestää tupakin verran. Jos edes polttaisi, niin kuluisi tuo aika rattoisammin. Täytyy kuulostella. Jos kesällä oikeen täpäkkä tarjous osuu silmiin, niin ehkä tulee tartuttua. Tai sitten aloittaa uudelleen tupakointi.

  Kevennykseksi läppärijuttuun. aasinsiltana siitä. Tämä on ikivanha, jostakin autoilun vitsikirjasta sähäkällä seitkytluvulla bongattu: Tiedättekö millainen on kaksivärinen Mosse? Yläosa tuskanpunainen, alaosa vekselinvihreä.

  Vieläpä, aasinsiltana otsikosta, yksi tarinapoikanen. On vissisti esiintynyt ennenkin kirjoituksissani. Mutta laitetaan silti, eivät ihan kaikki suomenkieltä taitavat ihmiset ole sentään kaikkia blogejani lukeneet. Vaikkakin lähes.

  Oltiin ihan 1970-luvun alussa Rantaharjussa. Meitä kokoontui pokeririnki korttia lyömään. Muistelen, että mukana olivat, minun ja Hanelin lisäksi, paikan isäntä Rantalaisen Erkki (RIP), Putkan Tommi (RIP), ja Hämäläisen Pertti. Perttihän on Posti-Jannen poika, ja samanlainen juureva persoona, kuin isänsä oli.
  Oli kesäilta. Aloitettiin joskus kahdeksan maissa. Hämäläis-Pertti sai ensimmäisen potin. Hän veti kyynärvarrellaan kolikkoläjän eteensä, sanoi:
  "Rahantulova ei voe estee!"
  Peli jatkui, aurinko painui mailleen hetkeksi, nousi taas näkyviin. Olisikohan ollut kolmen paikkeilla, kun Perrti sai toisen potin. Tyynesti hän korjasi voiton, tokaisi:
  "Joko taas!"

  Niinpä. Lähden lukemaan.

EI PAAVISSA, EI MINUSSA

  Uutisissa kerrottiin, että Paavin oireilu on pelkkää flussaa. 1,25 miljardia huokaisi helpotuksesta. Kuinka moni huokaisee, kun kuulee ettei minunkaan illalla iskenyt tauti ole koronaa? Ei moni, ja niistäkin vähistä enemmistö pettymyksestä, luulen.
  Joo, illalla tuli vilunväristyksiä. Menin hyvissä ajoin petiin, nukuin tosi levottomasti, näin psykedeelisiä unia. Aamulla heräsin puoli kuusi lämmittämään uunia. Päätä särki vimmaisesti, hiki nousi pintaan, lihaksia kolotti hartioista ja selästä.
  Kun uunissa paloi kunnon tuli, keitin kahvit, katoin aamupalan. Eipä vaan ollut nälkä. Kun normaalisti pistelen viisi voileipäpalaa, sain nyt hätäseen yhden alas.
  Hilppa heräsi puoliseiska. Kysyin kuumemittaria, otin asperiinin. Ei ollut kuumetta. Päänsärkykin hellitti pikku hiljaa.

  Kun sain uunista hiilet vedettyä hellaan, jotta Hilppa pääsi paistin sinne tuuppaamaan, päätin lähteä kantamaan saunaan vedet, laittamaan sen muutenkin "napsausta vaille"-asentoon. Ei kunto aivan normaali ole. Kun jokusia ämpärillisiä sain vettä avannolta kiikutettua saunaan, oli paita niin märkä, että vettä sai kääntää. Jos en teräsmies ole, niin en toisiaan noin huonossa kunnossakaan.

  Vaihdoin kuivan aluspaidan, hetken istahdin. Olimme naapurin Hannun kanssa sopineet, että lähdetään yhdeksän korvilla pilkille. Tuumin, että taitaa olla viisaampaa, kun en mene urheilemaan. Lähdin kuitenkin käymään naapurissa, viemässä Hannulle pilkkitoukkia. Hän nimittäin kertoi eilen, että ei ollut saanut ostettua itse sellaisia. Oli Lahdessa käynyt jossakin kaupassa kysymässä, ei oota olivat tarjonneet. Hannu arveli, että Anttolan kone ja Urheilusta kyllä saa. Mutta oli ollut putiikki kiinni, ovessa lappu, missä valiteltiin sairauden vuoksi pakollista telkeämistä. Hannu tiesi, ainakin arvasi, että minulla on toukkapurkki matkassa, joten hän ei enää lähtenyt mistään kauempaa etsiskelemään. Ja olihan minulla. Nyt ne ovat Hannulla. Kertoi käyvänsä parissa vakiopaikassa kokeilemassa ahvenen hanakkuutta.

  Nyt on olo parempi. Hieman päätä kivistää, mutta sen kestää. Sitä, onko tämä koronavirusta, ei tiedä kukaan. Päättelen kuitenkin, että ei ole. Pieni ihme olisi, jos tartunnan olisin jostakin saanut haalittua.

  Illalla alkaa lumisade, muuttuu yöllä rännän kautta vedeksi. Huomisen päivän taitaa sitten vettä pirskoa, näin ennustetaan. Ei parhaat mökkikelit, mutta sopii toipilaalle. Torstai ja perjantai näyttävät ennusteen mukaan paremmilta, suorastaan kelvollisilta. Jospa sitten terveyden ja innon puolesta onnistuisin tempaisemaan m-sahan käyntiin, muutaman tunnin pieksämään puita nurin ja pätkiksi?

  Tänään ollaan enimmäkseen pirtissä. Illemmalla saunotaan. Eiköpä tauti, tai taudin poikanen, siellä lähde. Sanotaanhan: ”Mikäli sauna, viina ja terva ei auta, on tauti kuolemaksi.” Meillä ei toisin ole täällä tervaa, ei viinaakaan. Mutta koska tauti vaikuttaa kevyeltä, niin luulisi kolmasosan vanhan kansan metodista purevan. Jos ei, niin kuka vastuussa? Vanhan kansan osalta rikos lienee vanhentunut? Vaikkei olisikaan, niin kyllä lakimiehen juipit, tai juipittaret, saisivat noin hataran kanteen lytättyä. Vastuussa lienee kuulija, koska Savossa ollaan. Tässä tapauksessa lukija.

  USA:ssa Demokraatit esivaaleilevat kiivaasti. Kahden kaupaksi näyttää muotoutuvan esivaalimittelö. No, tulkoon ehdokkaaksi kuka hyvänsä, niin toivottavasti voittaa ilmeisen varmasti Republikaanien ehdokkaaksi valittavan Trumpin. Jos valta vaihtuu, niin samalla vaihtuu lukuisa joukko satraappeja, opportunisteja, tai näitten yhdistelmiä, eli hybridejä. Niinhän valitettavasti on. Johtavissa viroissa on jostain syystä usein tällaisia ihmisiä.

  Muutaman kuvan puhelimella nappasin, kun kävin naapurissa toukkareissulla. Vettä jään päällä on eilen sataneen lumen alla. Vedenpinta järvessä nousee koko ajan, ja rannoilta sitä puskee jäälle.

  Ei ollut tarkoitus tänään tälle forumille kirjoitella. Oli muut suunnitelmat. Koska joku flusanpoikanen pääsi isottelemaan, naputtelen. Kohta lopetan. Maha on sopivasti täynnä tuvan uunissa muhinutta lapapaistia. Hilppa tiskailee. Ei jyllää APK talviaikaa. Sujuu se homma näinkin. Kun puuhellalla keittää potut, niin samalla, ja perään, lämpenee tiskivesi. Toisaalta helppohan se minun on sanoa, että sujuu se homma näinkin. Enhän minä tiskaa! Enkä taida mennä Hilpalta kysymään, että sujuuko se homma? Voipi löytyä äkisti esiliina päälle, tiskiharja käteen. No, kyllä minä ylejään kotitöihin aikalailla osallistun. Mutta sanotaanko näin: Minä kannan veden sisään, teen puut, joilla se lämmitetään, Hilppa tiskaa. Eikä tässä ole hiukkaa sovinistista konnotaatiota. Näitä mietti Peppe.

TIÄLLÄ

  Tiällä ollaan! Ennen puolta päivää saavutti marssiosasto Avokkaansaaren. Osastoa johti Peppe täyteen lastattua vesikelkkaa tuupaten, perää piti Hilppa vetäen kevyesti kuormitettua pulkkaa. Jäällä oli pikkuisen lumisohjoa, ei paljon matkantekoa hidastanut.
  Heti kun saareen päästiin, alkoi satamaan märkää lunta. Sitä tuli muutama sentti, nyt sade on melkein loppunut.

  Tuullut täällä on nk. talven aikana. Oksia on pitkin pihoja ja polkuja vaikka millä mitalla. Piha-aitan takaa oli puhuri kaatanut isosta viisrunkoisesta ja puolilahosta raidasta kaksi haaraa. Juuri oikeaan suuntaan oli hojeltanut. Ei aitan päälle, ei konkelolleen koivuja vasten, ei sähkölinjalle. Hyvä näin. Nyt on hieman vähemmän meikäläiselle kaatamista tuossa jo lähtötuomion saaneessa puussa.

  Me ajattiin tänne Hanelin kautta. Saatiin siellä kahvit kitusiimme ja peurapaisti mukaan. Kun oltiin lähdössä, soitti lähistöllä asuva Pekka V. Hanelille, kysyi että tarvitseeko tämä matikkaa? Haneli sanoi ei tarvitsevansa, koska on niitä pyytänyt omasta takaa. Hän kysäisi meiltä. Me ilmoittauttiin vapaaehtoisiksi mateen vastaanottajiksi. Häneli antoi puhelimeen koordinaatit. Me ajettiin saunarantaan, ja muutaman minuutin kuluttua porhalsi Pekka potkurilla verkoiltaan. Me made kassiin, syvät kumarrukset, kohti Potinlahtea.

  Nyt ollaan syöty madekeitto. Sitä tuoreempaa tavaraa ei saa, vaikka kuinka yrittäisi. Hyvää oli. Kyllä matikkakeitto on kalakeittojen kunkku!

  Ylipäätään täällä oli kaikki kunnossa. Ilppi oli pöhöttänyt vuorokauden, lämpöä oli tullessa +14. Nyt, kun patterit ovat olleet päällä, uuneissa tulet, on lämpöä tuvassa +20, kammarissa +21. Alkaa olla juvalaisiin makkuulämmä. 

  Vesiavanto on tehty. En mitannut, mutta arviolta 18 senttiä on jään paksuus laiturirannassa. 

  Huomenna pitää korventaa leivinuuni kunnolla, heti aamusta. Hilppa laittaa sinne lapapaistin juuresten kera muhimaan. Minä lähden naapurin Hannun kanssa kokeilemaan, josko ahven olisi otillaan. Vaikka ei meillä ruoannuusa ole, eikä tule, vaikka ei Ahti olisi suopeana. Peurapaisti ja matikka olivat jo ekstraa, kirjanpidon ulkopuolelta. Mutta jos keskipannun ahvenia lykkää, niin savustetaan. Jos puolestaan sopivasti pieniä, tehdään patakukko. Ei kuitenkaan kannata vielä herkutella, siis ajatuksissaan. Minä en tunnetusti ole kummoinenkaan kalamies.

  Tätä olen muiten puuhien lomassa kirjoitellut. Nyt taidan tältä erää lopettaa. Lähden keittämään päiväkahvit. Pysykää kanavalla, uusia päivityksiä päivänä jonakin. 

AT LAST

  Huomenna on se päivä! Se päivä, kun lähdetään saareen! Olen kuulostellut viime päivinä tilannetta, keskustellut muutamien kanssa, saanut tietoa somesta. Kuulostaa siltä, että jään paksuus noilla latitudeilla on 15-20 senttiä. Anttola-sivuilla kerrottiin, että Vitjasella on jäätä 16 senttiä, Haneli sanoi laittaneensa verkkoja Sappulanselälle Kitosaarten taakse, ja että jäätä oli 15 senttiä. Poislukien isot selät ja tietysti virtapaikat, uskaltautuu tutuille vesille kyllä hilautumaan. Varovaisuuteen on toki syytä. Vaikka tutuilla vesillä tietää riskipaikat,  niin viime talvet ovat osoittaneet arvaamattomuutensa. Jäänaskalit kaulassa, kättäpidenpää saatavilla, nokka kohti Avokkaansaarta. Varsinkin, kun mökkinaapuri on tänään saareen menossa. Päivällä saan häneltä raportin, joka varmistaa ajatuksen huomisesta, näin uskon.

  Oikeastaan myöhässä oleva ja vaisuna lopulta tullut talvi ei suuresti ole vaikuttanut suunnitelmiimme. Ei, vaikka mm. jäätilannetta ole tavan takaa voivotellut. Emme ennen maaliskuun alkua olleet varautuneetkaan Anttolaan menemään. Jos vauva olisi syntynyt laskettuna aikana, ei se olisi ollut mahdollistakaan. No nyt, kun lapsonen ilmestyi etuajassa, niin olisimme viikkoa aiemmin voineet lähteä, mutta näin on oikein hyvä. 

  Varmaan ensi maanantaina palataan Hollolaan. Taloyhtiössä vaihdetaan ulko-ovet (pääovi, parvekeovi ja pihaovi). Työ on tarkoitus aloittaa viikolla 11, joten silloin on hyvä olla maisemissa. Kun se souvi on takana, lähdetään luultavasti taas viikoksi saareen. Sen jälkeen on säänhaltijoiden hallussa, vieläkö jäillä mennään, vai odotellaanko avovettä. 

  Hienoa, että nyt mökille pääsee. On se aika, kun on etuisinta kaata polttopuut kuivamaan kevätahavilla. Toisekseen on tarkoitus taas rantatyöräältä muutama puu hojeltaa, eikä se oikein onnistu kesällä. Tai toki onnistuu, mutta ne ovat luonnostaan järvelle kaatumassa, eikä niitä viitsi Perttikään (päivitetty sanonta "ei Erkkikään"-ilmaisun tilalle. Sanonta on otettu käyttöön 2.2.2006, kun isä-Erkki poistui joukostamme) viitsi jorpakosta maille kiskoa. 

  Samoin pitää muutama "vesj'kelekallinen" metsässä kuivuneita puita siirtää liiteriin, edellyttäen, että on edes jonkin verran lunta. Jos ei ole, olkoot pinossa vielä vuoden. Kyllä tulenarkaa klapia ja halkoa piisaa, vaikka jäisivät tältä keväältä roudaamatta.

  Mitä tässä muuta? No vaikka sitä, että käytiin tosiaan eilen Rouxissa brunssilla. Minä ahneuksissäni tempaisin ensi lauatasellisen borskeittoa, sitten kolme bliniä erittäin runsailla höystöillä, palanpainikkeeksi juustoja sekä kahvit täytekakun kera. Ahneella on sanonko millanen loppu? Tuli apettua liikaa herkkuja. Pitkälle iltaan oli ähky olo. 

  Tuosta tuli mieleeni "sanonko minkä"-tyyppinen lausahdus. Jotkut ehkä muistavat Speden ohjelmista, sen, kun aviopari Hannele Lauri ja Vesku Loiri esiintyi sketseissä. Kerran vaimo oli voittanut lotossa, ja oli ostanut auton. Kun herra sai tietää ostoksesta, hän äleytyi paasaamaan. 

  "Että ...kele, akka menee ostamaan auton! Ja minä kävelen sanonko minkä värisessä perperissä! Ja osti vielä Rutinohvin!"
  Ei vissiin miellyttänyt vaimon autovalinta Veskua! Mosse kai Rutinohvilla tarkoitettiin? Tai Ladaa?

  Nyt lähdetään kauppoihin: K-Supermarkettiin ostamaan reilu pala possun etuselkää tai lapapaistia, sitten Lidliin muuta mukaan otettavaa, Tokmanille pilkkitoukkia purkki. Loppusilaus eväisiin suoritetaan huomenna Mikkelin Lidlissä.
  Haneli sanoi eilen, kun hänelle soitin, että ajakaa tätä kautta, saattaa löytyä jotakin uuniin pantavaa. Eikä hän käsittääkseni tarkoittanut halkoja. Olivat muuten syöneet lauantaina karhupaistia. Sellaista ei liene meille mukaan tarjolla, mutta jotakin karhun ja klapin väliltä.

  Loppuun laitan, kaikkien luontokuvaajapuristien harmiksi, käsitellyn kuvan per. 11.maaliskuuta 2019. Laitan, vaikka tiedän, että se tosipuristia syömmestä puristaa.

XLVI

  Huomenna on hääpäivä. 1.3.1974 marssittiin maistraattiin tarvittavien todistajien kera. 46 vuotta tulee täyteen, laillisessa suhteessa. Suhteessa toki melkein kolme vuotta ennen sitä. Niin se aika rientää.
  Koska huomenna on pyhä, ostin Hilpalle kukkia jo tänään. Tosin vain K-supermarketista. Jos tässä neljä vuotta vielä kärvistellään, niin voipi olla, että ihan kukkakaupasta käyn kimpun hankkimassa.

  Huomenna juhlistetaan päivää menemällä joulupukin tuoman lahjakortin oikettamaan paikkaan.

  Mennään siis brunssille Rouxiin. Brunssi on aamupäivällä syötävästä runsaan aamiaisen ja lounaan yhdistelmästä tai välimuodosta käytetty nimitys, kertoo Googletus. Rouxin aamupäivä alkaa klo. 12:00, kuten kohta huomaatte. Ei se mitään. Mitäs väliä kellosta? Syödään, että napa tirisee.
  Ei muuten ihme, että osa ihmisistä haahuilee kummissaan maailmassa, missä iltapäivälehti ilmetyy aamulla ja brunssi nautitaan iltapäivällä.

  Ravintolan sivuilta paljastui seuraavaa.

  Blinibrunssi sunnuntaisin klo 12.00 - 17.00  

  Runsas noutopöytä täynnä blineille sopivia herkkuja: 

  Borssikeittoa ja smetanaa
  Kirjolohenmätiä, sipulia ja smetanaa
  Valkosipuli-suolakurkkuja, hunajaa
  Tilli-kurkkupikkelssiä
  Punajuuri-kaprissalaattia
  Metsäsienisalaattia
  Savulohisalaattia, sitrusvinegretteä
  Katkarapuja skagen, kanamunaa
  Graavia lohta, sinappikastiketta
  Sipulisilliä
  Valkosipulisilakkaa
  Kylmäsavulohitartaria
  Tonnikalatartaria
  Kylmäsavuporo-piparjuurimoussea
  Poropateeta ja cumberlandinkastiketta
  Riimihärkää ja  parmesanjuustoa

  Ja niin monta kuin haluat, rapeita, suuria blinejä 

 Jälkiruuaksi:

 Juustovalikoima ja juustoille sopivia herkkuja mm. Charlotte Russe, Romanovin mansikoita, kakkuja ja muita makeita

  Luulen, että noista saadaan maaru täyteen, koska rehvakkaasti luvataan, että blinejä saa vetäistä niin monta, kuin jaksaa.

  Palataanpa hääpäiväkäytäntöön. Ainakin Suomessa on tapana, että miehet muistavat vaimojaan hääpäivänä, ketkä kukilla, ketkä koruilla, ketkä lomamatkoilla, ketkä pahanhajuisella hengityksellä, ketkä poissaololla. Ihan kaunis tapa, poislukien nuo viimeksi mainitut. Itse olen viime vuosina hääpäivän muistanut, kukkiakin hankkinut. Joskus ennen on saattanut olla toisin. Se on mennyttä se, onneksi.

  Äsken kukkia hakiessani mietiskelin, että miksi eivät vaimot osta hääpäiväksi miehilleen mitään? Eivät äijät kukista perusta, mutta vaikka viskipulloa, kaljakoria, lippua lätkämatsiin? Tulin siihen johtopäätökseen, että vaimoilla, toisin kuin miehillä, ei ole syytä kiittää puolisoaan tämän pitkämielisyydestä ja pyyteettömästä toiminnasta. Ei tätä voi yleistää, niin harvaa juttua voi. Mutta on siinä totuuden siemen. Ehkä maailma tuossakin suhteessa muuttuu, on jo muuttunut, paremmaksi. Tällä tarkoitan sitä, että aviomiehet ovat tulleet "kunnollisemmiksi". En siis tarkoita sitä, että miehillekin alettaisiin ostella lahjoja hääpäivänä. Summa summarum: Kyllä vaimon asema on kovasti muuttunut tämän yli 60-vuotisen muistamani jakson aikana.

  Oli aika entinen, joka toivottavasti ei palaa, tai aika nykyinen, niin vaimot ovat kukkansa ansainneet. Eikä tätäkään pidä absoluuttisena totuutena, holistisena viisautena, pitää, epäortodoksisena pohdiskeluna paremminkin. Olkoon tämä kuitenkin vallitseva olotila, kiitos vaimojen, ei miesten.

KÄSITTELYÄ

   Käsittelen ensin käsityksiä käsittelystä. On käsittämätöntä, että jotkut puhuvat käsin kosketeltevan kärkkäästi käsittelystä. Ei käsittelyssä ole mitään käsittämätöntä. Ääntäkin käsitellään. Esim. lurjukset käsittelevät äänensä tuntemattomaksi soittaessaan lunnasvaatimuksiaan uhreilleen. Ennen se tapahtui kietomalla nenäliina puhelinkopin luurin mikrofoniosan ympärille, heuzutage käsittely tehdään käsittääkseni digitaalisesti.
  Ääntä käsitellään musiikissa laajalti. Eniten, ja kokonaan, tietysti elektronisessa musiikissa. Kysykää vaikka Jean Michel Jarre'lta. Tai Niilolta (Trans). Tai Zappa'lta. No, ei Frankilta voi enää kysyä.
  Miksei sitten kuviakin saa käsitellä? Se on helppoa. Se on myös ajankulua, jos ei ole muuta tekemistä. Ettei tarvitse tehdä, niin kuin eräs minua varttuneempi (lue pariin kertaan tuplannut) luokkatoverini oppikoulun alaluokilla minulle ehdotti. Hän kysyi:
  "Lehkone hei, onks siulla mittää tekemistä?"
  "Eipä oo justiinsa," minä siihen ilahtuneena siitä, että minutkin noteerataan.
  "No raavi vaikka persettäs ja haistele kynsiäs!"
  Isot pojat, ne joilla oli henkselit ja perstaskut, osasivat olla tuollaisia. Eikä ollut hiki sanoa, että "raavi ite!"

  Nyt käsittelen käsiteltyjä kuvia. Kävin muutaman kuvan kanssa tietyssä ohjelmassa. Tässä niitä alkaa tulla.

  Joutsen muutama vuosi sitten loppukesästä Avokkaansalmen Piekälänsaaren puolella.

Hämähäkinseitti aamuauringossa Saukonsalossa sienireissulla ikuistettuna.

Se joutsen sai kumppanin.

 Tiikerinlilja feikkiväreissä.

  Sitten kolme kuvaa ulapalta otettuna. Ensimmäinen on alunperin pilvisenä päivänä napattu, ja väreiltään harmaavoittoinen

  Tämä on auringonnousun aikaan otettu, mutta originaalissa taivaanranta vain hiukkasen punertaa.

Tämä on pilvisen sää ja vähäisen sumun vallitessa tallentunut. Alunperin siis harmaa.

Tämä taas on illan jo hämärryttyä mökin rannoilta tallentunut.

Navetanmuuria kipuava kasvi on saanut uuden elämän ruskaan viittaavista väreistä, vaikka kuva on otettu kesällä.

  Viime kesänä Hilpan istuttamista auringonkukansiemenistä napsivat linnut tai ties mitkä hiiret/myyrät muut, mutta yksi lähti ylös suuntamaan. Taustan ruskan sekä auringonkukan varren värejä on tehostettu.

Vielä pari koiranputken puhkeamassa olevan kukinnon muodikasta olemusta.

  Ei näillä teoksilla ole ehkä mitään tekemistä luontokuvien kanssa. Ei ole tarkoituskaan. Eipä elektronisella musiikillakaan ole mitään tekemistä Kaustisen purppuripelimannien kanssa. Mutta molemilla on oikeutuksensa, nimittäin Kaustisen purppuripelimanneilla ja käsitellyillä kuvilla. 

  Jos teillä on, niin kuin tietysti on, pc tai läppäri, niin eiku kokeilemaan. Minä aion ainakin syventyä asiaan tanakammin. Kaikkea nimittin kannattaa kokeilla ainakin kerran, paitsi kansantansseja ja sukurutsaa. 

ALTER EGO LAISKIAISTIISTAINA

  On jo vuosia siitä, kun olen lukenut Charles Bukowskia. Jostain syystä kirjailija muistui mieleeni eilen. Hetken päästä palautui myös hänen alter egonsa nimi: Henry Chinaski. Pitää varmaan lainata tuon "renttukirjailijan" teoksia uudelleen luettaviksi, koska hän mieleeni pilkahti.
  Käsittääkseni Bukowskin alter ego muistutti aika lailla luojaansa: viinaan ja naisiin mieltynyt, yhteiskunnan säännöksistä ja hyväksytyistä tavoista piittaamaton postivirkailija. Eli nykyään sanottaisiin hänen kirjoittavan autofiktiota.
  Jos minä olisin kirjailija, niin millaisen alter egon itselleni loisin? Jos käyttäisin taiteellista vapautta, saattaisi alter ego olla humaani ja ekologisesti ajatteleva maailmanparantaja, joskus misantropian syövereihin harhautuva filantrooppi. Jos olisin rehellinen, olisi alter ego kohti vanhuuttaan seesteisesti kulkeva, aiemassa elämässä tekemänsä virheet myöntävä ja niitä katuva, omaa rauhaansa arvostava, kirjoista ja musiikista nauttiva, anakoreettisesta oireyhtymästä eroon päässyt flanööri.

  Koska en ole kirjailija, niin en luo alter egoa. Moni ihminen toki on kehittänyt itselleen alter egon ihan jokapäiväiseen elämäänsä. Januksen kahdet kasvot paistavat usein läpi. Takinkääntäjät luovat hahmonsa ja nahkansa, hylkäävät eri alter egonsa paljastamatta koskaan oikeaa olemustaan. Parempi olla rehti mulkku, kuin tarpeen mukaan vaihtuva metamorfoosien mestari. Tai mistä minä tiedän. Quod licet Iovi, non licet bovi.

 Ollaan talvisen viikon alkupuolella. Pakkasella pysyy keli, jos ennusteet sinne päinkään osuvat. Hienoa. Talvinen viikko tai ei, niin taitaa tulla talvi, kun ei tarvitse ottaa sivakoita varastosta. Eihän hiihtoa olla harrastettukaan, kuin kolmena tai neljänä talvena, muutaman vuosikymmenen tauon jälkeen. Mukavaa hiihto on, varsinkin, kun on sellaiset sukset, että toimivat säällä kuin säällä. Enemmän kuitenkin kismittää se, että lumikenkiä ei pääse jalkaansa laittamaan. Taisi olla 1995, +/- joku vuosi, kun lumikengät hankittiin. Sen jälkeen ei ole yhtään talvea jäänyt niillä tallustelematta. Milloin on kausi ollut lyhyempi, milloin pidempi, mutta aina sen verran lumipeitettä on ollut, että on homma toiminut. Voisihan sitä pakata sukset ja lumikengät autoon, usmuutta muutaman satakilometrisen pohjoiseen. Taitaa kuitenkin jäädä tekemättä. Ehkä Salppurin kisojen jälkeen voisi mennä Lahden kisalatuja kiertelemään. Vaikka ei meikäläinen siellä varmaan ole kuin kahtapuolta ohi pyyhältävien tukkona, ehkä jopa laturaivon aiheuttajana.

  Huomaa tämän ilmojen muutoksen muustakin, kuin siitä, että on mukavampaa ulkona liikkua. Eilen kävin erään entisen mestarikollegani luona kahvilla ja porisemassa pitkästä aikaa. Ajattelin samalla mennä pesemään auton Kivistönmäen Nesteen TI-halliin, kun niille nurkille olin ajelemassa. Mutta ei onnistunut. Ei ollut aikaa jäädä varttumaan, olisin ollut kolmantena jonossa. Hallissa on kuitenkin muistaakseni kahdeksan pesupaikkaa, niistä puolet painepesurilla varustettuja, puolet tavallisia. Olen Nesteellä käynyt autoani pesemässä jo vuosien ajan. En tällaista sumaa ole kokenut. Kerran jouduin muutaman minuutin odottelemaan paikan vapautumista, muuten olen aina päässyt suoraan sisään.
  Tänä aamuna ajattelin, että pesetän pirssin kotinurkilla. Täällä on sikäli hyvä tilanne, että kilsan säteellä on kaksikin eri paikkaa, joissa autot pestään käsin. Eikä ulkopesun hinta ole juuri automaatin harjojen raastamista kalliimpi. Taitaa toisessa olla 19, toisessa 18 €. Mutta eipä ollut kummallakaan vapaata aikaa ennen kuin huomiseksi. Varasin, huomenna 11:30 alkaa auto erota liastaan.

  Tänään vietämme laiskiaistiistaita, koska laskemaan emme mene. Muistelen vain kodin lämpimässä lapsuuden laskiaisia, sitä yhtä erikoisesti, kun Ritva-siskon ja taapero-Hanelin kanssa tuupattiin kirkkoreki pihalta järvelle laskevaan peltorinteeseen ja hujautettiin hankikannon siivittämäna jäälle. Tai ei taidettu ihan jäälle päästä. Rantapajukossa petti hankikanto, reki vajosi lähes metriseen lumeen. Eihän me tenavat sitä saatu irti kiskottua. Piti hakea isä-Erkki hätään. Muistaakseni hän ei ollut asiasta kovin mielissään.

  Sellaisia. Vielä kollaasi vauvasta...

..ja tasapuolisuuden nimissä Iiris-leijonasta kans.

  

  Tuli kirjoitettua osittain sellaista tekstiä, että loppulauseeksi sopii: "Acta est fabula, plaudite". Toivottavasti nämä eivät kuitenkaan ole viimeiset sanani, kuten keisari Augustuksella väitetään olleen.