KOPUTUSTA KUULUU...

  Jos, ja kun, kuulette koputusta Avokkaan suunnalta, aiheuttaja on joko käpytikka tai Peppe. Jatkuva päräyttely puolestaan kuuluu palokärjelle.

  Tikka koputtelee ruokansa persolla, Peppe siksi, että kaikki kevättoimet ovat menneet kohilleen. Ja kerralla, ilman isompia lointeluita tahi belsebuubin avun aneluita. Eli Peppe koputtelee puuta, tiuhaan tahtiin, jotta asiat jatkuisivat yhtä mallikkaasti.
  Toinni,i ensitöikseni aamukahvin jälkeen viritin vesijärjestelmän käyttökuntoon. Uusi painesäiliö paikoilleen, kaivosta tyhjennysventtiili kiinni, pesukoneen ja varaajan liitännät kuntoon, pumppu päälle. Ja kaikki pelitti! Ei vuotanut yksikään liitos, ei edes vesilukko tihkunut tiskialtaan aluskaapin pohjalle! Harvinaista!
  Eikä siinä vielä kaikki. Menin laittelemaan sauna/kasteluvedelle tarkoitetun pumpun asemiinsa. Imuletkun takaiskukappale paikoilleen, letkun ankkurointi pohjaan, pumppu sijoilleen, pohjaproppu kiinni, vesiliitäntä paikoilleen, imuletku täyteen kastelukannulla, pumppu täyteen, yläproppu kiinni, virtaa kehiin. Ja niin se alko nostaa vetttä pois tiehensä. Ja ei vuotanut, ei tihkunut, ei tyhjentänyt siemenvesiä huut helevettiin Saimaaseen!
  Ei oo ikäpäivänä onnistunu nuo molemmat jutut kerralla nappiin! On siis syytä koputella puuta!

  Kun reuhtomaan alettiin, niin menköön! Hilppa aloitti kevätsiivon (imurointi ja lattioiden luuttuaminen). Minä kääntelin soutuveneen oikein päin, putsasin räystäskourut, asensin uimarappuset, haravoin vevevajan seinustan ja rantapolun (muuta ei juuri ollut tarve haravoida, kun syksyllä se kertaalleen tehtiin ja Hilppa hoitaa kukkapenkit). Jo kulahti aika ensimmäiseen grillaukseen. Kanaa kuumensin.

  Vaikka maha oli pullollaan kanaa, pottua, porkkanaa, vihreää salaattia ja sienisalaattia, päätin jättä perräiset väliin. Lähdin pienelle veneajelulle. Aurinkokin alkoi ilmaantua näkyviin. Ei näkynyt veneitä, ei ihmisiä. Aika vähän lintujakin. Siis lintulajeja; lokkeja kyllä oli kymmenittäin. Yksi kuikkapariskunta uiskenteli myös kauempana huhuillen. Samoin Halkoluodoilla lillui sinisorsapari. Mutta onneksi olivat kalasääkset taas palanneet! Hiippailin hissukseen Halkoluotojen yhtä saarenniskaa pitkin kohti sääksien pesää. Mutta kovin tarkkoina olivat. Ei minun kärsivällisyydelläni, laitteillani ja taidoillani noista hienoista linnuista oikein kunnon kuvia saa.

  Mutta hienoa oli Luonterin naisemia taas katsella!

  En muuten uistellut enkä virveliä nakellut vesireissullani. Siksi, että minulla ei ole tälle vuodelle mitään lupia. Enkä lunasta! Kun kesäkuussa tulee 65 mittariin, en enää tarvitse kalastuskorttia, ja saan kalastaa yhdellä vieheellä käytännössä koko Suomessa. Saattaa olla, että parille verkonrisalleni ostan kuitenkin kalastuskunnan merkit syksymmällä; eihän ennen heinäkuuta niitä saa norppien suojelun vuoksi edes veteen laittaa. 

  Palattuani juotiin munkkikahvit. Hilppa ryhtyi kukkapenkkejä siistimään. Minä tälläsin Hanelilta saadun kilon kuhan haikupönttöön. Oli velj'-Hanski käynyt Kangasniemellä kuhanpyynnissä. Olivat toistakmmentä saaneet. Illalla mokomaa sitten maistetaan. 

  Huomasitteko, etten heittäny väliin yhtään "no kuha on"-juttua. Arvannette, miksi? 

  Kun kala oli haikutettu, laittelin kammarin uunin palamaan ja saunan kans. Saunaa sytytellessä huomasin, että on täällä muitakin. 

Ensimmäinen bongattu vene tälle suvelle.

  Tätä juttua kirjoittelin kuhan savustuessa, saunan lämmetessä. Nyt on saunassa käyty. Ja talviturkki pois nakattu! Kylmää oli vesi, eikä sitä uimiseksi voi sanoa, mutta ump'sukkelissa käväisin. Eetvarttia teki. 

  Jatkan naputtelua. Takanani pauhaa televisio. Vennään poika teki just' maalin. No, ...kele, heti Suomi tasoitti. Koskiranta teki, katoin hidastuksen. Antaapa poikain pelata. Pitää käydä laittamassa kammarin uunin pelti kiinni. Ennen tuli laitettua ihan eri pellit kiinni. Menköön nyt näin. Vaikka kyllä se omakin pelti tulee vielä suljettua, mieli nollattua. Ehkä kesäkuussa, kun lomalla ollaan.

  Elina-äiti tuli eilen kanssamme, on nyt Tainan ja Hanelin huushollissa. Vähän vaihtelua vanhalle rouvalle. Ja jos innostuisi vähän ulkona liikkumaan. Kovasti vielä eilen tulomatkalla intti, että menee yöksi Piskolaan. Talven peruslämmöllä ja asumattomana olleeseen taloon! Eikä meinannut uskoa, ettei siinä ole mitään järkeä. Hanelin huushollissa on valmiina lämmä huone ja vähän palveluakin. Äiti vaan jankutti, että olenhan minä ennenkin itsekseni yötä ollut Piskolassa ja Avokkaassa. No onhan hän ollut. Onhan hän ollut ennen tansseissa ja ulkomailla ja sienimetsässä ja ties missä. Vaikka yksin pärjääkin kotonaan, turha lähteä oudompiin olosuhteisiin onneaan koettelemaan. Kun Tainan kanssa päivällä puhuin, kertoi hän, että olivat illalla juoneet lasilliset punaviiniä, ja että äiti oli nukkunut yhdeksään asti. Hyvä niin. Ja oli nyt lähtenyt kävelemään vanhalle talolle. Niin sitä pitää!

  Aamupäivä oli pilvipoutaa, iltapäivä aurinkoista (+20 etupihalla), illasta näyttää tulevan tyyni. Huomennakin lienee kelpo keli. Varmaan lähdetää hyvissä ajoin poispäin. Tempastaan päiväkahvit Tainallla ja Hanelilla: Taina kehui päivällä olevansa munkkeja tekemässä. Me ollaan oltu Lid'in munkkien ja siman varassa. Eikä oo ilmapalloja, eikä serpentiiniä, eikä naamareita, eikä kuohuvaa. Mutta on itse haikutettua kuhaa, sienisalaattia, paistettuja pottuja ja raikasta vettä. Ja huomenna ihan kelvon olo. Pittää siis ruveta purasemmaan.

  Laitan lopuksi Heinrich-nimisen sulkulaisen 11.7.1962 tussilla piirtämän kuvan "Der Kampf mit der Schange".  Vuosien saatossa olen muutaman kerran tavannut kärmeen saunassa, joskus kyyn, joskus tarhakäärmeen. Tätä episodia en ollut todistamassa. Ja taistelu näyttääkin huipentuneen kamppailuksi sammakon kanssa. Hyvin on Heinrich kuvan tussannut; Pekka ja Emchen ovat ihan tunnistettavissa, samoin atraimen kanssa touhuava enoni Olli. Saunassa ovat lauteet, kiuas ja pata vaihtuneet tuon tapahtuman jälkeen.

  PS. Kyseinen taideteos viihdyttää tätä nykyä paskiossamme vierailevia.

TÄSSÄPÄTÄTÄ

  Mitäskummaa?Mikäsetuollainenotsikkooikeinon?Jatällainenkirjoitus?Eihäntästäsaamitäänselvää!Einiin.Ehkäjätänasiankokeiluasteelle.

  Ei ollut hyvä idea. Ajattelin, kun kaikessa pitää säästää, aloittaa oman korteni kantamisen yhteiseen kekoon säästämällä sanavälien käytössä. Ei keino näin kuvaruudulla merkittävästi mitään säästä, paitsi space-näppäintä. Mutta printatussa tekstissä hieman säästöä tulisi. Ajatellaanpa, että sanojen keskipituus on kuusi kirjainta. Jos sanavälin jättää pois, tilaa kuluu 1/10 * 100 = 16,67 %. Tai selkokielellä säästyy joka seitsemäs tulostearkki. Mutta onhan Suomessa puuta mistä paperia valmistaa. Vaikka sademetsiin ne taitavat paperijätit olla tunkeutumassa. On myös mietittävä, kuinka paljon enemmän aikaa virkamiehiltä sun muilta paljon työssään lukevilta kuluisi sanavälittömästä kapulakielesta tolkkua ottaessa? Puhumattaaan 16,67 % ohuempaa kirjaa lukevalta Meikäläisen Masalta? Pysytään siis entisessä. Minulla on varaa myöntää, jos ideani on käyttökelvoton. Kunpa "isoilla pojilla" olisi sama taipumus.

  Kello on 4:07. Kirjoitan sateen ropistessa kattoon. Eilen lenkille menin, räntäsateessa. Tänään aioin taas laistaa. Ei ole pakko itseään kastella. Vaikka lämmin on yö ollut, +8 mittarissa, kun äsken tarkistin. Joten sanavälinaputtelen vanhaan malliin aamuyön tuntoja mr.Googlen arkistoitavaksi.

  Tappara voitti sitten mestaruuden. Kai oli aikakin; jokavuotinen finaalitappio saattaa syödä niinkin kovia kavereita. En ole isommin surffaillut, vieläkö tuon sunnuntaisen ottelun voittomaalista puhutaan. Niin tai näin, eiköhän mestaruus kuitenkin mennyt oikeaan osoitteesee.

  "Suuri sikala palaa Vöyrillä".
 "Tappara sekosi".
 "Yhdysvaltain esivaalit käynnissä".
  Siinä muutamia Ilta-Sanomien pääotsikoista.

  IltaLehden vastaavia ovat:
  "Kuuma kultapusu".
  "Suuri sikala ilmiliekeissä Vöyrillä".
  "Trump ja Clinton vahvistivat asemiaan".

  YLE puolestaan kertoo:
  "Trump voitti kaikki viisi esivaalia".
  "Ei enää hopeaa".
  "Applen iPhone-myynti kääntyi laskuun".

  Maikkarin antia:
  "Applen puhelinmyynnissä historiallinen käänne".
  "Karhu eksyi kaupunkiin, pelastusoperaatio sai lohduttoman lopun".
  "New Delhissä museo ilmiliekeissä".

  Johtopäätös: Iltapäivälehdet?!?!? ovat kuin kaksi marjaa,  YLE samoilla linjoilla, maikkari pitää, lienee syystä, New Delhin museota Vöyrin sikalaa tärkeämpänä.

  Kello on nyt 4:43 Kahvia tekee mieli, kovasti tekeekin! Maltan kuitenkin mieleni, kukistan himoni. Tuota nautintoaietta tulee muutenkin liikaa päivän mittaan latkittua, joten sinnittelen normaaliin aamukahviaikaan asti.

  Hommasin Elinalle, taisi olla perjantaina, uuden kännykän. Hän kertoi, että jo ties kuinka vanha Nokia pitää ladata jopa pari kertaa päivässä. Ei äidille mitään kosketusnäyttömallia voi ostaa. Sellaisen opettelu olisi hänelle aivan liian työlästä. DNA:lta löysi peruspuhelimen hintaan 25 €. Mutta ei äiti oikein siihen oppinut. Näppäimet kovin pienet, ehkä psykologistakin estettä ja ikävää entiseen. Niinpä otin vanhan liukukansimallin maanantaina mukaani ja latasi sen. Nyt puhelin on ollut liki kaksi vuorokautta päällä, ja akku näyttää täyttä. Äiti lienee tulkinnut väärin virrankulutuksen symbolia. Vien tänään vanhan palvelijan takaisin. Liukukansimalli on niin helppo käyttää sen kun liuttaa kannen ylös ja alkaa puhua. Samoin siihen, päinvastoin kuin uuteen, karvahattumalleistakin pelkistetympään, saa numeroita pikavalintaan. Eli kun Elina vaikka minua tavoittelee, ei kun painaa kakkosta ja luuria!
  On äidillä vielä lankaliittymäkin käytössä. Onneksi on, ei vanhaa rouvaa uskalla pelkän kännykän varaan jättää. Mutta sen tiedän, että ilahtuu, kun saa entisen palvelijansa taas käyttöön. Toivottavasti akku vielä pelittää. Jos ei, niin pitää googlailla, josko malliin vielä jostain uuden virtalähteen saisi hommattua.

  Kävin vilkaisemassa, olisiko lehti tullut? Olihan se. Pikaselauksella Etlarilla on mielen päällä mm:
  "Hankintalaki ajoi kunnat ja yrittäjät vastakkain".
  "Kannabiskasvattamo johti myyntiliigan jäljille Lahdessa".
  "Naton Itämeri-harjoitus Suomeen".
  "Manian ja alakulon vankina".
  "Kymi kahmii lisää puuta Hämeestä".
  "Tapparan pitkä piina pättyi juhliin".
 
 Pitää tuonnempana lukea tarkemmin. Ainakin juttu hankintalaista; en nimittäin ole lainkaan kuusalla, mikä se sellainen laki on.
 
Pasi Nurmisesta tuli joku aika sitten Pelicnsin pääomistaja. Varmaan "Liipolan Hasekilla" on joitain seuran tulevaisuutta ja imagoa koskevia suunnitelmia. Olen huomannut, että Etlarin etusivulla on muutaman kerran mainostettu isoilla kirjaimilla "KAUSARI SEISOMAKATSOMOON vain! 99 €". Se sisätää 30 runkosarjan kotiottelua, harjoitusottelut ja turnauksen, A-nuorten runkosarjan ottelut ja etuostooikeuden playoffs-pakettiin. Ei paha, ei paha. Lulisi tervejalkaisten lätkälahtelaisten, miksei hollollaistenkin tarttuvan tilaisuuteen. Sitä paitsi on mahdollsta, että käy, kuten Mikkelin Urheilupuistossa joskus 1970-luvun alussa. Oltiin MP:n pelissä  ja katsomo oli tupaten täynnä. Kun puoliajalta ängettiin takaisin paikoillemme valitellen ahtautta, tokaisi edessämme istuva rouvashenkilö: "Ens' pyhänä mahutte makkomaan!". MP oli nimittän 0-3 tappiolla! No, en tietysti toivo Peltsuille niin huonoa sukseeta, että seisomkatsomossa mahtuu istumaan.

  Kun tuossa puoli yhdeksän hippeillä kaupunkin lähden, rouva kyydissä tietysti, käyn ensin Elinalla. Sitten pitää mennä käymään verotoimistossa. Pientä epäselvyyttä, lähinnä tarkennusta kaipailen muutamassa asiassa. Verkossakin homman voisi hoitaa, mutta kun aikaa on, menen paikan päälle. Selviää samalle itsellenikin, missä mennään.
  Loppupäivä on kai sateen pitoa. Huomenna vissiin poutapäivä. Joten lenkki, tai pari, pitää pyöräyttää.
  Perjantaina onkin haalittava tarpeellista tavaraa mukaan. Kohti Anttolaa!

  Kello näyttää 5:58. Sade jatkuu. Minä poistun suihkuun,sitten kahvin/puuron keittoon.

Kuva viime Vapulta Avokkaasta. Helmi (niisk!) oli vielä leikkisä ja voimissaan  

AAARGH, JA SOTILASVAATTEISSA....!

  Aamulla heräsi normiaikaan. Peltikatto ropisi roimasti, puitten latvat viuhtoivat vimmasena. Niin jäi aamulenkki tekemättä. Viimeeksi näin kävi, siis kotona ollessa, joskus helmikuussa, kun Maija ja Ilu olivat kylässä. Aika harvoin on sattunut sellaisia kelejä, etten ole viitsinyt nokkaani ulos pistää. Syksyllä, vaikka se pitkältä ja märältä muisteluissa tuntuu, taisi olla pari missattua aamua.
  Se, että huonon sään vuoksi jätän aamusauvailun väliin, on ihan jees. Siitä olen kuintenkin yrittänyt pitää kiinni, että vaikka aamulla kuinka väsyttäisi, keho unta jatkamaan kehottaisi, revin itseni ylös, ulos ja lenkille. Ajattelen niin, että kun joskus jättää homman väliin, kynnys seuraavan kerran, kun kehtuuttaa, tehdä samoin on matalampi.
  Ihan leikittömän totuuden sanoakseni ei aamuisin lenkille lähtö ole minulle rasite. Päin vastoin; yleensä siitä nautin. Huonommalla kelillä, kun sade ja tuuli tutkista ja ennusteista poiketen painavat päälle, saattaa joskus ipottaa. Mutta ajattelen, että itse olen tieni valinnut. Ja mitä vastenmielisemmältä kävely on tuntunut, sitä autuaampi on olo, kun sen on suorittanut.

  Mutta kun en sitten ulos lähtenyt, katsoinkin Areenalta Ruotsi-Suomi-finaalin kolmatta erää. Hyvin kävi. Puljujärvi on sellainen puliveivari, ettei paremmasta väliä. Taisi hänestä tulla myös ensimmäinen "poikanen", joka on voittanut kaksi nuorten maailmanmestaruutta samana vuonna. Suomella on tällä hetkella ainakin kolme sellaista kultakimpaletta lätkärintamalla, ettei paremmista väliä. Voipi niitä kimpaleita olla enemmänkin. Sen verran heikosti nykyään asioita seuraan, että vain isoimmat otsikot huomaan.

  Tämän blogin otsikosta. Kun olin vuonna se ja se Kouvolassa palvelemassa 3. Er.Vk:ssa, tapahtui seuraavaa: Viestissä varusmiesaika oli kaikilla 11 kk, ja uusia astui riviin kolme kertaa vuodessa, me olimme "mopoja", keskimmäinen joukko "könsikkäitä" ja vanhat "maseja". Olimme vielä "mopoja", kun eräänä aamuna kuului kutsu käskynjakoon. Kaikki siis käytävälle paririviin, ja sassiin! Päivystäjä komensi rivit suoriksi, karjaisi: "HUOMIO, KATSE OIKEAAN PÄIN!", ja ilmoitti joukon komppanian päällikölle kapteeni Sille ja Sille (nimen olen valitettavasti unohtanut). Kapteeni puhui jonkun sanan, ja komensi sitten kolme "masia" rivin eteen. Oli käynyt niin, että nuo veijarit olivat iltalomalta palanneet juovuksissa ja viinaa mukanaan kasarmille, jatkaneet juopottelua rakennuksen vintillä siihen saakka, kunnes päivystävä upseeri oli heidät löytänyt. Kapteeni määräsi melko nyrpeän oloisille kanaljoille kaksi viikkoa poistumiskieltoa. Se tarkoitti sitä, että nuo kelvottomat eivät pääsisi "siviileidenhakulomalle" koska palvellusaikaa heillä oli jäljellä vain nuo pari viikkoa. Komppanian päällikkö sanoi vielä, että jos kotiuttaminen ei olisi ollut niin lähellä, olisi "häkki" heilahtanut. Mutta parhaiten on mieleeni jäänyt tuosta käskynjaosta se, kun kapteeni kertoi rangaistusten syistä. Kun hän toi julki, kuinka kolmikko oli, sivullisten kertoman mukaan, örveltänyt ja herättänyt suurta pahennusta kaupungilla ennen kasarmille palaamistaan, tämä sotilaallisuuden perikuva suorastaan voihkaisi: "Aaaarrrghh!! Ja vielä sotilasvaatteissa!!!"
  No, en tuosta tilaisuudesta opiksi ottanu; sain myöhemmin viikon poistumiskiellon. En kylläkään sotilasvaatteissa meuhkaamisesta, vaan siitä, että kun eräältä iltalomalta palattuani en millään löytänyt kaappini avainta, nakkasin manttelin ikkunalaudalle ja kävin petiin vaatteen päällä. Kun PU aamuyöstä oli ovelta kurkattuaan huomannut tilanteen ja tullut herättelemään, olin tokaissut "Haista paska!". Kun sitten seuraavana päivänä jouduin vääpelin kansliaa kuultavaksi, naureskeli kyseinen PU, ihan leppoisa sotilasmestari, että tämäkö mies se minulle haistatteli?
  Viikkohan siitä tuli arestia. Onneksi en kuitenkaan ollut häväisstyt 3. Er.Vk:n viininpunaisia kauluslaattoja.

  Mistä tuokin käskynjako mieleeni pullahti? Kyllä ovat omituisia, ihmisen aivoitukset, arvaamattomia ovat.

  Sadetutka antaa ymmärtää, että iltapäivä olisi puotaa.Taidan korvata aamun mukavuudenhaluni silloin. Voi olla, ettei jäänyt ainoaksi aamuksi tällä viikolla, kun kuntoilun joutuu laistamaan. Ainoastaa torstaiksi on povailtu hiukkasen säällisempää keliä. Vappuaatoksi ja Valpuriksi lupaa pitempijaksoinen ennuste Anttolaan sentään jopa aurinkoa. Näillä tietämin sinne perjantaina sörnäytetään. Perjantaina vissiinkiin sataa mutta tulkoon vaikka puukkoja, kunhan tulevat perät edellä! Sen verran löytyy sadevehkeitä, että tuon viiden kilsa vesimatkan Piskolasta Avokaaseen pystyy ajamaan.

  Saa nähdä, kuinka pihat jaksavat? Vaikka ei siellä vielä juuri merkkejä kasvusta varmaan näy. Uusi paineastia on hankittu. Vanha rupesi syksyllä oireilemaan; käydä säksätti vähän väliä. Kun sitten järjestelmää talvikuntoon tyhjensin, huomasin, että astia oli täynnä vettä. Karvo oli rikkoutunut. Toin tietysti pytyn Hollolaan. Naapurin putkimies tutki tapauksen ja kertoi, että siihen ei pysty kalvoa vaihtamaan. Joku italialainen se oli, ei löytynyt enää Suomesta edes jälleenmyyjää, kun asiaa googletin. Uusi piti siis ostaa, nyt sitte uusi Pumppu Lohja Oy:n tekele töihin asentaa. 15 vuotta kesti edellinen. Luulisi noitten värkkien olevan vahvempia, mutta nyt näin. Jospa uusi yltäisi pidempään elinkaareen?

  Tässä on ollut aamusta aikaa kirjoitella. Kohta täytyy startata kaupunkiin. Elinalla poiketa tilannearviota tekemässä, etc. Joten tällätään teksti ilmoille.

PRONOMINIDROMEDAARI PROMENADILLA

  Jos kameli tulisi kaupungilla vastaan, voisi kysyä: "mikä eläin on tuolla kävelykadulla?", käyttäen siis interrogatiivi-, ja demostratiivipronomineja.

  Jos taluttaisi kamelia, voisi lausahtaa: "itseni kanssa kulkee eräs kameli", refleksiivi-, ja idefiniittipronominia käyttäen.

  Tai saattaisi todeta: "tässä kuljemme itse itsemme kanssa, kameli, mikä on drommedaari,  ja minä, pitkin promenadia",  resiprookki-, persoona-, ja relatiivipronominia käyttäen.

  Siinä tämän päiväinen kieliopin kertaus koskien suomen kielen pronomineja.

  Anna ja Iiris Tiilikainen tulivat eilen meille. Aika kuluu, Iiris, sanavarastonsa ja tukkansa kasvavat.

  Retrospektiivisesti tarkasteltuna kulunut rehti puolitoista vuotta on ollut hienoa aikaa; kummasti omien lasten kehityksen vaiheet ovat jo päässeet unohtumaan. Nyt, kun Iiriksen varttumista seuraa, muistaa, että noinhan se meneekin. Silti kaikki on uutta ja ihmeellistä. 

  Viilee keli aamupuoleen, mutta leikkipuistossa poikettiin. Sepelkyyhky suhtautui meihin yliolkaisesti, käänsi selkänsä......

  .....mutta Iiriksellä oli hauskaa.....

.....ja Iiriksellä sekä Peppe-papalla oli kivaa......

...ja Peppe-pappaa meinasi huimata...

    ....mutta siitäkin selvittiin.

  Sanavarastoni laajeni männäviikolla yhdellä uudella ja yhdellä jo unohtumaan pässeellä sanalla. Olen seurannut uutta espanjalaista sarjaa "Ommelten välinen aika". Sarjassa erään pensionaatin aamukahvipöydässä syttyi asukkaiden kesken sanasota. Muuan rouva täräytti sanoa vastapäiselle miehelle: "rappioateisti!" Käsitteenä se on minulle hieman outo, mutta sana soinnahtaa hienosti. Samaisen majatalon rempseä emäntä käyttää useasti luonnehdintaa "kanalja" tiettyjä henkilöitä kuvaamaan. Erittäin kätännöllinen ja kuvaava ilmaus, pitääpä ruveta viljelemään.

  Tuo kyseinen, kotimaassaan erittäin suosittu sarja sijoittuu Espanjan sisällisodan aikaan. Tällä hetkellä (neljän jakson jälkeen) pääosan esittäjä on olosuhteiden pakosta jumissa Marokkossa Tetouan kaupungissa. No, ei tuosta enempää. Mutta en oikein ole vielä älynnyt onko sarja hyvä, vaiko enemmän "akkojen ja paskahuosujen" juttuja. Voi olla, etten koko pitkää tuotantoa jaksa läpi katsoa. Tai sitten jaksan. Tietynlainen  historiallinen aspekti siinä kuitenkin on. 

  Mitäs muuta Peppen tv-tallenteiden maailmaan kuuluu? Ainakin "Hunted", "11.22.63", "Nuori Morse" ja "Syke". "Peaky Blinders'ien" toinen tuotantokausi päättyi eilen. Loppu oli sen kaltainen, että kolmatta voi odottaa. "Limitless" alkaa jo kyllästyttää. Huomenna on ensimmäinen jakso kolmiosaisesta englantilaisesta "Pahan vanki"-minisarjasta. Odotellaan, David Tennant ainakin on yksi suosikeistani.

  Siinä tarinaa kieliopista leikipuiston kautta tv-tarjontaan. Pitää lopetella, ryhtyä päivän muihin toimiin.  

EPÄORTODOKSISTA TOIMINTAA

21.4.2016 klo. 6:52  

  Aloitin tämänaamuisen kommunikoinnin Hilpan kanssa epäortodoksisesti; toivotin ortodoksisen kalenterin mukaista hyvää nimipäivää. Hän kiitti ortodoksisesti.
  Tuosta herätteen saatuani mietin, kuinka voisin jatkaa päivääni samaan malliin. Renkaiden vaihtoon pitää mennä, sitä ei kovin epäsovinnaisena voi pitää. Entä jos jos kaahaisi huomattavaa ylinopeutta? Se olisi minulle epäortodoksista, varsinkin, kun poliisi on tänä aamuna aloittanut nopeusvalvontamaratonin. Mutta ei kuitenkaan, voipi käydä pussin päälle.
  Tai jospa joisi päiväkahvit klo. 11:00, söisi luonaan klo. 14:00, tempaseisi espressot klo. 17:30 ja nauttisi illallisen klo. 20:00? Siinä muutosta rytmiin. Ei kuulosta järkevältä.
  Summa summarum: Epäortodoksisuus ei ole itsetarkoitus, vaan spontaania toimintaa, ainakin minulle. On huomioitava, että tarkoitan sellaista toimintaa, mikä on minulle, ja mitä itse pidän epäortodoksisena. Sivusta seuraten saattaa jokapäivänen elämäni näyttää toisen silmillä katsottuna kovinkin epäsovinnaiselta. Ortodoksisuus on katsojan silmissä, mukaellen ilmastuna.

  Tästä on pian toimeuduttava matkaan: Keinokartanontie Hollola - Kauppakeskus Trio Lahti - Vianor Laune - City-Market Laune - Keinokartanontie Hollola. City-Marketiin poikkean mainoslehtisen houkuttelemana; neljä pakettia Kulta Katriinaa kympillä. Pitää hakea, kun kerran kulmilla ollaan.

21.4.2016 klo. 9:33

 Tillai, gummit päivitetty, kahvivarastoa täydennetty. Kahvin hankinta, suurimaksi osaksi myös valmistus, on kuulunut vastuualueeseni jo vuosia. En muista noiden vuosien aikana normaalihintaista kahvia ostaneeni. Paitsi espressojauhetta, se kun on harvemmin tarjouksessa. Aina on kymmenkunta pakettia kaapissa. Olen kai sisäistänyt viimeiset säännöstelyajat, kun tuota nautintoainetta tulee jemmailtua ikään kuin se voisi yht'äkkiä loppua. 

 Ei muuten näkynyt aamun kierroksella yhtään tutkaa. Saattoivat toki autosta tai puskasta tähtäillä. Perästä ei kyllä kuulu, pidin lukemat sallituissa. 

  Liikenteenvalvonnasta ja epäortodoksisuudesta tuli mieleeni Oululaisenmäen mummeli. Tämä meillä päin tunnettu persoona on vuosikausia, jopa kymmeniä, ollut lähes päivittäin Läntisen hautausmaan kohdalla vahtimassa meitä autoilijoita. Yleensä hänellä on sateenvarjo kädessään, ja sillä hän huitoo merkkejä ties mistä, vain itse tietämistää huomioista, ilmoittaen. Jo vuosia hän on pukeutunut huomioliiveihin. Karpon ohjelmassakin aikanaan haastatellun mummelin motiivit eivät ole minulle selvinneet; joku sanoo, että lapsi, joku että koira, on häneltä paikalla jäänyt auton alle ja menehtynyt. Tiedä häntä.

  Mutta viime vuoden puolella hänen esiintymisensä alkoivat harveta. Liekö ikä alkaa painaa päälle. Joskus, kai tammikuussa, hänet kerran, pari, näin. Sitten ei ,mitään. Ajattelin, että kunto on pettänyt, tai jopa noutaja tullut. Mutta vielä mitä! Tiistaina, kun ajelin useampaan otteeseen Lahteen ja takaisia, oli mummo ennen kymmentä tulossa työpisteeseensä touhukkaasti sateenvarjolla huitoen. Ja kahden korvilla oli hän vielä täydessä touhussa. 

  Tämä liikenteenvalvoja sai muuten Karpolta ainakin kukkapuskan, ja tietämäni mukaan poliiseilta huomioliivit ja "Kissalan pojat"-merkin. 

  Tällaisia "kylähulluja", siis hyvässä mielessä erikoisia ihmistyyppejä,  maailma kaipaa. Johonkin sellaiset ovat kadonneet. Suljetaanko ne laitoksiin, vai missä syy? Vaikka saattaa heitä ollakin. Pitäisi vaan päästä sisään pienempiin ympyröihin ja yhteisöihin. Voipi monestakin lähikuppilasta tai viimeisten kyläkauppojen liepeiltä löytyä herkullisia tyyppejä, eksentrisiä persoonia. Sellaisia, kuin Anttolassa olivat Mäkipään Jussi, Sarvelaisen Masa, Mualar-Väisänen, Hännisen Valtteri, Tirrosen Usko, Kissa-Alappo, Räätälj'-Tassi ja Taivalantin Heta, muutamia mainitakseni. Tuollaiset elämän ilostuttajat jäävät tietysti pienehkön joukon tietoon. Niin se, tarkemmin ajateltuna, oli ennenkin. Olivat vaan niin joka päivään kuuluvia, että piti heitä itsestäänselvyyksinä.

  Vastuujaosta vielä. Minun hommiini luketuvat meidän pienoisperheessämme, kahvin hankinnan ja valmistuksen lisäksi, aamupuuron keitto, siivous, lumen luonti, tv-liitteen hankinta keskiviikkoisin, tv-ohjelmien tallenteet ja niiden ylläpito, autoon liittyvät asiat ja lipun nosto liputusvuoron painaessa päälle. Mökkikauden vastuunjakotaulukon mukaan minulta odotetaan sitten huomattavasti työläämpiä ja vaativampia suorituksia. Mutta se on oma lukunsa se. 

  Melko helpolla pääsee huru-ukko, eikö? Mutta se kai on eläkkelläolon tarkoituskin? Tällaisissa mietteissä odottelen Valpuria ja laajennetun vastuuajan alkamista.   

Viime toukokuun uistireissulla ei ollut hiki!

SUORIKS' SANNOIN JA KUTA KUINNII

  19.4.2016 klo. 7:12

  Meillä on erikoinen hallitus, eikö olekin? Se on kai asettanut tavoitteekseen suistaa yhteiskunnan kaukaiseen menneisyyteen, romuttaa sosiaaliturvan, yhtiöittää ja myydä koko kansakunnan yhteiset omaisuudet. Sipilän hallitus on heilunut ja huojunut, päättänyt ja perunut, uhkaillut ja lieventänyt kohta vuoden. Eikä järjen hiventä missään. Mihin se ehtii, jos saa koko vaalikauden touhuta? Pelottavaa, eikö olekin? Sitä en myöskään ymmärrä, että annetaan ymmärtää työttömyyden olevan työttömien syy! Vailla työtä olevan asemaa huononnetaan aste asteelta. Vaikeaa on itsensä työllistää, jos työtä ei ole. Piste. Herra työministeri  Jari Lindström tuntuu olevan vähän kuin edesmennyt isoisäni Aleksi; hän, vanhan kansa miehenä ja vankkumattomana porvarina, oli sitä mieltä, että ei työttömyyttä voi olla, ts. jos haluaa työtä tehdä, sitä myös on. Sinne päin tilanne ehkä olikin Aleksin nuoruudessa ja Anttolassa. Kaikella kunnioituksella; Ukki ei omassa turvatussa elämäntilanteessaan ihan kestänyt ajan kartalla, eihän kestänyt?

Kuvassa Aleksi ihan viime vuosinaan. Se täytyy myöntää, että hän eli niin kuin puhuikin.

  Tämä saa riittää politiikan tiimoilta, eikö saakin? Huomaatteko, että olen opetellut käyttämään anglikaanisia sanamuotoja suomeksi, enkö olekin?

  Olen äskettäin saanut kuulla asioita, mitkä hipovat kunnianloukkauksen tunnusmerkkien täyttymisen rajoja. Ne loukkavat minua pahasti. Toisaalata ymmärrän, tietyllä tasolla, niiden syyn. Siksi asia saa jäädä omaan arvottomuuteensa. Mutta sen verran mieleni pahoitin, että mielessä kävi pitäskö poiketa Alkossa ja tempasta kunnon liehtari! No, on ennenkin käynyt mielessä. Joskus on tullut poikettua, joskus ei, ennen tiuhemmin, nykyään harvemmin. Onneksi tällä kertaa vain käväisi mielessä; ei tässä liehtaroimaan jouda, tänäänkin kaksi eri lääkäreissua Elinan kanssa, huomenna siistimistä ja raivaamista vuorotta, torstaina renkaanvaihto (Mr. Vianor tarjoaa meille kitkamiehille aina keväisin myöhäisiä, syksyisin aikaisia vaihtoaikoja, ymmärrettävästi. Ei aiheuta kitkaa minulle).

  Pöljä kun olen, kävin  jo eilen vakoilemassa Launeen hammashoitolan sijainnin ja sisäänkäynnin. Sinne pitää äiti tänään klo. yhdeksi kiikuttaa. Hänen ensimmäinen käyntinsä hammasasiassa oli Liipolassa, sitten kaupunginsairaalassa röntgenissä, nyt siis Launeella. Saisikohan hän seuraavan ajan kaupunginsairaalan hammashoitolaan? Se kun on ihan vieressä. Ja sama lääkäri ottaa vastaan parina päivänä viikossa myös siellä. No, iltapäivällä tiedetään.

19.4.2016 klo. 10:25

  Kaupunkireissu tehty, Elinan korvat ruiskutettu puhtaiksi ja lääkäriaika "vuosihuoltoon" tilattu. Välillä satelee, välillä paistelee. Kirjoittelen tämän loppuun, syön, lähden taas terveydenhuoltotehtäviin. 

  Saa nähdä, kuinka kauan äiti jaksaa/pystyy yksin asumaan. Toivottavasti kauan, mutta huolestuttavasti kunto vaikuttaa rapistuvan. Ei mikään ole ikuista, eikä asialle mitään tehdä voi. Pitää vaan seurata, käydä ja soitella entistä useammin. Onneksi asutaan näinkin lähellä. 

  Sitten ruoka-aiheeseen. Aamuateriaan kuului Myllyn Paras-pikakaurapuuro (Lidl), mukillinen Juhla Mokka-suodatinkahvia (K-Market), yksi LeipäAitan Ruispala (Lidl) päällään Korppukinkkuviipale (Lidl) ja tomaattia (Lidl) sekä yksi Vaasan Kauratyyny (Lidl) päällään siivu Milbona Tilsitter-juustoa (Lidl) ja tomaattia (Lidl).

  Kohta lounaaksi tarjoan itselleni slaissin grillattua kasleria (haettu äsken K-Marketista), salaattia (Lidl), kirsikkatomaatteja (Lidl), oliiveja (Lidl) sekä raejuustoa (Lidl). Kyytipojaksi kraanavettä (Lahti Aqua). 

  Ennen seuraavaa kaupunkimatkaa vielä välipalaksi maustamaton Kreikkalainen jugurtti (Lidl) omenahillon (Hilppa) kanssa. 

  Hammashuoltokuljetuksesta palattua päiväkahvi pressopannusta itsejauhetuista ESPRESSO ExtraDark Roast-pavuista (Lidl) ja MyllynKivi-hapankorppu (Lidl) Castello Organic Blue-juustolla (K-Market).

  Näillä tulee pärjätä liki seitsemään (Hilpalla duunia 18:10:een asti). Illalliseksi kanakeitto (Hilppa), joka on rakennettu broilerin rintafileepaloista (Lidl) perunoista (Lidl), porkkanoista (Lidl), pitkistä papuvuista  (Lidl), paprikasta (Lidl) ja mausteista (sieltä-täältä).

  Illemmalla vielä Emmerdale-tallenteiden seuraksi itsejauhetuista ESPRESSO ExtraDark Roast-pavuista (Lidl) valmistettu tuplaespresso  ja Captain Rondo Vanilla-keksi (Lidl).

  Tämän kaltainen on meikäläisen ruokavalio alkuviikosta. Huomannette, mikä meidän lähikauppamme on?

Tuosta kaikesta kirjoittamisesta tuli nälkä, joten.....syömään!

ONNEN KOHTIA

  Syystä tahi toisesta pälkähti päähäni pohdiskella onnellisuutta. Tai paremminkin onnellisia hetkiä. Onnellisia hetkiä henkilön Peppe elämässä. 

  Löytyihän niitä. Tässä joitain otoksia suunnilleen kronologisessa järjestyksessä. Tapahtumahetkisen onnellisuuden määrän mukaan niitä onkin aika vaikea järjestää. Onnellisuuden koolle, ainakaan minulla, ei ole luotettavaa mittaria. Tokko edes asteikkoa sille kehitetty, saatikka yksikköä. Siinä jollekin neropatille vinkkiä; mittari, ilmapuntarin tapainen, missä alueet vasemmalta alkaen "maaninen synkkyys", "syvä suru", "apatia" ja "kevyt melankolia". Keskellä kello 12 "normaali olotila. Sitten oikealla päin "lievä ilo", kohtalainen onni", "riemukas auvo" ja "katharsis". Laitteen voisi konstruioda toimimaan sormenjälkitunnisteella. 

Mutta asiaan:

  Vedettävällä moottorilla varustettu peltinen paloauto jouluna 1955 tai -56. Se oli punainen, tietysti, n. 25 senttiä pitkä ja siinä oli tikkaat katolla. Luultavasti se oli tehty vanhoista sääilykepurkeista, kuten silloin oli tapana. Tai sitten se oli ulkomaista tekoa, en jaksa muistaa. Kun siihen lykki vetoa ja laski menemään, piti se melkoista meteliä, sillä moottorin meluun sekoittui myös hälytysääni. Olin siitä tosi onnellinen ja ylpeä! Muista Piskolan tuvan mattojen saaneen kyytiä, kun raivasin ne nurkkiin tehdäkseni tilaa sörnäyttelylle. Tuo kyseinen paloauto, jo ränsistyneenä ja moottorinsa tehon menettäneenä,  jäi ainakin kerran syksyllä ulos talon seinustalle. Kun sen kevällä lumien sulettua löysin, olin iloinen. Mutta onnea tuo tapahtuma ei muistaakseni ollut.

  Jaguar-merkkinen polkupyörä 1961. Sain sen synttärilahjaksi kymmenvuotiaana. Pyörä oli enoni Ollin entinen. Se oli väriltään  keskiruskea, ja siinä oli kolme vaihdetta sekä käsijarru Se oli ensimmäinen fillarini; ei pyörää saaressa ollut kaivannut, mutta syksyllä tulisimme muuttamaan kirkonkylään. Silloin tuli Piskolaan jo tie. Kylille kertyi matkaa 11 kilsaa. Muistan, että heti samana päivänä lähdin polkemaan kirkolle. Kurkilahdenmäki nousi kevyesti polkien. Kaartelin kylän keskustaa ristiin rastiin ylpeydestä jäykkänä etsien tuttuja. Muutaman luokka-, ja koulukaverin yhytinkin. He kehuivat kulkuneuvoa koska vaihdepyörä oli harvinaisuus. Ja minä olin onnellinen. Taisin ostaa muutamalle eniten kehuja antaneelle jätskitötteröt Suur-Savon kioskilta.

Tällanen merkki oli minunkin Jaguarini edustalla:

  Ajokortin saaminen 1969. Ensimmäiset kaarrokset Erkin Opelilla Anttolan kujilla ja parkkeeraus Lotjan eteen säilyy muistoissani eräänä tähtihetkistä.

  Lasten syntymät 1973 ja 1981olivat onnellisia tapahtumia. Ne ovat jotain sellaista, mitä lapseton ei osaa kuvitella.

  Suomen ensimmäinen jääkiekon mm 1995. Olin tuohon aikaan vielä armoitettu penkkiurheilija. Joukkueen etenemistä seurasin herpaantumatta. Kun Ruotsi finaalissa nuijittiin maan rakoon, ei olotilaani voi kuvailla muuten, kuin sanalla "autuas".

  Iiriksen syntymä 2014. Jos on lapsen syntymä ainutlaatuista, niin on myös lapsenlapsen! Kun heti seuraavana päivänä mentiin Tiilikaisen perhettä sairaalaan tapaamaan, oli olo suorastaan "toiselta planeetalta".

  Lisää listaani viimeisenä ehkä parhaiten mieleeni jääneen onnellisuuden hetken. Ostimme ensimmäisen oman asuntomme 1980. Olimme asuneet vuokralla kaksiossa Hedelmätarhan alueella. Samalta seudulta löytyi myynnistä kolmio kerrostalon viidennestä kerroksesta. Ihastuimme, ostimme, muutimme. Matkaa vanhalta uudelle oli vain alle kaksisataa metriä. Meillä ei ollut siihen aikaan autoa. Mutta muuttoviikonloppua edeltävät päivät kannoin iltaisin tavaroita uuteen asuntoon. Ensimmäisenä raahasin stereot tarpeineen, levyt ja kasetit. Muista, kuinka ne toimiviksi viritettyäni istuin hämärtyvässä illassa tyhjän ja pimeän olohuoneen lattilla kuunnellen Bruce Springsteen'in "Darkness of the Edge of Town"-lp:tä. Olin valmistumassa ammattiin, muuttaisimme omaan asuntoon, Hilpan työ oli vakinaistettu kokoaikaiseksi. Tuo hetki on juurtunut mielessäni onnellisuuden perikuvaksi. 

  Eivät yllämainitut tietysti ole kuin pieni otanta enemmän tai vähemmän onnellisista hetkistäni. Mutta en niitä tämän enemää ala listaamaan. Vaikka kyllä Avokkaassa itselleni keitetyn aamukahvin jälkeen aitan kuistilla piippu juuri sytyttynä koetut tyynet ja linnunlaulun täyttämät toukokuun loppupuolen varhaisaamut olisivat oman lukunsa ansainneet. No, nythän ne sen saivat!

  On tietysti ollut vastakkaisen tunteen hetkiä ja aikoja. Niistä ei sen enempää, kuin että jos onnen ja surun tuntemukset laittaa päällekkäin, jää viivan alle hiven onnellisuutta. Näin ainakin ajattelen.