keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

IGOR IN MEMORIAM

Ilkka "Igor" Tiilikainen menehtyi äkillisen sairauden selättämänä 26. toukokuuta.
Hänet siunattiin tänään, 17. kesäkuuta, läntisen hautausmaan kappelissa.

Ilkka teki päivätyönsä Novart Oy:n palveluksessa. Mutta tunnetumpi hän oli itseään säästämättömästä monikymmenvuotisesta toiminnasta Lahden Hiihtoseuran, Salpausselän kisojen, hiihtoliiton ja Finnjumpingin parissa.
En ole asioista juurikaan perillä, mutta luulen, että Igorin ystävä- ja tuttavapiiri niin koti-, kuin ulkomaillakin oli laaja sekä merkittävä edellä mainitun toiminnan vuoksi. Samaten myös lukuisten talviolympialaisten, hiihdon mm-kisojen, Keski-Euroopan mäkiviikkojen sekä mäkihypyn maailman-cup-osakilpailujen kävijänä hän ehti tutustua talviurheilun päättäjiin ja kilpailujen järjestäjiin joka puolella palloamme.
Eikä pitkään kestänyt osallistuminen Lahden Kortteliliiga ry:n toimintaan ainakaan vähentänyt paikallista ystävyysjoukkoa. Viime vuosina Ilkka tunnetiin kortteliliigan sisällä curlingtaiturina.

Mutta tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus olla elämänkerta. Tarkoitus on kertoa, millaisena ihmisenä minä Igorin näen, millaisena ystävänä hänet opin tuntemaan.

Tiilikaisiin tutustuimme pikku hiljaa Anna ja Jonin seurustelun myötä. Lähemmin kuitenkin vasta heidän häissään kesällä 2008. 

Kakunleikkausta Annan ja Jonin häissä.


Sen jälkeen tapaamiset rajoittuivat, valitettavasti, johinkin merkkipäiviin, ja satunnaisiin yhteisiin ruokailutapaamisiin. Iiriksen synnyttyä näimme toisiamme tietysti useammin. Lapsenlapsi oli Tiilikaisille, kuten meillekin, ensimmäinen, ja varmasti Igorille erittäin tärkeä merkkipaalu elämän varrella. Ei ehtinyt kuitenkaan Igor-vaari seurata tytön kehitystä vauvasta nuoreksi tytöksi ja aina aikuiseksi asti, kuten varmasti oli toivonut.

Ilkka ja Iiris, jälkimmäinen päivän ikäisenä.


Päällimmäisenä Igorista on jäänyt mieleen rauhallisuus ja avuliaisuus. En koskaan nähnyt miestä kiihtyneenä tai hermostuneena. Hänestä huokui "kaikki kyllä järjestyy"-ilmapiiri. 
Ei ihme, että tuollaisella mielenlaadulla hän sai aikansa riittämään valtavaan työpanokseen rakastamansa urheilun parissa.
Mikäli oikein ymmärsin Ilkka ei ollut varsinainen "tekniikan ihmelapsi" eikä "tee-se itse-mies". Jonin puheista olen päätellyt, että perheessä Aija oli monesti se, joka tarttui vasaraan. Igorin avut olivatkin toisaalla, sosiaalisessa kanssakäymisessä. En tietysti Ilkkaa tarpeeksi hyvin, enkä tarpeeksi pitkään, tuntenut, mutta luulen, että hänen kanssaan olisi ollut hyvin vaikeaa rakentaa riitaa.
Myös tietyn lainen kiireettömyys kuului Ilkan ominaispiirteisiin. Ainakin sivusta seuraten tuntui siltä, että miehellä ei ollut hätä mihinkään suuntaan, mutta hommat sujuivat, niin kuin pitikin. En tietysti Igoria koskaan nähnyt töitään hoitamassa, tai Salpausselän kisoille sponsoreita haalimassa, mutta en usko, että tyyli poikkesi vapaa-ajan Ilkalle ominaisesta.

Igor Avokkaassa kesällä 2009.


Puhuimme Igorin kanssa puhelimessa tiistaina, hänen kuolinpäivänään, aamupäivällä. Hän oli juuri tullut ulkoa, oli ollut pienellä lenkillä. Hän oli valoisalla mielellä, tulevaisuus siinteli kirkkaasti kaukana horisontissa. Puhuimme siitä, että kesän kuluessa vietämme yhteistä aikaa joko heidän mökillään Asikkalassa, tai meidän paikassamme Anttolassa. ehkä molemmissa.

Ilkka ruorissa elokuussa 2010...


...ja vähän pienemmän veneen kanssa kesällä 2011.


Mutta ylempi voima oli päättänyt toisin; samana iltapäivänä nukkui Ilkka pois. Kotonaan, lääkärien mukaan rauhallisesti, ilman suurempia tuskia. 

Igor lähti aivan liian varhain, juuri 63 vuotta täyttäneenä. Jään kaipaamaan yhteisiä hetkiämme, ja varmasti lapsenlapsen mukanaan tuomaa, mutta toteutumatta jäänyttä ystävyyden lujittumista.
Kunpa noita lipunnostoja olisi saanut nähdä enemmän

Kuva Annan 30-vuotiskekkereiltä Kopsuon mökillä.






maanantai 15. kesäkuuta 2015

KESÄ MENI

Taitaa olla julma totuus, että kesä meni viime lauantaina. On se Suomessa joskus lyhyt! Onneksi oli kuitenkin hyvä keli, kun Ritvan uurnaa kappelista haudalle saatettiin, matkaa oli nimittain varmaan kilometri. Parahultaisessa kelissä se kuitenkin taittui. 


Elinan ja ystävänsä ja ikätoverinsa Britan Ninan mies Olli toki vei autolla, koska heidän matkantekonsa jalan on melko kiireetöntä.
Kaunis tilaisuus meillä oli, parisenkymmenta ihmistä, ilma tosiaan suosi. Muistotilaisuus vietettiin Alppilassa ravintola "Ilmassa". 
Voileipäkakku ei ollut vielä Iiriksen suun mukasta, Anna oli hänelle omat eväät varannut.

 
Hautajaisissa tapasin Ritvan nuoruuden, tietysti myös myöhemmän iän, ystävän Marjan. Eipä edellisesta ollut kulutkaan kuin reilut 45 vuotta! Noh, nyt ollaan Facebook-kavereita. Ja saattaa olla, ettei seuravaan tapaamiseen vierähdä uutta neljääviittä vuotta. tai jos vierähtää, niin vierähtää; enhän minä ole silloin edes sataakymmentä vuotta, Marja kylläkin niitä lukemia taivaltaa.
Kuvassa Marja, Ritvan poika Sebastian, ja hänen isänsä Helmut.


Sellaisissa merkeissä tuli siis tämä kesä vietettyä. 

Jottei aika kävisi pitkäksi lohkesi eilen paikka purukalustosta, ja etuhampaasta tietysti! Onneksi Hollolassa kunnallinen (meillä myös kunnollinen) homma toimii; aamulla vartin yli 8 pääsin läpi päivystykseen, aika klo. 13:30, nyt on kalusto taas hymykunnossa!

Hammaslääkärilta päästyäni kävimme Helmin kanssa kastelemassa itsemme. Kun lenkille lähdettiin, paistoi arska. Puolessa välissä, eli siis mahdollisimman kaukana kotoa, yllätti ravakka kuuro. Mitäpä siitä muuten, mutta ei ole enää kesää, mikä kuivaisi, minkä kastelee. Se kesä kun meni, niin kuin tuli jo todettua.

Mutta asiaa puhuakseni; toivottavasti keskiviikkona on taas hyvä ilma. Tiilikaisen Igor siunataan silloin. Meillä siis kahdet hautajaiset vajaan viikon aikana. Sellaista se joskus on. Ei tässä niinkään juhannusodotukset päällimmäisenä mielessä ole! Mutta elämä on otettava sellaisena, kuin se tulee.

Juhannukseksi kuitenkin Avokkaaseen lähdetään. Anna ja Iiris tulevat myös, samaten Elina. Joni, tapansa mukaan, tekee pyhät töitä. Hän ei liiemmin juhlapäivistä perusta, ottaa rahat pois. Kaukaa viisaana lainasimme viimeeksi Anttolasta Liisa-tädin joutilaan Corsan. Eihän me oltais kaikkine vaunuinemme, grillimakkaroinemme ja koirinemme yhdessä autossa millään mahtuneet. 
Me startataan Annan, Iiriksen ja Helmin kanssa torstaina aamupäivällä, heti kun Iiriksen aikataulu sallii. Hilppa ja Elina köröttelevät ruuhkassa, kun Hilppa töistä pääsee. 
Saaressa odottaa ruohon leikkuu. Laituritalkoistakin tuli tieto; meillä on neljän yhteinen kimppalaituri mantereen puolella, siellä, missä ovat autopaikat. Kommuunniin kuuluvat Hannilat, Kyhälät, me ja ministeri Rehula. Juha kai tämän laituritalkoon on koolle kutsunut, onkohan ministeriviinaa harjakaisiksi! Vaikka en minä varmaan koko souviin ehdi. Eikä siellä paljon hommaa olekkaan; vähän oikomista ja tukemista.


Juhannusaattona pitää tietysti koivut rapun poskeen käydä haalimassa. Illalla sitten Hanelin rantaan kokolle, jollei vallan mahdottomaksi keli yleydy. Ainakaan erityisen lämmintä ei ennuste lupaile, joskaan ei kai ihan läänin sateitakaan.

Ritva ja Anna viime juhannuksena kokkorannalla. Eipä ole Ritvaa enää!


Lauantaina voisi vähin uistella. Vaikka tuulee se kuitenkin. Ja sataa. Parasta varata kirjoja kosolti matkaan. Kuten huomaatte, Murphy oli meikäläiseen verrattuna optimisti!

Jos uistelemaan pääsee, vois ottaa Helmin mukaan, se kun on ainoa, joka pitää liivejä. Noh, tietysti Iiris kans.


Sunnutaina on taas Piskolakeikka, Annin rippijuhlat. Konfirmaatio oli jo eilen, mutta päällekkäisyyksien vuoksi kekkerit pidetään silloin. On kuulema oikein ruokapidot. Sieltä ei, Tainan tuntien, tarvitse vatsa kuristen lähteä usmuuttamaan kohti Hollolaa!


Vielä ilmoitusluotoisena: nuohooja kävi n. kuukausi sitten rassailemassa Avokkaan piiput. Lasku toimenpiteestä tuli vasta tänään. ohessaan raportti. Siinä kerrottiin, että kiuas alkaa olla vaihtokunnossa, ja että saunan piipussa on kiukaan hormin kohdalla poikkisuuntainen halkeama, mikä on syytä korjata. Asiathan olivat toki tiedossa ja tehtävien listalla. Hyvä vain, että sutari nootin antoi, pistää asioihin vähän vauhtia.
Eli jussin jälkeen kiukaan ostoon, vaihtoon ja koekäyttöön. Saari vain aina asettaa omat haasteensa, kun kaikki sinne vietävä täytyy veneen kautta käyttää. Tuon kiukaankin olisi jo kevättalvella voinut jäitä pitkin saareen roudata. Mutta eihän, hitto soikoon, viime talvena ollut kunnon jäitä! Repikää siitä! Sitä paitsi täytyy se vanha rotiskokin pois kuljettaa. Meikäläisen olematon omatunto nääs ei salli
kiuasromun upottamista Luonterin syvänteeseen, kuten jotkut tietyt ovat tehneet.  

Sellasta tällä kertaa. Nyt paistaa taas aurinko, ruhtinaalliset 12 astetta varjon puolella. Harkitsen vielä hetken, mutta vakavasti, kaivanko juhannukseksi Ylä-Lapin välihousut naftaliinista . 


torstai 11. kesäkuuta 2015

KUVAKISAN TULOKSET

Hyvät valokuvataiteen ystävät!

   On taas tullut aika julkaista valokuvakilpailumme "SITÄ SUN TÄTÄ, SILLOIN SUN TÄLLÖIN 1.6.2012-31.5.2015"-kilpailumme tulokset.

Aluksi hieman kertausta mahdollisille uusille jäsenille:
-kilpailun järjestää Luonterin Kuvaharrastajat ry
-Luonterin Kuvaharrastajat ry:n puheenjohtajana toimii Pertti Lehkonen
-kilpailu järjestetään joka kolmas vuosi
-kilpailuun saa lähettää kyseessä olevan kilpailun päättymispäivää enintään kolme vuotta aiemmin otettuja kuvia
-kilpailusarjoja on yksi; kaiken ikäiset kuvaajat ja kaiken aiheiset kuvat kilpailevat samassa sarjassa
-palkintoja kilpailussa jaetaan kolmelle parhaalle otokselle. Sen lisäksi jaetaan kunniamaininta/-mainintoja, mikäli kuvien taso ja määrä sellaista/sellaisia edellyttää/edellyttävät
-kilpailussa jaettavat palkinnot vaihtelevat sen mukaan, miten varainhoitojaos (jäsenet Pertti Lehkonen) on onnistunut sponsoreilta haalimaan
-kuvat toimitetaan määräpäivään mennessä sähköpostilla osoitteeseen pertti.lehkonen@gmail.com 
-voittajat ja mahdolliset kunniamaininnan saajat valitsee arvovaltainen raati, mihin kuuluu  Pertti Lehkonen
-valinnoista ei voi valittaa

  Sitten asiaan! Tämänkertaiseen kisaan osallistui ennetysmäärä otoksia, kaiken kaikkiaan 34 977 kappaletta. Sitä vastoin kuviaan lähettäneiden määrä oli entisten vuosien tapaan niukahko. Kiitokset kaikille osallistuneille. Raadilla oli haasteellinen tehtävä seuloa pääosin loistavista otoksista palkintojen arvoiset. Raati päätti, kuvien runsaudesta ja korkesata tasosta johtuen, antaa myös kolme kunniamainintaa.

  Pidemmittä puheitta tuloksiin. Aloitetaan palkinnoista.

1. palkinto (Piha-. ja Kaivuu Pesonen&Poika oy:n lahjoittama pistolapio mainoslogolla)

"JOULUKUUN TUNNELMAA"
Kuvan ottaja Pertti Lehkonen, kuva on otettu 8.12.2013 Hollolassa


2. palkinto (Piha ja Kaivuu Pesonen&Poika oy:n mainoslippalakki, vähän käytetty)

"HALKOLUODOILLA HEINÄKUUSSA"
Kuvan on ottanut Pertti Lehkonen, kuva on otettu 6.7.2014 Anttolassa


 3. palkinto (Piha ja Kaivuu Pesonen&Poika oy:n mainoskynä vanhalla logolla)

"UNIKKI UFOUNIKKO" 
Kuvan on ottanut Pertti Lehkonen, kuva on otettu 16.6.2012 Anttolassa


  Sitten kunniamaininnat

"UKONSIENI"
Kuvan on ottanut Pertti Lehkonen, kuva on otettu 27.8.2014 Anttolassa


"KAVERIT"
Kuvan on ottanut Pertti Lehkonen, kuva on otettu 28.3.2015 Espoossa


"LYHTYKUKAN VERHIÖT VADILLA"
Kuvan on ottanut Pertti Lehkonen, kuva on otettu 7.10.2012 Anttolassa


  Onnittelut voittajille ja kunniamaininnan saaneille! Muistattehan kaikki, olevat ja tulevat yhdistyksemme jäsenet, että uusi kilpailu "NIITÄ NÄITÄ; MINKÄ MITÄKIN 1.6.2015-31.5.2018" on jo käynnissä. Siihen voi lähettää kisan nimessä esiintyvänä aikana nappailtuja otoksia. Kuvat tulee lähettää 5.6.2018 klo. 18:00 mennessä. Teroitan vielä lopuksi, että kilpailu on avoin, siihen saavat osallistua kaikki, eivät ainoastaan yhdistyksemme jäsenet.  Ja vielä kaikille nyt(kin) huomiota jääneille: Jatkakaa hyvää harrastustanne, ja lähettäkää kuvianne kiulpailuumme, vielä se onni teidänkin kohdallenne (ehkä) sattuu! 

  Hyvää kesää, herkkää etsinsilmää ja valpasta laukaisusormea!!!
 Luonterin Kuvaharrastajat ry:n psta. Pertti Lehkonen, 
   



tiistai 9. kesäkuuta 2015

VAIKEA AAMU

Te hyvät ystävät, luulette varmaankin, että meikäläisen elo on pelkkää rallattelua. Toisin on! Kerronpa esimerkin eräästäkin hankalasta ja vastoinkäymisten täyttämästä aamusta.

 Kun normaaliin aikaan, klo. 10:00, kuulin unen läpi varovaisen herätysilmoituksen makuuhuoneeni ovelta, tiesin heti, että kaikki ei ole kunnossa. Ääni nimittäin kuului sisäkkölleni Matidalle, eikä miespalvelija Jamesille, kuten oli tapana. Vaimoni Philippa Lenkunowitz os. von Rieppenthal oli tietenkin jo lähtenyt, koska hän jatkaa vielä uraansa Nordea-pankin johtotehtävissä. Enempiä kyselemättä kuitenkin ilmoitin tulevani tuota pikaa aamiaiselle.

Käytyäni pikaisesti suihkussa ja ajettuani partani, alkoi todellisuus kaikessa karmeudessaan valjeta minulle. Ensinnäkin tupakkatakkini rinnuksessa oli yhä eilinen majoneesitahra! Eikä siinä kaikki: silkkihuivini oli silittämättömänä takin sivutaskussa!
Raivoisassa mielentilassa siirryin kauniin kesäaamun vuoksi vilpolaan katettuun aamiaspöytää. Ja mitä silmäni näkivätkään: ei munuaisia, eikä myöskään  keittäjäämme Gunhildia, joka munuaiset minulle aamuisin liekitti. Ei lämmitettyä maitoa kahviin lisättäväksi! Sämpylät tosin näyttivät tuoreilta, paahtimessa odotti pari leipäviipaletta ja uppomunat olivat oikeaoppisesti lautasen vieressä. Lehtikin oli aseteltu pöydälle. Mutta tuhat tulimmaista, sitä ei ollut taiteltu auki taloussivun kohdalta! Kaiken kukkuraksi havaitsin, että tuoreet kukkat loistivat poissa olollaan! Eikä ketään näkynyt.

"Matilda!", huusin äänekkäästi rimputtaen samalla edessäni olevaa kelloa. "Missä sinä olet?"
"Täällä Ylhäisyys", kuului vaimea piipitys oven luota.
"Miksi, herran tähden, kaikki asiat ovat päin prinkkalaa? Tahra tupakkatakissa, liina silittämättä, munuaisia ei näy missään, näin ensihätään luetellakseni. Ja missä ihmeessä on James?!"
"Anteeksi, korkea-arvoisuutenne, mutta olen ollut eilisestä yksin kartanossa. James ei ole ilmaantunut iltavapaaltaan, ja Gunhild ilmoitti sairastuneensa äkillisesti. Pyydän mitä nöyrimmästi anteeksi, mutta en ole ehtinyt joka asiaa yksin kunnolla tekemään".
"Kaikkea sitä kuuleekin! Ei ole palannut iltavapaaltaan! On sairastunut äkillisesti! Eikö kunnollista työvoimaa enää saa mistään! Ei ennen ollut iltavapaita, eikä ennen sairastuttu äkillisesti!"
Matida näytti vajoavan lattian alle, hyvät hänelle! Oppii ehkä itse käyttäytymään!
"Kyllä kai autonkuljettaja Jochen on paikalla?", ärähtelin yrittäen saada sämpylää alas rahvaanomaisen mustan kahvin kanssa.
"On kyllä, hän tuli äsken viemästä arvon Rouvaa toimeen. Pyydänkö hänet puheillenne?", kysyi Matilda säikähtäneen näköisenä. "Sietääkin olla säikähtänyt", ajattelin. "Ei, käske häntä ajamaan Cadillac  talliin ja valmistamaan Rover matkaan. Auton pitää olla pääovella tunnin kuluttua!"
"Kyllä Herra", liversi tyttö ja livahti ilmeisen helpottuneena ulos vilpolasta.

Kun aterioinnin jälkeen huomasin turkkilaisten savukkeiden puuttuvan kotelostaan, en enää jaksanut ääntäni korottaa, vaan tyydyin tempaisemaan aamusavut käsinpyöritetystä havannalaisesta, joita onnekseni oli muutama rasiassaan.

Miten kuten ravittuna siirryin pukeutumishuoneeseeni vaihtamaan vaatteita. Paidat olivat onneksi puhtaita ja tärkättyjä, solmukkeet niille kuuluvassa paikassa, housut ja takit prässättyinä, mielialani alkoi hieman parantua.
Mutta, mutta...kun itseasiassa kelvollisesti kiillotettujen kenkieni päälle aloin sovitella damaskeja, olivat nuo välttämättömät pukineet aivan tahraiset! Onnekseni löysin komerosta toiset, vaaleanpunaiset, mitkä vaikuttivat siisteiltä. Eivät aivan protokollan mukaiset, mutta hätä ei lue lakia!

Kävelykeppiä valitessani mietin kuinka hankalaa elämä saattaa olla. Eivät tavalliset ihmiset tiedä meidän luokkamme arkipäivän vastoinkäymisistä höykäsen pöläystä. 
"Kyllä varmasti taidehuutokaupassakin ilmenee epäkorrektia käytöstä, kuka ties röyhkeitä nousukkaita huutoja tekemässä, tai ehkä paroni von Ochenkreuz, tuo onneton rehvasteleva moukka, saapuu esittelemään maksuvalmiuttaan", mietin katkerana.
"Ja mikäli lainkaan pystyn kuvittelemaan, ei osterilähetys Ranskasta ole ehtinyt oikeaan koneeseen. Mutta illallinenhan on kuitenkin nautittava vaikkapa Hesperiassa, uutta keittäjää ei varmasti saa tähän hätään palkattua. Ja varatuomari van der Teufelille on ilmoitettava, että hoitaa Jamesille sekä Gunhildille tiedon heidän työsuhteidensa päättymisestä".
"Mistä kummasta saan pätevää henkilökuntaa tilalle?", aprikoin kävellessäni kohti ulko-ovea. "Kyllä isäni Ernst varmasti kääntyisi haudassaan, jos kuulisi, millaiseen palvelusväkeen  nykyään joutuu tyytymään".

Näitä miettiessäni koputti Matilda oveeni, ja luvan saatuaan astui niiaten sisään sanoen: "Herra, teitä pyydetään puhelimeen".
"No kuka se siellä?" utelin äreänä.
"Se on maaseutuasuntonne portivartija Kyösti".
"Mitä asiaa sillä nyt on?", mutisin rientäen eteisaulaan.
Ilmeni, että mahonkisesta moottoriveneestäni oli yksi sylinteri mennyt rikki. Yanmarin mekaanikko oli jo kutsuttu paikalle. "Sappermentti!", tuumasin, "ei kai juhannusristeily ole vaarassa?"
Kyösti kertoi kaiken olevan kunnossa jo muutaman päivän kuluttua. Annoin hänelle vielä jokusia tarkentavia ohjeita juhannuksen varalle. Sitten oli lähdettävä autolle.

Ulkona Jochen jo tepastelikin, riensi Roverin takaovea minulle avaamaan. Auto kiilsi moitteetomasti, kuljettajan saapashousut istuivat erinomaisesti ja hänen lakkinsa oli täsmälleen vaadittavat asteet kallellaan.
 "Jotain on kuta kuinkin mallikkaasti", mietin jo asteen paremmalla tuulella.
Annoin Jochenille täsmälliset ohjeet aikatauluineen:
Ensin asianajotoimisto Teufel&Teufel&Belsebub&Knaben eteen.
Sitten taidehuutokauppaan. Odotellessa Jochenin tulisi varata pöytä kahdelle Hesperiasta.
Huutokaupasta kotiin,
Chaufför Philippaa noutamaan.
Sitten vaatteitten vaihto ja Hesperiaan.
Kuljettajan moitteettoman käytöksen aiheuttamassa hetkellisessä mielenhäiriössä, unohtaen, kuinka Jamesin kanssa oli käynyt, tulin luvanneeksi hänelle loppun iltaa vapaata; me voisimme palata taksilla.

Niin totta kuin nimeni on Bertil Lenkunowitz, toivon, ettei edes pahimman vihamiehenikään kohdalle satu yhtä hankalaa aamua!

Siinäs kuulitte! Minullako muka leppoisaa! Yritä siinä sitten olla iloisella päällä, tuollaisen aamun jälkeen! Sitä paitsi konjakissa haudutettu riekko Hesperiassa oli käsittämättömällä tavalla onnistuttu valmistamaan niin, että se ei maistunut riekolle eikä konjakille.






lauantai 6. kesäkuuta 2015

AVEN SULKUA

Iltapuoleen alkaa päivä kääntyä täällä Saarelassa, päivä, mikä on ollut aurinkoinen, mutta melko tuulinen. Lähelle 20 asteen lukemia mittari tuossa neljän kieppeillä kohosi. Tuulista on ollut jo monta päivää. Niin oli Hollolassa, niin on ollut täälläkin. Kesänaapuri oli saaressa koko viikon, ja sano, ettei mökin valttauksesta tahtonut tulla hevon helevettiä, kun vihuri meinas viijä kyllästeet sudista vääriin paikkoihin. Tai ei se, säällinen mies, kyllä hevon helevetistä puhunu. Tais sanoa, että persieeseen mäni, maalit.
Keskiviikkona noteerasin kotoa käsinkin, että myräkkää on; etäluettava pistorasia ilmoitti yli kymmen kertaa, että "Main electricity supply lost". Kohta perään "Main electricity supply restore". Pisin katkos taisi olla vähän yli puoli tuntia, eli pikku pätkintää vain.

On toinnii luonto ollu ahkerana; kaikki rehottaa, nurmikkokin paikka paikoin liki parikymmentä senttistä. No, nyt se on leikattu.
Alla oleva kukka on levittäytynyt talon seinustalle. Mistä lie sekin tullut, jonkin kasvin mukana kai?


Aamusta reilut pari tiimaa oli Peppe-merkkinen metsätyökone vm. -51 puunkaadossa ja Lenku-käyttöinen mönkijä Riitta 50 kuljetustehtävissä. 
Hilppa istutti pataan muutaman  samettiruusun, reunalle murattia. Pari mintun taintakin tälläsi penkkiin. 


Sitten lähti saunaa kuuraamaan. Minä puusouvin jälkeen vähin avustelin. Vielä rouva teki kevätsiivot yläaitalla, jos vaikka äiti-Elina jussiksi tänne tulee. Sillä aikaa sörnäytin nurmikot.

Tästä alkaa oopiumin sukupuolielin kehittyä.


Koivuangervo ja edessä oleva iris voivat hyvin, angervoa joutuu kohta rajoittamaan, alkaa levittäytyä rantapolulle. Noh, jos asiat menee, niin kuin on ajateltu, ja Heikki tulee elokuussa kaivureineen möyrimään, voisi puolet pensaasta yrittää siirtää toiseen paikkaan.


Tuuli oli iltapäivällä sen verran tuima, etten viitsinyt vesille lähteä. Kiertelin ruhtinaallisia reilun kahden ha:n tiluksiani kartoitellen  kaadettavia puita, vesottavia paikkoja.

Helmistä on vanhemmiten tullut seikkailija! Ennen se ei pihapiiristä juuri poistunut, mutta nykyään saattaa lähteä tutkimusmatkoille. Aamulla se pyöri klapihommia tarkkailemassa. Sitten Hemppa hävisi. Kun tunnin kuluttua menin Hilppaa saunan pesussa jeesailemaan, ei hänkään koirasta tiennyt. Minä huutelemaan, ei vaikutusta. Ruoho ja aluskasvillisuuskin maastossa on kasvanut niin pitkäksi, ettei matalaa elukkaa sieltä meinaa paikallistaa. 
Mutta sitten kuulin, kun koira haukahti jossain venevajan tuolla puolen. Menin katsomaan; siellähän se ylväänä tönötti koivikon ainoa kiven päällä!


Kesänaapuri Hannilan Hannu toi iltapäivällä meille omien lastetenlastensa perintönä syöttötuolin ja matkasängyn kiertoon. Siinä tovi jutusteltiin. Kohta kun Hannu oli lähtenyt, hävisi jälleen pihalle mennyt Helmi. Nyt arvasin, mistä etsiä. Otin hihnan mukaan ja tallustin naapuriin. Isäntäväki oli sisällä, Hannu kertoi heillä olevan siivoushommat menossa. Minä koiraa huutelin, viheltelin, tuloksetta. Sitten huomasin muuratun grillin kupeella jotain ruskeaa. Hiippailin katsomaan, ja siellä se ryökäle nuoli tyytyväisenä grilliä vasten asetettua ritilää! Eikä merkkikään, että minut olisi huomannut. Pittää vissiin juoksulanka vanhalle rouvalle asentaa!

Saunaa lämmitellessä tätä aloin kirjoitella. Nyt on saunottu, raikkaassa saunassa! 
Olen perheessämme valtuutettu vastantekijä, vasten tahtoani vastentahtoisesti niitä joskus vieraille joudun rustailemaan. Me emme ole kuitenkaan vastaihmisiä, mutta muutaman koivunvarvun seinälle kävin leikkaamassa. Tuoksut olivat kot'väen mieleiset.
Niin, ja uimassakin kävin. Tai en uimassa, mutta kastautumassa kuitenkin. Eetvarttia teki, niin se on!
On tätä lopetellessa mennyt pilveen. Tuulista päivää huomiseksikin povataan, aurinkoista onneksi kuitenkin, 

Seuraavana viikonloppuna ei tänne tulla; Ritvan hautaus on edessä. 
Kahden viikon kuluttua on jo juhannus, Anna ja Iiriskin tulevat, Joni tietysti taas duunissa.
Juhannussunnuntaina sitten Annin, Hanelin vanhemman tytön rippijulat. Itse konfirmaatio on ollut aikaisemmin, mutta kekkerit silloin.
Nyt kantautuu nokkaan pekonimunakkaan tuoksu keittiöstä, kohta syömään. Ennen vanhaan perhoset ja koppakuoriaiset tällättiin eetteriin kuolemaan, minä tärskäytän tämän tarinan eetteriin elämään.  
Ja koska me syömme pian silavaa, saatte lopuksi katsoa Terijoen salavaa.



torstai 4. kesäkuuta 2015

STRATEGIASTA TRAGEDIA

 Meikäläisen strategia on sen kaltainen, että aamusta iltaan elellään, illasta aamuun nukutaan, päivästä päivään mennään. Ja onnellinen olen siitä, että olen eläköitynyt. Vaikka hallituksen strategia onkin sen kaltainen, että eläkäisten(kin) olot huonontuvat, ei se kai pysty kuitenkaan pientä eläkettäni kokonaan lopettamaan?
Mutta työtä tekevät ja raskautetut: kohta elätte vaikeita aikoja! Palkankorotukset veke, päinvastoin, alennukset tapetilla. Työajat pitenevät. Lomat vähenevät. Vastuu lisääntyy, epävarmuus lisääntyy, pahoinvointi lisääntyy. Vastapainoksi tilipussi kevenee. 
Sitten hyvin ansaitsevilta kysytään varovasti, sopisiko ajatella lievää palkan alennusta?
Ettei tulis hallituksen strategiasta tragedia.
Ainoa positiiviselta vaikuttava asia nykymenossa tuntuu olevan ärhäkkä oppositio.
Mutta se siitä hallituksesta, hallitkoon, kun kansa on puhunut.

Jonkin tyyppisessä mielenhäiriössä tulin viime viikolla jättäneeksi tv:n päälle Kaisa ja luksusasunnot-ohjelman alkaessa. "Noh", ajattelin, "eipä kukaan pääse liian selktiiviseksi sanomaan, kun tämän katon!" Niin siis katoin. En kato toista kertaa. Ei tartte kovin syvälle niitten ihmisten sielunmaisemaan kurkistaa, jotka ohjelmassa kehua retostelevat Kaisan huudahdusten ja huokailujen säestämänä lukaaleitaan. Eikö näitä ole muitakin, näitä ohjelmia?  Suomen kauneita kotia, mökkiä, puutarhaa, vissiin saunaa ja hyyskääkin? Mira ja miljoonakodit-nimen muistan myös kuulleeni. 
Toisaalta, kun ei ole töitä, tai jos on, ei kunnon palkkaa, on kai mukavaa katsella, että joillakin menee hyvin? Siis: Kaisat ja Mirat ovat loppupeleissä kansakunnan auttajia, mielen synkkyyden poistajia. Saattaa vaikka jonkun ritarikunnan jonkun värinen risti itsenäisyypäivänä tipahtaa.

Tänään on marsalkka Mannerheimin syntymäpäiväpäivä, mitä myös puolustusvoimain lippujuhlan päiväksi kutsutaan. Lähes puolitoistasataa ajastaikaa sitten päivän valon näki tämä moneen soppaan sormensa tuupannut mies.
Minun ei ole tarvinnut alkukesäisin jännittää ilmoitusta ylennyksestä. Jo jokusen vuoden kuluttua vakinaisen käynnistä saapui ilmoitus siitä, että korpin retkun natsan saa kaverin. Olen siis alikessu, ja siitä lähtien ollut sotilasurani huipulla. Onneksi, sillä rauhan aikana ei enempää jämiä ole mahdollista haalia.
Kouvolassa 3. Erillisessä viestikomppaniassa tuli aikoinaan 11 kk titailtua. Siellä kun kaikki joutuivat tuon ajan viettämään. Saatta olla, että nykyisin "kusot" kulkevat toisella tekniikalla. 


Vaikka ensikäden tietoa ei kyllä ole. Oletan kuitenkin, että kalusto on hieman erityyppistä, kuin silloiset radio-Gaz'it, millaista myös tuli sompailtua; ne veivät bensaa siinä 20 litraa sataselle, ja energiakriisin aikaan ne täräytettiikin ajokieltoon. Mutta idioottivarmoja menopelejä olivat. Tulipalopakkasillakin liikkeelle pääsi, kun hujautti parafiinilla toimivan "tohottajan" toviksi hönkäilemään sille vasiten tehtyyn "torveen". Maavaraa oli, jotta ei pienemmät kivet ja kannot paljon luontaisestikin hidasta vauhtia hiljentäneet. Ja kun talvella tälläsi lumiketjut gummien päälle, jo kipusi auto jyrkänkin mäen harjalle. Tämän päivän katumaasturit kalpenisvat kateudesta, jos tuollainen Gaz viivalle tulisi.



Kouvolassa palvelivat ystävistäni ainakin Matti R. ja Pertti K. Matti ennen minua, Pertti osittain samaan aikaan. Salpausselän ilmatorjuntapatterissa molemmat, muistaakseni.
Kun itse siellä olin, kiersi varuskunta-alueella legenda hullusta mikkeliläisestä, joka huuteli halkokuorman päällä latinaa! Vahvistatko, Matti?
Kaimaani taas oli niin etevä, että, lienee historian ainoana, puhui itsensä pois katujyrän kynsistä iltalomalla Mikkelissä. Onko mielikuvani oikea, Pertti?

Nyt on päällimmäiset asiat käsitelty; hallitus, itsekehuohjelmat ja armeija-asiat. 
Ensi kerralla pureudutaakin sitten kaikkia meitä läheisesti koskettaviin asioihin, kuten F1-autojen kaarrenopeuksien maksimointiin sekä ensi vuoden euroviisuvoittajan ennakointiin. Ehkäpä myös, mikäli aikaa jää, alkaneen kesän miesten uima-asukuosien vertailuuun.










maanantai 1. kesäkuuta 2015

KIRJASTON KUULUMISIA

  Ajattelin hieman dallailla kaupungilla, mutta tuulee niin ylettomasti, etta se ei ollut mukavaa.
Istun siis Lahden paakirjaston kahvilassa. Horpin suhtalaisen edullista (1,60 €) korviketta. Hilppa paasee kuudelta, on reilu tunti aikaa. Ja kotona voi lopetella, jos taman tabletin nappiksen kera painiskelessa menee hertsit.

  Tanne kotoa suunnistin Hollolan kirjaston kautta. Palautin yhden pikalainan, Joakim Zanderin "Uimari"-nimisen teoksen. Nyt, kautta pyhän sänkeni, loppui näpiksestä akku. Kirjoitan, minkä kirjoita nyt tabulaattorin omalla systeemillä. Niin, mihin jäinkään? Palautukseen, joo. Syystä, tai toisesta on viime aikoina tullut  lainailtua viikon pikalainoja tai kahden viikon uutuuksia.....no nyt ne riettaat laittaa tätä kuppilaa reikeliin, sulkeutuu näemmä viideltä. Pitää siirtyä Trioon.

  No niin, täällä ollaan, Roberts Coffeessa. Luon silmäyksen äsken kirjoittamaani. Lyhyen laina-ajan opuksia on siis tullut lainailtua, osa varattuja, osa tsäkällä löytyneitä. Joku aika sitten luin Karin Fossumin uutuuden "Carmen Zita ja kuolema" sekä kaksi Cilla & Björn Björlingin dekkaria, "Nuosuvesi" ja "Kolmas ääni", joista jälkimmäinen lyhyellä lainausajalla. Viikko sitten palautin Anders de la Motten "Peli-trikologian" päätösosan "Kupla". Tänään sen  Zanderin. Hilppalla on menosssa Ingrid Fridmanssonin "Tyttö ja kissa". Se pitää ehtiä minunkin lukea. Äsken sain Hollolasta varatun Jo Nesbön "Verta lumella". Verskien julkaisujen hyllystä tarttui kainaloon Ann Cleevesin uusi Vera Stanthope-juttu "Satamakatu", sekä Andrea Camillerin uusin Montalbano "Paperikuu". 
Sen vuoksi en enää Lahdessa pahemmin hyllyjä kolunnut. Vaikka kesäkuukausien ajan normaalikirjat ovat Lahdessa kuuden, Hollolassa kahdeksan viikon laina-ajalla. Että ehtii lomalaiset grillailuilltaan ja kaljanjuonneiltaan lukasta. 
Lars Keplerin uutuus "Vaunooja" on kanssa varauksessa, siihen oli aika pitkä jono ehtinyt tulla, ennen kuin heräsin. Samoin odottaa John Williamsin "Stoner" vapautumistaan käsieni lehteiltäväksi. Kirja on kirjoitettu jo vuonna 1965, mutta on uuden tulemisensa myötä saanut nyt suomennoksen. Muita varauksia ei sitten olekkaan, eihän kesällä juuri uusia käännetä eikä julkaista.

  On tällä helevetin värkillä työlästä kirjottaa, ja hidasta! Jos en nyt ihan luokkanaputtelija olekkaan, on normaalinäppiksellä vähän joutusampaa rustailla. Eikä tule niin määrättömästi "kirotusvirheitä"! Nostankin kädet pystyyn, ja jätän tämän luonnokseksi. Korjaan sitten kotona illemmalla, kun tärkeemmät asiat on tehty; ruokailu ja Emmerdalet tallenteelta. Saatan vähän kotona lisääkin kirjottaa, kohta rouva pääsee duunista.



  Mutta siihen asti naputellaan. Elinalle tuli tänään tieto, kun soitti sairaalaan: sen silmäleikkaus on keskiviikkona. Ohjeet operaatiota varten tulivat viikko sitten, ja silmätipat sun muut tykötarpeet käytiin heti hankkimassa. Ihmettelen kyllä hiukan sitä, että mitään virallista ilmoitusta ajankohdasta ei tullut, vaikka tippojen laitto ohjeen mukaan pitää aloittaa neljä päivää ennen leikkausta. Kun epätietoisuudesta stressaantunut äiti lopulta pääsi läpi silmäleikkausten aikataulujärjestelijän seulan, löytyi hänen ilokseen aika heti parin päivän päähän. Kuulema tipatkin on ihan ok, kun tänään välittömästi aloitti. Sehän äitiä on stressannut, että kuinka hän pääsee Ritvan uuranan laskuun. Minä olen häntä yrittänyt tyynnytellä, että varmasti pääset, operaatio kun on päiväkirurgiassa, eikä ne tuollaisia viikonloppuisin leikkaa. No, saipa nyt rauhan sielulleen

  Viikon aikana on meillä kahdet hautajaiset, nyt sen voi sanoa, kun ne toiset ylittivät valtakunnallisen uutiskynnyksen. Ei erityisen mieltäylentävä alku kesälle, täytyy tunnustaa. Mieli on aika synkkänä ollut. Lauantaina oli kuitenkin oikein mukava valmistumisjuhla Ristiinan Metsälinnassa. Minähän olen vanha konkari paikan suhteen; olen siellä, armoitettuna tanssilavojen taiturina, kerran käynyt, vuonna 1968 tai 1969, ellen aivan väärin muista. Muut kokemukset tanssilavoita ovat tietysti pummilla sisään sujahdetut Pistohiekan keikat ja Kaikukallion pakolliset visiitit.
Ja Helmikin alkaa pikkuhiljaa olla entisellään, valeraskauden ikeen alta on selvinnyt. Pieni valopilkkuja elämään.

  Nyt viisarit ovat rientäneet siihen asemaan, että on lopetettava. Jatkan illemmalla.

Kotona ollaan, mahat pullollaan, kulttuurin nälkä Emmerdaleilla ravittuna. Luulen, että kun nopeasti silmäiltynä runsaan korjauskierroksen olen tekstiini tehnyt, lopettelen tällä erää. Meinasin aloitella Jo Nesbön kirjaa.
Sen verran vielä lukutottumuksistani, että melkoisen skandinaavista näyttää viime aikojen(kin) lista olevan.

Täytyy loppuun laittaa Annan tänään lähettämä kuva "karhukävelijä" Iiriksestä, joka aikoo ilmeisesti jättää konttaamisen turhana vaiheena väliin, ja siirtyä suoraan kahdelle jalalle.