IGOR IN MEMORIAM

Ilkka "Igor" Tiilikainen menehtyi äkillisen sairauden selättämänä 26. toukokuuta.

Hänet siunattiin tänään, 17. kesäkuuta, läntisen hautausmaan kappelissa.

Ilkka teki päivätyönsä Novart Oy:n palveluksessa. Mutta tunnetumpi hän oli itseään säästämättömästä monikymmenvuotisesta toiminnasta Lahden Hiihtoseuran, Salpausselän kisojen, hiihtoliiton ja Finnjumpingin parissa.

En ole asioista juurikaan perillä, mutta luulen, että Igorin ystävä- ja tuttavapiiri niin koti-, kuin ulkomaillakin oli laaja sekä merkittävä edellä mainitun toiminnan vuoksi. Samaten myös lukuisten talviolympialaisten, hiihdon mm-kisojen, Keski-Euroopan mäkiviikkojen sekä mäkihypyn maailman-cup-osakilpailujen kävijänä hän ehti tutustua talviurheilun päättäjiin ja kilpailujen järjestäjiin joka puolella palloamme.

Eikä pitkään kestänyt osallistuminen Lahden Kortteliliiga ry:n toimintaan ainakaan vähentänyt paikallista ystävyysjoukkoa. Viime vuosina Ilkka tunnetiin kortteliliigan sisällä curlingtaiturina.

Mutta tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus olla elämänkerta. Tarkoitus on kertoa, millaisena ihmisenä minä Igorin näen, millaisena ystävänä hänet opin tuntemaan.

Tiilikaisiin tutustuimme pikku hiljaa Anna ja Jonin seurustelun myötä. Lähemmin kuitenkin vasta heidän häissään kesällä 2008. 

Kakunleikkausta Annan ja Jonin häissä.

Sen jälkeen tapaamiset rajoittuivat, valitettavasti, johinkin merkkipäiviin, ja satunnaisiin yhteisiin ruokailutapaamisiin. Iiriksen synnyttyä näimme toisiamme tietysti useammin. Lapsenlapsi oli Tiilikaisille, kuten meillekin, ensimmäinen, ja varmasti Igorille erittäin tärkeä merkkipaalu elämän varrella. Ei ehtinyt kuitenkaan Igor-vaari seurata tytön kehitystä vauvasta nuoreksi tytöksi ja aina aikuiseksi asti, kuten varmasti oli toivonut.

Ilkka ja Iiris, jälkimmäinen päivän ikäisenä.

Päällimmäisenä Igorista on jäänyt mieleen rauhallisuus ja avuliaisuus. En koskaan nähnyt miestä kiihtyneenä tai hermostuneena. Hänestä huokui "kaikki kyllä järjestyy"-ilmapiiri. 

Ei ihme, että tuollaisella mielenlaadulla hän sai aikansa riittämään valtavaan työpanokseen rakastamansa urheilun parissa.

Mikäli oikein ymmärsin Ilkka ei ollut varsinainen "tekniikan ihmelapsi" eikä "tee-se itse-mies". Jonin puheista olen päätellyt, että perheessä Aija oli monesti se, joka tarttui vasaraan. Igorin avut olivatkin toisaalla, sosiaalisessa kanssakäymisessä. En tietysti Ilkkaa tarpeeksi hyvin, enkä tarpeeksi pitkään, tuntenut, mutta luulen, että hänen kanssaan olisi ollut hyvin vaikeaa rakentaa riitaa.
Myös tietyn lainen kiireettömyys kuului Ilkan ominaispiirteisiin. Ainakin sivusta seuraten tuntui siltä, että miehellä ei ollut hätä mihinkään suuntaan, mutta hommat sujuivat, niin kuin pitikin. En tietysti Igoria koskaan nähnyt töitään hoitamassa, tai Salpausselän kisoille sponsoreita haalimassa, mutta en usko, että tyyli poikkesi vapaa-ajan Ilkalle ominaisesta.

Igor Avokkaassa kesällä 2009.

Puhuimme Igorin kanssa puhelimessa tiistaina, hänen kuolinpäivänään, aamupäivällä. Hän oli juuri tullut ulkoa, oli ollut pienellä lenkillä. Hän oli valoisalla mielellä, tulevaisuus siinteli kirkkaasti kaukana horisontissa. Puhuimme siitä, että kesän kuluessa vietämme yhteistä aikaa joko heidän mökillään Asikkalassa, tai meidän paikassamme Anttolassa. ehkä molemmissa.

Ilkka ruorissa elokuussa 2010...

...ja vähän pienemmän veneen kanssa kesällä 2011.

Mutta ylempi voima oli päättänyt toisin; samana iltapäivänä nukkui Ilkka pois. Kotonaan, lääkärien mukaan rauhallisesti, ilman suurempia tuskia. 

Igor lähti aivan liian varhain, juuri 63 vuotta täyttäneenä. Jään kaipaamaan yhteisiä hetkiämme, ja varmasti lapsenlapsen mukanaan tuomaa, mutta toteutumatta jäänyttä ystävyyden lujittumista.

Kunpa noita lipunnostoja olisi saanut nähdä enemmän

Kuva Annan 30-vuotiskekkereiltä Kopsuon mökillä.