Männä perjantaina lähdettiin usmuuttamaan kotoa Paraisille klo. 16:00. Sääennuste kertoi, että kohti sakeaakin lumisadetta taivallettiin. Sadehan alkoi jo Renkomäessä. Ei kuitenkaan yltynyt pelättyihin määriin, ennen kuin viimeisillä kilometrikymmenillä valtatie ykköstä. Koko Turunväylä Nummelasta aina Kaarinan liittymään oli toki muutettu kahdeksankympin rajoituksiin, ja loppuosuudella ei enää viitsinyt ohittamaan lähteä, sen verran lunta ja sohjoa oli kaistojen väliin kertynyt. Perille kuitenkin päästiin, ihan oletetussa aikataulussa. Kyllä se taas tuli todettua ja todistettua; kun on ystävien kesken, ei väliä, vaikka edellisestä tapaamisesta on kulahtanut vuosikaupalla. Aivan kuin oltaisiin jatkettu siitä, mihin suunnilleen v. 2006 tai 2007 Virroilla Räsästen kesäpaikassa jäätiin. Hyväkuntoisen ja avaran talon olivat saaneet ostettua.
Sitäpä siinä sitten tuliaismaljojen kera äimisteltiin.
Niin isäntäväki, kuin vieraatkin.
Lauantaiyö virahteli puoli viiteen, ennen kuin nukkumaan toettiin.
Poijaat sianpieremän aikoihin.
Meikäläinen lauantaiaamuna kuitenkin kahdeksan jälkeen tolpillaan. Kahvitarpeita en viittiny ruveta penkomaan. Siis kipasin ulos kolaamaan pihan ja ajotie, hain lehdet. Sitten muistin, että muutaman sadan metrin päässä oli K-Supermarket, ei kun sinne! Kello oli jotain puoli ysi, kauppa oli auennut kasilta. Sydän toivoa täynnä sisään, mutta eihän ne kehnot keitettyä kahvia kaupanneet. Niinpä ostin jonkun kylmän kahvijuoman, sain sentään kaveriksi uunikuuman sämpylän. Niiden kera siitä lehtiä selaamaan. Kun ei muita alkanut kuulua, menin minäkin vielä koko vartalon nojalle.
Pianhan alkoi Ilu kolistella siihen malliin, että kahvia alkaisi valmistua. Pikkuhiljaa saatiin aamupalat nautittua. Iltapäivällä lähdettiin Paraisiin tutustumaan. Maija tiesi, että siellä on vanhoissa puukortteleissa markkinat, kaikenlaista käsityötä ja leivonnaista, etc. Mehän tällättiin Ilun Toyota kirkon viereen parkkiin, siitä markkinahumua ällistelemään. Vanhoja puutaloja oli, kapeita katuja. Maija sanoi, että tässä ne pitäisi jossain olla, ne markkinat, mutta ei näkynyt ristin sielua, kirkon läheisyydestä huolimatta. Käveli kuitenkin keski-iän ylittänyt pariskunta näkyviin, me odottelemaan, heiltä kysymään: "Missähän ne markkinat oikeen on?" "No tässä jokapullellahan ne", oli vastaus. Meillä päät pyörimään, kuin pössihavukoilla, ei ketään missään. "Niin, viikon päästä", lisäsi rouva myhäillen. Me olimme, siis Maija ainakin, voittaneet juuri viikon elämästämme.
Käveltiin kuitenkin "keskustaa" ja satamaa katsomassa. Ei tähän vuodenaikaan paljon kerrottavaa, kesällä varmasti ihan eri juttu.
Sitten käytiin muikuilemassa Räsästen venettä, kun Ilun piti sieltä hakea joku värkki. Se oli hallissa kymmen kilometrin päässä, missä myös on heillä venepaikka kesäisin. Ihan lähellä oli kuuluisa Airiston Hotelli, nykyisin kait Holliday Club Airisto, sitäkin käväistiin katsomassa. Ja sovittiin yksituumaisesti tulevan kesän purjehdusreissusta sekä Räsästen Avokas-visiitistä. Vaikka vastahan he siellä jossain 1970-luvun puolivälissä piipahtivat.
Lauantaipäivä kuluikin sen jälkeen mukavasti jutustelun, välipalan, jutustelun, saunomisen, jutustelun ja illallisen kahveineen, tiramisuineen ja calvadosineen parissa Nukkumaan mentiin säädyllisesti ennen puoliyötä.
Sunnuntaina selvittiin aamukahveista hieman tiukemmalla aikataululla, joten päästiin yhdentoista maissa starttamaan kohti Tiilikaisia. Lumi oli teiltä hävinnyt, nopeuskin satasta, maa kylläkin valkoisena Helsinkiä myöten. Kyllä oli Iiris kehittynyt, vaikkei kokoa niinkään voi nähdä, niin ilmeet, eleet, koko likka! Hymyä heitteli, jopa minulle, olihan juuri syönyt, hyvää tuulta riitti.
Helmi se jaksaa aina olla yhtä innoissaan, meidät kun tapaa, ihan kuin oltais kuolleista herätty.
Sai Peppe-Pappakin, viikingiksi laittautuneena, Iiristä pidellä.
Iltapäivällä jouduttiin vielä valoisan aikaan kotiin. Oli onneksi seinänaapurit hoitaneet hommat siihen malliin, että ei tarvinnut ryhtyä sitäkään vähää lumihommaa tekemään.
Silleen se mänj, meijän viikonloppu. On pöljempiäkin vietetty.
