keskiviikko 19. helmikuuta 2014

VÄLITODISTUKSEN PÄIVITYS

Yksi päivä kaiken muuttaa voi. Suomen olympiajoukkueen arvosana kipusi hetkessä kehnosta kelvolliseen. Mitali-pari jäljellä olevista koitoksista, niin kolkutellaan kiitettävän rajoja.
Naisten viestimitali oli odotettu, ilman kommelluksia varma. Björgen oli vaan liian kova kultaa ajatellen, liekö nauttinut muutakin, kuin ternimaitoa ja mustikkasoppaa. Miesten kulta oli sitäkin yllätyksellisempi, odottamattomampi. Hienoa, kuinka minulle puskista ponnahtanut nuori mies Iivo voittaa ensin nuorten mm:n, häviää olympiapronssin täpärästi, ja kruunaa talvensa kultamitalilla! Olen myös vakuuttunut, että Suomi olisi voittanut ilman viime hetkien sähläilyjäkin; Samin tahtotila ja itseluottamus olivat sellaisella tasolla.
Entäpä kiekkoleijonat. Tekivät melkoisen tempun tipauttaessaan hurjan joukon maailman parhaita pelaajia jatkosta, aiheuttaen Äiti-Venäjälle maansurun, katkeran kalkin nieltäväksi. Erkka Westerlund oli kuitenkin oikeassa, kommentoidessaan Etlarissa pelin jälkeistä lehdistötilaisuutta, missä hän sai puolen tunnin aikana vastata yhteen kysymykseen. Muun ajan toimittajat tivasivat Biljaletdinovilta, miksi näin kävi? Erkka sanoo, että kaikki pelaajat antoivat varmasti kaikkensa, eikä ketään pitäisi piinata tuolla tavalla. Itseäni ilahduttavat erityisesti Westerlundin valmennustapa, Sami Vatasen ja nelosketjun, roolissaan kisojen parhaan, otteet. Myös Mikael Granlund, vaikka kausi kooltaan pienemmissä, palkkioiltaan suuremmissa, kaukaloissa ei ole kovin mairitteleva ollut, on näyttänyt, mikä hän on miehiään maajoukkeelle. Samaten Olli Määtän kypsyys on ihmetyttänyt. Kiitos kuuluu tietysti koko joukkueelle. Ja kun maalivahtipeli toimii, on muiden helpompi pelata.
Mediaa ja somea kun seurailee, huomaa, että eräille voiton tärkein päämäärä on päästä irvailemaan häviäjien kustannuksella, urheiluhenkeä puhtaimmillaan! Kuittailut tietyissä tilanteissa ovat ihan ok, mutta maltti mielessä, hyvää tapaa noudattaen, kiitos.

Ps. Alan vihdoin viimein päästä kuusalle talouselämän lainalaisuuksista; Suomi voitti Venäjän 3-1, ja bensiini kallistui lähiasemalla 3,1 senttiä/litra.

Tämä vävypoika Jonin maalaus toivottakoon onnea mitalisteille


perjantai 14. helmikuuta 2014

VÄLITODISTUS, EHTOJEN VAARA

Kisat Mustallamerellä alkavat olla puolivälissä, on siis välitodistuksen aika. Vaikka nykyinen suhtautumiseni urheiluun on maltillisesti arvioituna kyyninen, olen sen verran kisoja seurannut, että jossain määrin ”kartalla” killutaan.
Aluksi Suomen kisamenestyksestä; harvat onnistumiset on helppo luetella:
-Enni Rukajärven mitali lajissa, joka saa *Tahko Pihkalan kääntymään haudassaan
-Aino Kaisa Saarisen hiihdot, on kamppaillut äärirajoilla. Aikku on entinen asikkaani; olen hänelle ja puolisolleen Tom Gustaffsonille myynyt, tai siis välittänyt, kerrostaloasunnon Hollolan kuntakeskuksesta, ja olen hänen kanssaan yht'aikaa kiertänyt Messilän kuntopolkuja, muutaman kierroksen jäljessä tosin, joten lukkarin rakkautta myös ilmassa. 
-Iivo Niskasen tunkeutuminen maastohiihdon eliittiin, saa *Tahko Pihkalan muljahtamaan takaisin selälleen
-jääkiekkojätkien maalinteko, terävöityvä puolustus, tästä mennään ilman puolivälieriä jatkoon. Kuka muuten olisi veikannut, nyt, kun Aino Kassinenkin on edesmennyt, että Olli Määttä on parin kierroksen jälkeen pistepörssin kärjessä? Tai että Kari Lehtonen majailee tilastoissa kahdella syöttöpinnalla?
Pettymyksiä en aio listata, ettei  blogista tule liian pitkä. Yhdessä tilastossa Suomi joka tapauksessa heiluu aivan kärjessä, nimittäin sairaiden urheilijoiden prosentuaalisessa määrässä. Selittelyn makua, vai ammattitaidotonta lääkäritoimintaa, tiedä häntä?
Mäkimiehet ovat olleet odotetulla tasolla. Eilinen suurmäen karsinta antaa ilmeisesti odottaa hieman parempaa. Nykäs-Matti kommentoi tänään IS:n nettisivuilla Mattimaiseen tapaansa:  ”Hyppy jää jonnekin äitien rintojen väliin”. Lausahduksen tulkinta kaipaa minua älykkäämpää analysoijaa.
Ilokseni kisat ovat sujuneet ilman pelättyjä uhkia. Kai turvatoimien mittavuus on mahdolliset yrittäjät lannistanut. Vaikka toisaalta uskon, että mikäli joku taho harmia tosissaan yrittäisi aiheuttaa, se kyllä onnistuisi, sillä monilla ns. terroristiryhmillä on käytettävissään runsaasti rahaa ja älyllistä kapasiteettia. Mutta hyvä näin, jatkukoot koitokset sopuisissa merkeissä.
Kisajärjestelyt ovat ilmeisesti onnistuneet kelvollisesti, en ainakaan ole pannut merkille suurempia narinoita, joskaan en normaalia hymistelyä mittavampia kehujakaan.
Mitalitilastossa Suomi majailee jaetulla 22. sijalla Kroatian kanssa. Kärjessä keikkuu, mielestäni hieman yllättäen, ei Norja (4.), ei Venäjä (8.),  vaan Saksa.
Summa summarum: Jos Suomen saavutukset eivät oleellisesti kohene kisojen toisella puoliskolla, on ehtojen saamisen mahdollisuus varteenotettava, käsin kosketeltavan todellinen, pelottavan ilmeinen ja ärsyttävän konkgreettinen; urheiljoiden kesälomat vaarassa tärveltyä.

*Mikäli jollakulla on muistissa aukkoja, kerrottakoon, että Lauri ”Tahko” Pihkala, eugeniikan suoraselkäinen kannattaja, kehitti mm. sotapeli pesäpallon baseball,in innoittaman. Pelissähän harjoitellaan käsigranaatin heittoa, haavoitutaan, kuollaan ja poltetaan. Pihkala oli myös innokas hiihdon kannattaja. Alppilajeja urheiluna hän väheksyi: ”Hissi vie ylös, painovoima tuo alas”, oli hänen mielipiteensä. Olisin mieluusti nähnyt tuon Tukholman olympialasiin 400:lla ja 800:lla metrillä osaa ottaneen Hanenkammin syöksylaskurinteessä Kitzbuhelissa.

Hänen merkitystään Suomen urheilulle ja suojeluskuntajärjestölle lainkaan aliarvioimatta: 
Tahko Pihkala


tiistai 11. helmikuuta 2014

KOMMENTOITUJA UUTISPÄTKIÄ

Sveitsiin tulossa oleva, EU-kansalaisten liikumisvapautta rajoittava laki, on johtanut ensimmäisiin seuraamuksiin; piikilankatehtaan osakkeet nousivat 279,4 %:a.
Brittanniassa tulvivat Thames ja Wales, ehkä joissain veden valtaamissa kodeissa myös kyyneleet.
Nokia julkistaa android-puhelimen, onko missään mitään järkee?
Apteekeista tulossa sekatavarakauppoja. Koskahan tunnetusti parantavat aineet, terva ja viina, liittyvät reseptivapaaseen tuoteryhmään, tislattu vesi siellä jo on.
Oulun musiikkijuhlilla kuukauden kuluttua esitettävää Riisuttuna-tanssiteosta yleisö seuraa alasti. Mentävä on, mutta näiköhän saan ”sixbagini” siihen mennessä kuntoon?
Makeassa vedessä viihtyvä Hydra Magnipapillata-polyyppi elää jopa 1400 vuotiaaksi; saattaa aika käydä silloin tällöin pitkäksi. Tosin en polyypin sielunelämää ole sisäistänyt.
Poliisille soitettiin Suomessa viime vuonna häiritsevän metelin vuoksi 27 000 kertaa. Mekö muka emme ”bilekansaa”?
Venäjän viranomaiset ovat Suomessa tutustumassa siemenperunan tuotantoon. Delegaatio lienee alempaa virkamiehistöä; ylempi on Sothsissa.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on langettanut 3,5 vuoden vankeustuomion pitkäkestoisesta pahoinpitelystä. Kannattaa siis pahoinpidellä nopeasti ja tehokkaasti.
Puolustusvoimat on joutunut perumaan isoja paitakauppoja tuotteen huonon laadun takia, koska se pelkää Uuno Turhapuro armeijan leivissä-syndroomaa.
Teemu Selänteestä Leijonien kapteeni, Barkovista ja Määtästä alokkaat.
Tapio Suominen sairauslomalle, ei isännöi kisastudiota. Valitettavasti Hannu-Pekka ”Hoopi” Hännisen terveys kestää, sillä omiensa puhumisia tai pieleen menneitä arvioiden esittämisiä ei katsota sairauksiksi.

Sellasta tänään, mitä lie huomenna?

Hieman vanhempi uutinen


sunnuntai 9. helmikuuta 2014

ALLALAPUMAA


Eilen arkistoja sorkkiessani löysin fiktiivisen tarinan, minkä nyt mieliharmiksenne ja latentiksi dilemmaksenne blogikseni liitän.

 Kaikesta voi keskustella, väitellä. Omaa mielipidettään saa, täytyy, puolustaa. Tämä tosiseikka tuli taas kerran todistetuksi Kansainvälisen Oikeutta Omahyväisille Järjestön (International Justice To Smug People Organisation, IJSPO) vuosikokouksen aamupalalla Vierumäen Country Club-hotellin tiloissa. (Asiaan kuulumattomana sivujuonteena kerron IJSPO:n olevan, kotisivujensa mukaan, kattojärjestö koko maailman rehellisesti ja pyyteettömästi itsestään, hieman pyyteettömämmin läheisistään ja lähes lainkaan muista kanssaihmistään välittäville henkilöille. Heidän suunnitelmansa ja toimintatapansa ovat kuitenkin jääneet minulle epäselviksi, eivät kuitenkaan periaatteensa. No, kai tällaisiakin etujärjestöjä tarvitaan!?)
  Saliin oli kokoontunut kirjava joukko osallistujia eri puolilta maapalloa, eivät kuitenkaan likikään kaikki pari sataa, ainoastaan aamuvirkuimmat. Keskustelu kulki tietysti englanniksi, mutta kieltä kehnohkosti taitavana, sekä kaltaisiani suomalaisia lukijoita ajatellen, kerron tapahtumasta yleisimmällä kotimaisella.
  Keskustelun aamupalan tarpeellisuudesta ja sisällöstä aloitti suomalainen Oruup Siur. ”Kyllä aamulla täytyy saada reilu annos puuroa vatsaansa, jotta se toimisi kunnolla! Aamun ensimmäinen ateria etc, etc. Niin ainakin meillä kotona oli tapana sanoa”, virkkoi tämä joviaalin oloinen (ulkonäkö voi pettää, kuten tulette huomaamaan) pyknikko Orivedeltä hyväntuulisesti.
  ”Eihän puuro mikään ateria ole!”, huudahti englantilainen Egasuas Dna Nocab Gge. ”Se on vain härnäystä ihmisen elimistölle. Kunnon aamiainen meidän tapaamme se jotakin on! Täältähän ei sellaista täydellisenä saa, jotakin kuitenkin”, jatkoi hän mättäen pekonia suuhunsa maanisella vimmalla. Ruokatottumukset eivät kuitenkaan näkyneet hänen pitkässä ja langanlaihassa keski-ikäisessä vartalossaan. ”Liekö läpipasko?”, tuumiskeli oruuP mielessään.
  ”Mutta tuohan vasta terveellistä on!”, huudahtivat Ruotsia edustava Ilsym Cho Trugoy ja Sekalf Nroc USA:sta lähes yhteen ääneen.
  ”Kyllä ihmisten pitäisi vähän ajatella terveyttään, olla ahtamatta hirvittäviä kolesterolipommeja itseensä heti aamutuimaan”, lisäsi saksalainen Lemmes Sulp Eeffak. Ilsym, joka vaikutti todelliselta terveysintoilijalta, oli tuskin 30 vuotta täyttänyt, mutta kaikenkaikkiaan melko kuivakan oloinen naisihminen, Sekalf puolestaan hänen tuplaikäinen miespuolinen vastineensa. Kölnissä asustava Lemmes ryysti kolmatta kahvikupillistaan manaten lämpimien sämpylöiden sekä vieressä olevien tupakointitilojen puutetta.
  ”No onko tuo sinun aamiaisesi sitten kovinkin terveellinen?”, uteli Osserpse E Atrot, Milanosta saapunut, charmantti, parhaita vuosiaan elävä herrasmies. Hän oli pukeutunut samettihousuihin ja kyynärpaikattuun pikkutakkiin, minkä rintataskusta pilkisti pari pitkää sikarikoteloa. ”Tämä mustikkapiirakka on todella erinomaista”, jatkoi hän kääntyen samalla Lemmes Sulp Eeffak'in puoleen. ”Eiköhän lähdetä tupakalle.”
  ”Ei ihan vielä, täytyy ottaa lisää kahvia ja sämpylää, se on ainoa oikea yhdistelmä päivän aloitukseen, savukkeella täydennettynä tietenkin.”
  ”Täällä Pohjolassa ei kyllä tiedetä mitään kunnollisesta aamuateriasta”, lausahti kiinalainen Lla Thiw Esir. ”Meillä kaukana idässä on tuhatvuotiset perinteet terveellisistä ruokailutottumuksista, siis muissakin maissa, kuin Kiinassa. Mutta eihän täältä mitään kunnollista saa!”, tuhahti hän tuohtuneena katsellessa kupissaan likoavaa teepussia ja siristäen viehättävästi vinoja silmiään. Hänen nelikymppisestä, maltilliseen harmaaseen housupukuun verhoutuneesta habituksestaan aisti äärimmäisen henkisen vireyden.
  ”Aamupala on täydellisesti yliarvostettu ruokailun muoto”, ilmoitti hieman syrjemmällä pystypöytään nojaileva raskalainen Ettal Tnemelues. ”Turhaan täällä muuten aikaa vietetään. Eikö seminaari voisi jo alkaa?”
  ”Seminaari alkaa tasan klo 9.00, sillä selvä!”, huudahti  Sekalf Nroc murojaan rouskutellen. ”Jos sinua huvittaa aloittaa aikaisemmin, siitä vaan, mene auditorioon keskustelemaan itseksesi, senkin mäntti! Itse aion kuitenkin nauttia aamuhetkestä rauhassa.”
  ”Juuri niin!”, tivahti Oruup Siur. Eihän mies, joka ryystää aamuisin pelkkää maitokahvia, ymmärrä maailman menosta yhtään mitään!” Hän lusikoi hetken puuroa suuhunsa mutisten samalla. ”Eikä täällä ole edes puolukkahilloa, perkele. Ja nuo muut turhantärkeät osallistujat ovat syvältä! Olisipa paras, ja ainoa, ystäväni Orum Aruak mukana, jotta voisin keskustella sivistyneesti.”
  ”Mitä te halvatun rouheenrapeltajat muuten aamiaistani haukuitte!”, kohdisti Nocab Dna Gge älähdyksensä Ilsym Hco Trugoy'lle ja Sekalf Nroc'lle. ”Minähän syön mitä halua, vaikka bullshittiä,
 jos niikseen tulee!”
  ”Syö, syö, kunhan mainitsin”, vastasi Ilsym. ”Sitäpaitsi asiaa tarkemmin ajateltuna nuo Sekalf'in pöperötkin ovat aika iljettäviä!”
  ”Vai iljettäviä! Sanonko, fucging bitch, mistä kotoisin tuo sinun oksennusta muistuttava mössösi on!”
  ”Koettakaapa rauhoittua!”, huudahti vast'ikään joukkoon liittynyt sutjakka espanjatar Adalasne Y Omuz käännellen porkkanaraastetta lautasellaan. ”Kaikki muut ovat väärässä! Mikäli asia koskee, kuten olen ymmärtänyt, aamupalan sisältöä. Vihannesta sen pitää olla! Ja luomua!”
  ”Pidä sinä turpasi kiinni, mokomakin brassailija!”, karjaisi kaikkien yllätykseksi yleensä maltillinen Lla Thiw Esir. ”Kunpa olisi tarjolla kunnon kiinalainen aamiainen, näkisitte, mistä elämässä on kysymys. Kiinalainen sen olla pitää! Ei korealainen, ei japanilainen, ei vietnamilainen, ei thaimaalainen, vaikka annoin niin äsken ymmärtää. Eikä edes mikä tahansa kiinalainen, ainoastaan äitini, tai vielä kernaammin, minun itseni valmistama!!!”
 Sekalf Nroc nousi kiivaasti seisomaan, nakkasi murokuppinsa päin Lla Thiw Esir’in naamaa, ja huusi kasvot punaisina: ” Pidä sinä vinosilmä leipäläpesi tukossa! Aamupalan päälle ei ymmärretä muualla, kuin Amerikoissa!”
 Jostain singahti kolme kuumaa makkaraa ja siivu mustikkapiirakkaa kohti toisiaan tuijottavia riitapukareita. Pian ilma oli sakeanaan sinne tänne kimpoilevia kuppeja, lautasia, sämpylöitä, eri kielisiä kirosanoja.
  Näissä leppoisissa merkeissä jatkui aamuateria. Käsittääkseni seminaarista oli tuleva harmoninen, kaikkia osallistujia rentouttava tapahtuma.


 Kaikille kesää odotteleville: Näppäset 3 kk, ja krookukset putkahtavat esiin.


keskiviikko 5. helmikuuta 2014

OIKAISU EILISEEN

Valitan syvästi seniiliyden mukanaan tuomia ongelmia. Eilisessä blogissa esittämästäni albumilistasta oli unohtunut tyystin Dylanin Bob! Sic! Siispä yksipuolisella ja mielivaltaisella päätöksellä laajennan joukon yhdeksitoista, ja lisään Bob’in Highway 61 Revisited'in.
Erheestäni suivautuneena listaan nyt kymmenen minulle aikojen saatossa rakkaaksi tullutta kappaletta, sekä kymmenen arvostamaani naisartistia. Ensin biisit, randomina.
Neil Young: Unknown Legend
Spencer Davis Group: Keep on Running
Bob Dylan: Masters of War
The Animals: Don’t Let Me Be Misunderstood
Carole King: You’ve Got a Friend
Hector: Pahuuden Avenue
Jefferson Airplane: Somebody to Love
Jackson Browne: Stay
Tuomari Nurmio: Mä dallaan vaan
John Lennon: Working Class Heroes
ja pannaan paremmaksi, vielä yhdestoista, The Kinks: Celluloid Heroes
Eipä ollu helppoja otoksia, jo lenkkipuhelimen muistikortiltakin löytyy tällä haavaa 3137 kappaletta.
Sitten naiset:
Janis Joplin
Emmylou Harris
Joni Mitchell
Ella Fitzgerald
Maarit Hurmerinta
Grace Slick
Diana Ross
Björk
Suzanne Vega
Ricky Lee Jones
Että sellasta tänään. Tuo Dylanin puuttuminen iski kuin halolla kaaliin aamulenkin aikana. Sellainen se on, se alitajunta. Hyvä, että on, kun minkään asteista ylitajuntaa ei meikäläisellä ilmene.







tiistai 4. helmikuuta 2014

PARHAAT KIRJAT, MAINIOT ALBUMIT

Jotkut ystävistäni ovat lärvikirjassa julkaisseet omia listojaan kymmenestä parhaasta levystä tai kirjasta. Erittäin vaikea tehtävä, mutta uskaltaudun nyt tällä forumilla esittämään omat suosikkini.
Ensin kirjat. Luettelen ne sattumanvaraisessa järjestyksessä, paremmuus on likipitäen mahdotonta sisäistää.
Isaac Asimov: Itse jumalat
Miguel de Cervantes: Don Quiote
Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Nick Hornby: Poika
Fred Hoyle: Musta pilvi
Arkadi & Boris Strugatski: Stalker
James Lee Burke: Syvän etelän blues
Carl Hiaasen: Koirankuria
Kari Hotakainen: Klassikko
Huh, huh, vaikeeta on.  Itse asiassa tekijät olivat suhtalaisen helppoja, teokset hankalampia. Asimovilta olisi voinut valita Säätiö-sarjan, jonkun Robotit-sarjan osista, Avaruuden merivirrat, etc. Clarkelta 2001-avaruusseikkailu, tai vaikkapa Paratiisin suihkulähteet. James Lee Burken kaikki Dave Robicheaux-kirjat ovat dekkareiden aatelia. Klassikoitakin olen lukenut pinon jos toisenkin, mutta rehellisesti sanottuna listalleni ei mahtunut, kuin tuo yksi.  Tarkkaavainen lukija tietysti havaitsee, että scifi’a on mukana peräti neljä, vetäkää siitä johtopäätöksiä.  Jääköön spekulointi tähän, lista on, ja pysyy.

Sitten musiikin pariin. Tehtävä ei ainakaan helpotu. Taas mielivaltainen järjestys.
Neil Young: After the Goldrush
Neil Young: Ragged Glory
Jimi Hendrix: Electric Ladyland
Cream: Disraeli Gears
Van Morrison: Astral Weeks
Frank Zappa: Roxy & Elswhere
Stephen Stills: Manassas
Leonard Cohen: The Future
Tuomari Nurmio: Kohdusta hautaan
Bruce Springsteen: Born to Run
Taisi tulla melko banaali dinosauruslista. Samat sanat, kuin kirjojen kohdalla; albumit vaikeampia kuin tekijät. Tämä joukko saattais olla toisena aikana, toisessa paikassa kovinkin erilainen. Mutta: Acta est fabula – plaudite!
Ps. 9:30 hammaslääkäri. Jos listaan hammaslääkärillä käynnin plus-puolia, niin ainakin nenäkarvat tulee saksittua ennen visiittiä.


Suosittelen!





maanantai 3. helmikuuta 2014

PUTIN-PARTY

Kohta ne alkavat, XXII talviolympialaiset, kalleimmiksi ja turvatoimiltaan laajimmiksi lajissaan koskaan mainitut, subtrooppisessa ilmastossa, Pierre de Coubert’in hengessä, vissiin.  Tuskin näissäkään kisoissa haloo nousee, jos voittaja tuulettaa monot käsissään (mahdolliselle nuoremmalle lukijapolvelle: kts. Lasse Viren, Montreal 1976). Vähän statistikkaa: ensimmäiset talviolympialaiset järjestettiin 1924 Ranskassa  Chamonix’ssa . Osallistuvia maita oli 16 ja urheilijoita 258, lajeja 7. Shotsissa maita on 94, urheilijoiden määrä en tiedä, mutta varmasti enemmän, kuin Vancouverissa v. 2010 (2629), lajeja 15. Suomen ensimmäiset kultamitalistit olivat Chamonix’ssa Clas Thunberg (3 kpl) ja Julius Skutnapp, molemmat pikaluistelussa, viimeisimmät Janne Lahtela freestylehiihdossa, Samppa Lajunen (2+1 kpl) yhdistetyssä ja yhdistetyn joukkue 2002 Salt Lake City’ssa.  Kuriositeettinä mainittakoon, että Ludovika Jakobsson-Walter Jakobsson voittivat kultaa pariluistelussa Antwerpenissä 1920, mutta nehän olivat kesäkisat.
En ole urheilijoidemme edesottamuksia kovin tarkasti seurannut, en edes täsmälleen tiedä, keitä matkaan lähtee, niin että en uskalla/osaa/halua menestystä ennakoida. Minua kisoissa kiinnostaa lähinnä lätkä, se on nyky-olympialaisissa iso juttu. Niin, ehkä myös hieman Ahosen Jannen edesottamukset.
Talvikisat eivät, ainakaan vielä, kärsi sellaisesta lajikirjon säihkeestä, kuin kesäkamppailut. Mutta ihminen on kekseliäs eläin; lajeja synnytetään, vaikka väkisin, kaiken aikaa, jos niissä on potentiaalia harrastajien ja välineillä kerätyn voiton suhteen. Liekö Spede-vainaan sketsi ”rumaluistelusta” vielä joskus toteutuu.

Kaikille kuitenkin toivotan jännityksen täyteisiä ja toivottavasti menestyksen humalluttamia kisaviikkoja.

Ludovika ja Walter Jakobsson